Ranskalaiset haluaa irti ydinvoimasta

Satu Hassin asiapitoisessa euroblogissa /1/ kerrotaan mm. ranskalaisten halusta luopua ydinvoimasta.

"Minun veikkaukseni on, että kun ihmiset eteläisemmässä Euroopassa oppivat, että sähköä saa katolta aurinkopaneelista, entistä useampi alkaa pitää moraalittomana ydinvoimaa, joka jättää vaarallisia jätteitä kymmenientuhansien seuraavien sukupolvien huoleksi. Silloin ydinvoimaan nojaava teollisuus voi hyvinkin joutua ostoboikottien kohteeksi.

Jopa Ranskassa, joka on ollut suunnilleen maailman vannoutunein ydinvoimamaa, kolme neljäsosaa kansalaisista kannattaa ydinvoimasta luopumista.

Ranskan hallituskin listasi viime viikolla ydinvoimasta luopumisen yhdeksi mahdolliseksi tulevaisuuden energiavaihtoehdoksi, vaikka energiaministeri totesikin, ettei hallitus sitä kannata. Kansalaiset kuitenkin kannattavat. "


Taas kerran on osoitettu: ydinvoima on sotaa kansaa vastaan. Tiedossani on vain yksi maa, jossa ydinvoimaa on lisätty kansanäänestyksen tuloksen perusteella: Sveitsi. Suomessa ei kansalta uskalleta edes kysyä mielipidettä, koska kansa on oikeassa: lisäydinvoimaa ei Suomeen tarvita.


1: http://satuhassi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/78072-jaameren-sulaminen-taas-ennatysvauhdissa
14166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat
Aloittaja
  • Aloittaja


  • Aloittaja

    Epäilykseni oikea


    "Ranskan hallitus harkitsee maan ydinvoimatuotannosta luopumista 40 vuodessa, kirjoittaa ranskalaislehti La Tribune.

    Ikävä kyllä, tuo on todennäköisesti vain tyynnyttelyä Fukushiman vuoksi. Ranskalla kun on ne ydinaseet... nekin voidaan ehkä korvata, jos halua riittää:"


    Tässä uutinen, joka ikäväkseni osoittaa epäilynni oikeaksi:

    "Tekniikka&Talous

    Ranska seisoo ydinvoiman takana Fukushimasta huolimatta
    Ranskan presidentti ilmoittaa maan sijoittavan ydinvoimaan miljardi euroa. Presidentin mukaan "ei ole järkevää" hylätä ydinvoimaa Fukushiman onnettomuuden vuoksi.

    Ranskan presidentti ilmoittaa maan sijoittavan miljardi euroa ydinvoimaan. Presidentin mukaan ”ei ole järkevää” hylätä ydinvoimaa Fukushiman onnettomuuden vuoksi. Asiasta kirjoittaa brittilehti Guardian. "
    http://www.tekniikkatalous.fi/energia/ranska seisoo ydinvoiman takana fukushimasta huolimatta/a649401?service=mobile

    kannatta vielä vähjän aikaa katsoa - ranskalainen lehti sanoo, että ranska luopuu ydinvoimasta, englantilainen, että ei luovu....

    Äänestä

Aloittaja

80% haluaisi vähentää ydinvoiman osuutta Ranskassa

YLE Uutiset / Raine Tiessalo, Pariisi :

"TAUSTA: Ranskan ydinvoimateollisuus perimmäisten kysymysten edessä

julkaistu 13.04. klo 21:46

Kaksi lukua. Yksi. Ranskassa on 58 ydinreaktoria, toiseksi eniten maailmassa. Kaksi. Neljä viidestä ranskalaisesta haluaisi vähentää ydinvoiman osuutta maan sähköntuotannossa. Tässä asiassa lipevimmätkään poliitikot eivät kuitenkaan yritä myötäillä kansaa. Syy on selvä.

- Ydinvoimateollisuus työllistää lähes 200 000 ranskalaista. Vallitsevassa talouskriisissä on vaikea uskoa, että puolueet haluaisivat tehdä nopeita muutoksia, Les Echos-lehden ydinasiantuntija Thibaut Madelin sanoo Yle Uutisille.

Ranskassa ydinvoima on kuin uskonto, jota ei oikein sovi kyseenalaistaa. Fukushiman onnettomuuden jälkeen pientä napinaa on ollut, mutta vuosikymmeniä jatkuneen valtiojohtoisen ydinvoima-ohjelman perusteisiin ei kosketa. "
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9999854

Ranskassakin siis ydinvoimatoimijat käyvät sotaa kansaa vastaan, tosin jonkinlaista kummallista uskonsotaa. Muuten artikkelissa kerrotaan paljon ranskan valtiojohtoisen ydinvoimateollisuuden kompuroinnista strategiassaan ja tietenkin surullisen kuuluisasta EPR-reaktorista, josta ei näytä tulevan valmista... mikä tietenkin olisi pelkästään positiivinen asia kestävän kehityksen kannalta.

Äänestä

niitä luotettavanpia "asiantuntijoita" kommentoimaan ydinvoimaa asiantuntijan näkökulmasta.Hänellä on täysin yksipuoliset näkemykset asiasta.Joku puolueeton ja alaan perehtynyt asiantuntija olisi tervetullut opastamaan täällä olevia keskustelijoita.

Äänestä
  • sähköenegian ja ydinvoiman ammattimaiset asiantuntijat keskustelupalstoja lue.Niillä on toimenkuvansa myötä aivan tarpeeksi tekemistä ja keskustelukumppaneina alansa kollegoja.Turhaan odotat tällekin palstalle jotain alan ammattilaista.Saat tyytyä meidän harrastelijoiden pohdintoihin omien kykyjensä mukaan.

    Äänestä

Aloittaja

Ranskalaisilla hyvä syy luopua ydinvoimaloistaan

“Ilmaston lämmetessä ydinvoimaloiden sähköntuotantokyky heikkenee. Ilmastonlämpenemisongelma täytyy ratkaista, jos ydinvoimaa halutaan käyttää.” Näin sanoo ydinvoimainsinööri David Lochbaum, Union of Concerned Scientists -liitosta. Électricité de France aikoo tulevaisuudessa panostaa tuulivoimaan ja tehostaa fossiilisia polttoaineita käyttäviä voimaloitaan, jotta sähköntuotantokyky varmistuisi ympäri vuoden. Aikamoinen noidankehä."
http://www.hilavitkutin.com/2007/06/23/ilmastonlampeneminen-estaa-ydinvoiman-kayttoa/

Äänestä

Fossiliset voimalat tuottavat sähkönsä samalla periaattella kuin ydivoimalatkin eli höyryturbiineilla. Samat lainalaisuudet jäähdytyksessa pätevät myös niillä.
Mitenkä ilmastoongelma muka ei koskisi hiilivoimaloiden jäähdytystä?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ydinvoimalaa ei voi pysäyttää. Ranskassa ongelmat kärjistyi.

    "Mitenkä ilmastoongelma muka ei koskisi hiilivoimaloiden jäähdytystä?"

    Varmasti jäähdytysongelmat koskee niitäkin, mutta yksi merkittävä ero on: ydinvoimalaa ei voi pysäyttää, vaikka sähköntuotanto olisi jo lopetettu. Se tarkoittaa sitä, että jäähdytysvettä tarvitaan niin kauan, kuin reaktorissa on polttoainetta (hyvänä esimerkkinä Fukushiman ydinkatastrofi). Tuona kesänä Ranskassa ja koko Keski-Euroopassa oli paitsi hyvin kuumaa, myös pula vedestä. Saksassa esimerkiksi ydinvoimala jouduttiin sulkemaan, kun joki, josta se otti jäähdytysvetensä, kuivui puroksi.

    Ranskassa ongelma kääntyi lopulta hyvin vakavaksi siksi, että runsaan jäähdytysenergian tarpeen ja ydinvoimaloiden sähköntuotannon heikkenemisestä aiheutui sähköverkon kaatumisia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_5836427 kirjoitti:

Satu Hassin asiapitoisessa euroblogissa /1/ kerrotaan mm. ranskalaisten halusta luopua ydinvoimasta.

"Minun veikkaukseni on, että kun ihmiset eteläisemmässä Euroopassa oppivat, että sähköä saa katolta aurinkopaneelista, entistä useampi alkaa pitää moraalittomana ydinvoimaa, joka jättää vaarallisia jätteitä kymmenientuhansien seuraavien sukupolvien huoleksi. Silloin ydinvoimaan nojaava teollisuus voi hyvinkin joutua ostoboikottien kohteeksi.

Jopa Ranskassa, joka on ollut suunnilleen maailman vannoutunein ydinvoimamaa, kolme neljäsosaa kansalaisista kannattaa ydinvoimasta luopumista.

Ranskan hallituskin listasi viime viikolla ydinvoimasta luopumisen yhdeksi mahdolliseksi tulevaisuuden energiavaihtoehdoksi, vaikka energiaministeri totesikin, ettei hallitus sitä kannata. Kansalaiset kuitenkin kannattavat. "


Taas kerran on osoitettu: ydinvoima on sotaa kansaa vastaan. Tiedossani on vain yksi maa, jossa ydinvoimaa on lisätty kansanäänestyksen tuloksen perusteella: Sveitsi. Suomessa ei kansalta uskalleta edes kysyä mielipidettä, koska kansa on oikeassa: lisäydinvoimaa ei Suomeen tarvita.


1: http://satuhassi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/78072-jaameren-sulaminen-taas-ennatysvauhdissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu