Opin tärkeän asian!

MIES34x

Aloitin juuri uudessa työssä. Olen aika ujo/arka mies ja yleensä kohtelen ihmisiä erittäin hyvin. Hymyilen usein ja ehkä hieman ujosti. Ensimmäisenä päivänä monet naiset hymyilivät luonnollisesti takaisin, olinhan täysin uusi tapaus. Olen parisen viikkoa ollut oma itseni ja käyttäytynyt ujosti ja hymyille. Naiset ovat alkaneet vältellä minua eivätkä enää tule juttelemaan samalla tavalla. Nyt kaksi päivää olen kärsinyt hirveästä päänsärystä ja olen ollut omasta mielestäni äärimmäisen vittuimaisen oloinen (minun mittapuuni mukaan) enkä ole hymyillyt kenellekään. Päin vastoin. Jos joku on sanonut minulle jotain, olen heittänyt jotain sarkastista vitsiä enkä edes katsonut ketään silmiin. Väsymyksen ja päänsäryn takia en vain ole ollut kiinnostunut kenestäkään. Mutta mitäs kummaa, naiset jotka ovat vältelleet minua ovatkin tulleet juttelemaan hymyillen HUOMATTAVASTI rohkeammin.

Onko siis näin, että hymyilevä ja ujo mies on sama asian kuin epätoivoinen ja naiivi idiootti? Taidan ehdottomasti jatkaa vittuimaisella (oman mittapuuni mukaan) linjalla ja olla välinpitämättömän näköinen. Se, että jotkut ylimieliset naiset suhtautuvat ujoihin miehiin kuvaamallani tavalla ei yllätä, mutta jopa herkät ja inhimillisen oloiset naiset ovat olleet välinpitämättömiä ystävällisyyteni takia. Ainoastaan siivooja ovat olleet minulle koko ajan kivoja. Mutta se johtuu heidän siitä, että 99% ihmisistä ei pidä heitä juuri minään, joten he kokevat olevansa pohjasakkaa. He eivät tosin ole sitä minun mielestäni.

Se minkä opin on: hyvyile vain kerran kaikille naisille, sen jälkeen kohtele heitä kuin roskaa. Vain siten voit ansaita heidän kunnioituksensa. Jos olet luonnoltasi nöyristelevä, teeskentele vittumaista, äläkä missään tapauksessa ole oma itsesi.

176

7152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jdlgflldkld

      Jos ei hymyile, kohtelee kuin roskaa? No joo, mutta voi tuossa muuten olla perää. Jos hymyilee ja nauraa "liikaa", naiset voivat pitää jotenkin liian miellyttämisenhaluisena tai sellaisena, joka asettaa muut yläpuolelleen.

      • Lihavaja*tun*lepposa

        Jos vain hymyilee kun tullaan puhumaan, niin ei siinä paljoo tarina kehity.

        Mene puheterapeutille.

      • ?????
        Lihavaja*tun*lepposa kirjoitti:

        Jos vain hymyilee kun tullaan puhumaan, niin ei siinä paljoo tarina kehity.

        Mene puheterapeutille.

        Kuuluuko työpaikalla kertoa tarinoita, uuden työntekijän ?
        Taitaa nykyään olla kyllä näin, työtkö ovat sivuasia ?

    • fiksu nainen

      Mee lääkäriin ton pitkällisen päänsäryn vuoksi..ei vit...lemalla naisia saa...kunnioittava ja ystävällinen käytös yhdistettynä kevyeen flirttiin toimii paremmmin...sun työpaikan naiset on vähemmän fiksuja kait...

      • rentttu

        Nainen luulee olevansa tyhmä oikeasti kuin morkkaajaa , joskus hyvin pieni kehu niin nainen on myyty,on poikkeuksiakin mikä vahvistaa säännön ,naiset rakastuvat renttuihin,

      • hymyilen useinujosti

        Joo, kaveri marmaan menikin uuteen työpaikkaan naisia iskemään.

    • Keep smiling

      Liittyisikö tämä siihen vanhakantaiseen asenteeseen, että 'mies tulee räkänokastakin mutta ei tyhjän naurajasta'. Se tarkoittaa, että ihmistä, joka hymyilee liikaa, on iloisen ja onnellisen näköinen ja oloinen, pidetään vähän pimahtaneena tapauksena.

      Uskomatonta on se, että juttu toimii vielä vuonna 2011, esim. töissä ei saa olla liian hauskaa, naaman pitää olla peruslukemilla ja tuntuu olevan paljon hyväksyttävämpää, että se on väärin päin. Ihmiset eivät kestä sitä, että jollakin on asiat niin hyvin ja mukavasti, että se näkyy hymynkareena suupielissä. - Meillä on muuten paljon sanontoja, jotka tukevat tällaisen elämäntavan valintaa: kel' onni on, se onnen kätkeköön, mm.

      • 14

        Uusi tutkimus kertoo syyn: onnellisten joukossa masentunut tai muuten onnen hylkäämä masentuu vielä lisää ja tekee itsemurhan herkemmin. Jos ympärillä hypetetään, se ottaa aivoon ja itsari siitä tulee. Siksi lama varjeli työttömiä, oli muitakin kohtalotovereita eikä ihmistä syyllistetty työttömyydestä.

      • vakka ja kansi

        mikä on räkänokan osuus vertauksessasi?

      • bad-boy73
        vakka ja kansi kirjoitti:

        mikä on räkänokan osuus vertauksessasi?

        Järjenkäyttö on sallittua.

    • Sama huomattu

      Se vaan on fakta että jos tahdon mitään menestystä tai arvostusta naisten suunnalta niin mukavuus ei tosiaan ole se pelikortti jota kannattaa yrittää. Naiset pitää mukavia, kohteliaita ja ystävällisiä miehiä heikkoina ja luusereina. Luulevat että heillä on yliote miehiin kun tulkitsevan sen normaalin kohteliaan käytöksen mielistelyksi ja epätoivoisuudeksi.

      Tutkimusten mukaan hymyilevää miestä pidetään epäseksikkäänä ja epätoivoisena, vittuuntuneen näköistä ja ylimielistä taas seksikkäänä ja puoleensavetävänä.

      Että postaaja on kyllä ihan oikeilla linjoilla.

      • Ei enää mukava

        Samaa olen huomannut myös minäkin.

        Olen juuri sellainen mukava, kohtelias ja ystävällinen joka heittää huumoria sekaan.

        Se toimii jonkun aikaa, mutta naiset pitävät sinua lähinnä jotenkin miellyttämisen haluisena ellet osoita samalla jonkinlaista "miesmäistä" pätevyyttää.

        Ihan vittumaiseksi ei kannata alkaa, mutta sellainen tietty etäisyys ja välinpitämättömyys toimii yllättävän hyvin. Sekaan voi heittää sitten lakonista huumoria.

        Muista olla pätevän oloinen ja korosta miehisyyttäsi.

        Jos olet liian mukava niin se olisi sama naisista kuin sinulta olisi leikattu pallit pois. Olet siis yksi naisista mutta samalla esität miestä joten naiset tietysti kaikkoaa mokoman luuserin edestä pois.

        Tämä tieto aikoinaan vitutti suunnattomasti ja vituttaa edelleen kun huomaan kuinka välinpitämätön suorastaan kylmäkiskoinen käytös tekee naiseen suuremman vaikutuksen kuin lämmin ja inhimillinen.

        Naiset tuskin edes itse huomaavat sitä. Nähtävästi heidän seksuaalisuutensa pyörii kaiken ei-mukavan alfaurosmaisen ylimielisen härmälöinnin ympärillä.

      • Ex pinp
        Ei enää mukava kirjoitti:

        Erittäin hyvää tekstiä! Kannattaa ottaa oppia. Tuo vittumaisuus tosiaan on sellainen ylilyöntisana, joka ei käsitteenä ole se kaikkein osuvin. Aukaisit kuitenkin tuossa teksissäsi mielestäni hyvin, mitä sillä tarkoitetaan: pätevyyttä, lakonista huumoria, välittämättömyytä.

        Ylipäätään naisten kanssa toimii vaihtelu. Nappuloitaan pitää väänellä ja vahteita vaihtaa kuten autossa. Vain siten päästään paikasta a paikkaan b.

      • haluamme varmistaa

        olen eri mieltä... Voi silti olla, että osa naisista tulkitsee ystävällisyyden nuoleskeluksi tai henkiseksi lähentelyksi, jolla pyritään liian innokkaasti liki. Millaista ystävällisyyttä ja millä äänensävyllä herra on aluksi osoittanut?

      • Alissa

        Jos samassa työpaikassa ollaan niin käytöksen pitää olla sellaista, ettei joka päivä ajattele töihin lähdettäessä, että taasko pitää mennä niiden nyrppäturpien kans tekeen töitä! Itse olen miesvaltaisella alalla mutta joka päivä on mukava päivä,kun saa hymyn eikä v-mäistä kohtelua! Ajatelkoot minusta mitä haluavat mutta itsenikanssa on hyvä olla. Onhan minulta kysytty sitä, että miksi olen aina niin iloinen? Sanon että elämä voisi olla huonommin ja jos ei olisi terveyttä, ystäviä ja perhettä! Jokainen menkööt peilineteen ja miettikööt onko toisten miellyttäminen omaa onnea tärkeämpää ja jos se tuntuisi itsestä pahalta? Olen sitä mieltä, että näillä v-mäisillä on huono itsetunto ja se pitää peittää sillä karskeudella. Itsetunto jos on hyvä niin toisia ei tarvitse mollata ja aliarvostaa!

      • WinkWink

        Väärin: Pelimiehillä on muuten aina pilkettä silmäkulmassa ja flaksi käy ;)

      • Tirlittan11

        Oma mieheni oli naisille aina vain se mukava luotetteva mies, kelle voi omat murheet itkeä. Ihana, lämmin ihminen joka kuuntelee ja ymmärtää. Kaverinsa oli se oikea naistenkaataja. Yritti minuakin joskus.
        Kun tapasimme mieheni kanssa ja aloimme seurustelemaan alkoi välittömästi samat naiset epätoivoisesti pörrätä mieheni ympärillä. Sitä nauroimme aina yhdessä.
        Vielä 14-aviovuoden jälkeen mieheni kääntää naisten päät. Minä sain itselleni kiltin, luotettavan ja ihanan aviomiehen, elinikäisen ystävän.
        En ole naisena koskaan ymmärtänyt tätä mieltymystä renttuihin ja kiltteyden aliarvioimista.

      • Tuuli !
        Tirlittan11 kirjoitti:

        Ystävyyttä ja toisen arvostamista suhteessa niin kuin myös avioliitossa pitää olla !

        Pelimiehet ovat kai asia erikseen !

    • Tämä kyllä

      "Tämä tieto aikoinaan vitutti suunnattomasti ja vituttaa edelleen kun huomaan kuinka välinpitämätön suorastaan kylmäkiskoinen käytös tekee naiseen suuremman vaikutuksen kuin lämmin ja inhimillinen."

      Ihmetyttää itseänikin. Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla naisten mielipide kyseiseen asiaan.

      • Expinp

        Naisten mielipiteet eivät useinkaan liity heidän käytösmalleihinsa. Mielipide syntyy ajattelusta ja arkikokemuksesta. Käyttäytymistä naisella säätelee se, miten milloinkin mies pystyy mitäkin tunteita hänessä aiheuttamaan, kuun asennosta ja muusta.

      • Alissa

        Minuun ei ainaskaan tee vaikutusta kylmäkiskoinen käytös vaan juuri se lämmin ja inhimillinen! Siihen piirteeseen rakastuinkin avomiehessäni!

      • ********

        Naisen mielipide: Inhoan miehiä jotka ovat kylmäkiskoisia ja v***umaisia. Itseltä kyllä saa takaisin korkojen kera jos alkaa minulle tiuskimaan. Mutta aloittaja on käyttäytynyt kuin nainen = homo, eli naiset ajattelevat nyt saavansa homoystävän, naiset tiuskivat pääkipuisena ja ovat sarkastisia, ei miehet.

        Itse tule mukavien ja ystävällisten miesten kanssa toimeen, sellaisten joiden kanssa voi läppääkin heittää.

      • no heipä hei

        Tässä sitten asiaan naisen mielipide. Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut tuotakin kysymystä... Elikkäs:

        Haluan itse ajatella, että olen fiksujen ja kohteliaiden miesten perään, ja ajattelenkin niin. Tosiasia on kuitenkin se, että ihmisten tietoisen ajattelun takana tapahtuu paljon muutakin, johon ei itse voi vaikuttaa. Näin siis minäkin tunnen heikotusta näitä "playereita" kohtaan. Tiedän kuitenkin, etteivät sellaiset miehet ole minua varten, eikä parisuhteesta tulisi mitään. Tämän faktan kun tiedän, pystyn jo jättämään nämä miehet väliin. Jotkut fiksutkin naiset voivat olla niin tunteidensa vietävissä, että pitää pidempäänkin viettää aikaa yhdessä, kunnes järjen ääni herää.

        Jos haluat iskeä naisia nopeammin ja enemmän, niin voisin ehkäpä suositella pienen näyttelyn opettelemista. Vaihteluahan naiset kaipaavat, mutta olemmehan mekin yksilöitä ja poikkeuksia löytyy.

        Kyllä miehetkin ovat vaistojensa vietävissä, kuten naisetkin eli älkäähän ylpistykö siellä. Ihmiset ovat inhimillisiä. Kyllä minäkin naisena joutuisin laittautumaan, kun ovesta ulos astun, jos haluaisin nopeammin miehen. Toki haluaisin ajatella, että eivät miehet niin pinnallisia ole, mutta järkevästi ajatellen fiksumpikin mies osuu todennäköisemmin kohdalle, kun hieman kauniimmalta näyttää. Tämä nyt ei ole täysin sama asia, mutta pelkistettynä osuu hyvin lähelle. Eikös näin ole? :)

      • khchgch
        Expinp kirjoitti:

        Naisten mielipiteet eivät useinkaan liity heidän käytösmalleihinsa. Mielipide syntyy ajattelusta ja arkikokemuksesta. Käyttäytymistä naisella säätelee se, miten milloinkin mies pystyy mitäkin tunteita hänessä aiheuttamaan, kuun asennosta ja muusta.

        Naisten mielipiteitä ei kannata uskoa.

        Kysyin että kumpi vetoaa miehessä, ulkonäkö vai luonne ja kaikki naiset vastaavat aina että luonne. Että oli ulkonäkö sitten mitä tahansa, niin he muka valitsevat hyväluonteisen, eli heidän mukaansa sisäinen kauneus on tärkeämpää kuin ulkoinen komeus.

        Tosiasia on kuitenkin se että hyväluontoiset miehet eivät saa naista, vaan naista saavat ne komean näköiset miehet huolimatta siitä mitä heidän korvien välissä liikkuu, jos liikkuu yleensäkään mitään. Tietenkin naiset yrittävät etsiä sen parhaimman yhdistelmän, eli komean, rikkaan ja hyväluontoisen, mutta suurin osa naisista jää ilman siinä pelissä ja sen jälkeen hyväluontoisuus jätetään pois laskuista.

        Toiseksi. Ainoa asia mikä ajaa komeuden ohi on paksu lompakko. Silloin mies saa olla kuinka ruma ja tyhmä tahansa jos vain rahaa riittää.

      • lyhytjaytimekäs
        khchgch kirjoitti:

        Hei. Meikätyttö seurustelee britin kanssa.

        Britit tuntien!

        Luonne tärkein.

        Kiitos, hei.

      • 1 naisen mielipide

        Todella mielenkiintoista keskustelua. Olisi kiva kuulla naisten mielipide? kysymykseen vastaus:
        Meitä naisia on tosi monenlaisia, mitä muut naiset ajattelevat, niin vähän vaikea minun sanoa. Minun mielestä mukavat, keskustelevat, hymyilevät miehet ja pikku flirttikin joskus piristää kummasti päivää. Jos itsellä huono fiilis, niin ehkä vaan sellainen tavallinen olotila ja läsnäolo on parasta tai kuuntelu. Siinä liikkuu välillä silloin empatiaa, jos huomaa, että toista joku vaivaa, niin eihän siinä ole kontaktia(sanatonta), jos toinen vaan naureskelee. Joskus taas, jos on ihan huono päivä ja joku tulee vastaan ja tervehtii iloisesti ja selvästi huomaa, että hänestä on kiva sinut nähdä, niin kyllä sitä itse myös ilostuu - ainakin minä.

      • hallanberg

        Kyllä juuri nimenomaan tässä asiassa kannattaa uskoa naisten mielipiteitä, koska ovathan naiset osa keskustelun aihetta. Ainoastaan sovinisti puhuu noin.

        Itse olen sitä mieltä, että miehen luonne voittaa aina ulkonäön, oli mies miten komea tahansa. Täysin vastenmielinen tyyppi ulkonäöltään on sitten eri asia. Sisäinen kauneus on siis tärkeämpää valinnassa kuin ulkokultainen komeus!

        On eri asia missä niitä miehiä tapaa; työpaikoilla, tanssipaikoilla, julkisilla paikoilla vai jossain harrastusten parissa. Monet tosi komeat miehet mm. tanssipaikoilla ja baareissa käyttäytyvät hyvin machomaisesti ja itsevarmasti ja ajattelevat ulkonäkönsä olevan ainut kriteeri. Monet, useat ja liiankin useat komeat miehet ovat muuten ihan mulkkuja paitsi monet ulkomaalaiset, sorry.

        Mukavat, fiksut ja ehkä vaatimattomammatkin miehet eivät tuo itseään esille samalla tavalla kuin machot ja siksi eivät saa toivomallaan tavalla seuraa. Pitää ottaa myös huomioon se seikka, että kaikki miehet haluavat naisen olevan sitä ja tätä, joten toiveet eivät kohtaa.

        Toi viimeinen lause on aika vanha klisee ja ei päde kaikkien naisten kohdalla, ei ainakaan minun. Olen hankkinut elantoni murrosikäisestä lähtien ja olen aina ollut omillani. En ole koskaan etsinyt rikasta miestä, mutta sellainen paskakasa on kerran tielleni osunut. Olin liian nuori, naiivi ja tietämätön silloin ja kaikki tuntui niin mageelta, mutta kun suhde kehittyi 5-6 vuotta eteenpäin, huomasin ettei hän olekkaan niin hyvä ihminen kuin olin alussa ajatellut.

        Kaikki naiset eivät ole paksun lompakon perään, ainakaan suomalaiset naiset, koska ovat itsekkin työelämässä ja pärjäävät ja jotkut naiset tyytyvät vähempään.

      • Suomi Neitonen

        Minuun naisena tekee lähtemättömän vaikutuksen mies, joka on oma itsensä, eikä yritä käyttäytyä mitenkään erityisesti saadakseen huomioni.

        Jos nainen haluaa kurjaa kohtelua, mieti, haluatko todella sellaisen naisen?

      • Tuuli !
        hallanberg kirjoitti:

        Kyllä juuri nimenomaan tässä asiassa kannattaa uskoa naisten mielipiteitä, koska ovathan naiset osa keskustelun aihetta. Ainoastaan sovinisti puhuu noin.

        Itse olen sitä mieltä, että miehen luonne voittaa aina ulkonäön, oli mies miten komea tahansa. Täysin vastenmielinen tyyppi ulkonäöltään on sitten eri asia. Sisäinen kauneus on siis tärkeämpää valinnassa kuin ulkokultainen komeus!

        On eri asia missä niitä miehiä tapaa; työpaikoilla, tanssipaikoilla, julkisilla paikoilla vai jossain harrastusten parissa. Monet tosi komeat miehet mm. tanssipaikoilla ja baareissa käyttäytyvät hyvin machomaisesti ja itsevarmasti ja ajattelevat ulkonäkönsä olevan ainut kriteeri. Monet, useat ja liiankin useat komeat miehet ovat muuten ihan mulkkuja paitsi monet ulkomaalaiset, sorry.

        Mukavat, fiksut ja ehkä vaatimattomammatkin miehet eivät tuo itseään esille samalla tavalla kuin machot ja siksi eivät saa toivomallaan tavalla seuraa. Pitää ottaa myös huomioon se seikka, että kaikki miehet haluavat naisen olevan sitä ja tätä, joten toiveet eivät kohtaa.

        Toi viimeinen lause on aika vanha klisee ja ei päde kaikkien naisten kohdalla, ei ainakaan minun. Olen hankkinut elantoni murrosikäisestä lähtien ja olen aina ollut omillani. En ole koskaan etsinyt rikasta miestä, mutta sellainen paskakasa on kerran tielleni osunut. Olin liian nuori, naiivi ja tietämätön silloin ja kaikki tuntui niin mageelta, mutta kun suhde kehittyi 5-6 vuotta eteenpäin, huomasin ettei hän olekkaan niin hyvä ihminen kuin olin alussa ajatellut.

        Kaikki naiset eivät ole paksun lompakon perään, ainakaan suomalaiset naiset, koska ovat itsekkin työelämässä ja pärjäävät ja jotkut naiset tyytyvät vähempään.

        Eiköhän jokainen ihminen halua että häntä arvostettaisiin omana itsenään.
        Valitettavasti jotkut miehet yrittävät muuttaa naista oman mieltymyksensä mukaiseksi, eli manipuloivat.
        Minunkin tielleni osui kerran valitettavasti tällainen paskakasa, suuret puheet, siihen se sitten jäikin, tätä kesti myös n.6 vuotta, eikä sitä hyvää mitä hän oli puhunut, tullut koskaan. Sama paska kai jatkuisi vieläkin jos en minä olisi laittanut siihen stoppia ! Häntä ehkä harmitti kun ei saanut minua muutettua ihmisenä, eiköhän olisi paras jos jokainen saisi olla oma itsensä, minäkin olen vähän ujo ja arka, mutta ei se minua haittaa.

        Tuntuu kun tätä elämää on jo aika paljon nähnyt, että hiljaisemmat ja korrektisti käyttäytyvät ihmiset ovat niitä fiksumpia, kuin sellaiset joka paikassa suuna päänä olevat. Hiljaisemmat ihmiset miettivät enemmän asioita ja päästävät vähemmän tyhmyyksiä suustaan.

      • ?????
        1 naisen mielipide kirjoitti:

        Todella mielenkiintoista keskustelua. Olisi kiva kuulla naisten mielipide? kysymykseen vastaus:
        Meitä naisia on tosi monenlaisia, mitä muut naiset ajattelevat, niin vähän vaikea minun sanoa. Minun mielestä mukavat, keskustelevat, hymyilevät miehet ja pikku flirttikin joskus piristää kummasti päivää. Jos itsellä huono fiilis, niin ehkä vaan sellainen tavallinen olotila ja läsnäolo on parasta tai kuuntelu. Siinä liikkuu välillä silloin empatiaa, jos huomaa, että toista joku vaivaa, niin eihän siinä ole kontaktia(sanatonta), jos toinen vaan naureskelee. Joskus taas, jos on ihan huono päivä ja joku tulee vastaan ja tervehtii iloisesti ja selvästi huomaa, että hänestä on kiva sinut nähdä, niin kyllä sitä itse myös ilostuu - ainakin minä.

        On mielenkiintoista keskustelua !
        Mitä mieltä olette tällaisesta tapauksesta. Kun mies haluaa ensitreffeillä naisen luokseen saunomaan. Ja kun en tähän suostunut, niin tuntuu että kiinnostus lopahti ? (Huom. Ei olla edes nähty toisiamme.)

      • Wake up
        ????? kirjoitti:

        On mielenkiintoista keskustelua !
        Mitä mieltä olette tällaisesta tapauksesta. Kun mies haluaa ensitreffeillä naisen luokseen saunomaan. Ja kun en tähän suostunut, niin tuntuu että kiinnostus lopahti ? (Huom. Ei olla edes nähty toisiamme.)

        No tiedät varmaan ihan itsekin, että tämä saunoja halusi pesää eikä muuta kiinnostusta ollut alunalkaenkaan...

      • öpötin
        lyhytjaytimekäs kirjoitti:

        Hei. Meikätyttö seurustelee britin kanssa.

        Britit tuntien!

        Luonne tärkein.

        Kiitos, hei.

        :D britithän täys sikoja!

      • ?????
        Wake up kirjoitti:

        No tiedät varmaan ihan itsekin, että tämä saunoja halusi pesää eikä muuta kiinnostusta ollut alunalkaenkaan...

        Niinhän minusta tuntuukin ! Mutta siinä on sellainen ristiriita että tämä mies mainostaa itseään lukeneena ja menestyneenä miehenä ja haluaisi samantapaisen kumppanin. Mutta ei tällainen käytös oikein puhu sen asian puolesta !!! minun mielestäni... Vast. nimimerkille Wake up

    • Nese

      Itsekin totesin täysin saman asian tuossa eräs ilta baareillessa. Koko illan olin mahdottoman vittumainen erästä naista kohtaan ja tämä suorastaa ahmi minua katseellaan. Tämä alkoi lähestyä minua keskustellessamme ja olipa pientä jalkapeliäkin havaittavissa. Sitten, yksi kehu minulta naiselle ja koko homma kuivahti siihen paikkaan ja nainen lähti pois. Onneksi ei ollut suuri menetys.

      • :))

        Kyseessä oli vedonlyönti. Nainen kokeili saako miehen pehmenemään.

    • Timonaaro

      Vau! kuinka metsässä oletkaan!:) Olet kohdanntu oikeian ilmiön mutta tulkinnut empiiriset todisteet ihan vitun metsään. :D

      Ei se ole kyse siitä, että onko mies vittumainen vai kiltti vaan siitä onko itsevarma vai ei!
      Itsevarmuus on tärkein juttu. Jos olet itse varma ja osaa näyttää sen, voit kävellä tuntemattoman eteen ja pyytää numeroa ja myös saada sen.
      Vittumainen mulkku paha poika tottakai vaikuttaa itsevarmalta helposti. Koska hän ei välitä mitä muut ajattelevat ja on töykeä. Töykeys vaikuttaa itsevarmalta. En nyt osaa avata tätä paremmin MUTTA pointti voit vaikuttaa (ja jopa ehä joskus oikeasti olla) itsevarma myös olemalla kiltti. Itsevarmuus ei ole luonteesta kiinni...Ujous ei ole itsevarmaa ehkä sitä kannattaisi siis karsia jos osaa.

      Mutat naiset ei ole tuommoisia kun kuvailit. Naiset on ihania ja mahtavia. Elämän suola ja sokeri. Kirjoitan aiheseta blogia

      • sinkkumies86_

        Ujous on osa luonnetta ainakin minulla eikä sitä pysty karsimaan pois. Jos nainen torjuu miehen sen takia että tämä on ujo ja kiltti niin se kertoo paljon naisesta. En yleistä mutta joillakin on asenteessa korjattavaa.

      • Nese

        "Vittumainen" oli ehkä väärä sanavalinta, pahoittelut siitä. Lähinnä mitä yritin hakea, oli se, että kun kehuin kyseistä naista, en vaikuttanutkaan enää itsevarmalta, ja koko homma kusi reisille. Ja en kyllä kuvaillut kaikkia naisia, vain tuota kyseenomaista.

      • haluamme varmistaa
        sinkkumies86_ kirjoitti:

        Ujous on osa luonnetta ainakin minulla eikä sitä pysty karsimaan pois. Jos nainen torjuu miehen sen takia että tämä on ujo ja kiltti niin se kertoo paljon naisesta. En yleistä mutta joillakin on asenteessa korjattavaa.

        Torju ja torju. Otetaanpa huomioon myös se, että naisetkin ovat hyvin monet erittäin ujoja, keskimäärin paljon varovaisempia kuin miehet, tosin en tiedä missä piireissä liikutte ja millaisista naisista olette kiinnostuneita. Moni nainen on lääpällään ujoihin miehiin, mutta aloitteen tekeminen siis jäisi toisen ujon eli naisen "hennoille" harteille.

      • Juuhuu...
        sinkkumies86_ kirjoitti:

        Ujous on osa luonnetta ainakin minulla eikä sitä pysty karsimaan pois. Jos nainen torjuu miehen sen takia että tämä on ujo ja kiltti niin se kertoo paljon naisesta. En yleistä mutta joillakin on asenteessa korjattavaa.

        Väitän, että olet väärässä.

        Kyllä ujoudesta voi oppia pois. Monet ihmiset ovat monesti nuorempana ujoja, ja vanhemmiten avautuvat.

        Tässä on muuten yksi hyvä blogi joka sivuaa aihetta:
        http://jaanmurtajat.blogspot.fi/

    • Nainen..

      Ihan täyttä paskaa jauhatte!!

    • S-Kyösti

      Nämä huonosti kohtelevat sattuvat olemaan niitä komeita miehiä, jotka ovat tottuneet saamaan naisia, vaikka kohtelevat kuin paskaa. Hyvännäköisenä voi siis tehdä mitä haluaa. Jos normaalinnäköinen tekee jotain väärin, niin auta armias!

      • Alissa

        Jos on komee ja rikas muttei käytöstapoja niin sellainen voi hypätä vaikka mereen! Ne jätkät on täysiä pellejä ja eivät ainakaan minua saa retkahtamaan!

    • Naikkonen 32

      Jotkut naiset vaan pitävät "pahiksista". Ei kuitenkaan kaikki.

    • ...

      Mä en jaksa lukea näitä "naiset tykkää/ei tykkää" kollektiivisesti - paskan jauhantaa. Vttuilemalla saat tietynlaista seuraa, mut jos tahdot mukavan niin ole mukava.
      Jokainen nainen on yksilö. Esim mä en pidä vttuilijoista, ne on heikkoja tai sekaisin. (mun mittapuun mukaan). Juttelen mukavien ja melko ujojen kanssa. Liian positiiviset....jos se on aitoa niin menen juttelemaan, mut jos se näyttää pyllistämiseltä, niin välttelen. Pyllistäjissä on luopioita. Jos auttaa sellaista teko heikkoa ja iloista, niin saa takulla puukon selkään. Ainakin hämeessä on niin. Jos autat, niin se kostaa sen tilaisuuden tullen.

      • "Jokainen nainen

        on yksilö" - ihan paskaa. laumaeläimiä.

        Kun saa yhden kauniin esim. työpaikalta, saa kaikki mahdolliset ruput sen jälkeen mitkä haluaa. Mutta ujosti hymyilemällä ei saa mitään.

        Alkukantaista.

        Sama pätee varatun miehen vetovoimaan: jos menen sinnkuna baaritiskille istuskelemaan, saan istua maailman ääriin yksin, mutta jos olen rakastunut, haisen varatun miehen hajua ja ympärilläni parveilee seireenejä.

        Joka jätkä tietää nämä asiat. Nainen on alkukantainen luontokappale.

    • just thinking

      Naisia saattaa viehättää tietynlainen röyhkeys miehessä, koska yleensä se viestii omillaan pärjäämisestä ( ei vain rahallisesti, vaan kertoo että ihmisellä saattaa olla tarpeeksi meriittejä ollakin vähän "kusipää"). Ja kiinnostaahan miehiäkin "kylmä" kaunotar työpaikalla, eikös..?

      Itse myönnän pitäväni ystävällisistä, kilteistä miehistä lähinnä kavereina. Mitään jännitettä heidän kanssaan ei voi syntyä, koska romanttisessa mielessä kaipaan sitä että mies on Mies- oma-aloitteinen, hieman röyhkeä ja itsevarma. Patistelen omaa ukkoani näyttämään luolamiestään minulle, mutta aika vähän hän sitä tuo esille...sääli. Seksikin maistuu paremmin alfa-uroksen kanssa ;).

    • Julli53vee

      Naiset haluavat miehistä dominanssia eräänlaista patriarkaalista asennetta. Muu on femaripoaskoo. Olen tiennyt nämä jo kymmenet vuodet, aiheesta on puhuttu poikain kesken.
      Yliolkainen röyhkeäkin mies viestii korkeasta testosteronista ja itseriittoisuudesta, ne tehoavat naisiin.
      Pehmeä mies on myös heikko mies evoluution juoksussa, näin sanoo naisen vaisto ei järki.

      • Naiset ruotuun.

      • haluamme varmistaa

        Ja yöks. Sain just äskettäin riidan aikaan ylimielisen machopa..an työtoverin kanssa, joka varmaan luulee, että saisi pelkällä kropallaan naisen kuin naisen, koska toinen nätti naistyötoveri on ollut lääpällään tähän jätkään. Hyi! Tyypin mielipiteet ja käytös ratkaisevat, pidän enemmän sellaisesta kiltistä työtoverimiehestä, mutta hän ei ole osoittanut mitenkään kiinnostusta, vaikka olen yrittänyt vihjata.

      • tjaah.

      • Nähty ja koettu
        haluamme varmistaa kirjoitti:

        Ja yöks. Sain just äskettäin riidan aikaan ylimielisen machopa..an työtoverin kanssa, joka varmaan luulee, että saisi pelkällä kropallaan naisen kuin naisen, koska toinen nätti naistyötoveri on ollut lääpällään tähän jätkään. Hyi! Tyypin mielipiteet ja käytös ratkaisevat, pidän enemmän sellaisesta kiltistä työtoverimiehestä, mutta hän ei ole osoittanut mitenkään kiinnostusta, vaikka olen yrittänyt vihjata.

        Jos tämä machopaska kaataa nätin ystäväsi, sinäkin alat haluta, että machopaska kaataa sinut. Sitten voitte jakaa tämän kokemuksen ja vaikka vuorotellen mennä sille ujolle ja kiltille miehelle itkemään olkapäätä vasten, kuinka törkeästi se machopaska kohteli, jos jää välillänne murtuu. Häneltä saatte todennäköisesti lohtua ja hän saa toki hyvän mielen auttamisesta, mutta eipä saakaan mitään muuta.

      • Tony tietää
        Naiset ruotuun. kirjoitti:

        Psykologi Tony Dunderfelt. Yle. Ierveys ja hyvinvoibti 20.5.2009.

        Miehen on asetettava naoselle rajat.

        Lue juttu ja kommentteja.

        http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2009/05/psykologi_miehen_pitaisi_asettaa_naiselle_rajat_748867.html
        ---

        Hän on täysin oikeassa, mutta hän ei puhunut mistään "ruotuun laittamisesta" muussa, kun sinä alkukantaisena macho-kakkana. Että kyllä, miehen pitäisi olla itsevarma, ei macho-ääliö ja kuunnella voi olematta tossukka. Omat mielipiteet voi olla, voi olla tekevä ja toimiva ja useammankin asian voi osata. On tosi turhauttavaa, kun naisena pitää osata niin hemmetisti, osaan itsekin todella paljon. Niin ns. miesten kun naistenkin töistä. Ja mitä on miehissä tarjolla? Pelkkää paskaa suoraan sanottuna: joko nyssyjä, jotka eivät osaa muuta kun pleikkarilla pelata ja töissä käydä, sielläkin hoitaa vaan oman hommansa. Oma-aloitteisuutta ei ole ja tohveli on just hyvä nimi. Nainen kun tomakammin sanoo, niin ollaan polvillaan. Ei uskalla edes mitään mieltä olla, kun mies jo itkeä tillittää. Mielipidettä kun kysyy, niin mitä mieltä sä olet on vastaus, tai sitten, jos keskustelua syntyy on se sama virsi kun täälläkin aina: otetaan henkilökohtaisesti erimielisyydet ja alkaa se "sä syytät, sä olet sitä, sä ajattelet, sä olet tätä" jauhanta, tietenkin marttyyrimaiseen sävyyn. Surkeeta.

        Toinen on ne macho-ääliöt. Valehdellaan suut ja silmät täyteen ja älykkyys osamäärä on varmaan ehkä just just plussan puolella. PIllua osataan ajatella, ei muuta, ja siinäkin se porno ja liialliset pintasuhteet ovat pilanneet kaiken. Seksi on suorittamista ja surkeeta, mutta niin on se kaikki muukin elämä. Luovuutta ei ole eikä joustoakaan. Kuuntelemaan ei vaivauduta ja miksi, jos ei mistään mitään ymmärräkään ja jo pitää alunperinkin kumppaniaan pohjimmiltaan alempiarvoisena reikänä.

        Miehet ovat todella surkeita nykyään, sinkkunaisille ei löydy oikeasti mitään kunnollista. Ne muutamat menee ja loput tyytyy mihin vaan, ettei tarvitsisi olla yksin. Tai ovat yksin. Naiset harrastaa, keskustelee, kehittää, joustaa, tekee, opiskelee ja nykyään yhä useammin ja useammin, osaavat myös perinteisiä miesten töitä. Mitä tekee miehet? Yrittävät palata kivikaudelle tai nyssyillä kuin pikkupoika.

        Todella, Kyllä sitä kaipaisikin miestä, joka olisi se Robin Hood ja perheen pää edes joskus. Osaisi olla mies hieman monipuolisemmin kun kahden peruskaavan mukaan, mistä kumpikaan ei toimi. Kyllä sitä kaipaisi miestä, joka tietää omat rajansa ja uskaltaa kohdata myös vahvan naisen heikentymättä itse lapatossuksi. Todellakin, mies saisi asettaa vähän rajoja ja olla oma itsensä, olla monipuolisempi ja vahvempi enkä itsekään kaipaa sellaista tasa-arvoa, missä jotenkin pitäisi olla kuin sisko ja veli. Pientä särmää ja säpinää pitäisikin olla. Vaan kun ei miehistä ole siihen.

        Pitäisi olla mies ja nainen parisuhteessa, joita molempia kunnioitettaisiin ja joista molemmat olisivat kykeneviä ja pystyviä.

        Mutta se, että edes tuo "naiset ruotuun" toteutuisi... Joo-o. Joko vedetään turpaan tai sitten huudellaan infrapunasaunasta sukkahousut jalassa kimisevällä äänellä. Ehkä se rajat tarkoittaa hieman sitä että miesten pitäisi olla silti miehiä, vaikka kehittyvätkin eteenpäin. Kyllä hyvä isä voi olla mies. Kyllä mies voi kunnioittaa naista ja rakastaa ja silti pitää itsensä. Kyllä kehittävästikin voi riidellä. Kyllä asioita voi kuulla ilman marttyrismiäkin ja erimielipiteitä pitäisi hyväksyä myös naiselta, ja olla silti vahva omissaan. Omia aivojaan saa käyttää ja yhden asian ihminen ei tarvitse olla... Paitsi jos on tyhmä.

      • Niin siis..
        Tony tietää kirjoitti:

        ...naisena naiselta kysyn: Oletko vahva nainen vai ihan muuten vaan v*ttumainen? Nämä kaksi asiaa sekoitetaan turhan useasti.

      • siinä se

        ...ja mies vielä alkukantaisempi...
        uros kun joutuu aina vonkaamaan , kun siemenet pitää saada maailmalle päivittäin about...

      • MIES-83 pohjanmaalta

        nimi merkille tony tietää.
        täyttä asiaa puhut! hyvä!

    • Voi luoja

      Taas täällä puhutaan täyttä pa*kaa

      Tulee vaan se esille taas etteivät miehet yhäkään ymmärrä naisia

      • ei edes itse ymmärrä

        Miten miehet voisivat ymmärtää naisia, kun ei naiset edes itse ymmärrä itseään?

    • been there done that

      Hieman jo vanhempana miehenä voin todeta, että Suomessa asia on juuri näin. Suomalaiset naiset rakastavat miehiä, jotka pitävät heitä kynnysmattoina. Olen testannut asian käytännössä moneen kertaan.

      Jokainen nainen, jota olen kohdellut kuin kukkaa kämmenellä ja kunnioittanut, on antanut takaisin nalkutusta, v***uilua, rähjäämistä, pettämistä jne. Jokainen, jota olen kohdellut kuin lihakimpaletta, on vannonut ikuista rakkauttaan ja antanut kaiken ja enemmänkin. Suomalainen nainen on sellainen räsymatto muutenkin kuin ulkonäöltään.

      Muissa kulttuureissa on toisin. Siellä naiset ovat naisia ja osaavat ottaa miehen huomion vastaan ja tykkäävät olla rakastettuja. Muissa maissa naiset eivät koskaan suostuisi sellaiseen kyykytykseen, jota suomalaisnaiset suorastaan janoavat osakseen.

      Ja jottein asiasta olisi epäselvyyttä, kokeilemani naisten ikähaitari on ollut 20-50 vuotta ja määrällisesti heitä on ollut kolmisenkymmentä. Eli kyse on vain siitä, että suomalainen nainen haluaa olla alistettu ja hyväksikäytetty perään itkijä, ei mikään tasaveroinen kumppani, rakastetusta puhumattakaan.

      • tarinaa...

        Mahtavaa tekstiä. Olen huomannut käytännössä aivan saman ilmiön. Olen nyt 42v ja ollut erinäköisissä vakavissa ja ei niin vakavissa suhteissa noin viidenkummenen naisen kanssa. Siis seurustellut, deittaillut asunut yhdessä ymym. Tämän kokemuksen voimalla uskallan sanoa, että naiset eivät ymmärrä tasa-arvon käsitettä. Naiset toimivat suurimman osan kuukaudesta tuuliajolla hormoniensa vietävänä. Ja pitkän evoluution tuloksena he kaipaavat tulla alistetuiki. Lähes poikkeuksetta tapaamillani naisilla on fantaioiden kärkipäässä tulla raiskatuksi. Siis ei oikeasti vaan esim tutun poikaystävän toimesta.

        Olen luonteeltani kiltti ja ystävällinen. Jos olen ollut rakastunut seurustelukumppaniini, hän on pettänyt tai kyllästynyt muuten. Vaikka nämä naiset suureenkin ääneen vaativat ritarillisuutta ja kohteliaisuutta he sitä saatuaan siirtyvät seuraavaan mieheen. Ikäänkuin testatakseen saavatko he tämänkin miehen kesytettyä ritarillisuuteen. MIehet tulkitsevat tämän pompottamisen usein virheellisesti kiintymykseksi. Ainakin siinä alkuvaiheessa kun kaikki naisen luonteen epäjohdonmukaisuudet eivät ole vielä tulleet ilmi.

        Tähän retkuun me miehet menemme kerta toisensa jälkeen, koska suuri osa meistä uskoo rakkuateen. Tämä usko syntyy lapsuudessa ja nuoruudessa meille syötetyistä ihanteista toveruudesta, rakkaudesta, empatiasta ja altruismista. Kaikki suuret kertomukset ja legendat ovat sitä täynnä. Suuresti ihailemani JRR Tolkien mm. oli sitä mieltä, että ainoaa todellista rakkuatta ja toveruutta voi esiintyä vain miesten kesken kahden yksilön tai piirin kesken. En tarkoita tässä nyt homoseksuaalisuutta, eikä tarkoittanut Tolkienkaan. Hän kuvailee rakkautta joka saa miehen esim sodan aikana kuoleman toisten puolesta.tai ainakin heittäytymäään toveriensa puolesta suureen kuoleman vaaraan. Nainen ei tällaista ole historian aikana tehnyt ja luulen ettei tee ikinä. Nainen voi asettaa itsensä suureen vaaraan vain lastensa vuoksi, joita hän suojelee joskus viimeiseen asti. Toisen naisen puolesta nainen ei heittäydy kalliolta..

      • asfkjkf sdlk
        tarinaa... kirjoitti:

        Nainen ei hyppää rotkoon, ei naisen eikä ehkä miehenkään puolesta. Nainen taistelee eri maailmassa kuin mies: sosiaalisesti. Nainen tarkkailee jatkuvasti ympäristöä ja selvittää pienetkin jännitteet ihmisten välillä. Nainen sumplii asiat niin, että oma rakas mies saa kunnioitusta ja hyväksyntää osakseen - naisella itsellään ei niin väliä. Sosiaalisella kentällä nainen voi uhrata itsensä, jotta mies selviäisi paremmin.

      • Niinhän..
        asfkjkf sdlk kirjoitti:

        te vit-tu vie toivoistte, mutta haistakaapa sitä itteään. Teitä ei tarvita mihinkään, nainen tulee nykyään omillaan toimeen ja sekös teitä nyppii ;)

      • Alissa

        Vai muissa kulttureissa? Islamin uskoiset ovat alistettuja! Taidat olla niitä miehiä jotka hakevat naisen Thaimaasta? MItä kulttureja tunnet?

      • Nnip

        Nainen, tai ainakin minä, hyppäisin rotkoon puolisoni puolesta, tai ottaisin vaikka uudestaan luodin itseeni hänen, ( kyllä, liikuin joskus melko huonossa seurassa ) tai jonkun muun minulle rakkaan puolesta. Piti mitätöidä tämä vastenmielinen harhaluulo alta pois.

      • been there done that
        Alissa kirjoitti:

        Vai muissa kulttureissa? Islamin uskoiset ovat alistettuja! Taidat olla niitä miehiä jotka hakevat naisen Thaimaasta? MItä kulttureja tunnet?

        Nimestäsi päätellen voisi kuvitella, että tiedät miten venäläiset naiset vastaavat rakkauden osoituksiin ja ihailuun; kyllä, ottavat sen vastaan iloisina. Tämä pätee oman kokemukseni mukaan myös Puolassa ja Tsekeissä. Samoin on Italiassa, Espanjassa, Kreikassa, Ranskassa, monissa Latinalaisen Amerikan maissa jne.

        Suomalaiset naiset hämmentyvät, menevät sekaisin, ja se liian vähän leluja omasta mielestään saanut isin pikku prinsessa pomppaa esiin ja saa kauheita itku-potku raivareita, jos ei saa lisää karkkia ja leluja heti, kun niitä nyt saa.

        Mutta kun suomalaista naista käy vain köyrimässä, ei lupaa mitään ja tekee niin kuin huvittaa silloin kuin huvittaa, suomalainen nainen pesee pyykit, siivoaa, rukoilee, alistuu, nöyristelee, mielistelee, lupaa maat ja mannut ja antaa kaiken, rahansakin. Niin se vain on.

        En tunne edes omassa suvussani, enkä ole koskaan nähnyt tai kuullut toisenlaisesta suomalaisesta naisesta. Ikävä juttu, mutta näin se on.

        Huvittaa tuo islamilaisten maiden naisten mollaaminen. Yksikään Adzidze, puhumattakaan hänen suvustaan, ei suivaitsisi ikinä sellaista touhua mitä suomalaisnaiset suorastaan anelevat osakseen.

        Kun suomalaisnaista pettää, nöyryyttää ja pitää yhdentekevänä, hän toimii juuri kuten miehet toivovatkin. Seksiäkin saa aina kun itse haluaa ja paljon. Jos myötäilee tai paljastaa tunteensa, seksin saanti loppuu kuin seinään. Parempi siis kohdella suomalaista naista viileän välinpitämättömästi. Se toimii nykyisessäkin suhteessani ja on toiminut jo jokusen vuoden ajan.

      • milla_magia__
        been there done that kirjoitti:

        Mielenkiintoista, "been there done that". Olet varmasti oikeassa, mitä moniin naisiin tulee, kun mietin tuttavapiiriäni.Tälläkin hetkellä loistavan miehen kanssa seurusteleva ystävä itkee k-pään eksänsä perään, enkä ymmärrä miksi. Nyksän pitäisi ilmeisesti myös tehdä mitä lystää, niin alkaisi kiinnostaa.

        Olen itse huonoitsetuntoisena, koulukiusauksen jäljiltä lyttyyn painettuna seurustellut ja asunut tällaisen k-pään kanssa. Hän tuli ja meni miten lystäsi ja roikuin suhteessa useita vuosia. Toisaalta en ole silloinkaan jäänyt odottamaan miestä kotiin, vaan menin ja elin minkä ehdin. Ei tarkoita ympäriinsä naimista, vaan sitä että en jäänyt odottamaan, koska mies palaa. Lopuksi suhde päättyi kun minä sain tarpeekseni, mies roikkui pari vuotta kannoillani itkemässä minua takaisin. Naisia hänellä oli tuolloinkin aivan järjettömästi, niin kuin varmaan oli minun aikananikin (mutta en heistä toki tiennyt). Mies oli kanssani pitänyt siis jonkinlaista "kunnon miehen" kulissia yllä ja lähdettyäni kohteli naisia hirvittävän paljon huonommin kuin minua. Ja sai paljon minua kauniimpia naisia, mikä lienee parikymppisille miehille se Juttu. Mutta silti olin ainoa, jonka perään mies vonkui vuosikaudet, sitä hänen kaverinsa joskus vieläkin ovat ihmetelleet kun törmäämme. Miehiin siis toiminee kenties myös se, että ei anna toisen kävellä ylitseen tai ainakin pitää selkeästi oman reviirinsä eikä nöyristele.

        Olen nyt ollut 8 vuotta yhdessä kiltin miehen kanssa. Hän on oikeasti kiltti ja oikealla tavalla, eli siis ei mikään kynnysmatto kuten en itsekään ole vaan hyvä ystäväni. Mies löytyi yhteisestä kaveriporukasta, tein aloitteen kun hän vaikutti niin ihanalta.

        Avainsana hyvään suhteeseemme on se, että mieheni on minulle ystävä päivisin, ja öisin hän on MIES. Nautin suunnattomasti siitä, että voimme heittää kaikki arkiset roolit romukoppaan ja voin olla mieheni naaras ilman mitään viittaustakaan tasa-arvoon. Seksi on loistavaa ja se on ystävyyden lisäksi suhteen liima. Arki on tylsää joskus, mutta onneksi kummatkin olemme ihmisiä joilla riittää ideoita ja energiaa pitää itsensä tyytyväisinä.

        Sinun kaltaisesi miehet yleensä eivät pidä minusta, sikäli kun olet näitä hieman alentuvasti kaikkia naisia kohtelevia miehiä jotka todella saavat sitä pimpsaa suurelta osalta naisista. Olen liian itsevarma ja fiksu (ja joo, itserakas, koska itseään pitäisi vain haukkua :D) tällaisille miehille, ja he kokevat minut ärsyttävänä. Pidän väittelystä ja joskus joku tällainen keskustelussa "hävinnyt" tyyppi on loppukaneetiksi huomauttanut että mieheni on varmaan onneton ja tossun alla. Siinäpä se, että mies joka on reilu ja ihana, on minulle ystävä jota kunnioitan ja jonka yli en todellakaan yritä kävellä. Sitä et tule koskaan näkemään, jos suhtaudut naisiin kuten suhtaudut. Sääli sinun kannaltasi, jos sellaista olisit joskus halunnut. Ehkä sitten et, kun kuitenkin elät tuollaisessa suhteessa. En mitenkään sitä tuomitse, kukin tavallaan.

        Olen silti monesti ihmetellyt sitä, miten ihmiset viitsivät olla suhteissa, joissa eivät selkeästi kunnioita toista tai tule kunnioitetuiksi. Eikö siitä jää paskan maku suuhun? Minulle ainakin jäi, enkä todellakaan halua sitä kokea uudelleen. Mutta live and let live, toivottavasti olet joka tapauksessa valinnoistasi onnellinen. : )

      • samamies40
        asfkjkf sdlk kirjoitti:

        Nainen ei hyppää rotkoon, ei naisen eikä ehkä miehenkään puolesta. Nainen taistelee eri maailmassa kuin mies: sosiaalisesti. Nainen tarkkailee jatkuvasti ympäristöä ja selvittää pienetkin jännitteet ihmisten välillä. Nainen sumplii asiat niin, että oma rakas mies saa kunnioitusta ja hyväksyntää osakseen - naisella itsellään ei niin väliä. Sosiaalisella kentällä nainen voi uhrata itsensä, jotta mies selviäisi paremmin.

        No unen näit. Nainen ei uhraudu koskaan. Ei varsinkaan sosiaalisesti! Naiselle kaikkein tärkeintä on se miten muut naiset hänet näkevät. Joku piirre saattaa näyttää uhrautumiselta mutta todellisuudessa nainen takaa sillä itselleen arvostusta säälin ja voivottelun kautta.

        Edellisessä tekstissänipuhuin hiukka eri tason uhrautumisesta. Tosiasiassa vain mies kykenee esim. romattisessa kirjallisuudessa kerrottuun rakkauteen. Suurin osa näistä käsitystämme rakkaudesta muovanneista kirjoista ovat meisten kirjoittamia! Muutamaa englannin kielistä poikkeusdta lukuunottamatta, joissa nainen kirjoittaa siitä miten nainen pystyy parhaiten manipuloimaan varakkaan miehen avioliittoon, näin helpottaakseen omaa elämäänsä. Että se siitä uhrautumisesta.. Nainen rakastaa vain itseään ja ehkä lapsiaan.

      • miettikääpä tätä
        Niinhän.. kirjoitti:

        te vit-tu vie toivoistte, mutta haistakaapa sitä itteään. Teitä ei tarvita mihinkään, nainen tulee nykyään omillaan toimeen ja sekös teitä nyppii ;)

        Kunpa tuliskin. Mutta kun ei pysty ottamaan täysin vastuuta itsestään. Tai vaikkapa toimeentulostaan..

        Hyvin kuvaavaa on se että yksikään elämäämme helpottavista keksinnöistä viimeisten vuosituhansien varrella ei ole naisen tekemä.

      • .....
        Nnip kirjoitti:

        Nainen, tai ainakin minä, hyppäisin rotkoon puolisoni puolesta, tai ottaisin vaikka uudestaan luodin itseeni hänen, ( kyllä, liikuin joskus melko huonossa seurassa ) tai jonkun muun minulle rakkaan puolesta. Piti mitätöidä tämä vastenmielinen harhaluulo alta pois.

        Heh. Eli liikuit jossain rikollispiireissä koska tunsit vetoa alistavaan rikollismieheen, jonka vuoksi voisit vaikka hypätä rotkoon.

    • NAISET OVAT POISSA!

      Alleviivaan kirjoittajan jokaisen sanan, itse olen ollut työelämässä mukana vieläpä yhtäjaksoisesti saman työn antajan palveluksessa kymmeniä vuosia. Naiset ovt pääsääntöisesti kiinnostuneita niistä miehistä joiden ajatusmaailmaan ei kuulu kuin alapään jutut ja se että ollaan perseessä kiinni jopa täysin avoimesti ja minä kun en moiseen pysty (onneksi) sillä kunnioitan naista jo sinällään eli silmäilyjä siiihen suuntaan ole odotettavissakaan enkä niitä kaipaakaan sillä en missään nimessä ryvettäisi itseäni tässä "sisäpiirissä" !
      Ja kaiken huipuksi (en ole katkera) nämä tyypit joiden ajatuksen juoksu pysähtyy vitun ja rintojen väliseen maastoon kuittaavat esim. 50-vuotis päivän lahjakeräyksessä jopa kymmenen kertaa isompia "shelkkejä" kuin ne jotka kohteliaasti avaavat oven tervehtivät eivätkä ole kuolaamassa perään.
      Yksi selitys minkä jostain jokin aika sitten luin ylipäätään naisista on se että naisten (ei kaikkien) itsetunto on niin huono että he eivät haluakaan kunnon seuraa sillä tällöinhän mahdollinen hyväkäytöksinen mies olisi heille liikaa ja nainen joutuisi olemaan omasta mielestään huonompi yksilö kahden keskisessä kaupassa.
      Yksi hyvä esimerkki, minulla oli aikanaan profiili kaksnelosella, se piti sisällään hyvän miehen merkit ei sokeroidusti mutta realistisesti, kuinka ollakaan postilaatikkoni "saranat" saivat ruostua rauhassa joten samaa kuin kirjoittaja ajattelee päätin tehdä testin eli vaihdoin kuukaudeksi profiilini aivan päin vastaiseksi eli suurin piirtein rentuksi ja varmaan arvaattekin "saranoita" sai olla rasvaamassa alvariinsa! Sanomattakin on selvää etten noille renttua etsiville vastannut mutta sen vakuutan että flirttejä ja viestejä sateli tiuhaan tahtiin! VOI TEITÄ NAISIA, MISSÄ MENETTE?

      • haluamme varmistaa

        No me menemme muualla kuin suomi24:n treffipalstalla. Kaikki treffipalstat kun ovat täynnä haita. Joku saattaa onnistua löytämään ihan fiksujakin ihmisiä sieltä, mutta eivät varovaiset ja fiksut sinne mene.

        Ikävää, että miehet kokevat meidät naiset kaikki tuollaisiksi hirviöiksi ja raadoiksi.

      • näinkö se menee?

        Totta. Esim minun exäni valitti joskus siitä, että olen liian fiksu. Sanon kuulemma asioita esim seurassa liikaa. Sain hänet siis tuntemaan itsensä tyhmäksi ihan tavallisen keskustelun aikana. TRiesin jonkin asian paremmin kuin hän. Tästä hänen huono itsetuntonsa alkoi kiljumaan ja hän ihan oikeasti vaati minua lopettamaan tuollaisen käytöksen. Minun olisi siis pitänyt ottaa jotenkin paremmin huomioon se että hän ei ole yhtä sivistynyt kuin minä? En tiedä, mutta luulen että hän olisi ollut tyytyväisempi suhteessa jossa olisi saanut fyysisesti turpaansa kui sellaisessa jossa otti henkisesti ja älyllisesti selkäänsä??

      • siellä menee
        näinkö se menee? kirjoitti:

        Kuulostat yksinkertaisesti kusipäältä. "En tiedä, mutta luulen että hän olisi ollut tyytyväisempi suhteessa jossa olisi saanut fyysisesti turpaansa kui sellaisessa jossa otti henkisesti ja älyllisesti selkäänsä??"

        Eli olet henkisesti väkivaltainen ja ylpeä siitä? Hulluhan sinä olet. Vaiko vain yksinkertaisesti tyhmä?

    • uskova 75

      Suutele ja halaile naista aina kun siihen on mahdollisuus tarkoitan tällä tietenkin omaa naistasi. Ennenkaikkea toteuta joka päivä hänen villeimmätkin haaveet/toiveet. Näillä pitäis rauha säilyä.

    • Suomalainen Nainen

      En voi sietää röyhkeitä vittumaisia iteseään täynnä olevia
      sikoja.Mutta ystävällinen ujo mies hymyn pilke silmissä vie
      jalat alta.

    • Aikuisena naisena

      sanon, että naiset olemme kiinnostuneita lähinnä miehistä, joita voimme KUNNIOITTAA. Koska tyhminkin tajuaa, ettei kukaan mies eikä nainen voi olla joka alan kultamitalisti, naisille riittää että mies on luotettava olematta ylitarkka, keskustelee olematta kaikkitietäjä, hauskaa seuraa olematta ihminen joka heittää kaiken läskiksi, hyvännäköinen olematta misterkisan osallistuja, tajuaa henkilökohtaisen hygienian ja kohtuullisen päihteidenkäytön ensiarvoisuuden olematta neurootikko, menestyy omassa ammatissaan omalla tavallaan muttei uhraa työlle kaikkea, sekä osaa ilmaista tunteitaan olematta nyyhky (tai kun nyt edes jollain lailla osaisi kertoa mitä päässä liikkuu).

      Yhteinen nimittäjä kaikissa näissä ominaisuuksissa on itsevarmuus ja älykkyys tai jonkinlainen "street smartness", yhdistelmä tilanteiden tajua ja uteliaisuutta elämää kohtaan. Jos nämä vaatimukset ovat joidenkin mielestä liikaa vaadittuja, ei voi mitään.

      • haluamme varmistaa

        Loistava analyysi =)) Ei voi sitten mitään, niin.

      • kyssäpää

        Ja moneskohan vuosi on sinkkuna menossa?

      • Toinen Aikuinen

        Upeasti sanottu, "aikuisena naisena". Luulenpa, että vastaus viisauteesi piilee nimimerkissä. On sellainen fiilis että nämä "kaikki naiset/miehet on JUST sellasia" vinkujat ovat joko iällisesti, tai älyllisesti kovin kypsymäyyömiä. Fiksu ihminen kulkee silmät avoimina ja tekee huomioita ympäristöstään ja myös aikuisen oikeesti tajuaa näkemänsä. En usko, että kukaan todella älykäs ikinä ajattelee, saati näillä palstoilla kirjoitteelee, kun kaikki miehet/naiset on aina semmosia.

        Se avain toisten ihmisten ymmärtämiseen lähtee omasta itsetuntemuksesta. Ja älykkyydestä.

    • naisissa

      on laatueroja. Otitko huomioon? Moni nainen on huono, v*ttumainen muille naisille. Erilaisissa työpaikoilla oma hymyilemisen raja menee siinä, että toinen ei aamuisin tervehdi, ainakaan kuuluvasti. En minäkään sitten tervehdi enkä juttele luontevasti.

      • ilo pidentää elämää

        Höh. Ei se mulle ainakaan mitään maksa että sanon huomenta ihmiselle joka ei osaa vastata. Sanonpa kuitenkin kun ei ole tarvis mitään vihaa pitää eikä erotella niistä joille myös huomenet toivotan.

    • Yleistäminen on kai helpompaa ku itsetunto on nollas kai pojat

    • joku vaan

      Naisille opetetaan jo lapsena, että jos poika kiusaa niin se johtuu siitä että poika tykkää tytöstä.

    • PAULITA2

      Timonaaro, ASIAA!! Nainen ei pidä vittumaisista miehistä vaan itsevarmoista miehistä!! Ujokin saa olla, jos se ei saa miestä itseään tuntemaan alempiarvoiseksi! Toinen totuus on, että naiset tykkää hyvännäköisistä miehistä, kuten miehetkin tykkää hyvännäköisistä naisista. Mutta hyvännäköisyys ei ole välttämätöntä, jos mies itse pitää ulkonäöstään. ITSEVARMUUS on avainsana ei VITTUMAISUUS. Minuun iskee mies kuin mies, joka on onnellisen ja itsevarman näköinen. Saa hymyillä ja nauraa niin paljon kuin haluaa, jos se ei ole teeskenneltyä tai epäaitoa. Mikään ei ole seksikkäämpää kuin itsevarma mies joka hymyilee ujosti mutta pilkettä silmäkulmassa!!!! Olen itsekin ujo, hiljainen ja kunnollinen. Ja sanaselityksenä itsevarmuus = tietää olevansa saman arvoinen ihmisenä kuin muut varallisuudesta, iästä tai koulutuksesta huolimatta, ei tarvitse todistella olevansa mitään, on tasapainossa itsensä kanssa, tietää olevansa vajavainen, mutta ei anna sen haitata, uskaltaa yrittää, tehdä virheitä ja epäonnistua... etc. voin vannoa että vittumaisuudella ei pitkälle pötkitä naisen kanssa tai ilman!! onko se nainen edes etsimisen arvoinen jos täytyy elämänsä muuttaa helvetiksi sen takia?

    • yksin.kotona

      Olet muuten harvinaisen oikeessa. Naiset tykkäävät miehistä joka kohtelee huonosti, haukkuu jopa huoraksi ja on suorastaan väkivaltainen. Sit viel mies joka ei tee kotitöitä, juo viinaa ja käyttäytyy huonosti. Mukava ja hyvä käytöksinen mies ei saa naista. Sellanen joka kohtelee hyvin ja on ystävällinen, jää täysin ilman naisten huomiota. Olen itse just sellanen kiltti, joka ei saa naista sen takia koska olen vähän ujo ja kiltii.Uskalla kyllä jutella naisille ja tolleen mut ei ne kiinnostu. Olen kans ajatellut et alkaisko sellaseks vittumaiseksi mieheksi. Mulle kyllä tulee kauhee morkkis jos oon ilkee jollekkin???

    • ilo pidentää elämää

      No jaa. Niin puutteessa en ole että alkaisin luonnettani muutella naisten huomiota saadakseni.

      Jos eivät siedä sitä että mies on aina hyvällä tulella ja jopa viihtyy työssä, hapantukoot katkeruuteensa, ei se minua haittaa.

    • Lonely Boy

      Ehdottomasti kuvailemasi käytös johtaa treffeillä siihen, että toinen ottaa paikkasi. Muutenkin mukavat eivät saavuta naisten kanssa haluamiaan tuloksia. Parhaiten menee silloin kun ei kiinnosta olla mukava. Treffit mukavan miehen statuksella johtavat maasta taivaaseen ylistämiseen ja jatkototeamukseen siitä kuinka on kuitenkin tavannut ihan miehen toisaalla.. Miksi siis vaivautua olemaan mukava.. Joskus mietin mikä piru hameväkeä vaivaa.. Hakeutuvatko ongelmiin tietoisesti? Miksi killti ei sytytä.. Ammatiltaankin pitää olla hitsari, toimistotyö on turn off..

      • ....

        Alkaa seljetä miksi mä (n) olen edelleen yksin: Olen kiltti ja mukava, arvoni tunteva ja annan toiselle arvon. Mua ei saa kohdella kuten mattoa vaan kuten ihmistä ja ystävää, mieluiten rakasta ystävää. Pidän mukavista, älykkäistä, miehistä, huumorintajuisista, saa olla ujohko kunhan sanoo kun on tarvis. Rahalla ei saa leuhkia vaan elämä ensin.

        =miehet pelkäävät minua. Olen kuulemma liian tomera, liian itsenäinen, pelottavaa kun mulla on huumorintajua, urheilen, luen, opiskelen ja soitan musiikkia. Annan toiselle tilaa ja pyydän keskustelemaan. Kohtelen miestä pelotta, sellaisenaan kun hän on ja rohkaisen toteuttamaan unelmiaan. Se ei mielestäni ole anelua eikä heikkoutta. En tarvitse mattoa seurakseni vaan mukavan miehen jakamaan kanssani aikaa ja matkaa.

        Miehet nähköjään tahtovat "itseään tyhmemmän", nätin, vaarattoman, hiljaisen hissukan joka sanoo miten miehen pitää elää ja saako se juoda. Vaaraton mutta hallitseva nainen....?

      • vielätoivoako

        Neljäkymmentä vuotta noita k....päitä kotona kateltuani, haluaisin viimeinkin löytää sen naista (aikuisten oikeesti) kunnioittavan kiltin ja iloisen miehen. Siskot ottakaa opiksi ja viisastukaa ajoissa! Mun kohdalla juna meni jo......Ottakaa se hymyilevä kiltti mies, jos niitä nyt ylipäätänsä tästä maasta löytyy. Ja jos ne osaa olla kilttejä myös kotona eikä vaan työpaikalla.

      • Suurin osa
        .... kirjoitti:

        Alkaa seljetä miksi mä (n) olen edelleen yksin: Olen kiltti ja mukava, arvoni tunteva ja annan toiselle arvon. Mua ei saa kohdella kuten mattoa vaan kuten ihmistä ja ystävää, mieluiten rakasta ystävää. Pidän mukavista, älykkäistä, miehistä, huumorintajuisista, saa olla ujohko kunhan sanoo kun on tarvis. Rahalla ei saa leuhkia vaan elämä ensin.

        =miehet pelkäävät minua. Olen kuulemma liian tomera, liian itsenäinen, pelottavaa kun mulla on huumorintajua, urheilen, luen, opiskelen ja soitan musiikkia. Annan toiselle tilaa ja pyydän keskustelemaan. Kohtelen miestä pelotta, sellaisenaan kun hän on ja rohkaisen toteuttamaan unelmiaan. Se ei mielestäni ole anelua eikä heikkoutta. En tarvitse mattoa seurakseni vaan mukavan miehen jakamaan kanssani aikaa ja matkaa.

        Miehet nähköjään tahtovat "itseään tyhmemmän", nätin, vaarattoman, hiljaisen hissukan joka sanoo miten miehen pitää elää ja saako se juoda. Vaaraton mutta hallitseva nainen....?

        miehistä ehkä joo tahtoo, mutta ei kai me suurta osaa miehistä halutakaan. Fiksummat (tarkoittaa monessa tapauksessa vaan ei aina akateemista/johtavassa asemassa olevaa) miehet eivät saa viiteryhmänsä kunnioitusta deittaamalla jotain stereotyyppistä parturi-kampaajalissua, vaan heidän piireissään myös naisen kuuluu olla älykäs ja jopa oppinut. Akateeminen koulutus sinänsä ei takaa, etteikö luonnevikoja vois olla puolin ja toisin, mutta ainakin se ehkäisee ihan hyvin sitä mentaliteettia, jossa elämä on yhtä ikuista lähiöräkälää

        t.nim. "Aikuisena naisena" tuosta vähän ylempää

    • Jotain nopeasti

      Jos täytyisi miettiä tota miksi nainen tykkää vittumaisista ja välinpitämättömistä miehistä niin se voi johtua siitä, että luulee miehen tietävän kaiken, että nähnyt niin paljon ettei jaksa välittää. Tai nainen tottunut alistamiseen jota miehet on kait tehnyt naisia kohtaan historiassa ja heillä jokin vaisto tullut siitä, että näin se täytyy mennä vaikka se ei käy mitenkään tähän nykymaailmaan, että alistetaan tai muuta paskaa niskaan heitetään. Ja ajateltu yleisesti jo kauan, että miehet ovat parempia joka lajissa kuin naiset niin nainen tykkää olla alistettuna miehen turvassa ja antaa miehen tehdä työt ja näyttää miten mikäkin on. Ja jos mies antaa tilaa naiselle niin hän alkaa tulee rauhattomaksi ja alkaa ärsyttämään miestä niin, että päästäisiin tohon totuttuun kuvioon. Nyt tämä yhteiskunta tekee kaikista tyttöjä ja se on todettu lehdessä olevassa jutussa, kun ajatellaan, että mies on sika ja nainen pyhä.

    • sofia 2

      Kyllä minusta nyt tuntuu siltä, että tässä puretaan sitä tunnettua suomalaisen miehen ahdistusta, joka syntyy ajatuksesta, että pitäisi olla kohtelias, puhe- ja kuuntelutaitoinen, toisen huomioonottava ja rakastamaan ja toista arvostamaan kykenevä IHMINEN. sellaista 80 prosenttia naisista kaipaa MIEHEKSEEN.

    • Yks pikkunakki elämä

      Tämä kaikki olikin jo hyvä tietää, voimakkaan feministisen naisen kasvattama, lupaa ei ollut oma itsensä.

      Lieneekö asiassa vahvaa pelkoa vahvaa miestä kohtaan, koska aina kun alkoi omaminä paistaa päälle, tuli sähäys taas olet kuin isäsi jne....

      Ei siinä muuta kun noin jos asiaa voi jollakin tapaa kuvailla kädet kyynärpäitä myöden taskuihin, paksut villasuka jalkaan, pipopäähän, talvitakki päälle, mielellään ehkä kaappiin seisomaan, ettei tule mitään ahdistusta kenellekään ja rouva johtaja määrää sitten vaan.

      Miten puhutaan, missä kohdassa saa aukaista suunsa ehkä, mitä saan ns. ajatella, miltä saa haista, tietenkään kotihommia tekemättä ja muutenkaa olla noin vain olo neuvoksena, ne oli tietysti hyviä asioita oppia tekemää omin päin, sekä ajattelemaan kuinka hommat tehdään.

      Tietysti sitä jotenkin elettyäkin tuli jopa kuin metsän elukka, noin se asia vain on.

      Nyt mun puolestani kaikki saa hoitaa omat asiansa ja pari suhteensa.

      Olempa kaiken tämän päälle joutunut kuuntelemaan veikkauksia olenko homo, ransu jne.

      Niimpä siis se on vikani silloin että synnyin, ketä muutakaan siitä voin syyttää, nyt olenkin syylinen useaan muuhunki tekemiseen ja tekemättä jättämiseen.

      Että se siitä feminismin kannatajat ja muut, tämä oven taakse ei kannata tulla kelloa soittelemaan.

      • ....

        Voimakas feministikasvattaja saa samanlaista jälkeä aikaiseksi tyttölapsiin. Vie luonnon pois ja kostaa omat heikkoutensa lapselle. Nähty.

        Perinteinen heikko itsetunto näkyy kasvatusläjessä. Sitä kai se tarkoittaa se "isien teot kostetaan seitsemässä polvessa"

      • poiuytre

        Mielenkiintoinen ajatus.

        Viimeiset "rakkauteni" ovat tällasen kasvattamia, kuten minäkin. Tosin annan toiselle tilan ja pidän kummankin omaa tilaa arvokkaana. Pyrin diplomatiaan, neuvotteluun ja mielellään kaikkeen päinvastaiseen mitä olen kotonani oppinut. Tällaset naisen murjomat miehet ensin ihastuu vapaaseen tyyliini ja sitten hylkäävät kun eivät tod näk tiedä miten jatkaa, kun kukaan ei komenna. Villintyvät vapaudestaan ja pitävät tyyliä lopulta välinpitämättömänä. Mä en komenna vaan odotan mieheltä itsenäisi päätöksiä. Joko jäävät tai lähtevät. Pitäiskö mun muka sanoa mitä pitää tehdä?

        Etsiikö mies sittenkin äitinsä kaltaista (vahvaa) naista? Ja ne jotka ovat päässeet äidistään yli, niin kammoavat (komentelevia) naisia. Huonosta kohtelusta jää aina trauma.

    • Naisia pitää kohdalla:

      Niinkuin laki käskee

      - ja sen jälkeen -

      Kuten itsestä tuntuu parhaalta.

      Jos et saa syytteitä muttet saa naistakaan niin täytät minimivaatimuksen ja olet yksinkertaisesti tylsä ja ei-kiinnostava. Kohtelemalla naisia niinkuin itse tuntee parhaaksi, oli se sitten vittuilua tai koiramaista palvelua - niin ainakin annat naisille tilaisuuden havainnoida todellista itseäsi niin hyvässä kuin pahassakin.

      Siinä että mikä vetoaa "naisiin" yleensäkin... yks vitun lysti. Mua kiinnostaa vain ne naiset jotka kiinnostuu mun kaltaisista tyypeistä. Tällöin siis potentiaalisen kiinnostuksen tunnistaminen on kaikkein tärkeintä. Kaikkia ei tarvi - eikä ole tarkoituskaan miellyttää.

    • Älkää yleistäkö

      Naisena itse kyllä pidän paljon enemmän rennoista ja HYMYILEVISTÄ miehistä kuin seipäännielleistä myrtty naamoista jotka eivät ole hymyä nähneetkään.

    • Hohhoijjaa!

      Meillä töissä hivenen liiallinen itsevarmuus ja röyhkeys liittyy yleensä omien työtehtävien tekemättä jättämiseen. Kyseisillä käytöksillä koetetaan ottaa toisista etäisyyttä ja tehdä työn laistamisesta näin "väkisin" hyväksyttävä teko johon kukaan ei uskaltaisi oikein puuttua. No, riitahan se on aina ollut seurauksena tästä ja paluu arkeen. Tähän syyllistyy niin miehet kuin naisetkin. Vanhat konkarit jättää nämä jutut jo väliin.

    • Esko aho.

      Suoli24 PASKAA.

      Joo, naiset myös, räkikää miesten päälle, niin hyvin menee ja miehet samoin. Kyllä kuulkaa varmaan kaikki on niin paljon onnellisempia miten huonommin toisianne kohtelette. Voihan v****. Ai miten niin negatiivinen maa?

    • tarkkaile tilannetta

      Aloittaja on tehnyt vääriä johtopäätöksiä uudessa työpaikassaan. Työpaikalla saattaa olla vanhoja työntekijöitä, jotka ovat tunteneet toisensa vuosikausia ja he voivat heittää toisilleen karkeaakin herjaa.

      Naiset arvostavat miestä, jos miehessä on jotain arvostettavaa. Mies osaa joko työnsä tai on kyvykäs edes jollain alalla. Tumpelo tonttua ei arvosteta, vaikka hän olisi miten kohtelias. Tietysti tumpelon tontun kannattaa olla kohtelias, ettei saisi herjoja niskaansa. Osaavalta siedetään enemmän kritiikkiä. Jotkut työntekijät sanovat suoraan, mutta ovat oikeudenmukaisia ja siksi heitä siedetään. Älä ihmeessä yritä olla epäkohtelias. Saat valtavan ryöpyn niskaasi. Sellaista ei siedetä uudelta työntekijältä.

      Työpaikallasi saattaa olla myös jotain ilmapiiriä heikentevää asiaa tekeillä, mikä selviää sinulle myöhemmin.

    • Night and day

      Tulee mieleen, että jospa olet joten helpommin lähestyttävän oloinen, kun et vaikutakaan enää ujolta vaan "inhimilliseltä" työkavereistasi, eli huonon vointisi takia et jaksa välittää niin siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat ja ujous karisee. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan tästä sepustuksesta, on takana rankka työpäivä...

    • mai*

      Minusta sun kirjoituksessa oli jotain tuttua, mutta voin tietenkin kertoa vain oman mielipiteeni asiasta naisena.
      Itsevarmuus on todellakin se salaisuus joka saa minut kiinnostumaan ja pidän "pahoista pojista". Miehellä pitää olla selkärankaa ja luonnetta ja itsevarmuutta, sekä myös sitä ihanaa poikamaista pilkettä silmäkulmassa ja ilkikurisuutta hymyssä.
      Liian kiltit tai arat miehet saavat minut helposti pitkästymään.. Mutta vittuileminen ei todellakaan toimi. Miehen pitää kunnioittaa ja arvostaa naista, mikään sikahuumori- tai käytös ei viehätä, päin vastoin.
      Miehen pitää olla mies, positiivisella mielellä agressiivinen ja kova, mutta naista kohtaan lempeä ja kunnioittava: nimenomaan SE minusta on miehessä kaikkein viehättävintä, että kaikkein "kovinkin" jätkä avaa minulle oven tai antaa minulle ohimennen maasta riuhtaisemansa kukan ja tuhahtaa kiitokselleni kuin se ärsyttäisi häntä!
      Mitään suloisempaa ja seksikkäämpää ei ole kuin itsevarma, kova mies joka kunnioittaa naista!

      • Pms oireita?

      • mai*
        Pms oireita? kirjoitti:

        Missä menee feminismin ja idiotismina raja. Ovatko miehet sikoja, vai naiset sekoja?

        Psykoterapeutti, tutkija Katariina Järvelä kammoksuu feminismiä.

        Aihesta lisää.

        http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/tutkija-katriina-järvinen-kammoksuu-feminismiä/680609
        ------

        Olet vastenmielinen ihminen ja mielipiteesi ovat vääriä.

    • pususauna

      Eiköhän naisia ole taas jo viime viikkoina haukuttu ihan tarpeeksi. Minä ainakin haluan uskoa, että jossain vielä on se hoikahko, mukava, kiltti, tavallisen temperamenttinen, nauravainen nainen, jota voisin palvoa ja paapoa väsymättä yhteisen elomme iltaan. Tule esiin kultaseni, että saan pitää sinusta hellää huolta.

      Kaikki minkä voi mielikuvitella on toteuttamiskelpoista
      http://www.youtube.com/user/tptien777#p/u

      ystävällisin terveisin

      • joojjjust

        Jännä että miehillä piisaa ulkonäkötoiveita, aina pitää olla laiha vaikka puolet suomalaisista ukoista (kolmasosa naisista) on tutkimuksen mukaan liikaläskejä. Naisen pulleudelle sentään löytyy geeniperimästäkin syy (mies on optimaalinen lihaksen kerääjä, nainen vararavinnon = läskin) ja pieni pyöreys pitää meidät terveinä, mutta milläs te ukot puolustelette kaljamahojanne? :)

        Sekin on minusta hauskaa, että miehen sanotaan olevan esteetikko ja siksi silmänruoka (= ihannekuvaa muistuttava nainen) olisi tärkeää- jännää, ettei tämä esteettisyys leviä naiseen kohdistuvista odotuksista vaikkapa omaan tyylitajuun, poikamiesboxin sisustukseen jne.!! Mutta aina ollaan niiiiiiin esteetikkoja, ettei voida edes vilkaista muita kuin laihoja tai hoikkia :).

      • ymmärtäkää
        joojjjust kirjoitti:

        Pieni pyöreys onkin hyvä. Nykymallit ovat aivan liian laihoja. Eiköhän tässäkin ''hoikahkolla'' tarkoiteta ihan normaalipainoista ihmistä. Sairaalloinen ylipaino ei ainakaan pidä ketään terveenä, eikä ole suurimman osan mielestä kovinkaan kaunista. Varmaan aika harva nainenkaan pitää ihanteena 200kg painavaa miestä, niin miksi miesten pitäisi toivoa sellaista naista.

      • seisokki

        Kun nyt katsoo kriteereitäsi niin tarvitset suht kokemattoman, elämästä juurikaan mitään tietämättömän, melkeimpä pumpulipallon päällä eläneen nuoren naisen.

      • AsSimpleasthat
        joojjjust kirjoitti:

        Jännä että miehillä piisaa ulkonäkötoiveita, aina pitää olla laiha vaikka puolet suomalaisista ukoista (kolmasosa naisista) on tutkimuksen mukaan liikaläskejä. Naisen pulleudelle sentään löytyy geeniperimästäkin syy (mies on optimaalinen lihaksen kerääjä, nainen vararavinnon = läskin) ja pieni pyöreys pitää meidät terveinä, mutta milläs te ukot puolustelette kaljamahojanne? :)

        Sekin on minusta hauskaa, että miehen sanotaan olevan esteetikko ja siksi silmänruoka (= ihannekuvaa muistuttava nainen) olisi tärkeää- jännää, ettei tämä esteettisyys leviä naiseen kohdistuvista odotuksista vaikkapa omaan tyylitajuun, poikamiesboxin sisustukseen jne.!! Mutta aina ollaan niiiiiiin esteetikkoja, ettei voida edes vilkaista muita kuin laihoja tai hoikkia :).

        Monikaan mies ei taida tunnista sanaa esteetikko. Syy ulkonäön ja hoikkuuden ihannointiin löytyy ihan biologiasta: miehen on varmistuttava, että nainen on mahdl. hedelmällinen (hormonit tuottavat myös kauneutta) ja että hän ei vielä ole raskaana (hoikkuus ), jottei tuhlaisi siittiöitään väärään naiseen...
        Tämä on ihan alitajuntajuttua eikä mies itse tälle mitään voi.
        Samoin nainen arvostaa vahvaa alfaurosta, joak pystyy huolehtimaan 8ainakin teoriassa) jälkeläisistään vaaran uhatessa ym.

    • enkeksinimimerkkiä

      No mun mielestä ainakin vähän hankala sellanen mies, jota ei saa millään hymyilemään ja nauramaan, vaikka vitsejä kertois. Minä en tajuu miks ei miehen hymy olis naisille mukava, niinku miehilleki naisen.
      Mun mielestä sitte menee hyvin jos molemmat hymyilee leveesti.
      Noh, en oo löytäny ketää mun tyylistä.

    • tt222

      vittuako sillä on väliä mite ite haluaa, kaikki me olla olosuhteide uhreja.

    • naisen.näkökulmasta

      Vähän psykologiaakin lukeneena voisin ehdottaa toisenlaista näkökulmaa (en tosin kiellä aikaisempienkaan vaihtoehtojen mahdollisuutta):

      1. Mitä jos naisilla on vain ensin ollut huonoja päiviä, tai havaintosi ovat muuten vääristyneet?

      2. Entäpä jos naiset ovat uskaltaneet lähestyä sinua, koska et ole vaikuttanut enää niin itsevarmalta iloisuudessasi ja nyt he tunsivat yliotteen. Ehkäpä he huomasivat sinut paremmin, koska tiuskit jatkuvasti.

      3. Kyseessä on kuitenkin työilmapiiri, jossa tarkoituksena ei ole seuranhaku, joten tapausta ei kannata liikaa yleistää.

      - Itse pidän enemmän hymyilevistä ihmisistä :)

    • kaasukaskammio

      Hella ---> Nainen

      • Hellaton

        Nyt kerroit havainnollisella kuvallaasi äitisi aseman, mistä jäänyt malli on jäänyt roolimalliksesi...
        Olen pahoillani!

    • cranberrywine

      Niin no.. ei asia minunmielestäni ole noin yksiselitteinen.. ja olisihan tarinasi paljon pidempi jos olisit vaivautunut kirjoittamaan jokaisen sivuseikan.. muttaaaaaaa, kai se kiinnostus herää jos/kun on semmonen hieman välinpitämättömämpi, siinä on vähän haastettakin mennä juttelemaan ja tutustumaan.

      Mietippä jos joku välinpitämätön tyyppi ihastuu suhun, kai se on jotenkin imartelevampaa kuin että joku vähemmän välinpitämätön tyyppi ihastuu... vaikka yhtä tärkeä/suuri asia se onkin, varsinkin jos puhutaan rakastumisesta.. mutta nyt minä itse vedän tämän syvälliselle tasolle, mikä ei ollut tarkoitus..

      Itse en ymmärrä sitä "pelimies"-ihannetta. Ehkä siihenkin on syy. Naisia ja Miehiä on kyllä niin joka lähtöön......... Ja by the way, sähän olit oma itsesi kun oit pääkivuissasi vittumainen ja välinpitämätön (omalla mittapuullasi). Remeber! Kyllä (luulis ainakin että) ihmiset arvostaa sitä että ihminen on oma itsensä.

      Lopetan kommenttini tähän... Kiitos.

    • Mun mielipide

      Jaa-a. Tässä voi kyse myös yksinkertaisesti siitä että naiset nykyään pelkää ahdistelua hysteerisesti. Kun hymyilet ja olet ystävällinen, se voidaan tulkita iskuyritykseksi ja sehän ei monen mielestä työpaikolle sovi. Itse olen töissä pyrkinyt olemaan asiallinen ja ihan oma itseni, aina olen tullut naisten kanssa hyvin juttuun.

      Haluaisin vielä muistuttaa että naisia on moneen lähtöön ja makuja on monenlaisia. Jotkut voivat haaveillakin vittumaisesta miehestä (ns. pelimiehestä) tuskin kuitenkaan kaikki. Riippuu aika pitkälle älykkyydestä ja sitoumishalukkuudesta.

      Miehet ovat muuten niin kovasti ulkonäön perään että kauneus on naisilla arvokasta. Kauniit naiset tiedostavat tämän ja haluavat aarteelleen (ulkonäölleen) maksimaalisen vastineen. Jos olet itse miehenä ihan tavallinen, jahtaa sitä vähän huomaamattomampaa tyttöä, suhtautuminen on tod. näk. aivan toinen kuin sillä kaunottarella.

      Vielä voisin sanoa että havaintojeni mukaan naiset havaitsevat kaikenlaisen esittämisen ja feikkauksen tod. nopeasti. On parempi olla oma tavallinen itsensä kuin esittää yhtään mitään. Fiksut naiset kyllä hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet ja vähemmän fiksun kanssa ei suhteesta kuitenkaan tule pidemmän päälle mitään. Ja jos fiksun haluat, voi olla järkevää jättää muutenkin ne kaunottaret väliin.

      • Ex Pimp

        Eivät naiset yleensä haaveile kusipäisistä ja itsevarmoista miehistä, mutta tahtomattaan syttyvät näistä.

        Täällä suomi24:ssäkin on tuhannen tarinaa naisten kertomina siitä, miten he ovat yrittäneet deittailla ns "kunnon miehiä" mutta koskaan nämä miehet eivät ole "vieneet jalkoja alta" tai "sytyttäneet" samalla tavalla kuin omia menojaan menevät suhdetaidottomat alkoholistit tai naistenmiespettäjät, joiden kanssa taas ei tule pitemmän päälle juttuun.

        Se ei ole naisten vika eikä miesten. Meidät on vain rakennettu näin - ihmisiksi. Paras yhdistelmä on aluksi seikkailullinen itsevarma kusipää, poikamainen leikinlaskija mutta kuitenkin mies ja suhteeseen päästyä sitte pikkuhiljaa kesytettävissä oleva "kunnanmiäs". Miehen pitää siis olla kaikkea. Naisen pitää vaan olla hyvän näköinen ja nalkuttamaton :)

      • Minda-ellen

        Kyllä näin on: siis itse toivon tulevani kohdelluksi asiallisesti ja kohteliaasti ja mielelläni keskustelen asioista ja olen kiinnostunut monesta. Joskus tuntuu siltä, että naiset menevät lankaan miesten kanssa siitä syystä, että nuo ns. kiinnostavat tyypit ovat jo lähtökohtaisesti narsisteja tai mitä nyt ovatkaan ja ovat luonnostaan taitavia manipuloimaan ihmisiä. Sellaisen havaitsee vasta myöhemmin., valitettavasti.

        Vanha sanonta on: kauneus on katoavaa jne..Eli siis jos voi huumassa vähänkin harkita, kannattaisi etsiytyä sellaiseen seuraan, joka vielä vuosienkin päästä miellyttää. Samma barn, leka best on vanha sanonta sekin ja olen sen vuosien saatossa huomannut toimivan. Itse en ole mikään prinsessa ja hoikka, mutta olen mieluummin sellaisessa liitossa, jossa muita avujani arvostetaan enemmän.

      • Minda-ellen
        Minda-ellen kirjoitti:

        siis lika barn

        Pitää paikkansa, Minda-ellen !
        Se on kait se kun miesten pitää yrittää niin kovasti näyttää sitä erinomaisuuttaan,
        että sitten vaikka valehtelevat eli ovat narsisteja. Olisi ihanaa jos miehet olisivat vaan reilusti sitä mitä ovat todellisuudessa koska valheet tulevat kuitenkin jossain vaiheessa esille. Valehtelulla ja oman itsensä pönkittämisellä ei saa muuta kuin pahaa aikaan, ja voi pilata paitsi oman myös toisen elämän.

    • Ihmettelevä täti-72

      Minun tulkintani/arvaukseni tilanteesta(si) on seuraava:

      Koskapa olet ollut kaikille työpaikkasi naisille yhtä hymyilevä ja ystävällinen, he tulkitsevat niin, että olet vain luonteeltasi hyvin valoisa ja positiivinen, mutta et erityisesti kenestäkään heistä kiinnostunut. Nyt kun olet päänsäryissäsi ollut äkeä, he ovat hätääntyneet, ja rynnänneet tutkimaa lähempää, mikä heidän hymypoikaansa vaivaa.

      Mitä oikeastaan tavoittelet(?) Haluatko löytää tyttöystävän, vai tavoitteletko yleistä suosiota naismaailmassa(?) Jos kyse on tyttöystävän löytämisestä, työpaikkasi naisista ei ehkä kukaan katso olevansa sinun tyyppiäsi; osa voi olla varattujakin naisia. Tai sitten jatkuva hymyilysi ja ystävällisyytesi on saanut naiset kuvittelemaan, että olet kaikkiruokainen naistenmies, josta heidän ei kannata kiinnostua, koska särjet vain sydämiä.

    • Tällaneeee

      Veikkaan, että "vielätoivoako" on oikeessa. Itse olen ollut naisia kohtaan aina mukava ja kiltti. Ja vanhemmat naiset ovat aina olleet enemmän minusta kiinnostuneempia, kuin nuoremmat, kun olosuhteiden takia pitänyt tutustua vanhempiin naisiin... Enkä usko, että he epätoivoisissaan minuun haluaa tutustua lähemmin. Yksi vanhempi 45-50 jopa ilmaisi sen selvästi. Oon myös paljon tutustunut nuorempiikin ja on ollut kavereinakin joitakin, mut ne ei oo niin kiinnostuneita... (Enkä oo homo)

      Kasvakaa naiset aikuisiksi!

      • 19+9

        Lesbo sä olet. Kasva aikuiseksi.

      • Ex Pimp

        Kyse ei ole aikuisuudesta. Vielä nelikymppisetkin naiset päivittelevät kun eivät löydä sitä maskuliinista seksikkyyttä ja kunnollisuutta samassa paketissa. Ei seepra raidoistaan pääse!

        Naiset on rakennettu niin, että he haluavat heidän tasoltaan katsoen "pahiksen". Itse, vaikka olen ollut aika kiltti ja kunnollinen ja korkean moraalin omaava, on minussa ollut aina tiettyä renttuutta ja pahista verrattuna niihin naisiin, joiden kanssa olen seurustellut. Nykyisin en enää ole kiltti ja kunnollinen ja mitä itsevarmempi kusipää osaa olla, sitä paremmin naiset kiinnostuu. Itseasiassa kun tarkemmin ajattelee, on se kunnollisuus ollut vain miellyttämishaluisuutta ja tämä itsevarmuus ja se, ettei kieli ruskeana nuoleskele ketään on se, mitä oikeasti olen.

        Kyllä silti kunnioitan ihmisiä ja naisia. Ja koska kunnioitan naisia, olen heitä kohtaan vähän leikillisen kettumainen mikäli haluan heitä viihdyttää. Toki on sitten näitä siskoja joille voi olla kiltti kun haluaa pitäytyä heidän kanssaan tiukasti friend zonella.

        Asia jonka haluan sinulle sanoa on, että mieti tarkkaan miksi olet kiltti. Mikä osa siitä on sinua, mikä miellyttämishalua, mikä on äidin opettamaa, mikä kumppanuuspotentiaalisten naisten opettamaa? Ole kriittinen. Mieti sitten, onko ihmisten kunnioituksessa tärkeämpää, että tapa jolla sen tekee on se, minkä itse ymmärtää vaikka naiset ei sitä ymmärrä vai se, että viesti menee perille ja kissa kehrää vaikka joutuisi tekemään sen itselleen luonnottomalla tavalla. Ja mieti sitäkin, onko se tapa pitemmän päälle sittenkään niin luonnotonta. Sut on mieheks tehty.

    • feministi-

      Eivät naiset pidä huonosta kohtelusta. Usein komea on vaan myös se töykeä valitettavasti. Toivottavasti näin ei ole aina. :(

    • N30vp

      Oi aloittaja, tule tänne, hymyile minulle! Mikään ole niin ihanaa, kuin hymyilevä ja iloinen mies! Pikkuisen kun on miehessä pojanviikaria, ja hymynkare huulilla, niin tätä naista viedään kyllä 6-0!!!

      • .

        Aloittaja vois painua tonne Huuhaalle.

      • Näkövika

        -Jaahas,jaahas että neiti on kiinnostunut 69.kin....@

    • Mies Ken Ties

      Tyhmälle naiselle kenties tyhmä mies ja yhteiset päänsäryt.

      Fiksulle miehelle kenties fiksu nainen ja elämän positiiviset hetket kenties ovat edessä.

      Viisaalle miehelle kenties parisuhteeton elämä ja rahatkin kenties säästyvät...=)

      Raamattu kenties arvostaa viisautta ja minä myös kenties.

      Kukapa sitä kenties ei haluaisi olla viisas.

      Viisaus on Raamatussakin hyvin arvostettu ominaisuus. Sananlaskujen kirja ylistää onnelliseksi sitä, joka on löytänyt viisauden ja kehottaa: ”Hanki viisautta, se on aarteista kallein, hanki ymmärrystä, sijoita kaikki varasi siihen.

      Eli ole hommaamatta kenties pummivaa naista on minun tulkintanani, jää kenties rahaa omiin hankintoihin paremmin kun ei pummille osta kallista ja tulevaisuudessa kenties kallistuvampaa suusta sisään ahdettavaa ja kulauteltavaa.

      Rahalla on kuitenkin kenties vaikea saada viisautta.

      Joistakin ihmisistä sanotaan Raamatussa arvostavasti, että he olivat täynnä viisautta. Näin esimerkiksi Vanhan testamentin puolella Joosuasta ja Salomosta. Mun ukin nimi oli kenties Salomon. Miten sitä voisi tulla näin viisaaksi kuin Salomonkin oli?

      Yksi vastaus kenties löytyy, kun tutustutaan kuningas Salomoon tarkemmin. Hänestä nimittäin sanotaan, että hän pyysi Jumalalta viisautta. Tuo kohta on kenties hyvin puhutteleva.

      Nyt minä alan kohta kenties juomaan kahvia. Naisilla on se, ihmeellinen se ja siksi miehet tykkäävät niiden kanssa tuota noin niinkun että silleen tolleen tälleen kenties myös silleenkin että joppa jooo asua yhdessä ja jutella kenties ostaa kukkia.

      Jokaiselle on omanlaisensa kumppani. Kenties ei kuitenkaan fiksun kannata ottaa ainakaan tyhmää kumppaniksi ja miettiä sitäkin vaihtoehtoa olisiko oma käsi kenties riittävä kaveri elämän myrskyihin.

    • julli53v

      Väite miesten ylipainosta, enemmän kuin joka toinen, ja naisten ylipainosta, joka kolmas, ei voi pitää paikkansa. Tällaisia tuloksia saadaan kun miehille on määrätty liian tiukka rasvaprosenttikriteeri ja naisille liian löysä.

      Mieleeni on jäänyt käsitys, että meille miehille on asetettu tavoiteprosentiksi 10 !!

      Tähän sanon, kuulkaatte, tämä on huippu-urheilijan prosentti ja tilastoarvoa vääristävä.

      Ikäisissäni yli 50 v naisissa on silmin nähden paljon ylipainoisia ja se ylipaino o jo ylipursuavaa. Ainakin täällä itäisellä pk-seudulla, jossa sosioekonominen taso on alempi kuin lännessä. Ylipaino on kiinni myös sosiaaliryhmästä, kuten muutkin terveyttä osoittavat lukemat, sanovat tutkimukset.

      Muutoin pidän kiinni ensin väittämästäni.

    • been there done that

      Kokeilemieni naisten joukossa on ollut pullukoita ja pinkeitä, on ollut sporttisia ja intellektuelleja. Naisen ulkonäkö on sivuseikka. Pääasia on, että kemia toimii. Joskus se toimii, joskus ei.

      Lukekaa vaan naiset niitä naisten lehtiä joissa teille tuputetaan niitä väitteitä "miehet haluavat tätä ja tota". Kaikki jutut ovat naisten kirjoittamia. Sieltä ne ovat peräisin ne "kunnon koti-isä" höpinätkin. Ette te todellisuudessa heikäläisiä arvosta pätkääkään. Tiedän, kun olen sänkyhommien jälkeen kuunnellut useammankin naisen narinaa siitä kuinka epäseksikäs ja epämiehekäs mies siellä essu päällä pullaa paistaen kotona odottelee ja kuinka teitä oksettaa sellaisen miehen kosketus.

      Mitä taas tulee huumoriin, niin se puree aina. Jos mies on hauska ja lukenut muutakin kuin Taunuksen huoltokirjaa, on jo puoliksi pedissä. En ole mikään kaunispoika enkä adonis, mutta raamikas ja hauska heppu, eikä ole tarvinnut olla ilman sänkyseuraa, jos sitä on halunnut. Kunhan muistaa sen, ettei liikoja tunteile ja höpise mitään pehmeitä.

      Kuten eräs maahanmuuttaja mies kerran sanoi: suomalainen nainen antaa koirallekin. Siksi hän ei koskaan menisi naimisiin suomalaisen naisen kanssa.

    • kyrpää ja nyrkkiä

      sitä ne tarvitsee

    • nainen22v_

      Nojaa, en pidä mistään tiuskijoista ja vittuilijoista miehissä enkä naisissa. Tyhmä ja aina vain sarkastinen huumori alkaa myös ärsyttää.

      En myöskään pidä aina positiivisista "elämä on ihanaa" tyypeistä jotka eivät ole oikeasti koskaan mitään pahaa kokeneet, eivätkä edes uskalla kääntöpuolta katsoa. Liika luottavaisuus myös miinusta. Antavat hyväksikäyttää itseään mennen tullen. Kas sitten kun suutut ja alat vaatia oikeuksiasi, ketä enää kiinnostaa kun on jo saatu mitä halutaan?
      Jos tuolla tavalla tarkoitat kilttiä ihmistä, niin se on todella epäviehättävää.

      Itseensä luottava ja hyvän itsetunnon omaava ihminen on viehättävä.
      Ehkä kylmä tai ei-mielistelevä käytös antaa joskus viestin että en ole täällä miellyttämässä sinua. Ja myös sen viestin että tutustu minuun itse ja katso mihin sinusta on. Pientä haastetta naiselle, uskaltaako ylittää oman nössöyden.

      Helppohan se sellainen ihminen on joka höpöttää kenelle tahansa ja vääntää asiaa vaikka kukkaruukusta, siinä ei tarvitse tehdä itse yhtään mitään. Sellaisesta ihmisestä on myös hankalampaa kiinnostua.

      Ajatellaan että olisin sinkku, kenestä kolmesta todennäköisimmin kiinnostuisin:

      Tyyppi 1: Mulkoilee joka paikassa, jopa kahvipöydässä. Jos kysyy jotain, tokaisee että on tyhmä kysymys eikä vastaa kunnolla. Valittaa jokaisesta asiasta mitä teen ja puhuu aina huutamalla. Vittuilee myös välillä ihan huvikseen saadakseen mustamaalata minua huonoksi ja yksinkertaiseksi muille.

      Tyyppi 2: Ei puhu minulle sen kummemmin kuin muillekaan, tai anna erityiskohtelua. On neutraali, mutta osaa joskus hymyilläkin. Pallo on minulla, jos aion tutustua. Ja jos aion tehdä vaikutuksen, niin se on kivinen tie.

      Tyyppi 3: Seuraa perässä, nauraa tyhmille asioille, vitsailee, tekee kukkaruukusta asiaa, suhtautuu elämään aina iloisesti ja positiivisesti, kaikki negatiivinen on "kamalaa".

      Jos noista pitää valita tyyppi 2. Toki siinä voi käydä kyllä niinkin että käännän kelkkaa ja muutun katkeraksi välinpitämättömyydestä.

      • Käsitinkö nyt oikein että miehien pitäisi käyttäytyä kuin kyljysten lihatiskillä ja naiset sitten valitsee siitä jos minkä haluaa - jos haluaa?

        Voitko sen verran haaskata aikaasi että syventyisit tämän asian käsittelyyn niin pitkälle että ne perimmäiset premissit saadaan esille?

      • nainen22v_
        anonano kirjoitti:

        Käsitinkö nyt oikein että miehien pitäisi käyttäytyä kuin kyljysten lihatiskillä ja naiset sitten valitsee siitä jos minkä haluaa - jos haluaa?

        Voitko sen verran haaskata aikaasi että syventyisit tämän asian käsittelyyn niin pitkälle että ne perimmäiset premissit saadaan esille?

        Onko sellainen kyljys lihatiskillä joka ei naista erikoisemmin huomioi, vaan odottaa että nainen on se joka tekee aloitteen jos uskaltaa? Ja saa torjuakin jos haluaa? En ymmärrä mitä kyljysmäistä käytöstä siinä on.

        Kuten laitoin, sellaisesta ihmisestä kiinnostuisin hyvin todennäköisesti.

    • -.-' '

      Todellaki naisten pitää aina valita se epätoivonen tapaus.

      Joko se on joku rikollinen tai juoppo tai masennuksesta kärsivä itsekeskeinen mulkku... Koska naisille miehet on vaan jotain projekteja

      "Hän kärsii,mutta minä voin muuttaa hänet."

      Sitte ku ei onnistu niin mies on mulkku ja kusipää ja sitte itketään sen perään.

      Sitte jos on joku ylikiltti ja mukava ja huomaavainen ja kaikinpuolin kiva,niin EEEei,se on ihan liian tylsä tapaus. Ku pitää olla vähä jotain sutinaa ;).. Joku moottoripyörä jengiin kuuluva tai vastaavaa.

      Ja älkää väittäkö vastaan ku tiiätte itekki että se on totta -.-...

      Ja sen jälkeen ku ei oo voinu muuttaa sitä juoppo/kusipää/tappelija/mulkkua niin sitte haukutaan miehiä että "miehet on sikoja,miehet on vaikeita,miehet ei tajuu mistää mitää."

      No ei kai tajuta ku naisen logiikka on niin turhan monimutkanen että meette iteki sekasin ettekä tiiä mitä ihmettä haluutte.

      Teoria päättyy,hyvää yötä ja huomenta.

      • yleinen naiskäsitys

        No huh huh! Tällä puolen ruutua puhuu nainen, joka on täysin äimistynyt siitä, millaisiksi naiset tässä keskustelussa oikeasti yleistetään, jaetaan niitä älyn kukkasia, vuodatetaan, kuinka exä katkas narun ja maalataan naisia mustiksi.

        Ja miehet naisille vai muka "projekteja". Heteronaiselle mies on elämänkumppani, ei mikään projekti. Sama kuin minä väittäisin miehelle naisen olevan pelkkä tyydytyslelu.

        Ja tuo, että joka nainen ajattelee unelmaukokseen vaikeasti tavoiteltavan, välinpitämättömän mutta väliin jotain huumoria(millaista huumoria sitten.. sekin on _täysin_ yksilöllistä, minkä tyyppisestä huumorista kukin pitää) heittävän herran, on turha yleistys, koska edelleen, jokainen nainen on omanlaisensa henkilö.

        Esim. itse en valitsisi mitään vittuilevaa kurttunaamaa, joka ei osoita mitään kaverillistakaan mielenkiintoa: en uskoisi sellaisesta miehestä itselleni kumppania. Ystävällisyys on vain hyvästä, en kaipaisi mitään "evvvk, mee kotiisi"ukkoa äärelleni. Te miehet voisitte tässä kohtaa siis jo miettiä, millaisen naisen itse haluatte. Jos katse suuntaa ensimmäisenä naisen tisseihin, ei se välttämättä kaikkien mieleen ole mikään hyvä alku.
        Muuttaisitte asenteenne naisiin. Jos exänne näin jälkeenpäin ajatellen ovat olleet sikamaisia eukkoja, jotka ovat antaneet itsestään ihan naurettavan kuvan, ei se ole mikään niitti sille, että kaikki naiset olisi samanlaisia. Uskallan sanoa, että kukaan miehistä ei ole tutustunut tarpeeksi moneen naiseen, niin, että voisi puhua näin, mitä täällä on puhuttu. Koko keskustelua en kuitenkaan selaillut.

        Jossain joku vielä väitti, etteivät naiset arvosta miehiä.. mielestäni täälläkään ei kovin naisia kunnioittavaa puhetta ole ollut. Ikävää, että naisista ajatellaan näin. Ja että tässä alettiin puhua jo naisten ulkonäöstä.

        En kehtaa paneutua asiaan tarpeeksi. Ehkä myöhemmin. Sen haluan sanoa, että älkää etsikö hyvännäköisiä naisia, jotka pitävät teistä sellaisina, mitä ette ole, vaan etsikää mieluummin naisia, jotka pitävät teistä sellaisina kuin olette omana itsenänne. Ennemmin tai myöhemmin huomaat, vaikka naisellasi olisi F-kuppi ja mahtava kroppa, mutta itse joudut pitämään roolia yllä, ei se naisen ulkonäkö korvaa sitä henkistä taakkaa, mitä joudut kantamaan yhteisen polkunne varrella. Jokainen löytää itselleen sopivan kumppanin, meitä ihmisiä on niin paljon, ja se kumppanuus ei tarkoita pelkkää seksiseuraa vaan paljon muutakin.

      • moi.

        En usko että kukaan nainen haluaa mitään alistavaa tyyppiä. Toki voi luulla että mies on erilainen, mutta ajan kanssa varmaan toivonsa hiipuu. Aluksi mies voi antaa itsestään erilaisen kuvan. Lisäksi iän myötä tulee ihmistuntemusta.

      • Toinen aikuinen

        Hyvä nimimerkki -,-' ' kasva aikuiseksi, sivistä itseäsi, tai tee jotain muuta, mikä kasvattaa älyäsi ja elämänkokemustasi. Sen jälkeen voit yllättyä, että maailmasta löytyy muutakin, kuin sinun omaa katkeruuttasi.

    • Miehestä mittaako?

      Katsopaaka Pieni talo Preerialla -televisio sarjan Isää Charles Ingalsia. Hän on miusta täysellisin mies mitämaavoi pällään kantaa.Hänen kaltaisen miehen minä voisin ottaa itselleni heti.

      Charles Ingals:

      - Ahkera
      -Voimakas
      -Itsevarma
      -Luova
      -Kätevä käsistään
      -Luotettava eli sanansa mittainen
      -Kunnioitettava
      -Hellä
      - rehellinen
      - Syvästi vaimoaan ja lapsiaan Rakastava
      -Tunteelinen
      - Puolustaa tarvittaessa perheensä kunniaa vaikka nyrkein viimeiseen hengenvetoon asti
      - Sydämeltään hyvin viisas ja sivistynyt
      - Uskaltaa myös itkeä kun sattuu
      - ei ota alkoholia
      - Sanoo vaimolleen ja lapsilleen monta kertaa päivässä rakastavansa heitä
      - tuo perheelleen leivän pöytään kävelee sen täden satoja kilometrejä raatamaan fyysisesti raskaaseen työhön. sallii vaimolleen ja lapsilleen kuitenkin auttamisen ilon tässäkin asiassa.
      -ei ole ilkeä, vittumainen,hylkää ketään, rasistinen, ahne, elitistinen, sairaalloisen ylpeä.
      -Käy kouluja ja lukee omaksi ilokseen
      - soittaa taitavasti viulua
      - uskollinen
      -ja uskonnollinen
      -hallitsee raha-asiat ja ei osta mitään luotolle.
      - uskaltaa ottaa riskejä ja aloittaa alustaj os on tarve.

      ja sitten tietenkin pikku plussana ulkonäkökään ei ole hirveä...

      kun minä mietin millaisen miehen minä haluasin ja mitä minusta miehen tulisi olla näen mielessäni Charles Ingalsin.

      • hakkaaaja

        vtun huora! Neitsyt sormettaja! Sooormetaaa television ääressä huoraa

      • ching

        oi charles ingals!!!! siinä on kyllä unelmien mies!! ottakaa mallia!!

    • :b

    • mokomatus0_2

      Oman puutteellisen elämänkokemukseni perusteella arvaisin, että tavallinen kanssakäymisesei on antanut työtovereillesi erilaisia viestejä sinusta kuin olet halunnut välittää. Voi olla, että ujoutesi on näkynyt kanssakäymisessä vähäsanaisuutena ja itsestäsi antamisen välttämisenä. Jos tähän vaikutelmaan lisätään ystävällisyytesi, on helppo tehdä tulkinta(virhe?), että olisit yleensä epävarma ja hakisit tukea itsellesi muista. Jos työtoverisi eivät ole sinulle läheisiä eivätkä tunne sinua monipuolisesti, tämä voi pidemmän päälle tuntua heistä raskaalta; ikään kuin he joutuisivat kanssakäymisessänne antamaan itsestään enemmän kuin saavat sinulta.

      Kun olet äksyillyt ja ollut välittämästä muiden tunteista, ollut huomioimatta muita ihmisiä, olet välittänyt päinvastaista viestiä: koska et huomioi muita ihmisiä, et tarvitse heitä. Työtoverisi saattavat pitää sinua sen tähden vahvempana ja itsenäisempänä kuin aikaisemmin, ja tämä voiman vaikutelma vetää heitä luonnostaan puoleensa. Ehkä he haluavat oppia olemaan riippumattomia muista, ja kuvittelevat saavuttavansa sen sinun näennäisen riippumattomuutesi kautta?

      Alleviivaan vielä, että tämä oli tällaista keittiöpsykologiointia ja vain tulkintaa työtoveriesi mahdollisista tulkinnoista heidän käyttäytymisestään antamasi kuvauksen perusteella - äärimmäisen epäluotettavaa siis.

      Toivottavasti onnistut vielä yhdistämään itsessäsi ja vaikutelmissasi sekä sopivan itsenäisyyden että muiden arvokkaan kohtelemisen :) Onnea!

    • ;I

      huorat vetäkää päähän!!

      miehet aloietaas uus luonnon valinta jossa flipanneet horot jätetää nuolemaa näppejään

    • wryhfgd.

      Kasva aikuiseksi, sivistä itseäsi, tai tee jotain muuta, mikä kasvattaa älyäsi ja elämänkokemustasi. Sen jälkeen voit yllättyä, että maailmasta löytyy muutakin, kuin sinun omaa katkeruuttasi.

    • pimppukuliiu

      Hakkaan naisia. :) Sillä saa

    • Voihan V

      Sitäkös sinä siellä työpaikalla harrastat yrität päässä edes jonkun naisen pöksyihin. Luuletko ettei sitä huomata. Jos joku sortuu sinuun saat mitä ansaitset. Tyhmän ja typerän naisen. Hommaa barbara jos kerran noin paljon naitattaa etkä saa naista. Tai tilaa Thaimaasta.

    • Naisen logiikka?

      No. Kysytäänpä arvon neideiltä tällainen asia. Eräs nainen kirjoitti minulle facebook-seinällä menevänsä ulos tanssimaan. Olen jutellut kyseisen naisen kanssa pitkiä toveja facebookissa. Ja olen tavannut hänet asioidessaan apteekissa. Kysyin vain ystävälliseti häneltä Menetkö Jenkkapirtille tai jonnekin tanssilavalle tanssimaan. Ei tullut vastausta. Vaan hän lähti facebook-kavereista. Olen hämilläni. Miksi? Nyt kiinnostaisin arvon naiset tietää mikä meni pieleen. Ja järkeviä vastauksia, kiitos. Minulla oli jo tunteita häntä kohtaan.

    • mietintää.

      No, oliskohan niin, että naiset huomaavat kypsymisesi ja masennuksesi ja sen takia sympatia herää heissä. Siksi he tulevat sympatiseeraamaan sua. Sen sijaan, kun hymyilet ja sulla menee hyvin, pelkäävät sua naistenmiehenä ja ylimielisenä tyyppinä, jota pitää pelätä. Tällaista tuli mieleen.

      Mutta jospa ne siivoojat siltikin olisivat enemmän ihmisläheisempiä kuin "pelaajat".

    • no huh huh

      jaa - kyllä sinun työpaikkalla on erikoisia naisia, jos joku minun työpaikalla alkaisi läykyttämään minulle suutaan dismissaisin kaverin täysin tyysti! Ja menisi tovi -- hyvän käytöksen jälleen alettua että viitsin kaverin huomioida.

      Mahtaisikohan se mennä niin, että hyvällä omalla tunnolla ja itseään arvostavat henkilöt eivät moista päänaukomista katsele ja sitten ne henkilöt jotka ovat huonolla omalla tunnolla varustettuja kokevat että eivät ole paremman kohtelun arvoisia ja tästä syystä imeytyvät huonokäytöksisen henkilön seuraan kuin yöperhoset valoa kohden?!?!??!

      Minulle ei myöskään renttu kelpaa - mielummin yksin kuin epätoivoisesti henkilön kanssa joka ei minua arvosta ja kunnioita.

      Yksi syy naisten manitsemaasi käytökseen voi olla se että heidän aikaisemman kokeman perusteella, jos miehelle on liian ystävällinen, niin se onneton menee ja kuvitelee ystävällisyyden ja hyvät käytöstavat - kiinostukseksi joka kohdistuu häneen, mieheen. Kun olet muuttanut käytösmallisi ystävällisyydestä etäiseksi aiheuttaa se naisissa uskon että sinä et kuvittele teidän välillänne olevan mitään muuta kuin profissionaalinen tuttavuus - työkaverit.

      Mene ja tiedä mutta pieni vihje AP:lle ja muille jotka allekirjoittavat AP:n ajatuksen - pyyhkikää moinen typerä ajatus päästänne - eivät naiset kaipaa huonokäytöksisiä ja heitä arvostamattomia miehiä elämäänsä, ei millekkään elämänosa-alueelle .. ..

      • Tuuli !

        Tämä on täysin totta. Vast. nimimerkille No huh huh

    • been there done that

      Charles Ingals heh heh. Kas kun ei joulupukki. Varmasti saisitte sen Ingalsin Charlesin jos olisitte Inglasin mammoja. Suomalainen nainen makaa kuitenkin selällään, lihoo ja huutaa lisää kakkua ja jätskiä, jos sillä on tuollainen mies. Ja kun tuollainen mies on siellä satojen kilometrien päässä raatamassa sitä elantoa, tämä suomalainen nainen menee sänkyyn ensimmäisen sopivan kanssa. Tiedän, kun olen ollut molemmissa rooleissa.

      Suomalaiset naiset osaavat kyllä puhua unelmiensa miehestä ja korostaa kauheasti kaikkia hyviä asioita, mutta ei niillä ole sen enempää todellisuuden kanssa tekemistä kuin millään muullakaan läpällä. Jos ja kun mies antaa naiselle sen mitä tämä pyytää, suomalainen nainen pyytää vielä enemmän ja suuttuu pirusti jos ei saa sitä. Ja siinä onkin jo hyvä syy mennä jonkun toisen kanssa sänkyyn "kun mun mies ei yhtään huomioi mua ja se ei anna mulle mitään ja se on niin kylmä ja päläpälä".

      Suomalainen nainen on ekspertti valehtelussa ja erityisen taitavia suomalaiset naiset ovat valehtelemaan itselleen. He pystyvät vakuuttamaan itsensä siitä etteivät petä, vaikka samaan aikaan kun ukko hoitaa kotia ovat minun sängyssäni ratsastelemassa. Suomalainen nainen keksii aina itseään tyydyttävän syyn pettämiseen, jättämiseen tai mihin tahansa, ja tekee myös niin. Tästäkään syystä suomalaisiin naisiin ei kannata kauheasti panostaa.

      Suomalaisten naisten paras puoli on se, että seksin suhteen ollaan melko estottomia. Ja se, että suomalaisilta naisilta saa juuri sellaista seksiä kuin haluaa ja milloin haluaa, kunhan ei vaan erehdy tunteilemaan. Jos suomalainen nainen huomaa miehen tykkäävän itsestään oikeasti, suomalainen nainen käyttää seksiä kiristämiseen. On siis parempi ettei anna sitä mahdollisuutta.

      Suomalainen nainen on henkisesti koira. Sitä on kiva rapsuttaa ja se on uskollinen ja mukavaa seuraa, kunhan sille ei anna yhtään periksi ja tekee koko ajan selväksi kumpi on se isäntä. Ihan samalla tavalla kuin koiratkin, suomalaiset naiset yrittävät heti nousta niskan päälle jos huomaavat heikkouksia.

      Kehoittaisinkin kaikki näitä asiaa ihmetteleviä testaamaan asian: kohdelkaa naisia kuin koiria jonkun aikaa. Huomaatte, että se toimii. Ja unohtakaa nämä naistenlehtien sadut ja tarinat tasa-arvoista, "hyvistä" miehistä ja muusta sonnasta. Eikä sitä naista tarvitse hakata. Riittää kun suhtaudutte naiseen kuin koiraanne.

    • nainen22v_

      Mutta edelleen ihmetyttää että mistähän vitusta ap luulee että Suomi24 apinalauma tietää mikä hänen työpaikkansa naisia vaivaa? Tai miehiä?

      Sehän tässä on se mitä kysytään, eli miksi käytös on muuttunut kun hän on muuttanut käytöstänsä. Kukaan ei ole vielä vastannut, koska ei osaa.
      Vastaus selviää vain kysymällä työpaikalla "Miksi et ole minua huomaavinaankaan mutta nyt kun on huono päivä ja pää kipeänä tulet siihen mielistelemään?" Vastaus voisi selvitä hyvin äkkiä! Otapa asiaksi heti maanantaina. Kyllähän se työilmapiirikin kiristyy, kun nyhvätään eikä mistään asioista uskalleta puhua suoraan.

    • Kaisla83

      Ite en viittis lähestyä miestä,joka hymyilee kaikille naisille. Naiset haluavat tuntea(tai ainakin minä)itsensä jotenkin erityisiksi. Jos mies hymyilee kaikille kuin Hangon keksi,tulee mieleen,että siin on joku playeri,joka tekee niin AINA riippumatta siitä,onko varattu vai ei. En tiedä,miten työpaikkasi naiset asian ajattelevat,mutta itse ajattelen näin.

      Ehkä et sitten ole niin v-mäinen non smily-tilassa kuin luulet? Ehkä vaikutat enemmän inhimillisemmältä kuin silloin,kun hymyilet ja olet ystävällinen kokoajan. Mene ja tiedä...

      Jokatapauksessa ei vittumaisuuskaan varsinainen naismagneetti ole,ainakaan mulle.Kaippa se joillain voi tosiaan toimia.

      Ylipäänsä töissä naisten/miesten hakkailu ei musta oo kauheen tyylikästä. Eiks töissä oo tarkotus tehä töitä?Kaikista ärsyttävintä on se,jos väärässä paikassa(töissä esmes),kun haluaisi keskittyä ihan muihin juttuihin esmes siihen työntekoon,tulee joku jatkuvasti iskumielessä esiin juurikin sen leveän hymynsä kanssa. Se on turn off.

    • raju rakkaus

      Pahoinpidelty nainen kuoli Porissa
      julkaistu tänään klo 13:20, päivitetty tänään klo 13:31
      Porissa Sampolassa perjantaina tapahtuneen pahoinpitelyn naisuhri on menehtynyt saamiinsa vammoihin. Porin poliisi sai tiedon naisen kuolemasta tänään sunnuntaina.
      Rikostutkinta etenee poliisin mukaan nyt tappona, kun aiemmin rikosnimikkeenä oli tapon yritys. Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran huomenna maanantaina.
      YLE Uutiset

    • ..............

      Kun ovat huomanneet että olet vähän huonommalla tuulella ehkä ovat halunneet piristää. That's all.
      Itse huomasin uudessa työpaikassa että aluksi kun olin hymyilevä ja hyväntuulinen sain paljon huonompaa kohtelua osakseni kuin sitten kun aloin olemaan kärttysempi ja kiukkunen, silloin minulle oltiin paljon ystävällisempiä.

      • .........

        Niin ja olen siis nainen.

    • kjljflsjf

      pitääkö naista kohdella jotenkin toisin kuin kotona. kanaaivoja kaikki. Melaa vaan mekkoon ja turpiin.

    • tytär, sisko, vaimo

      Ihmettelin, miksi en tunnista näistä kuvauksista lähipiiriäni, vaikkakaan en väitä ettei naisiin voisi toimiakin kusipäinen kohtelu. Johtunee siitä, että omat veljeni ovat kunnioittavia ja hyviä aviomiehiä ja mukavia veljiä ja isäni on myös kohdellut äitiä aina hyvin. Itse menin naimisiin isäni kaltaisen, hyvä miehen kanssa.

      Ajattelevatko nämä naisia huonosti kohtelevat omista perheenjäsenistään samoin kuin naisiystävistään: että on oikein jos ja kun joku kohtelee heitä kuin koiria? Luulisi, että on aika vaikeaa demonisoida toista sukupuolta, jos on läheinen omien siskojensa kanssa ja tyttöjen isä.Tuntemani huonosti naisia kohtelevat miehet eivät ole yleensä kenenkään naisen kanssa ystäviä eikä heillä ole siskoja, toisin kuin niillä jotka kohtelevat naisia hyvin. Oletan että näin se on helpompaa, kun etäämmällä olevaa on helpompaa kohdella huonosti. Tai mistäs sitä tietää, menevätkö nämä miehet äitienpäivänä nimittelemään äitiään lumpuksi tjsp tähän toimintaansa sopivaa.

      Mutta kertokaa, miehet jotka ajattelette että naiset ovat kollektiivisesti sontaa: koskeeko tämä ihan kaikkia naisia ja liittyykö tämä pettymys naisiin myös lapsuuden perheeseen? Naisissa on omat miesvihaajansa, joiden mielestä kaikki miehet ovat sikoja, ja ihmettelen heistä ihan samoja asioita. Kertokaa ihmeessä.

    • Dyyppi88

      Outoa, ite oon yleensä aika epäystävällisen oloinen ja se on vaan aiheuttanut sen että joka ikisessä koulussa (ja kesätyössä) missä oon tähän mennessä ollut, minuun on suhtauduttu jotenkin varovaisesti, ja itekin pelkään säikyttäväni muita. Ei nimittäin kukaan ole halunnut tutustua. Sitten ilahdun kun joku huomaa että oon sisimmässäni hyvä tyyppi. Mutta sekään ei riitä tutustumisen perusteeksi. Saan sentään "hyvät huomenet" ainakin sitten kun minua ei pelätä/varota, vaikka muuten mulle ei jutella. On kai sekin jotain.

    • been there done that

      nimim. tytär, sisko ja vaimo:

      Omalla kohdallani kyse on vain siitä mitä kokemukset ovat opettaneet. En ole koskaan tavannut sellaista suomalaista naista mistä suomalaiset naiset niin mielellään puhuvat ja mitä he mainostavat olevansa. Sen sijaan olen havainnut, että jos suomalaiselle naiselle on hyvä, saa todella huonoa kohtelua osakseen. Jos taas suomalaista naista kohtelee kuin lemmikkiä, saa jakamatonta rakkautta osakseen. Ehkä kyse on vain biologiasta.

      Yhtään uskollista ja rehellistä suomalaista naista en ole elämäni aikana tavannut, en perheessäni enkä sen ulkopuolella, isoäitiäni lukuunottamatta. Hän tosin oli uskovainen. Sisareni, serkkuni, tätini, oma äitini ja kaikki kaverini ja tuttuni, sekä ne naiset joiden kanssa olen ollut suhteessa, ovat kaikki pohjimmiltaan olleet samanlaisia aina. Ja tosiaan, iällä ja ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Parikymppiset tai viisikymppiset ovat ihan samanlaisia suomalaisia naisia.

      Turha minua on syyllistää. Kyse on vain kokemuksesta, jonka suomalaiset naiset ovat minulle yli kolmen vuosikymmenen aikana tarjoilleet. Ja kun olen todennut käytännössä sen, että suomalaista naista on paras kohdella kuten rakasta hauvelia tai kissaa, että näin saa suomalaiselta naiselta hänen parhaat puolensa esiin, on vain ollut pakko hyväksyä todellisuus.

      En minä vihaa naisia tai halveksi heitä, totean vain asiain tilan. Ikäväähän se on, ettei romanttinen idea ole totta. Itsekin mielelläni rakastaisin suomalaista naista ja saisin rakkautta takaisin, mutta ei se niin mene. Niin se vain on. Eikä tässä syytellä ketään. Olen vain rehellinen omien kokemusteni pohjalta.

    • kaislaQ

      Työpaikoilla on monesti kyse valtapeleistä, nykypäivänä kaikki ovat tavallaan samaa massaa. Miehet ja naiset kilpailevat samoista paikoista. Tällöin myös naisten ja miesten välillä käydään valtataisteluita. Aluksi kun olit ystävällinen niin kenenkään ei tarvinnut yrittää extraeforttia sinun suhteen, mutta kun olit töykeä niin he ehkä yrittivät enemmän sinun suhteesi jotta välit olisivat hyvät. Heidän pelko on että olet heitä vastaan jostain syystä. Ja monille on tärkeää hyvät suhteet työkavereihin. Harva nainen ajattelee työpaikkaa miesten hakupaikkana vaan se on paikka jossa tehdään töitä ja toimitaan sen mukaisesti että miten voin luoda itselleni mahdollisimman hyvät työolosuhteet = joka tarkoittaa hyviä välejä työkavereihin. (turvallisuus)

    • Naisen Logiikka?

      Tämä nainen on Apteekissa töissä. Ja minä olin asiakkaana. Eli kysymyksessä ei ole työpaikkaromanssi. Ihastuin hänen silmiin ja pitkiin tummiin hiuksiin. Sai sydämen tykyttämään. Kun kävelin tiskille kalanmaksaöjytablettipurkki mukana.

    • tytär, sisko, vaimo

      En toki ole sinua syyllistämässä, "been there done that". Niin pitkään kun et ole minun arjessani vaikuttamassa, niin mielipiteesi ovat vain sanoja netissä. :)

      Minua ihan aidosti kiinnostaa tämä, koska tunnen niin hirmu erilaisia suhteita kuin sinä. Se, että perheesi naiset ovat myös "odottaneet" huonoa kohtelua, lienee vaikuttanut näkemyksiisi. Jos et muuta tosiaan nähnyt, niin eipä sinulla ole muuta syytä uskoakaan.

      Oletko koskaan ollut naisen ystävä (ilman seksiä tjsp), sillä tavalla että olette olleet oikeasti läheisiä? Tai onko sinulla ollut puolisoa, joka olisi ollut sellainen, jonka kanssa voit tarvittaessa olla väsynyt ja rikki ja toinen ei tule hieromaan sitä naamaasi koskaan vaan on tukena tavalla tai toisella? Itselläni on ollut aina läheisiä ystäviä sekä miehissä että naisissa, ja olen tottunut ajattelemaan ihmisiä ihmisinä enkä sukupuolen mukaan. Koen, että kaveri- ja perhesuhteeni ovat olleet hyvinkin reiluja ja mukavia, ja on ollut helppoa siirtää tämä asenne parisuhteeseen.

      En ole ainoa, joka on tässä ketjussa kertonut olevansa hyvässä suhteessa, joten se tuskin on pelkkä illuusio. Vai onko niin, että ajattelet suhteeni olevan mieheni näkökulmasta hyväksikäyttöä, koska ei ole mahdollista että molemmilla on oikeasti kivaa? Että jompikumpi on aina se hyväksikäyttäjä, ja sinä olet päättänyt ettet ota enää pataan?

      On mielenkiinoista kuulla näin virtuaalisesti, mitä kaikkea tällaiseen ajatteluun liittyy, kun ei ole koskaan tullut kuultua perusteluja ihan rauhassa ja kiihkottomasti.

    • ???

      totuus naisista!

      Enrique Iglesias ankeasta teini-iästään:
      En saanut seksiä!

      Enrique Iglesias ei ollut teininä järin suosittu naisten keskuudessa. Kuuluisuus muutti kaiken.

      Laulajahurmuri Enrique Iglesias avautui ankeista teinivuosistaan.

      - Olin teininä oikea sydämensä särkeneiden kuningas, en ikinä mikään sydäntensärkijä. En vain saanut seksiä, Iglesias sanoo contactmusic.comin mukaan.

      - Vuosia myöhemmin monet niistä tytöistä, jotka olivat torjuneet minut, lähestyivät uudestaan vain siksi, että olin kuuluisa. Se on oikeastaan aika surullista.

      Laulaja toteaakin, että julkisuus viehättää naisia. Monet ovat kiinnostuneita hauskanpidosta kuuluisan miehen kanssa.

      - Tytöt eivät välttämättä halua naimisiin kuuluisuuden kanssa, mutta he haluavat pitää hauskaa heidän kanssaan.

      lähde: http://www.iltalehti.fi/viihde/2011071714071194_vi.shtml

    • minä123456

      flaksi käy kusipää "koviksilla", nähty on ja muutkin ovat varmaan nähneet..

    • been there done that

      tytär, sisko ja vaimo:

      Niin, oma kokemukseni on se, ettei sellaista suhdetta ole olemassakaan, jossa mies voisi olla edes hetkellisesti "heikko" tai todella olla "herkkä" yms. Olen ollut kihloissa ja naimisissa suomalaisten naisten kanssa ja todella yrittänyt olla juuri sitä mitä naiset yleensä ilmoittavat haluavansa, täysin katastrofaalisin tuloksin.

      Olen myös monen naisen "uskottu" ystävä, siis juuri se mies jolle he avautuvat. Siinä viimeistään karisevat harhaluulot suomalaisten naisten empaattisuudesta ja asenteista miehiinsä ja parisuhteisiin. Suomalaiset naiset puhuvat miehistään todella rumasti ja halveksuen, eikä heissä tunnu olevan mitään hyvää, jos ovat siis juuri sellaisia miehiä jotka tekevät töitä ja ovat perheensä kanssa. Mitä eriskummallisimmat hulttiot, hakkaajat ja huijarit sen sijaan ovat niitä joiden perään itketään ja joita kaivataan. Niitä tavismiehiä petetään myös ihan sumeilematta. Näin asia vain on.

      Tämä siis koskee suomalaisia naisia. Ne muutamat suhteet, joita minulla on ollut muun maalaisten kanssa, ovat täysin toisenlaisia. Italialaisen tyttöystäväni kanssa suhde oli lähellä ihanteellista, sieltä tuli tukea ilman pienintäkään epäröintiä, oli tilanne mika tahansa. Tsekkiläinen nainen rakasti ilman mitään estoja tai pyyteitä ja puolalainen oli valmis tekemään mitä vain. Nämä naiset eivät kuitenkaan olleet mitään alistettuja, heillä oli oma kunniansa jota he myös puolustivat. He myös vaativat vastarakkautta ja osasivat sitä arvostaa.

      Suomalainen nainen, valitettavasti, nyyhkii donjuanin perään, kiimailee linnakundien ja rujojen heppujen perään, kuolaa nähdessään ilmiselvän huijarin. En tiedä mistä se johtuu. Ja jotta nyt ei luultaisi, että kyse on vain pääkaupunkiseudun naisista, niin niitä naisia on ollut Rovaniemeä myöten.

      • tytär, sisko, vaim

        Tuota arvelinkin,"been there done that", eli että sinulla ei ole ollut sellaista (suomalaista) kumppania joka olisi oikeasti ystäväsi. Se selittää asennettasi, onhan ihan loogista toimia niin kuin kokemus opettaa.

        Missään maassa tuskin on vain yhdenlaisia naisia, mutta olisi kyllä mielenkiintoista tietää, onko Suomessa tosiaan tilastollisesti keskimääräistä enemmän tuota toimintatapaa. Harmillista, että ikävää miestä haikailevia naisia ei ehkä löydy vastaamaan tähän, koska se ei olisi kovin palkitsevaa.

        Luulen, että itse olisin ennemmin yksin kuin valitsisin sinun tiesi. En ole niin "kovis", että voisin olla ketään kohtaan tuollainen. Samaisen syyn vuoksi olen suhteessa sellaisen miehen kanssa, jonka edessä voin olla turvallisesti heikko ja joka uskaltaa olla sitä myös.

        Kiitos kun valotit asiaa hieman enemmän, ja todella sääli että sinun on pitänyt muuuttua tuohon suuntaan selvitäksesi. Siis sääli minun näkökulmastani, en toki väitä että sinä välttämättä kokisit että ajattelusi on huono asia.

    • elämä on ihanaa :D;D

      Missäs näihin kiltteihin miehiin voi törmätä? Mä itse viihdyn kirjastoissa, kahviloissa, uimahalleissa, salilla, pitkillä kävelylenkeillä,meri tärkeä elementti elämässä, todella harvoin ravintoloissa käyn, viina kun ei ole tieni onneen ja tyhjäyksestä käy kunnon naurut elämän pienistä iloista.Huumorintajuinen ja omilla jaloilla seisova mies missä lie. Törmään liika, toista ihmistä alistaviin tyyppeihin, seläntakana puhujiin, ei voi luottaa yhteenkään sanaa ym. Usko menee kiltti nainen ei ole pop vaikka aina niin väitetään. Viimeksi kuulin mieheltä, että olen liian fiksu ja ajattelen asioita liika ja liian monelta kantilta. Näin on se on osa luonettani, pahakin virhe? No tämä tässä minusta. Missä ois niitä kilttejä ja kivoja miehiä stadissa?????????????? Rempseän huumorintajun omaavalle peruskiltille naiselle. .Kaikkea hyvää sinulle mies34x, ole sellainen kuin olet!

    • geeg68

      Sikamies vie naiset on moneenkertaan nähty, tyylillä meille vai teille vai pannanko tässä,no joku sanoo että nuo tekee enemmän aloitteita taatusti,mutta tasaarvonaikaan eikö nainen kin voi tehdä,ps fiksut miehet yleesä erottaa siitä että ne lukee kehteä ja istuu 1, 1 miljoonasta kieltäytyy kun kysyt saako tähän istua,ja jos haluat pian sinulla on kunnollinen mies sian asemasta.

    • säälivä täti

      Sinulla siis oli väsymystä ja pääkipua. Yhtäkkiä naiset suhtautuivat sinuun ystävällisesti. Naiset näkivät, että olet kipeä ja heissä heräsi hoivaava täti-ihminen.

      Miehille voi olla aivan käsittämätöntä käytöstä, että kipuilevaa ihmistä kohdellaan nätimmin, kuin yleensä.

      Kyse ei ole siis siitä, että naiset pitivät vittumaisesta käytöksestä, vaan siitä, että heidän kävi sinua sääliksi. Luultavasti sinussa ei ole mitään niin ihmeellistä, että muuten kiinnostaisit, kerran olet hiljainen mies ja viestit, että nurkassa hymyily ja yksitavuiset vastaukset ovat se kommunikaatiotaso, jolla sinun on mukava olla. Eivät naiset mitään superhypersosiaalisiakaan ole ja on hankala seurustella ihmisen kanssa, jolta ei saa mitään vastakaikua. Ei kukaan sinua väkisin tule kuorestasi esiin repimään.

      Nyt he luultavasti ajattelevat, että kerta olet niin söötti, ujo ja vähän onnettoman oloinen, he kestävät kiukuttelusi, sillä vaikutat huonovointiselta. Jos jatkat kiukutteluasi kovin pitkään, siirryt ihan rehellisesti "vittumaisten" ihmisten lokeroon ja sinusta ruvetaan juoruamaan selkäsi takana, yms. muuta kivaa.

    • saman huomannut

      kuin ap. kirjoittaja. Täällä pääkaupunkiseudulla tuo ainakin pätee. Aika jännä ilmiö.

      En tarkoita nyt haukkua suomalaisia naisia mutta miksi suomalaiset naiset pelkää miehiä, tunteita ? Kysehän on ihan luonnollisista asioista.

    • mietihieman

      Voi jestas sentään!
      Naiset on intuitiivisiä, vaikkei sitä myöntäisi! Ovat huomanneet, että nyt olet erilainen, sinun on huono olla JA OVAT TULLEET PIRISTÄMÄÄN!

      Ja nyt haluat palkita tämän ystävällisyyden alkamalla kohdella kuin roskaa?

    • geezee

      Itse olen nainen ja nähny näitä sankareita ihan tarpeeks, mä kyllä vaihdan pariki sanaaa jos mies on kohtelias ja mukava ja hymyilee. Mut jos äijä on naama norsun vitulla ja machoilee ja esittää niin ainoastaan pidän miestä täysin pellenä ja ei mua kyllä kiinnosta sen jälkeen enää yhtään. Ravintola.alalla näkee kaikenlaisia ihmisiä ja käyttäytymistä. Ja joskus vetää pinnan kireelle ettei se helvetin äijä voi yhtä vitun hyvää huomenta sanoa ku. Tulee tiskille. Välillä tekis mieli karjasta että sanoin saatana huomenta ja sitä vois kans vastata ! Mut joo mieluummin puhun ihmiselle joka oikeesti hymyilee ja puhuu suoraan. Ja kyllä mä ujoistakin miehistä tykkään. Jopa enemmän ku niist kusipäistä. Puolivuotta jaksoin katella ja kuunnella syytöksiä kunnes otin ja lähdin. Rentut ja kusipäät on nyt käyty läpi...

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      162
      12387
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4640
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      139
      3659
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe