Vt-seura tunnustaa edustavansa fundamentalismia

noppanorppa

Huomaa erityisesti kaksi viimeistä lainausta:

”Jos Jeesus käytti sanaa ’sukupolvi’ tuossa merkityksessä ja me sovellamme sen vuoteen 1914, niin tuon sukupolven pienokaiset ovat nyt 70-vuotiaita tai vanhempia, ja toiset, jotka olivat elossa vuonna 1914, ovat nyt ainakin 80–90-vuotiaita ja muutamat harvat jopa 100-vuotiaita. Miljoonat tuohon sukupolveen kuuluvat ovat yhä elossa. Jotkut heistä ’eivät missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki tapahtuu’. – Luukas 21:32.” (Vartiotorni 15. elokuuta 1984 sivu 5)

"Miten sykähdyttävä kokemus sen onkaan täytynyt olla Paavalille ja Barnabaalle – he olivat purjehtimassa ensimmäiselle ulkomaiselle määräalueelleen! Apostoli Paavali työskenteli kristillisen lähetystoiminnan eturintamassa. Lisäksi hän laski perustuksen työlle, joka saatettaisiin loppuun tällä 1900-luvulla." (Vartiotorni 1989 1. tammikuuta sivu 12)

”Joillakin fundamentalisteilla on suuria odotuksia vuoden 2000 suhteen. He uskovat, että jotkin Ilmestyskirjan osuudet täyttyvät kirjaimellisesti muutaman seuraavan kuukauden kuluessa ja että he ovat jopa henkilökohtaisesti mukana tuossa täyttymyksessä.” (Vartiotorni 1. marraskuuta 1999 sivu 6)

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dsfgtryukjhgfd

      Sekopäät!
      Thakyili(jos kässäät?) se jeesus, eikä siis ajatellut 2000 vuotta myöhemmin olevansa tulossa tai menossa enää mihinkään,,ihan outoa sakkia?

    • erhgr

      No huhhuh! Ja tällaista pelleilyä ne jt:t sanoo totuudeksi?

    • *noppanorppa*
      >>Vt-seura tunnustaa edustavansa fundamentalismia>>

      Samalla logiikalla Vt-seura tunnustaa olevansa myös uskonnollinen lahko:

      "Välttääkseen väärinymmärryksiä Jehovan todistajat yrittävät olla huolellisia siinä, miten he esittävät ajatuksiaan. Monet todistajat käyttävät mieluummin esimerkiksi ilmauksia ”Raamattu sanoo” tai ”ymmärtääkseni Raamattu opettaa” kuin ”Seura opettaa”. Näin he korostavat sitä henkilökohtaista ratkaisua, jonka jokainen todistaja on tehnyt omaksuessaan Raamatun opetukset, ja välttävät myös antamasta sellaista väärää vaikutelmaa, että todistajia jollain tavoin sitoisi se, mitä jokin uskonnollinen lahko sanelee." (Vartiotorni 15. maaliskuuta 1998, s. 19)

      Jehovan todistajia nimenomaan sitoo se, mitä heidän uskonnollinen lahkonsa sanelee.

    • I´ m not

      Jos sanon":Raamattu sanoo"
      -diovmorf sanoo minua Jehovan todistajaksi-ko?

    • ziz77us

      Jehovan todistajilla on mennyt ennustelun puolelle tuo totuus, joka on niin pyhä että jos sulla on raamatusta oma mielipide niin tulet erotetuksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5000
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1570
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1129
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1063
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      947
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      56
      751
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe