Ei kreationismi ole ihan mitätön, se on päässyt väitöksen aiheeksi Itä-Suomen yliopistossa! Työväen ja ateistien ystävä Kansan Uutiset on julkaissut asiasta lyhyehkön uutisen:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3342965/vaitos-evoluution-kieltaminen-perustuu-virheargumentteihin-ja-kokemusperaiseen-ajatteluun?
Pahuksen yliopisto!
1
153
Vastaukset 1
Herrajjumala mikä jäbä! Lääketieteen tohtori, filosofian tohtori ja kohta teologian tohtori. Montakohan triplatohtoria Suomesta löytyy?
Tässäpä kreationisteille siis suorastaan hengästyttävä määrä erehtyväistä ihmistiedettä yhden ainoan tomumajan katolla.
Ei siinä kuitenkaan tutkinnot auta, kun Suuri Tuomari kutsuu eteensä ja vaatii Petterin tilille jumalattomista väitöksistään. Ehtii siinä miesparka katkerasti katua, että keskittyi valhetieteeseen sen sijaan että olisi pelastanut sielunsa. On kuitenkin aivan liian myöhäistä! Petterin olisi pitänyt ajoissa ymmärtää, että ne ihmiset jotka älyttömine hourejorinoineen vaikuttivat kaikkein seinähulluimmilta olivat juuri niitä, joita olisi pitänyt kuunnella ja uskoa.
Parannuksen tekoon on tutkijallamme toki yhä aikaa, tosin riippuen miltä lahkolta kysytään, sillä eräitten mukaan Jumala kutsuu sen minkä kutsuu ja sitten Jeesus ei enää suostu tulemaan päähän pörräämään vaikka Häntä sinne itkien rukoiltaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561
