en enää tiedä mitä tehdä että pääsisin exästäni eroon? olen koittanut kaikkea..
Suunnittelen jopa ulkomaille muuttoa osittain piinaavan exän häiriköinnin vuoksi..
Olen joutunut vaihtamaan paikkoja joissa liikun enkä koe olevani enää niin vapaa kuin ennen suhdetta...
Aloimme tapailemaan vuosi sitten, meillä meni ihan hyvin kunnes huomasin miehen olevan aivan eri ihminen jota hän esitti. Mies petti mutta yritin unohtaa sen, vaikka ikinä en pystynyt antamaan anteeksi, en vain ollut tottunut jättämään ketään koska olin pitkään yksin.. mies valehteli jatkuvasti ihan kaikesta, jopa nimestään. Miehen kaikki kaverit ja sukulaiset kumminkin olivat kehuneet miestä minulle joten uskoin ja luotin. Mies alkoi pettää lisää, hän yritti manipuloida minua ja syyllisti minua, aina vahti tekemisiä ja menemisiä, aluksi luulinkin että suhteeseen kuuluu vastuu kertoa omista tekemisistä ettei minua syytettäisi pettämisestä vaikka hän itse teki niin.. Jätin miehen vuosi sitten vaikka kuin monta kertaa: kasvokkain, puhelimessa, viesteillä, netissä jne. mikään ei kumminkaan ole mennyt perille, käskin hänen etsiä uuden naisen mutta mies roikkuu yhä. Ainoat erehdykseni olivat että annoin hänelle anteeksi muutaman kerran vuosi sitten ja yritin jatkaa koska ajattelin myös erilaisen kulttuurin olevan syynä koska mies on ulkomaalainen. Uskon myös pitkään kestävään rakkauteen ja myös mies teki alussa selväksi ettei hae mitään parin kuukauden huvia.. Luultavasti exäni on aina saanut kaiken elämässään joten ei osaa arvostaa suhdetta tarpeeksi ettei pettäisi hänen ikään kuin pitää saada ihan kaikki, hän on täysin kontrolliton. Kaiken lisäksi exäni osaa tekeytyä uhriksi, hän on valehdellut kaikille kavereilleen että minä petin häntä ja kohtelen häntä huonosti vaikka hän rakastaa minua, oikeasti mies ei ole koskaan vakavissaan puhunut rakastamisesta, kihlaamisesta tms.. Kaverit yleensä uskovat exääni koska hänellä on ollut rankka lapsuus, jonka avulla hän kerää säälipisteitä.. poliisi ei häiriköinnistä ole juurikaan välittänyt koska mies ei ole ollut väkivaltainen emmekä asuneet yhdessä.
Jatkuvasti piinaava ex
10
518
Vastaukset
- Konstit on monet
Kylläpä yhteen vuoteen voi mahtua kaikenlaista...
Ne lukuisat jättämisseremoniat ovat luultavasti yksi syys siihen, että mies roikkuu sinussa yhäkin vaan. Hän on tottunut saamaan anteeksi eli tahtonsa läpi, on onnistunut siinä sinunkin kanssasi monta kertaa, joten jatkaa samaa rataa edelleen.
Ja ilmeisesti sinä et osaa/kykene olla saavuttamattomissa. Siihen on monia apukeinoja nykyään: kännyköihin saa eston vaikka kullekin numerolle erikseen ja netissä ei tarvi vastat koskaan yhteydenottoihin johon ei itse halua.
Kotipaikkakuntaa ei tarvitse yhden ihmisen takia kenenään vaihtaa, saatikka kotimaata! Sen nyt ainakin pitäisi olla päivänselvää.
Mykkää ja kuuroakin on helppo esittää kun vihaa toista tarpeeksi paljon... - no haloooo
Miten niin miten pääsee eroon?
1. Kerrot että ette seurustele enää etkä ole hänen kanssaan missään tekemisissä
2. Et vastaa puheluihin joista et ole varma
3. Et tapaa häntä, välttele entisiä tuttuja paikkoja
4. Et puhu hänelle vaikka tapaisitte
5. Et avaa ovea kenellekään jos et tiedä kuka siellä on
Mikä tuossa on ongelma?
Sinä taidat itse roikkua siinä miehessä. Kaikista pääsee kyllä eroon, paitsi niistä sairaista roikkujista jotka ovat poliisin hommia. Kyllä poliisi välittää jos olet tosissasi. Jos itse annat toisen tulla lähellesi, niin mitä valitat???
Voithan tietysti roikkua jatkossakin, jos muiden mielipiteet ovat sinulle noin tärkeitä. Sinä itse valitset. - vai niin
"Aloimme tapailemaan vuosi sitten"
"Jätin miehen vuosi sitten vaikka kuin monta kertaa"
Tuliko hänestä ripustautuja jo ensimmäisestä hetkestä? - AgainNoMore
Olen koittanut jo kaikkea!
tähän vielä lisäys että miehen ex pääsi hänestä vain siten eroon että meni naimisiin toisen ulkomaalaisen miehen kanssa jolloin tämän häirikkömiehen oli ikään kuin ihan pakko luovuttaa, mutta nyt hän on tehnyt minusta itselleen häiriköitävän pakkomielteen. Miehen sukulainen joka aiemmin kehui häntä minulle niin hänkin sanoo nykyään että tämä mies on hullu..
"Hän on tottunut saamaan anteeksi eli tahtonsa läpi, on onnistunut siinä sinunkin kanssasi monta kertaa, joten jatkaa samaa rataa edelleen.
Ja ilmeisesti sinä et osaa/kykene olla saavuttamattomissa"
niin se oli vuosi sitten, pari kertaa annoin anteeksi mutta en enää ikinä.. tapasin miehen syksyllä mutta en suinkaan heti halunnut alkaa seurustella vaan tutustua hitaasti, loppuvuotta kohden jätin hänet pari kertaa.
En mitenkään pysty välttelemään tuttuja paikkoja!
minun on aivan pakko käydä esim. työhön, ruokakauppaan yms. liittyvissä tärkeissä paikoissa. Olen myös vaihtanut ulkonakäymisaikojani myöhemmiksi koska suurinpiirtein tiedän mihin aikaan mies saattaa missäkin liikkua, tässä vähän aikaa sitten hän tuli vastaan ja juoksi perään! Se oli aivan kauheaa koska en tosiaan tiennyt mitä miehellä oli mielessä kun lähestyi juosten, mietin jopa aikooko hän lyödä tai jotain.. onneksi hänelle joku soitti juuri silloin, niin sillä kertaa pääsin nopeasti pois. Ja miehelle en puhu ollenkaan, olen aiemmin kirjottanut hänelle vain netissä ja pyytänyt useita kertoja että jättäisi rauhaan. Kävelen pois jos hänet näen, mutta kuten kerroin aina sekään ei auta hän saattaa lähteä seuraamaan perään.. mutta jos vielä niin käy soitan poliisille tai menen jonkun vartijan juttusille, koska en jaksa enää. Minä en tosiaan kaipaa tämän miehen huomiota, päinvastoin viihdyn oikein hyvin sinkkuna vielä kun saisi elää rauhassa kuten ennen..- AgainNoMore
..ei mies ei ollut aluksi roikkuja hän esitti kohteliasta ja hieman etäistäkin, alussa kirjottelimme aika paljon vaan netissä koska en heti suostunut tapaamisiim. Mitä enemmän suhde eteni sen oudommaksi mies muuttui ja oikeastaan se roikkuminen on eniten tapahtunut tänä vuonna vaikka suhde on jo ohi, mies kai kuvittelee että naiset joiden kanssa hän on ollut ovat hänen omaisuuttaan. Pari viikkoa sitten näin miehen sattumalta samassa kahvilassa uuden naisen kanssa. Kuvittelin tietysti että hyvä kun mies löysi uuden nyt pääsin hänestä eroon, mutta päivä sen jälkeen mies alkoi heti häiriköimään minua! kuten kirjoitin hänen on ikään kuin saatava kaikki..
- wastaus
AgainNoMore kirjoitti:
..ei mies ei ollut aluksi roikkuja hän esitti kohteliasta ja hieman etäistäkin, alussa kirjottelimme aika paljon vaan netissä koska en heti suostunut tapaamisiim. Mitä enemmän suhde eteni sen oudommaksi mies muuttui ja oikeastaan se roikkuminen on eniten tapahtunut tänä vuonna vaikka suhde on jo ohi, mies kai kuvittelee että naiset joiden kanssa hän on ollut ovat hänen omaisuuttaan. Pari viikkoa sitten näin miehen sattumalta samassa kahvilassa uuden naisen kanssa. Kuvittelin tietysti että hyvä kun mies löysi uuden nyt pääsin hänestä eroon, mutta päivä sen jälkeen mies alkoi heti häiriköimään minua! kuten kirjoitin hänen on ikään kuin saatava kaikki..
Lakkaa puhumasta miehelle. Osaatko mykkäkoulua? Älä rukoile miestä lopettamaan mitään, koska se antaa sinusta heikon vaikutelman.
Ole kylmä, älä puhu ja soita poliisille joka kontaktista. - wastaus
AgainNoMore kirjoitti:
..ei mies ei ollut aluksi roikkuja hän esitti kohteliasta ja hieman etäistäkin, alussa kirjottelimme aika paljon vaan netissä koska en heti suostunut tapaamisiim. Mitä enemmän suhde eteni sen oudommaksi mies muuttui ja oikeastaan se roikkuminen on eniten tapahtunut tänä vuonna vaikka suhde on jo ohi, mies kai kuvittelee että naiset joiden kanssa hän on ollut ovat hänen omaisuuttaan. Pari viikkoa sitten näin miehen sattumalta samassa kahvilassa uuden naisen kanssa. Kuvittelin tietysti että hyvä kun mies löysi uuden nyt pääsin hänestä eroon, mutta päivä sen jälkeen mies alkoi heti häiriköimään minua! kuten kirjoitin hänen on ikään kuin saatava kaikki..
Perinteisesti näissä tiiviin perhekulttuurin maissa veljet ja isä ryntäävät apuun, mutta Suomessako näin ei ole? Häpeävää ja pelokasta Suomi-naista on niin helppo venyttää, vanutta, puristaa ja riepotella miten sattuu, kun tukiverkosto puuttuu.
Hyvä me.
Poliisiin yhteys ja jopa niin, että mies näkee ja kuulee, kun soitat poliisit apuun.
- AgainNoMore
"Lakkaa puhumasta miehelle. Osaatko mykkäkoulua? "
olen lakannut puhumasta miehelle! en pidä häneen mitään yhteyttä, mutta kuten kerroin joskus jos hän tulee vastaan niin hän hän roikkuu perässä ihan juoksee perään ja yrittää häiritä, vaikka en puhu mitään. Hänelle tärkeintä on ilmeisesti se että hän saa puhua ja häiritä, ei ole niinkään väliä vastaanko minä vai en..
Vika vastaus on ihan totta! liikun usein yksin ja puuttuu tosiaan se tukiverkosto ympäriltä, siksi exän on kai niin helppo käyttäytyä näin törkeästi kun hän katsoo että olen yksin hän luulee että yksin liikkuva nainen on vapaata riistaa.. ei ole mitään maahanmuuttajia vastaan tunnen monia hyviäkin ihmisiä, mutta jonkinlaista kulttuuriin ohjaamista ja totuttamista saisi olla kyllä enemmän, koska ei noin tosiaan saisi käyttäytyä se on todella ahdistavaa ja häiritsevää mutta seuraavan kerran tosiaan soitan heti poliisille jos mies koittaa juosta perässä.- AgainNoMore
"Perinteisesti näissä tiiviin perhekulttuurin maissa veljet ja isä ryntäävät apuun, mutta Suomessako näin ei ole? "
oma isäni on valitettavasti kuollut joten hän ei voi enää auttaa tämän asian suhteen, muuten hän olisi heti auttanut ja tehnyt aivan kaikkensa että exä jättäisi minut rauhaan..
- AgainNoMore
tosi törkeä ja asiaton viesti! oikeasti kuinka kehtaat kirjoittaa noin?
minulla on ollut kolme miestä, vaikka se ei toki sinun asia edes ole.. hassua että vielä nykypäivänä on niin naiiveja (aikuisia??) ihmisiä joiden mielestä esiaviollinen seksi on kiellettyä ja hassua että sekä samassa viestissä haukut pakolaisia, sillä kristinusko ei esiaviollista seksiä suoraan kiellä kuten monien "pakolaisten" uskonto.. Sitä paitsi Suomessa esim. neitsyyden menettämisen yleisin ikä on huimat 13-15v!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575825Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773123Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232320No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402045- 191938
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61589Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83121281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191201Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah791057