Ranskan vastarintaliike tappoi sodan jälkeen 133 000

Tässä siis ei ole puhuttu lukuisista murhista ranskalaisia yhteistoimintamiehiä ja Vichyn hallintoa vastaan miehityksen aikana. Ei myöskään saksalaisten sotavankien murhista, joita ranskalaiset tekivät kaikkialla. Esim. Pariisissa kerralla lentokentällä kerralla 800 sotavankia ja ympäri Pariisia joukoittain antautuneitten ja vangittujen saksalaisten joukkomurhia. Joskus väkijoukko saattoi lynkata ohi kulkeneen vankijoukon. Ainakin heitä häväistiin usein vapaasti. Lentokenttämurha tehtiin armeijan toimesta eli De Gaullen säännöllisten joukkojen, jotka murhasivat useimmiten kaikki vankinsa, etenkin Malmedyn tätä tarkoitusta varten luodun propagandajupakan jälkeen. Mutta vastarintaliikkeen jäsenet murhasivat myös vankeja suunnattomasti. Historiallisesta aikakauskirjasta hiljattain ilmestyneestä numerosta luin jutun Ernst Hemingwaystä. Ilmeni, että hän liikkui pitkät ajat juuri ranskalaisen vastarintayksikön mukana. Hemingwayhän kuvaa avoimesti ja sadistisesti kirjeissään sitä, kuinka hän tappoi vankeja. Hän esittelee murhiaan yksityiskohtaisesti ja kertoo nauttivansa saksalaisten vankien tappamisesta.

Erityisen kauhistuttavaa on se, että Pariisin katuja pitkin alastomina ja kaljuiksi ajeltuina juoksutetut saksalaisten heilat todellakin tapettiin ilmeisesti järjestelmällisesti. Olen ensin kuullut häväistyksistä ja nöyryytyksistä. Sitten myös pahoinpitelyistä ja viimein myös murhista. Nyt tajuan, että murhia oli tolkuttomasti. Se tekee erityisen liikuttavaksi kuvat naisten parturoimisesta ja kujanjuoksuista. Surullisin kuva on ranskalaisen roskajoukon hymyssä suin ahdistelema kaljuksi ajeltu nainen, jolla on lapsi sylissään. Tämä ranskalaisille mainetta ja kunniaa tuova kuva on Gerd Honsikin kirjan Fiend and Felon alussa.

Kammottavaa on myös puhdistusten jälkeinen vastarintaliikkeen salainen valta. Oli jo puhe siitä, kuinka liike pyrki kostamaan tapaukset, joissa uhrien omaiset tms olivat nostaneet kanteen murhista. Poliisi ei voinut useinkaan mitään murhille, joita tehtiin myös muista syistä. Olen jo kuvannut sen, kuinka kommunistit murhasivat julkisen kampanjan jälkeen paikkakunnalla julistein ja muulla tavoin murhapäivänä hehkutetun lynkkausoperaation jälkeen mitä hirvittävimmällä tavalla ss-upseeri Jochen Peiperin, joka oli asettunut viljelemään maata Ranskaan ja tämä tapahtui 60-luvun lopulla. Tutkimukset eivät johtaneet mihinkään. Maatila tärveltiin.

Gringo23 kirjoitti:

Tässä siis ei ole puhuttu lukuisista murhista ranskalaisia yhteistoimintamiehiä ja Vichyn hallintoa vastaan miehityksen aikana. Ei myöskään saksalaisten sotavankien murhista, joita ranskalaiset tekivät kaikkialla. Esim. Pariisissa kerralla lentokentällä kerralla 800 sotavankia ja ympäri Pariisia joukoittain antautuneitten ja vangittujen saksalaisten joukkomurhia. Joskus väkijoukko saattoi lynkata ohi kulkeneen vankijoukon. Ainakin heitä häväistiin usein vapaasti. Lentokenttämurha tehtiin armeijan toimesta eli De Gaullen säännöllisten joukkojen, jotka murhasivat useimmiten kaikki vankinsa, etenkin Malmedyn tätä tarkoitusta varten luodun propagandajupakan jälkeen. Mutta vastarintaliikkeen jäsenet murhasivat myös vankeja suunnattomasti. Historiallisesta aikakauskirjasta hiljattain ilmestyneestä numerosta luin jutun Ernst Hemingwaystä. Ilmeni, että hän liikkui pitkät ajat juuri ranskalaisen vastarintayksikön mukana. Hemingwayhän kuvaa avoimesti ja sadistisesti kirjeissään sitä, kuinka hän tappoi vankeja. Hän esittelee murhiaan yksityiskohtaisesti ja kertoo nauttivansa saksalaisten vankien tappamisesta.

Erityisen kauhistuttavaa on se, että Pariisin katuja pitkin alastomina ja kaljuiksi ajeltuina juoksutetut saksalaisten heilat todellakin tapettiin ilmeisesti järjestelmällisesti. Olen ensin kuullut häväistyksistä ja nöyryytyksistä. Sitten myös pahoinpitelyistä ja viimein myös murhista. Nyt tajuan, että murhia oli tolkuttomasti. Se tekee erityisen liikuttavaksi kuvat naisten parturoimisesta ja kujanjuoksuista. Surullisin kuva on ranskalaisen roskajoukon hymyssä suin ahdistelema kaljuksi ajeltu nainen, jolla on lapsi sylissään. Tämä ranskalaisille mainetta ja kunniaa tuova kuva on Gerd Honsikin kirjan Fiend and Felon alussa.

Kammottavaa on myös puhdistusten jälkeinen vastarintaliikkeen salainen valta. Oli jo puhe siitä, kuinka liike pyrki kostamaan tapaukset, joissa uhrien omaiset tms olivat nostaneet kanteen murhista. Poliisi ei voinut useinkaan mitään murhille, joita tehtiin myös muista syistä. Olen jo kuvannut sen, kuinka kommunistit murhasivat julkisen kampanjan jälkeen paikkakunnalla julistein ja muulla tavoin murhapäivänä hehkutetun lynkkausoperaation jälkeen mitä hirvittävimmällä tavalla ss-upseeri Jochen Peiperin, joka oli asettunut viljelemään maata Ranskaan ja tämä tapahtui 60-luvun lopulla. Tutkimukset eivät johtaneet mihinkään. Maatila tärveltiin.

Lue lisää

Tämä valta on kauhistuttava ja myös se, miksi De Gaulle antoi puhdistusten tapahtua. Oliko takana vielä suurempia voimia? Vastarintaliikettä johdettiin paitsi Neuvostoliitosta, niin myös Englannista eli angloamerikkalaisesta imperiumista käsin. Päädyttiinkö siihen, että maassa tarvittiin suuret puhdistukset? Tämä on mitä luultavinta. Suurin osa kansaa vastusti sodan jatkamista ja olisi tehnyt rauhan Saksan kanssa. Vastarintaliikkeeseen kuului kauan lähinnä vain juutalaisia ja kommunisteja. Ranskassa oli jo ennen sotaa vahva suuntaus, joka olisi halunnut yhteistyötä Saksan kanssa. Amerikka vaati sotaa ja vihanpitoa. Ranskassa suhtauduttiin aika nihkeästi ennen sotaa USA:n ajamaan taloussysteemiin. Väestö piti paitsi puhdistaa, niin myös pelotella kuriin ja ojennukseen. Ranska onkin sairas maa, jossa menneisyys on tabu ja kaapeissa luurankoja. Virallinen kuva menneisyydestä on aika valheellinen ja sensuuri kova vankeustuomioiden uhalla. Ainakin sakot saa, jos sanoo sen tosiasian, että saksalaiset kohtelivat Ranskaa varsin lempeästi. Hiljattain vangittiin poliitikko, joka paheksui sitä, ettei holokaustista saa keskustella tieteellisesti ja tästä syystä langetettuja vankeustuomioita. Siis ei vain kiistäminen ja epäileminen, vaan yleensä lainsäädännön arvostelu ja oikeudenkäytön kritiikki johtivat tämän aiheen kohdalla syytteeseen ja tuomioon. Ranska on kieltänyt menneisyytensä, mutta varmasti suuri osa kansasta on selvillä totuudesta ja suuri osa myös varmaankin vastustaa nykymenoa. Yksin vuonna 2008 jäjestetty valokuvanäyttely miehitysajan Pariisista oli valtavan suosittu, vaikka se yritettiin kieltää ja sitä paheksuttiin. Kuvat näyttivät miehitetyn Pariisin sellaisena kuin se olikin eli rauhallisena paratiisina. Asukkaat näyttävät tyytyväisiltä ja olevan ystävällisissä väleissä miehittäjäsotilaiden kanssa. Sartre sanoi jo 60-luvulla, että he eivät koskaan ole olleet niin vapaita kuin miehitysaikana, mikä kertoo paljon Ranskan yhteiskunnan henkisestä tilasta. Niille, joita liittoutuneiden aikaansaama puute ei koskenut, elämä hymyili. Sotaa kommunistien puolella mukamas Danzigin riistämiseksi saksalaisilta ei ymmärretty eikä hyväksytty. Saksalaiset käyttäytyvät väestöä kohtaan erittäin ystävällisesti ja asiallisesti. Valokuvanäyttelyn saama vastaanotto ja sen erikoisuus yleiseen tarjontaan nähden paljastaa paljon Ranskan henkisestä tilasta ja siitä valheesta, missö kaikien siellä on pakko elää. Mutta sama tilanne on kaikkialla. Euroopassa. Jos vastarintaliikkeiden valheet hylättäisiin ja myytit purettaisiin sekä näytösoikeudenkäynit lopetettaisiin ym, niin välittömästi alettaisiin vaatia oikeiden rikollisten eli vastarintaliikkeiden jäsenten oikeudenkäyntejä ja kaiken valheen purkamista jatotuutta, mikä vaikuttaisi myös esim. vallitseviin taloussuhteisiin ja ehkäpä johtaisi vahingonkorvausvaatimuksiin ja erinäisiin takaisinperintävaatimuksiin ym.