Suomen evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL ) on kirkon virallinen, sekä kotimaassa että ulkomailla toimiva lähetysjärjestö. Kirkko rahoittaa järjestön toimintaa miljoonilla euroilla vuosittain.
SEKL:n kannoista kertovissa dokumenteissa kerrotaan seuraavaa:
"Emme hyväksy samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteiden siunaamista, emmekä heidän ottamistaan järjestömme tai kirkon työntekijöiksi. Vastustamme naispappeutta. Emme tunnusta pappisvihkimyksen ottanutta naista seurakunnan pastoriksi ja kehotamme kaikkia kieltäytymään yhteistyöstä naispappien kanssa. Seurakunnissa ja perheissä tulee noudattaa luomisjärjestyksen mukaista sukupuolten välistä järjestystä, jossa naisten tulee aina olla alamaisia miehille."
Ja kyseessä on siis kirkon virallinen lähetysjärjestö, jonka toimintaa kirkko rahoittaa miljoonilla euroilla ja joka siten edustaa kirkon virallista kantaa ja kirkon virallisia näkemyksiä, sekä kotimaassa että ulkomailla. Noin siis kirkkomme lähetystyöntekijöidensä välityksellä kaikkialla maailmassa opettaa ja tukee miljoonilla euroilla tuollaisen opetuksen levittämistä kaikkialle ja etenkin maihin, joissa naisten asema on jo ennestään alisteinen ja huono.
http://ranneliike.net/teema/syrjivan-lahetystyon-tukea--selvitetaan-evl-seurakunnissa?srt=2&cid=18&aid=5624
Mitä kirkkomme opettaa ja levittää
3
220
Vastaukset
- Jepjeb
Ja sitten ne vielä ihan pokkana väittää, että ei kirkko ja kristinusko levitä mitään ahdasmielistä suvaitsemattomuutta, ehei. Vaikka näköjään muualla maailmassa levittävät koko ajan sanomaa, jonka naisnäkemykset eivät mitenkään ero islamin vastaavista. Nainen kumartakoon herraansa miestä ja pitäköön turpansa tukossa.
Ja tuollaista arvomaailmaa levitetään sitten Afrikassa kirkon miljoonilla? Vittu. Se on yksi ja paskan sama mikä kirkon mielipide on. Sen näkemyskiä ei tarvitse kenenkään jakaa vasten tahtoaan. Ja laki takaa vapaan eroamisen. - Ja hyvä niin.
Tietenki tuo ulkomaailman vaikutus on eri mutta sielläkään kuten Virossa, Latviassa, Puolassa, Saksassa päivittäin yhä enemmän ja enemmän ihmisiä eroaa jokapäivä uskonnoista. Joten tulevaisuus näyttää ihan positiiviselta, Ainakin euroopassa.>>>...Virossa, Latviassa, Puolassa, Saksassa päivittäin yhä enemmän ja enemmän ihmisiä eroaa jokapäivä uskonnoista. Joten tulevaisuus näyttää ihan positiiviselta, Ainakin euroopassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701063
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132837- 84773
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55519Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294515Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?36499Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49467
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454