Abortista vielä...

Solon1

Kreationistit tuntuvat ajattelevan, että abortti on aina murha ja aina väärin. Kreationistit tuntuvat jopa ajattelevan, että abortin hyväksyy vain pieni osa suomalaisista ja äänekkäät feministit ovat ajaneet aborttilain (Laki raskauden keskeyttämisestä) läpi. Heillä ei taida olla edes peruskäsitystä siitä, että miten lain säätäminen suomessa tapahtuu.

Suomalaisten suhtautumista raskaudenkeskeytykseen on selvitetty 1970-luvun alussa sekä 1980–1990-lukujen taitteessa. 1989 haastateltiin 4155 naisen asenteita aborttiin. Ehdoton enemmistö (96 %) hyväksyi abortin, jos raskaus aiheuttaisi naiselle terveysvaaran tai jos lapsesta tulisi poikkeava, vammainen tai sairas. Noin puolet oli valmis hyväksymään abortin sosiaalisin perustein. Vain alle 5 % ilmaisi suhtautuvansa aborttiin ehdottoman kielteisesti.

Lähde: Rimpelä M, Kontula O, Notkola I-L. Suomalaisia mielipiteitä raskauden keskeytyksestä. Stakes, julkaisusarja aiheita 34/1993, Helsinki 1993

Kiellot eivät vähennä aborttien määrää

Aborttien kieltäminen tai rajoittaminen lailla ei vähennä niiden määrää, todetaan Guttmacher-instituutin julkaisemassa 197 maata koskevassa tutkimuksessa.

Vaikka ehkäisyvälineiden parantunut saatavuus on vähentänyt abortteja viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana, laittomien aborttien määrä on pysynyt lähes ennallaan. Tutkimuksen mukaan vuonna 2003 maailmassa tehtiin 41,6 miljoonaa aborttia verrattuna vuoden 1995 45,5 miljoonaan.

Itä-Euroopassa abortit vähenivät

Kymmenen vuoden aikana 19 maata höllensi aborttilakejaan. Niitä kiristi kolme maata: Puola, El Salvador ja Nicaragua.

40 % maailman naisista elää yhä maissa, joissa abortin saanti on tarkoin rajattua. Afrikassa 92 % ja Latinalaisessa Amerikassa 97 % naisista elää abortteja jyrkästi rajoittavissa maissa.

Kehitysmaissa tiukka lainsäädäntö vaarantaa aborttia haluavien naisten hengen. Se ei kuitenkaan tutkimuksen mukaan vähennä abortteja teollisuusmaissakaan. Esimerkiksi Irlannista matkustetaan aborttia teettämään muihin Euroopan maihin.

Suuressa osassa Itä-Eurooppaa aborttien määrä on laskenut viimeisten kymmenen vuoden aikana noin 50 % ehkäisyvälineiden saatavuuden parannuttua.

Komplikaatioita 5 miljoonalle vuodessa

Sellaisissakin maissa, joissa laki sallii abortin, laillisen abortin saatavuus ja kustannukset voivat muodostua esteeksi. Esimerkiksi Intiassa tehdään vuosittain noin 6 miljoonaa raskaudenkeskeytystä terveydenhoitojärjestelmän ulkopuolella.

Tutkimuksen mukaan laittomien aborttien aiheuttamat terveyskustannukset voivat olla jopa nelinkertaiset verrattuina kuluihin, joilla voitaisiin rahoittaa kunnolliset perhesuunnittelupalvelut.

Vuosittain laittomien aborttien seurauksena kuolee arviolta 70 000 naista ja lähes 250 000 lasta jää ilman äitiä. Komplikaatioita saa 5 miljoonaa naista.

Lähde: Lääkärilehti 14.10.2009

Abortti ei aiheuta välittömiä mielenterveysongelmia

Abortti ei näyttäisi aiheuttavan mielenterveysongelmia lyhyellä aikavälillä, kertoo NEJM:ssa julkaistu tutkimus.

Tutkimuksen mukaan ensimmäisellä raskauskolmanneksella abortin kokeneet naiset eivät hakeutuneet hoitoon psyykkisten ongelmien takia toimenpidettä seuraavan vuoden aikana sen enempää kuin aiemminkaan.

Tanskalainen rekisteritutkimus käsitti psyykkisesti terveet abortin kokeneet sekä ensimmäisen lapsensa saaneet naiset vuosilta 1995–2007.

Psykiatrisen hoidon tarpeen ilmaantuvuus 1 000 henkilöä kohden oli ennen aborttia 14,6 (95 %:n luottamusväli 13,7–15,6) ja abortin jälkeen 15,2 (95 %:n luottamusväli 14,4–16,1). Lapsen synnyttäneillä luvut olivat vastaavasti 3,9 (95 %:n luottamusväli 3,7–4,2) ja 6,7 (95 %:n luottamusväli 6,4–7,0). Psykiatrisen hoidon tarpeen suhteellinen riski oli siis suurempi synnyttäneillä naisilla kuin abortin kokeneilla.

Lähde: Lääkärilehti 27.01.2011

3

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poikjuhg

      Tuotahan sitä on männä vuosina koetettu krentuille tolkuttaa. Jos laillista aborttia ei saa niin sitten naiset teettävät laittomia. Ja silloin syntyy paljon pahempaa jälkeä.

    • ,lp

      Aborttia käytetään jälkikäteisehkäisynä kun evokit ovat juovuksissa töpeksineet.
      Raamattu ei hyväksy aborttia.
      Eikä siihen ole tulossa muutosta. Näin vain niinkuin tiedoksi.

      Irtoseksi suhteet ja (samaa sukupuolta olevan kanssa) Raamattu kriminalisoi kuten myös keskenmenon aikaansaanninkin.

      Mitä ihmiset asiasta päättävät, kuuluu eri lakijärjestelmään.
      Mikään Raamatun opettama asia ei muutu ihmisten päätöksellä.

      Miksi sinun on vaikeaa se ymmärtää?

      • asianharrastaja

        "Mikään Raamatun opettama asia ei muutu ihmisten päätöksellä."

        Raamattu ei "opeta" tai "hyväksy", koska siinä on vain yksi ja sama muuttumaton teksti. Ihmiset sen ovat muistiin kirjanneet ja nyt sitä toiset ihmiset tulkitsevat opettaakseen sekä hyväksyäkseen tai kieltääkseen asioita. Nämä asiat määräytyvät ihmisten päätöksillä ja niilä ne myös muuttuvat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      172
      13125
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5468
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4860
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2808
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      123
      1989
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      114
      1734
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      367
      1655
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      110
      1552
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe