Veemäinen Aulis kertoo ruotsinkielisistäkin

IL:ssä

Iltalehti, kommentti Aarno laitisen kolumniin:

" “Paasikivi ja Kekkonen”

Kas sinua Loka! Kirjoitit kolmesta samasta asiasta, kuin olen tänne itse valunut. Asenteemmekin on hyvin samanlainen näihin “palvottuihin herroihin”.

Jo Valtiokonttorin ylitirehtöörinä Juho, vaikka oli hitusen yli kolmikymppinen, käyttäytyi kuin dementiassa. Ylitirehtöörin korkea vakanssi oli Kustille vain hyvän kuukausipalkan saantipaikka. Virkapaikallaan hänet nähtiin harvoin ja silloinkin politiikan kiireessä rientävänä vasamana.
Ei silti se paikka on ollut politiikkojen kiitopaikka muutenkin. Pääjohtajat Minni, Törngren, Kaitila, Teir… kaikki politiikan kiiltonahkakengissä juoksevia hyeenoja.
Meillä pääsee niin vähäisillä kyvyillä ja teoillaan “suureksi poliitikoksi”. Paasikiven teot olivat lähinnä kyläjunttamiehen hommia ja seurauksetkin samaa luokkaa. Heti pyrkyrinä 1908 hän pääsi valtiovarainministeriksi, eli finanssisenaattoriksi. Siekailematta hän kiiruhti rukoilemaan englantilaisilta juutalaispankkiireilta Suomelle jättiläisvelan! (onko tuttua kokoomuspolitiikkaa nykyäänkin?)
Keskitysleiriaikana Paasikivi liittyi kokoomukseen ja sen maanpetossiiven kuningashaihattelijoihin. Sitä aikaa kannattaa kiinnostuneiden lukea muista, kuin Puntilan historiakirjoista!
Todelliseen kykyynsä hän pääsi KOP:in johdossa. Ei ole KOPssa ollut toista niin häikäilemätöntä pääjohtajaa, kuin ylistetty Juhomme. Laman seurauksena KOP läimäytti maajussien lainat pakkohuutokauppaan. Joko tilan lunasti pilkkahintaan pankki, tai paikallisen kopin johtajan suku. Varsinais-suomessa ja Hämeessä on vieläkin suurimmat tilat 30-luvun KOPpilaisten pakkohuutokauppojen yhdistelmiä. Ruåttinkieliset suurtilat 1944 Paasikivi pelasti evakkojen saastalta. Amosanderssonilanen svnskapengar toimi kokoomukseen, sossuihin ja maalaisliittoon. Tehtiin päätös, jossa rannikkoseutu rauhoitettiin jopa ruåttia osaavalta evakkoväeltä!
Nykyisessä eduskunnassa istuu neljä tämän päätöksen sorvanneen sukujen lapsenlasta! Yksi hymyilee kauniisti ministeriä! Yksi ylioppilastyttönen suvuista pääsi korkeaan valtion päällikkövirkaan.

Keskitysleirin teloittajapoika Kekkosesta sanoi Etsivän keskuspoliisin Kaarlo Hillilä Mustassa Karhussa Ilmari Turjalle:
“Ellei perkeleen punikki Ratakadulla puhu, niin Kekkonen kyllä parissa minuutissa hakkaa siitä kaiken ylös!”
Kuinka paljon Juhani Suomen sala-arkistossa onkaan sitä materiaalia, jossa Ratakadulla hakatut tekivät kanteluja hänestä poliisipäällikölle?
Ajatteleva ihminen kykenee Kekkosen toimintavuosista havaitsemaan valtiopetosta, taloudellista rikollisuutta, väkivaltaa, uhkailua ja muuta mukavaa.
Sellaista Maon, Peronin ja Kim Il Sungin mukaista meininkiä oli myös se ylistys, hyminä, vaahtosuinen palvonta ja pelonsekainen “kunnioitus” Kekkoseen. Osa kansasta vieläkin välttää kulkemasta Urho Kekkosenkatua ja kiertää muualta.


Vittumainen Aulis
27.8.2012, klo 6:57"

2

513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aarno Loka Laitinen

      pois pakkoruotsi

    • pro Svenne

      Kekkonen ei ollut ruotsinkielinen... eikä J.K. Hellsten-Paasikivikään hirmuisesti sitä viljellyt. Olisi ehkä kannattanut kuitenkin.. sitä sydämen sivistystä varten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4452
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2899
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2652
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1644
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1528
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      50
      1238
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    Aihe