Tämä uskisten kollektiivinen leimaaminen mielisairaiksi on valitettavan yleinen ilmiö tällä palstalla joidenkin satunnaisesti kommentoivien ateistien taholta ja aina aika ajoin kun palstan etusivulle ilmestyviä aloituksia selaan läpi, pystyn kyllä ymmärtämään miksi ne herättävät joissain ihmisissä halun kommentoida kärkevästi ja vastata satunnaisten uskovaisten postittamiin lapsellisiin provoaloituksiin samalla mitalla.
Totuus nyt kuitenkin on, paitsi ettei tällaisella molemmin puolisella pään aukomisella ole kummoista toivoa saada aikaan asiallista ja älykästä keskustelua, myös se ettei väittämä uskovaisten kollektiivisesta mielisairaudesta pidä pätkääkään paikkaansa. Omakohtaisesti tunnen ainakin joitakin fiksuja ja asiallisia uskovia, pari omasta perhepiiristänikin.
Siten kuin minä asian näen, uskovaisuus on lähinnä tapa jonka voisi rinnastaa vaikkapa alkoholin käyttöön; molempia voivat harrastaa fiksutkin ihmiset ja ne voivat sopivassa suhteessa jopa parantaa elämänlaatua, mutta jos ne täyttävät liian ison siivun jokapäiväisestä elämästä, tai niistä tulee sen keskipiste, tai pahimmassa tapauksessa ainoa sisältö, niin silloin asian harrastaminen alkaa saada selvästi sairaalloisia piirteitä.
Sama logiikka pätee toki mihin tahansa muuhunkin asiaan; liian iso määrä mitä tahansa terveellistäkin ainetta tekee siitä myrkyllistä.
Tämä ei tosin poista sitä, että henkilökohtaisesti pidän järjestäytynyttä uskonnollisuutta haitallisena asiana sen poikimien lukuisten ongelmien tähden, joita omastakin yhteiskunnastamme löytyy melkoinen liuta ja joita eivät riitä hyvittämään kyseisten järjestelmien aikaansaamat marginaaliset positiiviset asiat.
Lisäksi tuomitsen suoralta kädeltä kaiken perusteettoman ylimielisyyden uskonnollisen (tai uskonnottoman) maailmankatsomuksen varjolla, johon tälläkin palstalla jotkut aloittajat ja kommentoijat päivittäin sortuvat, mutten nimittäisi sitä sellaisenaan mielisairaudeksi. Aiempaa alkoholin käyttö-vertausta soveltaen, koen kyseessä olevan enemmänkin samankaltainen ilmiö, kuin sellaisten yläkouluikäisten (ja ilmeisen valitettavasti vanhempienkin) kohdalla, jotka kuvittelevat alkoholinkäytön kautta olevansa asemassa, joka oikeuttaa heidät ylenkatsomaan niitä ikätovereitaan, jotka eivät käytä alkoholia. Tämä ylenkatse ei toki poista huonon käyttötottumuksen mahdollisuutta, mutta se ei itsessään vielä ole sairasta; lapsellista ja typerää kylläkin.
Jokatapauksessa omalta osaltani kehottaisin palstan ateistikommentoijia välttämään tahallisen halveeraavaa ja yleistävää tyyliä vastatessanne uskovaiskommentoijille, siinäkin tapauksessa että nämä syyllistyisivät vastaavan kaltaiseen toimintaan.
Ettäs tämän tyyppistä tajunnanvirtaa tällä kertaa. Jos jollakulla on jotain oikaistavaa, huomautettavaa, tai eriäviä mielipiteitä tästä aiheesta, niin kommentoikaa ihmeessä.
Totuus nyt kuitenkin on, paitsi ettei tällaisella molemmin puolisella pään aukomisella ole kummoista toivoa saada aikaan asiallista ja älykästä keskustelua, myös se ettei väittämä uskovaisten kollektiivisesta mielisairaudesta pidä pätkääkään paikkaansa. Omakohtaisesti tunnen ainakin joitakin fiksuja ja asiallisia uskovia, pari omasta perhepiiristänikin.
Siten kuin minä asian näen, uskovaisuus on lähinnä tapa jonka voisi rinnastaa vaikkapa alkoholin käyttöön; molempia voivat harrastaa fiksutkin ihmiset ja ne voivat sopivassa suhteessa jopa parantaa elämänlaatua, mutta jos ne täyttävät liian ison siivun jokapäiväisestä elämästä, tai niistä tulee sen keskipiste, tai pahimmassa tapauksessa ainoa sisältö, niin silloin asian harrastaminen alkaa saada selvästi sairaalloisia piirteitä.
Sama logiikka pätee toki mihin tahansa muuhunkin asiaan; liian iso määrä mitä tahansa terveellistäkin ainetta tekee siitä myrkyllistä.
Tämä ei tosin poista sitä, että henkilökohtaisesti pidän järjestäytynyttä uskonnollisuutta haitallisena asiana sen poikimien lukuisten ongelmien tähden, joita omastakin yhteiskunnastamme löytyy melkoinen liuta ja joita eivät riitä hyvittämään kyseisten järjestelmien aikaansaamat marginaaliset positiiviset asiat.
