Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jumalan suunnitelma toteutuu

sovitus

Arabeilla oli vielä Muhamedin aikoina 350 jumalaa ja sitten Muhamed valitsi niistä yhden ja sanoi tästä lähtien allah on ainoa, yksi ainoa jumala. allah on "akbart". Tämän jälkeen Muhamed koroitti itsensä tuon jumalan ainoaksi profeetaksi.

Hebrealaisten Jumala Rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa kuolla Golgatan ristillä, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Hebr. 10:3-10 "Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä. Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.'" Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi." Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. "

46

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satujahve

      Hebrealaisten jumala uhrasi itsensä itselleen, pelastaakseen itseluomansa ihmiset itse luomaltaan kadotukselta. Aivan samaa aivotonta sontaa se raamattu on kuten koraanikin :)

      • Vel-vel

        "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. "

        Tämän mukaan, et ole antanut sovittaa itseäsi Jumalan kanssa.

        Tiituksen kirje: 2:11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille.

        Mutta Jumala ei käytä väkivaltaa, eikä pakota ketään uskomaan hänen Poikansa Jeesuksen kautta antamaan armahdukseen.

      • satujahve
        Vel-vel kirjoitti:

        Eli jumala uhrasi itsensä itselleen pelastaakseen itseluomansa ihmiset itseluomaltaan rangaistukselta. Typerämpää juonikuvioita ei ole edes lasten ohejelmissa.

        Kannattaa lukea VT. Siellä tämä aivan selvästi paimentolaismiehen kekesimä jumalaolento mässäilee verellä ja uhreilla. Murhaa itse, kehottaa murhaamaan, raiskaamaan, varastamaan jne jne

      • tänäänkin-näin
        satujahve kirjoitti:

        Ihminen on Jumalalle tärkeä, Hän rakastaa ihmistä ja antoi tälle vapaan tahdon, vaan mitä tekevätkään ihmiset maailmassa?

      • satujahve

        Eikös tämä jumalasi hukuttanut kuoliaaksi melkein kaikki ihmiset ja eläimet? Niin rakkaita ne olivat. Vapaassa tahdossa on muuten jumalan kaikkivoipaisuuden ongelma. Eli tietääkö jumalasi ennalta kuka menee helvettiin? Jos tietää ei valinoillasi ole mitään merkitystä. Jos taas ei tiedä ei kyseessä edes ole jumalaolento :D

      • Ennelta

        Ef.1: "Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä - siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan, että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi. Sen tähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani, anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan

        Ts. Jokainen joka Jeesus ovesta käy sisälle Jumalan valtakuntaan ne pelastuvat tulevasta vihasta, eli helvetistä. Joten meidät on jo ennen maailman perustamista määrätyt pelastukseen.

        Luukkaan evankeliumi:
        12:8 Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä.

      • EiHörhö
        Ennelta kirjoitti:

        Voihan helevetti, mitä paskaaa

    • fda

      Tässä ketjussa on nyt monta virhettä. Muhammed otti saman jumalan kuin juutalaisilla ja kristityillä oli ja kutsui sitä nimellä Allah, joka tarkoittaa Jumalaa. Samoin kuin englanniksi God tarkoittaa Jumalaa. Akbar tarkoittaa suurta.

      "Heprealaisten" jumala ei uhrannut itseään itselleen, eikä hänen pitäisi juutalaisten jumalaversion mukaan tulla tähän maailmaan ollenkaan.

      • Sovitus

        2.Korinttolaiskirje: 5:19-20
        "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa". >> Jakeen lisätiedot

      • fda
        Sovitus kirjoitti:

        Taisit vastata väärään viestiin. No, sellaista sattuu, varsinkin jos vaan kopailee satunnaisia kohtia raamatusta jotka eivät liity keskusteluun mitenkään.

    • TurhaaHÖPINÄÄ

      SE ON TÄYSIN YHDENTEKEVÄÄ, MITÄ IHMISET HÖPISEVÄT JA KIRJOITTAVAT !

      Yksikään ihminen ei tajua hönkäsen pölähtävää ihmisten, eläinten, kasvien, eikä maailmankaikkeuden synnystä.

      • Alussa

        1:11 Ja Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on." Ja tapahtui niin: maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.

        Samoin Hän loi kaikki eläimet maalla, vesissä ja ilmassa kunkin lajiensa mukaan

      • satujahve
        Alussa kirjoitti:

        3. Moos. 12:6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.

        Oliko kenties kyseessä tämä sama narsistinen, sadistinen ja moraaliton jumalaolento joka vaati eläinuhreja synnyttämisestä? Millainen jumalaolento mässäilee verellä ja uhreilla? Aivan oikein, paimentolaismiehen keksimä jumalaolento :)

      • EiKuspää

        Kaikki on syntynyt niin pitkän ajan kuluessa, että ihminen ei sitä ymmärrä vähäisimmässäkään määrin.
        Jumalat ovat ihmisen keksimiä satuolentoja, joilla ei ole MITÄÄN merkitystä, eikä totuudenmukaisuutta.
        Uskotko myös joulupukkiin ja enkeleihin aku ankkaan ???
        Silloin olet lapsen asteella.
        Ja jos olet aikuinen, niin sinulla on sitten kusta päässäsi !

      • SinunkoJumalasi
        satujahve kirjoitti:

        3. Moos. 12:6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.

        Oliko kenties kyseessä tämä sama narsistinen, sadistinen ja moraaliton jumalaolento joka vaati eläinuhreja synnyttämisestä? Millainen jumalaolento mässäilee verellä ja uhreilla? Aivan oikein, paimentolaismiehen keksimä jumalaolento :)

        Tässä satujahvelle oikein kunnon lapsiuhreillä mässäilevä jumala:

        Jer 32:
        35. Ja he ovat rakentaneet Baalille uhrikukkulat, jotka ovat Ben-Hinnomin laaksossa, polttaakseen poikiansa ja tyttäriänsä uhrina Molokille, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut. Tällaisia kauhistuksia he tekivät ja saivat Juudan syntiä tekemään.

        Puhuuko nämä Baal ja Molok sinussa.

      • SinunkoJumalasi kirjoitti:

        Neidin ei kannata uskoa kaikkea juutalaisten naapurikansoistaan keksimää vihapropagandaa. Juutalaiset eivät osanneet eivätkä halunneet silloin elää sovussa naapureittensa kanssa, eivätkä osaa ja halua nytkään.

      • varo-kaa

        Muslimit eivät haluakaan elää rauhassa Israelin kanssa.

        Muslimien rauha on aivan eri asia kuin rauha lännessä.

        Muslimien rauha on sama kuin kommunisteillä ja se toteutuu vain jos Israel alistuu islamin vallan alaisuuteen.

        Silloin Israelin olisi vaihdettava Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala allahiin ja se tarkoittaisi, että Juutalaisista tulisi Jumalan silmissä porttoja.

    • TeeSovinto

      Uudessa liitossa

      Hebr.10: "Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä. Sentähden hän (Jeesus) maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.'" Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi." Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

      • satujahve

        Toisaalta vanhassa liitossa

        3. Moos. 12:6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.

        Siellä mellastaa uhreilla ja verellä mässäilevä narsistinen ja sadistinen paimentolaismiehen keksimä jumalaolento joka vaati eläinuhreja synnyttämisestä.

      • vasta-us

        ihminen on alusta asti Jumala suhteessaan altavastaaja ja sovitusta tarvitseva. Kuningas Daavid sanoo Psalm 51: Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. ja Job 25:4 Kuinka siis ihminen olisi vanhurskas Jumalan edessä, ja kuinka vaimosta syntynyt olisi puhdas?

        Me tarvitsemme Jeesuksen sovintoveren suojaa koko elämämme ajan jopa taivaassakin on tuo ihmeellinen sovitus voimassa, kuten 1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
        Kol.1:20.23 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä, jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

      • satujahve

        3. Moos. 12:6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.

        Vanhassa testamentissa mellastaa paimentolaismiehen keksimä kuvottava öykkärijumala joka mässäilee uhreilla ja verellä.

      • mielen-rauha

        Tuo on Jamalan sana naisille se ei koske lapsia.
        Me emme ymmärrä kaikkia raamatun kohtia, mutta Raamattu varoittaa kolme kertaan näin:
        "ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu." ja tämä löytyy ilm. kirjan 22 luvusta.

      • satujahve

        5. Moos. 12:27 Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla. 5. Teurasuhreista vuodatettakoon Herran alttarille veri

        Ei tähän mitään ymmärtämistä tarvita. Tämä paimentolaismiehen keksimä jumalaolento jonka hän loi omaksi kuvakseen mässäilee uhreilla ja verellä. Vain ihmisen keksimä jumalaolento olisi näin takapajuinen, narsistinen, sadistinen ja kuvottava

      • pelastus

        Hebrealaiskirje:
        10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
        10:2 Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
        10:3 Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
        10:4 Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
        10:5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
        10:6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
        10:7 Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.'"
        10:8 Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
        10:9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi." Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
        10:10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
        10:11 Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
        10:12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
        10:13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
        10:14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
        10:15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
        10:16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
        10:17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."
        10:18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
        10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
        10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
        10:21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
        10:22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
        10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
        10:24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
        10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
        10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
        10:27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
        10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
        10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
        10:30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa."
        10:31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
        10:32 Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset,
        10:33 kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla.
        10:34 Sillä vankien kanssa te olette kärsineet ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että teillä on parempi tavara, joka pysyy.
        10:35 Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri.
        10:36 Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.
        10:37 Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
        10:38 mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen."
        10:39 Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi

      • satujahve

        3. Moos. 12:6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.

        Vanhassa testamentissa mellastaa uhreilla ja verellä mässäilevä jumalaolento joka takapajuinen, raaka ja moraaliton paimentolaismies loi omaksi kuvakseen.

      • että-siitävaan

        Tuo määräys koskee kaikkia ympärileikkausta suorittavia uskontokuntia.

      • satujahve

        5. Moos 4:10 Tämä on tuoksuva tuliuhri, joka on Herralle mieluisa.

        Palavan lihan ja veren tuoksu oikein MIELLYTTI tätä paimentolaismiehen keksimää jumalaolentoa.

      • ArmoJaTotuus
        että-siitävaan kirjoitti:

        Tuo määräys koskee kaikkia ympärileikkausta suorittavia uskontokuntia.

        Juuri niin ja Heidän on noudatettava kaikkia niitä lain säädöksiä, jotka Jumala antoi Mooseksen kautta.
        Laki tuli Mooseksen kautta, mutta armo ja totuus tuli Jumalan Pojan Jeesuksen kautta.

      • satujahve

        3. Moos. 12:6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.

        Ja tässä laissa tämä heimojumala mässäilee uhreilla ja verellä. On täysin selvää että paimentolaismies loi tämän jumalan omaksi kuvakseen.

    • Tie-valkeuteen

      Joh 12:44-50Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt. Ja joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt. Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
      Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä. Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman. Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."

      • satujahve

        3. Moos. 12:6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.

        Ja tämän tarinan isä on vanhassa testamentissa mellastava jumalaolento joka mässäili uhreilla ja verellä. Uhrilihan tuoksu tarinoiden mukaan miellytti tätä paimentolaismiehen keksimää takapajuista jumalaolentoa.

      • vaarallista

        1.Tessalonikalaiskirje:
        2:15 jotka tappoivat Herran Jeesuksenkin ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia,
        Te olette vieläkin pahempia kuin tuon ajan Rooman vallan alaiset Italialaiset jotka yksissä tuumin ylipappien kanssa tappoivat ristillä elämän ruhtinaan Jeesuksen ja yhäti vainoatte kotimaissanne Jeesukseen uskovia veljiämme.

      • satujahve

        5. Moos 4:10 Tämä on tuoksuva tuliuhri, joka on Herralle mieluisa.

        Toisaalta tiedämme että tämä heimojumala mässäili uhreilla ja verellä. VT:ssä mainitaan useampaankin kertaan miten palava lihan tuoksu MIELLYTTI tätä paimentolaismiehen keksimää jumalaolentoa.

      • fda

        Väite on siis, että moraalittomasti käyttäytyvä Jumala lakkasi nauttimasta viattomien luontokappaleiden kiduttamisesta kun hän lähetti poikansa kitumiskuolemaan. "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit"?

    • Terveellistä

      Kol.2:6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, >> Jakeen lisätiedot
      2:7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
      2:8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
      2:9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
      2:10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
      2:11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
      2:12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
      2:13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
      2:14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
      2:15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
      2:16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
      2:17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
      2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
      2:19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
      2:20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:

      • satujahve

        5. Moos. 12:26 "Pyhät lahjanne ja Herralle lupaamanne uhrit teidän on tuotava siihen paikkaan, jonka Herra valitsee. 27 Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla. Teurasuhreista vuodatettakoon Herran alttarille veri;

        Emme kai voi paimentolaismiestä siitä syyttää että hän keksi jumalaolennon joka mässäili verellä ja uhreilla? Eivät nämä barbaarit heimot jotka ryöstelivät ja raiskasivat toisiaan paremmasta tienneet.

      • oletko-otollinen

        Roomalaiskirje:8:1-8
        "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
        Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset"

      • satujahve

        4. Moos 15:1 Herra sanoi Moosekselle: 2 "Sano israelilaisille: Kun te siinä maassa, jonka minä annan teille asuinsijaksi, 3 -- 4 haluatte tuoda polttouhriksi tai teurasuhriksi naudan, lampaan tai vuohen ja uhrata sen tuoksuvana tuliuhrina, joka on Herralle mieluisa

        Palava uhriliha miellytti tätä raamatussa temmeltävää jumalaolentoa. Millainen olento pitää palavan uhrilihan tuoksusta? Ikuinen ja äärettömän viisas jumala vaiko paimentolaismiehen keksimä raaka ja sadistinen jumala?

      • hyödytön

      • satujahve

        5. Moos 4:10 Tämä on tuoksuva tuliuhri, joka on Herralle mieluisa.

        Siellä se VT:ssä seisoo. Tämä jumalaolento mässäili uhreilla ja vereillä. Palavan lihan tuoksu jopa oli tälle paimentolaismiehen keksimälle raaakalaismaiselle jumalalle mieluisa :)

      • sovitus

        Kol. 1:3-23 Me kiitämme Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, aina kun rukoilemme teidän edestänne, sillä me olemme saaneet kuulla teidän uskostanne Kristuksessa Jeesuksessa ja rakkaudesta, mikä teillä on kaikkia pyhiä kohtaan; me kiitämme häntä sen toivon tähden, joka teille on talletettuna taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa, joka on tullut teidän tykönne, niinkuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidänkin keskuudessanne siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa, niinkuin te sen opitte Epafraalta, meidän rakkaalta kanssapalvelijaltamme, joka on uskollinen Kristuksen palvelija teidän hyväksenne ja joka myös on kertonut meille teidän rakkaudestanne Hengessä. Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä, vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta, ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.

        Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä, jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

      • satujahve

        3. Moos. 12:6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.

        Vanhaa testamenttia ei tarvitse kauaa lukea huomatakseen että jumala ei luonut ihmistä omaksi kuvakseen vaan ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Siksi tämä uhreilla ja verellä mässäilevä narsistinen, sadistinen ja moraaliton jumalaolento on täysin luonjansa, paimentolaismiehen kaltainen.

      • Näkemiin

        Kolos. 4:3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,

        Tämäkin on totista totta niille jotka hylkäävät Jumalan Pojan Jeesuksen sovitus tarjouksen.

      • satujahve

        5. Moos. 12:27 Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla.

        Eläinuhreja, verta, murhaamista, ryöstelyä ja raiskaamista. Olisiko ikuinen ja äärettömän viisas jumalaolento näin sadistinen, narsistinen, paha ja moraaliton? Entäs olisiko paimentolaismiehen keksimä jumalaolento? ... vastaus on selvä.

    • mahtavaa
      • satujahve

        5. Moos. 12:27 Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla.

        Vanhassa testamentissa mellastaa uhreilla ja verellä mässäilevä jumalaolento. Onkin hyvä pysähtyä hetkeksi ja miettiä olisiko ikuinen jumalaolento näin narsistinen, sadistinen ja kammottava... entäs olisiko paimentolaismiehen keksimä jumala?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2277
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2093
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1516
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1417
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1384
    8. 52
      1278
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      63
      1221
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe