Kaipaisin vertaistukea muilta intialaisen miehen kanssa naimisissa olevilta/olleilta.
Liittomme on kriisissä, ja syynä minun puolestani se, että lähes 40v. mieheni ei ole vieläkään itsenäistynyt vanhemmistaan. Olemme olleet yhdessä yli 10 v, naimisissa 7 vuotta. Lapsia meillä ei ole, koska mies ei ole koskaan ollut valmis (ja osan ajasta en ollut minäkään), nyt on aika loppumassa, ja minä kerroin siitä suoraan, että nyt on pakko päättää ennen kuin on liian myöhäistä. No, mies ei ole vieläkään "ihan varma".
Kun nyt mietin asiaa oikein terapeutin kanssa, alkoi kokonaiskuva selkiytyä. Mieheni näyttää olevan edelleen todella vahvasti pojan roolissa, eikä siksi ole halukas vaihtamaan sitä isän ja perheenpään rooliin. Olen koko yhteisen elämämme aikana joutunut tekemään aloitteita ja patistamaan häntä muutoksiin. Hän on epäröivä ja ensimmäinen vastaus on aina "ei". Joissakin asioissa olen saanut aloitteeni eteenpäin, ja sen jälkeen kun mies on osallistunut ja tehnyt oman osansa, on niistä projekteista yleensä tullut loistavia ja mies loppujen lopuksi todella ylpeä "saavutuksistaan".
Nyt ymmärsin että suhdettamme haittaa hänen äitinsä. Hän ei ole hyväksynyt minua tyttöystävänä silloin kauan sitten, ja nyt vaikka vanhempansa olivat antaneet suostumuksensa liittoomme, saan jatkuvasti tuntea että minussa on koko ajan joku vika kun en ole intialainen. Olen hyvin menestynyt omalla alallani, tunnettu, paljon ystäviä ja saan tehdä juuri sitä työtä jota rakastan. En ole täydellinen ihminen, teen koko ajan työtä itseni kanssa, mutta mies kritisoi ja huomauttaa minua kaikesta mahdollisesta. Tunnen että tämä käsitys tulee hänen äidiltään. Ilman vanhempiensa hyväksyntää hän ei uskalla suostua mihinkään minun ehdottamaani. Hän ei esim. pidä työstään, mutta tekee sitä jo 15 vuotta samassa työpaikassa, koska näin kuuluu elää.
Olen väsynyt tähän. Rakastan miestäni ja meillä on pitkä yhteinen historia, mutta nyt tarvitsen, että hän kasvaisi pojasta mieheksi, asettaisin MEIDÄN perheemme elämänsä keskipisteeseen.
Onko tämä kuinka yleinen ongelma intialaisten miesten kanssa?
Onko tässä toivoa?
Intialaisen aviomieheni äidin rooli liitossamme
Laura79-1
1
312
Vastaukset
- KeittiöönMars
Sinusta on maksettu laama, ehkä jopa kaksi. Nyt sinä pidät turpasi kiinni tai joudut happokylpyyn. Äiti on aina äiti. Sinä olet veri- ja rahapussi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2994830Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353085Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k543012Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn321575Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471209
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.121042Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781021Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu581001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52999