Lisäksi tuomitsen suoralta kädeltä kaiken perusteettoman ylimielisyyden uskonnollisen (tai uskonnottoman) maailmankatsomuksen varjolla, johon tälläkin palstalla jotkut aloittajat ja kommentoijat päivittäin sortuvat, mutten nimittäisi sitä sellaisenaan mielisairaudeksi. Aiempaa alkoholin käyttö-vertausta soveltaen, koen kyseessä olevan enemmänkin samankaltainen ilmiö, kuin sellaisten yläkouluikäisten (ja ilmeisen valitettavasti vanhempienkin) kohdalla, jotka kuvittelevat alkoholinkäytön kautta olevansa asemassa, joka oikeuttaa heidät ylenkatsomaan niitä ikätovereitaan, jotka eivät käytä alkoholia. Tämä ylenkatse ei toki poista huonon käyttötottumuksen mahdollisuutta, mutta se ei itsessään vielä ole sairasta; lapsellista ja typerää kylläkin.
Jokatapauksessa omalta osaltani kehottaisin palstan ateistikommentoijia välttämään tahallisen halveeraavaa ja yleistävää tyyliä vastatessanne uskovaiskommentoijille, siinäkin tapauksessa että nämä syyllistyisivät vastaavan kaltaiseen toimintaan.
Ettäs tämän tyyppistä tajunnanvirtaa tällä kertaa. Jos jollakulla on jotain oikaistavaa, huomautettavaa, tai eriäviä mielipiteitä tästä aiheesta, niin kommentoikaa ihmeessä.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Hyvä aloitus!
Ateisteilla puuttuu se ymmärrys, että uskon on yliluonnollisuuta, sillä ei ole mitään tekemistä tämän maailman menon kanssa. Usko on Jumalan ja SEN ihmisen välinen asia. Se joka saa sen kokea, se on ilon tai hämmennyksen tai pelottava asia ensimmäisellä kerralla ja se on AINA ihmisen parhaaksi.
Vaan ei se aina ole ihmisen parhaaksi. Syy ja seuraus kuitenkin mennee toisinpäin, kuin yleensä luullaan. Tavallisesti ajatellaan, että liika uskonnollinen pohdinta olisi saanut jonkin sekaisin. Lienee paremminkin niin, että sekaisin oleva ihminen turvautuu uskonnollisuuteen, jopa uskoontuloon, kun ei ole mitään muuta.
On aika lohdutonta nähdä, miten vajaamieliset, mielisairaat, yksinäiset ja alkoholistit turvautuvat uskontoon. Parhaimmillaan voi myös jollekin käydä, että alkoholisti pääsee kuiville. Yleensä usko kuitenkin tuo ennestään kiusatulle ihmiselle lisää kiusoja, jopa pelkoja ja ahdistusta.
Kuulin erään helluntailaisen sanovan vakavalla naamalla, että hän joutuu helvettiin, koska tekee jatkuvaa syntiä.
Uskon vaikutukset on havainnoitavissa tässä maailmassa.
211357862
22.2.2015 21:52
Nimimerkin "Taivainen" v. 2013 saama sanoma
Vuonna 2013 aamuyöstä klo 02.55, kun olin aivan hereillä maatessani sängyssä, tuli joko Pyhä Henki tai enkeli valtavalla voimalla ja nopeudella kiireellä ohitseni ja sanoi: "Suomen kansa ympäröidään Pyhällä Hengellä!"
Tämä oli hyvin voimallinen kokemus ja olin todella hereillä.
22.2.2015
Nimimerkin "Taivainen" uni v. 2011
Näin v. 2011 unen, jossa Jeesus ilmestyi pilvien tasalle. Hän polvistui siihen pilvelle toisen polven varaan ja katsoi meitä ihmisiä ja hänen silmistään alkoi valua kyyneleitä. Kysyin Herralta: "Miksi sinä Herra itket?" Jeesus vastasi: "Olen surullinen, koska ihmiset eivät välitä minusta ja anna elämäänsä minulle."
Jeesussureeteitä
Mitenkä se Jeesus on noin pahasti asiansa sotkenut, ettei kykene enää muuta kuin itkemään?
Olettaisi nyt kaikkivaltiaalla vähän enemmän tunne-elämän vakautta olevan ja varsinkin kykyä vaikuttaa asioihin muuten kuin manipuloimalla ja syyllistämällä lapsosiaan.
Taitaa sinun mielikuvituksessa se Jeesus vain itkeä, tuskin missään muualla!!!
Uskovaisen "ylimielisyys" on usein pelkkää innostusta. On kova halu kertoa itselle merkityksellisistä asioista, siitä miten on saanut omaan elämäänsä uudenlaista merkitystä uskon kautta.
Jos tuo innostus saa ateisteilta (tai ateistia esittävältä trollilta) vastaukseksi "olet mielisairas" tasoista kommentointia, niin kyllähän siinä helposti uskovainenkin kiivastuu ja keskustelu muuttuu molemminpuoliseksi vittuiluksi.
On tietenkin sellaisiakin uskovaisia, jotka ovat oikeasti ylimielisiä. Heistä ei erityisemmin pidetä kristittyjenkään keskuudessa. Kristinuskon ideana kun ei ole oman erinomaisuuden vahvistaminen, vaan päinvastoin oman vajavaisuutensa tunnustaminen.
Tavallaan ymmärrän uskomattomia, sillä ihminen ei voi mieltää sitä mitä ei ole kokenut tai on pihalla. Sanoohan Raamattukin, että usko on hullutusta maailmalle.
Jos sairastuu johonkin vaikeaan sairauteen, niin poteva usein sanoo, että sitä ei voi kuvailla toiselle kattavasti vaan se on koettava.
Ei me uskovat olla hulluja ja jos joku meistä on niin hän on sitten vain sairas niin kuin ateistikin voi sairastua mieleltään.
"Ei me uskovat olla hulluja ja jos joku meistä on niin hän on sitten vain sairas niin kuin ateistikin voi sairastua mieleltään."
Veit jalat suustani. Minulla on vieläkin useita läheisiä entisiä ystäviä, jotka pitävät itseään uskovina. Vaikka maantieteellinen etäisyys on erottanut, pidän vieläkin joihinkin yhteyttä. Jos he ovat hulluja, niin sitten varmaan olen minäkin.
Viimeisessä työpaikkassani oli muutama lestadiolainen kolleega. Ammattilaisina samanlaisia kuin muutkin; eivät sen parempia, mutta eivät huonompiakaan. Erot tulivat vasta, kun alettin järkätä pikkujouluja tai muita kissanristiäisiä. Heitä ei niissä riennoissa näkynyt.
Uskovien yhteisöjen eräs ongelma lienee niissä "sairaissa". Ainakaan siinä yhteisössä jossa itse elin, ei mieleltään sairasta saanut sanoa sairaaksi. Eräskin mieleeni tuleva tapaus oli yleisen fraseologian mukaan "hyvin syvällä uskossa" . Tosiasia oli, että kaverilla viirasi melko pahasti. Sitä ei kuitenkaan saanut sanoa, vaikka useat varmasti mielessään niin ajattelivat. Rajatapauksia oli muitakin.
"Siten kuin minä asian näen, uskovaisuus on lähinnä tapa jonka voisi rinnastaa vaikkapa alkoholin käyttöön; molempia voivat harrastaa fiksutkin ihmiset ja ne voivat sopivassa suhteessa jopa parantaa elämänlaatua, mutta jos ne täyttävät liian ison siivun jokapäiväisestä elämästä, tai niistä tulee sen keskipiste, tai pahimmassa tapauksessa ainoa sisältö, niin silloin asian harrastaminen alkaa saada selvästi sairaalloisia piirteitä."
Näin minäkin asian näen, jos vähän kärjistän.
Peruskristitty on kuin ihminen, jolle alkoholin käyttö on osa elämää, mutta ei ole holistista ts. kokonaisvaltaisesti elämää hallitsevaa. Alkoholistin elämä pyörii vain siinä, mistä löytyy seuraava känni. Kaikki muu elämä on toisarvoista sen rinnalla. Vaikka joku tästä närkästyykin, niin mielestäni äärimäisessä uskonnollisuudessa on vankkaa analogiaa edellisen kanssa. Kun uskonto saa sen aseman ihmisellä, että reaalimaailma kielletään uskonnollisen dogmin takia, niin kyse on sairaaloisesta holismista.
Komppaan. Holismi on haitallista jos se hallitsee koko elämää, on se sitten pullosta tai kirjasta lähtöisin. Ylipäätään mihinkään asiaan juuttuminen liian yksipuolisesti johtaa näkökulman surkastumiseen ja todellisuudesta etääntymiseen.
Ihan kiva ja rauhaarakentava aloitus vaihteeksi taas.
Minäkin olen yhden uskovien henkilöiden mielenterveyden hoitoon pääsyä käsittelevän aloituksen tehnyt. Halusin käsitellä asiaa nimenomaan siltä kannalta voiko uskonnollisuus haitata nimenomaan heidän hoitoonpääsyään, jotka hoitoa tarvitsevat mutta ovat tiiviisti jonkin sulkeutuneen piirin jäseniä. Surullisen nopeasti se kuitenkin käännettiin SEKÄ ateistien ETTÄ uskovien puolesta niin että mielestäni kaikki uskovat tarvitsisivat mielenterveyspalveluita. Kun nimenomaan halusin käsitellä sitä, voiko uskonnollinen yhteisö "piilottaa" apua tarvitsevat yksilöt huonolla tavalla.
Ennakkoluulot näköjään ovat molemmin puolin vahvat tällä palstalla, jotta järkeväkin keskustelu pian laantuu lapselliseksi eipäsjuupaslällällää-väittelyksi.
" voiko uskonnollinen yhteisö "piilottaa" apua tarvitsevat yksilöt huonolla tavalla. "
Aivan varmasti.
"Uskovaisuus ei ole mielisairaus"
Kyllä se nyt vaan on melkoista höperyyttä.
Voisiko sanoa että uskominen on itsensä pelastamista ettei joutuisi helvetin kauhuja kokemaan. Tavoite on hyvä ja arvostettava josta sielunvihollinen ei tykkää eikä epäuskoinen.
Kateus on tässäkin yhteydessä pahe josta kannattaa päästä irti koska siitä monet sairaudet kumpuavat kukoistukseen ja mielen sairaudet pääsevät valloilleen. Pidetään omasta terveydestä huolta eikä peilata muista huonoa oloa. Nekatiivinen näkemys ulospäin on todella vaarallista itselle sillä sen lähtökohta on myös mielen ristariidat jotka tulisi itsessään tiedostaa. Mielen ristiriidat aiheuttaa myös rakkaudettomuutta juuri sitä mistä ihmisellä on huutava puute. Esittäisin positiivistä otetta elämään sillä kun itse voin hyvin niin hyväksyn muutkin.
Tarvii omantunnon aikalailla soimata, että uskoisi kuoleman jälkeiseen kidutukseen.
"Voisiko sanoa että uskominen on itsensä pelastamista ettei joutuisi helvetin kauhuja kokemaan."
Uskomalla et tee itseäsi ikuiseksi. Se on aivan varma.
Hel-vetin herraan uskovat siihenkin vain kristityt ts. he ovat
saa-tananpalvojia.
Tuo itsensä pelastaminen ja haikailu siitä että ansaisisi ikuisen elämän on kyllä suurinta ja mahtipontisinta superhyper-egoismia mitä minä kykenen edes kuvittelemaan.
Kuvitellaan että ollaan niin helkutin tärkeitä että ansaitaan muka ikuinen elämä, vaikkei selvästikään osata elää edes tätä yhtäkään.
Samaa mieltä. Ja kun eletään odottaen seuraavaa elämää, voi tälle nykyiselle planeetalle ja sen asukeille tehdä mitä vain omatunnon häiritsemättä.
Ja samalla kehtaavat vielä syytellä, että VAIN moraalittomat ateistievokit ovat saattaneet maailman turmiolle ;D
Minulle on yksi hailee miten ateisti minut kokee. Jos ei ymmärrä niin sitten ei. Olen onnellinen ja matkalla iankaikkiseen elämää. Ja tässä mielessä kuulun ihmiskunnassa enemmistöön, sillä suurin osa maapallon väestöstä uskoon johonkin. Onnellinnen "hullu" matakalla autuuteen ja terve ateisti päätyy lopulla ...Olen voittaja sittenkin.
trololollollooo... uskon tasa-arvoon ja sillä hevosella ratsastan ikuiseen elämään tuolla logiikalla.
" ..matkalla iankaikkiseen elämää. Ja tässä mielessä kuulun ihmiskunnassa enemmistöön, sillä suurin osa maapallon väestöstä uskoon johonkin."
Minkä oppisuunnan mukaan iankaikkiseen elämään pääsemiseen riittää se, että uskoo johonkin? Jokainen varmaan johonkin uskoo, jos ei muuta niin huomiseen auringonnousuun.
Olet vain harhoissa eläjä, joka kuvittelee "onnellisuudellaan" tekevänsä jotkut muut kateellisiksi.
Onko sinulle koskaan tullut mieleen pystyttää pylvästä ja mennä sen nokkaan asumaan, jotta kaikki näkisivät hurskautesi paremmin.
joskus kovaa . Uskikset ovat sekopäitä ja sillä hyvä . Voisin kirjoittaa kirjan uskovaisten sekoiluista , kokemukseni on sitä luokkaa teistä saatanan elämäni tuhoojista.
Missä lehdessä, kirjassa tai nettisivulla pilkut ja pisteet laitetaan noin? Oli tekstisi asiaa tai ei, niin se näyttää vähä-älyiseltä.
sä vaan sitä pilkkujen nussimista helvetin uskis.
No olipa taas järkevä kommentti. Just tällaisten takia palstan taso laskee ku lehmän häntä.
Alkoholinkäyttö ja väitetty tietämys maailmankaikkeuden luojasta eivät ole verrannollisia asioita.
Katsopa palstan viimeaikaista tasoa. Aloittajista ei montaa johtopäätöstä voi tehdä ja mielisairaus on varteenotettavin.
Olen samaa mieltä otsikostasi: uskovaisuus ei ole mielisairaus. Ateismikaan ei ole mielisairaus.
Mielisairaus, samoin kuin hulluus, on jotakin, jota ei sellaisenaan ole taidettu määritellä psykiatrisessa dignostiikassa. Skitsofrenia ja maanis-depressiivisyys kai mielletään mielisairauksiksi, mutta mielisairaus on pikemmin sosiaalinen kuin lääketieteellinen määritelmä.
Väittämällä uskovaista mielisairaaksi, ei ehdoteta tosissaan lääketieteellistä tilaa, vaan tahdotaan marginalisoida ilmiö sosiaalisesti, eli kyseessä on sosiaalinen operaatio. Noin minä sen ymmärrän.
Toisaalta, täytyy ajatella, mikä on sitten mielenterveyttä. Edelleen oman ymmärrykseni mukaan palstoilla on paljon sellaista kirjoittelua, joka ei ilmaise mielenterveyttä. Kirjoitusten sisältö ei välttämättä aiheuta tätä tunnetta, vaan kirjoittamisen laatu. Jos kirjoittaminen on itseään suppeasti itseään toistavaa ja keskittyy joko oman näkemyksen aggressiiviseen lobbaamiseen tai vastakkaisen näkemyksen aggressiiviseen lyttäämiseen, niin minusta se ei myöskään ilmaise mielenterveyttä.
EIkä tämäkään ole yksiselitteistä: monilla tuntuu olevan karuja kokemuksia takanaan, yhtä hyvin elämästä uskonnon piirissä kuin sen ulkopuolella. Palstakirjoittelusta tulee minulle vaikutelma, että monet purkavat täällä näitä kokemuksia ja jäsentävät elämäänsä uudelleen, usein torjumalla aiemman elämänsä sisältöjä. Esim. monet ateistit, jotka kirjoittavat hyvin hyökkäävästi, tuntuvat potevan jonkunlaista traumaa lapsuutensa vahingollisesta uskonnollisesta ympäristöstä. Samoin joidenkin kiihkeiden uskovien kirjoittelu tuntuu viittavan siihen, että usko on pelastanut heidät kestämättömästä elämäntilanteesta ja he siksi tuntevat tarvetta hyökätä ateismia vastaan.
Onko tämä sitten mielenterveyttä ilmaisevaa tai mielenterveyttä rakentavaa toimintaa? Sitä en tiedä. Jonkun kohdalla se voi rakentaa mielenterveyttä, jos kirjoittelu auttaa uuden tasapainon löytymisessä. Toisen kohdalla se voi olla mielenterveyttä esävää, jos prosessi ei etene, vaan ihminen jumittuu katkeraan asenteeseen.
En minä edes tiedä, olenko oikeassa, voi olla että ammun metsään. Pohdintani on myös puutteellista, yhden näkökulman esittävää. Tuolta minusta tuntuu kuitenkin. En osoita tätä ketään yksittäistä kirjoittajaa vastaan, varsinkaan kun suuri osa kirjoittelusta tapahtuu kertakäyttönikkien kautta.
On hulluus jollakin tapaa määritelty, vaikkakin ylimalkaisesti. Ihminen on hullu jos hänen todellisuudentajunsa on vakavasti vääristynyt ja hänellä on suuria vaikeuksia erottaa todellisuus epätodesta. Jotenkin noin.
Toki tuokin antaa liikkumatilaa tulkinnoille mutta aikojen saatossa hulluuden "raja" on kuitenkin siirtynyt yhä kauemmas jostakin väestön keskinormaalista, yhteiskunta on siis sallivampi erityislaatuisuutta kohtaan.
Totta, tuo on kai jonkunlainen mielisairauden yleinen määritelmä, mutta yleisyytensä vuoksi se ei käy diagnoosista, vaan on juuri sosiaalinen määritelmä. Määritelmään liittyy muistaakseni maininta siitä kyseinen tila aiheuttaa kärsimystä tai vaikeuttaa selviytymistä arjessa.
No, en ala halkoa hiusta asiasta, tarkoitukseni oli sanoa, että uskovuus ei ole mielisairautta sinänsä, vaan tuollainen väite on asioiden vääristelyä. Alempana on linkitetty todisteina skitsofrenian ja uskonnon yhteydestä artkkeleita, joissa kyseistä yhteyttä nimenomaan ei ilmoiteta. Tätä sanisin vääristelyksi - tai kirjoittajan oman uskomusmaailman värittämäksi tulkinnaksi todellisuudesta (artikkelien sisällöstä).
Tuntuu ihan absurdilta lukea täältä ajatuksia siitä, onko uskovaisuus mielisairaus vai ei. Todellisuudentajun vakavalta vääristymältä ne ajatukset minusta tuntuvat. :D
No en minä sinun tai a-teistin tai joidenkin muidenkaan kirjoituksia tarkoita, ne kun ovat ihan järkeviä, mutta kun mihinkään uskonnolliseen uskomattomia on ihmiskunnassa vain hyvin pieni vähemmistö, niin pitäisikö pohtia, onko ihmiskunta mielisairas? Ehkä onkin, kovin viisaalta tämä touhumme ei minusta vaikuta, mutta vielä vähemmän viisaalta vaikuttaa uskomattomien touhu, ainakin jos tämän palstan yleisilmeen perusteella pitäisi arvioida... Joten, mitä tässä ny sitte tarttis tehrä, meidän? :(
Eräs ex-tyttöystävä oli psykiatrian erikoissairaanhoitaja suljetulla osastolle. Hän sanoi jotenkin tähän tapaan: mielisairaus on tasapuolinen, siihen sairastuu herrat ja narrit mutta jokaiselle se on ihan oma ja oma maailmansa. Tuo viimeinen tekee siitä myös vaikean diagnosoitavan minkäänlaisin absoluuttisin määritelmin.
Tämän palstan yleisilmeen pohjalta ei ehkä kannata tehdä päätelmiä kovin paljosta muusta kuin tämän palstan yleisilmeestä :-)
Totta, en minä ainakaan uskovaisuutta mielisairaudeksi määrittele, eikä ateistiystävänikään(ystäväpiiriini kuuluu yksi ateistiksi itsensä määrittelevä) näin tee.
Uskonnollinen ajattelu voi olla ihmiselle ominaista, kuten esimerkiksi jonkinasteinen pimeänpelko.
Moni ihminen pelkää pimeää, emmekä heitä sen takia diagnosoi mielisairaiksi.
Pimeää pelkäävästä tuntuu, että jokin vaanii häntä pimeässä, siellä on jotain vaarallista.
Uskonnollinen ihminen uskoo, että sielu jatkaa elämää kuoleman jälkeen ja että tapahtumia ohjaa näkymätön jumal-olento tai useampi, ja että tuohon olentoon/olentoihin voi olla jotenkin yhteydessä.
Pimeän pelko muuttuu sairaudeksi, kun se vaikeuttaa arjesta selviämistä.
Mihin pitäisi vetää raja uskonnon suhteen, milloin uskonnollisuus muuttuu patologiseksi ilmiöksi?
Uskonto on psykologinen ilmiö ja siinäkin on kaikki harmaan sävyt kuten muissakin psykologisissa ilmiöissä. Esimerkiksi rakkauden toisessa päässä on ihmisyyden ytimeen kuuluva kiintymys läheisiä kohtaan ja toisessa on pakkomielle toisesta ihmisestä ja sairaalloinen mustasukkaisuus.
Samoin uskonnollisuuden toisessa päässä on yhteisöllisyyttä, hiljentymistä ja henkisten arvojen etsintää mutta toisessa päässä hurmahenkistä fundamentalistisuutta jossa omia mielipiteitä kuvitellaan Jumalan lausumiksi erehtymättömiksi totuuksiksi.
Uskonnollisilla kokemuksilla ja skitsofrenialla on vahva yhteys:
http://www.kognitiivinenpsykoterapia.fi/verkkolehti/2013/kognitiivinen-psykoterapia-2013-kinnunen.pdf
http://www.scielo.br/scielo.php?pid=S0101-60832007000700013&script=sci_arttext&tlng=en
"In the United States, approximately 25-39% of patients with schizophrenia and 15-22% of those with mania/bipolar disorder have religious delusions. In Great Britain and Europe, 21-24% of patients with schizophrenia have religious delusions."
http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&viewType=viewArticle&tunnus=duo91931&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=
Kannattaa erityisesti huomata tämä:
"Tutkimuksessa, jossa eriteltiin 172 uskonnollispohjaiseen hoidon laiminlyömiseen liittynyttä lapsen kuolemantapausta 20 vuoden ajalta, "uskolla parantamiseen" luottaminen liittyi 140 lapsen kuolemaan tilanteissa, joissa lääketieteellisen hoidon tiedetään pelastavan hengen yli 90 %:n todennäköisyydellä. Kolmea lasta lukuun ottamatta muitakin olisi voitu auttaa edes jotenkin (Asser ja Swan 1998)."
http://www.sciforums.com/threads/religious-delusions-are-common-symptoms-of-schizophrenia.51361/
Karua tekstiä. Hyvä että näitä nostetaan esille ja tutkitaan.
IhanTerve:
Linkkisi "kognitiivinen psykoterapia/verkkolehti kertoo mm. näin:
"Uskonto ei ole sinänsä sairauden etiologian kannalta merkittävä tekijä, mutta se vaikuttaa henkilön käyttäytymiseen ja sitä kautta ajatuksiin sekä sairauden ilmenemismuotoon"
"Uskonnollisen harhaluulon tunnistaminen ei ole yksinkertaista. Psykoterapian näkökulmasta hoidolle on tarve, jos potilas kärsii tai jos uskonnollinen toiminta esimerkiksi estää omien tavoitteiden saavuttamista. Olennaista ei ole niinkään mitä uskotaan vaan miten. "
Tätä ajattelin itsekin kommentistasi, eli uskonnollisissa harhoissa asia voi olla niin päin, että uskonnollisuus aiheuttaa uskovalle ihmiselle uskonnollisia harhoja, mutta ei-uskovalle muun laisia harhoja. Nämä lainaukset omasta linkistäsi eivät tuo väitettä että uskonnollisilla kokemuksilla ja skitsofrenialla on vahva yhteys.
Linkittämäisi Duodecimin artikkeli alkaa näin:
"Uskonnolliset tai hengelliset kokemukset ovat monille ihmisille olennaisia maailmanselityksen ja minäkokemuksen rakennuspuita. Niiden leimaaminen oireellisiksi tai sairaalloisiksi on asiatonta. Joidenkin tutkimusten mukaan uskonnollinen vakaumus liittyy tilastollisesti hyvään mielentasapainoon. Näyttöä uskonnon aktiivisen tarjoamisen vaikutuksista mielenterveyteen ei ole."
Näiden linkkiesi valossa oma väitteesi ei tunnu uskottavalta.
No mitähän tämä sitten sinun mielestäsi tarkoittaa:
"In the United States, approximately 25-39% of patients with schizophrenia and 15-22% of those with mania/bipolar disorder have religious delusions. In Great Britain and Europe, 21-24% of patients with schizophrenia have religious delusions."
Sekin on tuolta linkeistäni sanatarkasti kopioitu. Kuten myös tämä:
"Eräillä uskonnollisiksi luettavilla ilmiöillä voi olla myös kielteisiä terveysvaikutuksia. Esimerkiksi usko hurmokselliseen ihmeparantamiseen tai "persoonallisen Saatanan" osuuteen mielisairauksien synnyssä ei ole kadonnut kulttuuristamme. Mm. skitsofreniaan, psykoottiseen depressioon, dissosiaatiohäiriöihin, ohimolohkoepilepsiaan, aivohalvaukseen ja lääkkeiden sivuvaikutuksiin liitetään joskus muitakin uskonnollisia selitysmalleja, jotka ovat vakavasti haitaksi sairauden ymmärtämiselle ja asianmukaiselle hoidolle.
Uskonnollisten kokemusten painon ja "pyhyyden" vuoksi voi esimerkiksi profeetallisuudeksi tulkittu suuruusvainoharhainen psykoosi jäädä hoitamatta ja johtaa ihmishenkien menetykseen. Kysymyksessä saattavat olla kokemukset rangaistuksesta, ilmestyksistä tai jumalallisten voimien suorasta vaikutuksesta kehoon.
Taantuminen suuruusharhaisuuteen on skitsofrenian eräissä muodoissa, harhaluuloisuushäiriöissä ja maniassa joskus esiintyvä oire, joka saattaa tilapäisesti suoda tyydytystä mutta raunioittaa mahdollisuuden rakentavaan elämään ja vuorovaikutukseen. Usein siihen liittyy kokemus vainon kohteena olemisesta, tyydyttävänä kääntöpuolenaan elämys oman persoonan ainutlaatuisesta ja erityisestä merkityksestä.
Siinä missä jumaluuskokemus on lähes kenen tahansa mahdollista tunnistaa harhaksi, on kokemus profeetallisuudesta paljon ongelmallisempi. Tilanne on tällainen erityisesti silloin, kun kyseessä on jossain suhteessa karismaattinen ja ilmaisullisesti kyvykäs henkilö, joka kykenee salaamaan suuruusharhansa esimerkiksi esiintymällä tarvittaessa hyvin vaatimattomasti. "Jumalalta saatujen käskyjen" motivoimat hallusinoivien, hoitamattomien potilaiden tekemät surmatyöt eivät ole tavattoman harvinaisia."
Minulle itselleni pisti silmään etenkin tämä:
"Usein siihen liittyy kokemus vainon kohteena olemisesta, tyydyttävänä kääntöpuolenaan elämys oman persoonan ainutlaatuisesta ja erityisestä merkityksestä."
Koska se kuvaa aika hyvin suurinta osaa tälle(kin) palstalle kirjoittavista uskovista, sekä myös suurinta osaa niistä uskovista jotka olen henkilökohtaisesti tuntenut. Kokevat että heitä vainotaan, mutta samaan aikaan ovat pöyhkeän ylimielisiä ja omahyväisiä siitä omasta (profeetallisesta) tärkeydestään ja siitä mukamas ikuisesta elämästään.
En osaa sanoa kokemuksistasi mitään, enkä tahdo niitä kiistää. Mutta lainauksistasi pari kommenttia:
""In the United States, approximately 25-39% of patients with schizophrenia and 15-22% of those with mania/bipolar disorder have religious delusions. In Great Britain and Europe, 21-24% of patients with schizophrenia have religious delusions."
Erityisesti Yhdysvalloissa uskovien osuus on länsimaisittain suuri. Katselin äskettäin graafia, jossa n 90% Yhdysvaltalaisista on uskonnollisia. Voisi siis ajatella että erilaisiin mielisairauksiin sairastuneista myös ylivoimainen enemmistö olisi uskovaisia. Silti vain 25-39 % kärsii uskonnollisista harhaluuloista. Tämä nyt ei mitenkään tue sitä, että uskonnolla ja mielisairaudella olisi vahva yhteys.
""Eräillä uskonnollisiksi luettavilla ilmiöillä voi olla myös kielteisiä terveysvaikutuksia. Esimerkiksi usko hurmokselliseen ihmeparantamiseen tai "persoonallisen Saatanan" osuuteen mielisairauksien synnyssä ei ole kadonnut kulttuuristamme..."
Näin varmasti on. Minä en missään vaiheessa väittänyt, että uskonto ei voisi olla myös sairastuttava tekijä. Mutta mistään ei käy ilmi että se olisi jotenkin ratkaiseva tai yleinen tekijä mielen sairastumisessa.
Kyllä me selvästi luetaan samaa artikkelia, mutta saadaan siitä ulos ihan erilaisia tulkintoja. Siitä en toki halua käydä kiistelemään, koska se olisi turhaa. Todetaan siis vain tosiasia, että me saadaan samoista lauseista kasaan ihan erilainen todellisuus.
Tjaa-ah.
Mahtaako mielisairaudesta tehdä vähemmän mielisairasta, jos se on kollektiivista ja kollektiivin tukemaa? Nyt kun ei Suomessa enää ole uskonnollista yhtenäiskulttuuria, kuinka pieni yhteisö riiittää? Jos yksittäisenä ihmisenä voitaisiin sanoa, että sinulla on mielenterveydellinen ongelma, niin tekeekö jo kolmen ja enemmän ihmisen seurakunta sen terveeksi? Niitähän riittää.
Mielestäni ainakin nämä "profetoijat" tällä Suomifoorumillakin ja muut näkyjen näkijät voitaisiin luokitella skitsofreenikoiksi. Vaikka heidän samanmielinen yhteisönsä heitä siihen rohkaisisikin.
Fundamentalistiuskovaisissa sanoisin olevan myös patologisen valehtelijan piirteitä. Loppuun asti sivuuttavat vastatodisteet ja aina uudestaan kertovat vain tietävänsä miten asiat ovat, vastaväitteiden valuessa kuin vesi hanhen selästä. Puhumattakaan niistä, jotka väittävät Pyhän Hengen eli korkeimman auktoriteetin nämä heille suoraan kertoilevan, mutta kas ulos tulee vain ihmisten opettamaa "kaanaankieltä" ja avuttomuus vastata kritiikkiin muuten kuin niillä hokemillaan. Kokemusta on netistäkin.
Kaikkeen liittyy eräänlainen psykologinen LUKKIUTUMINEN siihen oman uskon maailmanselitykseen. Ja väitän tahallinen silmien ja korvien sulkeminen muulta. Jos ei luonnevika, niin nykyään aika harvinainen persoonallisuustyyppi se on.
Oman kyökkipsykologisen arvioni mukaan voi olla kyse kollektiivisesta pakkoneuroosista. Tulee mieleen, koska itselläni on nuoruudesta kokemusta ei uskovaisuudesta, vaan maagisluonteisista, ritualistisista pakkoneurooseista.
Erona on, että neurootikko sentään keksii omat hulluttelunsa itse, "tosiuskovaisten" ehkä vähemmän luovina pitää omaksua ne muilta. Ehkä hyvinkin samanlaiseen turvattomuudentunteeseen toimivat niin uskovaisilla kuin neurootikoilla.
Erona myös, että neurootikko sentään tietää etteivät oireensa ole totta, on sairauden taju. Mikä erottaakin pakkoneuroosin varsinaisesta skitsofreniasta. Kun taas uskovaisilla koko yhteisö kannustaa uskomaan niihin uskonnon asioihin... mikä pahimmillaan luulenpa voi johtaa aitoon skitsofreniaan.
Psykologian ja psykiatrian pitäisi rohjeta tutkia enemmän myös uskovaisten luonteenrakennetta. Eikä kunnioittaa liikaa, koska se on "uskon asia":
Joo, ihan terveeltähän tuo homma näyttää:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288338351305.html
http://www.sermones.fi/2010/03/jerusalemilainen-sairaala-varautuu-paasiaisen-aikaan-turistien-jerusalem-syndroomaan/
Eikä tuolla siis varmaankaan ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa, eihän.
Asioihin uskominen ei ole mielisairautta mutta, asioiden totena väittäminen kuten raamatun tarinoiden ja vastaavien vaatii ylimielistä röyhkeyttå ja/tai itsepetosta ja sieltä löytyy eväät mielenterveys ongelmiin.
aLOITAJALLE Uskovaisuus on nimenomaan mielisairaus . Tuo ylimielisyys tuomihenki, tiseriittoisuus narsismi, halveksunta toisia KOHTAAN ON SAIRAUS !!! eI PÄÄSE MIHNKÄÄN.
täysin pöpiä PORUKKAA!!!FF
Jos vain muutavat uskovat asiaan X, sitä sanotaan mielisairaudeksi. Jos iso joukku uskoo siihen, kyseessä onkin jo uskonto.
Vaikka ei ole oikein luokitella kaikkia uskovaisia mielenterveydeltään häiriintyneiksi, niin yhtä väärin on väittää häiriintynyttä käyttäytymistä muuksi vain siksi, että häiriintyneisyys esiintyy uskonnollisessa viitekehyksessä.
Äänien kuuleminen, näkyjen näkeminen, varmuus asioista, joista kenelläkään ei voi olla tietoa jne ovat merkkejä mielenterveyden ongelmista ihan riippumatta siitä, uskooko näiden lähteenä olevan Jeesuksen vai Zorg-planeetan telepaattisten olentojen.
Toisaalta useiden uskovaisten on vaikea välttyä ylimielisyydeltä, jos heidän maailmankatsomuksensa perustuu sille, että he ovat absoluuttisen oikeassa, vaikka eivät voi sitä loogisesti perustella. Uskovaisten uskohan on viimekädessä uskoa oman tulinnan (tai minun tekisi mieli sanoa arvauksen) abosoluuttiseen totuuteen. Uskovaisen mielestä Jeesus ei ehkä ole vapahtaja eikä kukaan uskovainen sano, että hänen käsityksensä Jeesuksen sanomasta on "todennäköisesti pääpiirteissään oikean suuntainen". Monille uskontojen viehätys on juuri se, että he saavat mahdollisuuden olla absoluuttisen oikeassa. "Sinä vain et ymmärrä Raamatun pelastussanomaa, mutta minäpä ymmärrän. Ja ymmärrän vielä aivan oikein."
Uskovaisella ja uskovaisella on tietenkin eroja. Fundamentalismin olen valmis niputtamaan muiden mielenterveyden häiriöiden kanssa samaan luokkaan.