Voi tuskaa, kun mies on muuten aivan ihana ja unelmakumppani, mutta seksi kun tökkii niin sitten kanssa tökkii. Mulle se on erittäin tärkeä osa suhdetta ja haluaisin haluta, mutta tässä vuoden säätämisen jälkeen alkaa tuntua että ei helv, ei tästä tuu mitään :(
Ei kai miestä voi paremmaksi opettaakaan?
Yksi ongelma on se että poikaystäväni (28v) on äääääärettömän epävarma itsestään. Epävarma miehuudestaan, ulkonäöstään, taidoistaan sängyssä. Hän ei koske minuun ikinä ennen kuin työntää jo peniksensä sisään, vaikka olen pyytänyt häntä hyväilemään minua ja itse siis tämän kiihottumiseni lähinnä hoidan. Penis on pieni, eikä tunnu miltään. Lisäksi hän laukeaa parissa minuutissa, ja joudun itse "räpläämään" orkun jos enää viitsin, tunnelma lässähtää kyllä heti kun kaveri rynnii vessaan.
Ja ei, katkerasta tekstistä huolimatta olen ollut aina kannustava ja ymmärtävä. Aina. Ja jaksanut yrittää uskoa. En haluaisi muuten hyvää suhdetta katkoa tämän takia :/ Olen varsin kaunis ja seksuaalinen ihminen, rakastan kokeilla uutta, mutta meillä se on se pari minuuttia kun MINÄ tyydytän HÄNTÄ. Kieltämättä alkaa vieraissa käynti hieman houkuttaa vaikka sitä en kyllä tee ennenkuin lopetan suhteen jos lopetan :(
poikaystävä surkea sängyssä
42
3612
Vastaukset
- tiukkapillutar
Sinustahan se on itsestäsi kiinni, milloin annat tuikata värkkiisi letkunsa, joten miksi päästät pukille ennen aikojaan?
Itse olen sitä mieltä, että paras naimakumppani on juuri sellainen, jota voi itse opettaa!
Esileikkiä voi venyttäää vaikka kuinka kauan, kaluhan kyllä kovenee uudestaan vaikka välillä väsyiskin seisakkiin..
Toivottavasti et moiti kumppaniasi, voit tehdä todella hallaa silloin.
Se nimittäin jonkun toisen kanssa voi olla parempaa seksiä miehelläsikin, kuin sinun kanssasi, niitä pikkupilluisiakin akkoja nimittäin on olemassa.
Koko homma voi olla nimittäin semmoisestakin kiinni, että sulla on liian iso värkki.- EiItsekkälle
Höpön höpön. Olin yli 30 vuotta naimisissa miehen kanssa, joka oli surkea sängyssä, mutta luuli olevans adonis. Ei oppinut, vaikka miten olisi opettanut, oma nautinto oli ensi arvoisen tärkeä. Seksin jälkeen valtavan kiire pesulle, ei puhettakaan siitä, että olisi jääty sylikkäin.
Toiset ovat vain surkeita ja itsekkäitä rakastajia, se on vain fakta. Älä roiku hänessä, olet enemmän arvoinen. - jotkut vaan huonoja
EiItsekkälle kirjoitti:
Höpön höpön. Olin yli 30 vuotta naimisissa miehen kanssa, joka oli surkea sängyssä, mutta luuli olevans adonis. Ei oppinut, vaikka miten olisi opettanut, oma nautinto oli ensi arvoisen tärkeä. Seksin jälkeen valtavan kiire pesulle, ei puhettakaan siitä, että olisi jääty sylikkäin.
Toiset ovat vain surkeita ja itsekkäitä rakastajia, se on vain fakta. Älä roiku hänessä, olet enemmän arvoinen.Olen samaa mieltä kuin "EiItsekkälle". Voi olla, että mies muuttuu, tai sitten ei. Koska seksielämä on jatkunut tuollaisena jo vuoden aloittajalla, veikkaanpa että se ei enää siitä muutu. Myös minulla on kokemusta seurustelusta miehen kanssa, joka kieltäytyi täydellisesti hellyydestä, lähekkäin olosta, alkulämmittelystä ennen seksiä, yhdyntä oli nopea ja kova rykäisy josta en saanut mitään irti, ja kaikenlainen läheisyys/sylikkäin olo seksin jälkeen ei sopinut miehelle. Seksielämämme kulki lähinnä niin, että mies yritti harrastaa seksiä väkisin ja minä kieltäydyin. Heräsin yölläkin siihen, että mies oli jo kumi päällä tulossa sisälle, aika inhottavaa. Tunnin parin päästä sama juttu uudelleen. Kumeja meni helposti yhdessä yössä paketillinen hukkaan. Mies oli 35-vuotias, harrastanut seksiä ja seurustellut naisten kanssa eli mikään kokematon hän ei ollut. Mies oli yksinkertaisesti itsekäs ja huono rakastaja, ja lisäksi koukussa pornoon. Sieltäpä hänen seksitapansa osaksi tulivatkin, teki minulle sängyssä sellaisia asioita että sain elämäni ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) alapäätulehduksen. No, enpä kauaa jaksanut katsella miestä ja muutaman kuukauden jälkeen hankkiuduin hänestä eroon. Onneksi minä sain vain tuon tulehduksen, minua edeltävä kun oli masentunut miehen kanssa seurustelleensa pahanpäiväisesti, ja sitäpä ei viikon antibiooteilla hoideta.
- se tiukkistavara...
jotkut vaan huonoja kirjoitti:
Olen samaa mieltä kuin "EiItsekkälle". Voi olla, että mies muuttuu, tai sitten ei. Koska seksielämä on jatkunut tuollaisena jo vuoden aloittajalla, veikkaanpa että se ei enää siitä muutu. Myös minulla on kokemusta seurustelusta miehen kanssa, joka kieltäytyi täydellisesti hellyydestä, lähekkäin olosta, alkulämmittelystä ennen seksiä, yhdyntä oli nopea ja kova rykäisy josta en saanut mitään irti, ja kaikenlainen läheisyys/sylikkäin olo seksin jälkeen ei sopinut miehelle. Seksielämämme kulki lähinnä niin, että mies yritti harrastaa seksiä väkisin ja minä kieltäydyin. Heräsin yölläkin siihen, että mies oli jo kumi päällä tulossa sisälle, aika inhottavaa. Tunnin parin päästä sama juttu uudelleen. Kumeja meni helposti yhdessä yössä paketillinen hukkaan. Mies oli 35-vuotias, harrastanut seksiä ja seurustellut naisten kanssa eli mikään kokematon hän ei ollut. Mies oli yksinkertaisesti itsekäs ja huono rakastaja, ja lisäksi koukussa pornoon. Sieltäpä hänen seksitapansa osaksi tulivatkin, teki minulle sängyssä sellaisia asioita että sain elämäni ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) alapäätulehduksen. No, enpä kauaa jaksanut katsella miestä ja muutaman kuukauden jälkeen hankkiuduin hänestä eroon. Onneksi minä sain vain tuon tulehduksen, minua edeltävä kun oli masentunut miehen kanssa seurustelleensa pahanpäiväisesti, ja sitäpä ei viikon antibiooteilla hoideta.
:O
Pakko kai tuo on sitten uskoa!
Itselle ei vain ole vielä huonoa rakastajaa osunut kohdalle, ja monta on ollut..
Mutta ehkä se johtuu siitä, että luonteeltaankin ovat olleet herkkiä ja mukavia, en "itsekkään" oloisen miehen kanssa alkaisikaan millekkään..
Ehkä olen osannut valita sitten paremmin tai on käynyt hyvä tuuri.
- seksinnälkäinen..
Hm, ehkäpä jo pikkuhiljaa itse tunnistan pienen kalun jos näen sellaisen.. :D Itse kyllä pidän itseni tiukkana jo jumppaamalla..
Et tainnut lukea viestiäni kovin tarkkaan, kirjoitin kyllä että olen yrittänyt vuoden mittaan jatkuvasti neuvoa ja olla kärsivällinen? :) Poikaystäväni tympääntyy esileikkiin heti alkuunsa, joten sitä on ihan turha hänen kanssaan pitkittää, itsekseni hoidan sen kun ei hänestä siihen aina ole.
Mutta suurkiitos tympeästä viestistäsi. :)- mies-dfm
Ehkä hän ei halua niin paljon kuin sinä. Oletko koskaan ajatellut sitä?
- Yhteinen päämäärä
Kuppania voi "opettaa" vaikka lopun elämäänsä. Ihminen kehittyy ja muuttuu nimenomaan kokemusten myötä kaikissa taidoissaan, joten ei todellakaan tarvitse antaa periksi vaikka just nyt turhauttaiskin.
Seksin monipuolisuuden harjoittamisen voi alkaa jo siitä, että keskitytään pelkästään koskettelemaan toisia. Ei edetä yhdyntään enää suoraa päätä, vaan hyväillään ensin. Poikakaveri saa tulla vaikka ekana (ilman yhdyntää) jos koskettelu kiihottaa hänet helposti ejakuloimaan. Mikä tulee luonnollisesti sen pitää antaa tulla.
Sitten pieni tauko, juttelette jotain kivaa, suukottelette, olette lähekkäin (ja poika toipuu :) jne. Sitten alatte herätellä toisianne uudelleen. Mies kestää pidempään kun on kerran tullut, joten toisella kerralla laukeaminen voi onnistua jopa yhtä aikaa.
Se vaatii teiltä vain aikaa ja viitseliäisyyttä keskittyä olemaan läsnä toisillenne aivan uudella asenteella. Yhdynnän ei tarvitse olla seksin ainut päämäärä. Se voi olla (vaikka muutamanakin iltana peräkkäin) vain sitä, että te opettelette laukaisemaan toinen toisenne kokonaan ilman yhdyntää. Siinä te opitte koskettamisen jaloa taitoa ja toistenne kiihottamisen metkuja, jotka ovat aivan yhtä tärkeä osa kahden ihmisen välistä hellyyttä ja seksiä kuin itse yhdyntä.
Teistä täytyy löytyä halu opetella tuntemaan toistenne kroppa ja kiihottumisen asteet kunnolla. Se on osa parisuhteessa kehittymistä ja intiimiyden kokemista ilman paineita edetä joka kesta samalla kaavalla.
Kokeiltuanne hetken aikaa kaikenlaisia "sivupolkuja" tuntuu oikea yhdyntäkin sitten aivan erilaiselta kuin ennen ja se kokemus toivon mukaan kannustaa teitä harrastamaan esileikkejä aina ennen varsinaista yhdyntää. Siten kumpikaan ei koe pettymyksiä, koska edetään yhdessä kohti yhteistä päämäärää eikä laukata enää vain sen oman orgasmin perässä.
Seksi on parhaimmillaan hellää vuoropuhelua ilman sanoja. - Voi ei oikeesti
Teidän ongelma on sinun asenneongelma.
Hän on epävarma kun ei osaa ja sinun kannustuksesi vaikuttaa olevan sitä ettet edes halua opettaa vaan odotat valmista.- Tms....
Luettiin sama teksti eri näkökulmasta.
Minulle tilanne on tuttu. Vaikka kuin jaksaa ymmärtää, kannustaa ja muuta - ei ole aloittajan vastuulla kasvattaa puolisolle itsetuntoa nollasta sataan.
Ehkä ero on hyvä vaihtoehto?
En jaksanut samaa tilannetta vaikkka aidosti halusin sen toimivan. Lähdin suhteesta.
Nyt olen onnellinen.
- vaihtamalla paranee
Jos mies ei ole vuodessa oppinut panemaan ja tyydyttämään naistansa, ei se opi sitä kahdessakaan vuodessa. Ruoho on aidan takana vihreämpää. Jos seksi ei toimi, ei toimi suhdekkaan pitemmän päälle.
- Hannele 35vee
Mä lähdin kläppiin kun tuli hölmöyksissä mieli kokeilla vanhaa miestä. Ajattelin että kun jo 35v niin jospa koittaisi miltä tuntuu olla 45-50 v ukkelin kanssa. Pari viikkoa sitä lystiä kesti, alussa se ukkeli jaksoi kännissä mutta selvinpäin muutaman minuutin sessio ja plöts, siinä se tuli. Nyt jälkeenpäin olemme nauraneet jutulleni kavereitteni kanssa mutta tulipahan kokeiltua eikä uusintaa tule. T'ällähetkellä seurustelen itseäni 7 v nuoremman miehen kanssa ja SEKSI on IHANAA, selvinpäinkin rakkaus mukana.
- ihmettelen kovasti
Pakkoko se on just se kulmabaarin hampaattomin ukko ottaa. Onhan niitä terveempiäkin.
- ihmettele vaan
ihmettelen kovasti kirjoitti:
Pakkoko se on just se kulmabaarin hampaattomin ukko ottaa. Onhan niitä terveempiäkin.
Kyllähän se viidenkympin pysäkki on monelle miehelle se hampaiden pudotuspaikka. Alkaa tulla eturauhasvaivaa, virtsan karkailua, potenssi ongelmia, ym. Ja tuo osuus on yli 50% miehistä. Parempi pysytellä vaan virkemmissä kavereissa tai unohtaa ne halunsa.
- AAAAH!
ihmettele vaan kirjoitti:
Kyllähän se viidenkympin pysäkki on monelle miehelle se hampaiden pudotuspaikka. Alkaa tulla eturauhasvaivaa, virtsan karkailua, potenssi ongelmia, ym. Ja tuo osuus on yli 50% miehistä. Parempi pysytellä vaan virkemmissä kavereissa tai unohtaa ne halunsa.
;D
Mutta hampaaton pappa se suihin oton taitaakin!
paras orkku tuli yhen 50v ukon kanssa juuri siitä, kun heitti tekarit mäkeen ja alkoi
lurpsuttamaan!!
Oli se niin perverssiä, että ei paremmasta väliä! ;))) - hahaa..
ihmettele vaan kirjoitti:
Kyllähän se viidenkympin pysäkki on monelle miehelle se hampaiden pudotuspaikka. Alkaa tulla eturauhasvaivaa, virtsan karkailua, potenssi ongelmia, ym. Ja tuo osuus on yli 50% miehistä. Parempi pysytellä vaan virkemmissä kavereissa tai unohtaa ne halunsa.
Samalla tavalla sinäkin vanhenet kuin ne miehet, kyllä ne miehetkin tykkäävät ennemmin nuoremmista naisista.
Jos tässä aletaan vittuilemaan eturahausvaivoista niin hyvin voi sanoa että tuommonen 50 harakka on kuiva kun sahara. Koneet muutenkin jo sammumassa tai no sammunut jo.
Ja sen ikäset ovat jo lapset tehneet jo,,, voit vain arvata minkälainen repaleinen rööri mahtaa olla,, ja löysä kun mikä....
--
Kieltämättä tuntuu ikävältä tämmöinen haukkuminen,, mutta täytyy tuota yhtä reikä-ihmistä opettaa nyt...
Ja olen muuten itse 34v.. parempaa sukupuoltatietenkin :)
- murmeli 31
Tosi kun vesi edellinen kommentti.
Humalassa he puskee viimeiseen asti kun ei se taho oikein muuten laueta.
Mutta selvinpäin 15 minuutin leikki ja sieltä se lasti tulee.
Hikinen ukkeli siinä sitten vieressä lötköttää ja hoida homma itse loppuun jos enään on mitään intressiä.
Kyllä ne parhaat vuodet on totisesti taakse jäänyttä elämää joka asiassa. - tselleen
He hee juu näit hannele ja murmeli-tyyppejä tosiaan on. Odotukset on korkeammalla kuin oma taito ja kiinnostus. "Vie minut orgasmitaivaaseen oi herra Vanhempi Mies". Unohdetaan, että itsekin voisi osallistua. Ei sellanen kiinnosta ketään vanhempaa miestä. Jokainen mies ihmettelisi vastaavassa tilanteessa, että onpa itsekäs lahna. Sitten haetaan sellanen, jolle itsekin pystytään antamaan jotain.
- Tiina 24 y
tselleen, väitätkö että vanhempi ukon kääkkä suoriutuu seksistä samallalailla kuin kaksikymmentä vuotta nuorempi mies.
Älä nyt vanhuuttasi höpötä !- Ei vaan,.
Huomattavasti paremmin.
Kestolla ei ole rajaa eikä mälli lennä heti.
Alle 5kymppinen mies ei osaa vielä mitään. - Zara 23
Ei vaan,. kirjoitti:
Huomattavasti paremmin.
Kestolla ei ole rajaa eikä mälli lennä heti.
Alle 5kymppinen mies ei osaa vielä mitään.Siinä vasta Hermanni ja narsistinen lisäksi.
Juokse vessaan.
Ihanaa on rakastella nuoren miehen kanssa jolla on ytyä ja rakastelutaitoa.
Menehän pappa päivälenkille ! - heko heko
Parikymppinen uros: sisään ulos ja pyyhkii verhoon ja kadulle. Kaikki kahessa minuutissa.
- jakjaketoo
heko heko kirjoitti:
Parikymppinen uros: sisään ulos ja pyyhkii verhoon ja kadulle. Kaikki kahessa minuutissa.
Taisi kokemuksesi papparaihna perustua nuoreen mieheen,rahattomaan kaduntallaajaan joka tartti massia päiväkaljaan.
Ei kai nuoret miehet pitempään sinua vaivaudu tökkiin. - aitoa ,.
jakjaketoo kirjoitti:
Taisi kokemuksesi papparaihna perustua nuoreen mieheen,rahattomaan kaduntallaajaan joka tartti massia päiväkaljaan.
Ei kai nuoret miehet pitempään sinua vaivaudu tökkiin.Naisten kertomaa..
- parasta suoli24 ;)
jakjaketoo kirjoitti:
Taisi kokemuksesi papparaihna perustua nuoreen mieheen,rahattomaan kaduntallaajaan joka tartti massia päiväkaljaan.
Ei kai nuoret miehet pitempään sinua vaivaudu tökkiin.Hah hah hah! ;))))
Olihan hauska lohkaisu!!
Tais papalta mennä tekarit suussa nurin! ;)))
- tselleen
Sulla Tiina on vielä paljon nähtävää!
- Tiina 24 y
Onneksi !
Sulla kaikki takanapäin.- tselleen
Ei ole, mulla on aina kivaa edessä.
Sä Tiina sen sijaan alat kärsimään niuhosta asenteestasi, lievität sitä alkoholismilla kun miestäsi ei kiinnosta, eroat, nait ympäriinsä, et saa tyydytystä, parisuhteesi menee aina päin helvettiä, viimein rupeat uskoon mutta ei sekään auta kun olet niin pihalla. Lapsesi vihaavat sinua ja kuolet yksinäisenä kauniiden ja rohkeiden uusintojen ääreen. - nuori ja terve
tselleen kirjoitti:
Ei ole, mulla on aina kivaa edessä.
Sä Tiina sen sijaan alat kärsimään niuhosta asenteestasi, lievität sitä alkoholismilla kun miestäsi ei kiinnosta, eroat, nait ympäriinsä, et saa tyydytystä, parisuhteesi menee aina päin helvettiä, viimein rupeat uskoon mutta ei sekään auta kun olet niin pihalla. Lapsesi vihaavat sinua ja kuolet yksinäisenä kauniiden ja rohkeiden uusintojen ääreen.Joko suihku on heikko, onko yöllä virtsaamisen tarvetta? Seisooko joka kerta? Heh, vanhuus ei tule yksin. Napsi sinä nappia paappa.
- onpa surkeeta elämäs
tselleen kirjoitti:
Ei ole, mulla on aina kivaa edessä.
Sä Tiina sen sijaan alat kärsimään niuhosta asenteestasi, lievität sitä alkoholismilla kun miestäsi ei kiinnosta, eroat, nait ympäriinsä, et saa tyydytystä, parisuhteesi menee aina päin helvettiä, viimein rupeat uskoon mutta ei sekään auta kun olet niin pihalla. Lapsesi vihaavat sinua ja kuolet yksinäisenä kauniiden ja rohkeiden uusintojen ääreen.Heh!
Puhuuko "tselleen" nyt täällä ihan omista kokemuksistaan? ;D
- Tiina 24 y
Katkeruus loistaa sun kommenteista. En katso kauniit ja...en käytä alkoholia,rakastan poikaystävääni ja saamme molemmat tyydytyksen, ikämme on tasapainossa,mä 24 ja hän 28.
Sun tärkein juttu on varmaan kuljettaa lastenlapsiasi esikouluun ja takaisin,hieno juttu sinänsä kun ottaa huomioon ikäsi joka ilmeisemmin on liki 50v. Vai kuvitteletko olevasi nuoruutesi voimissa, se on vain normaali elinkaari ja te ukkelit voitte ottaa sen tosissaan ettei teitä naureta.Omapahan on vikanne kun unohdatte ikänne .Mutta vanheneminen on niin vaikeata että sen haluaisi unohtaa mikä näkyy kuitenki teoissanne ja ulkonäössä vaikka kuinka yritätte muokata sitä ryppyjenne kanssa.Ei voi mitään.Totuus on joskus julmaa.- Sulla,.
Ei ole tasapainossa kuin korkeintaan sahajauhot pääknupissa.
- hohhoijaa!
Sulla,. kirjoitti:
Ei ole tasapainossa kuin korkeintaan sahajauhot pääknupissa.
No no, sulla vanhempi mies pitäisi olla kuitenkin sitä elämänkokemusta
ja sen mukanaan tuomaa huumoriakin...
Eipä näy missään..
Onhan se kuitenkin niin, ettei sitä moni "tytär" osaa sitä vanhenevaa isää
kuvitella enää oman ikäisten naisten kanssa sekstailemassa. ;))
Ällöttäähän se...
ja onko sitä potenssiä, hei oikeesti enää tuossa iässä,
vai onko se sitä, että jos sen myöntää heikkeneen, myöntää myös tappion..
- asenneongelma
Aloittajalle: miehelläsi on asenneongelma seksin suhteen. Voihan olla, että pieni muna on vaikuttanut ongelman syntyyn. Älä enää suostu seksiin miehen kanssa, koska se aiheuttaa sinulle vahinkoa ja pahaa mieltä enemmän kuin nautintoa. Seksi miehen puolelta on sinun hyväksikäyttöäsi. Sano suoraan, että nyt tämän täytyy muuttua, koska hänellä on ollut jo vuosi aikaa rohkaistua ja opetella harrastamaan seksiä. Seksin ei todellakaan kuulu olla jatkuvasti sellaista, että toinen vain nopsaan "nussaisee" toista ja se toinen joutuu itse hoitelemaan itsensä. Kuten sanoin, tuo on toisen ihmisen hyväksikäyttöä ja sen aiheuttaja on miehen asenneongelma. Hänellä on vääristynyt käsitys seksistä. Miten joku kehtaakin välittää aina vain omasta nautinnostaan, mutta ohittaa toisen toiveet jatkuvasti olkoon syy mikä tahansa. Jos kerran uskaltaa tuikata mulkun sisällesi, on uskomatonta ettei "uskalla" tehdä mitään muuta.
En usko että tuollainen suhde tuollaisella seksielämällä voisi toimia pidemmän päälle. Laita nyt miehesi seinää vasten, ja sano että asian täytyy muuttua, et saa tällaisesta seksistä mitään irti. Jos mies kieltäytyy edelleen alku- ja jälkilämmittelyistä, kannattaa erota. Miehesi käytös ei ole normaalia, ja ilman kunnon painostusta miehesi lykkää toiveidesi toteuttamista taas vuoden, toisen, kolmannen jne... - Niin nähty ccc
Lukasin läpi tämän ketjun ja ehkä on selityksen paikka tietämättömille.
Vuosisatoja sitten tehtiin niitä naimakauppoja.
Kylissä oli tapana ns lehmäkauppana antaa nuori nainen vanhalle miehelle.
Siinä se tyttönen riutui ja teki liutan lapsia,ukko kun ei ehkäisystä tajunnut mitään.
Siinä sitten nuori äiti lapsineen kotona yritti tulla toimeen kun vanha ukkeli juoksi raittia pitkin kiljupullo takataskussa, kotiin tullessa eukko ja lapset pihalle ja väkivaltainen käytöskin oli joka päivästä.
Nykyään se alistuminen ei enään onnistu,naiset voi valita ikäisensä kumppanin,perustaa normaalin perheen,seksikin on luonnollista.
Työsaanti mahdollisuudet paremmat, ei olla enää riippuvaisia aatamin aikaisista tavoista.
Vanhoilla upporikkailla julkkismiehillä vielä on mahdollista saada joku nuori valokuvaan mutta tällä nuorikolla onkin sitten nuorempi uros ihan muita asioita hoitamaan kuten seksi. Ja yleensä noi vanhojen pappojen liitot kaatuu vuoden sisällä.Ymmärrettävistä syistä.
Sama pätee ns puumanaisia, mutta sama käytäntö on heilläkin edessä, nuori mies kyllä etsii itselleen sen nuoremman rakastajan.Ymmärrettävistä syistä. Eikä nämäkään liitot kauaa kestä.
Ikäero kun menee puoli ja toisin yli 10 vuotta niin on todennäköistä ja lehdet pullollaan ym media, takana on nuorempi rakastaja/tar.
Totuus nyt ikävä kyllä on tämä myös ei julkkisten kesken.
Kannattaa harkita onko järkevää tulla naurunalaiseksi ja petetyksi.- N--49
Seksuaalista älykkyyttä koskevissa tutkimuksissa huonoimmat pisteet saivat ne, jotka kuvittelivat ettei vanhemmilla ihmisillä ole seksielämää tai että se on jotenkin säännönmukaisesti hankalaa. Nämä olivat usein myös vähiten tyytyväisiä omaan seksielämäänsä. Se on hyvin paljon itsestä kiinni. 71-vuotias mieheni on aivan upea.
- handehandehan
Ilmanmuuta vanhemmilla ihmisillä on seksielämää ja ikäänsä sopiva laatu.
Kyse näkyy tällä ketjulla olevan liian suuri ikäero.
Luulisin kyllä että sinullakin on tuossa syntymävuotesi.
Ja onhan ihmisiä joille se seksi ei ole pääasia kaiken muun lisäksi.
Mutta tosiasia on kiistaton,kyllä nuoremmilla on puhti noissa asioissa ilman viagraakin ihan toisella tasolla. Kyllä sen kaikki tutkimukset osoittaa. - expihtari
Treeniä vaan, älä luovuta vielä ihan . Pikkupili nyt ei sinällään ole kauhean iso ongelma vaan se miten sitä käyttää ja mitä muuta kaikkea
touhuun liittyy. Kaitpa teillä molemmilla on 2 kättä...
Meillä oli alkujaan ihan samankaltanen ongelma ilman tosin sitä pikkupilisyyttä vaan se että se seksi oli tyyliin käsi tissille, pari puristusta siitä, sitten päälle ja homma puolessa minuutissa ohi.
Siinä koko komeus.
Tunsin olevani vaan pussien tyhjennyspaikka, ja sitten lopetin sen kokonaan. Ikävä sanoa mutta tavallaan piinasin tilannetta , siirsin kättä
pois.. ennen kun alkoi tulla kysymyksiä että mikä nyt on.
Sanoin ihan suoraan että minä en tästä nauti yhtään.
Tavallaan siis pihtasin. Mut kun ei siitä tosiaankaan nauttinut ei millään tavalla.
Lopulta alkoi tulla edistystä- joskin hidasta semmoista.
Esileikkiä, puhetta, hyväilyä, suutelemista. Nyt ollaan jopa vähän riehaannuttu asian suhteen kun mies lopulta älysi että tähän hommaan
tarvitaan kaksi.
Jos nainen ei ole tyytyväinen niin ei muuten ole pidemmän päälle mieskään. Kyllä sen huomaa jos toinen makaa jäykkänä alla tai on täysin eleetön. Kumpikaan ei loppupeleissä nauti sen kummemmin.
Veihän se aikaa puolisen vuotta ja mietinkin erovaihtoehtoa, olin paljon
poissa kotoa ystävien luona ...
No mutta lopulta mieskin heräsi tilanteeseen, ja nykysellään menee ihan hyvin (saan orkun jopa kylkiasennossa) , kannatti uhrata asialle aikaa. - ..........
Miehen nimenomaan voi opettaa paremmaksi :) Fiksu nainen näin tekeekin.
- mie jostakin
No ei taloakaan rakenneta tosta vaan. Pitää opettaa alusta saakka jos on huono.
Puhuminen on kaiken aa ja oo. - Olet paska nainen
Toivottavasti miehesi löytää hyvän naisen.
- olet paska mies
Juu, nainenhan se on paska kun mies ajattelee seksissä itsekkäästi vain itseään. Hänessä ei toki ole mitään vikaa..
- o0 99r 0o+0+i i
Aloittaja on kyllä liian vaativa oikein feministi vai blondi mikä lie. Ei minulle sellaiselle naiselle edes seisoisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18111307
- 575392
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462627- 382311
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131811Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,441735Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta381393Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v371319Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61226Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut261179