Itsenäisyyspuolue on globalistipuolue

Mirjaleena Isoaho

Olen neljän vuoden ajan yrittänyt hahmottaa, mitä tässä maailmassa tapahtuu. Itsenäisyyspuolueessa tuolla matkalla viivyin pari vuotta ja hyvin konkreettisesti sain kokea, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ihmettelin jo pelkästään sitä, miksi YK:ta ei saanut kritisoida, vaikka se on umpimätä.

Nyt vihdoinkin tämä kokonaiskuva suomalaisesta globalistien marssijärjestyksestä on minulle hahmottunut. Sen perusteella voin sanoa, että Itsenäisyyspuolueen imago täysin harhaanjohtava siinä missä Soinin perussuomalaistenkin imago on.

http://mirjaleenaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/120721-suomalaisten-puhdistus-olin-oikeassa

Koska minulla oli kannattjia ipussa, koen velvollisuudekseni heitä informoida. Petturit tulee paljastaa. Suomessa on ihmisiä, jotka tajuavat tämän linkin takaa hahmottuvan maailman ja kyllä, olemme hyvin yksin, meiltä on riistetty kaikki.

Tähän riistoon on osallistunut myös tämä puolue. Idea on se, että on pitänyt valittaa, kun kansan omaisuus on ryöstetty ja on pitänyt syyttää siitä eliittiä. Näin onkin käynyt. Vaikka puolue ihan oikeasti EU eroanomusta on ollut jättämässä, se ei halua irtisanoutua YK:sta.

Kun luette tuon linkin, ymmärrätte, että nämä valtavat massat julkisuudessa olevia ryhmiä, ipu mukaanlukien, ajaa YK:sta maailmanparlamenttia, joka säätää jokaista "valtiota" koskevan lainsäädännön. Tässä yhteydessä demokratia kansanäänestyksineen on kukkeimmillaan, mutta kuitenkin jokainen lopullinen päätös kulkee maailmanhallituksen päätäntävallan alla, heidän suunnittelemien lakien alla.

Tässä vaiheessa ne kansoilta ryöstetyt omaisuudet jaetaan ihan niinkuin Natsi-Saksassa. Ja me muutamat harvat "juutalaiset" eliminoidaan "terroristeinä".

Kuinka se menikään, elämme kovia aikoja... En ole selvännäkijä, mutta harvinaisen selvänänäkijä.
Tämä kaikki tiedoksi isänmaamme aidoille rakastajille. Älkää silti ahdistuko, paha saa palkkansa ilman, että meistä kukaan tekee mitään sen eteen.

91

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Neuropean

      Siellä Usarissa kuvaat:

      "Mutta manifestiin, jonka allekirjoittajia on lisäksi mm. myös Noam Chomsky:"

      http://en.unpacampaign.org/news/638.php

      "The manifesto's signatories
      The initial signatories, described as “leading authorities in the study of the issue”, are Abdullahi Ahmed An-Na'im, Daniele Archibugi, Jacques Attali, Bertrand Badie, Zygmunt Bauman, Ulrich Beck, Mary Burton, Noam Chomsky, Richard Falk, Susan George, David Held, Mary Kaldor, Mathias Koenig-Archibugi, Lucio Levi, Giacomo Marramao, George Monbiot, Antonio Negri, Heikki Patomaki, Beatriz Sarlo, Saskia Sassen, Fernando Savater, Roberto Saviano, Juan José Sebreli, Richard Sennett, Vandana Shiva and Andrew Strauss."

      Suuri osa noista on viime vuosituhannen kuuluja globalisaatiokriitikoita, jotka jo tuolloin näkivät, mitä on tulossa uusliberaalin globalisaation muodossa. Luepa heidän kirjoituksiaan, vaikka noiden kolmen: Susan George, Antonio Negri, Vandana Shiva.

      Heitä on enemmänkin, osa hahmottelee jo globaalin kapitalismin ja yhtiövallan jälkeistä aikaa, esim. Korten:

      "Korten esittelee kirjassaan laajakantaisen ratkaisun siihen, miten maapallomme hallinta olisi ehkä vielä palautettavissa yhtiöiltä ihmisille. Taustalla olevana perustavana tekijänä olisi maailmanlaajuisen tietoisuuden muuttaminen siten, että ihmiset ottaisivat elämänsä uudestaan omaan haltuunsa. Valheellinen tietoisuus, joka ohjelmoi ihmiset pelkkään rahan metsästämiseen, täytyisi muuttaa. Tärkeimpään rooliin muutoksessa nousisivat vahvat paikalliset yhteisöt, joissa ihmiset pitäisivät huolta toisistaan ja ympäristöstään. Kortenin hahmotteleman ekologisen vallankumouksen iskulause kuuluisi: "Globalisoi tietoisuus! Lokalisoi talousjärjestelmä!"

      http://www.helsinki.fi/jarj/rapi/korten.html

      "Kun vastaava kehitys on tapahtunut muissa maissa ja suuret firmat ovat muuttuneet ylikansallisiksi, yhtiöt todellakin hallitsevat maailmaa. Korten dokumentoi laajasti yhtiöiden valtaa lukuisilla tilastoilla ja tapausselostuksilla. Esimerkiksi lähes kakkien keskeisten tuotteiden maailmanmarkkinoista 40-90 prosenttia kontrolloi viitisen alan suurinta firmaa. Tällaista tilannetta kutsutaan taloustieteen oppikirjoissa monopolistiseksi.

      Yhtiöiden valtaa lisäävät niiden lukemattomat kes kinäiset yhteistyöjärjestelmät ja lobbausorganisaatiot. Samaan suuntaan vaikuttavat yhtiö- ja valtioeliittien yhteistyöfoorumit, esimerkiksi Trilateraalinen komissio ja Bilderberg-kokoukset. Korten tuo myös esiin aineistoa, joka osoittaa, että Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki, Maailman kauppajärjestö (WTO) ja monet YK:n elimet on viritetty palvelemaan ylikansallisten yhtiöiden tarpeita."

      http://www.tammilehto.info/kort-arv.htm

      Nuo ovat huolissaan demokratian katomisesta globalisaation edetessä, ovat olleet jo pari kymmentä vuotta. Ovat tässä asiassa myös olleet oikeassa. He katsovat, että demokratia pitää saada mukaan globalisaatioon, se ei välttämättä enään onnistu paikallisesti, rahan globalisaattoreiden sotavoimat ja vaikutusvalta on jo niin suuri, siksi hakevat YK:sta apua, rahan globalisaattorit sen sijaan eivät YK:sta välitä muuten kuin silmänlumeeksi, jos se saadaan antamaan lupa hyökkäykselle johonkin maahan. Valitettqavasti YK:kin on tällä hetkellä aivan liian heikko vastustamaan näitä rahan globalisaattoreita, he tekevät omanlaisensa globalisaation vailla demokratiaa.

      Saksalaiset toimittajat Martin ja Schuman kirjoittelivat 90-luvulla kirjan Globalisaatioloukku, siinä kuvataan globalisaatiota ja sen seurauksia, tässä sitaatti Kokoomuksen Verkkouutiset nettilehden vanhasta veresiosta:

      "Martin ja Schuman pelkäävät, että poliittisesta valvonnasta irronnut pääomien internationaali suistaa raiteiltaan kokonaiset valtiot ja niiden yhteiskuntajärjestykset. Näin yksi 1900-luvun suurimmista saavutuksista, tasa-arvoiset mahdollisuudet ja perusturvallisuuden taannut hyvinvointivaltio tulisi tiensä päähän.

      Kehityksen pyörä on kirjoittajien mielestä kääntymässä taaksepäin. Kun aikanaan kapitalismi kesytettiin demokratialla, niin jatkossa demokratia väistyy kapitalismin raaimpien muotojen tieltä.

      Poliittinen valta alistuu maailmanlaajuisesti toimivien suuryhtiöiden edessä.
      - "Turbokapitalismi" näyttää valloittavan maailman vääjäämättä. Samanaikaisesti se kuitenkin tuhoaa oman olemassaolonsa perusteita: toimintakykyistä valtiota ja demokraattista vakautta, Martin ja Schumann tähdentävät.

      Esimerkiksi oikeudenmukaisuus on markkinoille täysin tuntematon käsite. Niinpä väitteet, joiden mukaan globalisaatio hyödyttää kaikkia maailman asukkaita saavat heiltä tuomion.

      - Voittajat kuuluvat vähemmistöön ja häviäjät enemmistöön. Useille sadoille miljoonille ihmisille maailmanlaajuinen edistys ei merkitsekään edistystä, kirjassa todetaan."

      Globalisaatio siis tulee (Edellinen kaatui maailmansotiin) väkisin tai väsyttämällä, mutta millainen se on, onko se eliitin plutokratiaa yövartijavaltioineen, vai demokraattisesti hallittua ja pitkälti paikallista, siitä on kyse.

      • Joo..

      • Voihan tuon

        nykyisen globalisaationkin katkaista vanhoin konstein, joskin se on karmea tapa, se kuitenkin mahdollisesti tulee haluttin tai ei.

        "Sota siitä tulee, sen merkit on ilmassa

        Historia toistaa jälleen itseään [...] enempiä ajattelematta ollaan Suomea viemässä läntisen maailman sotakoneiston osaksi, eli tykinruoaksi.

        Uraliin vaan, niin että nuppi tutisee.

        http://jpheino65.puheenvuoro.uusisuomi.fi/120761-sota-siita-tulee-sen-merkit-on-ilmassa

      • Vanhasta muistista

        MirjaLeenan linkissä mainitsema Vandana Shiva on vastustanut ylikansallisten lääketehtaiden oikeutta kaapata alkuperäiskansojen lääketieteellistä tietämystä, jota ylikansalliset lääkeyhtiöt sitten patentoivat ja josta rahastavat...

      • Vanhasta muistista
        Vanhasta muistista kirjoitti:

        Piti oikein tarkistaa.

        "Shiva on arvostellut muun muassa länsimaista tiedettä, globalisaatiokehitystä ja monikansallisia yhtiöitä. Hän kannustaa aktiiviseen protestiin monikansallisia yhtiöitä ja vapaakauppaa vastaan, paitsi kirjoitetulla sanalla ja tutkimuksilla, myös väkivallattomien mielenosoitusten avulla. Shivalle myönnettiin Right Livelihood -palkinto vuonna 1993 ("for placing women and ecology at the heart of modern development discourse").

        Shiva on vastustanut voimakkaasti geenimuuntelua ja varoittaa suuryhtiöiden tavoitteista patentoida ruokakasvien siemenet ja tätä kautta omistaa koko ruokatuotannon pohja."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Vandana_Shiva

        "Vandana Shivan maailma"

        http://www.vaikuttava.net/article.php?sid=2445

        Tuota en muistanutkaan, että kirjoitti myös kirjan: Taistelu vedestä:

        "Vandana Shiva nostaa esille maailmanlaajuisesti tärkeän kysymyksen siitä, kenellä on oikeus omistaa vesi? Veden yksityistämiseen ja monopolisoitumiseen liittyvät kysymykset tulevatkin lähivuosina nousemaan yhä tärkeämmiksi."

        -Vastapaino-

      • maineen palautus

        Mitään virkaa ei ole puheilla, kirjoituksilla eikä "puhdistuksilla"
        kun- m a i n e - o n - k a t k o l l a.

      • Mirjaleena Isoaho
        Vanhasta muistista kirjoitti:

        Piti oikein tarkistaa.

        "Shiva on arvostellut muun muassa länsimaista tiedettä, globalisaatiokehitystä ja monikansallisia yhtiöitä. Hän kannustaa aktiiviseen protestiin monikansallisia yhtiöitä ja vapaakauppaa vastaan, paitsi kirjoitetulla sanalla ja tutkimuksilla, myös väkivallattomien mielenosoitusten avulla. Shivalle myönnettiin Right Livelihood -palkinto vuonna 1993 ("for placing women and ecology at the heart of modern development discourse").

        Shiva on vastustanut voimakkaasti geenimuuntelua ja varoittaa suuryhtiöiden tavoitteista patentoida ruokakasvien siemenet ja tätä kautta omistaa koko ruokatuotannon pohja."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Vandana_Shiva

        "Vandana Shivan maailma"

        http://www.vaikuttava.net/article.php?sid=2445

        Tuota en muistanutkaan, että kirjoitti myös kirjan: Taistelu vedestä:

        "Vandana Shiva nostaa esille maailmanlaajuisesti tärkeän kysymyksen siitä, kenellä on oikeus omistaa vesi? Veden yksityistämiseen ja monopolisoitumiseen liittyvät kysymykset tulevatkin lähivuosina nousemaan yhä tärkeämmiksi."

        -Vastapaino-

        Aivan, ja jäljellä oleva vesi kansallistetaan, mutta jaetaan samalla kestävän kehityksen mukaan kaikkien maiden kesken. Ja kuka päättää: globaali YK-hallinto, maailman hallitus siis!

      • Jaha ja
        Mirjaleena Isoaho kirjoitti:

        Aivan, ja jäljellä oleva vesi kansallistetaan, mutta jaetaan samalla kestävän kehityksen mukaan kaikkien maiden kesken. Ja kuka päättää: globaali YK-hallinto, maailman hallitus siis!

        Mirjaleena siten hyväksynee ylikansalisten suuryhtiöiden veden omistamisen? Siitähän on tullut ongelmia jo aikoja sitten. Köyhiltä on vesi loppunut, ehkä tuo on Mirjaleenan malli?

        Vaihtoehto sellainen inhimillisempi tietysti on, että vedet omistaa YK ja jakaa niitä ilman yritysten etujen ajamista.

        Sitten on se IPU:n vaihtoehto, että Suomi ja suomalaiset omistavat omat vetensä ja päättävät niistä ihan itse, mutta se kait on jotain gommunismia kuten Mirjaleena asiaa nimittää, disinformaatiota ja gommunismia ;-)

        http://harrikiiskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143924-maailmanpankin-entinen-ekonomisti-avautuu#comment-2213128

    • Ei niin rohkea

      Rohkeaa Isoaho!

      Isoaho se uskaltaa kirjoittaa tästä asiasta omalla nimellä ja kasvoilla. Itselläni ei vastaavaa rohkeutta valitettavasti ole, vaikka olenkin asioista aivan samaa mieltä.

      Tällä palstalla tulet joutumaan hyvin asiattoman herjaukset kohteeksi, kuten kaikki ne, jotka paljastavat mikä ipun todellinen luonne on. Sillä ei ole mitään merkitystä, että olet tehnyt pyyteettömästi töitä aikoinaan ipun puolesta.

      • Mirjaleena Isoaho

        Aidoilla asioilla ei ole merkitystä, ei pyyteettömällä työllä. Ipun hallitus siunasi mm. terveyspoliittisen ohjelmani sabotaasin, mistä oli järkyttynyt mm. entisen Lääkelaitoksen ex-ylilääkäri, joka samassa rytäkässä tuli häikäilemättömästi väärinkohdelluksi ipun hallituksen toimesta. Toinen järkyttynyt erotettiin kanssani "ystävänäni".
        Näille kaikille tapahtumille on todisteet ja todistajat. Asioista ei puhuta niinkuin ne oli tai ovat. Sen sijaan kerrotaan valheita ja muutellaan tosiasioita.

    • Isoahon motiivit?

      Mirjaleenan ajatuskiemuroita on mahdotonta käsittää, koska hänelle ei mikään kelpaa. IPU on kiistatta Suomen EU-(jäsenyyden)vastaisin ja maailmanhallitusvastaisin puolue. Se on sitä aidosti, eikä Mirjaleenan jatkuva haitanteko asiaa miksikään muuta.

      Mirjaleena ei ole missään vaiheessa kertonut omaa vaihtoehtoaan. Minkään muotoinen EU-vastustus ei hänelle kelpaa, minkään puolueen toteuttamana. Hän peräänkuuluttaa EU:n, YK:n ja globalisaation vastustamista, mutta ei kerro miten kyseistä politiikkaa pitäisi harjoittaa jotta se hänelle kelpaisi. Kun joku puolue (IPU) toteuttaa hänen toivomaansa politiikkaa, se ei sitten käytännössä kelpaakaan hänelle. Kun hän ei pysty asiapohjalta näyttämään että IPU olisi vilpillinen, hän turvautuu epämääräisiin väitteisiin siitä, että puolueessa olisi pinnan alla jotain salattuja tavoitteita.

      Mirjaleena on tehnyt pitkän sarjan hyökkäyksiä IPUa vastaan väitteillä, joita hän ei kykene todistamaan. Ei ole näkynyt yritystäkään esittää todisteita IPUn vilpillisyydestä. Ei siltikään, vaikka hänelle on tehty ipulaisten itsensä puolelta jopa rahallisia tarjouksia siitä, että hän esittäisi vedenpitävät todisteet väitteilleen. Sehän olisi kaikkien etu. Eipä sitä tosin kukaan ihmettele, ettei hän pysty todistamaan tuulesta temmattuja juttujaan. Tarjous on silti voimassa.

      Mirjaleena käy välillä koko puolueen kimppuun, välillä sen johtohahmojen kimppuun henkilökohtaisesti. Monet todistamattomat väitteet täyttävät julkisen kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Se että Mirjaleenasta ei ole tehty tutkintapyyntöä, johtuu yksinomaan siitä, että kukaan ei ole viitsinyt ryhtyä oikeusprosessin ylimääräiseen riesaan kyseisen ihmisen vuoksi.

      Mirjaleena ei ole tullut sen paremmin toimeen muissakaan puolueissa. Ei myöskään muiden netissä tunnettujen ihmisten kanssa. Hän on esittänyt hiljattain perättömiä väitteitä ainakin Jouko Pihon teksteistä. Verkkomediaa vastaan Mirjaleena hyökkää kaikenaikaa. Tähänkään Mirjaleena ei ole vastannut, että minkälainen ns. vaihtoehtomedian pitäisi olla, jotta se hänelle kelpaisi. On todennäköistä, että jos Verkkomedian rinnalle perustettaisiin joku toinen vastaava sivusto, sekään ei hänelle kelpaisi. Hän leimaisi senkin bluffiksi pelkästään omien villien teorioidensa pohjalta ilman todisteita.

      Mirjaleenan itsensä kohdalla on kysyttävä, mistä hän ammentaa motiivinsa tähän lokaamiseen. Onko Mirjaleena hahmo, jonka tehtävänä on hankaloittaa kaikkien poliittista suunnanmuutosta ajavien tahojen toimintaa?

      Jos palataan YK-aiheeseen, niin IPU todellakin kannattaa perinteistä, itsenäisten valtioiden välistä kansainvälistä yhteistyötä. Sitä voidaan tehdä myös YK:n puitteissa. YK:n kehitystä pitää kuitenkin jatkuvasti tarkkailla. Jos se alkaa kehittyä maailmanhallituksen suuntaan, IPUlle tulee varmasti eteen tilanne, jossa suhtautumista YK:hon pitää arvioida uudelleen. Mirjaleena on oikeassa siinä, että YK on pidettävä jatkuvan tarkkailun alla. Globalistit ovat tosiaan suunnitelleet YK:sta tulevaa maailmanhallitusta, mutta he eivät ole kyenneet toteuttamaan tavoitetta eikä nykyinen YK ole uhka tässä mielessä. Maailmassa tullaan kuitenkin näkemään vaikeita aikoja lähivuosina sotien, talouskriisien, nälän ja luonnonmullistusten muodossa. Näitä apuna käyttäen globaalieliitti pyrkii muuttamaan YK:n maailmanhallitukseksi, jonka päämaja voi sijaita muuallakin kuin New Yorkissa. Maailmanhallitukseen tulisi edustus maanosa/talousaluekohtaisesti, ei siis enää kansallisvaltioiden suoraa edustusta.

      Kun IPU haluaa erota EU:sta, se tarkoittaa samalla sitä, että emme voi olla mukana sellaisessa maailmanhallitus-YK:ssa, jossa edustus tapahtuu EU:n kautta. Myös nykyisessä YK:ssa EU-maat noudattavat yhteistä kantaa, mutta muodollisesti siellä ollaan kuitenkin kansallisvaltion mandaatilla. Jos tilanne muuttuu tässä suhteessa, asiaan jouduttaneen ottamaan IPUssa selkeä kanta. EU:sta eroaminen on keskeisin toimenpide myös tämän YK:hon liittyvän problematiikan osalta.

    • mikäs itse

      Olet itse globalisti. Miksi keskityt vain ipun herjaamiseen? Kristillisyys edustaa globalismia jossa valta annetaan jonnekin mistä ei ole edes mitään tietoa. Me suomalaiset emme ole antautuneet ikinä tälle aatteelle. Olemme edelleen ylpeitä pakanoita jotka luottavat omaan tietoonsa. Kyllä nämä maailman laajuiset järjestöt ovat kaikki jotain vastaan mutta niistähän voi erota jos ongelmia tulee liikaa. Eihän ipu mistään vielä päätä. Turha ennakoida mitään.

    • sairasta

      Mirjaleena Isoahosta on pakko todeta että ei ole lääkäriammatin omaavalle suotavaa esiintyä maamme juorupalstoilla ja yrittää VAIKUTTAA POLITIIKKAAN MUSTAMAALATEN JOTAIN MISTÄ ITSE ON TULLUT SYRJÄYTETYKSI - yksinkertaisesti se on sopimatonta! Miten potilaanne voi luottaa hoitoonne, kun käyttäydytte näin ihmeellisellä tavalla! Ymmärrän että jollain omalla blogi -sivustollaan tai haastattelutilanteessa kertoo omia näkemyksiään, mutta että kehtaa juorupalstoilla aukoa päätään!

      Olen ystävällinen ja tule järkiisi, tai ota edes yhteyttä Oikeaan Lääkäriin, tarvitset apua ja olen huolissani terveydestäsi!

    • Mirjaleena Isoaho

      "Maailmassa tullaan kuitenkin näkemään vaikeita aikoja lähivuosina sotien, talouskriisien, nälän ja luonnonmullistusten muodossa."

      Tämä lause paljasti kirjoittajan.

      • Mirjaleena Isoaho

        Hei ipulaiset!
        Koska eräs ipulainen osaa näin selkeästi kertoa tulevista tapahtumista, niin varmasti ymmärrätte, että kirjoittajalla on sisäpiiritietoa.

        Siis alle 10 vuoden sisään: "Maailmassa tullaan kuitenkin näkemään vaikeita aikoja lähivuosina sotien, talouskriisien, nälän ja luonnonmullistusten muodossa."

        Sen vastineeksi lukekaa tämä vielä uudelleen:
        http://mirjaleenaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/120721-suomalaisten-puhdistus-olin-oikeassa

        Jättäkää nämä asiat korvan taakse ja seuratkaa tapahtumia.

        Näistä vastakommenteista voi päätellä sitä propgandan määrää, joilla maailmanhallitus luodaan. Oma ääneni tulee hukkumaan jossain vaiheessa siihen propagandaämyreiden kakofoniaan.

      • jäitä pipoon

        Tule jo maan pinnalle. Olet kuulemma elänyt pilvissä tähän asti. On aika vaikea suurituloisena käsittää asioita. Joko sinusta tulee sarasvuo tai Isoaho. IPUn politiikka perustuu tasa-arvoisuuteen jossa tuloerot pienennetään verotuksella,eikä varastamisella. Varastamistahan on suurien tulojen haaliminen. Nyt se on johtanut koko maailmantalouden tuhoamiseen ja sitä myötä erityisesti vaatimattomien ihmisten tuhoon.
        Maailmassa ei ole mitään maailmanhallitusta,eikä sellaista ikinä tule,jollei sellaiseksi lueta uskontoja. Me suomalaiset emme lähde edes keskustelemaan noista utopioista. Meillä on oma elämä.

      • Mirjaleena Isoaho
        jäitä pipoon kirjoitti:

        Putosi globaalin eliitin mielikuvapilvistä 7.11.2007. Herätys ei ollut kertakaikkinen, vaan kuin pieni lapsi aloin tutkimaan, mitä täällä oikeasti tapahtuu. Miten vaatimaton ihminen voi tuhoutua kuin tappamalla? Kuullostat sellaiselta, joka ei koskaan ole saanut tarpeeksi.
        Elä sinä ipun pilvilinnoissa, ihan rauhassa. Juurihan teikäläinen osasi kertoa, mitä lähivuosina tapahtuu. Oi joi joi, tiedätkös, mitäs sitten tässä maailmassa tapahtuu?

      • hän on viisas nainen

        Jos et tiedä miten tässä maailmassa tulee tapahtumaan niin kysy Rauni-Leena Luukaselta, hän jos kuka tietää ja enemmän kuin me tiedämme!

        Olette lääkäreitä kummatkin, saattaisitte hyvinkin löytää yhteisen sävelen..

      • hän on viisas nainen
        hän on viisas nainen kirjoitti:

        Jos et tiedä miten tässä maailmassa tulee tapahtumaan niin kysy Rauni-Leena Luukaselta, hän jos kuka tietää ja enemmän kuin me tiedämme!

        Olette lääkäreitä kummatkin, saattaisitte hyvinkin löytää yhteisen sävelen..

        Rauni-Leenalla oli etukäteistietoa sikainfluenssapiikin vaaroistakin: https://www.youtube.com/watch?v=6gAzAoCqJwY

      • H3eh..

    • Satakunnasta

      Eikö tälle Isoaholle voida tosiaan mitään? Tällä palstalla pitäisi ylistää Pesosta eikä kirjoittaa muusta.

      Onneksi tämä Isoaho lähti. Ei muilla kuin Pesosella pidä olla ajatuksia. Eikö Isoaho ymmärrä, että tämä puolue on Antti Pesosen ja muut pitävät turpansa kiinni!?

      • Mirjaleena Isoaho

        Tunnen ihmismieltä sen verran, että kirjoituksillani ei ole vaikutusta puolueseen, joka sinänsä toimii laumaperiaatteella. Kun maailmantapahtumat etenevät, ihmiset mahdollisesti muistavat kirjoitukseni. Vaihtoehto sattuu olemaan takataskussa. Ei omani, mutta välitän sen. Ipu vaikenee kaikista vääryyksista YKssa, ei vastusta YKn alaista maailmanhallitis kampanjaa. Jälkikäteen siis aikoo sanoa, juu, ei tykätä. Aivan. Ipu perustettiin EUjäsenyyden kynnyksellä, miksi ei aiemmin? Ihmisten haltuunotto, r-ei kai?

      • Jäsenyyden

        Kynnyksellä, totta kai kynnyksellä, aiemmin koko unionia ja sen asiaa vietiin eteenpäin sammutetuin lyhydyin, eivätkä ihmiset edes oikein tienneet siitä mitään, vaikka isänmaalliset olivat kuitenkin asioita tavallista kansaa enemmän seurailleet.

        Käytänössä kaikki EU-vastaiset järjestöt syntyivät vasta noihin aikoihin, mikä tietysti on loogista, siitä on aivan turha vedellä mitään salaliittohuuhaata. Ja tavoitteethan ovat kuten Wiki kertoo:

        "!tsenäisyyspuolue ajaa Suomen irrottamista EU:sta ja vastustaa EU:n perustuslakisopimusta. Puolueen vaihtoehto EU-jäsenyydelle on ETA-sopimus, joka takaisi suomalaisille vapaan liikkuvuuden ja muita EU:n kanssa yhteneviä etuja. Tämä vastaa Islannin, Liechtensteinin, Norjan eli EFTA-maiden ETA-järjestelyä tai Sveitsin mallia, jossa kieltäydytään suorasta ETA:sta, mutta tehdään Euroopan unionin kanssa erillisiä sopimuksia tarpeen mukaan.

        Puolueen muita tavoitteita ovat mm. estää pääoman virtaaminen pois Suomesta, puolustaa kotimaista ruoan tuotantoa, kehittää energiaomavaraisuutta ja edistää uusiutuvaan energiaan siirtymistä, torjua Nato-jäsenyys ja turvata Suomen asema puolueettomana maana, varmistaa eri alueiden tasapuolinen kehittäminen ja torjua kuntien pakkoliitokset, perustaa Suomeen riippumaton perustuslakituomioistuin sekä edistää suoran demokratian käyttöönottoa"

        YK:ssa Suomi taas on ollut jo hiukka pitempään, kuten Wiki taas kertoo:

        "Pohjoismaista Norja ja Tanska kuuluivat perustajajäseniin. Ruotsi ja Islanti liittyivät jäseniksi vuonna 1946.

        Toisessa maailmansodassa hävinneellä puolella olleille valtiolle, muun muassa Suomelle, mahdollisuus anoa YK:n jäsenyyttä muodostui vasta Pariisin rauhansopimuksen tultua voimaan syksyllä 1947. Kuitenkin suurvaltojen, lähinnä Neuvostoliiton sekä Yhdysvaltain ja sen liittolaisten, välisestä tasapainopolitiikasta johtui se, ettei 1950–1954 Yhdistyneisiin kansakuntiin otettu uusia jäseniä, ennen kuin niitä oli riittävän suuri ja tasapuolinen joukko. Vasta 14. joulukuuta 1955 YK:n jäseniksi hyväksyttiin samanaikaisesti Albania, Bulgaria, Ceylon (nyk. Sri Lanka), Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Jordania, Kambodža, Laos, Libya, Nepal, Portugali, Romania, Suomi ja Unkari."

    • Mirjaleena Isoaho
      • H3eh...

      • On siellä
        Mirjaleena Isoaho kirjoitti:

        http://mirjaleenaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/124096-ih-mis-kun-ta-vaa-tii-kom-mu-nis-mia

        Siis tässä!

        Hyvin asiallisia blogeja, kuten tässä, nyt hiukka leikataan ja sästetään

        "Kun ambulanssi ei enään tule"

        http://ruoska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/124147-kun-ambulanssi-ei-enaan-tule

        Kuten tuolla ylempänä sanottiin:

        "Suuri osa noista on viime vuosituhannen kuuluja globalisaatiokriitikoita, jotka jo tuolloin näkivät, mitä on tulossa uusliberaalin globalisaation muodossa"

        He kertoivat jo sillon, miten tulee käymään ja oikeassa olivat, siihen ei mitään salaliittoa tarvittu.

      • Mirjaleena Isoaho10
        H3eh... kirjoitti:

        Lukaisin sen jo aiemmin tuolta blogeista, ei voi mitään, se vaan pisti naurattamaan tuo blogi. > maailmanvapahtajan, suunnitelmia päänne ja ympäristömme menoksi.> Hehhehhehe. Huu haa.

        Kuinka voit nauraa ipun ex-puoluesihteerin välittämille jutuille. Ettäs kehtaatkin. Vai tarkoitatko todella, että ipu kannattaa gmota ja nanoteknologiaa... aivan.

      • H3eh...
        Mirjaleena Isoaho10 kirjoitti:

        Kuinka voit nauraa ipun ex-puoluesihteerin välittämille jutuille. Ettäs kehtaatkin. Vai tarkoitatko todella, että ipu kannattaa gmota ja nanoteknologiaa... aivan.

        Kuka tahansa saa uskoa mihin huvittaa, vaikka lentävään spagettihirviöön, senkin "uskon" kannattajat ovat tervetulleita Itsenäisyyspuolueeseen, kunhan eivät häiritse uskollaan muita ja puolueen politiikkaa/kampanjoita, salaliittohörhöillä sama juttu, salaliittoilkoon vaikka mitä itsekseen, kunhan se ei häiritse puolueen normaali/reaalimaailmassa tapahtuvia kampanjoita, Pesonen hyvin ymmärtää tämän asian, salaliittohörhöille sen ymmärtäminen ehkä tuottaa vaikeuksia.

        Erilaisista satuolennoista keskustelu vakavan reaalimaailman keskustelun yhteydessä on oikeasti, kuten edellä sanoin, se pistää naurattamaan.

        Puoluesihteeri harastakoon mitä harrastaa, vaikka joogalentoa, kunhan se ei häiritse puolueen toimintaa. Eikös se Siikalan Pekkakin ollut seonnut johonkin Uranitia uskoon, tai ainakin ko. bisnekseen ja heppu on edelleen yksi Uuden Suomen luetuimpia ja kommentoiduimpia henkilöitä.

        Hihhulointi ja huuhaa irti reaalipolitiikasta, suurin osa siitä on kopioitu suoraan jenkeistä ;-)

        http://killinghope.org/bblum6/mystic.htm

      • kuolemaa ei ole
        Mirjaleena Isoaho10 kirjoitti:

        Kuinka voit nauraa ipun ex-puoluesihteerin välittämille jutuille. Ettäs kehtaatkin. Vai tarkoitatko todella, että ipu kannattaa gmota ja nanoteknologiaa... aivan.

        Suurena Rauni-Leena Luukasen fanina suosittelen Mirjaleenallekin tutustumista hänen teksteihinsä ja tietämykseensä tämän maailman menosta ja elämästä ylipäätään.

        Ehkäpä Mirjaleenastakin vielä kasvaa samanlainen edelläkävijä ja oman tiensä kulkija.
        Lääkäreinä, ihmisten hyväksi työtään tehneinä heillä olisi varmasti myös tietoa ja näkemyksiä jaettavanaan puolin ja toisin.

        Meillä on toivoa jos vain avaudumme tiedolle, kuuntelemme viisaampiamme ja jaamme kuulemaamme toisille ihmisyksilöille!

      • H3eh...
        H3eh... kirjoitti:

        Kuka tahansa saa uskoa mihin huvittaa, vaikka lentävään spagettihirviöön, senkin "uskon" kannattajat ovat tervetulleita Itsenäisyyspuolueeseen, kunhan eivät häiritse uskollaan muita ja puolueen politiikkaa/kampanjoita, salaliittohörhöillä sama juttu, salaliittoilkoon vaikka mitä itsekseen, kunhan se ei häiritse puolueen normaali/reaalimaailmassa tapahtuvia kampanjoita, Pesonen hyvin ymmärtää tämän asian, salaliittohörhöille sen ymmärtäminen ehkä tuottaa vaikeuksia.

        Erilaisista satuolennoista keskustelu vakavan reaalimaailman keskustelun yhteydessä on oikeasti, kuten edellä sanoin, se pistää naurattamaan.

        Puoluesihteeri harastakoon mitä harrastaa, vaikka joogalentoa, kunhan se ei häiritse puolueen toimintaa. Eikös se Siikalan Pekkakin ollut seonnut johonkin Uranitia uskoon, tai ainakin ko. bisnekseen ja heppu on edelleen yksi Uuden Suomen luetuimpia ja kommentoiduimpia henkilöitä.

        Hihhulointi ja huuhaa irti reaalipolitiikasta, suurin osa siitä on kopioitu suoraan jenkeistä ;-)

        http://killinghope.org/bblum6/mystic.htm

        Feikille vielä, huomiona, että olihan perussuomalaisillakin aikanaan Urantia-kirjaan hassahtanut pastori Torsti Äärelä ehdokkaana, ei se puoluetta pilannut.

      • H3eh...
        kuolemaa ei ole kirjoitti:

        Suurena Rauni-Leena Luukasen fanina suosittelen Mirjaleenallekin tutustumista hänen teksteihinsä ja tietämykseensä tämän maailman menosta ja elämästä ylipäätään.

        Ehkäpä Mirjaleenastakin vielä kasvaa samanlainen edelläkävijä ja oman tiensä kulkija.
        Lääkäreinä, ihmisten hyväksi työtään tehneinä heillä olisi varmasti myös tietoa ja näkemyksiä jaettavanaan puolin ja toisin.

        Meillä on toivoa jos vain avaudumme tiedolle, kuuntelemme viisaampiamme ja jaamme kuulemaamme toisille ihmisyksilöille!

        Netissä kehumasi Rauni Leena kulkee nimellä Huuhanen-Kilde... ;-)

        Tämä ketju alkaa kohta olemaan valmista kamaa salaliittoteoria tai ufopalstalle...Juhan af Gran vielä puuttuu.

        Olen tutustunut ko.henkilöön. Hän on samassa sarjassa ipulaisten kanssa ajamassa uutta maailmanjärjestystä. Hän ei koskaan käytä lähdeviitteita.

      • Mirjaleena Isoaho
        On siellä kirjoitti:

        Hyvin asiallisia blogeja, kuten tässä, nyt hiukka leikataan ja sästetään

        "Kun ambulanssi ei enään tule"

        http://ruoska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/124147-kun-ambulanssi-ei-enaan-tule

        Kuten tuolla ylempänä sanottiin:

        "Suuri osa noista on viime vuosituhannen kuuluja globalisaatiokriitikoita, jotka jo tuolloin näkivät, mitä on tulossa uusliberaalin globalisaation muodossa"

        He kertoivat jo sillon, miten tulee käymään ja oikeassa olivat, siihen ei mitään salaliittoa tarvittu.

        Puhutko nyt jälleen henkilöistä, jotka ajavat maailmanhallitusta? Huhhuh.

      • Mirjaleena Isoaho
        H3eh... kirjoitti:

        Kuka tahansa saa uskoa mihin huvittaa, vaikka lentävään spagettihirviöön, senkin "uskon" kannattajat ovat tervetulleita Itsenäisyyspuolueeseen, kunhan eivät häiritse uskollaan muita ja puolueen politiikkaa/kampanjoita, salaliittohörhöillä sama juttu, salaliittoilkoon vaikka mitä itsekseen, kunhan se ei häiritse puolueen normaali/reaalimaailmassa tapahtuvia kampanjoita, Pesonen hyvin ymmärtää tämän asian, salaliittohörhöille sen ymmärtäminen ehkä tuottaa vaikeuksia.

        Erilaisista satuolennoista keskustelu vakavan reaalimaailman keskustelun yhteydessä on oikeasti, kuten edellä sanoin, se pistää naurattamaan.

        Puoluesihteeri harastakoon mitä harrastaa, vaikka joogalentoa, kunhan se ei häiritse puolueen toimintaa. Eikös se Siikalan Pekkakin ollut seonnut johonkin Uranitia uskoon, tai ainakin ko. bisnekseen ja heppu on edelleen yksi Uuden Suomen luetuimpia ja kommentoiduimpia henkilöitä.

        Hihhulointi ja huuhaa irti reaalipolitiikasta, suurin osa siitä on kopioitu suoraan jenkeistä ;-)

        http://killinghope.org/bblum6/mystic.htm

        Kommentoija ei taida ymmärtää, millaiset henkilöt käyttävät valtaa ipussa. Ipu on haltuunotettu puolue. Ensin te kiellätte asian, sitten te nauratte asialle ja lopuksi te hyväksytte asian itsestään selvyytenä.

      • halooäijä
        Mirjaleena Isoaho kirjoitti:

        Olen tutustunut ko.henkilöön. Hän on samassa sarjassa ipulaisten kanssa ajamassa uutta maailmanjärjestystä. Hän ei koskaan käytä lähdeviitteita.

        Mielestäsi siis lähdeviitteet tekevät kirjoittajat viisaiksi? Omasta mielestäni on asia päinvastoin. Kun lukee liikaa niin ajattelu unohtuu. Muiden kirjoitusten toistaminen tuntuu lähinnä naurettavalta kopioinnilta. Netin lukeminen johtaa hulluuteen,sillä ne kirjoitukset ovat pääasiassa vinksahtaneiden juttuja.
        Pidän Ipua edelleen viisaana puolueena vaikka se ei ole menestynyt politiikassa. Sen paras puoli on talous. Nämä muut jutut ovat merkityksettömiä kansalaisten kannalta. Koko EU-jäsenyys oli ja on edelleen keinottelijoiden pyörittämä rosvous jolla tavalliset ihmiset ryöstetään putipuhtaiksi. Sen seuraksena maahan tulee täydellinen sekasorto. Näin on jo Kreikassa ja Espanjassa. Kun rosvot saavat tuhottua suurimman osan energiavaroista niin sitten kuollaan nälkään. Toimivan pienmaataloushan on jo tuhottu.
        Ipu keskittyy nähdäkseni perusasioihin ja se on hyvä. Valitettavasti kansa ja yksittäiset henkilöt on saatu Ipua vastaan rahoitetulla mustamaalaamisella jota tällä sivullakin jotkut työkseen tekevät. Eduskuntapuolueet ovat kaikki rosvojen vallassa kuten päätöksistä nähdään. Eihän mikään puolue voi olla niin tyhmä että ryhtyy Keskustan tavoin rahastamaan omia äänestäjiään kalliilla viemäreillä. Takana on näissä tapauksissa mieletön korruptio ja sen yhteys lainsäädäntöön. Kun kerran joutuu rikollisten alaisuuteen niin siellä pysyy iät.

      • Menit halpaan
        Mirjaleena Isoaho kirjoitti:

        Puhutko nyt jälleen henkilöistä, jotka ajavat maailmanhallitusta? Huhhuh.

        Seuraamalla kaikenlaisia asioita tulee varmasti aivopestyksi. Maailmalla on järjestöjä jotka luovat uusia keinoja varastamiseen jatkuvasti. Kun ne ryhtyvät puhumaan uusista maailmanjärjestyksistä sun muusta,niin näitä asioita seuraavat ihmiset ottavat ne todesta. Näin nuo roistot saavat kannatusta ja valtaa tehdä jotain rikollista. Hyvän tyrkyttäminen perustuu harvoin totuuteen. Tästähän on oivana esimerkkinä tämä EU,jonka valehtelu oli aivan totaalista. Usko EU:hun tuli maksamaan suomalaisillekin maltaita. Ja maksut vain kasvavat tulevina aikoina.
        Kaikki Euroopan maat eivät liittyneet EU:hun ja säästivät paljon. Me ipulaiset nauramme hössötyksille maailmanhallituksesta. Niin pitkälle emme tosiaan lähde hölmöilemään. Suuri maa ja suuret puhallukset. Se on sääntö näille rosvoille. Kukaan ei pysty salailtua rosvoilua estämään suurissa ympyröissä. Siksi Me ipulaiset yritämme pitää valtion pienenä.

      • EnEnääVuosiinMukana
        Menit halpaan kirjoitti:

        Muistatko, että "Suuri maa, suuret toleranssit" viittasi Neuvostoliittoon. Sitä maata Ipun "messias" Ilkka Hakalehto ei halunnut milloinkaan arvostella puolella sanallakaan, vaikka se maa se vasta rosvoilikin. Rosvoili mm naapurimailta alueita kokonaan tai osittain ja omilta kansalaisiltaan näiden työvoiman vankileireillä.

      • Tarkennos
        H3eh... kirjoitti:

        Netissä kehumasi Rauni Leena kulkee nimellä Huuhanen-Kilde... ;-)

        Tämä ketju alkaa kohta olemaan valmista kamaa salaliittoteoria tai ufopalstalle...Juhan af Gran vielä puuttuu.

        Rauni Leenaa on sanottu jo aikoja sitten Huuhanen-Dilleksi netissä...

    • meitä tarkkaillaan

      Oletteko muuten kokeilleet kuinka eurosetelit palavat kun niihin kohdistetaan mikroaaltosäteilyä?

      http://www.prisonplanet.com/022904rfidtagsexplode.html

      Mielenkiintoinen juttu, mutta pienissäkin euroseteleissä on nykyään RFID tunnisteet, joiden avulla niitä voidaan seurata.

      Seteliin palaa reikä juuri tunnisteen kohdalle, kun sitä säteilyttää tavallisessa kotimikrossa. Kokeilkaapa huviksenne vaikkapa 5 euron setelillä, toimii!

      • Jihaa..

        Ja foliohatut ratsastaa jälleen. Pitäisiköhän Suomeen oikeasti perustaa oma puolue foliohatuille? Heitä tuntuu olevan paljon liikkeellä.

        Eduskunnan istunnot on ollut pitkään TV:n paras huumoriohjelma, mutta kun eduskuntaan pääsisi vaikka kymmenkunta foliohattupuolueen jäsentä, eduskunnan keskustelujen viihdearvo nousisi aivan uusiin ulottuvuuksiin.

      • ipuvanhus

        Et ole kokeillut 500 euron setelillä?

      • EnEnääVuosiinMukana
        Jihaa.. kirjoitti:

        Ja foliohatut ratsastaa jälleen. Pitäisiköhän Suomeen oikeasti perustaa oma puolue foliohatuille? Heitä tuntuu olevan paljon liikkeellä.

        Eduskunnan istunnot on ollut pitkään TV:n paras huumoriohjelma, mutta kun eduskuntaan pääsisi vaikka kymmenkunta foliohattupuolueen jäsentä, eduskunnan keskustelujen viihdearvo nousisi aivan uusiin ulottuvuuksiin.

        Mikä se sellainen foliohattujen puolue on?

      • EnEnääVuosiinMukana

        Kiva, että Isoahon aloittama viestiketju paljastaa tämänkin EU-salaisuuden. Bravo, bravo Isoaho.

      • Sellainen olisi
        EnEnääVuosiinMukana kirjoitti:

        Mikä se sellainen foliohattujen puolue on?

        tietenkin näiden puolue, Wikipedia neuvoo:

        "Foliohattu on esimerkiksi alumiinifoliosta tai vastaavasta ohuesta sähköä johtavasta kalvosta tai pienisilmäisestä verkosta valmistettu päähine. Jotkut käyttävät foliohattua suojaamaan aivoja tai käyttäjäänsä muun muassa sähkömagneettisilta aalloilta, ajatuksenluvulta ja etämielenhallinnalta.

        Foliohattujen käyttö on hyvin harvinaista. Foliohattu onkin terminä tutumpi internetissä, jossa sitä käytetään usein kuvaamaan esimerkiksi paranoiaa. Foliohattuja on myös esiintynyt useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Esimerkiksi elokuvassa Signs (2002) yhdessä kohtauksessa nähdään perhe istumassa sohvalla ajatuksenlukusuojat päässään. Foliohatusta on saanut nimensä Linux-jakelu Tinfoil Hat."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Foliohattu

        Foliohatun teko ohjeet.

        http://koti.mbnet.fi/roine/salaliitto/foliohattu.php

    • Mirjaleena Isoaho

      Debunkkaajat ilmestyvät joukoin paikalle, kun tarvitsee ajaa alas jonkun henkilön asia. Onneksi olkoon ipu! Joukossasi onkin taitavia debunkkaajia : ) Ihan niinkuin debunkkaajia on esim. suuryrityksilla.

      Alkaa tulla ipun todellinen luonne esille. Enää ei Ristot tai Lenat tms. ole sanomassa mielipiteitään, vaan ammattimaiset, alaansa harjoittaneet tahot:D

      Olen velkaa kannattajilleni ipussa sen tiedon, että he ymmärtävät kenen pesässä majailevat. Älkää murehtiko, totuus on miekkaa väkevämpi.

      • Hyvästit

        En ole vanhakaan Ipulainen, mutta vaikka millainen "miekka" jäisi totuuden taakse, en kerta kaikkiaan voi käsittää että joku vanha katkeroitunut, mutta ns. yhteiskunnallisesti korkeastikoulutettu ent. Ipulainen jaksaa paasata täällä juorupalstalla omista käsityksistään.

        Jos olet joukosta poistunut, tai poistettu, et ole velkaa kuin itsellesi, muille olet jo sanaisen arkkusi avannut: ole kiltti ja tee työtäsi ja siirry sellaiseen joukkoon jossa sinusta on jollekin jotain hyötyä, lopeta mustamaalaaminen. Olet jo sanonut kaiken, kiitos NYT riittää! Hyvästi lekuri ja kaikkea hyvää elämääsi!

      • Mirjaleena Isoaho
        Hyvästit kirjoitti:

        Täysin väärä sana "katkeroitunut", sen sijaan kokemuksellisesti viisastunut.

        Taistelen maailmanhallitusta sekä yhteiskunnallista korruptiota, rappeutuneisuutta ja turmeltuneisuutta vastaan. Tällöin on taisteltava ipua vastaan, siinä missä kaikkia eduskuntapuolueita, NGO-tahoja, kansalaisjärjestöjä, YK.n elimiä jne. vastaan. Kenellekään poliittisesti valveutuneella henkilöllä ei pitäisi olla muuta mielessä... ellei ole sitten niiden (globaalin lainsäädännön) puolesta.

        Mitä te yhdestä yksinäisestä ulvovasta sudesta piittaatte? Vai onko riski, että puheissani on touuden siemen?

      • EnEnääVuosiinMukana
        Hyvästit kirjoitti:

        En ole vanhakaan Ipulainen, mutta vaikka millainen "miekka" jäisi totuuden taakse, en kerta kaikkiaan voi käsittää että joku vanha katkeroitunut, mutta ns. yhteiskunnallisesti korkeastikoulutettu ent. Ipulainen jaksaa paasata täällä juorupalstalla omista käsityksistään.

        Jos olet joukosta poistunut, tai poistettu, et ole velkaa kuin itsellesi, muille olet jo sanaisen arkkusi avannut: ole kiltti ja tee työtäsi ja siirry sellaiseen joukkoon jossa sinusta on jollekin jotain hyötyä, lopeta mustamaalaaminen. Olet jo sanonut kaiken, kiitos NYT riittää! Hyvästi lekuri ja kaikkea hyvää elämääsi!

        Minun mielestäni on ihan kiva, että Ipussa julkisuutta saanut Isoaho esiintyy tällä palstalla. Kyllä nykyipulaisten on kestettävä puolueensa menneisyys. Keskustelu on hyödyllistä. Mikään puolue ei saa olla itsetarkoitus.

    • saksan puolesta

      Miksi linkit saksasta ja neuvostoliiton todellisista johtajiste eli juutalaisista poistetaan,miettikääpä sitä valeopposition roskasakki ei haluta että totuudesta puhuttaisiin

      • Tutkimattomat tiet

        Ajatus juutalaisista Saksan todellisina johtajina on mielenkiintoinen. Hitlerillähän on epäilty olleen osittain juutalaiset juuret. Ja silti hän halusi tuhota juutalaisia.

    • KolmsNäkemys

      Miksi Isoaho leikkii toisinajattelijaa, mutta hänen kommenttinsa jäävät tänne? Kolmas Näkemys paljasti Isoahon huijariksi ja gatekeeperiksi. Miksi Kolmas Nälemys sensuroidaan tätlä sivustolta?

      Isoaho, PrisonPlanet ym. ovat huijaus ja eliitin juttu

      • NeljäsNäkemys

      • Tuolla ..
        NeljäsNäkemys kirjoitti:

        http://revisionistit.wordpress.com/2012/10/18/mirjaleena-isoahon-loppu/

        Isoahon ja Söyringin teattriesitys jatkuu siis. Sallinette kuitenkin sen paljastamisen?

        Revisionistien linkissä on pelkkää roskaa.

        "Yhdysvalloissa on viime vuosikymmeninä levinnyt kaksi uutta tieteeksi itseään väittävää huuhaa-ismiä: kreationismi eli luomistiede, jonka mukaan Raamatun luomiskertomus on kirjaimellisesti totta, sekä historiallinen revisionismi, jonka mukaan juutalaisten vainot ja joukkotuho natsi-Saksassa on pelkkää liittoutuneiden propagandaa.

        On melkeinpä makuasia, haluaako näille hörhöilyille antaa edes pseudotieteen nimeä, sillä tiedettä ei kummassakaan ole nimeksikään. Molempien takana on samansuuntainen ajattelutapa, jossa tavoitteena on oman ideologian valtaanpääsy. Se, että toisessa käytetään keppihevosena uskontoa ja toisessa historian tutkimusta, ei muuta asiaa miksikään.

        Revisionismin leviäminen on jäänyt pienen piirin harrastukseksi...

        Revisionistien propaganda ja historian vääristely leviääkin lähinnä uusnatsien keskuudessa"

        http://www.cs.joensuu.fi/~vtenhu/pseudo.html

    • Viides Näkemys

      Isoaho on klassinen huijari ja ns. gatekeeper. Hän syyttää saksalaisia juutalaisten rikoksista ja salaa juutalisten rikoksia. Hän suoltaa virallista nwo-tarinaa monesta aiheesta ja syyttää natseja joka asiasta. Hän palvelee juutalaisia ja ajaa New World Orderia, vaikka väittää sitä vastustavansa. Hän kehuu muita huijareita ja yrittää estää puheet oikeista asioista. Tärkeistä asioista vaikenee mahdollisimman paljon.

      • Mirjaleena Isoaho

        Revisonistit voisivat ottaa kantaa, kannattavatko maailman lainsäädäntöä vai eivät disinformaation sijaan? Tekisitte tekin jotain hyödyllistä. Ipu kannattaa, koska ei vastusta sitä, itseasiassa ei tikkua ristiiin laita, mikä onkin tarkoituksen mukaista.

      • 10.näkemys

        Antijudaistit ja revisionistitko sitä disinfoa suoltavatkin eivätkä Kaarlet ja ylikarjanmaat? Yli-Karjanmaa ja muu valeoppositio mainostaa Suttonin kirjaa Wall Street ja Hitlerin nousu. Mitä roskaa

      • 11.näkemys
        Mirjaleena Isoaho kirjoitti:

        Revisonistit voisivat ottaa kantaa, kannattavatko maailman lainsäädäntöä vai eivät disinformaation sijaan? Tekisitte tekin jotain hyödyllistä. Ipu kannattaa, koska ei vastusta sitä, itseasiassa ei tikkua ristiiin laita, mikä onkin tarkoituksen mukaista.

        Revarit ja antijudaisitit ovat oikeassa. Muut ovat ostettuja tai muuten korruptoituneita.

    • Seitsemäs näkemys

      Alkaa oksettaa tämä saksalaisten syyttely! Häpeäisit Isoaho! Valehtelet jatkuvasti omalle kansallesi, eikö omaatuntoa rienaa?

    • Mirjaleena Isoaho

      Eli revisionistit ovat samaa sarjaa ipulaisten kanssa. Kannatatte siis maailmanlaajuista lainsäädäntöä. Minä toimin maailmanlaajuista lainsäädäntöä vastaan, ja se on tiedän mielestänne valhe. Hohhoijaa.

      • kahdeksas näkemys

        Höpöhöpöhöpö. Game over. Turhaa urpoilua. Onko kukaan niin tyhmä Suomessa, että tuollainen kannattaa?

    • SAKSAN PUOLESTA

      hävettää tuo isoahon tyhmyys kannattaisi katsoa leon degrellen kertomus jossa leon kertoo kuinka hitler tahtoi että jokainen maa hoitaisi itse omat asiansa ja taloutensa kuten kirjoitinkin.

      eli asia on täysin selvä ettei kukaan kansallissosialisti kannata mitään globalismia eikä mitään maailmanlaajuisia lainsäädäntöjä.

    • saksan puolesta

      http://talousdemokratia.blogspot.fi/2008/03/lhihistoriasta-lytyy-ratkaisuja.html

      "Emme ollet niin tyhmiä että olisimme yrittäneet sitoa rahamme arvon kultaan, sillä kultaa meillä ei muutenkaan ollut. Sen sijaan joka ikinen (uusi) saksanmarkka joka painettiin ja kulutettiin yhteiskuntaan vastasi samaisen saksanmarkan arvosta tehtyä työpanosta tai valmistettuja tuotteita.
      Nauramme makeasti kun ajattelemme sitä aikaa kun kansalliset rahoittajamme olivat sitä mieltä että valuutan arvon määrää valtionpankin holveissa olevat kultavarat ja muut vakuudet."
      - "Anonyymi saksalainen", 1937 (C.C. Veith, Citadels of Chaos, Meador 1949)

      "Ja tämä [valuuttapolitiikka] osoittautui kestäväksi ratkaisuksi. Se toimi. Vajaassa kymmenessä vuodessa [pennittömästä] Saksasta nousi Euroopan taloudellisesti vahvin valtio. Saksan poikkeava kansallinen rahapolitiikka toimi niin maagisen ja valtaisan hyvin että se ennakoi lopullista kuolemaniskua koko kansainväliselle rahajärjestelmälle (jota sattumoisin hallitsi anynyymi etninen kansaryhmä jonka nimeä ei saa mainita) .

      Kansainväliset investointipankkiirit tiesivät että heidän oli pakko tuhota Saksan rahajärjestelmä, kaikin käytettävissä olevin keinoin muutoin heidän oma järjestelmänsä [joka pohjautuu korkoon/korkonkiskontaan] kohtaisi välttämättömän loppunsa. Ja sen loppuminen tarkoittaisi samalla että heidän suuri unelmansa maailman totaalisesta taloudellisesta hallinnasta [keskuspankkiverkoston avulla] olisi ohi.

    • SAKSAN PUOLESTA

      http://www.youtube.com/watch?v=_nKEKhgGsAI Leon Degrelle - The Epic Story of the Waffen SS

      OLIPA JOSTAKIN SYYSTÄ MENTY POISTAMAAN MUTTA TÄSSÄPÄ TÄMÄ TAAS ON KANNATTAA TODELLA KUUNNELLA TODELLISTA ASIAA VERRATTUNA ISOAHON POTASKAAN.

    • Mirjaleena Isoaho

      "eli asia on täysin selvä ettei kukaan kansallissosialisti kannata mitään globalismia eikä mitään maailmanlaajuisia lainsäädäntöjä."

      Tämä on oleellista, keskittykäämme siihen kaikin voimin!

      • 12. näkemys

        Isoaho sun blogit ovat melko hengettömiä. Tyhjänpäiväisiä. Sinulta tuntuu puuttuvan sisäinen palo asialle, joka saa kirjoittamaan selvää asiaa ja siten että näkee sanottavaa olevan. Blogisi ovat ympäripyöreitä ja varovaisia. Tärkeät asiat loistavat poissaolollaan. Ne ovat lätinää. Miksi tyyli on vaimentunut Söyringin tapaan yleisesti.Piikitysjuttuja nt vielä lukee sinulta, mutta miksi joka välissä on jotain mitätöntä mussutusta? Kirjoitatko itse niitä piikkijuttuja kun muu on niin pepusta? Hengettömyys kertoo sordiinosta tai pelosta. Se haiskahtaa näytökseltä.

      • Ottakaa selvää!
        12. näkemys kirjoitti:

        Näytöstähän se onkin...

      • on vain yksi jumala
        Ottakaa selvää! kirjoitti:

        Näytöstähän se onkin...

        Näitä harhaanjohtajia on lopun aikoina vaikka kuinka paljon!

      • aina pakana
        on vain yksi jumala kirjoitti:

        Näitä harhaanjohtajia on lopun aikoina vaikka kuinka paljon!

        Näin on. Se on aurinko.

    • saksan puolesta
    • Globalisti

      En saa ymmärrettyä, mikä globalisaatiossa on vikana. Jos ihmiset puhuvat toistensa ohi edes haluamatta ymmärtää mitä kaveri sanoo, silloin ollaan lirissä.

      Lähi-Itä on loistava esimerkki siitä, miten ei pitäisi kanssakäymistä toteuttaa.

      • Siitä sitten

        Tavaamaan niitä globalisaation vikoja, niistä on kirjoitettu monia kirjojakin.

        Globalisaatioloukku. Hyökkäys demokratiaa ja hyvinvointia vastaan.

        http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=92

        "Chossudovsky kirjoittaa samasta teemasta kuin Chomsky erityisesti teoksessaan Hinnalla millä hyvänsä – Uusliberalismi ja globaalikuri: IMF:n ja maailmanpankin 1980- ja 1990-luvulla kehitysmaille tuputtaman politiikan tuhoisuudesta.

        Chossudovskyn kirjassa vainoharhaisuus jää sivurooliin. Hän ei puhu Chomskyn tavoin pankkiirien ja upporikkaiden salaliitosta, jonka tavoitteena on uusi maailmanjärjestys. Näkökulma on niin ikään erilainen. Siinä missä Chomsky haluaa paljastaa talouden todellisen vallan, Chossudovsky analysoi tarkkaavaisesti uusliberaalin talouspolitiikan epäonnistumista kehitysmaissa. IMF:n ja Maailmanpankin julkituoman tavoitteen, "köyhyyden vähentämisen" asemesta ollaan Chossudovskyn mukaan "vähennetty köyhiä" – sanalla sanoen tapettu köyhiä nälkään ja sairauksiin."

        http://aplappi.blogspot.fi/2005/07/kyhyyden-globalisointi.html

      • Ei tapettaisi
        Siitä sitten kirjoitti:

        Tietämättömyydestä on syntynyt verisiä sotia koko ihmiskunnan historian ajan. Siksikin meidän pitäisi tietää naapurista enemmän. Nehän voi olla ihan kivaa porukkaa!

      • Pöh..
        Ei tapettaisi kirjoitti:

        Tietämättömyydestä on syntynyt verisiä sotia koko ihmiskunnan historian ajan. Siksikin meidän pitäisi tietää naapurista enemmän. Nehän voi olla ihan kivaa porukkaa!

        Ei se tietämättömyys sinänsä sotia synnytä, vaan ahneus.

        "Chossudovskyn mukaan siis IMF:n ja Maailmanpankin toimeenpanemat taloudelliset uudistukset lisäävät köyhyyttä ja velkaantuneisuutta sekä aiheuttavat jopa sotia. Miksi niitä sitten kaikesta huolimatta jatketaan? Mikä on niiden salattu järki?

        "Näiden reformien järki on ensinnäkin luoda olosuhteet yksityiseen, usein ulkomaiseen, pääomaan perustuvan taloudellisen toiminnan laajenemiselle. Ensinnäkin kyseessä olevan maan rahan arvoa alentamalla ne laskevat palkkoja dramaattisesti ja pienentävät näin työvoimakuluja. Ne luovat myös olosuhteet, joissa ulkomainen pääoma voi ottaa haltuun omaisuutta ja varoja yksityistämisohjelmien kautta. Mineraalivaroja aletaan huutokaupata ja kaivosyhtiöt saavat suuria voittoja tuottavia sopimuksia. Reformit avaavat uusia markkinoita globaalitaloudessa, joka on laskusuhdanteessa. Ne sallivat myös rikkaiden maiden hyödykeylijäämien polkumyynnin. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa nämä ohjelmat ovat johtaneet maiden oman maataloustuotannon syrjäyttämiseen ja korvaamiseen ulkomailta ostettavalla ylijäämäruoalla. En kuitenkaan näe tätä salaliittona vaan mekanismina, jonka sisäinen logiikka johtaa uusien maiden valloittamiseen taloudellista hyväksikäyttöä varten."

        "Valaiseva esimerkki on Ukraina, joka on perinteisesti ollut varsinainen vilja-aitta. Vuonna 1994 IMF allekirjoitti sopimuksen Ukrainan hallituksen kanssa, ja polttoaineen hinnat nousivat yhtäkkiä yhdeksänkertaisiksi. Tämä merkitsi sitä, että viljelijöiden polttoainekustannukset olivat kolme kertaa suuremmat kuin USA:ssa vallitsevat. Tässä tilanteessa he olisivat tarvinneet luottoa, mutta jos sitä ylipäänsä sai, korkotaso saattoi olla kymmenen kertaa korkeampi kuin USA:ssa. Kun samaan aikaan poistettiin kaupan säätely, ulkomainen vehnä syrjäytti kotimaisen ja maatalous ajettiin konkurssiin yhdellä maailman tuottavimmista viljanviljelyalueista."

        "Maailmanpankki on harjoittanut samanlaista polttoaineiden hintoja korottavaa politiikkaa Afrikassa. Niinpä monissa maissa tuottajat eivät kykene lähettämään tavaroitaan kaupunkimarkkinoille, jotka ovat 40-50 kilometrin päässä. Täten tuhansien kilometrien päästä tuleva tuonti valtaa kotimarkkinat kokonaan."

        http://www.tammilehto.info/Chossudovsky.htm

        Linkissä enemmän asiaa.

      • Yritetään ymmärtää
        Pöh.. kirjoitti:

        Totta on se, että länsimainen sota- ja kulttuurikoneisto on alistanut monia kansoja. Mutta olen huomannut länsimaisessa ajattelussa tervehtymisen merkkejä. Kun vielä suurvalta Venäjä lakkaisi tuijottamasta omaan napaansa, niin meillä voisi olla pienen kansan turvallinen olo.

      • Alistaa edellen
        Yritetään ymmärtää kirjoitti:

        Totta on se, että länsimainen sota- ja kulttuurikoneisto on alistanut monia kansoja. Mutta olen huomannut länsimaisessa ajattelussa tervehtymisen merkkejä. Kun vielä suurvalta Venäjä lakkaisi tuijottamasta omaan napaansa, niin meillä voisi olla pienen kansan turvallinen olo.

        " Mutta olen huomannut länsimaisessa ajattelussa tervehtymisen merkkejä."

        Päinvastoin homma pahenee koko ajan.

        "Keetin mukaan eurooppalaisten kanssa on kuitenkin vielä hankalampaa. "Kun eurooppalaiset tulevat, he eivät sano, että haluavat tämän tai tuon sopimuksen. He sanovat: avatkaa sosiaalipalvelunne, avatkaa julkiset hankintanne ja avatkaa rahoitusmarkkinanne. Lisäksi meidän yhtiöillämme pitää olla oikeus tulla markkinoillenne ja viedä pääomamme takaisin. Tämä on eri asia kuin kiinalaisten kanssa ja tätä me emme hyväksy."

        EPA-sopimukset ovat vaarallisia

        Keetin mukaan Euroopan ja Afrikan, Tyynenmeren sekä Karibian välisissä, parhaillaankin käytävissä EPA-vapaakauppaneuvotteluissa on kyse siitä, että Eurooppa tahtoo Afrikan avaavan markkinansa uudelleen kolonialisoitaviksi.

        "Se on paljon äärimmäisempää, vaarallisempaa ja vie meiltä oikeuden neuvotella tai säädellä suhteitamme Eurooppaan" Keet sanoo."

        http://www.kepa.fi/uutiset/6632

        EU uuskolonisoi Afrikkaa ja nyt jo myös itseään. Tuloksena ylikansallisten yhtiöiden ja rahan diktatuuri.

      • Pohditaan
        Alistaa edellen kirjoitti:

        Innostavan raikasta ajattelua!

      • Mirjaleena Isoaho
        Pöh.. kirjoitti:

        Ei se tietämättömyys sinänsä sotia synnytä, vaan ahneus.

        "Chossudovskyn mukaan siis IMF:n ja Maailmanpankin toimeenpanemat taloudelliset uudistukset lisäävät köyhyyttä ja velkaantuneisuutta sekä aiheuttavat jopa sotia. Miksi niitä sitten kaikesta huolimatta jatketaan? Mikä on niiden salattu järki?

        "Näiden reformien järki on ensinnäkin luoda olosuhteet yksityiseen, usein ulkomaiseen, pääomaan perustuvan taloudellisen toiminnan laajenemiselle. Ensinnäkin kyseessä olevan maan rahan arvoa alentamalla ne laskevat palkkoja dramaattisesti ja pienentävät näin työvoimakuluja. Ne luovat myös olosuhteet, joissa ulkomainen pääoma voi ottaa haltuun omaisuutta ja varoja yksityistämisohjelmien kautta. Mineraalivaroja aletaan huutokaupata ja kaivosyhtiöt saavat suuria voittoja tuottavia sopimuksia. Reformit avaavat uusia markkinoita globaalitaloudessa, joka on laskusuhdanteessa. Ne sallivat myös rikkaiden maiden hyödykeylijäämien polkumyynnin. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa nämä ohjelmat ovat johtaneet maiden oman maataloustuotannon syrjäyttämiseen ja korvaamiseen ulkomailta ostettavalla ylijäämäruoalla. En kuitenkaan näe tätä salaliittona vaan mekanismina, jonka sisäinen logiikka johtaa uusien maiden valloittamiseen taloudellista hyväksikäyttöä varten."

        "Valaiseva esimerkki on Ukraina, joka on perinteisesti ollut varsinainen vilja-aitta. Vuonna 1994 IMF allekirjoitti sopimuksen Ukrainan hallituksen kanssa, ja polttoaineen hinnat nousivat yhtäkkiä yhdeksänkertaisiksi. Tämä merkitsi sitä, että viljelijöiden polttoainekustannukset olivat kolme kertaa suuremmat kuin USA:ssa vallitsevat. Tässä tilanteessa he olisivat tarvinneet luottoa, mutta jos sitä ylipäänsä sai, korkotaso saattoi olla kymmenen kertaa korkeampi kuin USA:ssa. Kun samaan aikaan poistettiin kaupan säätely, ulkomainen vehnä syrjäytti kotimaisen ja maatalous ajettiin konkurssiin yhdellä maailman tuottavimmista viljanviljelyalueista."

        "Maailmanpankki on harjoittanut samanlaista polttoaineiden hintoja korottavaa politiikkaa Afrikassa. Niinpä monissa maissa tuottajat eivät kykene lähettämään tavaroitaan kaupunkimarkkinoille, jotka ovat 40-50 kilometrin päässä. Täten tuhansien kilometrien päästä tuleva tuonti valtaa kotimarkkinat kokonaan."

        http://www.tammilehto.info/Chossudovsky.htm

        Linkissä enemmän asiaa.

        Heh. Onkohan näiden lainauksien suoltaja samaa porukkaa, joka ipu-lehteen linkkasi Maailmanpankin suunnitelmat siitä, kuinka meidän pitää share tulevaisuudessa kaikki. Ensin on tietenkin luotava ongelmat, johon ratkaisu on tavoiteltu share eli maailmankommunismi, jonka peitenimenä käytetään kestävää kehitystä.
        Itsenäisyyspuolueen entisenä varapuheenjohtajana (n 1 v.) pystyn hahmottamaan aiheen ulkoakäsin varsin selkeästi. Nämäkin linkkaukset suhteessa tuohon ipu-lehden juttuun (kaivakaa lehti-arkistoanne) osoittavat itsenäisyyspuolueen olevan globaalin maailmanhallinnon asialla.

      • Taas harhaluuloja

        En ikinä ole kirjoittanut mihinkään IPU-lehteen ja jotain "share tulevaisuutta" ei voi pitää muuta kuin vitsinä.

    • EnEnääVuosiinMukana

      On hyvin mielenkiintoista, että otit YK:n tässä esille. Käsitykseni mukaan toisen maailmansodan voittajavaltiot korvasivat Kansainliiton YK:lla, koska Neuvostoliitolle olisi ollut liian kova nöyryytys hakeutua uudelleen Kansainliiton jäseneksi sen jälkeen, kun se oli talvisodan aloittamisen takia erotettu järjestöstä. Olit muuten kovasta ajan hermolla silloin, kun kerroit sikainfluenssarokotuksen ongelmista jo enne rokotusta. Jälkeenpäin on havaittu, että olit oikeassa.

      • Mirjaleena Isoaho

        Kiitos tuestasi, "ei enää vuosiin mukana".

      • Mirjaleena Isoaho

    • Y;)

      Y

      • Jaa..

        Kirjoituskyvytön häirikkö sitten meni nostelemaan huuhaaketjun palstan alkuun kykenemättä edes perustelemaan vajakkitoimintaansa.

      • kestettävä on
        Jaa.. kirjoitti:

        Kirjoituskyvytön häirikkö sitten meni nostelemaan huuhaaketjun palstan alkuun kykenemättä edes perustelemaan vajakkitoimintaansa.

        On tässä ketjussa paljon ajattelemisen aihetta. Enemmän kuin monen puolueen ohjelmassa.Moni varmaan ymmärtää miten vajavaiset ihmisen aivot ovat. Siitä seuraa pelkkiä ongelmia.

    • No ei ole

      Ei ole eikä tule olemaan.

    • jaakkoviitonen

      Taitaa olla jo Isoaho hiljentynyt? Oliko hän jokin projekti?

    • nbv264

      Ipu:n on juu kommaripuolue. Pesonen pommittaa mua kirjeillään ja kirjoituksillaan vaikka EU-vastustajana mutta myös antikommunistina ja globalistina pyytänyt pääseväni pois muutamaan kertaan hänen postituslistalta, Täysin ristiriitainen on ohjelma esiintyä muka itsenäisyyden kannattajana ja Suomen puolustajana jos diktatuurisesti vaatii ehdokkailta ihmisten välistä tasa-arvoa, ei tunnusta eroa eri kulttuureille ja ihmisille ja rasismin vastustusta. Aivan kuten O rh- veriselle voisi antaa apinakomu ab rh verta? Mitäs puoluetta Mirja-Leena tänään kannatat?

      • porvarismies

        Milloinkahan IPU irroittautuu niistä linjauksistaan, jotka ovat selkeästi globalistisia?

    • muuttuuko_Jykylässä

      Nämä Mirja-Leenan sanat ovat vedenpitävät edelleen tänä päivänäkin kun Pesoslainen IPU jatkaa YK-linjallaan kuten aiemminkin.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      55
      5391
    2. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      48
      2232
    3. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      60
      2216
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      326
      1049
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1004
    6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      26
      870
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      3
      833
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      753
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      751
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      27
      736
    Aihe