Laitanpa aloituksen tänne koska se herätti mielenkiintoista keskustelua Kirkko kuulolla palstalla.
Eräs kirjoittaja väittää omien kokemuksiensa pohjalta ja yleistää myös että ihmiset ovat kautta aikojen olleet sitä mieltä että tiedeihmiset ovat tunneälyltään vajaita.
Lainaus hänen tekstistään:
"Heillä näyttää usein olevan sellaisia tunne-elämän estymiä, jotka ovat saaneet heidät kohdistamaan mielenkiintonsa korostetusti tiedolliseen ja älylliseen ja uppoutumaan siihen maailmaan, niin että heidän työnsä toimii heille vähän kuin turvapaikkana siltä pelottavalta, jota he eivät osaa oikein käsitellä. Siihen pelottavaan kuuluu heillä monilla myös uskonto, koska se perustuu syvimmältään tunne-elämään"
Jos tällä palstalla on joku tieteen parissa työskentelevä niin olisi mielenkiintoista kuulla pitääkö tuo paikkansa. Minusta se että tieteen parissa työskentelevistä ihmisistä sanotaan minusta melko loukkaavasti ja yleistäen on ajattelematonta typeryyttä.
Linkki koko ketjuun:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9969866#comment-50154694-view
Tieteen parissa työskentelevät ja tunneäly?
8
204
Vastaukset
- dddsdssda
Yliopistoväki ei ole erityisen älykästä. Kirjaoppineisuus ja ulkoapänttääminen sekä hienot termit ovat se miksi heitä luullaan älykkäiksi
He ovat ihan keskitasoista porukkaa- diplodocus
Mikään ryhmä, joukko tai porukka ei ole keskimäärin erityisen älykästä. Sama pätee kaikkiin ammatteihin. Mutta se tosiasia, että jokin ammattiryhmä on älyllisesti keskimääräistä ei tarkoita sitä, etteikö yliopistosivistys olisi hyvinkin älykästä. Ne jotka lisäävät tietoa ja viisautta, ovat poikkeuksetta varsin älykkäitä. Ne, jotka vain oppivat ulkoa asioita, voivat olla ihan tavallisia älyllisessä mielessä. Ja on myös niin, että henkilö, joka ei opi mitään eikä ymmärrä mitään sivistyksellistä, on hyvin suurella todennäköisyydellä tyhmä.
- ....................
Itse olen tutkija ja hyvin tunneälykäs. Yiopistossa olen joutunut oppimaan peittämään tunteeni. Minulla ei ole loputon tiedonjano, koska olisin tunteeton. Olen toisinaan liiankin tunneherkkä ja ainoa asia, joka silloin auttaa on rationaalinen ajattelukykyni.
Pakko sanoa, että olisin parempi tutkija, jos en olisi niin tunneherkkä. Toisaalta tiede on muutakin kuin älyllistä suoriutumista. Mm. apurahojen hakeminen ja seminaarien pitäminen on tilaisuuksia, jolloin ei riitä pelkästään rationaalinen päättelykyky.
Ihmettelen vain, että miten määritellään tunneälykkyys. Se, että ei näytä tunteitaan ei ole yhtä kuin tunteettomuus. Monille syrjäytyminen on enemmän henkistä yksinäisyyttä kuin sosiaalisten taitojen puutetta. Itse ainakin viihdyn omissa oloissani, koska harvalla ihmisellä on oikeasti mielenkiintoista kerrottavaa. Viimeisen lauseen perusteella minustakin voi tehdä sosiaalisesti rajoittuneen ihmisen määritelmän eli minulla on "tunne-elämän estymiä".MInusta se, että pystyy pitämään tunteensa erillään työmaailmasta on jo eräänlaista tunneälykkyyttä, tarkoitan nyt juuri teitä tieteen parissa työskenteleviä. Ne syvimmät tunteet kuuluu minusta vapaa-aikaan ja ja ovat hyvin henkilökohtaisia ja yksityisiä. Itse työskentelen alalla jota en voisi tehdä ilman tunteita ja empatiaa, mutta niitä tunteita ei saa päästää ottamaan yliotetta koska silloin palaisin nopeasti loppuun. Eikö sekin ole juuri sitä tunneälykkyyttä?
Itse en ole koskaan ajatellut että tieteen parissa työskentelevät olisivat jotenkin tunnevammaisia eivätkä pystyisi olemaan syvällisiä tai käsittelemään omia tunteitaan. Siksi tein tämän aloituksen.
Tuolla palstalla väitetään myös että tieteen pariin hakeutuu enimmäkseen tunneälyltään vajaita ihmisiä. Mitä mieltä olet tuosta? Itse ajattelen että joillain tieteen aloilla tuo saattaisi pitääkin paikkansa, Mutta sitten taas on paljon tieteen aloja jossa tunneäly ja tunteikkuus on vain plussaa. Ei voi karkeasti yleistää. Jotenkin tulee sellainenkin mieleen että voiko normaali ihminen edes olla tunneälyltään vajaa? Eikö sellaine ihminen ole jo psykopaatti.- Been there
"Mm. apurahojen hakeminen ja seminaarien pitäminen on tilaisuuksia, jolloin ei riitä pelkästään rationaalinen päättelykyky."
Kyllä näihinkin riittää pelkkä rationaalinen päättelykyky. Pitää vain ensin selvittää, millaisella tieto- ja arvostupohjalta vastaaottajaosapuoli toimii ja korostaa esityksessään näitä näkökohtia. Ei siinä sen kummemmasta ole kyse. - tunnetaito
Tunneälykkyys tarkoittaa taitoa selvitä ympäristössä jossa muilla on tunteet. Kyseessä on siis muiden tunteiden hyväksikäyttö. Tunneälykäs tietää mitä muut tuntevat ja miten hänen oma toimintansa vaikuttaa muiden tunteisiin ja sitä kautta hänen oman toimintansa menestyksellisyyteen. Mitä ne omat toimet ja niiden menestyksellisyys ovat rippuu ihan täysin tapauksesta.
- tieteilijä
tietää, ettei tyhmempi tiedä, mistä on kyse. Esimerkiksi silloin kun isäntä hyväksikäyttää koiran uskollisuutta vääriin tarkoituksiin. Hyväntahtoinen hölmö on sopiva tutkimuskohde anatomian samankaltaisuudessa (vaikka rokotusohjelma tai psykologinen tutkimus) niin kauan kuin kohde ei sitä tiedosta. Taivas varjele mitä sieltä tulee jos käy ilmi.
Kaikista älykkäin ei ota riskejä yhtään missään ja tekee hommat oikein, ja ymmärtää että kaikilla on tunteet, myös eläimillä ja ystävyys on luottamuksen arvoista. Aivojen oma mielihyvä on luonnonmukainen ja paras huume. Se tulee vuorovaikutuksella. Pillerit voi heittää nurkkaan. Anatomia on tiettyyn asti hyvä taitaa, mutta ei kai kukaan ikuisesti halua elää ainakaan ilman positiivia tunteita??????? - 13+9
Tuli mieleen tälläinen näkökulma:
Yleensähän sanotaan, että yliopistomaailmassa pärjäämiseen tarvitaan teräviä kyynärpäitä. Tälläisessä ympäristössä muut huomoiva ihminen on pakostakin huonossa asemassa eikä esim. pääse yhtä paljon esiin kuin tunteettomampi tutkija. Ja tällöin voi syntyä käsitys, että tutkijat ovat tunnevammaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3905Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763