Maailmanloppu 21.12.2012!?

ttkk

Joku oli saanut käydä näkemässä tulevaisuutta, mutta ei ollut ssaanut nähdä, mitä oli menossa v. 2012. Sensijaan oli saanut nähdä vuoteen 2013, jolloin oli nähnyt kaiken tuhoutuneena maapallolla!
Selityksenä voisi olla, että maapallolla sattuu atomic holocaust ilmiö, jossa alkuaineet muuttuvat toisiksi ja palavat sitten kemiallisesti.
Ja kaikki tuo aiheutuu atomivoimaloista ulsovuotavien säteilyjen vaikutuksesta. Ja tuo voi olla totta, sillä syksyllä 2011 pakkasten saavuttua kivet posahtelivat pyörän kumien alla, Ja tuota sattui noin joka kymmenen metrin välillä useimmissa paikoissa. Ja joku oli nähnyt Helsingin tuhoutuvat atomitulessa aivan lyhyessä ajassa näyssä, jonka kaksi ensimmäistä osaa on jo toteutunut.
Heenokin kirjassa on mainittu, että 'meranrannat palavat tuomion liekissä noin 500 metrin matkalta'. Ja tuo voi olla syynä esimerkiksi Englannin rantojen jyrkkyyteen, jossa edellisellä kerralla oli palanut rantaa ja jäänyt tuollaiset jyrkät rantavallit, siis tuhansia vuosia aikaisemmin. Nyt tuo tuho voi tuhota maanpintaakin laajoilta alueilta.
Lohtuna tietenkin voi arvailla, että tuo sattuisi niin nopeasti, ettei sitä ennätä huomatakkaan! Eli tuo olisi lähes supernovaan verrattava ilmiö! Tosin pllaneetan mittakaavassa. Ja tuloksena voi olla viimeisn maapallon muuttuminen laavaplaneetaksi, joka mainittuna Raamatun Esran Ilmestyksessä.
Pelastustoivoa kuitenkin on, sillä Jeesus ilmoitti:"Joka uskoo Jeesukseen, elää vaikka olisi kuollut!" Ja voi pohtia olisiko tuo atomic holocaust-ilmiö taivaaseen muutto. Tuo atomic holocaust on mainittu useaan kertaan Bible code tutkimuksissa ja sijoittuu nykyisin kuluvalle ajalle! Ja jos tuo on totta, niin ainoa, joka siirtäisi tuota on atomivoimaloiden sulkeminen ja atomimateriaaliongelmien hoito. Tuo voisi ilmeisesti vielä siirtää tuhoa ja mahdollisesti tuhoutuisi sitten ajankuluessa vähinerin eri paikoissa alueet.
Eli Jeesukseen uskomalla voi pelastua!

4

331

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • propagandaa

      Miten Jeesukseen uskomalla voisi pelastua maailmanloputa?

      Haluan perustellun vastauksen, kiitos.

    • burbb

      Taas jeesus pelastaa,ihmeellisesti maailmalla nähdään nälkää ja kulkutauteja jotka tappaa viattomia lapsia jatkuvasti.Vai mitähän se jeesus tähän sanoisi?

    • ttkk

      Esimerkiksi Intiassa on Jeesus parantanut lukuisia rampoja, sokeita, kuuroja ja kaikenlaisia tauteja Evankeliumin kautta! 'Mutta kuinka voi parabtua, jos ei kukaan julista Evankeliumia!? Ja kuinka kukaan voi julistaa Evankeliumia, ellei joku lähetä!?'Uuden Testamentin mukaan.

    • olen minä

      Ei ole mitään pelättävää. Rakkaus on mikä muuttaa maailman paremmaksi paikaksi elää. Rakkaus on jo ilmassa ja sen merkkejä jo nähtävillä. Ne näkevät ketkä haluavat. Ne ketkä elävät pelosta näkevät lisää pelkoa, myös mielikuvissaan, unissaan ja tämän tyylisissä maailmanlopun tarinoissa. Tämä on hyvin tyypillistä tässä ajassa. Katso vaikka tätäkin palstaa ja sen maailmanlopun profetioita ja sitä pelkoa missä ihmiset elävät. Tämä tulee ehkä vielä lisääntymään kun pimeys tulee pintaan ihmisissä, mutta silläkin on oma tarpeellinen tarkoituksensa. Tarkoitus on että jokainen joutuu kohtaamaan omat pelkonsa, jotta niistä voidaan parantua ja vapautua. Vain tiedostamalla jotakin, voimme parantaa sen. Joten ei ole tarvetta syyttelyille, sillä niin on maailma ollut jo pitkään pimeyden orjana ja pelko ottaa helposti otteen ihmisestä, joka ei muista sitä kuka todella on. Mutta nyt jos koskaan meillä on toivoa. Meillä on uusi aika syntymässä. Astumme siihen aikaan pian. Olemme jo siinä itse vielä sitä täysin ymmärtämättä. Ovi on jo auki, meidän ei tarvitse kuin astua ovesta sisään. Olemme matkalla upeaan uuteen kokemukseen ihmisinä ja ihmiskuntana. Henkinen osamme on vihdoinkin heräämässä. Olemme nyt kaikki muistamassa sitä keitä todella olemme. Tämä vapauttaa meidät lopullisesti pimeistä ja matalista energioista (jotka eivät alunperinkään ole olleet meidän, mutta ovat pelanneet oman tärkeän pelinsä meissä) jotka ovat pitäneet meidät vankeina vuosisatoja.

      Älä mene siis mukaan näihin pelkoihin, joita yritetään syöttää sinulle mistä päin milloinkin ja mitä erikoisimmilla tarinoilla ja uskomuksilla ja joilla pyritään pitämään ihmiskunta edelleen pimeydessä ja erillisyyden harhassa. Pelko syö sinun energiasi, vie sinun voimasi (oman totuutesi ja oman rakkautesi) toimia itsesi ja toisten parhaaksi. Peloista ei ole luotu mitään onnistunutta. Voit valita ottamatta tätä tarjottua pelkoa mukaasi tässäkin hetkessä. Tiedä että olet turvassa aina ja ikuisesti. Jumala rakastaa sinua enemmän kuin osaat edes kuvitella. Olet rakastettu juuri sellaisena kuin olet. Voit valintasi mukaan lähettää siunauksen kaikille niille, jotka elävät pelosta ja lähettää valoa heille, jotta hekin muistaisivat rakkauden pelon sijasta.

      Tämä ei tarkoita sitä etteikö meidän tulisi ottaa oppia jo tapahtuneista onnettomuuksista ja muista katastrofeista. Ydinvoimalat eivät ole turvallisia ja niiden riskit ovat suuret maapallolle ja sen ihmisille. Olisi aika astua uusiutuviin energiamuotoihin ja kehittää ne sille tasolle, että kaikki energia voitaisiin tuottaa turvallisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1376
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      507
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    12. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe