Ikävä ja katumus on suuri!

Nimimerkki oli kohdalleen osuva. Oikea aika olisi ollut silloin kun isukkisi olisi pitänyt pujottaa uimapuku lerppakullinsa varteen ennen kuin sinua alettiin tekemään.

Mistä vitusta tätä roskaväkeä sikiää? Jos mikään tässä jutussa pitää paikkansa niin huhuh. Oikein hyvä esimerkki ns. white trash-porukasta. Ja kieliopista sekä tekstin laadusta päätellen ei peruskouluakaan ole käyty loppuun.
Joko huono trolli tai täysi taukki.

Huh, onpas isojen kokemusten vyyhti käsiteltävänä jo noin nuorella iällä. Ei ihme, että pää on seota kun tunteetkin repii yhä joka suuntaan.
Sun päätehtäväsi on nyt lapsesi äitinä oleminen. Lapsen kasvamisen ja kehittymisen seuraamisesta ja ohjaamisesta sekä hänen pyyteettömästä lapsenrakkaudestaan sinäkin saat tarvittavaa energiaa ja hyvönolontunnetta joka osaltaan jo paikkaa pahinta ihmisenikävääsi.

Elinkautisessakin on mahdollista edetä tapaamisiin asti, riippuen tietysti siitä miten asiat etenee siellä vankilassa ym. Sitä ennen ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin pitää yhteyttä siihen mieheen, olla hänen tukenaan ja nauttia siitä yhdessä olosta joka on nyt mahdollista.
Samalla sulla on nyt aikaa käydä läpi menneitä valintojasi itse mielessäsi sekä vaikkapa kirjoittaa katumuksestasikin kirjeitä sille miehelle. Saat itkeä ja surra rauhassa ja päset siten pikkuhiljaa epätoivon tunteestakin eteenpäin. Jos mies olisi nyt sun vierelläsi, sä tarrautuisit vain häneen eikä niitä menneitä tulisi käsiteltyä ehkä koskaan kunnolla.

Mitä enemmän sulla on tekemistä ja touhua oman elämäsi arjessa, sitä helpompaa on sitten kestää sitä erossakin olemista. Ajan myötä muodostuu erossa oloakin helpottavia rutiineja ja tunteet rauhoittuu hyväksymään sen todellisuuden joka teillä on.
Jatkuva piehtaroiminen menneessä katkeroittaa, eikä se ole hyväksi sulle eikä sun lapsellesi.
Pidä huolta itsestäsi ja pyri kaikesta huolimatta positiivisuuteen. Sillä tavalla se mieskin kestää kohtaloaan paremmin kun saa tankata susta joka käynnillä positiivista energiaa ja elämänmyönteisyyttä.

" ei hän olisi eksynyt tuollaiseen porukkaan missä hänet lavastettaisiin syylliseksi murhaan mitä hän ei tehnyt vaan hänen kaverinsa!"

No niin varmaan.

Karu tosiasia on, että suomen vankilat ovat täynnä syyttömiä ja ne jotka eivät ole syyttömiä, no heille on sitten tietenkin liian kova tuomio langetettu.

(edellinen oli siis sarkasmia, AP kun ei taida olla terävin veitsi kotelossa)

No, ei niihin piireihin tosta vaan ja yht'äkkiä yllättäen eksytä, vaan ihan omista valinnoista. Kyllä, on asioita, jotka edesauttaa asiaa, kaikki ei synny kultalusikka suussa eikä muumilaakson kauneimpaan kolkkaan, kyllä, on ihmisiä jotka ovat alttiita ja saavat huonot eväät, siksi pitää muistaa aina myötätunto, mutta silti, ei se miehesi hetkessä sinne joutunut.
Yleensä siellä niitä vahinkolapsia ja surkeita yh-äitejä riittää, lasin taakse haikailevia ja sitä rataa... Murhaan lavastushan on semmosta jokapäivästä. En tiedä oletko patologinen valehtelija vai todella messissä, mutta niin, ei sitä saada edes lavastettua, jos se ei ole jollain lailla uskottavaa: uskovaista, selvää ja väkivallatonta kaveria on vaikea osoittaa syylliseksi silloinkaan kun se on sitä. Sen sijaan rötöstelevä, väkivaltainen, umpilärvejä vetävä agressiivinen juntti joka liikkuu taparikollisten kanssa, on melko uskottava ehdokas... Näin se vaan menee, ja vaikka herrat raiskaa ja hakkaa siinä missä narritkin, niin... Mä en jotenkin osa uskoa, että sun äijäs vaan ois joku viaton insinööriopiskelija, joka kerran ohikulkiessaan sattui tutustumaan tyyppeihin, jotka lavasti hänet murhaan.

Ole realisti.

Sun ensisijainen velvollisuutes on lapsi nyt, ei miehet, ja sinä itse, koska sä olet äiti ja äidin pitää olla kunnollinen äiti, kun isää ei ole, ja sitten kolmantena, eli viimeisenä, eli vähiten nyt tässä, sinulle pitäs merkata miehet ja lasin taakse kurkoittelu. Sinun pitäisi miettiä ympäristöä, tapoja, perintöä, mitä lapsellesi nyt hingut. Hassua on se, että hinguit pois suhteesta, johonkin aidan toiselle puolelle, ja kun tämä mies kävi mahdottomaksi eli tuomittiin, niin kas miten suuri rakkaus iski ja nyt hingut taas aidan toiselle puolelle: taidat vaan haluta aina jotain, mitä et saa, koska siinä olisi jotain erikoista.

Prioriteetit kuntoon ja mieti miksi mitäki haluat. Millainen on itsetuntosi, käsityksesi perheestä, maailmasta ja mitä haluat lapsellesi antaa... Kumpi tulee nyt ensin, monta vuotta, sinä vai lapsi, ja mikä on kenenkin etu.

Haluat pelastaa sen miehen, mutta et lastasi etkä itseäsi. Olet ehkä läheisriippuvainen, todennäköisesti juoppoihin tottunut ja semmoiseen menoon, se on perhemallisi tai jotain, ja turha tähän on mitään sanoa.
Mutta sanon silti sen, että pitäisi äitinä sitoutua ensisijaisesti lapseen ja itseensä ja ottaa vastuuta terveestä ja kunnollisesta elämästä, yli omien erikoisuustoiveittensa, ottaa vastuuta ja järjestää asiat kuntoon, hankkia terveet piirit ja unohtaa linnakundien paapominen. Nuorena voi elää tuommoisia suhteita, mutta pitää opetella jo tajuamaan että kyllä kaikesta selviää ja pääsee yli ja jossain kohtaa jokaisen pitää vaan aikuistua ja lakata roikkumasta vanhassa, muissa, ja kaipaamasta aidan toiselle puolelle. Sinä halusit vierasta munaa, sait sitä ja nyt etusijalla pitää olla muuta kun munan saaminen joltain. Nyt pitää ajatella jo sitten yläpäällään. Lisäksi ei saisi säälistä ja erikoisuuden tavoittelusta tuollaisia haaveita elättää: sinä toimit miten toimit ja ota vastuu siitä. Siis itsesi osalta: miehesi kaatoi viinan kurkkuun ihan itse, valitsi kaverinsa ihan itse ja niin kaikivoipa kun sinä kuvitteletkin olevasi, sinä et häntä tuhonnut etkä tule pelastamaan.
Ja kyllä, sydän surut sattuu ja joskus joutuu tekemään koviakin valintoja, koska se on oikein. Ikävä on kirvelevän kamala tunne, mutta se täytyy kestää, on olemassa sietämättömiä tunteita: masennus, ikävä, suru j vihaisuus, mutta niitäkin pitää osata käsitellä ja niitten kanssa pitää elää. Oikein. Ei voi pomppia kun tuulimylly vastuuttomasti joka kutinan perässä, etenki kun on lapsi. Sitäpaitsi, rakkautta, perheonnea ja läheisyyttä, sitä seksiäkin, voi löytyä ihan semmoisestakin suhteesta, missä toista ei tarvitse aina kaivata lasin takaa. Se pitää vaan hyväksyä, että joskus joutuu päästämään irti.

exäsi istuu vankilassa noin seuraavat 10-12 vuotta.

Mikähän mahtaisi olla tärkein tehtäväsi sillä aikaa, onko mitään ideoita? Kirjoitella nettiin kuinka kaduttaa ja kuinka paljon kaipaat häntä? Vai tarjota lapsellesi mahdollisimman onnellinen lapsuus ja nuoruus ja kohdata exäsi sitten ensi vuosikymmenellä kun sen aika on?

No, mikäs sitten on ongelmasi?
Tietääkseni vankilassa voi aika usein käydä moikkaamassa ja siellähän se nyt on turvassa pois toisten naisten
houkutuksilta ja vain sinua odottelemassa..
Seuraavat 10 vuotta taatusti uskollista miestä tiedossa ja vain sinulle.
Siviilissä varmaan huoraisi ja pettäisi sinua jatkuvasti ja se penskas toisen kanssa olisi varmaan sellainen piikki koko ajan sen lihassa. Jouduthan lapsen takia olemaan lapsen isän kanssa tekemisissä seuraavat 18 vuotta.
Kyllä se olisi hankaluuksiin joutunut ilman sinuakin, olis voinu sullekkin suutuspäissään jotakin tehdä!
Jospa nyt keskittyisit muuhunkin lapsesi ohella ja alkaisit vaikka opiskelemaan, et varmaan ole kovin vanha ja tulevaisuus on edessäsi. Mies pysyy linnassa, joten turhaa murehtia sitä asiaa.
Elä omaa elämääsi, voithan silti käydä miestä katsomassa linnassa.
Ja kirjootella..

Sinä olet näitä naisia, jotka on vähän simppelimpiä (huomaa kirjoitustaidoistasi). Simppelit aatokset, monimutkainen elämä. Niin sen kuuluukin mennä.

Jokainen nainen joka käyttäytyy noin suorastaan haalii ongelmia. Voit lohduttautua sillä, että ex-linnakundeja sulle riittää. Tuntuvat pahat pojat olevan mieleesi.

Raskaus ja lapset on ihana asia. Sitähän sanotaan, että kouluikäisten lasten älykkyydessä ja oppimiskyvyssä on selvää laskua aiempiin sukupolviin verrattuna. Tieteilijät ihmettelevät, mistä se johtuu. Tyhmät lisääntyvät herkemmin kuin fiksut. Siitä se johtuu. Teilläkään ei osattu sitä kondomin käyttöpasta lukea.