Keskusta, Wahlroos ja aluepolitiikka

Media tietää kertoa, että Sampo-konsernin hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin mukaan Suomi on tulonjaon osalta kuin taivasten valtakunta. Wahlroos ei kuulemma voi olla hämmästelemättä Suomessa käytävää keskustelua kasvavista tuloeroista ja tuloverotuksen progressiivisesta lisäämisestä. Wahlroosin mukaan Suomessa pitäisi panostaa verojen alentamiseen, työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen ja siihen, että Suomi tehtäisiin sijoittajien paratiisiksi. Kaiken kukkuraksi Wahlroos on siinä "kinthaalla" äänestääkö perussuomalaisia, mutta on niinikään median tietojen mukaan päätynyt sittenkin äänestämään suomenruotsalaisia.

Joskushan Wahlroos on ollut jopa oikeassa, mutta tällä kertaa ison W:n visio kyllä ampuu metsään. Suorastaan menee sinne. Juuri sehän meillä on tehty, valtakuntamme, tosin kovin juhlallinen ilmaus, on tehty sijoittajien paratiisiksi, mutta millaisia ovat tulokset? Eivät naurata. Olemme Euroopan takapajula köyhien määrällä mitattuna. Sen lisäksi julkinen sektori rapautuu, koulutus niinikään, sairaalat yksityistetään ja ihmisillä aletaan käydä kauppaa aitokapitalistiseen malliin. Yritykset eivät pakene täältä minnekään sen vuoksi, että ne muka maksaisivat veroja, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, etteivät ne osaa juuri mitään. Ainoa oppi on ollut muiden liikeideoiden kopiointi, mikä on johtanut pelkästään hintakilpailuun, mistä syystä sitten tuotantoa on typerimmissä firmoissa siirretty sinne, missä on halvimmat tuotantokustannukset.

Globalisaatio ei merkitse sitä, että meidän pitäisi ryhtyä kilpailemaan koko maailmaa vastaan sillä, kenellä on alhaisimmat yritysverot ja mikä valtio paapoo yrityksiä eniten. Eihän tällaisessa toiminnassa yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Lopulta siinä kilpailussa häviämme valtioille, joilla kapitalistiseen tuotantoon nähden ovat edullisimmat olosuhteet. Siksi meidän itsemme on keskityttävä vahvuuksiimme pikemminkin kuin kilpailemaan aloilla, joilla resurssit eivät yksinkertaisesti riitä.

Kansainvälistyminen ei myöskään tarkoita sitä, ettemmekö voisi rakentaa tuotantoa palvelemaan entistä paremmin kotimarkkinoita. Kuten viime tai nykyinen lama osoittaa, globalisaatiosta huolimatta taloudelliset ongelmat ovat pitkälti aluekohtaisia. Siksi alueita pitää vahvistaa, eikä heikentää muka globalisaation vaatimusten vuoksi. Keskusta tunnetaan nimenomaan aluepolitiikasta, joten tässä Keskustalla on oiva tilaisuus saattaa talous vahvaksi ja omin toimin hallittaviksi globaalien markkinavoimien riepotuksesta.

Näyttääkin vahvasti siltä, että Wahlroosilla on oma lehmä tukevasti ojassa. Siellä se sitten rimpuilee ja päästelee kammottavia huutoja. Siis se lehmä. Suorastaan sammakoita.
82775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Pärjäähän Suomessa loistavasti ne harmaan talouden piiriin kuuluvat yritykset, joiden ei tarvitse tilittää veroja. Jyrki Katainen kumppaneineen ei ole ollut kiinnostunut kerämään näiltä veroja, koska ne tekevät Suomessa työtä ja kaikenkukkuraksi vielä halpaan hintaan. Homma hoituu ja työväki ei lakkoile, ei niin kuin niissä suomalaisissa yrityksissä, jotka tilittävät tunnollisesti joka tunnista verot ja työ on kallista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Varmaan voi kysyä, minkälaiseen liiketoimintaympäristöön suomalaiset firmat halajavat, kun hinkuvat pois Suomesta? Harmaan kapitalismin torjuntaan voisi kansainvälinen yhteistyö olla yksi keino.

    Äänestä

  • jonkun sortin työmiestä/yrittäjää viime vuosina?

    Jos olet, niin ainoa keino on maksu puhtaana käteen. Muuten ei millään ehdi lähikuukausina ;)))

    Sellaista se on rehellisen yrittäjän ja työmiehen elämä Suomessa...

    Äänestä

  • Kokoomuksella on valmis ohjelma harmaan talouden torjumiseksi. Löytyy kokoomuksen sivuilta.

    Äänestä

"Siksi alueita pitää vahvistaa, eikä heikentää muka globalisaation vaatimusten vuoksi. Keskusta tunnetaan nimenomaan aluepolitiikasta, joten tässä Keskustalla on oiva tilaisuus saattaa talous vahvaksi ja omin toimin hallittaviksi globaalien markkinavoimien riepotuksesta."

Ei tuo Wahlroos ajatuksineen suinkaan yksin ole. Tästä aluepolitiikasta?

http://www.eskoniemi.fi/kirjoituksiani_aluepolitiikasta/
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2010/05/04/jarkea-aluepolitiikkaan/
http://suuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51974-maaseutupolitiikka-on-tabu1
http://www.soininvaara.fi/2009/11/28/maatalouden-siirto-pohjoiseen-on-virhe/

Kysehän on siitä että kuinka kauan on varaa maksaa siitä alupolitiikasta? Nyt kun leikkaustarve on ilmeinen ja joidenkin laskelmien mukaan aluepoltiikkaan kuluu vuodessa noin 7 miljardia euroa niin pistää (tai pitäisi pistää) hiukan miettimään? Tietysti jos on sillä samapuolella eli tulonsiirtoja saamassa niin helppohan se on sanoa että tietysti pitää olla aluepolitiikkaa. Mutta jos sattuu olemaan sillä maksajan puolella eli sillä puolella jonka tuloista / elintasosta homma on viime kädessä pois?

Äänestä
  • Aloittaja

    Suurtuotannon edut ja rahan lapioiminen ympäriinsä on vanhakantaista höpötystä. Jotakin kapitalismin alkuaikojen höpinää. Nykyaikainen tuotanto päinvastoin pyrkii yksilöllisyyteen, räätälöityihin ratkaisuihin. Juuri tässähän piilee neropatti-Nokiankin suurin ongelma. Pitäisi päästä piirilevyjen tinaamisesta yksilöllisiin huipputuotteisiin, eikä pukata markkinoille vain massatuotetta, jota kukaan ei tänä päivänä enää osta. Siksi kummastelenkin porvarien yritystä kääntää historian pyörää väkisin satoja vuosia taaksepäin.

    Esimerkiksi yrittäjyys ei tänä päivänä ole sidottu maantieteeseen. Tuotanto voidaan kätevästi hajauttaa eri puolille maailmaa sen mukaan missä kukin tuotannon vaihe on järkevimmin suoritettavissa. Se taas, missä tämä tuotannon koordinointi tapahtuu ei ole lainkaan sidottu siihen, missä mitäkin tuotetaan. On suorastaan järkevää hajauttaa toimintoja kuin yrittää väellä ja voimalla koota kaikki yhteen paikkaan. Hupaisin esimerkki tästä on suomalainen aluepolitiikka, joka tähtää ihmisten kärräämisen Helsinkiin. Onneksi Keskusta sentään yrittää edes jotakin tälle porvarien pähkähullulle husaamiselle ihmisten kekoon kasaamiselle.

    Olisi suotavaa, että kaikenmaailman blogistit ja eritotenkin poliitikot olisivat edes hieman hajulla siitä, missä kehitys kulkee, etteivät aivan höpisisi satojen vuosien takaisia oppeja tai peräti omiaan.

    Äänestä

  • Tiedötkö pakjonko Lipposen yksistään mokat maksavat?

    11,2 miljardia vuodessa. Jos lIpponen ei olisi ollut hallituksineen häärimässä niin aluepolitikka olisi mielle periaatteessa ilmaista. Pikkuisen jäisi korkoakin tilille. vaivaiset neljä miljardia mutta olisi se kuitenkin jotakin sekin:D

    Tuosta laskusta yli puolet on siitä että tuota aluepolitiikkaa ei hoidettu., Sen nimissä ihmisiä syöstiin yhteiskunnan ulkopuolelle. Yrityksiä jotka sijaitsivat ns. kasvukeskusten ulkopuolella ajettiin konkurssiin tahallaan.

    Onko tuo 7 miljardia sitten iso raha vai ei? Sitä voi peilata tuohon Lipposen mokaan.

    Äänestä

  • Näin oN kirjoitti:

    Tiedötkö pakjonko Lipposen yksistään mokat maksavat?

    Lipponen korjasi historian virheitä ja kipu oli vaan kovempi, luuletko punikki, että ne nakkikioskit olsisi pystyssä tänä päivänä, siis ne kepuidootit, jotka ottivat valuuttalainaa. Onneksi Paavolla oli näkemystä ja hommat tuli hoidetuksi. Hoh,hoh,hooooooo agraaripunikkia paskapussilla päähän ja märkiä pieruja ääliölle, onneksi Paavo laittoi jarrut tyhmällä aluepolitiikalle ja näki sen, että globaalitalous on tulossa.

    Äänestä

  • Pumppuveikko kirjoitti:

    11,2 miljradia niistä "asoiden järjestykseen panoista". Vuoden lopussa maksu on 110 miljardia yhteensä.

    mauni Vahvamarkka kyllä teki kaikkensa että niin olisi käynyt. Liponen viimesteli ja varmisti että Mauni vahvamarkka saa takulla tuloksensa vietyä loppuun.

    Äänestä

..vai mitä valehtelet.. :))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

"Olemme Euroopan takapajula köyhien määrällä mitattuna."

Äänestä
  • Aloittaja

    ja tilaa itsellesi vaikka sanomalehti.

    Äänestä

Ei siitä mihinkään pääse, että työn tekemisen progressiivinen haittaverottaminen estää työllisyyden paranemisen, kun se vaikeuttaa työn tarjoamista ja teettämistä. Samalla tavalla haittaa työllisyyttä, jos yritysten tuloksesta verotetaan suoraan pois liian suuri osa.

Kun yksityinen sektori, eli yritykset ja niiden työntekijät saavat aikaan sen osan kansantulosta, jonka varassa verotulot syntyvät, niin olisihan se julkisten palvelujen pahinta rapauttamista, jos tämä verotulojen lähde kuivatetaan sillä, että työn tekemisestä ja teettämisestä rangaistaan progressiivisesti.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tottakai asioista voidaan saivarrella ja päästää suuri ulina, mutta jos veroja aiotaan kerätä, niin progressio on oikeudenmukaisempi tapa kuin nykyinen pyrkimys tasaveroon.

    Äänestä

  • "vaikeuttaa työn tarjoamista"

    Miten korkea palkkaverotus haittaa työn tarjoamista ja teettämistä?

    Äänestä

  • Työn "haittaverotusta" siltä pohjalta että minkä verran Sinulla menee rahaa kuukaudesaa elämiseen?

    Vastaa tähän kysymykseen.

    Äänestä

  • ???????????????? kirjoitti:

    "vaikeuttaa työn tarjoamista"

    Miten korkea palkkaverotus haittaa työn tarjoamista ja teettämistä?

    Missä persutelu?

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Tottakai asioista voidaan saivarrella ja päästää suuri ulina, mutta jos veroja aiotaan kerätä, niin progressio on oikeudenmukaisempi tapa kuin nykyinen pyrkimys tasaveroon.

    Verotuksen tehtävä on hankkia tuloja. mahdollisimman paljon tuloja pitkällä aikavälillä ja siten, että talous kehittyy tavalla, jota tuottaa tukevaisuudessa enemmän verotuloja.

    Kun pyritään hankkimaan mahdollisimman paljon tuloja, niin silloin oikeudenmukaisuus saa jäädä sivuun, koska progression kiristäminen ja liian korkea työn verottaminen VÄHENTÄÄ verotuloja, koska se hidastaa talouden kasvamista vaikeuttamalla työllisyyttä.

    Pitää olla hyvi tyhmä vasemmistolainen, jos luulee, että palkkojen verotusta kiristämällä saadaan enemmän verotuloja.

    Äänestä

  • ???????????????? kirjoitti:

    "vaikeuttaa työn tarjoamista"

    Miten korkea palkkaverotus haittaa työn tarjoamista ja teettämistä?

    Korkea palkkaverotus, niin kuin kaikki muutkin palkkasidonnaiset työnantajamaksut, on perittävä kuluttajilta hinnoissa, koska palkkojen verotus on yritykselle työvoimakustannus.

    Niinpä korkea ja jyrkkä progressio estää korkeasi koulutettujen huippuammattilkaisten työnsaantia, kun heidän palkkaamisensa nostaisi liikaa tuotteiden ja palvelujen hintaa.

    Äänestä

  • Hyvätuloisten kapina kirjoitti:

    Työn "haittaverotusta" siltä pohjalta että minkä verran Sinulla menee rahaa kuukaudesaa elämiseen?

    Vastaa tähän kysymykseen.

    Vaimolta ja multa menee kaikki n. kolme tonnia, mitä saamme yhteensä eläkkeitä, kun asumme, syömme ja pidämme huolta välillä lastenlapsistamme. Autokin on, myös vanhaa asuntolainaa ja silloin tällöin käydään matkallakin. Mitään ei jää sukan varteen eikä ole tarviskaan.

    Miksi muuten tällaisia utelet?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tumppahuijaa kirjoitti:

    Verotuksen tehtävä on hankkia tuloja. mahdollisimman paljon tuloja pitkällä aikavälillä ja siten, että talous kehittyy tavalla, jota tuottaa tukevaisuudessa enemmän verotuloja.

    Kun pyritään hankkimaan mahdollisimman paljon tuloja, niin silloin oikeudenmukaisuus saa jäädä sivuun, koska progression kiristäminen ja liian korkea työn verottaminen VÄHENTÄÄ verotuloja, koska se hidastaa talouden kasvamista vaikeuttamalla työllisyyttä.

    Pitää olla hyvi tyhmä vasemmistolainen, jos luulee, että palkkojen verotusta kiristämällä saadaan enemmän verotuloja.

    Kyllä veroja kiristämällä tosiaan saadaan aikaan enemmän verotuloja. Täytyy olla kapitalisti, joka muuta väittää. Veroja kiristämällä voidaan myös suitsia haitalliseksi katsottua toimintaa, kuten esimerkiksi ympäristön saastuttaminen, mitä touhua kapitalistit harjoittavatkin suurin mitoin.

    Koska kapitalisti saastuttaa maailmaa eniten, olisi oikeudenmukaista vapauttaa yksittäiset kansalaiset saasteveroista ja kohdistaa verorasitus aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Siis siten, että kapitalistiset ympäristöä saastuttavat firmat maksavat aiheuttamansa tuhot.

    Äänestä

  • Aloittaja

    perustelua kirjoitti:

    Korkea palkkaverotus, niin kuin kaikki muutkin palkkasidonnaiset työnantajamaksut, on perittävä kuluttajilta hinnoissa, koska palkkojen verotus on yritykselle työvoimakustannus.

    Niinpä korkea ja jyrkkä progressio estää korkeasi koulutettujen huippuammattilkaisten työnsaantia, kun heidän palkkaamisensa nostaisi liikaa tuotteiden ja palvelujen hintaa.

    No, mitäs se ulkomailta tullut huippuammattilainen sitten täällä syö, kun eines kallistuu? Tulee varmaan mukanaan tuomansa eväspussin kanssa töihin. Siinäkin on kyllä ongelma, koska huopatossut joutuu ostamaan kuitenkin paikalliselta firmalta, jonka tuotteet puolestaan ovat huippuverotetut. Ei hyvältä näytä.

    Sitä paitsi, mikä ihmeen perustelu se on olevinaan, että palkkojen verotus on yritykselle työvoimakustannus? Sehän vallan kummallista olisi, jos yrityksellä ei olisi kustannuksia ollenkaan. Silloinhan firman pitäisi tehdä kilunsa ja kalunsa ilmaiseksi! Tosin tähän pitää kyllä pyrkiä.

    Työn verotusta kiristämällä vähennetään työn tekemisen mahdollisuuksia. Tämä on varsin absurdia siksi, että kaikki muut verotulot, arvonlisä-, ympäristö-, energia-, jne. verot, riippuvat siitä paljonko maassa tehdään työtä ja paljonko talous kasvaa.

    Tästä syystä työn tekemisen verottamista pitää alentaa, koska silloin voidaan kulutusveroja vastaavasti korottaa.

    Se, mikä vaemmiston sosiaalipopulisteilta aina jää ymmärtämättä, on se, että kun työn verotusta alennetaan, niin verotulot eivät sen seurauksena suinkaan alene, vaan lisääntyvät, koska talous vilkastuu ja kasvu voimistuu, ja sitä myötä myös kuluttaminen tuo enemmän alv-, energia-, jne verotuloja valtion ja kuntien kassaan.

    Oikeudenmukaisuudesta on aika puhua siinä vaiheessa, kun tehdään budjetin menopuolta, eli päätetään tulonsiirroista sen jälkeen, kun oikealla veropolitiikalla on saatu talous ja verotulot kasvuun.

    Kun marginaalivero on jo tavallisen keskituloisen kohdalla hyvin jyrkkä ja yrityksellä on melkoinen joukko palkkasummaan sidottuja työnantajamaksuja, niin näistä syntyy hyvin haitallinen verokiila. 90-luvun laman jälkeen verokiila oli 2,7 mutta nyt ilmeisesti vähemmän, ehkä 2,3 -2,5.

    Tämä merkitsee simppelisti sanottuna sitä, että kun keskipalkkainen työntekijä saa palkankorotuksen, niin jokainen palkansaajan pankkitililleen saama lisäeuro aiheuttaa työnantajalle lähes 2,5 euron työvoimakustannusten nousun.

    Tämä verokiila saa aikaan hyvin ikävän kehityksen, jossa hintoihin vaikuttava palkkakustannuspaine kasvaa 2,5 kertaa nopeammin kuin palkansaajan ostovoima. Sen tien päässä on kulutuskysynnän hiipuminen, yritysten kannattamattomuus, irtisanomiset, työttömyys, konkurssit ja todellinen itse aiheutettu talouslama.

    Tämä juuri on se syy, miksi palkkojen verotusta on jatkuvasti PAKKO alentaa, jottei jurkkä progressio ja marginaalivero aiheuttaisi sellaist työn hinnan inflaatiota, jota palkansaaja ei kuluttajana enää pysty nettoansioillaam maksamaan.

    Kokoomus tulee voittamaan vaalit juuri veropolitiikallaan, koska ainakin kolmasosa suomalaisista jo ymmärtää tämän verran taloudesta ja verotuksen seurauksista.

    Äänestä

  • siinäpä se kirjoitti:

    Kokoomuksen kannatus laskee koko ajan ja kun ihmisille todella selviää kokoomuksen pyrkimys tasaveroon, eli että vähävaraisimpien verotusta korotetaan, kannatuksen laskun vauhti kiihtyy. Taistelu pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta on alkanut.

    Äänestä

  • boms kirjoitti:

    Nautitko siitä, että annat vasemmiston kusettaa itseäsi?

    Äänestä

  • Hih hih kirjoitti:

    Nautitko siitä, että annat vasemmiston kusettaa itseäsi?

    Tosiasioilla ei ole mitään erityistekemistä vasemmiston kanssa, vaikka he nyt totuudenmukaisesti siitä puhuvatkin. Köyhän kaikki rahat menevät ruokaan ja asumiseen, joten jos välillisiä veroja korotetaan, vaikeutetaan köyhän köyhää elämää entisestään. Kokoomus on rikkaiden etupuolue, joten ehdotukset ovat ymmärrettäviä. Niitä ei kuitenkaan pidä hyväksyä, eikä kokoomuksen asemasta vaalien jälkeen todellakaan voi sanoa mitään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ei hyvä niin kirjoitti:

    Työn verotusta kiristämällä vähennetään työn tekemisen mahdollisuuksia. Tämä on varsin absurdia siksi, että kaikki muut verotulot, arvonlisä-, ympäristö-, energia-, jne. verot, riippuvat siitä paljonko maassa tehdään työtä ja paljonko talous kasvaa.

    Tästä syystä työn tekemisen verottamista pitää alentaa, koska silloin voidaan kulutusveroja vastaavasti korottaa.

    Se, mikä vaemmiston sosiaalipopulisteilta aina jää ymmärtämättä, on se, että kun työn verotusta alennetaan, niin verotulot eivät sen seurauksena suinkaan alene, vaan lisääntyvät, koska talous vilkastuu ja kasvu voimistuu, ja sitä myötä myös kuluttaminen tuo enemmän alv-, energia-, jne verotuloja valtion ja kuntien kassaan.

    Oikeudenmukaisuudesta on aika puhua siinä vaiheessa, kun tehdään budjetin menopuolta, eli päätetään tulonsiirroista sen jälkeen, kun oikealla veropolitiikalla on saatu talous ja verotulot kasvuun.

    Lafferin käyrä on taloustieteilijä Arthur Lafferin luoma yksihuippuinen käyrä, joka kuvaa valtion verokertymää veroasteen funktiona. Se ennustaa, että valtion verotulot kasvavat veroasteen mukana vain tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen verotulot alkavat laskea. Veroastetta, joka tuottaa suurimman verokertymän, sanotaan optimiveroksi.

    1980-luvulla Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan perusteli veronkevennyksiä uskollaan laffer-käyrään. Tarkoituksena oli kasvattaa verokertymää veronkevennyksillä, mutta veronkevennykset maksoivat itsensä takaisin vain osittain. Tämä johtui siitä, että veroaste oli jo alunperin ollut "optimiasteen" alapuolella.

    Lähde: http://liberalismi.net/wiki/Laffer-käyrä

    Äänestä

  • Aloittaja

    siinäpä se kirjoitti:

    Kun marginaalivero on jo tavallisen keskituloisen kohdalla hyvin jyrkkä ja yrityksellä on melkoinen joukko palkkasummaan sidottuja työnantajamaksuja, niin näistä syntyy hyvin haitallinen verokiila. 90-luvun laman jälkeen verokiila oli 2,7 mutta nyt ilmeisesti vähemmän, ehkä 2,3 -2,5.

    Tämä merkitsee simppelisti sanottuna sitä, että kun keskipalkkainen työntekijä saa palkankorotuksen, niin jokainen palkansaajan pankkitililleen saama lisäeuro aiheuttaa työnantajalle lähes 2,5 euron työvoimakustannusten nousun.

    Tämä verokiila saa aikaan hyvin ikävän kehityksen, jossa hintoihin vaikuttava palkkakustannuspaine kasvaa 2,5 kertaa nopeammin kuin palkansaajan ostovoima. Sen tien päässä on kulutuskysynnän hiipuminen, yritysten kannattamattomuus, irtisanomiset, työttömyys, konkurssit ja todellinen itse aiheutettu talouslama.

    Tämä juuri on se syy, miksi palkkojen verotusta on jatkuvasti PAKKO alentaa, jottei jurkkä progressio ja marginaalivero aiheuttaisi sellaist työn hinnan inflaatiota, jota palkansaaja ei kuluttajana enää pysty nettoansioillaam maksamaan.

    Kokoomus tulee voittamaan vaalit juuri veropolitiikallaan, koska ainakin kolmasosa suomalaisista jo ymmärtää tämän verran taloudesta ja verotuksen seurauksista.

    Oma ehdotukseni onkin se, että verojen maksu siirretään nykyistä enemmän yritysten maksettavaksi.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Oma ehdotukseni onkin se, että verojen maksu siirretään nykyistä enemmän yritysten maksettavaksi.

    osalta. Hoh,hoh,hooooooo Hullu punikki syö enemmän kuin tienaa!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Emäntäkone kirjoitti:

    osalta. Hoh,hoh,hooooooo Hullu punikki syö enemmän kuin tienaa!

    Tottakai yritysten veroja pitää kiristää, kun palkansaajan verotusta kevennetään. Eikös silloin kiilat sun muut katoile?

    Äänestä

  • Ei hyvä niin kirjoitti:

    Työn verotusta kiristämällä vähennetään työn tekemisen mahdollisuuksia. Tämä on varsin absurdia siksi, että kaikki muut verotulot, arvonlisä-, ympäristö-, energia-, jne. verot, riippuvat siitä paljonko maassa tehdään työtä ja paljonko talous kasvaa.

    Tästä syystä työn tekemisen verottamista pitää alentaa, koska silloin voidaan kulutusveroja vastaavasti korottaa.

    Se, mikä vaemmiston sosiaalipopulisteilta aina jää ymmärtämättä, on se, että kun työn verotusta alennetaan, niin verotulot eivät sen seurauksena suinkaan alene, vaan lisääntyvät, koska talous vilkastuu ja kasvu voimistuu, ja sitä myötä myös kuluttaminen tuo enemmän alv-, energia-, jne verotuloja valtion ja kuntien kassaan.

    Oikeudenmukaisuudesta on aika puhua siinä vaiheessa, kun tehdään budjetin menopuolta, eli päätetään tulonsiirroista sen jälkeen, kun oikealla veropolitiikalla on saatu talous ja verotulot kasvuun.

    lopettaa kokonaan. Sillähän vatio pääsee kaikista ongelmista.

    Äänestä

  • perustelua kirjoitti:

    Korkea palkkaverotus, niin kuin kaikki muutkin palkkasidonnaiset työnantajamaksut, on perittävä kuluttajilta hinnoissa, koska palkkojen verotus on yritykselle työvoimakustannus.

    Niinpä korkea ja jyrkkä progressio estää korkeasi koulutettujen huippuammattilkaisten työnsaantia, kun heidän palkkaamisensa nostaisi liikaa tuotteiden ja palvelujen hintaa.

    Palkkojen verotus ei ole työnantajalle palkkakustannus vaan työntekijälle.

    On ihan turhaa propakandaa vääntää tuollaista epätotuutta.

    Tuo ei mene kenellekään jakeluun joka on edes kerran saanut palkkaa.

    Äänestä

  • siinäpä se kirjoitti:

    Kun marginaalivero on jo tavallisen keskituloisen kohdalla hyvin jyrkkä ja yrityksellä on melkoinen joukko palkkasummaan sidottuja työnantajamaksuja, niin näistä syntyy hyvin haitallinen verokiila. 90-luvun laman jälkeen verokiila oli 2,7 mutta nyt ilmeisesti vähemmän, ehkä 2,3 -2,5.

    Tämä merkitsee simppelisti sanottuna sitä, että kun keskipalkkainen työntekijä saa palkankorotuksen, niin jokainen palkansaajan pankkitililleen saama lisäeuro aiheuttaa työnantajalle lähes 2,5 euron työvoimakustannusten nousun.

    Tämä verokiila saa aikaan hyvin ikävän kehityksen, jossa hintoihin vaikuttava palkkakustannuspaine kasvaa 2,5 kertaa nopeammin kuin palkansaajan ostovoima. Sen tien päässä on kulutuskysynnän hiipuminen, yritysten kannattamattomuus, irtisanomiset, työttömyys, konkurssit ja todellinen itse aiheutettu talouslama.

    Tämä juuri on se syy, miksi palkkojen verotusta on jatkuvasti PAKKO alentaa, jottei jurkkä progressio ja marginaalivero aiheuttaisi sellaist työn hinnan inflaatiota, jota palkansaaja ei kuluttajana enää pysty nettoansioillaam maksamaan.

    Kokoomus tulee voittamaan vaalit juuri veropolitiikallaan, koska ainakin kolmasosa suomalaisista jo ymmärtää tämän verran taloudesta ja verotuksen seurauksista.

    ollenkaan tuota asiaa.

    Se on ihan tosi että työvoiman palkkakustannusten nousu aiheuttaa yritykselle isomman kulun kuin palalkka nousee .

    MUTTA se EI johdu palkkojen verouksen tasosta. SIIS EI johdu. Tuossa sinä valehtelet.

    Se johtuu työvoiman palkaamisen muista kustannuksista. Palkkaverotus EI nosta senttiäkään yrityksen kustannuksia. KOSKA Palkkavero PIDÄTETÄÄN työntekijän PALKASTA ja titlitetään valtiolle. PalkkaVEROTUS on TYÖNTEKIJÄN kustannus, ei YRITYKSEN:

    Älä kehtaa jauhaa paskaa kun et ymmärrä noista asioista mitäääään.

    Äänestä

  • aletaan vaan kirjoitti:

    Vaimolta ja multa menee kaikki n. kolme tonnia, mitä saamme yhteensä eläkkeitä, kun asumme, syömme ja pidämme huolta välillä lastenlapsistamme. Autokin on, myös vanhaa asuntolainaa ja silloin tällöin käydään matkallakin. Mitään ei jää sukan varteen eikä ole tarviskaan.

    Miksi muuten tällaisia utelet?

    Kysehän oli alunperin siitä miten korkea palkkaverotus estää työn teettämistä.

    Kolme tonnia eläkettä ei ole sitä millä tuollaisia juttuja yleensä suolletaan.

    Jutuistasi päätelleen kuvittelin että olet työssä ja tienaat vähintään 8000 kuukaudessa.

    Sinä siis kuulut siihenh Eurostatin köyhälistöön.

    (Niin muuten minäkin) Sillä erotuksella että en ole eläkkeellä. Siksi minä en ymmäräkkää tuota Kokoomuksen palkkaverotuksen vää'ntämistä työnantajien kustannuksiin kuuluvaksi ja vääntämistä korkeasta marginaaliverotuksesta ja sen verotuksen vaikutusta työn teettämiseen estäjänä.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Oma ehdotukseni onkin se, että verojen maksu siirretään nykyistä enemmän yritysten maksettavaksi.

    Sinä maksat jo nyt kaikki yritysten verot.

    Äänestä

  • Älä Jauha kirjoitti:

    ollenkaan tuota asiaa.

    Se on ihan tosi että työvoiman palkkakustannusten nousu aiheuttaa yritykselle isomman kulun kuin palalkka nousee .

    MUTTA se EI johdu palkkojen verouksen tasosta. SIIS EI johdu. Tuossa sinä valehtelet.

    Se johtuu työvoiman palkaamisen muista kustannuksista. Palkkaverotus EI nosta senttiäkään yrityksen kustannuksia. KOSKA Palkkavero PIDÄTETÄÄN työntekijän PALKASTA ja titlitetään valtiolle. PalkkaVEROTUS on TYÖNTEKIJÄN kustannus, ei YRITYKSEN:

    Älä kehtaa jauhaa paskaa kun et ymmärrä noista asioista mitäääään.

    Kun palkat nousevat, verotus kiristyy progression verran. Samalla nousetavt kaikki työnantajamaksut, joiden peruste on yrityksen maksamissa palkoissa. Nämä kaikki yhdessä ovat työnantajan työvoimakustannus.

    Ja se nousee 2,5 kertaa enemmän kuin plkankorotuksesta työntekijälle NETTONA käteen maksettava palkan lisä.

    Rautalangasta väännettynä tämä merkitsee, että yritysen on saatava myyntituloinaan asiakkailtaan 250 euroa jokaista 100 euroa kohti, jonka sen työntekijät saivat palkankorotuksessa nettona käteen, jotta yritys voisi maksaa palkat, tilittää ennakonpidätykset ja työnantajamaksut, eikä tästä laskelmasta vielä tule yritykselle euroakaan lisää voittoa.

    Mieti tätä, jos ymmärrät. Yrityksen on myytävä 250 eurolla enemmän tavaroitaan, jotta sen työntekijä saa satasen puhdasta palkankorotusrahaa lisää tililleen.

    Työn verotusta on siis PAKKO alentaa aina kun palkat nousevat, koska muuten yhtälöstä tule mahdoton ja alamme sukeltaa kohti kulutuskysynnän laskua ja kotitekoista kotimarkkinoiden lamaa.

    Äänestä

  • Älä' valehtele kirjoitti:

    Palkkojen verotus ei ole työnantajalle palkkakustannus vaan työntekijälle.

    On ihan turhaa propakandaa vääntää tuollaista epätotuutta.

    Tuo ei mene kenellekään jakeluun joka on edes kerran saanut palkkaa.

    Oletpa sinä hyvin tyhmä.

    Äänestä

  • Hyvätuloisten kapina kirjoitti:

    Kysehän oli alunperin siitä miten korkea palkkaverotus estää työn teettämistä.

    Kolme tonnia eläkettä ei ole sitä millä tuollaisia juttuja yleensä suolletaan.

    Jutuistasi päätelleen kuvittelin että olet työssä ja tienaat vähintään 8000 kuukaudessa.

    Sinä siis kuulut siihenh Eurostatin köyhälistöön.

    (Niin muuten minäkin) Sillä erotuksella että en ole eläkkeellä. Siksi minä en ymmäräkkää tuota Kokoomuksen palkkaverotuksen vää'ntämistä työnantajien kustannuksiin kuuluvaksi ja vääntämistä korkeasta marginaaliverotuksesta ja sen verotuksen vaikutusta työn teettämiseen estäjänä.

    Yritys saa rahaa, eli tuloja vain asiakkailtaan myyntituloina tai omistajiltaan pääomasijoituksina.

    Kaikki, mitä yritys maksaa, on sille kulua. Myös palkat veroineen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    googgoog kirjoitti:

    Sinä maksat jo nyt kaikki yritysten verot.

    Työläinen sen enempää kuin asiakaskaan ei suinkaan maksa kapitalistin riistämää lisäarvoa verona, vaan kapitalisti pistää niin työläiseltä kuin asiakkaalta riistämänsä lisäarvon liiveihinsä, mikäli syö. Muutenhan raha kasaantuu, kuten sillä tapana on, aina johonkin. Minne, sitähän ei kukaan tiedä, tuskin kapitalisti itsekään, ellei nyt sitten satu istumaan sen rahakasan päällä.

    Äänestä

  • vinanssilaskentaa kirjoitti:

    Kun palkat nousevat, verotus kiristyy progression verran. Samalla nousetavt kaikki työnantajamaksut, joiden peruste on yrityksen maksamissa palkoissa. Nämä kaikki yhdessä ovat työnantajan työvoimakustannus.

    Ja se nousee 2,5 kertaa enemmän kuin plkankorotuksesta työntekijälle NETTONA käteen maksettava palkan lisä.

    Rautalangasta väännettynä tämä merkitsee, että yritysen on saatava myyntituloinaan asiakkailtaan 250 euroa jokaista 100 euroa kohti, jonka sen työntekijät saivat palkankorotuksessa nettona käteen, jotta yritys voisi maksaa palkat, tilittää ennakonpidätykset ja työnantajamaksut, eikä tästä laskelmasta vielä tule yritykselle euroakaan lisää voittoa.

    Mieti tätä, jos ymmärrät. Yrityksen on myytävä 250 eurolla enemmän tavaroitaan, jotta sen työntekijä saa satasen puhdasta palkankorotusrahaa lisää tililleen.

    Työn verotusta on siis PAKKO alentaa aina kun palkat nousevat, koska muuten yhtälöstä tule mahdoton ja alamme sukeltaa kohti kulutuskysynnän laskua ja kotitekoista kotimarkkinoiden lamaa.

    Työnantajan kustannus palkasta on 1,6 kertaa palkan määrä + alv.
    Työntekijän kustannus palkasta vero+4%eläkevakuutusmaksusuta.

    Työnanataja siis maksaa 100;sta 160+23%
    Tyontekijälle 100:sta jos vero arviolta 20% noin 76 euroa.

    työn anatja maksaisi 60 euroa ja työn tekijä maksaisi 20 euroa veroa ja eläkemaksua osuudestaan 4 euroa. yhteensä 84.

    Verokiila tarkoittaa siis sitä että' palkanmaksaja ja työntekijä kustantaa työntekijän palkasta yhteensä esiemerkiksi tuon 84 euroa 100:n palkasta.

    Siis tuo "verokiila" ei ole kokonaisuudessaan työnantajan kustannus. Se on työntekijän JA työn antajan YHTEINEN kustannus. Veromarginaali NOSTAA ainoastaan pelkansaajan osuutta verokiilasta. Jos vero olisi 40% verikiila olisi noin 100, mutta työnanataja maksaisi edelleenkin täsmällleen saman määrän omaa osuuttaan. Eli progressio nostaa PALKANSAAJAN osuutta verokiilassa.Siis. Työnanatja maksaisi edelleen 160 euroa+alv. Työntekijälle jäisi 56 euroa nettoona. Työn tekijä makssaisi yhteensä 44 euroa.

    Äänestä

  • Väännetään rautalang kirjoitti:

    Työntekijä ei voi maksaa osuuttaan, eli verojaan, ellei työnantaja ensin maksa koko palkkaa työntekijälle.

    Niinpä tulovero on ihan samalla tavalla työnantajan kustannus kuin työntekijän saama nettopalkkakin.

    Kertoimesi 1,6 ei ota huomioon kaikkia palkkoihin sidottuja työnantajamaksuja, mm. työntekijöille otettavia lakisääteisiä tapaturma- yms. vakuutuksia. Alvin vaikutus on myös merkittävä, koska siinä peritään veroa verosta ja sitä enemmän, mitä kovempi tuloveron osuus on yrityksen kustannuksista.

    Äänestä

Ei se köyhien määrä ENÄÄ ole niin hirvittävä. Oli se vielä 10 vuotta sitten. Silloin köyhien talouksien määrä oli 13% taloukisista. nyt määrä on vieläkin liian suuri mutta seon enää alle 6%. Onhan se alle puolet siitä miät oli 10 vuotta sitten.

Nyt saattaa vuoden vaihteen jälkeen sekin pienentyä kun tulee voimaan uudet etuuksien korotukset jotka hallitus päättänyt.

Se on mumma kun silloin köyhyys oli todella iso ongelma suomessa, ja silloin suomessa nähtiin nälkää, silloin siitä ei phunut kukaan. Ei kirjoiteltu lehdissä. Vaditiin vain isotuloisille varonalennuksia. Väitettiin että köyhyys vähneee ainoastaan sillä että isotuloiset tienaavat plajon ja vähillä veroilla. Ne veronalennukset rahoitettiin köyhiltä leikkaamalla.

Nyt kun hallituksessa köyhien määrän vähentämiseksi on tehty todella paljon niin nyt jauhetaan koko ajan köyhyyden lisääntymisestä ja haukutaan hallitusta, vaikka köyhyys on vähentynyt alle puoleen Keskustavetoisten hallitusten aikana.

Ehkä Walrooskin on osin oikeassa. Mutta ennen kuin Walsoorin näkemystä aletaan toteuttaa pitää hoitaa asiat niin että Suomessa ei ole yhtään köyhää. Se isotuloisille rahankeräämisen vaikutus köyhyyteen ja hyvinvointivation ylläpitämiseen on kokeiltu Lipposen hallituksien aikana. Se teoria ei toimi. Köyhyys todella lisääntyy tuloerojen kasvun myötä. Sen näkee kaikista tilastoista joita on laadittu 1994 jälkeen. Nyt kun tuloerot ovat supustuneet 2007 alkaen on myös köyhien määrä laskenut roimasti.

Walroosin ja Kataisen on ihan turha väittää ett'ä isotuloisten veronkevennyksillä hoidettaisi köyhyys ja hyvinvointivaltio. Tuo teoria toimii tiettyyn rajaan asti. Mutta se raja on Suomessa tullut vastaan aikoja sitten.

Vanhasen hallituksethan ei olekaan varsinaisesti veroja alentanut isotuloislta muuten kuin tekemällä taulukoihin indeksitarkistuksen. Pienituloisista on iso osa tiputettu valtionveron ulkopuolelle ja se on vähnetänyt pienituloisten köyhyyttä paljon.

Äänestä
  • Aloittaja

    Suomessa pitää köyhyyttä verrata tietysti lähinnä muihin eurooppalaisiin valtioihin, mutta viimeisimpien tietojen mukaan myös köyhtymisen vauhti on ennätysmäistä. Tämä on sitäkin huolestuttavampaa, kun nyt ollaan verotuksen painopistettä siirtämässä välilliseen verotukseen. Sehän tunnetusti tuntuu eniten pienituloisilla. Sen sijaan ökyväellä pienet hintojen korotukset eivät juuri missään tunnu.

    Myös hintojen nousuvauhti alkaa olla melkoinen. Nyt jos sitten hintoja edelleen nostetaan mättämällä niiden päälle lisää veroja, niin tämä ei voi olla vaikuttamatta kysyntää heikentävästi. Näin ollen aiotut kasvutavoitteet saa unohtaa.

    1.1 Pienituloisuus kiinteällä köyhyysrajalla

    Jotta pienituloisuudesta saataisiin parempi kuva, voidaan tarkastelua täydentää käyttämällä kiinteitä tulorajoja pienituloisuuden määrittämiseksi. Siten saadaan tulojakauman muutosten lisäksi kuvattua myös sitä, miten pienituloisimpien tulot ovat muuttuneet. Köyhyysrajat voidaan määritellä esimerkiksi jonkin tarkasteluvuotta lähellä olevan vuoden köyhyysrajana.

    Kuviossa 1.1 on kaksi eri tavalla määriteltyä pienituloisuusastetta vuosille 1995–2008: vuoden 2000 köyhyysrajan alittaneiden osuus väestöstä sekä Eurostatin määritelmän mukainen pienituloisuusaste. Vuoden 2000 köyhyysraja on deflatoitu kullekin vuodelle elinkustannusten muutoksella. Pienituloisuusasteen kehityksestä saadaan varsin erilainen kuva erilaisilla määrityksillä. Kuvion 1.1 tulkinta on se, että pienituloisten tulot ovat kasvaneet, mutta ne ovat kasvaneet hitaammin kuin keskivertotulonsaajalla. Vaikka virallinen pienituloisuusaste kasvoi, laski kiinteän tulorajan alle jääneiden henkilöiden osuus vuosien 1995 ja 2005 välillä alle puoleen.

    Kuvio 1.1 Pienituloisuusaste (%) muuttuvalla ja kiinteällä vuoden 2000 köyhyysrajalla vuosina 1995–2008

    Linkistä löydät myös taulukon johon tuo tekti viittaa.

    http://www.stat.fi/til/tjt/2008/01/tjt_2008_01_2010-01-26_kat_001_fi.html

    Köyhyyden vähentäminen 1996-1998 johtui hintojen alenemisesta. 1999 Lipposen leikkausket akoivat olla täysimääräisesti voimassa. Vuosi 1998 oli minullekin ensimmäinen "nälkävuosi". Sitä jatkui vuoteen 2001. Ei siis ollut rahaa ostaa tarpeeksi ruokaa.

    Sinun siteeraamasi käppyrä suhteellinen "köyhyys" mittaa ainoastaan suhdetta muihin tulonsaajaryhmiin. Se EI mittaa Ostovoimaa. kiinteä köyhyysraja mittaa Nimenomaan sitä millä indeksillä korjattua rahamäärällä jolla tulee toimeen, eli pystyy maksamaan välttämöttömät kulunsa. Siihen kuuluu asunto, ruoka, terveydehoito, puhtaus, harrastukset.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Näin oN kirjoitti:

    Voi hyvä tavaton sentään, kyllä köyhyyttä pitää tarkastella suhteena, ei minään absoluuttisena tulojen lisäyksenä. Eihän tässä jälkimmäisessä ole mitään mieltä. Ei se ole köyhyyden poistumista, jos köyhien tulot kasvavat, vaan köyhä köyhtyy, jos hänen tulonsa kasvavat muita hitaammin.

    Eurostatin suhteellinen köyhyysraja määrittelee kotitaloudet (ja kaikki sen jäsenet) köyhiksi, mikäli kotitalouden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia samanlaisten kotitalouksien keskimääräisestä tulotasosta.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Suomessa pitää köyhyyttä verrata tietysti lähinnä muihin eurooppalaisiin valtioihin, mutta viimeisimpien tietojen mukaan myös köyhtymisen vauhti on ennätysmäistä. Tämä on sitäkin huolestuttavampaa, kun nyt ollaan verotuksen painopistettä siirtämässä välilliseen verotukseen. Sehän tunnetusti tuntuu eniten pienituloisilla. Sen sijaan ökyväellä pienet hintojen korotukset eivät juuri missään tunnu.

    Myös hintojen nousuvauhti alkaa olla melkoinen. Nyt jos sitten hintoja edelleen nostetaan mättämällä niiden päälle lisää veroja, niin tämä ei voi olla vaikuttamatta kysyntää heikentävästi. Näin ollen aiotut kasvutavoitteet saa unohtaa.

    Julkaistu: 29.12.2010
    Toimeentulovaikeuksissa olevien määrä on vähentynyt

    Toimeentulovaikeuksia oli kaikkiaan noin 600 000 kotitaloudella eli 24 prosentilla kotitalouksista vuonna 2009. Suurempia toimeentulovaikeuksia oli 190 000 kotitaloudella, 7 prosentilla kotitalouksista. Toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien määrä väheni 18 prosenttia vuodesta 2003. Toimeentulovaikeuksissa olevien tulot kasvoivat reaalisesti hitaammin kuin kotitalouksissa keskimäärin. Vuosittainen kasvu oli 1,2 prosenttia, kun se kotitalouksissa keskimäärin oli 2,2 prosenttia vuodesta 2003. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen tulonjakotilaston yhteydessä kerätyistä tiedoista.

    Tavanomaisten menojen kattaminen tuloilla 2003–2009, % kotitalouksista

    Toimeentulovaikeuksissa oleviksi määrittyvät ne kotitaloudet, joiden on ollut vaikea kattaa tavanomaisia menojaan. Tieto perustuu kotitalouksilta kysyttyyn tietoon siitä, onko se saanut katettua tavanomaiset menonsa tuloillaan suurin vaikeuksin, vaikeuksin, pienin vaikeuksin, melko helposti, helposti vai hyvin helposti. Pieniä vaikeuksia oli 16,1 prosentilla, vaikeuksia 4,5 prosentilla ja suuria vaikeuksia vajaalla 3 prosentilla kotitalouksista vuonna 2009. Hyvin helposti toimeentulevia kotitalouksia oli 385 000 eli 15,2 prosenttia kotitalouksista. Lukumäärä on noin neljänneksen suurempi kuin vuonna 2003.

    http://www.stat.fi/til/tjt/2009/01/tjt_2009_01_2010-12-29_tie_001_fi.html

    Urpilainenkin noteerasi itsensä köyhyysrajalla eläväksi sanomalla että alle 4000 euron kuukausituloilla ei VOI tulla toimeen.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Voi hyvä tavaton sentään, kyllä köyhyyttä pitää tarkastella suhteena, ei minään absoluuttisena tulojen lisäyksenä. Eihän tässä jälkimmäisessä ole mitään mieltä. Ei se ole köyhyyden poistumista, jos köyhien tulot kasvavat, vaan köyhä köyhtyy, jos hänen tulonsa kasvavat muita hitaammin.

    Eurostatin suhteellinen köyhyysraja määrittelee kotitaloudet (ja kaikki sen jäsenet) köyhiksi, mikäli kotitalouden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia samanlaisten kotitalouksien keskimääräisestä tulotasosta.

    tienaava köyhä?

    On se!!!

    Jos yksi tienaa 60 000 toinen 10 000 tuo 10 000 tienaava on köyhä:D
    Tuohon kun lisätään 4000 tienaa tuo 10 000 tienaava ei olekaan köyhä.
    Tuonon kun lisätään 10 tulonsaajaa jotka tienaavat 1000 euroa kuukuadessa tuo 4000 tienaavakaan ei ole enää köyhä.

    Siis ONKO 10 000 euroa kuukaudessa tienaava köyhä?

    Tuo toisia tulonsaajia vertaava Eurostatin tilaston köyhyys ei lopu koskaan. Täydellisessä tasapalkkaisuudessa se näyttää köyhien määrän. Täydellisessä tasapakkkaisuudessa se näyttää että tulonsaajista on kaikki köyhiä, koska kaikki tienaavat alle mediaanitulon.

    Tuo laskentatapa valehtelee. Sitä suurempi osa ihmisistä köyhiä, mitä suurempi osa ihmisistä nousee ostovoimaltaan köyhyysrajan yläpuolelle. Se on metka laskentatapa siinä että kun alemmat palkat nousee lähemmäski keskipalkaa, keskipalkkaisista tulee sitä suurempi osa köyhiä.

    Eli. Jos Suomessa minimitulo nousee 2000 euroon, köyhyysraja tuolla suhteellisella lasekntatvalla nousee 4000 euroon. Eli... Suomessa ensimmäistä kautta eduskunnassa istuva kansanedustaja lasketaan köyhiin kuuluvaksi. Eli köyhien määrä nousee 45%:ttiin kotitalouksista.

    Todellisuudessa köyhien määrä on pienetynyt, mutta eurostatin laskentavalla köyhyys lisääntynyt vaikka pienimmät tulot ovat nousseet nykyisen suhteellisen köyhyysrajan yläpuolelle.

    Toinen käppyrä kertoisi että köyhyys Suomessa on loppunut. Eli köyhien määrä olisi 0%. Toisen käppyrän (suhteellinen köyhyys) mukaan köyhyys vain lisääntyisi olisi nyt 45%.19

    Äänestä

  • Aloittaja

    !!!!!!!!!1111111 kirjoitti:

    Julkaistu: 29.12.2010
    Toimeentulovaikeuksissa olevien määrä on vähentynyt

    Toimeentulovaikeuksia oli kaikkiaan noin 600 000 kotitaloudella eli 24 prosentilla kotitalouksista vuonna 2009. Suurempia toimeentulovaikeuksia oli 190 000 kotitaloudella, 7 prosentilla kotitalouksista. Toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien määrä väheni 18 prosenttia vuodesta 2003. Toimeentulovaikeuksissa olevien tulot kasvoivat reaalisesti hitaammin kuin kotitalouksissa keskimäärin. Vuosittainen kasvu oli 1,2 prosenttia, kun se kotitalouksissa keskimäärin oli 2,2 prosenttia vuodesta 2003. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen tulonjakotilaston yhteydessä kerätyistä tiedoista.

    Tavanomaisten menojen kattaminen tuloilla 2003–2009, % kotitalouksista
    Tavanomaisten menojen kattaminen tuloilla 2003–2009, % kotitalouksista

    Toimeentulovaikeuksissa oleviksi määrittyvät ne kotitaloudet, joiden on ollut vaikea kattaa tavanomaisia menojaan. Tieto perustuu kotitalouksilta kysyttyyn tietoon siitä, onko se saanut katettua tavanomaiset menonsa tuloillaan suurin vaikeuksin, vaikeuksin, pienin vaikeuksin, melko helposti, helposti vai hyvin helposti. Pieniä vaikeuksia oli 16,1 prosentilla, vaikeuksia 4,5 prosentilla ja suuria vaikeuksia vajaalla 3 prosentilla kotitalouksista vuonna 2009. Hyvin helposti toimeentulevia kotitalouksia oli 385 000 eli 15,2 prosenttia kotitalouksista. Lukumäärä on noin neljänneksen suurempi kuin vuonna 2003.

    http://www.stat.fi/til/tjt/2009/01/tjt_2009_01_2010-12-29_tie_001_fi.html

    Urpilainenkin noteerasi itsensä köyhyysrajalla eläväksi sanomalla että alle 4000 euron kuukausituloilla ei VOI tulla toimeen.

    Potaskaa, köyhyys on ja pysyy, jos kerran tulot kasvavat muita hitaammin, kuten Tilastokeskus itsekin näkyy kertovan. Köyhät ovat päinvastoin köyhtyneet. Melkoista itsepetosta näkyy olevan ja kaikenlaisia keppulikonsteja näytään käytettävän köyhyyden piilottelemiseksi.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!1111111 kirjoitti:

    Suomessa 3%:

    "...suuria vaikeuksia vajaalla 3 prosentilla kotitalouksista..."

    Tämä on sellainen ryhmä joka ei pysty ostaman pihtaamallakaan kaikkea välttämätöntä.

    Tämä ryhmä ei todellakaan maksa yhtesikunnalle paljon jos asiat laiteaan siihen malliin että pystyuvät ostamaan.

    Mutta kun Osille on tulossa ne "suhteellisesti" köyhät. Eli lähes keskituloiset se alkaa maksamaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Näin oN kirjoitti:

    tienaava köyhä?

    On se!!!

    Jos yksi tienaa 60 000 toinen 10 000 tuo 10 000 tienaava on köyhä:D
    Tuohon kun lisätään 4000 tienaa tuo 10 000 tienaava ei olekaan köyhä.
    Tuonon kun lisätään 10 tulonsaajaa jotka tienaavat 1000 euroa kuukuadessa tuo 4000 tienaavakaan ei ole enää köyhä.

    Siis ONKO 10 000 euroa kuukaudessa tienaava köyhä?

    Tuo toisia tulonsaajia vertaava Eurostatin tilaston köyhyys ei lopu koskaan. Täydellisessä tasapalkkaisuudessa se näyttää köyhien määrän. Täydellisessä tasapakkkaisuudessa se näyttää että tulonsaajista on kaikki köyhiä, koska kaikki tienaavat alle mediaanitulon.

    Tuo laskentatapa valehtelee. Sitä suurempi osa ihmisistä köyhiä, mitä suurempi osa ihmisistä nousee ostovoimaltaan köyhyysrajan yläpuolelle. Se on metka laskentatapa siinä että kun alemmat palkat nousee lähemmäski keskipalkaa, keskipalkkaisista tulee sitä suurempi osa köyhiä.

    Eli. Jos Suomessa minimitulo nousee 2000 euroon, köyhyysraja tuolla suhteellisella lasekntatvalla nousee 4000 euroon. Eli... Suomessa ensimmäistä kautta eduskunnassa istuva kansanedustaja lasketaan köyhiin kuuluvaksi. Eli köyhien määrä nousee 45%:ttiin kotitalouksista.

    Todellisuudessa köyhien määrä on pienetynyt, mutta eurostatin laskentavalla köyhyys lisääntynyt vaikka pienimmät tulot ovat nousseet nykyisen suhteellisen köyhyysrajan yläpuolelle.

    Toinen käppyrä kertoisi että köyhyys Suomessa on loppunut. Eli köyhien määrä olisi 0%. Toisen käppyrän (suhteellinen köyhyys) mukaan köyhyys vain lisääntyisi olisi nyt 45%.19

    Oheisessa pdf:ssä taustaa asiasta enemmän. Tosin nykyään köyhiä lienee reilut 700 000.

    http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/69616D6B-BC2A-4885-8B94-1703B70CE30C/0/066moisio.pdf

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Potaskaa, köyhyys on ja pysyy, jos kerran tulot kasvavat muita hitaammin, kuten Tilastokeskus itsekin näkyy kertovan. Köyhät ovat päinvastoin köyhtyneet. Melkoista itsepetosta näkyy olevan ja kaikenlaisia keppulikonsteja näytään käytettävän köyhyyden piilottelemiseksi.

    Jos saat 10 000euroa palkkaa nyt. Pystyt ostamaan mersun käteisellä. Pystyt asumaan ja maksamaan kaikki kulusi. Sijoitat loput pörssiosakkeisiin tuottamaan lisää rahaa. Siis eläet hyvin "leveää" elämää.

    Toinen tienaa 100 000 euroa tekee samoin kuin sinä mutta sijoittaa 10 kertaisen määrän.

    Nyt tulee Eurosstatin laskija ja sanoo että sinä olet köyhä. Uskotko Eurostatin setää joka väittää sinuä köyhäksi?

    Äänestä

  • Aloittaja

  • Aloittaja

    ???????????????????? kirjoitti:

    Kuten sanoin köyhyys on suhteellista riippumatta siitä, mitä joku eurosetä sanoo. Jos toisten tulot ovat mittavasti, suorastaan irvokkaan massiivisesti, kuten Suomessa, suuremmat kuin toisten, niin kyllä siinä silloin on kysymys köyhyydestäkin. Eihän todella suurten tulojen rinnalla kymppi ole yhtään mitään.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Oheisessa pdf:ssä taustaa asiasta enemmän. Tosin nykyään köyhiä lienee reilut 700 000.

    http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/69616D6B-BC2A-4885-8B94-1703B70CE30C/0/066moisio.pdf

    Itsesi köyhäksi?

    Mikä siinä mutta älä tule köyhien osille koska pystyt ostamaan kaiken tarvitsemasi.

    Minäkin olen "suhteellisesti" köyhä mutta ei minulta puutu mitään välttämätöntä.

    Minulla talo jossa asun. Minulla auto jolla kuljen. minulla ruokaa pöydässä joka päivä. Minä pystyn maksamaan kaikki laskut.

    Köyhä ei pysty näin tekemään.

    Olen nähnyt ajan jolloin minäkään en siihen pystynyt. Ei ollut ruokaa pöydässä kun oli nälkä.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Kuten sanoin köyhyys on suhteellista riippumatta siitä, mitä joku eurosetä sanoo. Jos toisten tulot ovat mittavasti, suorastaan irvokkaan massiivisesti, kuten Suomessa, suuremmat kuin toisten, niin kyllä siinä silloin on kysymys köyhyydestäkin. Eihän todella suurten tulojen rinnalla kymppi ole yhtään mitään.

    tuossa esimerkissä?

    Yksinkertainen kysymys!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Näin oN kirjoitti:

    Itsesi köyhäksi?

    Mikä siinä mutta älä tule köyhien osille koska pystyt ostamaan kaiken tarvitsemasi.

    Minäkin olen "suhteellisesti" köyhä mutta ei minulta puutu mitään välttämätöntä.

    Minulla talo jossa asun. Minulla auto jolla kuljen. minulla ruokaa pöydässä joka päivä. Minä pystyn maksamaan kaikki laskut.

    Köyhä ei pysty näin tekemään.

    Olen nähnyt ajan jolloin minäkään en siihen pystynyt. Ei ollut ruokaa pöydässä kun oli nälkä.

    suomalaiset kävelisivät tuohivirsuissa ja kontti selässä tänäkin päivänä. Toisin sanoen sanonet, että köyhä pysyköön köyhänä. Luulisi käyvän tajuntaan, että ennenpitkää, kun tuloero kasvaa, sillä köyhän rahalla ei saa enää mitään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ???????????????????? kirjoitti:

    tuossa esimerkissä?

    Yksinkertainen kysymys!

    Kymppi sinällään ei kerro, olenko köyhä vaiko en.

    Äänestä

  • Aloittaja

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Kymppi sinällään ei kerro, olenko köyhä vaiko en.

    ja vastaa tuohon oletettuun tilanteeseen.

    älä kiertele.

    "Jos saat 10 000euroa palkkaa nyt. Pystyt ostamaan mersun käteisellä. Pystyt asumaan ja maksamaan kaikki kulusi. Sijoitat loput pörssiosakkeisiin tuottamaan lisää rahaa. Siis eläet hyvin "leveää" elämää.

    Toinen tienaa 100 000 euroa tekee samoin kuin sinä mutta sijoittaa 10 kertaisen määrän.

    Nyt tulee Eurosstatin laskija ja sanoo että sinä olet köyhä. Uskotko Eurostatin setää joka väittää sinuä köyhäksi? "

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    aivan häikäistyn.

    sitä "oikeaa" köyhyyttä.

    Ei prosenteilla saivartelu ole sitä.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    suomalaiset kävelisivät tuohivirsuissa ja kontti selässä tänäkin päivänä. Toisin sanoen sanonet, että köyhä pysyköön köyhänä. Luulisi käyvän tajuntaan, että ennenpitkää, kun tuloero kasvaa, sillä köyhän rahalla ei saa enää mitään.

    Ei se että tienaat paljon vähennä sinun ostovoimaasi tippaakaan jos toinen tienaa vielä enemmän.

    Kysehän on siitä' mink'ä verran tienaa se vähiten tienaava hintatasoon verrattuna.

    Jos pystyt ostamaan kaiken tarpeeliisen riippumatta siitä pystyykö joku toinen ostamaan vieläkin enemmän sinä et voi olla köyhä.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Potaskaa, köyhyys on ja pysyy, jos kerran tulot kasvavat muita hitaammin, kuten Tilastokeskus itsekin näkyy kertovan. Köyhät ovat päinvastoin köyhtyneet. Melkoista itsepetosta näkyy olevan ja kaikenlaisia keppulikonsteja näytään käytettävän köyhyyden piilottelemiseksi.

    1 2 3 köhyysraja4 5 6 7 8 9 25% bköyhiä
    3 4 köyhyysraja 5 6 7 8 9 32% köyhiä
    5 6köyhyysraja 7 8 9 40% köyhiä
    7 köyhyysraja 8 9 30% köyhiä
    8 köyhyysraja9 50% köyhiä

    Näin se menee

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    EU -mittareilla mitaten köyhiä on Suomessa lähes miljoona.

    http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Rehula Suomen vähennettävä 150 000 köyhää/1135257391294

    Kulkevat rääsyissä ja kerjäävät kaduilla?

    Missä ne näkyy?

    Äänestä

  • Aloittaja

    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    sitä "oikeaa" köyhyyttä.

    Ei prosenteilla saivartelu ole sitä.

    Kyllä köyhyys pitää määritellä, jotta sitä ylipäätään olisi ja saataisiin rikkaat seulotuksi köyhistä erilleen, koska he eivät tarvitse siinä määrin ansioiden korotuksia kuin köyhät.

    Äänestä

  • Aloittaja

    &&&&&&&&&&&& kirjoitti:

    Kulkevat rääsyissä ja kerjäävät kaduilla?

    Missä ne näkyy?

    Juuri tuo on tyypillinen porvarillinen töräytys. Eihän meillä mitään köyhyyttä ole. Kaikilla on kivaa ja aurinko paistaa. Suomessa on esimerkiksi tuhansia asunnottomia ja toimeentulon rajoilla eläviä sitäkin enemmän. Valitettavasti vain moni poliitikko on siinä määrin vieraantunut kansasta, että on irtaantunut realiteeteista. Eipä ihme, että Soinilla menee lujaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Näin se vain ON kirjoitti:

    Ei se että tienaat paljon vähennä sinun ostovoimaasi tippaakaan jos toinen tienaa vielä enemmän.

    Kysehän on siitä' mink'ä verran tienaa se vähiten tienaava hintatasoon verrattuna.

    Jos pystyt ostamaan kaiken tarpeeliisen riippumatta siitä pystyykö joku toinen ostamaan vieläkin enemmän sinä et voi olla köyhä.

    Kyllä vain ostovoima vähenee sitä mukaa kuin tuloero kasvaa. Hetken päästä köyhä ei saa rahallaan juuri mitään. Vai mistä arvelet, että hintataso nousee vuosi vuodelta? Nytkin inflaatio huitelee jo kolmea prosenttia. Niin että semmoista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ???????????????????? kirjoitti:

    ja vastaa tuohon oletettuun tilanteeseen.

    älä kiertele.

    "Jos saat 10 000euroa palkkaa nyt. Pystyt ostamaan mersun käteisellä. Pystyt asumaan ja maksamaan kaikki kulusi. Sijoitat loput pörssiosakkeisiin tuottamaan lisää rahaa. Siis eläet hyvin "leveää" elämää.

    Toinen tienaa 100 000 euroa tekee samoin kuin sinä mutta sijoittaa 10 kertaisen määrän.

    Nyt tulee Eurosstatin laskija ja sanoo että sinä olet köyhä. Uskotko Eurostatin setää joka väittää sinuä köyhäksi? "

    Juttusihan ei ota aikaa huomioon ollenkaan. Mistä tiedät, että saat kympilläsi mersun? Voihan olla, ettei sillä saa edes leipää. Ja näin käy takuuvarmasti, jos jokin absoluuttinen summa määritellään köyhyysrajaksi. Tätä eivät edes nykyiset hyvin syöneet, mutta taloudellisen ajattelun osalta saaliiseen jääneet, poliitikot näy ymmärtävän. Moni tuki on esimerkiksi jäänyt korjaamatta inflaation aiheuttaman arvon alentumisen vuoksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    !!!!!!!!!!!!!!!!1111 kirjoitti:

    1 2 3 köhyysraja4 5 6 7 8 9 25% bköyhiä
    3 4 köyhyysraja 5 6 7 8 9 32% köyhiä
    5 6köyhyysraja 7 8 9 40% köyhiä
    7 köyhyysraja 8 9 30% köyhiä
    8 köyhyysraja9 50% köyhiä

    Näin se menee

    Eiväthän nuo luvut ole ede lottonumeroita. 39 on tiettävästi suurin.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Juuri tuo on tyypillinen porvarillinen töräytys. Eihän meillä mitään köyhyyttä ole. Kaikilla on kivaa ja aurinko paistaa. Suomessa on esimerkiksi tuhansia asunnottomia ja toimeentulon rajoilla eläviä sitäkin enemmän. Valitettavasti vain moni poliitikko on siinä määrin vieraantunut kansasta, että on irtaantunut realiteeteista. Eipä ihme, että Soinilla menee lujaa.

    EI OLE köyhä jos joku toinen sattuu tienaamaan VIELÄKIN enenmmän kuin nyvätuloinen.

    Tuo sinun asenteesi juuri on se miksi Todella köyhien asemaa ei saada parannettua.

    Käyhäksi tekeytyviä on niin paljon että jos kaikille ALEtaan jakamaan "käyhyysavustusta" niin sitä ei riitä.

    Mutta jos keskitetään se raha sinne todellisiin köyhiin niin sen hoitamien ei maksa paljon.

    3% on noin 130 000 ihmistä. Jos noille annteaan 200 euroa kuukaudessa lisää se ei hetkauttaisi yhteiskuntaa mihinkään mutta köyhyydelle voitaisi sanoa hyvästit. Tuo tekee 360 miljoonaa vuosi.. Mutta jos samalle kupille on tulossa 700 000 ihmistä siihen meillä ei ole varaa.

    Lisäksi kun samaa on vaatimassa jopa 3 tonnia työttömyyslkorvausta saavat ihmiset niin sitten se menee jo täysin poskeleen.

    Köyhyyden hoitaminen ei todellakaan maksa paljon mutta niitä sivussa loisijoita siinä ei ole varaa olla lisänä.

    Unohdetaan suhteellisesti köyhät ja laiteaan ne todella köyhien asiat kuntoon.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Kyllä köyhyys pitää määritellä, jotta sitä ylipäätään olisi ja saataisiin rikkaat seulotuksi köyhistä erilleen, koska he eivät tarvitse siinä määrin ansioiden korotuksia kuin köyhät.

    Mutta kun sinä et usko sitä Oileaa määrittelyä vaan tinkaat että minä köyhäksi luokiteltu mutta en puutteessa oleva olen myöskin köyhä.
    '
    'Voin minä ollakin köyhä, en pysty tekemään ulkomaan matkaa edes viiden vuoden välein.
    Enkä' pysty ostamaan kaikkea mitä kaupassa on.

    Mutta minä todellakaan ENÄÄ absoluuttisesti köyhä, jota olin 10 vuotta sitten.

    http://www.stat.fi/til/tjt/2008/01/tjt_2008_01_2010-01-26_kat_001_fi.html

    Tässä se määrittely ON!!!!

    TÄSMÄLLISEMPI maarittely

    http://www.stat.fi/til/tjt/2009/01/tjt_2009_01_2010-12-29_tie_001_fi.html

    Äänestä

  • Aloittaja

    &&&&&&&&&&&&& kirjoitti:

    EI OLE köyhä jos joku toinen sattuu tienaamaan VIELÄKIN enenmmän kuin nyvätuloinen.

    Tuo sinun asenteesi juuri on se miksi Todella köyhien asemaa ei saada parannettua.

    Käyhäksi tekeytyviä on niin paljon että jos kaikille ALEtaan jakamaan "käyhyysavustusta" niin sitä ei riitä.

    Mutta jos keskitetään se raha sinne todellisiin köyhiin niin sen hoitamien ei maksa paljon.

    3% on noin 130 000 ihmistä. Jos noille annteaan 200 euroa kuukaudessa lisää se ei hetkauttaisi yhteiskuntaa mihinkään mutta köyhyydelle voitaisi sanoa hyvästit. Tuo tekee 360 miljoonaa vuosi.. Mutta jos samalle kupille on tulossa 700 000 ihmistä siihen meillä ei ole varaa.

    Lisäksi kun samaa on vaatimassa jopa 3 tonnia työttömyyslkorvausta saavat ihmiset niin sitten se menee jo täysin poskeleen.

    Köyhyyden hoitaminen ei todellakaan maksa paljon mutta niitä sivussa loisijoita siinä ei ole varaa olla lisänä.

    Unohdetaan suhteellisesti köyhät ja laiteaan ne todella köyhien asiat kuntoon.

    Minkähän takia toisille maksetaan vain siitä, että pörssikurssi nousee? Miksi joillakuilla on yli kymmenen kertaakin suuremmat tulot kuin toisilla? Joku porvarikonsultti tässä taannoin vaati satakertaistakin eroa. Kuinka meillä tällaiseen on varaa? Kyvyillä asiaa on turha selitellä, koska kyvyt ovat yhtälailla määritelmäkysymys kuin köyhyyskin.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Juttusihan ei ota aikaa huomioon ollenkaan. Mistä tiedät, että saat kympilläsi mersun? Voihan olla, ettei sillä saa edes leipää. Ja näin käy takuuvarmasti, jos jokin absoluuttinen summa määritellään köyhyysrajaksi. Tätä eivät edes nykyiset hyvin syöneet, mutta taloudellisen ajattelun osalta saaliiseen jääneet, poliitikot näy ymmärtävän. Moni tuki on esimerkiksi jäänyt korjaamatta inflaation aiheuttaman arvon alentumisen vuoksi.

    Siis Nyt Ihan justiin tällä hetkellä

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Eiväthän nuo luvut ole ede lottonumeroita. 39 on tiettävästi suurin.

    Joko alkaa valkenemaan?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ihan nyt justiin kirjoitti:

    Siis Nyt Ihan justiin tällä hetkellä

    Ei kai kukaan tee päätöksiä juuri tätä hetkeä varten. Sehän on mahdottomuus. Aina pitää ottaa huomioon esimerkiksi teon seuraus, joka ei tapahdu tässä hetkessä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Hyvä--- kirjoitti:

    Joko alkaa valkenemaan?

    Kun ei ole mitään, minkä pitäisi valjetakaan.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Kun ei ole mitään, minkä pitäisi valjetakaan.

    niin lue muutama oerta noita linnkkejä joita laitoin luettvaksesi niinkyllse alkaa valakenemaan

    Äänestä

  • Aloittaja

    Hyvä neuvo kirjoitti:

    niin lue muutama oerta noita linnkkejä joita laitoin luettvaksesi niinkyllse alkaa valakenemaan

    Nuo sinun viittaamasi jutut olivat sen verran sekavia, ettei niistä ota selvää vanha Erkkikään, joten laitoin selkokieliset.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Kyllä vain ostovoima vähenee sitä mukaa kuin tuloero kasvaa. Hetken päästä köyhä ei saa rahallaan juuri mitään. Vai mistä arvelet, että hintataso nousee vuosi vuodelta? Nytkin inflaatio huitelee jo kolmea prosenttia. Niin että semmoista.

    Viimeisen 20 vuoden aikana palkkojen reaalinen ostovoima on vain kaksi kertaa hyvin lyhyen ajan ollut miinuksella suhteessa hintoihin. Palkat ja ostovoima ovat siis koko ajan kehittyneet inflaatiota nopeammin. Tähän on tietenkin vaikuttanut paljon se, että työn verotusta on koko ajan lievennetty, jotta työllisyys pysyisi hyvänä ja yhä suurempi nosa kansalaisista olisi työssä ja veroja maksamassa ja pienempi osa työttöminä, veroja kuluttamassa.

    Äänestä

nyt pitää kysyä internetiltä miltä suomi näyttää 6 vuoden kuluttua?

----- hakukoodiksi riittää ---- finngate skandaali

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_51493 kirjoitti:

Media tietää kertoa, että Sampo-konsernin hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin mukaan Suomi on tulonjaon osalta kuin taivasten valtakunta. Wahlroos ei kuulemma voi olla hämmästelemättä Suomessa käytävää keskustelua kasvavista tuloeroista ja tuloverotuksen progressiivisesta lisäämisestä. Wahlroosin mukaan Suomessa pitäisi panostaa verojen alentamiseen, työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen ja siihen, että Suomi tehtäisiin sijoittajien paratiisiksi. Kaiken kukkuraksi Wahlroos on siinä "kinthaalla" äänestääkö perussuomalaisia, mutta on niinikään median tietojen mukaan päätynyt sittenkin äänestämään suomenruotsalaisia.

Joskushan Wahlroos on ollut jopa oikeassa, mutta tällä kertaa ison W:n visio kyllä ampuu metsään. Suorastaan menee sinne. Juuri sehän meillä on tehty, valtakuntamme, tosin kovin juhlallinen ilmaus, on tehty sijoittajien paratiisiksi, mutta millaisia ovat tulokset? Eivät naurata. Olemme Euroopan takapajula köyhien määrällä mitattuna. Sen lisäksi julkinen sektori rapautuu, koulutus niinikään, sairaalat yksityistetään ja ihmisillä aletaan käydä kauppaa aitokapitalistiseen malliin. Yritykset eivät pakene täältä minnekään sen vuoksi, että ne muka maksaisivat veroja, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, etteivät ne osaa juuri mitään. Ainoa oppi on ollut muiden liikeideoiden kopiointi, mikä on johtanut pelkästään hintakilpailuun, mistä syystä sitten tuotantoa on typerimmissä firmoissa siirretty sinne, missä on halvimmat tuotantokustannukset.

Globalisaatio ei merkitse sitä, että meidän pitäisi ryhtyä kilpailemaan koko maailmaa vastaan sillä, kenellä on alhaisimmat yritysverot ja mikä valtio paapoo yrityksiä eniten. Eihän tällaisessa toiminnassa yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Lopulta siinä kilpailussa häviämme valtioille, joilla kapitalistiseen tuotantoon nähden ovat edullisimmat olosuhteet. Siksi meidän itsemme on keskityttävä vahvuuksiimme pikemminkin kuin kilpailemaan aloilla, joilla resurssit eivät yksinkertaisesti riitä.

Kansainvälistyminen ei myöskään tarkoita sitä, ettemmekö voisi rakentaa tuotantoa palvelemaan entistä paremmin kotimarkkinoita. Kuten viime tai nykyinen lama osoittaa, globalisaatiosta huolimatta taloudelliset ongelmat ovat pitkälti aluekohtaisia. Siksi alueita pitää vahvistaa, eikä heikentää muka globalisaation vaatimusten vuoksi. Keskusta tunnetaan nimenomaan aluepolitiikasta, joten tässä Keskustalla on oiva tilaisuus saattaa talous vahvaksi ja omin toimin hallittaviksi globaalien markkinavoimien riepotuksesta.

Näyttääkin vahvasti siltä, että Wahlroosilla on oma lehmä tukevasti ojassa. Siellä se sitten rimpuilee ja päästelee kammottavia huutoja. Siis se lehmä. Suorastaan sammakoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu