"Auervaara" napsii naisen toisensa perään-STOP !

Stopnow

Huijari pitää yllä monta suhdetta yhtäaikaa ja esiintyy joko elämän kolhimana tai itsevarmana hurmurina. Suhteista hän hakee pelkästään hyötyä, rahallista, seksuaalista tai pitääkseen yllä egoaan. Riippuen mitä roolia kenellekkin vetää. Huijarilla on aina jatkuva haku päällä. Huijarin takaa voi paljastua jopa kotona tavallista perhe-elämää viettävä puoliso joka elää kaksoiselämää. Pahimmillaan alkoholisoitunut narsisti joka osaa elää itsensä ulkopuolella, esittää parempaa, hurmaavaa ihmistä johon jäät myöhemmin syyllisyyden tunteesi takia kiinni. ( osaa manipuloidamm. sairauksillaan jotka eivät tietenkään ole alkoholisimi vaan ihan joku muu tauti ). Kun hän jää kiinni, hän osaa pyytää anteeksi- ei sinun vuoksesi vaan itsensä, eihän hän edes ymmärrä mitä väärää olisi tehnyt, eli osaa kääntää tekojensa syyt itseesi.
Netti on täynnä näitä huijareita, esimerkiksi facebook ja useimmat esiintyy siellä omalla nimellään ja kuvallaan. Suhdaudu vieraisiin kaveripyyntöihin varovasti-yleensä kaveriksi kannattaa hyväksyä vain oikeat tuttunsa. Huijareissa on suurinosa ihan suomalaisia,he ovat levittäytyneet joka paikkaan missä saa kokeilla verkkojaan.

Muistathan että voit tehdä ilmoituksen myös poliisille jos joudut huijauksen kohteeksi ja jos menetät rahaa auttamalla huijaria mm. vaikeassa elämäntilanteessa tai muulla tekosyyllä, se on rikoksena petos. Facebookissa se käy nettipoliisin kauttakin.
Muista että huijari valehtelee ja liioittelee, hurmaa ja murskaa elämäsi hyötyä saadakseen. Jos huijari saa sinut houkuteltua seksiin , aikuisilta asiaa tutkitaan kunnianloukkauksena. Tosiasiassa harva nainen suostuu pelkästään seksiin tuntemattoman nettisuhteen kanssa, takana on hurmaava,taidokas huijari. Hän joko häipyy heti elämästäsi ja jatkaa muitten saalistamista ja röyhkeyttään voi jopa jättää sinut muiden jatkoksi hätävaraksi johon työ tms. kiireen jälkeen joskus ottaa yhteyttä. Tosiasiassa muistaa jos uusia saaliita ei ole jäänyt koukkuun.

Ei anneta huijareille tilaa vaan puhutaan asiasta julkisesti, varoitukseksi.

Oletko sinä joutunut huijarin kohteeksi?

8

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Monestako huijarista sinulla on omakohtaista kokemusta?

      • stopnow

        Kahdesta ja kummastakin poliisitutkinta.


    • huijattunainen

      Olen tavannut täällä Sami -nimisen huijarin. Vaikuttaa köyhältä ressukalta, joka ei löydä naista , mutta onkin naimisissa....

      • stpnow

        Juuri tuollaisia he ovat, kannattaa pysyä erossa.Sääliksi käy varattujen huijareiden puolisoita.


      • KumpionAueristi

        Voihan toki olla sekä naimisissa että ei löydä naista. Jos vaimon kohtaaminen naisena on syystä tai toisesta käynyt tavalla tai toisella ongelmalliseksi.


    • EionäyttelijävaanAito

      Auervaaroissa (Auervaaran seurakunnasta?) on tyypillistä se, "etteivät ole huijareita". Heihin "voi luottaa" ja he ymmärtävät ja puolustavat jokaista oikeaksi ymmärtämäänsä asiaa.

      Näitä mainittuja etuja suhteissaan he saavat ikäänkuin lisäherkkuina sopiviin ruokapöytiin. Voivat jopa viedä näitäkin lahjoja muille "sydämensä valituilleen" kertomusten kera.

      On myös moderneja versioita Auervaaralaisuudesta, jolloin löytyy jaettavaa liki mihin tahansa aiheisiin. Huumorintajuista, järkevää ja luotettavaa seuraa monine seurusteluaiheineen. Heidän ei välttämättä tarvitse "valehdella lainkaan" kunhan vain esittävät aiheensa ja asiansa sopiviin paketteihin käärittyinä. Ja löytävät näistäkin aiheista riittävästi "yhteistä pelikenttää".

      Sekä miehet että naiset osaavat tarvittaessa tämän tyyppistä elämää - onhan se hauskaa ja täynnä "etuja". Eri asia on sitten saada selville, missä määrin joku oikeasti on "auervaaralainen" ja missä määrin "ei ole auervaaralainen".
      Ettei vain oikeasti kunnollisia karsinoida pois elämänsä mahdollisuuksista "auervaaralaisina". Toki jokaisella on oikeus puolustaa itseään näissäkin suhteissa. Auervaaralainen vain tavallisesti on näissäkin asioissa "jollain tavalla kokeneempi".

      Paljonkohan keskiverto auervaaralainen nettoaisi luonnenäyttelijänä? Lahjakkuutta hänellä varmasti sellaiseen on.

      Milloin on, Milloin ei? Hyvin harjoitellut!

    • tinder111

      Mies Vantaalta. Hän pyörittää todella montaa naista samaan aikaan. Hänellä on jatkuva haku päällä deittipalstoilla. Valehtelee, että on eronnut 8-vuotta sitten. Lasten määrä vaihtelee 0-3 lähes täysi-ikäisiin lapsiin. Sama kaava pyörii. Käy naisten kanssa mökillään Hämeessä ja välillä Tallinnassa. Uskottelee naisille, että seurustelee niiden kanssa. Herra pyöriin Tinderissä, Suomi24 sekä ent AyI:ssä. Keski-ikäinen virkamies. Viimeksi löytyi 20 naista hänen uhreistaan. Yksi osti kiukaan hänen mökilleen, toinen ruokapöydän, yksi grillikodan.

      #auervaara #pettäjä #huijaa #mökki #Tallinna #sarjapettäjä #vantaa #häme

    • tietoiskuaski

      Se on Tero Vaaran ja Che Guevaran kauan kadoksissa ollut veli. Sukuvikana naismenestys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      66
      7110
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      70
      7103
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      149
      5653
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      53
      4728
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4119
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3770
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3367
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3328
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      80
      2823
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      40
      2299
    Aihe