Luun uusiutuminen on aika mielenkiintoista. Koska luu on valmistettu mineralisoituneesta muotista(samaten kuin kivet) luu ei voi tehdä solukuolemaa kuten muut solut.
Sen sijaan jättimäinen solu (osteoclast) menee läpi ja syö tunneleita tai juoksuhautoja vanhaan luuhun. Tämän jälkeen ne kutsuvat parveja pienempiä soluja (osteoblast) jotka tulevat ja sylkevät uutta luuta.
Tätä prosessia, jossa solut syövät ja toiset solut sylkevät uutta luuta ulosa kutsutaan uudelleenmuovaamiseksi.
Tästä prosessista selkeästi näkyy koko luonnon tarkoituksenmukainen suunnittelu. Luun toiminta ei ole mahdollista vain, jos yhdentyyppisiä soluja on olemassa(luun sylkijöitä ja luun syöjiä). Ei, vaan toimiakseen luusto tarvitsee avuksi kumpaakin, näiden kahden solun yhteistoimintaa, ja ainoastaan näiden kahden solujen yhteistoiminta vahvistaa sen, että luusto pysyy kunnossa jatkossakin.
Vastaavia järjestelmällisiä ja selkeästi sunniteltuja, toinen toistensa kanssa toimimaan suunniteltuja soluja ja rakenteita on koko muukin elimistömme tulvillaan.
Huomaamme siis, ettei tällainen monimutkainen ja järjestelmällisesti päivänselvästi erinäköisten solujen kanssa yhteistyössä toimimaan suunniteltu elimistö voi olla mitenkään sattuman seurausta, vaan sen taustalla on tätynyt olla Jumala, samaten kuin esim. ihmisten valmistamien teknisten vempeleiden, kuten lentokoneiden ja autojenkin taustalla, on älykäs suunnittelijansa, ihminen. Mutta kaiken tämän on kuitenkin pannut alulle Jumala.
Jumala siis luo biologisia rakenteita, mutta ihminen käyttää Jumalan luomia fysikaalisia rakenteita tieteen ja tutkimuksen kehittämisen avulla uusien teknisten innovaatioiden kuten autojen luomiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen.
Luun muodostuminen kumoaa evoluution
58
71
Vastaukset
- KazuKa
"Tästä prosessista selkeästi näkyy koko luonnon tarkoituksenmukainen suunnittelu."
Ensin pitäisi olla suunnittelija ennenkuin voi väittää, että jokin luonnossa on suunniteltu.
Näkyykö tuossa prosessissa jotenkin suunnittelija?- jjklljlkkljlkjlkj
Tuollaiset seikat eivät mitenkään kerro älykkäästä suunnittelusta. Evoluution mekanismit johtavat aivan samaan tulokseen ja ilman yliluonnollisia suunnittelijoita. Kyseessä on puhtaasti uskonnollinen väittämä, jonka otsikko on tyhmyydessään lapsellinen. Kyseinen aloittaja on varmaan kirjoittanut kymmeniä väittämiä, jotka hänen mielestään kumoavat evoluution. Kuinka saakelin tyhmä ihmisen täytyy olla kirjoittaakseen jotain niin päätöntä. Realismintaju on täysin hävinnyt.
- Fiksu-_.Kreationisti
"Ensin pitäisi olla suunnittelija ennenkuin voi väittää, että jokin luonnossa on suunniteltu."
Suunnittelijan näkee luonnosta. Tieteessä suunnittelijasta ei tarvitse olla havaintoa, voidaksemme todeta suunnittelijan olevan (tieteellisesti) olemassa. Esittämäsi argumentti kuuluu lähinnä ateistifilosofiseen elämänkatsomukseen kuin tieteeseen.
"Tuollaiset seikat eivät mitenkään kerro älykkäästä suunnittelusta."
Nyt ei kysytä sitä, mitä mieltä sinä olet, koska edellämainittujen seikkojen perusteella maailmankaikkeus on tieteellisesti katsottuna selkeästi luotu. Tarvii olla aika sokea ruppana, jos ei luomista esimerkiksi osteoclastien ja osteoplastien ja lukuisten muiden vastaavien esimerkkien perusteella ymmärrä. Itseasiassa on mahdotonta, että kukaan ihminen olisi niin tyhmä, ettei sitä ymmärrä, joten sinua on pakko syyttää tietoisesta ja tahallisesta valehtelusta(tai älykkäästä epärehellisyydestä ja denialismista).
"Evoluution mekanismit johtavat aivan samaan tulokseen ja ilman yliluonnollisia suunnittelijoita. "
Evoluutiosta nämä osteoplastien ja osteoclastien yhteistoiminta ei kerro, koska molempia tarvitaan luun hyvinvoinnista huolehtimiseen. Jos joko osteoplastit tai osteoclastit puuttuvat, luusto ei voi toimia.
"Kuinka saakelin tyhmä ihmisen täytyy olla kirjoittaakseen jotain niin päätöntä. Realismintaju on täysin hävinnyt."
Niimpä. Realismitaju on täysin hävinnyt evoluutikoilta, jotka kieltävät luomisen nähtyään kiistattomia todisteita luoduista ja suunnitelluista rakenteista, kuten geenit, elimistö, jne. - KazuKa
"Suunnittelijan näkee luonnosta."
Ei näe.
"Nyt ei kysytä sitä, mitä mieltä sinä olet, koska edellämainittujen seikkojen perusteella maailmankaikkeus on tieteellisesti katsottuna selkeästi luotu. "
Tieteessä ei tunneta taikuutta.
"Niimpä. Realismitaju on täysin hävinnyt evoluutikoilta, jotka kieltävät luomisen nähtyään kiistattomia todisteita luoduista ja suunnitelluista rakenteista, kuten geenit, elimistö, jne."
Taikuuden olemassaolo pitää osoittaa, pelkkä väittäminen kuten sinä nyt teet ei riitä. - raitis-rapajuoppo
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
"Ensin pitäisi olla suunnittelija ennenkuin voi väittää, että jokin luonnossa on suunniteltu."
Suunnittelijan näkee luonnosta. Tieteessä suunnittelijasta ei tarvitse olla havaintoa, voidaksemme todeta suunnittelijan olevan (tieteellisesti) olemassa. Esittämäsi argumentti kuuluu lähinnä ateistifilosofiseen elämänkatsomukseen kuin tieteeseen.
"Tuollaiset seikat eivät mitenkään kerro älykkäästä suunnittelusta."
Nyt ei kysytä sitä, mitä mieltä sinä olet, koska edellämainittujen seikkojen perusteella maailmankaikkeus on tieteellisesti katsottuna selkeästi luotu. Tarvii olla aika sokea ruppana, jos ei luomista esimerkiksi osteoclastien ja osteoplastien ja lukuisten muiden vastaavien esimerkkien perusteella ymmärrä. Itseasiassa on mahdotonta, että kukaan ihminen olisi niin tyhmä, ettei sitä ymmärrä, joten sinua on pakko syyttää tietoisesta ja tahallisesta valehtelusta(tai älykkäästä epärehellisyydestä ja denialismista).
"Evoluution mekanismit johtavat aivan samaan tulokseen ja ilman yliluonnollisia suunnittelijoita. "
Evoluutiosta nämä osteoplastien ja osteoclastien yhteistoiminta ei kerro, koska molempia tarvitaan luun hyvinvoinnista huolehtimiseen. Jos joko osteoplastit tai osteoclastit puuttuvat, luusto ei voi toimia.
"Kuinka saakelin tyhmä ihmisen täytyy olla kirjoittaakseen jotain niin päätöntä. Realismintaju on täysin hävinnyt."
Niimpä. Realismitaju on täysin hävinnyt evoluutikoilta, jotka kieltävät luomisen nähtyään kiistattomia todisteita luoduista ja suunnitelluista rakenteista, kuten geenit, elimistö, jne."Realismitaju on täysin hävinnyt evoluutikoilta,"
Kirjoittaa hihu, joka uskoo 6000 vuotta vanhaan maapalloon, puhuviin kärmeksiin ja aaseihin, maailmanlaajuiseen tulvaan, auringon pysähtymiseen taivaalle ja ties mihin lapselliseen hömppään. Fiksu kreationisti on ihan yhtä oikeaan osuva määre kuin puhuviin aaseihin uskova realisti. - Fiksu-_.Kreationisti
KazuKa kirjoitti:
"Suunnittelijan näkee luonnosta."
Ei näe.
"Nyt ei kysytä sitä, mitä mieltä sinä olet, koska edellämainittujen seikkojen perusteella maailmankaikkeus on tieteellisesti katsottuna selkeästi luotu. "
Tieteessä ei tunneta taikuutta.
"Niimpä. Realismitaju on täysin hävinnyt evoluutikoilta, jotka kieltävät luomisen nähtyään kiistattomia todisteita luoduista ja suunnitelluista rakenteista, kuten geenit, elimistö, jne."
Taikuuden olemassaolo pitää osoittaa, pelkkä väittäminen kuten sinä nyt teet ei riitä."Ei näe."
Kyllä muuten näkee.
"Tieteessä ei tunneta taikuutta."
Edelleen sotket tieteen omaan ateistifilosofiseen jankutukseesi. Tiede ei omista mitään filosofiaa tai prepositioita.
"Taikuuden olemassaolo pitää osoittaa, pelkkä väittäminen kuten sinä nyt teet ei riitä."
Argumenttisi on puhtaasti ateismifilosofinen, sillä ei ole käsiteltävän asian kanssa mitään tekemistä. Kaikki eläimet on selkeästi suunniteltu, geeneissä ja muualla elimistössä oleva monimutkainen biosuunnittelu todistaa sen.
Lakkaa yhdistämästä omaa sekopäistä ja säälittävää ateismifilosofista mongerteluasi tieteeseen. - Selvästi_kännissä
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
"Ei näe."
Kyllä muuten näkee.
"Tieteessä ei tunneta taikuutta."
Edelleen sotket tieteen omaan ateistifilosofiseen jankutukseesi. Tiede ei omista mitään filosofiaa tai prepositioita.
"Taikuuden olemassaolo pitää osoittaa, pelkkä väittäminen kuten sinä nyt teet ei riitä."
Argumenttisi on puhtaasti ateismifilosofinen, sillä ei ole käsiteltävän asian kanssa mitään tekemistä. Kaikki eläimet on selkeästi suunniteltu, geeneissä ja muualla elimistössä oleva monimutkainen biosuunnittelu todistaa sen.
Lakkaa yhdistämästä omaa sekopäistä ja säälittävää ateismifilosofista mongerteluasi tieteeseen.Miksi älykäs luoja on luonut viisaudenhampaat tai tsunamit?
- kaistapäistä-uskontoa
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
"Ei näe."
Kyllä muuten näkee.
"Tieteessä ei tunneta taikuutta."
Edelleen sotket tieteen omaan ateistifilosofiseen jankutukseesi. Tiede ei omista mitään filosofiaa tai prepositioita.
"Taikuuden olemassaolo pitää osoittaa, pelkkä väittäminen kuten sinä nyt teet ei riitä."
Argumenttisi on puhtaasti ateismifilosofinen, sillä ei ole käsiteltävän asian kanssa mitään tekemistä. Kaikki eläimet on selkeästi suunniteltu, geeneissä ja muualla elimistössä oleva monimutkainen biosuunnittelu todistaa sen.
Lakkaa yhdistämästä omaa sekopäistä ja säälittävää ateismifilosofista mongerteluasi tieteeseen.Kukaan evoluutiotutkija ei allekirjoita höyrypäisiä väitteitäsi. Hekö eivät mielestäsi tee tiedettä? Kun asiaa tarkastellaan tieteen kannalta, ei ole ainuttakaan todistetta luoja-jumalasta. Kreationismin sekoittaminen tieteeseen on hulluutta.
- Fiksu-_.Kreationisti
Selvästi_kännissä kirjoitti:
Miksi älykäs luoja on luonut viisaudenhampaat tai tsunamit?
Viestistäsi kyllä huomaa, että olet kännissä.
"viisaudenhampaat"
Samasta syystä kun hän loi kaikki muutkin hampaat?
MItä tällä on käsiteltävän asiamme kanssa mitään tekemistä?
"tsunamit?"
Biologia / evoluutio ei tarkastele moraaliasioita kuten tsunameja.
"Kukaan evoluutiotutkija ei allekirjoita höyrypäisiä väitteitäsi. Hekö eivät mielestäsi tee tiedettä?"
Evoluutioyhteisön allekirjoitus ei vaikuta asiani oikeellisuuteen mitenkään. Pikemminkin päinvastoin, heidän uskottavuutensa on evoluutioon uskovina todisteista piittaamatta jo aikoja sitten karissut pois.
Kyllä, ihmiset jotka allekirjoittavat evon eivät tee tiedettä, koska evoluution tutkimus ei noudata tieteen metodeja. Ks vastaukseni alla nimim. "milloin se sortuu."
Väitettä, jota ei voi loogisesti kumota, ei voida nimittää todisteeksi, saatikka sitten tieteeksi.
"Kun asiaa tarkastellaan tieteen kannalta, ei ole ainuttakaan todistetta luoja-jumalasta. Kreationismin sekoittaminen tieteeseen on hulluutta."
Luoja-Jumalasta on erinomaisia todisteita nimenomaan luonnossa, geeneissä, ja koko luomakunnan kattavassa biosuunnittelussa. Inhottaa toistaa aloituksessa esittämiäni asioita, mutta esimerkiksi osteoplastien ja osteoclastien yhteistoiminta on - monien muiden vastaavien seikkojen ohella - mainio todiste biosuunnittelusta. - Selvästi_kännissä
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
Viestistäsi kyllä huomaa, että olet kännissä.
"viisaudenhampaat"
Samasta syystä kun hän loi kaikki muutkin hampaat?
MItä tällä on käsiteltävän asiamme kanssa mitään tekemistä?
"tsunamit?"
Biologia / evoluutio ei tarkastele moraaliasioita kuten tsunameja.
"Kukaan evoluutiotutkija ei allekirjoita höyrypäisiä väitteitäsi. Hekö eivät mielestäsi tee tiedettä?"
Evoluutioyhteisön allekirjoitus ei vaikuta asiani oikeellisuuteen mitenkään. Pikemminkin päinvastoin, heidän uskottavuutensa on evoluutioon uskovina todisteista piittaamatta jo aikoja sitten karissut pois.
Kyllä, ihmiset jotka allekirjoittavat evon eivät tee tiedettä, koska evoluution tutkimus ei noudata tieteen metodeja. Ks vastaukseni alla nimim. "milloin se sortuu."
Väitettä, jota ei voi loogisesti kumota, ei voida nimittää todisteeksi, saatikka sitten tieteeksi.
"Kun asiaa tarkastellaan tieteen kannalta, ei ole ainuttakaan todistetta luoja-jumalasta. Kreationismin sekoittaminen tieteeseen on hulluutta."
Luoja-Jumalasta on erinomaisia todisteita nimenomaan luonnossa, geeneissä, ja koko luomakunnan kattavassa biosuunnittelussa. Inhottaa toistaa aloituksessa esittämiäni asioita, mutta esimerkiksi osteoplastien ja osteoclastien yhteistoiminta on - monien muiden vastaavien seikkojen ohella - mainio todiste biosuunnittelusta."Biologia / evoluutio ei tarkastele moraaliasioita kuten tsunameja."
Kertoisitko lisää siitä miten tsunamit liittyvät moraaliin? - Fiksu-_.Kreationisti
Sinähän kysyit, että miksi Jumala loi tsunamit? Tuo on moraalikysymys, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä.
- kivikk0
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
"Ensin pitäisi olla suunnittelija ennenkuin voi väittää, että jokin luonnossa on suunniteltu."
Suunnittelijan näkee luonnosta. Tieteessä suunnittelijasta ei tarvitse olla havaintoa, voidaksemme todeta suunnittelijan olevan (tieteellisesti) olemassa. Esittämäsi argumentti kuuluu lähinnä ateistifilosofiseen elämänkatsomukseen kuin tieteeseen.
"Tuollaiset seikat eivät mitenkään kerro älykkäästä suunnittelusta."
Nyt ei kysytä sitä, mitä mieltä sinä olet, koska edellämainittujen seikkojen perusteella maailmankaikkeus on tieteellisesti katsottuna selkeästi luotu. Tarvii olla aika sokea ruppana, jos ei luomista esimerkiksi osteoclastien ja osteoplastien ja lukuisten muiden vastaavien esimerkkien perusteella ymmärrä. Itseasiassa on mahdotonta, että kukaan ihminen olisi niin tyhmä, ettei sitä ymmärrä, joten sinua on pakko syyttää tietoisesta ja tahallisesta valehtelusta(tai älykkäästä epärehellisyydestä ja denialismista).
"Evoluution mekanismit johtavat aivan samaan tulokseen ja ilman yliluonnollisia suunnittelijoita. "
Evoluutiosta nämä osteoplastien ja osteoclastien yhteistoiminta ei kerro, koska molempia tarvitaan luun hyvinvoinnista huolehtimiseen. Jos joko osteoplastit tai osteoclastit puuttuvat, luusto ei voi toimia.
"Kuinka saakelin tyhmä ihmisen täytyy olla kirjoittaakseen jotain niin päätöntä. Realismintaju on täysin hävinnyt."
Niimpä. Realismitaju on täysin hävinnyt evoluutikoilta, jotka kieltävät luomisen nähtyään kiistattomia todisteita luoduista ja suunnitelluista rakenteista, kuten geenit, elimistö, jne."Tieteessä suunnittelijasta ei tarvitse olla havaintoa, voidaksemme todeta suunnittelijan olevan (tieteellisesti) olemassa."
Ajattele lasta joka ensimmäisen kerran saa käsiinsä kauniin sileän kiven. Hän varmastikin olettaa että joku on kiven tehnyt, koska on tähän asti nähnyt vain kulmikkaita kiviä, eikä hän tiedä että meren rannalla sileitä kiviä on loputtomasti ja lisää tulee kun aallot hankaavat koko ajan niitä irtohiekalla. Elämän kehittyminen on sama asia, hieman monimutkaisempi vain. Ei tarvita kuin sopivat olosuhteet ja tarpeeksi aikaa. - Selvästi_kännissä
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
Sinähän kysyit, että miksi Jumala loi tsunamit? Tuo on moraalikysymys, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä.
Eli jumalallasi on siis heikko moraali?
- Fiksu-_.Kreationisti
kivikk0 kirjoitti:
"Tieteessä suunnittelijasta ei tarvitse olla havaintoa, voidaksemme todeta suunnittelijan olevan (tieteellisesti) olemassa."
Ajattele lasta joka ensimmäisen kerran saa käsiinsä kauniin sileän kiven. Hän varmastikin olettaa että joku on kiven tehnyt, koska on tähän asti nähnyt vain kulmikkaita kiviä, eikä hän tiedä että meren rannalla sileitä kiviä on loputtomasti ja lisää tulee kun aallot hankaavat koko ajan niitä irtohiekalla. Elämän kehittyminen on sama asia, hieman monimutkaisempi vain. Ei tarvita kuin sopivat olosuhteet ja tarpeeksi aikaa."Ajattele lasta joka ensimmäisen kerran saa käsiinsä kauniin sileän kiven. Hän varmastikin olettaa että joku on kiven tehnyt, koska on tähän asti nähnyt vain kulmikkaita kiviä, eikä hän tiedä että meren rannalla sileitä kiviä on loputtomasti ja lisää tulee kun aallot hankaavat koko ajan niitä irtohiekalla. Elämän kehittyminen on sama asia, hieman monimutkaisempi vain. Ei tarvita kuin sopivat olosuhteet ja tarpeeksi aikaa."
Kysymys oli siitä, kuka maailmankaikkeuden ja ihmisen on luonut, ei siitä, että miten rannalla olevat kivet ovat muodostuneet. Rannalla olevat kivet on luonut Jumala, olivatpa ne muodostuneita sitten miten tahansa. - kivinkinen
Et tajunnut pointtia. Jos ei ymmärrä miten luonnonvoimat muokkaavat ympäristöä, on inhimillistä päätyä siihen tulokseen että joku on vaikkapa ne kivet ihan tarkoituksella tehnyt. Mutta siihen ei pitäisi juuttua vaan tutkia asiaa syvemmin.
P.S. Vieläkö se Jumala niitä kiviä käy viilaamassa, eikö maailma tullutkaan valmiiksi joskus 6000 vuotta sitten? - Fiksu-_..Kreationisti
"Et tajunnut pointtia. Jos ei ymmärrä miten luonnonvoimat muokkaavat ympäristöä, on inhimillistä päätyä siihen tulokseen että joku on vaikkapa ne kivet ihan tarkoituksella tehnyt. Mutta siihen ei pitäisi juuttua vaan tutkia asiaa syvemmin."
Kiviä voi muovata ympäristö miten haluaa, mutta kivien alkuperä oli kuitenkin Jumala. - soluton
jjklljlkkljlkjlkj kirjoitti:
Tuollaiset seikat eivät mitenkään kerro älykkäästä suunnittelusta. Evoluution mekanismit johtavat aivan samaan tulokseen ja ilman yliluonnollisia suunnittelijoita. Kyseessä on puhtaasti uskonnollinen väittämä, jonka otsikko on tyhmyydessään lapsellinen. Kyseinen aloittaja on varmaan kirjoittanut kymmeniä väittämiä, jotka hänen mielestään kumoavat evoluution. Kuinka saakelin tyhmä ihmisen täytyy olla kirjoittaakseen jotain niin päätöntä. Realismintaju on täysin hävinnyt.
Evoluutio ei pysty luomaan solua joten se siitä evoluutiosta. mistä tuli solu?
- kressujen-valheita
soluton kirjoitti:
Evoluutio ei pysty luomaan solua joten se siitä evoluutiosta. mistä tuli solu?
Miksi evoluutio ei muka ole pystynyt luomaan solua? Vaikka saarnamiehesi niin väkevästi todistaakin, ei se taida olla tieteellinen todistus. Solu kehittyi alkeellisemmasta esimuodosta. RNA elämä oli luultavasti alkuperäinen kopioituja.
- Fiksu-_..Kreationisti
"Solu kehittyi alkeellisemmasta esimuodosta."
Kukaan ei ole havainnut solun kehittymistä tai syntymistä itsestään. - Valtava_kääpiö
Fiksu-_..Kreationisti kirjoitti:
"Solu kehittyi alkeellisemmasta esimuodosta."
Kukaan ei ole havainnut solun kehittymistä tai syntymistä itsestään.Eli sinäkään et ole olemassa heille, jotka eivät ole olleet syntymääsi todistamassa?
- jhljjlljljlj
Fiksu-_..Kreationisti kirjoitti:
"Solu kehittyi alkeellisemmasta esimuodosta."
Kukaan ei ole havainnut solun kehittymistä tai syntymistä itsestään.Kukaan ei ole havainnut jamalaasi.
- milloin.se.sortuu
Kummallista, hyvin kummallista! Kreationistit ovat kertoneet jo 150 vuotta, eli siitä asti kun tieteellinen evoluutioteoria julkaistiin, että kohta se sortuu, kohta se sortuu, mutta se on koko ajan saanut vain lisäkannatusta, kunnes kaikki biologinen tutkimus sen omaksui.
Milloin se oikein sortuu?- Fiksu-_.Kreationisti
Evoteoria on jo kumottu koska se on loogisesti ajateltuna ristiriitainen. Yksikään älykkö ei ajattele maailmankaikkeuden nähtyään, että "kappas, tämä on syntynyt sattumalta;" koska aina looginen johtotulos, johon universumia, ihmisiä ja elämää tarkasteltuaan niin geeni kuin makrotasollakin voi tulla, on se, että se on luotu.
Toiseksi, ollakseen tieteellinen teoria teoria pitää voida olla kumottavissa. Ainoatakaan evoluution todistetta ei voida objektiivisesti kumota, koska todisteet ovat aina evoluutikkojen kuvitelmissa eikä niistä ole säilynyt pienintäkään konkreettista esimerkkiä todellisuudessamme. Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
Evoteoria on jo kumottu koska se on loogisesti ajateltuna ristiriitainen. Yksikään älykkö ei ajattele maailmankaikkeuden nähtyään, että "kappas, tämä on syntynyt sattumalta;" koska aina looginen johtotulos, johon universumia, ihmisiä ja elämää tarkasteltuaan niin geeni kuin makrotasollakin voi tulla, on se, että se on luotu.
Toiseksi, ollakseen tieteellinen teoria teoria pitää voida olla kumottavissa. Ainoatakaan evoluution todistetta ei voida objektiivisesti kumota, koska todisteet ovat aina evoluutikkojen kuvitelmissa eikä niistä ole säilynyt pienintäkään konkreettista esimerkkiä todellisuudessamme.Puheet evoluutioteorian kumoamisesta ovat suuresti liioiteltuja. "Yksikään älykkö ei ajattele maailmankaikkeuden nähtyään, että "kappas, tämä on syntynyt sattumalta;..." Väitteesi perustuu siihen tosasiaan, ettet itse ymmärrä. Se lienee huono argumentti tiedettä vastaa. Se, miten lainaamani jatkui, on uskonnollista julistusta, joka on tieteellisenä argumentointina vielä huonompaa.
Väität samalla, ettei kukaan maailman evoluutiotutkijoista ole älykkö. Jos vaivaudut miettimään edes hetken, ymmärrät varmaan, ettei tuollaisella väitteellä ole mitään kaikupohjaa. Se ei kerro evoluutiotutkijoiden älykkydestä mitään, mutta asettaa joko väitteen esittäjän rehellisyyden tai älykkyyden hyvinkin kyseenalaiseksi.
Evoluutioteoria on kumottavissa. Siihen riittää esimerkiksi, että löydät kambrin kerroksista maaeläimiä. Myös kreationistien paljon käyttämä olkiukko, lajin muuttuminen toiseksi (kissa synnyttää koiran) yhdessä sukupolvessa, kumoaisi evoluution. Fossiiliaineistosta on säilynyt konkreettisia esimerkkejä varmaan kymmeniä rekkakuormallisia ja sinä väität, ettei ole säilynyt yhtään.
Myös mikrobiologia on todentanut paljonkin merkkejä evoluutiosta. Yhtenä esimerkkinä isojen ihmisapinoiden (mukaan luettuna H. sapiens) C-vitamiinin valmistusketjun viimeisen osan identtinen mutaatio. Ilman sitä isot ihmisapinat kykenisivät itse tuottamaan c-vitamiinia, kuten lähes kaikki muutkin nisäkkäät. Mutaatio on syntynyt siinä kantalajissa, joista Hominidae heimo on kehittynyt. On käytännössä mahdotonta, että kaikille kyseisille lajeille olisi tullut täysin sama mutaatio samaan geeniin toisistaan riippumatta.
Eiköhän tämä vuodatus riitä taas vähäksi aikaa.- Fiksu-_.Kreationisti
"Puheet evoluutioteorian kumoamisesta ovat suuresti liioiteltuja. "Yksikään älykkö ei ajattele maailmankaikkeuden nähtyään, että "kappas, tämä on syntynyt sattumalta;..." Väitteesi perustuu siihen tosasiaan, ettet itse ymmärrä."
Ei muuten perustu. Väitteeni perustuu nimenomaan siihen että YMMÄRRÄN miten kehon monimutkaiset biologiset prosessit toimivat.
"Se lienee huono argumentti tiedettä vastaa. Se, miten lainaamani jatkui, on uskonnollista julistusta, joka on tieteellisenä argumentointina vielä huonompaa.""
Tiedettä vastaan? Mitäs oikein houruilet? Ainoa asia, mitä vastustan, on oma perustelematon ateismifilosofinen mongertelusi, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä.
Tieteen tehtävänä on tehdä HAVAINTOJA ja ennusteita maailmasta todisteisiin perustuen, jotta saisimme paremman kuvan todellisuudesta, ei selitellä todistamattomia ja perustelemattomia satuja koulukirjoihin.
Jumala luo biologisia rakenteita, mutta ihmisten on mahdollista selvittää miten nämä rakenteet toimivat tieteen ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.
"Väität samalla, ettei kukaan maailman evoluutiotutkijoista ole älykkö. Jos vaivaudut miettimään edes hetken, ymmärrät varmaan, ettei tuollaisella väitteellä ole mitään kaikupohjaa. Se ei kerro evoluutiotutkijoiden älykkydestä mitään, mutta asettaa joko väitteen esittäjän rehellisyyden tai älykkyyden hyvinkin kyseenalaiseksi."
Valitettavasti joka imee evolutionistien sadut ja kieltää luonnossa selkeästi havaittavissa olevan biosuunnittelun kyseenalaistamatta heille opetettuja satuja ollenkaan, on aina hyvin typerä. Ellei sitten tietoisesti valehtele.
"Evoluutioteoria on kumottavissa. Siihen riittää esimerkiksi, että löydät kambrin kerroksista maaeläimiä."
Juuri tässä on ongelmasi. SIteeraat omia mielikuvituksellisia höpinöitäsi todisteeksi evoluution puolesta. Mielikuvituksellisia asioita on mahdotonta kumota, joten ne eivät tieteenfilosofisesti kelpaa todisteiksi evoluution puolesta.
"Myös kreationistien paljon käyttämä olkiukko, lajin muuttuminen toiseksi (kissa synnyttää koiran) yhdessä sukupolvessa, kumoaisi evoluution. Fossiiliaineistosta on säilynyt konkreettisia esimerkkejä varmaan kymmeniä rekkakuormallisia ja sinä väität, ettei ole säilynyt yhtään."
Kaikki fossiilaineistossa hautautuneet eliöt kuuluvat oman lajinsa sisään. Yksikään niistä ei ole kehittymässä toiseksi olennoksi. Koko arguemntaatiosi on silkalle mielivaltaiselle mielikuvitukselle perustuvaa.
Kelvatakseen tieteeksi evoluutiosta pitää olla jokin havainto tai todiste, joka voidaan objektiivisesti kumota, ei mitään evokkiuskovan uskonhoureiden mukaisia uskonnollisia satuja.
Esim. väitettä x kehittymisestä y:ksi ei voida kumota koska koko kehityskaavio on olemassa ainoastaan evokin vauhkoontuneessa mielessä.
Mitään todisteita evoluutioteoriasi puolesta ei siis ole, eikä se sopisikaan yhteen biologisiin havaintoihin ihmisten ja eläinten monimutkaisen elimistön toiminnasta.
"Myös mikrobiologia on todentanut paljonkin merkkejä evoluutiosta. Yhtenä esimerkkinä isojen ihmisapinoiden (mukaan luettuna H. sapiens) C-vitamiinin valmistusketjun viimeisen osan identtinen mutaatio. Ilman sitä isot ihmisapinat kykenisivät itse tuottamaan c-vitamiinia, kuten lähes kaikki muutkin nisäkkäät. Mutaatio on syntynyt siinä kantalajissa, joista Hominidae heimo on kehittynyt. On käytännössä mahdotonta, että kaikille kyseisille lajeille olisi tullut täysin sama mutaatio samaan geeniin toisistaan riippumatta."
Väitteesi oli silkka uskonnollinen väite, ei mikään looginen, rehellinen, ja järjellinen johtopäätelmä asioiden kulusta. Kukaan ei voi ihmis- tai eläinruumiinkaan havaittuaan loogisesti sanoa, että "tämä on sattuman tulosta. Ehei, Ainoa looginen johtopäätös, johon ihminen voi ihmis- tai eläinruumiin monimutkaisia biorakenneratkaisuja tarkastelemalla todeta, on, että se on luotu. - Selvästi_kännissä
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
"Puheet evoluutioteorian kumoamisesta ovat suuresti liioiteltuja. "Yksikään älykkö ei ajattele maailmankaikkeuden nähtyään, että "kappas, tämä on syntynyt sattumalta;..." Väitteesi perustuu siihen tosasiaan, ettet itse ymmärrä."
Ei muuten perustu. Väitteeni perustuu nimenomaan siihen että YMMÄRRÄN miten kehon monimutkaiset biologiset prosessit toimivat.
"Se lienee huono argumentti tiedettä vastaa. Se, miten lainaamani jatkui, on uskonnollista julistusta, joka on tieteellisenä argumentointina vielä huonompaa.""
Tiedettä vastaan? Mitäs oikein houruilet? Ainoa asia, mitä vastustan, on oma perustelematon ateismifilosofinen mongertelusi, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä.
Tieteen tehtävänä on tehdä HAVAINTOJA ja ennusteita maailmasta todisteisiin perustuen, jotta saisimme paremman kuvan todellisuudesta, ei selitellä todistamattomia ja perustelemattomia satuja koulukirjoihin.
Jumala luo biologisia rakenteita, mutta ihmisten on mahdollista selvittää miten nämä rakenteet toimivat tieteen ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.
"Väität samalla, ettei kukaan maailman evoluutiotutkijoista ole älykkö. Jos vaivaudut miettimään edes hetken, ymmärrät varmaan, ettei tuollaisella väitteellä ole mitään kaikupohjaa. Se ei kerro evoluutiotutkijoiden älykkydestä mitään, mutta asettaa joko väitteen esittäjän rehellisyyden tai älykkyyden hyvinkin kyseenalaiseksi."
Valitettavasti joka imee evolutionistien sadut ja kieltää luonnossa selkeästi havaittavissa olevan biosuunnittelun kyseenalaistamatta heille opetettuja satuja ollenkaan, on aina hyvin typerä. Ellei sitten tietoisesti valehtele.
"Evoluutioteoria on kumottavissa. Siihen riittää esimerkiksi, että löydät kambrin kerroksista maaeläimiä."
Juuri tässä on ongelmasi. SIteeraat omia mielikuvituksellisia höpinöitäsi todisteeksi evoluution puolesta. Mielikuvituksellisia asioita on mahdotonta kumota, joten ne eivät tieteenfilosofisesti kelpaa todisteiksi evoluution puolesta.
"Myös kreationistien paljon käyttämä olkiukko, lajin muuttuminen toiseksi (kissa synnyttää koiran) yhdessä sukupolvessa, kumoaisi evoluution. Fossiiliaineistosta on säilynyt konkreettisia esimerkkejä varmaan kymmeniä rekkakuormallisia ja sinä väität, ettei ole säilynyt yhtään."
Kaikki fossiilaineistossa hautautuneet eliöt kuuluvat oman lajinsa sisään. Yksikään niistä ei ole kehittymässä toiseksi olennoksi. Koko arguemntaatiosi on silkalle mielivaltaiselle mielikuvitukselle perustuvaa.
Kelvatakseen tieteeksi evoluutiosta pitää olla jokin havainto tai todiste, joka voidaan objektiivisesti kumota, ei mitään evokkiuskovan uskonhoureiden mukaisia uskonnollisia satuja.
Esim. väitettä x kehittymisestä y:ksi ei voida kumota koska koko kehityskaavio on olemassa ainoastaan evokin vauhkoontuneessa mielessä.
Mitään todisteita evoluutioteoriasi puolesta ei siis ole, eikä se sopisikaan yhteen biologisiin havaintoihin ihmisten ja eläinten monimutkaisen elimistön toiminnasta.
"Myös mikrobiologia on todentanut paljonkin merkkejä evoluutiosta. Yhtenä esimerkkinä isojen ihmisapinoiden (mukaan luettuna H. sapiens) C-vitamiinin valmistusketjun viimeisen osan identtinen mutaatio. Ilman sitä isot ihmisapinat kykenisivät itse tuottamaan c-vitamiinia, kuten lähes kaikki muutkin nisäkkäät. Mutaatio on syntynyt siinä kantalajissa, joista Hominidae heimo on kehittynyt. On käytännössä mahdotonta, että kaikille kyseisille lajeille olisi tullut täysin sama mutaatio samaan geeniin toisistaan riippumatta."
Väitteesi oli silkka uskonnollinen väite, ei mikään looginen, rehellinen, ja järjellinen johtopäätelmä asioiden kulusta. Kukaan ei voi ihmis- tai eläinruumiinkaan havaittuaan loogisesti sanoa, että "tämä on sattuman tulosta. Ehei, Ainoa looginen johtopäätös, johon ihminen voi ihmis- tai eläinruumiin monimutkaisia biorakenneratkaisuja tarkastelemalla todeta, on, että se on luotu.Noilla ainoilla loogisilla (Huom! Sinun logiikan mukaisilla.) johtopäätöksillä ei todisteta yhtään mitään.
- Fikus-_.Kreationisti
Selvästi_kännissä kirjoitti:
Noilla ainoilla loogisilla (Huom! Sinun logiikan mukaisilla.) johtopäätöksillä ei todisteta yhtään mitään.
Kukaan ei monimutkaisen ihmiserakenteen havaittuaan voi valehtelematta sanoa, että "kappas, tuopas näyttää siltä, että se olisi syntynyt sattumalta." Ainoa looginen ja järjellinen johtopäätös, joka ihminen ihmisruumiin tai muun luodun todistusaineiston nähtyään voi tehdä, on se, että se on luotu.
- Selvästi_kännissä
Fikus-_.Kreationisti kirjoitti:

Vielä loogisemmalta kuulostaa se, että ne ominaisuudet ovat kehittyneet pitkän ajan (siis yli viikon, vaikka et pystykään hahmottamaan noin pitkiä ajanjaksoja) kuluessa.
- jlkljljlkjllk

Ei sattumalta, vaan geenejä mutantoivan sattuman ja luonnonvalinnan seurauksena. Ihmisen selkäranka on rakenteeltaan kuin pystyyn nostettu riippusilta. Kukaan isnsinööri ei suunnittelisi sellaista, mutta neljällä jalalla kulkevalle rakenne on hyvä. Jos ihminen on suunnittelijan tekemä, kyseessä on älytön suunnittelija.
- FIksu-_.Kreationisti
Selvästi_kännissä kirjoitti:
Vielä loogisemmalta kuulostaa se, että ne ominaisuudet ovat kehittyneet pitkän ajan (siis yli viikon, vaikka et pystykään hahmottamaan noin pitkiä ajanjaksoja) kuluessa.
Kukaan rehellinen ihminen ei väitä monimutkaisen ihmiskehon ja osteoplastien ja osteoklastien kaltaisien toimintamekanismien nähtyään nähtyään, että "kappas, sattuma loi sen, sattumalta se syntyi." Ainoa looginen johtopäätös luuston syntymiselle on olettaa, että Jumala loi sen.
- Selvästi_kännissä
FIksu-_.Kreationisti kirjoitti:
Kukaan rehellinen ihminen ei väitä monimutkaisen ihmiskehon ja osteoplastien ja osteoklastien kaltaisien toimintamekanismien nähtyään nähtyään, että "kappas, sattuma loi sen, sattumalta se syntyi." Ainoa looginen johtopäätös luuston syntymiselle on olettaa, että Jumala loi sen.
Jos sinä olet rehellinen, se todistaa vain sen, että olet todella tyhmä.
- anna-tieteen-mennä
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
"Puheet evoluutioteorian kumoamisesta ovat suuresti liioiteltuja. "Yksikään älykkö ei ajattele maailmankaikkeuden nähtyään, että "kappas, tämä on syntynyt sattumalta;..." Väitteesi perustuu siihen tosasiaan, ettet itse ymmärrä."
Ei muuten perustu. Väitteeni perustuu nimenomaan siihen että YMMÄRRÄN miten kehon monimutkaiset biologiset prosessit toimivat.
"Se lienee huono argumentti tiedettä vastaa. Se, miten lainaamani jatkui, on uskonnollista julistusta, joka on tieteellisenä argumentointina vielä huonompaa.""
Tiedettä vastaan? Mitäs oikein houruilet? Ainoa asia, mitä vastustan, on oma perustelematon ateismifilosofinen mongertelusi, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä.
Tieteen tehtävänä on tehdä HAVAINTOJA ja ennusteita maailmasta todisteisiin perustuen, jotta saisimme paremman kuvan todellisuudesta, ei selitellä todistamattomia ja perustelemattomia satuja koulukirjoihin.
Jumala luo biologisia rakenteita, mutta ihmisten on mahdollista selvittää miten nämä rakenteet toimivat tieteen ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.
"Väität samalla, ettei kukaan maailman evoluutiotutkijoista ole älykkö. Jos vaivaudut miettimään edes hetken, ymmärrät varmaan, ettei tuollaisella väitteellä ole mitään kaikupohjaa. Se ei kerro evoluutiotutkijoiden älykkydestä mitään, mutta asettaa joko väitteen esittäjän rehellisyyden tai älykkyyden hyvinkin kyseenalaiseksi."
Valitettavasti joka imee evolutionistien sadut ja kieltää luonnossa selkeästi havaittavissa olevan biosuunnittelun kyseenalaistamatta heille opetettuja satuja ollenkaan, on aina hyvin typerä. Ellei sitten tietoisesti valehtele.
"Evoluutioteoria on kumottavissa. Siihen riittää esimerkiksi, että löydät kambrin kerroksista maaeläimiä."
Juuri tässä on ongelmasi. SIteeraat omia mielikuvituksellisia höpinöitäsi todisteeksi evoluution puolesta. Mielikuvituksellisia asioita on mahdotonta kumota, joten ne eivät tieteenfilosofisesti kelpaa todisteiksi evoluution puolesta.
"Myös kreationistien paljon käyttämä olkiukko, lajin muuttuminen toiseksi (kissa synnyttää koiran) yhdessä sukupolvessa, kumoaisi evoluution. Fossiiliaineistosta on säilynyt konkreettisia esimerkkejä varmaan kymmeniä rekkakuormallisia ja sinä väität, ettei ole säilynyt yhtään."
Kaikki fossiilaineistossa hautautuneet eliöt kuuluvat oman lajinsa sisään. Yksikään niistä ei ole kehittymässä toiseksi olennoksi. Koko arguemntaatiosi on silkalle mielivaltaiselle mielikuvitukselle perustuvaa.
Kelvatakseen tieteeksi evoluutiosta pitää olla jokin havainto tai todiste, joka voidaan objektiivisesti kumota, ei mitään evokkiuskovan uskonhoureiden mukaisia uskonnollisia satuja.
Esim. väitettä x kehittymisestä y:ksi ei voida kumota koska koko kehityskaavio on olemassa ainoastaan evokin vauhkoontuneessa mielessä.
Mitään todisteita evoluutioteoriasi puolesta ei siis ole, eikä se sopisikaan yhteen biologisiin havaintoihin ihmisten ja eläinten monimutkaisen elimistön toiminnasta.
"Myös mikrobiologia on todentanut paljonkin merkkejä evoluutiosta. Yhtenä esimerkkinä isojen ihmisapinoiden (mukaan luettuna H. sapiens) C-vitamiinin valmistusketjun viimeisen osan identtinen mutaatio. Ilman sitä isot ihmisapinat kykenisivät itse tuottamaan c-vitamiinia, kuten lähes kaikki muutkin nisäkkäät. Mutaatio on syntynyt siinä kantalajissa, joista Hominidae heimo on kehittynyt. On käytännössä mahdotonta, että kaikille kyseisille lajeille olisi tullut täysin sama mutaatio samaan geeniin toisistaan riippumatta."
Väitteesi oli silkka uskonnollinen väite, ei mikään looginen, rehellinen, ja järjellinen johtopäätelmä asioiden kulusta. Kukaan ei voi ihmis- tai eläinruumiinkaan havaittuaan loogisesti sanoa, että "tämä on sattuman tulosta. Ehei, Ainoa looginen johtopäätös, johon ihminen voi ihmis- tai eläinruumiin monimutkaisia biorakenneratkaisuja tarkastelemalla todeta, on, että se on luotu.Sinua tuskin haittaa että monta kymmentätuhatta johtavaa biologian tutkijaa on täysin eri mieltä kanssasi. Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi kunhan et sitten vain valehtele että tämä tutkijajoukko on hylkäämässä evoluutioteorian.
Jos teidän mielessääne evoluutioteoria taas teidän kretujen piireissä kaatuu, niin sillä ei ole meille muille mitään merkitystä. Antakaa tieteen jo mennä - jatkakaa te omissa seuroissanne näiden kaatumistenne kanssa ihan rauhassa. - Fiksu-_..Kreationisti
Tieteellä ja evoluutioteorialla ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä. Lukeutuakseen tieteellisten teorioiden joukkoon, evoteoriasta pitäisi olla havaintoja.
Toinen asia, jota vaaditaan, on, että koko evoteorian pitäisi olla jotenkin loogisesti kumottavissa. Koska todisteita ei ole ja evoluutikkojen mielikuvitusten tuotoksia ei voida tieteellisesti kumota, tämäkään kohta ei täyty.
Evoluutioteorialla ja tieteellä ei siis ole toistensa kanssa mitään tekemistä.
- treyeryeruy
Tota ap, jos teoriasi kumoaa evoluutioteorian, esitä se ihmeessä jossain korkeatasoisessa tieteellisessä julkaisussa ja ala työskennellä aiheen parissa 6000e/kk apurahalla.
Et tee niin, koska puhut täyttä paskaa ja jossain suomi24:ssä.
Painu vittuun urpo ja anna tieteen parissa työskentelevien tutkia asiaa- niin.suloisia
Ymmärrän ruman kielesi, koska olet kyllästynyt kreationistien loruihin, mutta "vittu" on sentään liikaa. Sana tarkoittaa suloisten olentojen suloistakin suloisempia sukupuolielimiä. Ei sellaista sanaa voi käyttää kirosanana.
Mitenkä olisi, painu viemäriin, syö saastaa tai popsi ulostettasi? Kyllä sinä keksit kreationistien arvolle sopivan lauseen ilman, että samalla loukkaat ihania naisia. Naiset ovat suloisia! - Fiksu-_.Kreationisti
"Tota ap, jos teoriasi kumoaa evoluutioteorian, esitä se ihmeessä jossain korkeatasoisessa tieteellisessä julkaisussa ja ala työskennellä aiheen parissa 6000e/kk apurahalla.
Et tee niin, koska puhut täyttä paskaa ja jossain suomi24:ssä.
Painu vittuun urpo ja anna tieteen parissa työskentelevien tutkia asiaa"
Aha, ainoatakaan argumenttia et sitten kyennyt esittämään. Pitihän se arvata.
Missä kohtaa argumenttiani oli joku looginen virhe?
Jos et kykene sitä esittämään, niin kannattaisikohan silloin olla ihan hiljaa? - Selvästi_kännissä
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
"Tota ap, jos teoriasi kumoaa evoluutioteorian, esitä se ihmeessä jossain korkeatasoisessa tieteellisessä julkaisussa ja ala työskennellä aiheen parissa 6000e/kk apurahalla.
Et tee niin, koska puhut täyttä paskaa ja jossain suomi24:ssä.
Painu vittuun urpo ja anna tieteen parissa työskentelevien tutkia asiaa"
Aha, ainoatakaan argumenttia et sitten kyennyt esittämään. Pitihän se arvata.
Missä kohtaa argumenttiani oli joku looginen virhe?
Jos et kykene sitä esittämään, niin kannattaisikohan silloin olla ihan hiljaa?Väitätkö siis ihan oikeasti, että olet kumonnut evoluutioteorian?
Saitko luojaltasi apua siihen? ;D - sairas-se-on
Selvästi_kännissä kirjoitti:
Väitätkö siis ihan oikeasti, että olet kumonnut evoluutioteorian?
Saitko luojaltasi apua siihen? ;DNäin voi käydä, kun uskonto polttaa viimeisenkin kriittisyyden ajattelusta.
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
"Tota ap, jos teoriasi kumoaa evoluutioteorian, esitä se ihmeessä jossain korkeatasoisessa tieteellisessä julkaisussa ja ala työskennellä aiheen parissa 6000e/kk apurahalla.
Et tee niin, koska puhut täyttä paskaa ja jossain suomi24:ssä.
Painu vittuun urpo ja anna tieteen parissa työskentelevien tutkia asiaa"
Aha, ainoatakaan argumenttia et sitten kyennyt esittämään. Pitihän se arvata.
Missä kohtaa argumenttiani oli joku looginen virhe?
Jos et kykene sitä esittämään, niin kannattaisikohan silloin olla ihan hiljaa?"Missä kohtaa argumenttiani oli joku looginen virhe?"
"Argumenttisi" olivat vain sinun hokemiasi siitä, miltä jokin asia sinun mielestäsi näyttää.- Fiksu-_.Kreationisti
Selvästi_kännissä kirjoitti:
Väitätkö siis ihan oikeasti, että olet kumonnut evoluutioteorian?
Saitko luojaltasi apua siihen? ;DKyllä, osteoplastien ja osteoklastien yhteistoiminta kumoaa kiistattomasti evoluutioteorian.
Oliko sulla vielä jotain muutakin? - Fiksu-_.Kreationisti
marathustra kirjoitti:
"Missä kohtaa argumenttiani oli joku looginen virhe?"
"Argumenttisi" olivat vain sinun hokemiasi siitä, miltä jokin asia sinun mielestäsi näyttää.Ah mutta katsos, kun esittämäni argumentti ei ole mitenkään subjektiivinen. Kuka tahansa voi tarkastella osteoklastien ja osteoplastien yhteistoimintaa ja todeta Jumalan luomine älykkäiden toimintaratkaisujen toimintaa käytännössä.
- Selvästi_kännissä
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
Kyllä, osteoplastien ja osteoklastien yhteistoiminta kumoaa kiistattomasti evoluutioteorian.
Oliko sulla vielä jotain muutakin?Se, että sinä väität kumonneesi evoluutioteorian on sama kuin jos minä väittäisin ampuneeni jumalanne.
- Selvästi_kännissä
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
Ah mutta katsos, kun esittämäni argumentti ei ole mitenkään subjektiivinen. Kuka tahansa voi tarkastella osteoklastien ja osteoplastien yhteistoimintaa ja todeta Jumalan luomine älykkäiden toimintaratkaisujen toimintaa käytännössä.
Sulla on sitten varmaankin linkkejä siitä johonkin tieteelliseen tutkimukseen?
Katsos kun uskomisella ei oikein pysty tieteellisiä teorioita kumoamaan. Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
Ah mutta katsos, kun esittämäni argumentti ei ole mitenkään subjektiivinen. Kuka tahansa voi tarkastella osteoklastien ja osteoplastien yhteistoimintaa ja todeta Jumalan luomine älykkäiden toimintaratkaisujen toimintaa käytännössä.
No jos Richard Dawkins sitten vaikka katselisi niitä, toteaisiko hän saman kuin sinä?
- Fiksu-_..Kreationisti
Selvästi_kännissä kirjoitti:
Sulla on sitten varmaankin linkkejä siitä johonkin tieteelliseen tutkimukseen?
Katsos kun uskomisella ei oikein pysty tieteellisiä teorioita kumoamaan.Evoluutio ei ole tieteellinen teoria. Ollakseen tieteellinen teoria, evoluutiosta pitäisi oikeasti olla jotain todisteita, ja se pitäisi voida loogisesti olla mahdollinen kumota.
Koska kumpikaan seikka ei täyty, evoteoria ei ole tiedettä. - valehteleva-uskis
Fiksu-_..Kreationisti kirjoitti:
Evoluutio ei ole tieteellinen teoria. Ollakseen tieteellinen teoria, evoluutiosta pitäisi oikeasti olla jotain todisteita, ja se pitäisi voida loogisesti olla mahdollinen kumota.
Koska kumpikaan seikka ei täyty, evoteoria ei ole tiedettä.Evoluutiosta on hevooskuorma todisteita ja se olisi helppo kumota esimerkiksi löytämällä kambrikautinen nisäkäs. Valehtelu ei kerationismia pelasta.
- Fiksu-_..Kreationisti
Et sinä voi laittaa evoluutiota johonkin koppaan ja sanoa, että "x kumoaa sen." Evoluutioteoria on peruuttamattomasti ristiriidassa todisteiden kanssa, kuten ihmisruumiin toiminta hyvin osoittaa.
- Sinnikäs-tylsimys
Fiksu-_..Kreationisti kirjoitti:
Et sinä voi laittaa evoluutiota johonkin koppaan ja sanoa, että "x kumoaa sen." Evoluutioteoria on peruuttamattomasti ristiriidassa todisteiden kanssa, kuten ihmisruumiin toiminta hyvin osoittaa.
Älä jaksa jankuttaa. Taitavat biologit tuntea ihmisruumiin toiminnan vähän sinua ja saarnamiehiäsi paremmin. Evoluutioteorian vastustus on 99% uskonnollisella pohjalla eikä sillä ole tieteellisen tiedon kanssa mitään tekemistä. Ihmisruumiin toiminta on evoluution kehittämää, eikä se varmasti ole ristiriidassa evoluution kanssa.
- Jätä-se-fiksu-pois
Mitä sanookaan lääketiede? Evoluutiotutkimukseen painottaminen on lääketieteessä kehittyvä ala. Duodecim lehti "Evolutionistinen lääketiede–uusi näkökulma nykyongelmiin" :
"Vaikka lääketieteessä–koulutuksessa ja klinikassa–on aina vannottu evoluutioteorian nimeen, käytännön ratkaisut ja toiminta eivät ole olleet teoreettisilta lähtökohdiltaan johdonmukaisia...
Bakteerien ja parasiittien virulenssin kehityksen malleja etsittäessä toimivin menetelmä on evoluutioon perustuva konfliktimallinnus, joka on johdettu saalistajan ja saaliin välisen vuorovaikutuksen matemaattisesta analyysistä. Mallinnuksella on osoitettu isännän ja loisen suhteen vaikuttavan mutkikkaalla tavalla loisen virulenssiin (Ewald 1980)."
Fiksun-kreationistin mukaan lääketieteen tutkijat eivät näköjään ymmärrä, miten ihmisruumis toimii. Pitäisikö jonkun f-k:n lahkon saarnamiehistä käydä väkevästi todistamassa, että lääketieteellinen tutkimus on väärässä. Saataisiin samalla lääketieteen Nobel Suomeen. - tieteenseuraaja
Fiksu-_..Kreationisti kirjoitti:
Evoluutio ei ole tieteellinen teoria. Ollakseen tieteellinen teoria, evoluutiosta pitäisi oikeasti olla jotain todisteita, ja se pitäisi voida loogisesti olla mahdollinen kumota.
Koska kumpikaan seikka ei täyty, evoteoria ei ole tiedettä.Se on sinun mielipiteesi mutta sinä kun et päätä lainkaan mikä on tieteellinen teoria ja mikä ei. Se on tiedeyhteisö joka on kyllä kanssasi ihan eri mieltä (vaikka 50 korkeimman impact factoryn biologian alan julkaisukanavaa viimeisen vuoden ajalta). Varmaan harmittaa.
- tosiasia_pakko
"Painu vittuun urpo ja anna tieteen parissa työskentelevien tutkia asiaa"
Tuossa lauseessa kiteytyy evoluutiouskovien, ateistien ja nihilistien tieteellisen tiedon taso.
Kun todellinen tieto puuttuu sitten ryhdytään tuollaisen kielellisesti typerän ilmaisutekniikan käyttöön.
Teidän parhaita todistelutekniikoita onkin:
1. kelvoton alatyylisen kielen käyttö
2. toisinajattelevien rienaus
Kovin vähissä on tiedeuskovien, skientistien, todistukset omista väittämistään.
Teiltä on pyydetty monesti todisteita mutta yhtäkään ei vielä olla esitetty. On vain tullut pitkä liuta alatyylisiä lauseita taikka pelkkiä oletettuja väittämiä.
Ette edes ymmärrä tieteellisen tutkimustyön metodiikkaa. Oletukset, väittämät ja teorian muodostukset eivät ole todisteita. Väittämää ei voi todistaa toisella väittämällä.
Aidot todisteet löytyvät vain tosiasioista ja reaalisesta todellisuudesta. Todisteita ei löydy mielikuvituksen pimeistä syövereistä.- Vajaaälyiselle
Ja ne sun todisteet olivat missä?
Evoluutioteoria on todennettu usein toisistaan riippumattomin tavoin. Pyrit väittämään, että evoluutiotutkijat ja kai biologit yleensäkään eivät tunne omaa alaansa, tai että he ovat älyllisesti epärehellisiä huonoja tutkijoita. Väität jopa itse tuntevasi peltisepän koulutuksella biologiaa ja jopa tieteellistä metodia alan tutkijoita paremmin. Jokainen palstaa seurannut huomaa, ettet tunne evoluutioteoriasta edes alkeista ja tietosi biologiastakin on usein pahasti harhassa.
Et vastaa asiaan kun mokailusi osoitetaan, vaan väännät puheen aiheen viereen ja väität, etteivät muut ymmärrä milloin tilastomatiikkaa, milloin lisäätymisbiologiaa ja milloin mitäkin. Lapsellisimpien heittojesi kohdalla tuntuu, että ainoa tarkoituksesi on ärsyttää trollailullasi.
Ei ihme, että jonkun pinna palaa siinä määrein, että kertoo ihan suopraan, mitä sinusta ajattelee.
Teen yhden evoluutiotodisteita koskevan kysymyksen. Katsotaan kuinka järkevä vastaus tulee. On tunnettu tosiasia, että eri ikäisissä kerroksissa eliöstö vaihtuu lähes kokonaan eri maailmankausina. Esimerkiksi kambrin kerroksista ei ikinä tavata maaeläimiä. Kun maapallon eliöstö on vaihtunut jopa niin paljon, että nykyiset n. 15 miljoonaa lajia edustavat korkeintaan prosenttia kaikkina aikoina eläneistä, niin mikä on sille selitys. Evoluutioteoria selittää sen varsin helposti.
Harjoittamasi tieteellisen tutkimuksen dissaaminen on merkki siitä, kuinka sinulta on järkevä sanottava loppu. Sitä tuskin kannattaa käyttää vastatessasi.
Ps. Aloituksessa "Tukeeko mikään teoria..." oli Mooseksen kirjan kohta, jossa tuomitiin kahdet punnukset. Joku kirjoittaja oli aivan oiken osoittanut, kuinka käytät tieteen uskottavuuteen aivan eri kriteerejä kuin oman uskontosi kertomuksiin. Et vastannut kommenttin mitenkään. Eikö siitä sinun mielestäsi paista älyllinen epärehellisyys ja tietoinen valehtelu? Oma uskontosi tuomitsee menettelysi.- Elät-eksytyksessä
agnoskepo kirjoitti:
Evoluutioteoria on todennettu usein toisistaan riippumattomin tavoin. Pyrit väittämään, että evoluutiotutkijat ja kai biologit yleensäkään eivät tunne omaa alaansa, tai että he ovat älyllisesti epärehellisiä huonoja tutkijoita. Väität jopa itse tuntevasi peltisepän koulutuksella biologiaa ja jopa tieteellistä metodia alan tutkijoita paremmin. Jokainen palstaa seurannut huomaa, ettet tunne evoluutioteoriasta edes alkeista ja tietosi biologiastakin on usein pahasti harhassa.
Et vastaa asiaan kun mokailusi osoitetaan, vaan väännät puheen aiheen viereen ja väität, etteivät muut ymmärrä milloin tilastomatiikkaa, milloin lisäätymisbiologiaa ja milloin mitäkin. Lapsellisimpien heittojesi kohdalla tuntuu, että ainoa tarkoituksesi on ärsyttää trollailullasi.
Ei ihme, että jonkun pinna palaa siinä määrein, että kertoo ihan suopraan, mitä sinusta ajattelee.
Teen yhden evoluutiotodisteita koskevan kysymyksen. Katsotaan kuinka järkevä vastaus tulee. On tunnettu tosiasia, että eri ikäisissä kerroksissa eliöstö vaihtuu lähes kokonaan eri maailmankausina. Esimerkiksi kambrin kerroksista ei ikinä tavata maaeläimiä. Kun maapallon eliöstö on vaihtunut jopa niin paljon, että nykyiset n. 15 miljoonaa lajia edustavat korkeintaan prosenttia kaikkina aikoina eläneistä, niin mikä on sille selitys. Evoluutioteoria selittää sen varsin helposti.
Harjoittamasi tieteellisen tutkimuksen dissaaminen on merkki siitä, kuinka sinulta on järkevä sanottava loppu. Sitä tuskin kannattaa käyttää vastatessasi.
Ps. Aloituksessa "Tukeeko mikään teoria..." oli Mooseksen kirjan kohta, jossa tuomitiin kahdet punnukset. Joku kirjoittaja oli aivan oiken osoittanut, kuinka käytät tieteen uskottavuuteen aivan eri kriteerejä kuin oman uskontosi kertomuksiin. Et vastannut kommenttin mitenkään. Eikö siitä sinun mielestäsi paista älyllinen epärehellisyys ja tietoinen valehtelu? Oma uskontosi tuomitsee menettelysi."Esimerkiksi kambrin kerroksista ei ikinä tavata maaeläimiä."
Ei ole mitään kambrikauden kerrostumia. Koska maapallon ikä on 6000 vuotta ei sitä vanhempia kerrostumia voi olla. Fossiilit ovat peruja Nooan tulvasta ja osa on ehkä Saatanan eksytystä ihmisten erottamiseksi Jumalasta tieteen avulla. Kaikki eläimet on luotu kerralla. Sen todistaa meille muuttumaton Raamatun Sana, jonka Pyhä Kolmiyhteinen Jumala on meille antanut pelastukseksi Saatanan vallasta. Muuta todistusta ei tarvita. - luiden_palapeliä
agnoskepo kirjoitti:
Evoluutioteoria on todennettu usein toisistaan riippumattomin tavoin. Pyrit väittämään, että evoluutiotutkijat ja kai biologit yleensäkään eivät tunne omaa alaansa, tai että he ovat älyllisesti epärehellisiä huonoja tutkijoita. Väität jopa itse tuntevasi peltisepän koulutuksella biologiaa ja jopa tieteellistä metodia alan tutkijoita paremmin. Jokainen palstaa seurannut huomaa, ettet tunne evoluutioteoriasta edes alkeista ja tietosi biologiastakin on usein pahasti harhassa.
Et vastaa asiaan kun mokailusi osoitetaan, vaan väännät puheen aiheen viereen ja väität, etteivät muut ymmärrä milloin tilastomatiikkaa, milloin lisäätymisbiologiaa ja milloin mitäkin. Lapsellisimpien heittojesi kohdalla tuntuu, että ainoa tarkoituksesi on ärsyttää trollailullasi.
Ei ihme, että jonkun pinna palaa siinä määrein, että kertoo ihan suopraan, mitä sinusta ajattelee.
Teen yhden evoluutiotodisteita koskevan kysymyksen. Katsotaan kuinka järkevä vastaus tulee. On tunnettu tosiasia, että eri ikäisissä kerroksissa eliöstö vaihtuu lähes kokonaan eri maailmankausina. Esimerkiksi kambrin kerroksista ei ikinä tavata maaeläimiä. Kun maapallon eliöstö on vaihtunut jopa niin paljon, että nykyiset n. 15 miljoonaa lajia edustavat korkeintaan prosenttia kaikkina aikoina eläneistä, niin mikä on sille selitys. Evoluutioteoria selittää sen varsin helposti.
Harjoittamasi tieteellisen tutkimuksen dissaaminen on merkki siitä, kuinka sinulta on järkevä sanottava loppu. Sitä tuskin kannattaa käyttää vastatessasi.
Ps. Aloituksessa "Tukeeko mikään teoria..." oli Mooseksen kirjan kohta, jossa tuomitiin kahdet punnukset. Joku kirjoittaja oli aivan oiken osoittanut, kuinka käytät tieteen uskottavuuteen aivan eri kriteerejä kuin oman uskontosi kertomuksiin. Et vastannut kommenttin mitenkään. Eikö siitä sinun mielestäsi paista älyllinen epärehellisyys ja tietoinen valehtelu? Oma uskontosi tuomitsee menettelysi."Ps. Aloituksessa "Tukeeko mikään teoria..." oli Mooseksen kirjan kohta, jossa tuomitiin kahdet punnukset. "
Kyllä minä olen käyttänyt yksiä punnuksia eli tervettä järjen logiikkaa tieteellisiä väittämiä arvoitaessa.
Kirjoita kovasti fossiileista ja maakerrostumista.
Tosiasia on se, että fossiileita on löydetty koko eliökunnan lukumäärään verrattuna varsin vähän. Ilmoitetut lukumäärät eliöiden kokonaismääristä ovat pelkkää teoriaa eivätkä perustu millekään havaintoainekselle.
Suurin osa kaikesta eliökunnasta on luonnon maatumis- ja lahoamisprosesseissa hävinnyt jäljettömiin. (mm. ravinnekiertoon)
Sinulla on aivan väärät käsitykset fossiilien ja eliökuntien todellisesta lukumäärästä.
Toisessa mailmansodassa arvioidaan kuolleen n. 50-60 miljoonaa ihmistä. Luuletko, että näistä kaikista vielä löytyy jäännöksiä? No, ei varmasti.
Fossiililöydökset tosiasiallisesti ovat poikkeamia, harvinaisia löytöjä jotka ovat tietyissä olosuhteissa säilyneet pitkään.
Fossiililöydösten historia on mielenkiintoista historiaa. On tapauksia joissa jokin eliö on koottu kymmenien tai jopa satojen neliömetrien alueelta kokoon. Mitä hajalleen joutuneista luurankojen jäänteistä voidaan päätellä? Ovatko ne edes yhtä samaa eliötä? Toki yksittäisiä kokonaisia fossiillejakin on läydetty.
Palapelirakentelu ei ole vahva todistus. Fossiilitutkimus on oikeastaan melkoista päättelyprosessia joka on altis virhepäätelmille. Varsin tuoreet hautauksetkin voivat tuoda selittely ongelmia JOS ei tunneta lääketiedettä riittävästi.
Joidenkin perinnöllisten sairauksien kantajien luuranko on terveisiin näjden poikkeava, eivät näiden vammaisten jäänteet kerro mitään evolutiivisesta kehityksestä. Ne ovat vain vammautuneiden jäännöksiä joissa rakenteelliset erot kertoo poikkeamista.
Myös vanhoissa fossiileissa voi olla tätä samanlaista poikkeavuutta näkyvissä, automaattinen päättely evoluutioteorian mukaan johtaa väärään päättelyy eli käsitykseen "välimuotofossiileista".
Itseaasiassa koko olettama "välimuotofossiileista" ei vastaa edes todellisuuskuvaa. Teoriasidonnaisuus panee tutkijan näkemään sitä mitä todellisuudessa ei edes voi nähdä.
Pitäisi kysyä: milta jokaisen eliöön pitäisi edes näyttää? Meitä ihmisiä on varsin erilaisia myös luustoltaan. On lyhyitä ja pitkiä eikä se luuston rakennekaan ole aivan sama. Miksi pääkallonkaan pitäisi olla kaikilla samanmittainen?
Afrikassa ja Aasiassa on jopa heimoja joissa on harrastettu pääkallon muovausta sitomistekniikalla eli siitä tulee keinotekoisesti pitkäkalloinen.
Myanmarissa on heimo jossa naisten kauloja pidennetään keinotekoisesti. Miltä nämä näyttävät kuollessaan? Kiinassa naisten jalkoja typistettiin. Miltä nämä näyttävät kuolleessa.
Tietyt rakenteelliset poikkeavuudet voivat olla myös tehtyä tuoretta kulttuuri-ilmiötä eikä tämä kerro mitään evolutiivisesta kehityksestä.
Fossiili(luusto) tutkimus on tehtävä huolella ilman ennakko-olettamia. Kaikki mahdolliset selitykset on huomioitava ennen loppupäätelmiä.
Loogisena punnuksena ei voi olla pakkomielteinen sitoutuminen evoluutioteoriaan.
Yksi tärkeä kysymys on tämä: miksi fossiililöydös on juuri tässä paikasssa?
Miten se on tähän paikkaan joutunut? Tähän on useita vaihtoehtoja: paikallinen eliön kuolema, kulkeutuminen toisesta paikasta eri syistä (mutavyöry, ravinnoksi kulkeutuminen eli raahattu paikalle, varastoitu ruuaksi (jotkut eläimet kätkee saalitaan), huono käytäntö ympäristön käytössä ( syötyjen eliöiden luiden jätteitä keräntyy yhteen paikkaan), joukkotuhoa jostakin syystä.
Nämä nyt vaan esimerkkeinä.
Fossiilin löydöksen paikka on myös tutkittava jotta voidaan päätellä jotain kuoleman syystä tai muusta tekijästä. (mm. muinaisten uskontojen uhripaikat on kyettävä tunnistamaaan luonnollisesta eliöiden kuolinpaikasta)
Kuolleiden eliöiden jäännöksillä on aina jokin oma paikkansa eikä tämä paikka aina ole automaattisen päättelyn mukainen. Kymmenien tai satojen neliömetrien alueelta kootut jäännökset ovat aikamoista epäuskottavaa palapeliä.
Yksi luuranko voi hajota vain räjähdyksessä laajalle alueelle.
Miten kokoat palapelisi? - Tyhjää-mölinää
luiden_palapeliä kirjoitti:
"Ps. Aloituksessa "Tukeeko mikään teoria..." oli Mooseksen kirjan kohta, jossa tuomitiin kahdet punnukset. "

Miten kokoat palapelisi?Kirjoitat Aku-Ankka tason löpinää fossiileista. Asiantuntemuksesi puute paistaa kaikesta. Eri ihmislajien fossiilin ja niiden välimuodot ovat vankkaa todellisuutta, johon hihhulointisi ei vaikuta yhtään mitenkään.
Mitä punnuksiin tulee, niin sinulla on täysin eri kriteerit arvioidessasi tietettä ja uskontoa. Tieteeltä vaadit täydellisyyttä, uskonnoltasi et yhtään mitään näyttöä. Valehtelet, jos väität, ettet käytä kaksia punnuksia. Mutta valehteluhan on krisseli-kressuille toinen luonto.
- ei-rek-agnoskepo
"Fossiili(luusto) tutkimus on tehtävä huolella ilman ennakko-olettamia. Kaikki mahdolliset selitykset on huomioitava ennen loppupäätelmiä. "
Kuten se eräs ensimmäiistä arvio neanderdahlin ihmisestä, jonka professori Mayer teki. "Napoleonin sodissa luolaan kuollut kasakka. Krooninen pääkipu oli saanut ihmisparan irvistelemään jatkuvasti ja se oli kasvattanut luuharjanteen kulmien ylle." Surkea yritys poisselittää uuden lajin löytyminen.
Kun "kasakoita" alkoi löytyä lisää paksuine kulmakaarineen, ne oli pakko tunnustaa uudeksi ihmislajiksi. Kreationistien kalloon se tieto ei ole uponnut vieläkään.
Omat selityksesi ovat aivan yhtä avuttomia kuin kyseisen proffan. Todisteiden määrä on yksinkertaisesti murskaava ja nykyään neanderdahlin ihmisen genomi on sekvensoitu ja se paljastaa neanderdalin ihmisen nykyihmsen sisarlajiksi. ...joten osteoporoosi on hyvän ja rakastavan Jumalan ansiota.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354583- 553155
- 302853
- 592779
- 62370
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t542165- 151589
- 171564
- 161504
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….81488