Suomen tie irti natsiliitosta

s.partacus

Lähde: Pekka Visuri. Visuri on eversti, valtiotieteen tohtori, pitkäaikainen maanpuolustuskorkeakoulun dosentti. Hän on kirjoittanut useita kirjoja Suomen tai maailman tilanteesta sotilaspoliittisesta näkövinkkelistä hahmoteltuna.
https://www.youtube.com/watch?v=-TdGW1KKOOc

Visurin luento lähtee liikkeelle kokonaisuuden ymmärtämisestä. Missä sodassa oltiin 1941 - 1944 ja keskittyy vuosiin 1943 - 1944 eli siihen miten irtautua sodasta. Suomen sotilasjohto vakuuttui keväällä 1943 Saksan tappiosta sodassa ja että tulevaisuus ei rakennu fasismin liittolaisena.
Visuri esittää asiat filosofisen materialismin eli tosiasioiden ja olemisen pohjalta mitään kaunistelematta kuitenkin niin ettei lausu asioita kommunistisen reilusti mutta selvästi kuitenkin.
Visuri tutkii työnään naton ja eri maiden ko. asioihin liittyviä julkisia selostuksia ja huomauttaa monessa asiassa mm. Suomen median tiedotuksen ja tosiasioiden välisen ristiriidan.
Kommunistien analyyseissä heti sodan jälkeen oli samoja asioita esillä kuin Visuri tiukan tutkimuksen nojalla on löytänyt. Huomattavaa on, että edesmenneen NL:n arkistot ovat olleet käytettävissä.

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kansainvälinen tilanne 1943 Saksan Stalingradin tappion jälkeen.
      Saksan tappio oli selvä Suomen sotilaspiireissä sekä osissa poliittista johtoa. Suomi oli natsien liittolainen. Suomi tulisi häviämään liittoutuneiden neuvostoliitolaiselle osapuolelle. Sodan jälkeen keksittyä erillisotaa ei ole ollut. Erillissotateoria on vakuuttavasti ammuttu alas. Maassa oli yli 200.000 hampaisiin asti aseistettua saksalaista sotilasta.
      Poliittiselle johdolle asettui kysymys miten säilyttää valtiollinen järjestelmä ja miten toimia ettei tulisi miehitetyksi ja millä konstilla irrottautua sodasta.
      Pyrkimys rauhaan ei siis ollut aivan pyyteetöntä. Jos olisi ollut, aseet olisi voitu kääntää toiseen suuntaan jo 1943 keväällä. Ruotsi painosti Suomea erillisrauhaan, samoin USA, ja Englanti.

    • Pelko Suomen miehityksestä turha. Visuri esittää Teheranin Konferenssin Suomea koskevat päätökset joulukuulta 1943 kirjassaan "Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat". Kaksi keskustelumuistiota, toinen Stalinin, Rooseveltin ja Churchillin välillä ja toinen Stalinin ja Rooseveltin välillä.

      Roosevelt otti esiin kysymyksen Suomen irrottamiseksi sodasta.
      Stalin vastaa että Ruotsille (välittäjä rauhantunnusteluissa) on ilmoitettu ettei NL halua tehdä Suomesta provinssiaan.
      Churchill ilmaisi omanneensa myötätuntoa Suomea kohtaan talvisodassa mutta että Suomen hyökättyä Saksan rinnalla Neuvostoliittoon, myötätunto lakkasi koko maasta. NL on oikeutettu varmistamaan pääsytiet Itämerelle ja olemaan siellä hallitseva mahti. Hän halusi Suomen irti sodasta ja Ruotsin sotaan liittoutuneiden puolella ja Venäjälle (NL) turvalliset rajat Suomen suunnalla. Iso-Britannia on katkaissut välit suomalaisten kanssa.
      Rooseveltilla oli tiedossa NL:n ehdot rauhansopimukselle. Raja säilyy 1940 kohdalla (nykyinen linja). Stalin oli valmis luopumaan Hangon tukikohdasta mikäli Suomi luopuu sille lahjoitetusta Petsamosta. Sotakorvausten summa arviolla puolet vahingoista ei rahana vaan tavaroina. Saksalaiset karkotettava maasta ja muita pienempiä ehtoja (natsimielisten järjestöjen lakkauttaminen, työväenliikkeen toimintaoikeudet ym). Churchill hyväksyi ehdot.
      Roosevelt luonnehti Rytin hallitusta natsimieliseksi.

      Ruotsin kautta on mennyt tiedot rauhanehdoista Suomen poliittiselle johdolle, joten mitään pelkoa miehityksestä ei ole ollut. Jälkikäteen sen esittäminen on huuhaata. Luonnollisesti Saksan vakoiluelimet olivat tietoisia rauhanhieronnasta ja painostivat jatkamaan sotaa rinnallaan. Rooseveltin lausunto on mielenkiintoinen. Herrasmies esittää liittosuhteen natseihin korrektisti mutta sanoman sisällöstä ei ole epäselvyyttä. Koska rauha ei toteunut sopimalla vaan vasta NL:n kesähyökkäyksen 1944 jälkeen, ehdot hieman kovenivat. Roosevelt ja Churchill hyväksyivät NL:n turvallisuusnäkökohdat Suomen vastaisella rajalla.
      Tiedämme, että sodan jälkeen porvarillinen propaganda nosti esiin miehityspelon torjuntavoiton ja nyt laajemmin tämän vuosituhannen puolella. Ne ovat huuhaata historiallisten tosiseikkojen valossa.

      • kalsp

        Sodan jälkeen SKP:n toverit analysoivat maailmantilannetta likipitäen noin. NL/Venäjä oli huolestunut lounaisesta rajasta uhkaavan fasismin etenemisen mukana, jota tapahtui ensin Saksassa ja sitten Suomessa. Ruotsi hyökkäili satojen vuosien ajan Suomen kautta itään laajentaen alueitaan. NL:n teollistamnisessa suuri osuus keskittyi Leningradin- Moskovan seutuville. Suomen rajalta oli ja on edelleen lyhin tie Moskovan ympäristön teollisuuden keskuksiin. Sotilaspoliittisesti Venäjälle on tuiki tärkeä Suomen puolueettomuus. Meille taas ei ole mitään etua olla vihamielissä suhteissa suuren tavaranvaihtokumppanin kanssa. Ei ainakaan palkkatyöläisille.
        II maailmansodan aikana mukana poliittisesa tilanteessa oli selvästi yhtenä juonena NL:n sosialismin aseellinen kumoaminen. Mainitseeko Visuri viime mainittua seikkaa maailmantilanteen arvioinnissa?


    • Rytin hallitus ei halunnut tunnustaa 1943 realismia vaan jatkoi sotaa fasismin rinnalla. Suomi irtautui sodasta vasta elokuun lopulla 1944 ja suuntasi aseet syyskuussa natsiarmeijan karkottamiseksi Suomesta. Sota tunnetaan Lapin Sodan nimellä.
      Koska Rytin hallitus istui sitkeästi natsiliitossa, NL aloitti suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944. Hyökkäys saavutti tarkoituksensa. Vaikka rintamatilanne vakiintui, Suomen sotilasjohto ilmaisi sodan jatkamisen mahdottomuuden. Samaan aikaan liittoutuneet etenivät kaikilla rintamilla ja kolkuttelivat Saksan rajoja. Sodan lopputuloksesta ei ollut epäselvyyttä. Rytin hallitus tapatti turhaan nuoria poikia.

      Sodan aloittajien keskuudessa kysymys asettui, kuinka selvitä (hengissä!) ja mitä maalle tapahtuu. Sotilaiden keskuudessa vallitsi suuri tyytymättömyys sotaan. He tunsivat itsensä petetyksi. Eniten poliittisen porvariston kerma pelkäsi vallankumousta. Pienessä piirissä realismi asetti tehtävät. Porvaristo ei rauhantekoa enää voinut siirtää. Teoria torjuntavoitosta on jälkikäteinen historian väärennösyritys. NL:n hyökkäys ylti minne ylti mutta sen kannalta tulokseen. Rauhanneuvottelut lähtivät todellisesti liikkeelle.

      Mannerheimista tehtiin presidentti ja Urho Castrenista pääministeri. Castrenin hallituksella oli vaikeuksia toteuttaa aselevon ehtoja ja marrakuussa 1944 Paasikivi muodosti hallituksen. Nl hyväksyi hallituksen vaihdokset ja uudet nimitykset (ennalta keskusteltu ja hyväksytty!).
      Rintamilta kotiutui 500.000 sotaan kyllästynyttä ja petettyä sotilasta.

      Huomio. Lukijan täytyy eläytyä ajan henkeen eikä jälkikäteiseen historian kulun väärennökseen.

      Suomi antautui Mannerheimin ja Paasikiven johdolla. Kokoomuslainen Paasikivi varmisti aselepoehtojen noudattamisen. Suomessa alkoi uusi aikakausi, itsenäisen Suomen aikakausi. Visurin mukaan aselepoehdot olivat kohtuullisia vaikkakin kovemmat kuin ennen NL:n kesähyökkäyksen alkua. Myöhemmin 1950 luvulla NL omasta aloitteestaan lievitti ehtoja.
      Kesäkuun 1944 NL:n hyökkäys ei ollut Suomelle torjuntavoitto vaan NL:n "määräys" solmia rauha ja ajaa natsiarmeija maasta pois.

      • dook

        Vielä 1942 Rytin hallitus painatti saksalaisten tahdosta kymmeniä tuhansia Hitlerin "Mein Kampf " teosta. Natsi-Saksassa teos oli pakollinen lahja hääpareille.
        Mein Kampf sisältää rotuopin arjalaisen saksalaisen rodun ylemmyydestä muihin ihmisiin nähden. Rotuoikeus edellyttää alistamaan muuta kansat - se sisältää vahvimman oikeuden. Slaavilaiset kansat luetaan ensisijaisesti tuhottavien kansojen joukkoon.
        Rotuoppi sisältää myös rodun sisäisen puhtauden. Vammaiset, älyllisesti heikommat, tummaihoiset afrikkalaiset, valtavirrasta poikkeavat olisi oikeus tuhota arjalaisen rodun sisältä ja jota natsit noudattivatkin. Rytin hallitus ja suomalaisen porvariston ratkaiseva osa tuki 1930 luvulla saksalaista fasismia. Fasismiin hurahtaminen maksoi Suomelle raskaat uhrit.


    • aluois

      Historiasta tiedämme, että Ruotsi painosti Rytin hallitusta rauhantekoon vuodesta 1943 lähtien. USA ja Englanti tekivät painostustyötä omalla lohkollaan.
      USA, Englanti ja Neuvostoliitto olivat Teheranissa yhtä mieltä saada Suomi irroitettua natsiliitosta ja että Suomen itsenäisyys tulee turvata.
      Emme tiedä miten olisi käynyt, mikäli rytiläiset olisivat yhtyneet natsien totaaliseen sotaan. Sotaan käydä fasismin puolesta viimeiseen mieheen saakka.

    • Porvaristolle ongelma oli pään menon lisäksi vallankumouksen pelko. Pelot olivat aiheellisia, olihan porvaristo vienyt maan sotaan fasismin rinnalla. Vangitut kommunistit, vasemmistolaiset ja demokraatit pääsivät vapaalle jalalle.
      Neuvostoliitolle tärkeintä oli Suomen ryhtyä ajamaan saksalaisia pois maasta sekä sotakorvausten suorittaminen. Visurin mukaan sotakorvaukset olivat siedettävät. Petsamo meni. Kirkkonummelle tuli sotilastukikohta. Mannerheim ja Paasikivi syrjäyttivät Rytin hallituksen. Keväällä 1945 kommunistit ja SKDL tulivat ryminällä eduskuntaan. Kolmen suuren hallitus, SKDL, Keskusta ja SDP ryhtyivät demokratisoimaan maata. SKP sai toimintaoikeudet 1944 syksyllä. Valvontakomissio saapui Helsinkiin.

      Eräistä rauhanehdoista. Muissa miehitetyissä tai natseja tukevissa maissa liittoutuneet vaativat pahimpia natsiyhteistyön tekijöitä teloitettavaksi. Natsijärjestöt lakkautettiin. Vieläkin useiden maiden laissa seisoo natsipropagandan ja -symbolien ehdoton kielto.
      Suomessa valvontakomissio oli "lempeä". Ketään ei tuomittu kuolemaan. IKL, AKS ja muita selviä natsijärjestöjä kiellettiin. Suojeluskunta kiellettiin siksi, että aseita sai olla vain armeijalla. Siis ei natsijärjestönä. Hallitus kielsi oma-aloitteisesti Lottajärjestön. Liittoutuneiden vastainen propaganda oli kielletty kaikissa sotaan joutuneissa maissa n. 10 vuoden ajan.
      Suomessa ei kielletty muuta propagandaa tai käsketty oikeistolaisia kirjoja poistamaan kirjastoista. Hallituskaan ei sitä vaatinut. Ministeriöt ja kirjastot poistivat natsipropagandaa suosivat kirjat. Kieltoon meni mm. Ilmari Kiannon "Kärsimysten kentät", jossa Kianto vaatii tappamaan kaikki punasusinartut, jottei uusia punaisia pääsisi syntymään.
      Paasikiven jälkeen Kekkonen jatkoi hyvien neuvostosuhteiden vaalimista. Suomi pysyi 60 vuotta puolueettomana ja sotilasliittojen ulkopuolella. Tavaranvaihto NL:n kanssa oli Suomelle edullista. Työttömyyys kohosi ensi kerran yli 100 000 vasta 1970 luvun loppupuolella. Sosiaalinen lainsäädäntö eteni.

      Valvontakomissio ei esittänyt liittoutuneiden päätöksistä poikkeavia kantoja, ellei oteta lukuun lievää suhtautumista. Voidaan sanoa, että kesäkuun 1944 neuvostohyökkäys takoi suomalaisen porvariston päähän demokratian peruskuvat.
      NL lievensi 50 luvulla sotakorvauksia sekä luopui sotilastukikohdasta.

      Nykyinen, lähinnä persujen piiristä nostettu propaganda NL:n taholta "painostamisesta" on puppua. Liittoutuneet vaativat voitetuilta tiettyjä toimia ja mikä on normaalia.

      • ut.elias

        Tähän kai tulisi liittää oikeistolaisten vallankaappaussuunnitelma ja asekätkentä. Se kohdistui yritykseen kaataa demokratiaan pyrkivä hallitus ja jatkaa sotaa natsien rinnalla. Samaan aikaan oikeistolaiset salakuljettivat sodanaikaisia asiakirjoja piiloon Ruotsiin. Nimike oli "Stella Polaris" operaatio. Salattavaa siis oli. Nämä toimet eivät kuitenkaan estäneet fasististen järjestöjen ja toimintojen siivoamista poliittisesta elämästä.
        Natsiarmeijan riveissä toiminut SS-joukko-osasto kait painui unholaan ilman kummempia tutkimuksia!


      • Voissinuataas

        Asekätkentä tehtiin siksi, että jos maanpetokselliset kommunistit yhdessä Neukkujen kanssa olisi miehittänyt Suomen pyrkimyksenään saada tännekin kommunistinen diktatuuri ja kurjuus, olisi sitä vastaan edes jotain saatu tehtyä.
        Vallankaappaussuunnitelma on ihan täyttä valhetta, jota komulit edelleenkin jauhavat.
        Stella Polaris oli Puolustuslaitoksen operaatio, eikä mikään "oikeistolaisten salakuljetus". Sitäkin on maapetoksellisten komulien yritettävä vääristellä. Ja tietenkin oli salattavaa - sitä on edelleenkin. Vai luuletko todella, että kaikki puolustushallinnon asiakirjat ovat julkisia?
        Erilaiset isänmaalliset järjestöt jouduttiin lopettamaan sopimuksen mukaisesti. Samalla tuli esiin erilaiset maanpetokselliset kommunistiporukat, jotka kaikin voimin vaaran vuosina yrittivät tuhota Suomen itsenäisyyden. Itsenäisyyden, jota sankarilliset työläiset olivat vuosikaudet puolustaneet rintamilla. Siis silloin, kun komulit pettivät työläistoverinsa ja rintamakrkureina piiloutuivat käpykaarteihin.

        Se, että Sinäkin täällä kirjoittelet vääristeltyjä juttuja ei muuta komulien asemaa Nyky-Suomessa. Siis sitä onnettoman olematonta asemaa...


      • ut.elias kirjoitti:

        Tähän kai tulisi liittää oikeistolaisten vallankaappaussuunnitelma ja asekätkentä. Se kohdistui yritykseen kaataa demokratiaan pyrkivä hallitus ja jatkaa sotaa natsien rinnalla. Samaan aikaan oikeistolaiset salakuljettivat sodanaikaisia asiakirjoja piiloon Ruotsiin. Nimike oli "Stella Polaris" operaatio. Salattavaa siis oli. Nämä toimet eivät kuitenkaan estäneet fasististen järjestöjen ja toimintojen siivoamista poliittisesta elämästä.
        Natsiarmeijan riveissä toiminut SS-joukko-osasto kait painui unholaan ilman kummempia tutkimuksia!

        Suomalaiset eivät tarvinneet mitään vallankaappausta tai sen suunnitelmaa vaan tavan jolla komurosvojen odotettavissa oleva yritys kaapata valta suomalaisilta olisi torjuttavissa. Kyllä täällä tiedettiin miten demokratia toimii mutta kommunisteillehän se ei ole koskaan kelvannut vaan heillä on ollut tapana hoitaa vaalit asein uhaten.

        Kommunistit ovat olleet muutaman vuosikymmenen ajan todellinen uhka demokratialle mutta onneksi siitä selvittiin reilujen suomalaisten työläisten avulla, he varsin nopeasti havaitsivat kommunismin ja kommunistien kataluuden.

        Alkakaa kunnon suomalaisiksi ja haudatkaa moiset komuajatuksenne koska ne vievät teiltä kunnon elämän.


      • motl
        Voissinuataas kirjoitti:

        Asekätkentä tehtiin siksi, että jos maanpetokselliset kommunistit yhdessä Neukkujen kanssa olisi miehittänyt Suomen pyrkimyksenään saada tännekin kommunistinen diktatuuri ja kurjuus, olisi sitä vastaan edes jotain saatu tehtyä.
        Vallankaappaussuunnitelma on ihan täyttä valhetta, jota komulit edelleenkin jauhavat.
        Stella Polaris oli Puolustuslaitoksen operaatio, eikä mikään "oikeistolaisten salakuljetus". Sitäkin on maapetoksellisten komulien yritettävä vääristellä. Ja tietenkin oli salattavaa - sitä on edelleenkin. Vai luuletko todella, että kaikki puolustushallinnon asiakirjat ovat julkisia?
        Erilaiset isänmaalliset järjestöt jouduttiin lopettamaan sopimuksen mukaisesti. Samalla tuli esiin erilaiset maanpetokselliset kommunistiporukat, jotka kaikin voimin vaaran vuosina yrittivät tuhota Suomen itsenäisyyden. Itsenäisyyden, jota sankarilliset työläiset olivat vuosikaudet puolustaneet rintamilla. Siis silloin, kun komulit pettivät työläistoverinsa ja rintamakrkureina piiloutuivat käpykaarteihin.

        Se, että Sinäkin täällä kirjoittelet vääristeltyjä juttuja ei muuta komulien asemaa Nyky-Suomessa. Siis sitä onnettoman olematonta asemaa...

        Mannerheim on ristiriitojen mies. Hän toimi tsaarin upseerina 30 vuotta. Seuraavaksi hän sai Suomen luokkasodassa 1918 Valkoisten armeijan päällikkönä verimarskin ja lahtarikenraalin arvonimen. Seuraavat kaksi vuosikymmentä hän eleli porvarillisen eliitin ulossulkemana.
        1941 Mannerheim lausui valloittavansa Suomelle Vienan ja tuhoavansa Leningradin. Sodassa hän edusti suomalaisen natsiliiton henkilöitymää.
        Sodan lopussa Mannerheim syrjäytti Paasikiven kanssa Rytin ja varmisti rauhan NL:n kanssa. Mannerheim antoi nimensä ja arvovaltansa Suomen poliittisen linjan muuttamiseksi. Linja muuttui, vakiintui yya-kaudella ja kesti.
        Nykyisin ryssäpersut yrittävät kumota Mannerheimin elämänsä ehtoopuolella tekemän urotyön. Ainoan teon, joka vastasi työtätekevän kansan etuja.


      • motl kirjoitti:

        Mannerheim on ristiriitojen mies. Hän toimi tsaarin upseerina 30 vuotta. Seuraavaksi hän sai Suomen luokkasodassa 1918 Valkoisten armeijan päällikkönä verimarskin ja lahtarikenraalin arvonimen. Seuraavat kaksi vuosikymmentä hän eleli porvarillisen eliitin ulossulkemana.
        1941 Mannerheim lausui valloittavansa Suomelle Vienan ja tuhoavansa Leningradin. Sodassa hän edusti suomalaisen natsiliiton henkilöitymää.
        Sodan lopussa Mannerheim syrjäytti Paasikiven kanssa Rytin ja varmisti rauhan NL:n kanssa. Mannerheim antoi nimensä ja arvovaltansa Suomen poliittisen linjan muuttamiseksi. Linja muuttui, vakiintui yya-kaudella ja kesti.
        Nykyisin ryssäpersut yrittävät kumota Mannerheimin elämänsä ehtoopuolella tekemän urotyön. Ainoan teon, joka vastasi työtätekevän kansan etuja.

        Hieman se pettää tuo todellisuuden taju motilla, Mannerheim sai "Suomen Marsalkka" arvinimen eikä noita mainitsemiasi ole missään virallisesti esitetty. Tietysti komuloista harmittaa kun vallankumous tyssäsi mutta teidän etunnehan se oli sillä ette joutunut elämään komuhelvetissä vaan saitta olla vapaassa maassa.

        Mannerheim ei varmasti uhannut Leningradia koska esti Suomen armeijaakin sinne hyökkäämästä tai edes tulittamasta tykistöllä vaikka se oli kantaman päässä pitkän aikaa. Ei kannata komuloisenkaan ihan heittäytyä tyhmäksi vaikka se onkin heille olennainen olotila, se tyhmyrinä olo.

        Vähitenhän työtätekevän kansan etuja ovat ajaneet kommunistit, heille se ei koskaan ole ollut ensimmäisenä mielessä vaan aatteen palo ja kansan huijaaminen barrikaadeille josta ei mitään hyvää ole koskaan kasvanut ja niinhän ne ovat ne komuloisetkin käytännössä hävinneet maailmasta.


    • Suomi ei s.p tarvinnut mitään natsiliittoa mutta kun nuo idän komurosvot talvisodan alkaessaan pyrkivät alistamaan meidät kommunismille oli jostain saatava apua. Venäjä, silloinen Neuvostoliitto oli noin 180 miljoonan valtio ja Suomi noin 3,5 miljoonainen. Varsinainen epäsuhta joka panee ajattelemaan idän komujen roistomaisuutta, miksi hyökätä pienen maan kimppuun joka todellisuudessa tuskin oli edes pieni uhka.

      Komurosvoryssät kuitenkin tahtoivat meidänkin tonttimme hallintaansa ja sitä varten perustettiin oikein pakolaiskomuhallitus petturi O-W:n johdolla. Saa oikein hävetä jotta maassa on tuollaisia sikoja ja pettureita siitetty, jos Otto-Wille olisi mies ollut hän olisi tappanut Stalinin kun hänelle ilmoitettiin aikeesta hyökätä Suomeen. Mies olisi toiminut siten!

      Suomen oli kuitenkin saatava apua ja me olimme motissa jonne apua oli saatavissa ainoastaan Saksasta, NL oli idässä ja etelässä sekä Saksa muissa ilmansuunnissa valvomassa niin ilma kuin meriliikennettäkin. Saksa oli uskonnostaan riippumatta ainoa suunta josta oli edes mahdollista saada apua. Vai onko s.p:llä parempiakin suuntia tiedossa. Meillehän ei ollut väliä liittoutuneista länsimaista koska meidän vihollisemme oli NL joka oli lähetyssaarnaajiaan tänne lähettänyt armeijakaupalla talvisodan aikana ja oli taas aikeissa alkaa sen uudelleen.

      Mistä muualta olisimme s.p saaneet apua kommunismin torjuntaan, sano sinä kun et Saksan apua näytä hyväksyvän. Kuka muu se olisi voinut ihan reaalisti olla?

      • benhur

        Tuetko ihan tosissasi fasismia?


      • benhur kirjoitti:

        Tuetko ihan tosissasi fasismia?

        En vaan vastustan kommunismia! Kommunismi oli pahempi tuhoaja kuin saksalaiset, kommunistit tuhosivat omaakin väkeään silmittömästi. Olisi ollut parempi laittaa kommunismikin jäihin II maailmansodan päätteeksi mutta hoisihan se sen itsekin vaikka liikaa aikaa siihen meni.

        Kerro nyt kuka tai mikä maa olisi voinut meitä oleellisesti auttaa kommunismin tänne ryntäystä vastaan? Me saimme saksalaisilta apua ja se oli todella tarpeen komuroistojen vuoksi jotka tuolla itärajan takana olivat valmiudessa riistää vapauitemme ja alistaa meidät komuhelvettiin.

        Miksi et "benhur" vastannut kysymykseen vaan aloit vetää asiaa sivuun? Noinko ne trollikoulussa Pietarissa opettavat? Totuudesta ei väliä kunhan Venäjän/NL:n teot ja politiikka vaan näyttävät hyvältä.


      • tander
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        En vaan vastustan kommunismia! Kommunismi oli pahempi tuhoaja kuin saksalaiset, kommunistit tuhosivat omaakin väkeään silmittömästi. Olisi ollut parempi laittaa kommunismikin jäihin II maailmansodan päätteeksi mutta hoisihan se sen itsekin vaikka liikaa aikaa siihen meni.

        Kerro nyt kuka tai mikä maa olisi voinut meitä oleellisesti auttaa kommunismin tänne ryntäystä vastaan? Me saimme saksalaisilta apua ja se oli todella tarpeen komuroistojen vuoksi jotka tuolla itärajan takana olivat valmiudessa riistää vapauitemme ja alistaa meidät komuhelvettiin.

        Miksi et "benhur" vastannut kysymykseen vaan aloit vetää asiaa sivuun? Noinko ne trollikoulussa Pietarissa opettavat? Totuudesta ei väliä kunhan Venäjän/NL:n teot ja politiikka vaan näyttävät hyvältä.

        Tuet siis fasismia? Asiaa on vahvasti epäilty ja varmistus tuli. Itket natsien häviötä?


    • stidi

      Jenkit ja liittoutuneet olkivat natseja vastaan...

    • giat

      Sodan kestäessä 1943 loppuvuodesta rytiläishallitus tappion häämöttäessä kielsi Suur-Suomi propagandan esittämisen. Kyseessä ei ollut mielenmuutos vaan manooveeri siistiä suhdetta fasismiin. Rytiläishallitus lähti sotaan fasismin liput korkealla lyömään antikristuksellinen perivihollinen. Mannerheimin nimiin asetettu päiväkäsky 1941 liputti natsien avointa natsilittoa ja joka ei vielä 1939 saanut olla julkinen.

    • Sutelalla on erinomainen, lyhyt, historiallinen analyysi.
      Pohjaksi ennen Suten arviota. Ruotsin valtakunta oli laajimmillaan Pohjan sodan aikana 1 700 -1721 ja sen se menetti rauhanteossa. Ison Vihan aika ei suuntautunut ei suuntautunut venäläisiltä Suomen valtiota vastaan, koska sellaista ei ollut. Venäläiset hyökkäsivät Ruotsin itäistä maakuntaa vastaan ja tekivät mitä tekivät, kunnes rauhansopimus lopetti osittaisen miehityksen. 1808-1809 Suomen sota oli venäläisten puolelta sotaa Ruotsia vastaan ja valloitti Suomen maakunnat Ruotsilta. Se lopetti Ruotsin ja Venäjän vihollisuudet. 1812 Ruotsi ja Venäjä solmivat sopimuksen olla sotimatta koskaan toisiaan vastaan. Sopimus on pitänyt. Ruotsi on ollut 200 vuotta sotien ulkopuolella.

      Sutelaa:
      1. I maailmansota ei koskettanut sotilaallisesti Pohjolaa. Tsaari ei vaatinut sotilaita rintamalle. Upseereita oli Venäjän joukoissa mm. Mannerheim ja ehkä vapaaehtoisia sotilaita. Mannerheim oli rintamaupseerina 3 vuotta.

      2.II maailmansota oli myös Pohjolassa, Norjassa ja Suomessa. Saksan armeija hyökkäsi Suomen alueelta Venäjälle Suomen armeija tukenaan. Ruotsi pysyi sivussa.

      3. Kylmä sota sotien jälkeen ei suoranaisesti koskettanut Pohjolaa eikä Suomea. Euroopassa ei ollut sotia. Sodat olivat Aasiassa ja Afrikassa.

      4. 1991 jälkeen kylmän sodan loputtua sodat tulivat Eurooppaan. Nykyisin kriisalueet sijaitsevat kaukana, Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa ja lähimpänä Ukrainassa.
      Propaganda ilmatila- meriloukkauksista on joutavaa. Sitä tapahtuu kaikkialla maailmassa tarkoituksella tai tahattomasti. Suomen media nostaa aiheettomasti niistä kohua. Ydinsotauhka on olemassa ja sitä vastaan täytyisi toimia. Vuonna 1954 USA:n pommikonelaivue kävi syvällä Neuvostoliitossa lähellä Moskovaa. USA:n sotakoneet lensivät Suomenkin yli. USA aloitti "terrorismin vastaisen sodan" 2001 ja sanoutui irti kansainvälisistä sopimuksista. Sen nojalla se saattoi pidättää kenet tahansa ja hyökätä ilman sodanjulistusta tahtonsa mukaan. USA veti sittemmin mukaan muita natomaita.
      Maailman sotakulut (erikseen varustelumenot) olivat vuosina 2001 - 2012 arviolta 4000 - 6000 mrd dollaria. Aineellisten vahinkojen arviota ei ole. Luvuista näemme, että sotakuluilla olisi rakennettu valtavat määrät tehtaita, asuntoja, vanhainkoteja ja palkattu työvoimaa.

      Historiasta tiedämme, että NL ampui USA:n tiedustelukoneen 1962 Siperian yllä 20 kilometrin korkeudesta alas. Ohjustekniikka lopetti vakoilulennot. Nykyisin sateelliitit hoitavat vakoilua.

    • rauhanliike_esiin

      Viestiketjussa tuli aika hyvin esille sekä sodanjälkeisen että nykyporvariston kaksinaamaiset selitykset sodan syistä. Vieläkin vaikka tutkimustietoa on, maailmansotaa ja NL:n osuutta ja Rytin hallitusten toimia katsellaan olutpullon kautta. Perussuomalaiset ja monet hengenheimolaiset muissa puolueissa pyrkivät pesemään lähinnä fasismia puhtaaksi ja saattamaan liittoutuneet syyllisiksi.
      Suomessa esim. kesä/heinäkuun 1944 taistelut väännetään voitoksi ja itsenäisyystaisteluksi kun liittoutuneet moukaroivat rytiläisten kalloihin pommeilla ajatuksen irtautumisesta sodasta. Rytiläiset tapattivat turhaan sotamiesten verta, koska sodan lopputulos kaikilla maailmansodan rintamilla oli jo selvä.
      Esitetyt Visurin näkemykset ovat aikoja sitten tuotu esiin kommunistien arvioissa mm. heti sodan jälkeen. Paljon selkeämmin ja siksi ne auttoivat Paasikiven-Kekkosen linjan muotoutumisessa.
      Nykyisin merkittävät porvarilliset piirit irtisanoutuvat Paasikivi-Kekkosesta. He esittävät sen petokseksi. Työväenluokalle aikakausi merkitsi rauhan aikaa eikä hallitukset haaveilleet sotaliittoja. Nyt itäisestä naapurista Venäjästä tehdään väenväkisin vihollista. Se tehdään omien taloudellisten ja ulkopoliittisten etujemme vastaisesti. Mikäli uusi sota tulee, syyllisiä tulee etsiä paljon kauempaa kuin sodan syttymispäivästä.

    • eskaw

      Eurooppalaisessa historiankirjoituksessa Suomi sijoitetaan aivan oikein natsien liittolaiseksi demokratiaa vastaan. Liittoutuneet muodostivat Teheranin konferenssissa "Yhdistyneet kansakunnat". Ne olivat kaikki silloiset fasismin vastaiset voimat.

    • aalet

      Visuri arvioi jossain kirjassaan, että nato olisi kuoleutunut itsestään vuoden 1990 jälkeen, jolloin reaalisosialismin muodostama Varsovan liitto hajosi.
      Naton pelasti se, että suuret natomaat saivat sotatoimilleen YK:n valtuutuksia. Kehittyvä- ja kehittymätön maailmanosa ei ollut valveilla. Jos ne olisivat tienneet 90 luvulla millaista tuhoa nato saa aikaiseksi, YK:n valtuutuksia ei olisi tullut.
      Nato sai sodilleen YK:n kautta legitimiteetin ja entiset siirtomaavallat käyttivät valtuutuksia röyhkeästi hyväkseen. Traagisin vaihe on menossa Syyrian-Irakin ympärillä. Libyan pommitukset täyttäisivät sotarikosten tunnusmerkit. Hyvinvoiva maa on tuhoutunut asejoukkioiden sotantereeksi.

    • Rytin hallituksen yhtyminen rotuoppiin suomalaisena versiona. Suomalainen Lebensraum eli elintilaoppi.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Finnlands_Lebensraum
      Ryti antoi huhtikuussa 1941 professori Auerille ja historiantutkija Jutikkalalle tehtäväksi tutkia Suomen oikeutta Itä-Karjalaan ja Inkerinmaahan ja Kuolaan. Myös Norjan Ruija oli esillä. Nämä tunnukset syntyivät jo 1900 luvun alussa aktivistiliikkeen piirissä ja olivat 30-luvulla oikeistopiireissä suosiossa.

      Ensimmäinen versio ilmestyi 1941 syksyllä saksankielisenä ja oli osoitettu natseille päästä osille NL:n kukistamisen jälkeen. Siitä poistettiin osuus Ruijan kuulumisesta Suomelle, koska saksalaiset olivat Norjan valtiaita ja tiedettiin, etteivät natsit anna sieltä "elintilaa".

      Sotaa Saksan rinnalla valmisteltiin vuosi ennen 22.6.1941. Tuhoamissodan lisäksi mukana olivat aluevaltaukset ja rotuoppi niiden perusteluna. Itä-Karjalan miehityshallinto toteutti rotuoppia sulkemalla muun väestön kuin suomensukuiset keskitysleireihin.

    • cofed

      Ennen talvisotaa vasemmistolaisia ja sodanvastustajia vangittiin ja heitä pidettiin vankeina 1944 saakka.

      SDPstä erotetut kuusi kansanedustajaa vangittiin 1942. Heillä oli eduskunnassa Sosialistinen eduskuntaryhmä. Hekin arvostelivat sotaa natsien rinnalla ja Tannerin tukea sodalle.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosialistinen_eduskuntaryhmä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2870
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2430
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2210
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      2022
    5. 171
      1852
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1846
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1797
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1736
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1539
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe