Eurooppalaisen ja suomalaisen fasismin juurista

s.partacus

Suomessa on ollut fasismia ja fasisteja ennen sotia, sen jälkeen ja nykyäänkin. Natsihenkinen sotapropaganda ja propagandistit eivät kadonneet Saksan antatumisen jälkeen Euroopasta eikä Suomesta. Julkinen natsiliike oli pakotettu piiloutumaan. Tämän vuosituhannen alussa fasismi tekee voimakkainta nousuaan sitten toisen maailmansodan. Viitattakoon lyhyesti rasismiliikkeiden ideologian sisältöihin luokitella kansallisuuksia natsien rotuoppien mukaisesti hyviin ja pahoihin kansallisuuksiin ja joissa juutalaisvihamielisyys korvataan islaminuskoisten panettelulla. Toki juutalaisvihaa esiintyy edelleen, Suomessakin.
Nykyisen fasismin, äärioikeistolaisuuden, ymmärtäminen käy helpommaksi kun ymmärretään fasismin yleiset juuret ja virtaukset historiallisena jatkumona. Kaikki oikeistolaisuus ei ole fasismia. Suomalaista fasismia ei ole ollut irrallaan Euroopassa vallitsevista virtauksista.
Fasismi on kapitalismin raa'in poliittinen hallintojärjestelmä ja petomainen yhteiskuntamuoto. Fasismi nojaa suurten omaisuuksien kapitalistien valtaan. Fasismin poliittinen olemus suhtautuu äärimmäisen jyrkästi työväenliikkeeseen, työläisten kansainvälisyyteen ja sitoo työvenluokan ahtaaseen kansalliseen (oman porvariston) tukemiseen ts. kansallismielisyyteen ja jossa suurten pääomien kapitalistit käyttävät tahtipuikkoa.

Kommunistien analyysit fasismista ovat olleet oikeita kautta aikain. Suomessa Oula Silvennoinen, Marko Tikka ja Aapo Roselius kirjassaan "Suomalaiset fasistit" vahvistavat yksityiskohdissa kommunistien fasismiarviot. Kirja on suositeltavaa lukemistoa. Kirjan ansio on rehevä elävyys suomalaisten fasistien sielunelämän kautta. Yksityiskohtien paljous saattaa hämätä ensikertalaista ja eksyttää kokonaiskuvan luomista. Kokonaiskuva löytyy ajattelevalle lukijalle. Yksityiskohdissa voi olla vähättelyä. Kokonaisuudessa suomalainen fasismi sai valtiovallan siirtymään liittoutuneiden sijasta fasismin puolelle hirmuisessa toisessa maailmansodassa ja edesauttamaan fasismin maailmanvalloitusta. Suomen olematta yksipuoluefasismidiktatuuri hallitukset monipuolueisena fasismina veivät maan sotaan "ruskean ruton" voiton puolesta. Toinen vaihtoehto oli mutta se jätettiin käyttämättä.

50

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PUUTARHAMESTARI

      HEI! Me voimme nyt kysyä sitä asiaa, että minkälaista sakkia keskimäärin ovat Persukapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n kannattajat ja tukijat, kun HE niin tavattoman paljon pelkäävät ns. MAMU-kilpailua. Olisiko nyt syytä Hyvät Persukapot ottaa iskulauseeksi RAJAT KIINNI sekoilun sijasta sanonta RAJAT AUKI ja Työvoimatavaran tuntipalkka sellaiseksi, että se on varmasti kansainvälisesti kilpailukykyinen? Jos esimerkiksi Työvoimatavaran hinta ei olisi enää sellaisella ryöstötasolla, joka se tällä hetkellä ikävä kyllä SUOMI-valtiossa on, niin ei todellakaan SUOMI-valtiosta tarvitsisi tuotantokustannussyistä lopettaa työpajoja ja muista tuotantolaitoksista heittää väkeä Katutyöväen Liitto rs:ään. Mikähän olisi sopiva työvoimatavaran tuntihinta SUOMI-valtiossa, kun kaukomailla ammattihenkilön omistaja saa töihin 30-40 sentillä euroissa laskien, niin MIKÄ todella Arvoisat Persukapot? Olisiko sellainen sopiva Työvoimatavara tuntihinta, joka pyörii jossain sellaisissa kuvioissa kuin reilusti alle Viiden Euron ja vielä siten, että tässä Viidessä Eurossa on mukana myös Työnantajan ns. Sivukulut? Niin ja nyt pitää muistaa se asia myös , että SUOMI-valtiossa rivityöväestön pitää tehdä töitä pyhät ja arjet ilman Ylityö-, Arkipyhä- ja Pyhä- sekä Lomajuttuja sekä vielä vähintään 12 tuntia työpäivässä. Ainakin eräs kulkuri ja katunarri on sitä mieltä, että ilman rivityöväestön palkka- ja huoltoturvan todella rajuja leikkauksia SUOMI-valtio ei selviä nykyisistä ongelmistaan, sillä Omistajalla on aina vaihtoehto tuotantolaitoksensa sijoituspaikan osalta TELLUS-planeetalla ja vielä sellainen, jossa VALTIOVALTA ymmärtää omistajakaartin ongelmia ainakin riittävässä määrin.

    • Fasismin juurista.
      Fasismin juuret ovat kapitalismissa itsessään. Kapitalismi syntyessään syntyi autoritääriseksi valtioksi. Kapitalismin syntysanat luetiin läntisessä Euroopassa. Siellä kisällijärjestelmään perustuva työ muuttui ensin manufaktuureiksi ja sittemmin koneelliseksi tehdastyöksi. Kasvava työväenluokka oli vailla kansalaisoikeuksia. Työelämässä sillä ei ollut edes hiljaisen neuvonantajan roolia. Isäntävalta oli täydellinen. Järjestäytyminen oli kielletty. Kehittyvä porvarillinen valtio rajasi äänioikeuden varallisuuteen ja työläiset, talonpojat, naiset ja varattomat olivat ulkona.
      Kapitalistinen valtio kehittyi kapitalististiluokan diktatuuriksi. Vasta 1 800 luvun puolella työväenluokka omalla toiminnallaan astui kapitalistien pyhälle vallan alueelle ja pakotti kapitalistiluokan myönnytyksiin. Työväenluokka pakotti pakotti kapitalistit hyväksymään ns. porvarillisen parlamentarismin. Fasismi on liikettä takaisin ehdotonta isäntävaltaaa kohti. SSS hallitus toimii fasismin hyväksi hyökätessään ammattiliittojen oikeuksia vastaan.
      Toinen seikka. 1 600 ja 1 700 luvut olivat ns. valistusaikaa. Se merkitsi edistystä suomiessaan keskiaikaisia feodaalisia käsityksiä vastaan, aateliston ja papiston valtaa vastaan, tieteen ja valistuksen puolesta. Vuosisadat heijastivat vapauden ja sivistyksen kohottamisen tarvetta. Siellä syntyivät aatelin ja pappien vallan vastaisessa kritiikissä "vapauden" aatteet mutta jotka nouseva porvaristo tallasi jalkoihinsa. Valistusaika loi käsitteen kansallisvaltio. Ohessa syntyi kansallismielisyys, saman kansan, mitä se sitten onkin, yhdistäminen valtioksi. Selvästi monikansaisissa valtioissa syntyi itsenäisyysliikkeitä, vaatimuksia muuttaa rajoja kansallisuuksien mukaisesti yms. . Liike ei ollut vielä fasismia. Tietyn kulttuurialueen, samankielisen väestön, yhdistyminen kansallisvaltioksi muodostui spontaanisti. Laajentuvat markkinat edistivät tullirajojen hävittämistä. Elämään jäi kansallismielisyys ja se on yksi fasismin polttoaineista myöhemmin. Porvari, kapitalisti, puhuu juhlapuheissa mielellään isänmaasta mutta sujauttaa juhlan jälkeen pääomia ympäri maailmaa veronkierto ja bisnes mielessä.
      Kolmas seikka. Kansallismielisyys synnytti kansallisuuksien paremmuuden vertailua. Yleiseksi hylkykansaksi muodostui rikkaan juutalaisuskoisen eliitin takia juutalaisuskoiset. Kun vielä 1 800 luvun alussa juutalaiset pankkiirit jakoivat lainoja pyytäville, heistä tehtiin vuosisadan loppupuolella mörköjä. Juutalaisviha ei ole natsien keksintö. Se on vallinnut kristinuskon alusta saakka mutta kapitalismi nosti sen huippuunsa.
      Neljäs seikka. Siirtomaavalloitus ja kapitalismi. Kapitalismi kehittyi yhtä aikaa siirtomaavalloitusten mukana. Läntinen kapitalismi hallitsi pahimmillaan reilusti yli puolta maailman kansoista, riisti raaka-aineita, kehitti kuolleen orjuuden henkiin, kehitti valloitusten tueksi pääkallojen mittaukset yms. toisin sanoen olemattoman rotututkimuksen paljon ennen natseja.
      Fasismi kuuluu olennaisena osana kapitalismiin niin hallintotavaltaan kuin sivistyksellisiltä trendeiltään. Läntisten maiden työväenluokka lähti vapautumaan 1 800 luvun jälkipuoliskolla. Alistettujen siirtomaiden väestö lähti taistelemaan lopulta aseilla kansallisen itsemääräämisoikeuden puolesta suuressa mitassa vasta toisen maailmansodan jälkeen. Reaalinen sosialismi edesauttoi alistettujen kansojen itsenäisyysliikkeitä.

    • älrööshtsisis

      Suomihan kävi sodan saksalaisten fasistisikojen kanssa Neuvostoliittoa vastaan ja onneksi hävisivät.

    • Jotenkin on kaltaisestani taviksesta hämmentävää kun uskoakseni kommunisteihin lukeutuva henkilö s.p on alkanut jatkuvasti mainostaa fasismia.

      Mitä se tarkoittaa suomeksi sanottuna? Voisitko s.p selventää motiivejasi?

      Normaalissa elämässä ei nykyään törmää sen enempää komuihin kuin fasisteihin, kun joku höynäpää tekee jotain jossain, niin kohta ainakin komupuoli on siitä syyttämässä fasismia vaikka millään poliittisella liikkeellä ei asiasta ole tietoa. Onko niin, että komu s.p pyrkii korostamaan fasismia kun enää ei kommunismia ole korostettavaksi asti, ovathan nuo fasismi ja kommunismi sisar uskontoja, kaksi eri sosialismia.

      Miksi s.p korostat fasismin nousua viime vuosisadan alkupuolella unohtaen vastaavan nousun kommunismin osalta, samaa soppaahan ne olivat ja lopulta solmivat liiton Molo-Rippe sopimuksella jakaen yhteistuumin Euroopan keskenään.

      Tuo rotuoppikin sopii molemmille sosialismeille, kun kansallinen versio korosti nenän mallia, niin komu versio taas määritteli rotunsa alamaisten ajatteluin perusteella mutta tulos oli sama, oli sitten nenä väärän mallinen tai ajatukset väärän laisia. Seurauksena oli joko niskalaukaus tai piikkilankahäkki.

      Niin fasismi kuin kommunismikin ovat osoittautuneet raaoiksi sortojärjestelmiksi kansalaisille, vain yksi ajatus oli sallittu ja yksi suuri johtaja kuului reseptiin.

      Kommunistien analyyseillä saa pyyhkiä sen yhden paikan, jos ne pystyisivät oikeisiin analyyseihin niin Neuvostoliitto olisi edelleen naapurissa eikä tunkiolla. Kommunismi on tyypillinen uskonto joka määrää mitä saa ajatella ja mitä ei, se ei anna vapaata kehityksen mahdollisuutta. ”Suomalaiset fasistit” lienee komupropagandaa koska komut aina haluavat saada jonkun näyttämään heitäkin huonommalta.

      Viime sodan aikanahan meillä ei ollut mahdollisuutta siirtyä liittoutuneiden puolelle sillä NL oli siellä ja niin talvisota kuin Baltiankin kohtalo oli tiedossa. Se oli viisas valinta ottaa apua Saksalta, sillä me näimme kaikki, miten niiden kävi joilla oli puna-armeijaa tontillaan kun sota päättyi. Siitä alkoi vuosikymmenten kidutus kommunismin ikeen alla. Saksan apuun luottaminen ei vaatinut meiltä mitään erityistä fasismia, se oli meille MUST juttu koska kommunismi olisi muutoin kurkistanut ovesta sisään eikä sitä kukaan halunnut.

      Neuvostoliitto piti huolen siitä, ettei Suomella ollut muuta vaihtoehtoa!

      • mitä_sekoilet

        Eihän s.p nyt koskaan mitään fasismia mainosta.

        S.p nyt kertoo vain sitä historiallista faktatietoa siitä että valtio nimeltä Suomikin on joskus ollut täysin fasistinen valtio.

        Ja nyt vain se historiallinen totuus näyttää kirpaisevan sinun kaltaisiaisi äärioikeistolaisia ihmisiä todella kovaa ja syvältä.


      • mitä_sekoilet kirjoitti:

        Eihän s.p nyt koskaan mitään fasismia mainosta.

        S.p nyt kertoo vain sitä historiallista faktatietoa siitä että valtio nimeltä Suomikin on joskus ollut täysin fasistinen valtio.

        Ja nyt vain se historiallinen totuus näyttää kirpaisevan sinun kaltaisiaisi äärioikeistolaisia ihmisiä todella kovaa ja syvältä.

        On mainosta tuoda esiin asiaa jota siellä muutoin ei näy!


      • ai_jaa
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        On mainosta tuoda esiin asiaa jota siellä muutoin ei näy!

        No nythän sitten tuon sinun itsesi kertoman logiikan mukaan sinä itse nyt myös mainostat kommunismia ihan päivittäin todella monta kertaa.


      • ai_jaa kirjoitti:

        No nythän sitten tuon sinun itsesi kertoman logiikan mukaan sinä itse nyt myös mainostat kommunismia ihan päivittäin todella monta kertaa.

        Tämähän on SKP:n ja kommunismin palsta, täällä pitää kirjoittaa kommunismista ja SKP:stä jos haluaa olla asiassa.

        Fasistihommat pitää kirjoittaa fasisti palstalle!

        Eikö tullut mieleen ai_jaa:lle vaan piti taas päästää oikea aivopieru?


      • nauran_sulle
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Tämähän on SKP:n ja kommunismin palsta, täällä pitää kirjoittaa kommunismista ja SKP:stä jos haluaa olla asiassa.

        Fasistihommat pitää kirjoittaa fasisti palstalle!

        Eikö tullut mieleen ai_jaa:lle vaan piti taas päästää oikea aivopieru?

        Mainostahan nyt sinä sitten vain sitä ihannoimaasi kommunismia ihan vapaasti niin paljon kuin vain kerkiät ja jaksat. :-)))))

        Ei sinua nyt kukaan varmaan estele siinä mainostouhussasi. :- hehehehehehehehehe


    • PUOLUEMESTARI

      HEI! Nyt varmaan Arvoisat Toverit otetaan kehiin Vapaustaistelija V. Kosola ja Lapuan Liike, joten varokaa Hyvät Punikkikapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n vannoutuneet Iskutaistelijat. Mitähän nyt Punikkikapot tarkoittaa sellainen sanonta, kun kerrotaan jotain sellaista, että Riiston ja Rötöstelyn Paras Arvostelija pääsee Mielisairaalaan, kun taas kaikkien muiden kohdalla ongelma pitää hoitaa jollain muulla tavalla. Onkohan SE muu tapa nyt sitten sellainen, että viedään Kulman tai Saunan taakse? Mitähän nyt Arvoisat Toverit ja Iskutaistelija tarkoittaa käytännössä sanonta: Viedään Kulman tai Saunan taakse? Mitä nyt Erään Kulkurin ja Katunarrin Uteluun haluavat vastata Toverit ja Porvarit sekä Hantu Retee ja Töppö Hessu sekä Iskurikaarti HT HR ja Kumppanit? Voisiko nyt Katunarrin ja Kulkurin uteluun vastata ainakin Toveri M. ASKOLA?

    • sokura

      Suomessa on tarve fasismin vastaiselle kansanrintamalle. Demokraattisten voimien tulisi liittoutua estämään viime sotien kaltaiset katastrofit. SSS hallitus ottaa aimo askelia väkivaltaisen kapitalistisen hallinnon pystyttämiseksi. Se yritti jyrkillä toimilla suitsia ammatillisen työväenliikkeen kädet viime syksynä. Hallituksen troikka on ilmaissut kaatavansa työväen pyrkimykset lakiteitse, ellei ay-liike alistu sen saneluun. Sama kaiku on askelten kuin Vihtori Kosolan Lapuan liikkeellä 1 930 luvun alussa. Yhtenevyys on ilmeinen.

      • Yhteinen_rintama

        No ei muuta kuin sitä rintamaa rakentamaan, jos sille kerran tarvetta on. Aloita viimeistään tänään. Pelkkä loputon aioskelu ei riitä. Kommareiden tarinoista päätellen ko. "rintama" kerää innokkaita kannattajia tuhatmäärin hetkohta oitis.


    • lisk
    • vihdoinkin_totuutta

      Kirjallisuutta, vankkaa tutkimustietoa suomalaisen fasismin olemuksesta ja levinneisyydestä Suomessa 1 918 - 1944. Tutkimusta valkoisesta terrorista 1 918. Valkoisen valheen paljastumista "suomalaisen totuuskomission" toimesta itsenäisyyden alkuvuosikymmenten tapahtumien yhteydessä. Ohessa paljastuu syyt hallitusten sotapolitiikkaan saksalaisen fasismin rinnnalla, ei pakosta vietynä vaan harkittuna toimena yhtyä kapitalismin synkimpään oppiin ja tehdä siitä vallitseva.
      http://www.wsoy.fi/uutiset/tiedote-suomalaiset-fasistit-on-ajankohtainen-teos-fasismin-suomalaisesta-historiasta/

    • Kansallismielisyys ruokki fasismia.
      Oikeistolaiset voimat käänsivät kansojen itsenäisyystavoitteisiin yltiöisänmaallisuutta. Suomessa se näkyi selvästi. Venäjä valtasi Suomen alueen Ruotsilta. 1 800 luvun lopulla Suomeenkin rantautui valistusajan opit itsenäisestä kansallisvaltiosta. Porvarilliset puolueet ja Vanha Työväenpuolue olivat jokseenkin yksimielisiä kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Porvarien puolella alusta saakka siihen liitettiin näkemyksiä kuulumisesta länteen ja Venäjän sijoittamisesta Aasian takapajulaan. Suomalaisuuden kulttuuri korosti paitsi ero ruotsinkielisiin ennenkaikkea eroa Venäjään. Piti olla viholliskuva. 1 900 luvun alussa ns aktivistit asettivat kysymyksen siten, että luokkakysymykset tulee haudata ryssänvihan alle. Patologisen venäläisvihan juuret ovat aktivistien aatteessa, ja jonka keskeinen ideologi oli Siven, Paavo Susitaipaleen isä. Toiseksi aktivistiliike asetti työläisten vaatimusten sivuuttamiseksi Suur-Suomi aatteen, jossa lähialueen suomensukuiset olisi liitettävä Suomeen pakolla jos ei muuten onnistu. Itsenäisyysliike muuttui tarkoitusperästään toisenlaiseksi.
      Käytännössä Lokakuun työväenvallankumous 1 917 antoi Suomelle itsenäisyyden ilman sotaa. Suur-Suomi ja venäläisviha jäivät elämään. Vieläpä vahvistuivat. Venäjän vallankumous pelotti paitsi Suomen myös lännen porvareita.
      "Suomalaiset fasistit" kirja asettaa luokkasodan suojeluskuntalaisen osapuolen raaistumisen, joukkomurhat ja toimet lujan valtiovallan saamiseksi saksalaisen kuninkaan avulla viitapylvääksi, jolloin suomalaisen fasismin perusteet ja muoto oli valmis. Punaisiin kohdistunut terrori täytyi jotenkin selittää. Vihollinen täytyi olla, jota vastaan kansa yhdistää. Kun tsaarin Venäjä oli kuollut niin tilalle otettiin Neuvosto-Venäjä. Neuvosto-Venäjästä ja siellä muotoutuvasta työväenvallasta luotiin "mörkö", joka haluaa syödä suomineidon. 1 918 luokkasodasta valkoiset muokkasivat "vapaussodan" ja kristillisten arvojen puolustajaksi. Fasismi piirre propagoida asiat päinvastoin kuin ne olivat tapahtuneet tai olivat, olivat valmiit.
      Aktivistien ideologia on keskeinen vuoteen 1 944 saakka muilla teeseillä höystettynä ja se sokeutti rauhallisemman porvariston näkemään maailman mustien silmälasien läpi. Maa vietiin lopulta sotaan saksalaisen fasismin maailmanvalloituksen puolesta - loppukohtaus, jossa kansa maksoi verellään puupääporvareiden tolkuttomuudesta.

    • runot_runoina

      Kansallismielisyydestä.
      Lönnrotin kokoama Kalevalakin kelpasi Suur-Suomi aatteen tueksi. Siitä tehtiin suomalainen eepos vastoin Kalevalan olemusta. Jo Kalevalan ensimmäisessä versiossa Lönnrot kertoo, että Kalevala on hänen kokoamansa erillisistä runoista, joita on kerätty Ilomantsista Kuusamoon rajan kahta puolen ortodoksiuskon vaikutusalueelta sekä Vienan Karjalasta. Vain muutamia runoja on etelämpää Aunuksesta. Pääosa runoista on Vienasta Venäjän puolelta ja sielläkin Vuokkiniemen pitäjästä. Runot keskittyvät alle kymmenen pääsankarin ympärille ja joihin on liitetty omalaatuinen luomiskertomus sekä elämää kuvaavia runoja. Lönnrot teki runoista suhteellisen loogisen tarinan ja joissa on kahden pääkylän jännitteet esillä.
      Kalevala on vienalaisten kansalliseepos. Siinä ei ole mitään luterilaisen Suomen runoutta. Runokieli vahvistaa seikan. Varsinaisen Suomen puolella ei ole tavattu yhtään Kalevalassa olevaa kaltaista runoutta. Kalevalaan liitetyt kristilliset sanat ovat väärennöksiä runojen kansanomaista henkeä vastaan. Lukijalle ne näkyvät vastenmielisenä tekstin sisältä. Kirjan uskonnolliset näkemykset ovat vanhaa henkiuskomusaikaa noudattelevia henkineen.
      Viime vuosisadan alussa Kalevalaa ryhdyttiin propagoimaan suomalaisena runoutena ja käyttämään sitä sukukansojen Suomeen liittämisen propagandassa. Liittämällä Itä-Karjalan runous suomalaiseksi runoudeksi siitä oli lyhyt askel olettaa sen olevan osa Suomea.
      Kalevalasta on muodostunut suomalaisten kansalliseepos. Alkuperä ja runojen lähtöseudut tulee muistaa ilman aluevalloitusaatteita.

    • Suomenruotsalaisen sivistyneistön edustaja Johan Fabritius, tsaarin armeijan upseeri ja suomalaisen fasismin puuhamies syksystä 1 917 lähtien, jolloin hän pakeni rintamalta. Venäjän armeija luhistui. "Suomalainen fasismi" pitää häntä fasismin uranuurtajana. Johan kirjoitti kirjan "Miehiä, jotka eivät unohda" 1 936, jossa Venäjän/Saksan rintamalta palaa sotilas Suomeen (hän itse) ja jossa viiden henkilön kautta luo fasismin aatteet. Johan oli perustason tekijä eikä ollut näkyvä johtaja. 1 944 hän liittyi natsien johtamaan VSL (Vapaan Suomen Liitto) järjestöön, joka johti valtion aseiden varastamista tarkoituksella kumota hallitus ja käynnistää uudelleen sota natsien kanssa liittoutuneita vastaan. SUPO sai hänet kiinni ja Johan kuoli tutkintavankeudessa.

      Johanin fasismi on tuttua. Työväenliikettä ei voi sallia, kommunismin viha, tsaarinvalta muunnettiin neuvostobolsevikkien vihaksi. Jäkimmäisestä tuli valkoisen Suomen virallinen opinkappale. Kommunisteja tai heiksi epäiltyjä vainottiin, tapettiin ja kidutettiin vankiloissa. Ilmiantoverkko rakennettiin suojeluskunnista suojelupoliisiin. Sekään ei riittänyt. Aktivistien perintönä AKS ym vaativat avoimesti tai peitetysti porvarillisten puolueiden ja parlamentin kumoamista ja tilalle kapitalistien suoraa valtaa.
      Työväenliikkeen tuhoaminen on kaikissa fasistisissa valtioissa ykköspolitiikka. Marxilainen työväenliike nousi I maailmansotaan mennessä suureen arvoon. Fabritiuksen kaltaiset näkivät siinä uhkan yläluokille ja työväenliikkeen tuhoaminen oli välttämätön heidän näkökulmastaan. Sitä pohjusti valkoisten valtaisat punaisten joukkomurhat 1 918. Nimenomaan valkoisten suurimmat murhaajat, lentävien teloitusjoukkojen jäsenet, luokkasodan aikaiset teloitusjoukkueiden jäsenet olivat otollisimpia kovan kapitalismin kannattajia. Monet teloittajista olivat 15 - 18 vuotiaita koulupoikia ja jotka kerskuivat keskenään hommistaan. Näistä teoista edelleen pyritään vaikenemaan.

    • Sota - kansallismielisyys - fasismi.
      I maailmansota synnytti kansallisuuskiihkoa. Marxilainen työväenliike II Internationaalina joutui vararikkoon ja kuoleutui. Internationaali haistoi kapitalistien keskinäisen taistelun olevan tulossa. Yhtenä osana ristiriidoissa oli siirtomaiden uudelleenjako. Internationaali päätti 1 910 ja 1912, että jos sota syttyy niin sosialidemokraattiset puolueet eivät yhdy kotimaidensa kapitalistien tueksi tapattamaan omia ja naapurimaan työläisiä. Saksan sosialidemokraatit hyväksyivät sodan ja muut puolueet perässä paitsi Venäjän sosialidemokraatit (bolsevikit). Kansalliskiihko murensi Internationaalin. Työväenliike hajosi ja kommunistit jatkoivat myöhemmin marxilaisuuden perustalla.
      Sota edisti väärää kansallismielisyyttä ja oli käyttövoimana fasismille. Porvarit käyttivät taitavasti kansallista itsetuntoa isänmaallisena hyveenä kaatua sodassa isänmaan ts. kapitalistien etujen puolesta.
      Suomessa sama tuli näkyviin luokkasodassa. Valkoiset propagoivat sotaa isänmaallisena itsenäisyyssotana ja asettivat punakaartit isänmaan vastaiseksi voimaksi. Valkoinen valhe kehittyi luokkasodan aikana ja vahvistui sen jälkeen. Viimeksi tämän aamun aamutelevisiossa tuli esiin, ettei Neuvosto-Venäjä auttanut juuri lainkaan punaisia mutta valkoisten puolella oli vastaavasti satoja tsaarin armeijan upseereja. Toiseksi valkoiset saivat saksalaisia ja ruotsalaisia ammattisotilaita tuekseen. Saksassa koulutetut jääkärit muutamaa lukuunottamatta menivät valkoisten armeijaan.
      Aktivistiliikkeen propagandasta tuli porvariston yleinen propaganda: Sotaa käytiin Venäjän tukemia itsenäisyyttä vastustavia punaisia vastaan ja että työväenliike täytyy tuhota. Pääteesinä jäi esiin kansallismielisyys ja joka kulki maailmansotien välisenä aikana maltillisen ja fasismiin suuntautuvien järjestöjen aatteena höystettynä Suur-Suomella.
      Valkoisten armeijassa jääkärit voittivat paikan asemasta suojeluskunnisssa ja armeijassa tsaarin armeijan upseereita vastaan. Jääkäreistä muodostui upseeriston ydin. Aktivistiliike vaati työväenliikkeen kieltämistä ja onnistui osittain. Marxilaisuus kiellettiin mutta Tannerin kaappaama SDP sai jäädä. Aktivistit olivat katkeria taistelun lopputuloksesta. Luokkasodan päättymisestä lähtien fasismiin suuntautuvat ja maltilliset porvarit toimivat yksissä tuumin marxilaisuuden kitkemiseksi.
      Suomen ja Euroopan fasismin perusjuuret ovat samoja. Seuraava historia II maailmansotaan saakka johti useimpien Euroopan maiden kulkeutumista fasismiin joko yksipuoluejärjestelmänä kuten Baltiassa ja Puolassa tai monipuolueisina kuten Suomessa.

      • PuebloUnido

        S.partacus ym. kommariporukka askartelee jatkuvasti historiallisten asioiden kimpussa - 100 vuotta näyttäisi olevan jonkinmoinen alaraja. Fasismi näyttää olevan erityisen kiinnostuksen kohde. Eikä siinä mitään pahaa olekaan - historia on aina mielenkiintoista.
        Väitän kumminkin, että tänä päivänä joku "fasismi" siinä mielessä kuin suomi-komut asian ymmärtävät, ei ole globaalissa tarkastelussa se eniten päänvaivaa aiheuttava asia. Kyllä suurimmat päänsäryt tulevat ISIS etc. rintamalta.
        Sinänsä ei yllätä yhtään, että kauas menneisyyteen jämähtänyt kommariporukka muistelee uudelleen ja uudelleen 1800- 1900-luvun alkupuolen "huutavia vääryyksiä" - sitä menneisyydessä elämistähän kommareiden touhu on ollut vuosikymmenestä toiseen.


      • TimoEspoosta
        PuebloUnido kirjoitti:

        S.partacus ym. kommariporukka askartelee jatkuvasti historiallisten asioiden kimpussa - 100 vuotta näyttäisi olevan jonkinmoinen alaraja. Fasismi näyttää olevan erityisen kiinnostuksen kohde. Eikä siinä mitään pahaa olekaan - historia on aina mielenkiintoista.
        Väitän kumminkin, että tänä päivänä joku "fasismi" siinä mielessä kuin suomi-komut asian ymmärtävät, ei ole globaalissa tarkastelussa se eniten päänvaivaa aiheuttava asia. Kyllä suurimmat päänsäryt tulevat ISIS etc. rintamalta.
        Sinänsä ei yllätä yhtään, että kauas menneisyyteen jämähtänyt kommariporukka muistelee uudelleen ja uudelleen 1800- 1900-luvun alkupuolen "huutavia vääryyksiä" - sitä menneisyydessä elämistähän kommareiden touhu on ollut vuosikymmenestä toiseen.

        Komulit toistavat jatkuvati yli70v vanhoja asioita ajalta, jolloin koko maailma oli kriisissä.
        Heille ei ole uudempiakaan asioita muistella, vaikka niitäkin olisi: Unkari -56, Berliinin muuri ja siellä diktatuurin murhaamat omat kansalaiset, Tsekkoslovakia -68, Afganistan -80 yms.
        Tai jospa vaikka kommentoisivat omalta kohdaltaan eilen julkaistua kannatuskyselyn tuloslistaa. Ai niin...eihän siellä ollut komuleita lainkaan, joten eipä siitä paljon heru kommentoitavaa.

        Tosiasia on kuitenkin se, että suomalaisille ja yhteiskunnalle on aivan saman tekevää mitä kommunistit askartelevat tai tekevät. Minkäänlaista vaikutusta ei sillä ole. Paitsi jos tekevät nyt esillä olleen linnunpönttöasian hyväksi pönttöjä.
        Niitähän voi tehdä ilman ohjeita vaikka omasta päästä...


      • ai_jaa
        TimoEspoosta kirjoitti:

        Komulit toistavat jatkuvati yli70v vanhoja asioita ajalta, jolloin koko maailma oli kriisissä.
        Heille ei ole uudempiakaan asioita muistella, vaikka niitäkin olisi: Unkari -56, Berliinin muuri ja siellä diktatuurin murhaamat omat kansalaiset, Tsekkoslovakia -68, Afganistan -80 yms.
        Tai jospa vaikka kommentoisivat omalta kohdaltaan eilen julkaistua kannatuskyselyn tuloslistaa. Ai niin...eihän siellä ollut komuleita lainkaan, joten eipä siitä paljon heru kommentoitavaa.

        Tosiasia on kuitenkin se, että suomalaisille ja yhteiskunnalle on aivan saman tekevää mitä kommunistit askartelevat tai tekevät. Minkäänlaista vaikutusta ei sillä ole. Paitsi jos tekevät nyt esillä olleen linnunpönttöasian hyväksi pönttöjä.
        Niitähän voi tehdä ilman ohjeita vaikka omasta päästä...

        Eikö maailma nyt nykyään sitten sinun mielestäsi ole minkäänlaisessa kriisissä?


    • temon

      Fasismin käytännöllisinä piirteinä voidaan pitää seuraavia seikkoja:
      -Antikommunismi. Marxilaisuuden kieltäminen kirjallisuutena. - Vallankaappaus ja muiden porvarillisten puolueiden kieltäminen kuin fasistipuolueen. Diktaatttori. -Antisemitismi
      - Erilaisten vähemmistöjen kuten vammaisten, homojen, etnisten ryhmien tuhoaminen tai niiden saattaminen alistettuun asemaan.
      - Tuhoamisleirit, keskitysleirit

      Kaikkea muuta kuin toista vallitsi. Marxilaisen liikkeen tuhoamisen kannalla olivat kaikki eduskuntapuolueet, joten fasismi Suomessa ei tarvinnut muodollista porvarillisen demokratian kumoamista. Sodan aikana toteutuivat keskitysleirit. Väkivalta ja vankilat vasemmistolaisille olivat arkipäivää, jopa väkivalta ja murhat. Sodan aikana valloitetun alueen väestö lajiteltiin suomalaisen fasismin mukaisesti. Ei-kommunistinen itäkarjalaisväestö sai olla vapaana. Muu slaavilaisperäinen väestö tungettiin keskitysleireihin. Myös suomalaisvasemmistoa siirrettiin keskitysleireihin. Juutalaisuskoisia luovutettiin Saksaan. Pohjois-Suomessa toimi suomalais-saksalainen komissio etsimässä juutalaisia vangittavaksi. Vielä sodan jälkeen mm saamelaisia ja kolttia pakotettiin suomalaiskouluihin ja kiellettiin oman kielen puhuminen.

    • temon

      Selkeitä fasistisia liikkeitä.
      Akateeminen Karjalaseura, AKS. Se toimi opiskelijoiden sivistyneistön keskuudessa. Jäsenistössä oli luterilaista papistoa ja joka esiintyi jatkodassa hallituksen taattuna propagandistina. Papiston rooli periytyy sisällissodasta, jossa se esiintyi täysin estoitta koston puolesta punakaartilaisille. Papisto näki Suur-Suomi aatteessa toimialan Itä-Karjalan väestön käännyttämisessä "oikeaan" uskoon ortodoksisuudesta. AKS vaikutti korkeammin koulutettujen keskuudessa ja mm opettajien suuntaamisessa kansallismielisen fasismin suuntaan.
      Lapuan Liike lyhyenä aikana toimi maltillisen porvariston apuna työväenliikkeen tukahduttamisessa. Sen suojissa rakentui Martti Pihkalan lakkorikkurikaarti. Suomen Sosialistinen Työväenpuolue lakkautettiin Lapuan Liikkeen apuna. SKP joutui vuoteen 1 944 saakka toimaan maan alla. 1 929 hallitus lakkautti SAJ:n mutta salli demarien perustaa SAK:n ammattijärjestön. Lapuan liike järjesti Talonpoikaismarssin ja Mäntsälän kapinan fasistisin tunnuksin. Liike syyllistyi lukuisiin väkivaltatekoihin ja muutamiin murhiin.
      IKL jatkoi siitä mihin Lapuan Liike jäi. Lisäksi oli pienenmpiä fasismin nimellä kulkevia järjestöjä.
      Vapaussodan Rintamamiesliitto, VRL yhdisti valkoisten 1 918 sotilaita ja olivat käytettävissä mainittujen järjestöjen toimissa
      Suojeluskunnat olivat kaikkia mainittuja järjestöjä yhdistäviä. Jäseniä oli ristikkäin järjestöissä. Suojeluskunnat aseellisena järjestönä varmistivat porvarillista diktatuuria. Niiden jäsenet toimivat väkivallanteoissa ja ilmiantajina. Suojelunkuntien johdossa toimivat aktivistien aatteelliset jälkeläiset ja liike toteutti työväenliikkeen tukahduttamista. Lotat ja pikkulotat olivat suojeluskuntia tukevia järjestöjä.
      Näiden järjestöjen piiristä vannoutuneimmat oikeistolaiset valittiin asevarkaiksi 1 944 syksyllä. Näistä järjestöistä oli edustajia porvarillisissa puolueissa, joten ne ylipäänsä toimivat fasististen päämäärien mukaisesti ja joka pahimmiten toteutui sotaliitossa natsien kanssa liittoutuneita vastaan tuottaen kansalle suuret kärsimykset.
      Antikommunismi, Suur-Suomi, kristinusko, ehdoton isäntävalta työelämässä, "vapaussotamyytti" ja järjetön ryssänviha yhdisti kaikkia järjestöjä ja porvarillisia puolueita. Tanner, jos ei päsmärinä ollut, tuki SDP:n kanssa oikeiston puuhia. Suomen demarit olivat ainoita Euroopassa, jotka liittyivät natsien tueksi sodassa.

    • PUOLUEMESTARI

      HEI! Kelpaahan Teille Hyvät Toverit myös ns. Kaavoitusmonopolirahat ja Vastaavat, joten se siitä asiasta. Miksi Te Hyvät Punikkikapojen TOIVO- ja KORVA-remmi sr:n tukijat ja kannattajat tuette sellaista Vasuri- ja IPU-yhteisöä, jonka tehtävänä on toimia 'järkevästi' siis kannattavasti MUSTA PÖRSSI rs:ssä? Nyt kai Te Toverit tiedätte sen, että MIKSI todella oli 1980-luvun kova ja karu KASINO-peli mahdollinen koko Yhteiskunnan Ympäristössä? Olisiko nyt ollut 1970-1980-luvun kova KASINO mahdollista, jos siinä KASINO-pelissä ei olisi ollut mukana koko puoluelaitoskenttä aina äärivasemmalta äärioikealle ja kaikkea tällä välillä olevaa? Niin ja miksi nyt SKP-SKDL tuhoutui melkein täysin 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta, niin MIKSI todella? Olivatko nyt todella MUSTA PÖRSSI rs:n kuvioissa mukana myös koko Vasemmisto ja Vastaavat siis SKP-SKDL? Miksi myös Te HT HR ja siis myös Teidän korostan kaikki aatetoverit ymmärsivät tasan tarkkaan sen sanonnan merkityksen, että RAHA ei haise? Haiseeko nyt todella raha? Miten ovat nyt haisemisen suhteen näreet ja aidan seipäät sekä Näresankarin Arvomaailma, siis MITEN todella?

      Tykkää · Vastaa · Hetki sitten

    • sivu_näkemys

      SKP-SKDL:n ongelmissa niiden juuret olivat muualla kuin suomalaisen kapitalismin muuttumisessa "kasinokapitalismiksi". Käsitän termin tarkoittavan nopeiden pikavoittojen kapitalismia, rahalla rahaa tekevää kapitalismia. Siitäpä syystä "kasinokapitalismin" muuttaminen inhimillisemmäksi tai peräti sosialismin kehityssuunta ei toteudu marxilaisen työväenliikkeen tuhoamisen avulla. Päinvastoin. Se vahvistaa inhimillistenkin arvojen muuttamista euroiksi. Näresankari esittäessään työväenliikkeen tuhoamista kasinokapitalismin kukistamisena vahvistaa kapitalistien valtaa.

    • asikko

      Valistusajan kansallisvaltioromantiikka on utopiaa. Maailmassa ei tänäkään päivänä ole puhdasta kansallisvaltiota. Valtiot muodostuvat kansalaisista. Jokaisessa valtiossa on etnisiä vähemmistöjä erilaisine kielineen ja tapoineen. Jotku sulautuvat pääkansallisuuteen. Yhdysvallat ja Venäjä suurin valtiona ovat monietnisyyden tilkkutäkki. Niinpä nykyisten uusnatsien kansallismielisyys-käsite on puuta heinää. Suomalaisuus sisältää monta kieltä ja etnisen kulttuurin erilaisia ilmentymiä.
      Uusnatsien kansallismielisyys on tarve kumota aatteellisesti yhteiskuntaluokat ja niiden vastakkaiset edut ja nostaa esiin etnisten ryhmien vastakkaisuus. Sotien välillä suomalaiset fasistit korostivat myyttistä suomalaisuutta Venäjän aasialaista barbaarisuutta, vääräuskoisuutta ja bolsvisimia vastaan. Saksalainen fasismi puolestaan oli hyväksyttävä kansallisuus ja siitä tuli valtiollinen oppi sotien aikana turmiollisin seurauksin.

    • "Suomalainen fasismi" kirjan kirjoittavat esittävät, että fasismin ideologia Euroopassa oli valmis 1 914 mennessä. Kaikki sen aatteelliset näkemykset muotoutuivat puolen vuosisadan aikana. I maailmansota synnytti fasismin järjestäytymisen poliittiseen toimintaan. Sodankäynnistä tuli fasismille miehisen uljuuden ja ihmisarvon mitta. Sodan jälkeisten työväestön liikehtimisten tuhoamisen raakuus tulee ymmärretyksi tätä taustaa vasten.
      Kirja toteaa Fabritiuksen suulla oiken sen, että fasismi porvarillisena liikkeenä nimestään "kansallissosialistit" riippumatta haikaili menneen kapitalismin ihanuutta sinä aikakautena jolloin työläisiltä puuttui järjestäytymis- ja muut oikeudet. Vallitsi täydellinen isäntävalta. Siksi fasismi kumosi porvarillisen demokratian: parlamenti ja äänioikeuden. Suomessa oltiin pitkällä aiheessa, vasemmistolianen työväenliike tuhottiin ja porvarilliset puolueet toimivat siinä yksissä tuumin.
      Toinen, joka koskee ainakin Suomea. Luokkasodan aikana papisto loi sen propagandan perusteet (luonteeltaan fasistinen rotuoppi), joka esiintyi varsinkin jatkosodan aikana. Papisto unohti jopa oman oppikirjansa hyvät moraaliset teesit saarnatessaan antikristuksellisille punakaartilaisille tappotuomioita. Kansallismielinen ryssänviha kulki ohessa mukana.
      Papisto menetti säätyvaltansa vain reilut 10 vuotta aikaisemmin. Se hallitsi Suuriruhtinaskuntaa aatelien kanssa. Papit halusivat mennyttä aikaa ja sen esteenä oli valtiollinen äänioikeus ja työväenliike. Työväenliike esitti kirkon ja valtion erottamista toisistaan. Tästä pappisväki kehitti teorian kaiken siveellisen tuhomaista. Teesi siirtyi sittemin Neuvostoliitonkin päälle, jossa kirkko erotettiin valtion toimista. Propaganda luonnollisesti vaikeni USA:n ja Ranskan uskonnonvapaudesta.
      Suomen papiston rooli fasistisen Suomen muotoutumisessa aina vuoteen 1 944 saakka on mittava ja olisi erillisen tutkimuksen aihe. Kirkko ei voi olla sen pyhempi kuin muutkaan murhajärjestöt.
      Natokiima on Suomelle yhtä vaarallinen kuin natsiliitto aikanaan.

    • Fasismi-elintilaoppi-kansojen orjuuttaminen. Papisto suomalaisen lebensraumin tukena.
      Ensimmäinen sotilaallinen aluevaltausretki itärajan taakse tehtiin 1918 luokkasodan aikana. Vaasan hallitus lähetti sotajoukon "vapauttamaan" Vienaa. Viena ei halunnut vapautua ja sotaretki kuivui kokoon. Valkoinen Suomi teki sotaretkiä itärajan taakse vielä Tarton rauhan jälkeen 1 920 aina vuoteen 1 922 saakka. Venäjän/Neuvosto-Venäjän pahin painajainen toteutui. Sen pohjoinen länsinaapuri osoitti vihamielisyyttä ja antoikin alueensa saksalaisen natsismin sotavoiman käyttöön myöhemmin.
      Suomalainen fasismi ennenkuin nimikään oli maailmalla tiedossa suuntautui "alempiarvoisten" kansakuntien orjuuttamisen politiikkaan.

      Valkoisen valheen syntyminen itsenäisyydestä.
      Eduskunta hyväksyi heinäkuussa 1 917 itsenäisyysjulistuksen. Svinhuvudin jengi esti toteutumisen Kerenskin (demari) avulla. Neuvosto-Venäjä myönsi itsenäisyyden 1 918 vuodenvaihteessa.
      Valkoinen valhe sepitti sisällissodan kansalliseksi itsenäisyyssodaksi. Mikä on totuus.
      1 918 itsenäisyys ei ollut lainkaan Neuvosto-Venäjän taholta uhattuna. Punaiset kotiuttivat venäläistä sotaväkeä lähes viimeiseen sotilaaseen. Muutamia oli vapaaehtoisina punakaarteissa. Entä valkoisen armeijan, suojeluskunta-armeijan etninen suomalaisuus!
      Ensinnäkin siellä oli satoja tsaarin armeijan upseereita. Mannerheim sai puhumalla Pohjanmaan tutuilta kenraalikamuiltaan varuskuntien aseet eikä Vaasan hallitus suostunut punaisten pyynnöstä kotiuttamaan venäläissotilaita. Valkoisen armeijan upseerien toinen lohko koostui Saksassa koulutetuista upseereista ja sotilaista. Vaasan hallituksen tueksi kansan laskuun saapui 2 vahvasti aseistettua saksalaista ammattisotilaista koottua divisionaa punaisten selustaan. Kolmanneksi valkoisten armeija sai upseeritäydennystä Ruotsista, entiseltä siirtomaaisännältään.
      Valkoinen valhe sepitti sodan päätytttyä sodasta vieraita joukkoja vastaan ja sodasta venäläisiä vastaan itsenäisyyden saavuttamiseksi. Tästä syntyi kansallismielinen, fasistinen oppi urheasta suomalaisesta rodusta inhaa venäläistä rotua vastaan. Mukaan höystettiin venäläiset perivihollisena, kun aikaisempi historia kulki Ruotsin valloituksina itää kohti. 30 luvulla valhe iskostui suureen osaan kansasta munaskuita myöten ja helpotti valtiovallan liittoutumista saksalaisen fasismin kanssa "rotusotaan" Neuvostoliiton kukistamiseksi.
      Ihme ja kumma. Natokiimaimen media levittää tämän tästä jälleen Venäjän uhkaa, aseistautumista ja natoliittoutumisen tarvetta. Missä Venäjän uhka luuraa? Se on natossa - naton sotavoimat Suomen maaperällä ovat uhka Venäjälle. 2 010 luvun porvarillinen propaganda ei juuri poikkea 30 luvun fasistisesta propagandasta.

      PS. Punakaartit koostuivat puhtaasti suomalaisista. Valkoisten suojeluskunta liittoutui vierasmaalaisten kanssa. Kiistämällä tämän, valkoinen porvaristo aloitti fasismin mediatemput - käänsi tosiasiat päälaelleen. Palstalla Työeläkeläinen ja TimoEspoosta vuonna 2 016 ovat tyypillisiä fasistisia propagandisteja tässä suhteessa.

    • sires

      aikaisemmasta viestistä:
      "Väitän kumminkin, että tänä päivänä joku "fasismi" siinä mielessä kuin suomi-komut asian ymmärtävät, ei ole globaalissa tarkastelussa se eniten päänvaivaa aiheuttava asia. Kyllä suurimmat päänsäryt tulevat ISIS etc. rintamalta. "
      Euroopassa fasismi ja äärioikeisto ovat kovassa nousussa. Juutalaisviha ei ehkä ole päällimmäisenä. Se korvataan islaminuskoisten kansalaisten samanalaisella parjaamisella. Äärioikeistolaisten liikkeiden nousu ajoittuu kapitalistisen maailman (läntisen) pitkäaikaiseen talouskriisiin. Kapitalistiluokka nostaa kuten ennenkin syylliseksi ongelmiinsa työläiset. Kuvio on normaali. Siksi on hyvä käydä läpi historiaa. Toinen syy on paljastaa valkoista valhetta isänmaamme historiallisista tapahtumista.
      ISIKSESTÄ. Sehän on fasistinen liike. Islamin nimissä kulkeva terrorismi synnytettiin natomaiden rahoituksella ja aseilla. Tämä tulee muistaa. Nato synnytti arabifasismia ja mukamaste varjonyrkkeilee sitä vastaan.
      Valkoiset historiamme valheet paljastuvat kovaa vauhtia. Totuuskomissio toimii. Luterilaisen papiston ja kirkon rooli 1 918 ja 1 939 - 1944 on vielä paljastamatta Jouni Tillin hyvästä tutkimuksesta huolimatta. Kirkko sotasyyllisenä ja joukkomurhiin kehoittajana on tutkimatta. Aihe odottaa tutkijaansa eikä siinä saa silotella tai peitellä vaan kertoa asiat niinkuin ne olivat.
      Kommunistien sodanjälkeiset yleisarviot ovat kestäneet ja vahvistuneet viimeistenkin tutkimusten aikana.

    • parthi

      Kaikenlainen fasismi sikiää väärästä isänmaallisuudesta. Kansallisuusmielisyys, joka suhtautuu vihamielisesti toiseen kansallisuuteen tai halveksii muita omaa itsessään fasismin aineksia. Suomessa alunperin itsenäisyysliike ei sinänsä ollut fasismia. Muuta kun siihen kytkettiin venäläiset barbaareina ym ym ja aktivisteilla ruotsinkielisten solvaaminen, lähestyttiin rotuoppia. Ylpeys omasta isänmaasta ja sen kulttuurista yhdistettiin viholliskuvaksi toista kohtaan.
      Perussuomalaisen oikeiston piirissä mamu-keskustelussa slangisana "kansallismielisyys" on väärän isänmaallisuuden tunnus. Natseilla kansallismielisyys oli vastakohtana marxilaiselle työväenluokan internationalismikäsitteelle. Natsit, kansallissosialistit, edustivat rotuylemmyttä. Marxilainen internationalismi edustaa kansainvälistä humaanisuutta, työläisten yhteisiä etuja kansallisuudesta riippumatta.

    • Kustaa (Kyösti) Felix Wilkuna (4. toukokuuta 1879 Nivala – 12. joulukuuta 1922 Lapua) oli suomalainen kirjailija, valkoinen aktivisti, suojeluskuntaorganisaattori ja heimosoturi.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaa_Vilkuna
      Wilkuna mainitaan yhtenä keskeisenä suomalaisen fasismin esiteoreetikkona. Hän osallistui valkoisten murhajoukkueisiin, rosvoretkiin itärajan taakse ja oli vannoutunut suojeluskuntalainen. Hän syntyi körttiläiseen perheeseen ja raamatun aate suhtautua toisinajatteleviin karkeasti syntyi luonnostaan. Naisliike ja porvarilliset demokratialiikkeet olivat pahasta. Kustaa esiintyi vanhoja sivistyssukuja vastaan siksi, että oli aika muodostaa uusi eliitti. Koti, isänmaa ja uskonto ja siihen liitettynä valkosoturin raaka olemus. Kansalaisen olemus oli käskyjä ehdottomasti noudattava sotilas. Sota olisi kansalle veriuhri. Kustaa toi aatteensa kirjojensa välityksellä. Talonpoikaisihanne ei hyväksynyt työväenliikettä (esivallan vastainen!). Aktivistien ja suojeluskuntien perinneihanteeksi muodostui "uljas" valkosoturi. Samalla kun useimmat oikeistolaiset paasasivat luokkia vastaan, he olivat vasta sisällissodasta tulleita punakaartilaisten teurastajia ja jolla ei tarkoiteta rintamataisteluita.
      Sisällissota oli ollut Kustaan mielestä "Jumalan sotaa perkelettä vastaan...sitten vasta itsenäisyyskin joltain maistuu kun verta on vuodatettu".
      Vilkunassa ilmentyy 20-30 lukujen porvariston ideologinen perusta. Aluevaltaukset, työväenliikkeen nujertaminen, sotilaallinen kuri, veriuskonnon puolesta, sisällisodan julmuuksien esittäminen itsenäisyyssotana (vapaussotamyytti), työväenliikkeen kukistaminen.
      Näitä teesejä nykyisetkin oikeistolaiset viljelevät. Vieläkin!

    • Martti Pihkala keskeisenä suomalaisen fasismin toimijana ja ideologina. Pihkala tunnetaan lakkorikkurivärvääjänä mutta oli paljon pahempikin. Hän oli fasismin suomalainen ideologi jo 1 918. Pihkala, Vihtori Kosola ja Ralf Haarla toimivat samoissa järjestöissä mm. Lapuan liikkeessä. Ralf Haarla paperinjalostusteollisuuden kapitalistina rahoitti suojeluskuntia, Lapuan liikettä ja muita fasismiin kallellaan olevia liikkeitä.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Pihkala
      http://www.iltalehti.fi/lapuanliike/vihan-veljista-pihkalan-kaartiin/
      Pihkala tunnetaan lakkorikkurivärvääjänä mutta oli paljon pahempikin. Vihtori Kosola toimi pohjanmaalaisten suojeluskuntalaisten värvärinä Pihkalan kaartiin ja Haarla rahoitti hanketta. Suojeluskuntalaisillekin täytyi jotain maksaa.
      Pihkala toimi luokkasodassa punaisilta vallattujen alueiden puhdistamisen suunnittelijana ts murhapartioiden järjestäjänä. Historiasta tiedämme tehtävän toteutuksen olleen raaka kohdistuen naisiin, lapsiin ja sivullisiin.
      Pihkalan oppi: Se on sosiaapoliittinen puhdistusoppi, jossa epäsuotavat ainekset olisi tuhottava. Puhdas kansakunta ei salli sätkä leuassa olevaa sälliä eikä huorapaikssa kulkevaa tärkkiherraa. Marxilaisuuden opit ja tukijat on tuhottava ikuisiksi ajoiksi maasta. Kristinuskon avulla tulee käydä sotaa punaista roskaväkeä vastaan. On kuljettava kuin 2. Moos. kirjassa Leevin miehet, jotka kulkivat leirin läpi ja tappoivat jokaisen tielleen osuvan. Kirjailija Ilmari Kianto kehoitti tappamaan punaisten vaimot siksi, että eivät synnyttäisi uusia punaisia. Papit Elias Simojoki ja Kaarlo Kares vetosivat myös uskontoon työväenliikkeen tuhoamisessa.
      Tämä kaikki jo ennen Mussolinin fasismin valtaantuloa Italiassa 1 924. Suomalainen fasismi ei kehittynyt umpiossa erillään mitä Euroopassa muualla tapahtui. Fasismin ja sosialismin vastakkaisuus on selvä. Sosialismi (marxilainen) asettaa työväenluokan vapautuksen ensisijaiseksi. Fasismi kävi kiihkeintä taistelua raharuhtinaiden tuella työväenliikettä vastaan ja halusi alistaa työväenluoka äänettömäksi yhtiökumppaniksi valtiossa. Fasismin ihmisihanne oli sotilaallinen, kiihkouskonnollinen (vrt ISIS) olemus kun sosialismin ihminen on rauhanrakentaja muun rakentamisen ohella.

    • TimoEspoosta

      Kommunistiseen propagandaan on aina kuulunut se, että kaikkia muita syytetään fasisteiksi ja kansanvihollisiksi, jotka voi diktaattorivaltion toimenpitein murhata. Joko suoraan ampumalla tai hiljaa hivuttaen vankileirien saaristossa.
      Nykyään tilanne on toinen, sillä kommunismi ja sitä myötä sen diktatuuri on romahtanut. Tätä asiaa ei vieläkään ole muutama jäljellä oleva änkyrä käsittänyt.
      Kaikki muut ovatkin sen jo ymmärtäneet. Ja se näkyy mm. äänestystuloksissa...
      Pitää ilmeisesti mennä vielä toiset ~25v, ennen kuin asia menee ns. jakeluun. Ovathan komulit edelleenkin ns. liekeissä kapinan ajan asioista ( 1918 ) ja sodanajan asioista. Siis siitä ajasta, jolloin kommunistinen naapuri yritti miehittää Suomen.



      P.S. Montakos linnunpönttöä olette omasta päästänne tehneet?

    • kohta.luettu

      TimoEspoosta ei ymmärrä aloituksen "Kommunistien analyysit fasismista ovat olleet oikeita kautta aikain. Suomessa Oula Silvennoinen, Marko Tikka ja Aapo Roselius kirjassaan "Suomalaiset fasistit" vahvistavat yksityiskohdissa kommunistien fasismiarviot. "
      Kirja kertoo ensinnäkin eurooppalaisen fasismin juurista ja että kaikki oleelliset poliittisen ideologiset asettamukset olivat valmiina 1 914. I maailmansota vahvisti fasistisen sotaideologian vahvistumista. Suomessa viimemainittu vahvistui kansalaissodan 1 918 jälkeen. Tunnetuimmat ja vannoutuneimmat fasistit tavataan valkoisen armeijan murhajoukkueissa olleista ja Saksan tai Venäjän armeijassa olleista upseereista I maailmansodassa. Kirja on vaikea pala nykyiselle uusoikeistolle. Se paljastaa monia valkoisen valheen seikkoja ja jotka ovat olleet virallisia totuuksia näihin päiviin saakka.

      Kirjassa tulee ohimennen esiin asekätkentä natsien Saksasta johtamaksi salaliitoksi jatkaa sotaa vallankaappauksen avulla loppuun saakka. Siksi eräiden maastapakeneminen rauhan jälkeen tulee ymmärrettäväksi. Todellinen asevarkauden johtoryhmä on edelleen selvittämättä. Se vaatii erillisen tutkimuksen ja luultavasti tuleekin lähivuosina. Rytin ja seuraajansa hallitus teki kaikkensa pelastaakseen varkaiden johtajat ja ettei yhteys natseihin tulisi julki. Tätä sodanjälkeiset kommunistit eivät tienneet.

      • TimoEspoosta

        Jos joku änkyrä kirjoitta kirjan ja sen julkaisee, se ei tarkoita sen olevan totta tai asiaa.
        Tiedän toisekin kirjan, vanhemman ja enemmän luetun, joka kertoo eräästä ihmemiehestä ja sen perusteella erilaiset yhdistykset ja lahkot yrittävät hallita meitä väittäen kirjan olevan totta. En minäkään niitä kirjoituksia usko. Eikä kukaan ole niitä pystynyt todeksi osoittamaan...


      • ihanko_tosi
        TimoEspoosta kirjoitti:

        Jos joku änkyrä kirjoitta kirjan ja sen julkaisee, se ei tarkoita sen olevan totta tai asiaa.
        Tiedän toisekin kirjan, vanhemman ja enemmän luetun, joka kertoo eräästä ihmemiehestä ja sen perusteella erilaiset yhdistykset ja lahkot yrittävät hallita meitä väittäen kirjan olevan totta. En minäkään niitä kirjoituksia usko. Eikä kukaan ole niitä pystynyt todeksi osoittamaan...

        No miksi ihmeessä sitten ihan kaikki kapitalistityönantajat nyt sitten noudattavat täysin kirjaimellisesti tuon mainitsemasi "toisen kirjan" talousoppeja ja teesejä?


      • totuuskomissio.toimii
        TimoEspoosta kirjoitti:

        Jos joku änkyrä kirjoitta kirjan ja sen julkaisee, se ei tarkoita sen olevan totta tai asiaa.
        Tiedän toisekin kirjan, vanhemman ja enemmän luetun, joka kertoo eräästä ihmemiehestä ja sen perusteella erilaiset yhdistykset ja lahkot yrittävät hallita meitä väittäen kirjan olevan totta. En minäkään niitä kirjoituksia usko. Eikä kukaan ole niitä pystynyt todeksi osoittamaan...

        Iltasanomien julkaisu "Minä ja Mannerheim" (2 011) raotti verimarskin sädenkehää ja valkoista valhetta. Jouni Tillin kirja "Suomen Pyhä Sota" (2 014) osui Rytin hallitusten fasistisen sotapropagandan ytimeen hahmottaen osittain aikaisempaa kehitystä, joka voitonhuumassa lähinnä 1 941 pääsi valloilleen. Iltalehden julkaisu "Asekätkijät" ( 2 016) paljasti asevarkauden näkyvät puolet ns muodolliset puolet. Organisaatio paljastettiin huippua lukuunottamatta. Kolmen tutkija kirja "Suomalaiset fasistit" paljasti valkoiset valheet kansalaissodasta lähtien ja kauempaakin. Ohessa kirja paljastaa asevarkauden johdetuksi Saksan natsien SS-järjestön taholta. SS oli Saksan natsien vallan huippukerroksen järjestö. Täsmällinen suomalainen johto-organisaatio on toistaiseksi auki. Muutamia nimiä löytyy. Tutkinta tulee lähtemään asevarkauden paljastumisen jälkeen maasta paenneista upseereista. Ne lähtivät vastuuta pakoon. Historia oli hyljännyt heidät. Näitä suomalaisia natsirikollisia ei saa enää tuomiolle. Se ei ole tärkeääkään enää Tärkeää on totuus. Totuus tulee paljastumaan.
        Suomalaiset fasistit kirjassa lähdeluetteloa on 8 sivua. Kirja ei ole ns. virallinen tutkimus mutta tiedot perustuvat lähteistä löydettyihin tosiasioihin.


      • TimoEspoosta

        Etkö Sinäkään ymmärrä mitä eroa on "asevarkaudella" ja "asekätkennällä"?
        Tiedätkö miksi suomalaisia upseereja pakeni maasta? Siksi, kun kommunistinen Valpo vainosi heitä oikeudettomasti ja pelättiin laitonta luovutusta NL:oon. Noita luovutuksia todella tapahtui.
        Asekätkentää johti Valo K Nihtilä ja siitä tiesivät sekä Airo, että Mannerheim. Asekätkennän tarkoitus oli varautua kommunistien suorittamaan miehitykseen, kuten Neukkula teki muualla. Kaikki muut - Natsi, fasisti, SS -yms.jutut - ovat pelkkää kommunistien valheellista väitettä. Isänmaalliset suomalaiset miehet taistelivat rintamalla - maanpetokselliset kommunistit olivat rintamakarkureita. Isänmaalliset pyrkivät kaikin keinon itsenäisyytemme säilyttämiseen - maanpetokselliset kommunistit pyrkivät tuhoamaan Suomen ja liittämään naapurivallan diktaattorin alle.

        Kun se ei onnistunut, niin nykyään vähälukuiset kommarit yrittävät valheellisilla väittämillään muuta kertoa, luullen ettei Suomen kansa tiedä totuutta.
        No asiallahan ei niin suurta väliä - suurin osa suomalaisista ei edes tiedä joitan kommareita edes olevan. Edes kannatustutkimuksissa ei kommareita mainita...


    • Suomalaisen fasismin ideologeja. Hitlerin motto: Työläisestä tulee riisua pois inrternationalistinen ajattelukanta. Se tulee kääntää sisäiseksi kansallismielisyydeksi ilman luokkapyyteitä, ilman tukeutumista muiden maiden työläisiin, isänmaan etuihin sodassa ja joiden puolesta kuoleminen on kunniakkain teko. Työläisen tulee sitoutua taisteluun esivallan (kapitalistien) etujen puolesta kyselemättä. Kansallismielisen kansalliskiihkon ainekset olivat kasassa.
      Aktivistien (esifasistit) vaikutus sivuuttui luokkasodan jälkeisessä Suomessa. Mannerheim joukossa joutui sivuun. Niiden vaikutusvalta jatkui suojeluskuntien yleisessä raivossa ja tappamisvimmassa ja se osaltaan edisti fasististen liikeiden syntymistä. Suojelunkuntaa itseään voidaan pitää fasismiluontoisena kapitalistien aseellisena järjestönä työväestön kurissa pitämiseksi (vrt natsien SA-joukkoihin). Aktivistit eivät lannistuneet. Heidän etsikkoaikansa oli edessä. Olivathan suojeluskunnat paljolti heidän aikaansaannos "isänmaallisen ryssänvihan" luomisen lisäksi. Ryssänviha luotiin tarkoituksellisesti työläisten kansainvälisyyden opin vastapainoksi. Aktivistit näkivät isänmaan petoksena punakaartilaisten armahduslain, porvarillisen parlamentin ja Tarton rauhansopimuksen. Aktivistiliikkeen johtajat esiintyivät muutaman vuoden heimosotien järjestelijöinä hallitusten tuella ja edistivät agendaansa suomensukuisten heimojen yhdistämisessä ts. Suur-Suomen luomisessa. Se edellytti sotaa Neuvosto-Venäjää vastaan ilman sodanjulistusta sen heikkouden tilassa aluevaltaukset mielessä. Suur-Suomi ideologia tuli 30 luvulla vallitsevaksi porvariston aatteeksi 30 luvulla ja sokaisi järkevätkin porvarit sotaseikkailuun sakasalaiseen fasismiin nojautuen.

    • hulawei

      Fasismi on todella aina läsnä kapitalismin olemuksessa. Isäntävalta, työläiset alempiarvoisena kastina, rahaa kerännyt etuoikeutettuna "arjalaisväestönä", jatkuvat viholliskuvat jotain toista kansallisuutta kohtaan, sotaisänmaallisuus, työväenliikkeen viha, ovat yleisiä fasismin periaatteita. Niistä ei joka hetki sikiä porvariston väkivaltaista hallintoa, ovat ikäänkuin kotelovaiheessa.
      Naton muuttuessa yhä sotaisemmaksi, myös äärioikeistolaiset liikkeet nostavat päätään. Valppautta tarvitaan.

      • Vai_niin

        -- Fasismi on todella aina läsnä kapitalismin olemuksessa. --

        Ei ole. Fasismi on läsnä pelkästään kommareiden merkillisissä kuvitelmissa. Perinteisesti kommarien mielestä kaikki muulla tavalla ajattelevat ovat fasisteja. Vnhassa Neuvotoliitossa tuomittiin ihmiset fasisteiksi ja kansanvihollisiksi ihan vain siksi, että he usklasivat olla erimieltä diktaattorin kanssa.

        -- kansallisuutta kohtaan, sotaisänmaallisuus, työväenliikkeen viha --
        Joopa joo. Lisää listaan vielä ruotsalaisvitsit ja italialaisten autojen halveksunta...


      • perkku
        Vai_niin kirjoitti:

        -- Fasismi on todella aina läsnä kapitalismin olemuksessa. --

        Ei ole. Fasismi on läsnä pelkästään kommareiden merkillisissä kuvitelmissa. Perinteisesti kommarien mielestä kaikki muulla tavalla ajattelevat ovat fasisteja. Vnhassa Neuvotoliitossa tuomittiin ihmiset fasisteiksi ja kansanvihollisiksi ihan vain siksi, että he usklasivat olla erimieltä diktaattorin kanssa.

        -- kansallisuutta kohtaan, sotaisänmaallisuus, työväenliikkeen viha --
        Joopa joo. Lisää listaan vielä ruotsalaisvitsit ja italialaisten autojen halveksunta...

        Kirjoittaja elää antikommunismin harhassa. Hulawei kirjoitti kapitalismin olemuksesta, joka perustaltaan oli ja on sitä mitä kirjoitti. Porvarillisten puolueiden jäsenet ja kannattajat eivät suinkaan ole fasisteja elleivät ole sitä. Työväenliikkeen ilmaantuminen valtiolliseen toimintaan laittoi kapitalistien isäntävallalle rajoja ja useimmat porvarit Suomessa tukevat työväestön oikeuksia. Ovathan he itsekin työläisiä. Ammattiliittojen kuristamista SSS hallituksen mukana kannatti mitätön ryhymä äärioikeistolaisia. Tappiot sillä rintamalla ovat hiljentäneet hallituksen pukareiden intoa. Soini on joutunut luopumaan työväenliikkeen tuhoamisvaatimuksesta. Houre oli houre ja poika tuli järkiinsä mutta nyt hän on pakolaisvihamielisen jäsenistönsä hampaissa.


    • Fasismin järjestöllinen kehitys Suomessa.
      Aktivistiliike sai alkunsa 1 900 luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Järjestö pyrki itsenäisyyteen tsaarin Venäjästä väkivallan avulla. Ohjelmassa oli poliittiset murhat, väkivallanteot, terroriteot Suomen ja Venäjän alueella. Vaikutusvaltaiset liikemiehet tukivat ja rahoittivat järjestöä. Järjestö pohjasi aatteessa uskontoon ja venäläisvihaan. Venäläisviha otettiin ohjelmaan tietoisesti työläisten hämäämiseksi isänmaallisuuden korostamiseksi. Bobrikovin murha on järjestön kontolla. Vanha työväenpuolue pyrki myös itsenäisyyteen mutta otti ohjelmaans työläisten elinehdot mukaan.
      Suojeluskuntien perustaminen tapahtui aktivistien aloitteesta. Silloin mukaan tuli itsenäisyysliikkeen ohella työväenliikkeen vaikutusvallan kasvun estäminen. Luokkajako astui kuvioon.

      Suojeluskuntajärjestö. Suojeluskunnat perustettiin luokkaristiriidan kärjistymisen seurauksena samoin kuin myös punakaartit. Suojeluskunnat virallistettiin lailla 1 918 kesällä valtiolliseksi, aseelliseksi porvariston järjestöksi. Siinä oli keskimäärin 90 000 jäsentä vuosittain. Järjestö tuki porvariston diktatuuria aseilla monipuoluejärjestelmän puitteissa. Luokkasota edisti suojeluskuntien oikeistolaistumista ja sen jäseniä olivat kaikki merkittävimmät fasistit. Suojeluskunnat olivat laaja kansalaisten vakoilu- ja ilmiantojärjestö. Järjestö vaikka ei edustanut selkeää aatteellisuutta edusti venäläis - ja työväenliikkeen vihaa. Papisto oli näkyvästi mukana suojeluskunnissa. Suojeluskuntajärjestö kokosi maltilliset sekä selvästi fasistiset piirit.
      Suojeluskuntien ja fasististen järjestöjen jäsenet kulkivat lomikkain. Veren makuun päässeet pahimmat porvarit saivat suojan kummassakin järjestössä.

      Akateeminen Karjalaseura. Se keskittyi korkeakouluopiskelijoiden ja sivistyneistön piiriin. Lakkautettiin fasistisena järjestönä kuten suojeluskuntakin 1 944. Vuonna 1 958 se jatkoi nimellä "Kerho 22" perinneyhdistyksenä. Monet hyvissä voimissa olevat verenhimoiset oikeistolaiset saattavat olla tänään Kerho 22:n kasvatteja.
      Järjestöllä oli musta (anarkistien) lippu ja se erikoistui Suur-Suomi teemaan. Suomensukuisten kansallisuustutkimus alistettiin Suur-Suomi aatteelle. Marxilaisuus ja ammattiliitot luonnollisesti olivat kirosanoja. AKS:n perustajajäsenet olivat kauttaaltaan itärajan taakse hyökkäilleistä joukkioista. Niillä oli valtion tuki mutta muodollisesti hallitus ei sotaretkiä järjestänyt. Teema näkyy myöhemmin. Hallitukset käyttivät fasistisia piirejä toimijana mutta itse puhuivat "maltillisesti". Aktivistiliikkeen jäsenet olivat vahvasti edustettuina AKS:ssä. AKS on lähes suoraa jatkoa aktivistiliikkeelle. AKS kehitteli rotuoppeja ja kristinuskoa suomalaisista valittuna pyhänä kansana. Monet papit saivat "koulutuksen" tulevien sotien sotapropagandisteina. Moni heistä saarnasi luokkasodan aikana taivaan turmiota punaisille. AKS sai jo selvästi fasistiset piirteet ohjelmakohtineen. Järjestö rakensi alun alkaen suhteita Saksan natseihin.
      Tässä lähteenä on hyvä muistaa Jouni Tillin kirja "Suomen Pyhä Sota".

      jatkuu....

    • AKS oli enenmmänkin ideologinen järjestö. Suur-Suomi, suojeluskunnat ainoana itsenäisyyden puolustajana ja marxilaisuuden kitkeminen maasta - AKS oli merkittävin valkoisen valheen levittäjä 20 luvulla. Vapaussodan Rintamamiesliitto kokosi valkoisia sotilaita jatkamaan valhetta itsenäisyyssodasta 1 918.
      Lapuan Liike ryhtyi toimen järjestöksi. 20 luvulla ammattiliittojen keskusjärjestö SAJ:n jäsenmäärä kasvoi. Palkkataistelut kasvoivat. Vasemmistolainen työväenliike nousi uhkaamaan demareita työväenliikkeessä kannatuksellaan. Työväenpuolueen lakkauttamista seurasi toinen työväenpuolue (SSTP) joka sekin sai tukea työväestöltä. Työnantajat järjestivät lakkojen murtamiseksi rikkuritoimintaa. Martti Pihkala opetteli työväenvastaisuutta suojeluskuntien nostattajana Keski-Suomessa. Hän suunnitteli valkoisten alueiden puhdistamista punaisista. Teoreettinen perusta puhdistuksille oli rodunjalostus (vrt. natsien rotupuhtausoppiin).
      Ralf Haarla, P. Forsström (Kalkki-Petteri) ja muut suurtehtailijat rahoittivat lakonmurto-operaatioita. Nämä yhtyivät Vihtori Kosolan (1 918 valkoisten lentävien murhajoukkueessa) kanssa vastaiskuun työväenliikkeen nousua vastaan. Kosola luokitteli demaritkin bolsevikeiksi. Armoa ei tunnettu vähäisellekään demokraatille. Pohjanmaan suojeluskuntalaiset talonpojat tukivat Kosolaa ja josta tuli "isänmaallisen" kansallismielisen liikkeen Lapuan Liikkeen johtaja. Liikkeen ympärillä nähdään aks-väkeä, ideologeina. Lotat keittivät soppaa niin suojeluskunnille kuin lapualaisille.
      Vaatimukset olivat kovat: Julkinen vasemmistolainen työväen ja ammatillinen liike lakkautettava ja lehdet ym sen mukana. AKS:n yleispoliittiset teesit mukana. AKS/Aktivistiliikkeen johtohenkilöt näkivät liikkeessä lujan valtiovallan ja punaisista puhtaan Suomen syntymahdollisuudet. Italian fasismi oli jo tukahduttanut työväenliikkeen. Saksalainen natsiliike oli nousussa. Suomalainen oikeisto näki, ettei se ollut yksin.
      LL järjesti Pihkalan johdolla Vientirauhan nimissä vakituisen lakkorikkurikaartin. Suojeluskunnat toimivat rikkurivärvärinä ja Haarla, Kalkki-Petteri ym rahoittajina. Sodan jälkeen mainitut toimivat asevarkauden rahoittajina. Hallitus taipui, eikä suinkaan vastahakoisesti, SAJ:n lakkauttamiseen ja perään SSTP:n lakkautus. Seuraavaksi suuri talonpoikaismarssi ja jonka yhteydessä aktivistiliikkeen perilliset odottivat vallankaappausta. Sitä ei tullut, koska hallitus yhtyi kaikkiin LL:n vaatimuksiin. Mäntsälän "kapina" oli toinen hanke ja jolla pyrittiin demokraattiset porvarit syrjäyttämään valtiovallasta. Sekin hanke kaatui, koska LL:n tukijat saattoivat nähdä hallituksen olevan heidän teesiensä kannalla. LL syyllistyi muutamaan vahvistettuun murhaan ja lukuisiin väkivallantekoihin (muilutukset). Eduskunnan puhemies ja ens. presidentti Ståhlberg muilutettiin varoitukseksi punaisten myötäilystä. Työväenliikkeen omaisuutta tuhottiin. 2 58 vasemmistolaista lehteä tuli lakkautetuksi. 1 615 vasemmistolaista joutui vankiloihin.
      Lapuan Liike edisti tavattomasti fasismin nousua Suomessa. Vasemmistolainen työväenliike oli tuhottu ja painettu maanalaiseksi liikkeeksi. Liikkeen johtajat ja muutamia, vain muutamia vangittiin muodollisiin tuomioihin, lähinnä yksittäisistä väkivallanteoista.

      "Suomalaiset fasistit" kirja vähättelee LL:ttä Kosolan ja muiden johtajien alkoholihuuruiseksi liikkeeksi vaikka selostaakin tapauksia yksityiskohtaisesti. Tosiasia on, että AKS:n ja suur-suomiaatteen kannattajat saivat konkreettista kokemusta työväenliikkeen tuhomaisesta ja uskoa kristuksiin bolsevikkijuutalaisten tuhoamisen tukijana. 30 luvun alussa alkoi hahmottua tie hallituksen asettumisesta äärioikeiston taakse. Natsien valtaantulo Saksassa nosti suojeluskuntien veriveljen Saksan uuteen asemaan. 20 luvulla alkaneet yhteydenpidot Saksaan tiivistyivät ja fasismin propagointi siirtyi valtiolliselle tasolle. Lapuan Liike poisti esteet oikeistolaistumistiellä. Suhteessa itänaapuriin järjen ääni katosi vuosikymmenen edetessä.
      Lapuan Liikkeen jäsenistön muodostivat, aks-läiset, suojeluskuntalaiset, valkoisten puolella 1 918 kansalaissotaan osallistuneet, papistoa ja ylioppilaita.

    • verpal

      AKS:n aatteellisuuden tunnustamisessa on huvittava piirre. Se palvoi itsemurhan tehnyttä Bobi Siveniä (1 922) ja jonka veli oli Paavo Susitaival. Paavo luopui ruotsalaisperäisestä sukunimestä isänmaallisuuden nimissä mutta Bobi ei. Heidän isänsä oli aktivistiliikkeen perustajia ja pojat seurasivat perässä. Bobin olisi tullut palata Suomeen heimosotien valtaamasta rajakunnasta. Bobi "sankarina" ei halunnut antautua bolsevikkijuutalaisille ja ampui itsensä. AKS:n valatilaisuuksissa palvottiin "urheaa" itsemurhaaja. Vielä 1 960 luvulla perustetussa "Kerho 22", AKS:n perinneyhdistyksessä korostetaan Bobi Sivenin sankaruutta itsensä poistamisessa elävien kirjoista.
      Epäilemättä joku luterilainen kansalaissodan veripappi yritti rinnastaa Bobin Kristukseen unohtaen että roomalaiset teloittivat, huom. teloittivat Jeesuksen.

    • niin.se.oli

      Papisto oikeistoliikeissä.
      Körttitaustainen pappi Olavi Kares muiden pappien nojalla esiintyy oikeistovehkeilyissä. Hän opiskeli 20 luvulla papiksi. toimi AKS:ssa, Lapuan Liikkeessä ja IKL:n kansanedustajana. Elias Simojoki ja Kares pappeina edistivät kaikkea valkoista valhetta ja Suur-Suomea. Simoki kaatui talvisodassa. Kareksen uran kruunasi sotien jälkeen piispuus Kuopion hiippakunnassa.
      Lapuan Liikkeessä hän toimi rahastonhoitajana ja maksoi mm Haarlan lahjoitusvaroista muiluttajille bensakulut.
      Kares esiintyi uskonnonvapauslakia vastaan. Uskonnon arvostelua ei saisi sallia. Näin hän esiintyi talonpoikasmarssin jumalanpalveluksessa Helsingissä. Merkittävä papiston osa muiden paheiden ohella parjasi vasemmistolaisia ja kommunismia kristinuskon vastaisena saatanallisena liikkeenä ja......oikeutti Suur-Suomi aatteen. Pappien pyhä sota natsien rinnalla rakentui suojeluskunta-armeijan veritöiden jälkimainingeissa niiden uskonnollisen laillistamisen merkeissä.

    • Lapuan Liike vahvisti fasistista suuntausta. Lakonmurtajakaartit jäivät. Työväneliikkeen toimintaa tukahdutettiin suuresti. Hallituspolitiikka siirtyi oikeammalle. LL:n raunioille perustettiin poliittinen puolue Isänmaallinen Kansanliike, IKL.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Isänmaallinen_kansanliike

      Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Vihtori Kosola ja 1 936 lähtien Vilho Annala lakkauttamiseen saakka 1 944. AKS:n johtaja Vilho Helanen oli liikkeen keskeinen toimija. Miehisissä järjestöissä Lotta järjestön keskustoimikunnan jäsen ja Lotta Svärd lehden päätoimittaja Hilja Riipinen, IKL:n kans.edustaja oli erityisen verenhimoinen "ei mitään sääliä punaisille - toinen on tuhottava (punaiset)". Marxilaisuus ja ateismi olivat hänen mukaansa rappio-oppeja.
      Aktivistit - Suojeluskunnat - AKS - Lapuan Liike - IKL - IKL:n nuorisojärjestö Sinimustat - Vapaussodan Rintamamiesliitto, VRL - Lalli liitto - ja monet 30 luvun lopun fasismitunnuksilla esiintyneet ryhmittymät - edellä mainitut ryhmät sotien aikana - porvarilliset eduskuntapuolueet ----kaikissa näissä jäsenet ja johtohenkilöt osittain samoja. Vaikka fasistista yksipuoluediktatuuria ei syntynyt, valtiovallan ideologiset perusteet olivat fasismiin vahvasti liittyvät.

      Ohjelma muodostui antikommunismista, suursuomiaatteesta, kristinuskosta ja jonka avulla myöhemmin muodostui sotapropagandan keskeinen teesi Suomesta kristittyjen jumalan pyhänä ja valittuna kansana lyömään bolsevikit ja luomaan suomensukuisten Suomi valloitussodan avulla (senkin kristittyjen jumala olisi luvannut pappien mukaan). IKL panosti erityisesti yhteiskuntaluokkien olemassaolon kieltämiseen fasistien mukaisesti. Ohjelma oli sotien aikaisten hallitusten virallinen ohjelma. Suojeluskunnat ja Pihkalan kaarti saivat kaiken porvariston tuen. Mussolinin ja Hitlerin tervehdykset olivat käytössä.

      "Suomalaiset fasistit" kirja kertoo n. 30 nimeltään fasistisesta puolueesta. IKL oli Lapuan Liikkeen ja AKS:n lisäksi merkittävin. Voi sanoa, että on pienoinen ihme ettei porvaristo voinut sopia monipuoluejärjestelmän lakkauttamisesta, koska lopulta niiden ja fasististen liikkeiden välillä ei ollut olennaista eroa. Talvisota hämmensi fasisteja. Sota yhdisti kaikki oikeistolaiset. Välirauhan aikana liikkeet vahvistuivat. IKL nousi hallitukseen ja 1 941 menestyksellinen Jatkosodan alku loi hurmaa bolsevistisen Venäjän lyömisestä Kristuksen ja natsien tuella. 1 942 tapahtui toinen nousu kun kesällä Saksa marssi kohti Stalingradia ja Kaukasukselle mukanaan suomalainen SS-pataljoona. 1943 ja 1 944 selvän tappion edessä fasismin voima vaikutti onnettoman sodan jatkumisen puolesta. Kesällä 1 941 SDP siirtyi natsien ihannoijaksi konkreettisestikin ja oletti fasismin olevan Suomen tulevaisuus. Juutalaisviha kehittyi natsien valtaantulon jälkeen, periytyi oikeistolaisissa järjestöissä ja vaikutti hallitukseen niin, että se luovutti juutalaisia tuhoamisleireille Saksaan.

      • Jos s.p oikein mietit selvin päin niin vähemmän noista Lapuan liikkeestä ja IKL:stä on ollut meille harmia kuin kommunisteista. Jos siis haluat jotain moittia Suomen kärsimyksistä niin kommunismi on se oikea kohde.

        Kommunismi ja sen edeltäjä sosialistinen liike ovat aloittaneet 2 aseellista selkkausta kapinan ja sodan eli sen pahempaa ei olisi voinut edes keksiä.

        LL ja IKL ainoastaanhan pyrkivät suomalaisuuden korostamiseen eri aloilla ja siihen olisi teidänkin ollut parasta panostaa. Kommunismi oli liikaa Venäjän puoleen kurkottamista joka ei ollut hyväksi Suomelle ja sen lisäksi kommunismi on osoittautunut tappion uskonnoksi joten siitä olisi parasta luopua ja alkaa oikeaksi suomalaiseksi.

        Antikommunismihan oli terve aate koska kommunismi oli sairaus, vaikka siinä oli periaatteessa joku puolustettavakin idea niin nekin toteutettiin väärin koska ne vaativat aina pakkoa ja murhaamista opetuskeinoina.

        Jos löydät maan tai alueen jossa kommunismi pääsi valtaan vapaissa demokraattisissa vaaleissa ja pysyi voimassa demokratian oloissa voittaen seuraavatkin vaalit niin kerro ja mietin asiaa uudelleen.

        En tunne sen paremmin Lapuan liikettä kuin Isänmaallista Kansanliikettäkään mutta ne eivät talvisotaa aloittaneet kuten ei lottajärjestökään vaan sen tekivät kommunistit jotka halusivat vallata Suomen ja olihan meillä sodan aikana kaksi hallitustakin joskin toinen ei ollut kovinkaan demokraattisesti valittu vaan komutyylin valinnalla tehty ns. Ku(u)sisen hallitus joka koskaan ei edes käynyt varsinaisella Suomen kamaralla perustamisensa jälkeen.

        Tyypillisenä kommunistina, yhden ajatuksen miehenä, annat liikaa painoa noille järjestöille, tuskin ne edes olivat niin fasistisia kuin sinä haluat väittää koska se olisi sinulle voitto, ainakin mielestäsi. Sinun s.p kannattaa nollata tuo komuajattelu ja miettiä asiat uudelleen tämän ajan hengessä koska et näköjään pysty siihen siinä hengessä joka vallitsi Suomessa sotien alla.

        Oli kommunistinen vääryys lopettaa Suojeluskunta ja Lotta järjestö sotien jälkeen koska ne olivat olleet suomalaisia tukijärjestöjä jo vuosikymmeniä. Se oli tyypillistä kommunistista politiikkaa jolla ei ole koskaan ollut menestystä demokratioissa, vai onko s.p? Kerro missä demokratiassa jos olet eri mieltä?


      • repik
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Jos s.p oikein mietit selvin päin niin vähemmän noista Lapuan liikkeestä ja IKL:stä on ollut meille harmia kuin kommunisteista. Jos siis haluat jotain moittia Suomen kärsimyksistä niin kommunismi on se oikea kohde.

        Kommunismi ja sen edeltäjä sosialistinen liike ovat aloittaneet 2 aseellista selkkausta kapinan ja sodan eli sen pahempaa ei olisi voinut edes keksiä.

        LL ja IKL ainoastaanhan pyrkivät suomalaisuuden korostamiseen eri aloilla ja siihen olisi teidänkin ollut parasta panostaa. Kommunismi oli liikaa Venäjän puoleen kurkottamista joka ei ollut hyväksi Suomelle ja sen lisäksi kommunismi on osoittautunut tappion uskonnoksi joten siitä olisi parasta luopua ja alkaa oikeaksi suomalaiseksi.

        Antikommunismihan oli terve aate koska kommunismi oli sairaus, vaikka siinä oli periaatteessa joku puolustettavakin idea niin nekin toteutettiin väärin koska ne vaativat aina pakkoa ja murhaamista opetuskeinoina.

        Jos löydät maan tai alueen jossa kommunismi pääsi valtaan vapaissa demokraattisissa vaaleissa ja pysyi voimassa demokratian oloissa voittaen seuraavatkin vaalit niin kerro ja mietin asiaa uudelleen.

        En tunne sen paremmin Lapuan liikettä kuin Isänmaallista Kansanliikettäkään mutta ne eivät talvisotaa aloittaneet kuten ei lottajärjestökään vaan sen tekivät kommunistit jotka halusivat vallata Suomen ja olihan meillä sodan aikana kaksi hallitustakin joskin toinen ei ollut kovinkaan demokraattisesti valittu vaan komutyylin valinnalla tehty ns. Ku(u)sisen hallitus joka koskaan ei edes käynyt varsinaisella Suomen kamaralla perustamisensa jälkeen.

        Tyypillisenä kommunistina, yhden ajatuksen miehenä, annat liikaa painoa noille järjestöille, tuskin ne edes olivat niin fasistisia kuin sinä haluat väittää koska se olisi sinulle voitto, ainakin mielestäsi. Sinun s.p kannattaa nollata tuo komuajattelu ja miettiä asiat uudelleen tämän ajan hengessä koska et näköjään pysty siihen siinä hengessä joka vallitsi Suomessa sotien alla.

        Oli kommunistinen vääryys lopettaa Suojeluskunta ja Lotta järjestö sotien jälkeen koska ne olivat olleet suomalaisia tukijärjestöjä jo vuosikymmeniä. Se oli tyypillistä kommunistista politiikkaa jolla ei ole koskaan ollut menestystä demokratioissa, vai onko s.p? Kerro missä demokratiassa jos olet eri mieltä?

        "En tunne sen paremmin Lapuan liikettä kuin Isänmaallista Kansanliikettäkään mutta ne eivät talvisotaa aloittaneet .."

        Ehkä eivät järjestöinä aloittaneet. Typerää sellaista on väittääkään mutta olivat luomassa maaperää sen syttymisen puolesta. 1 933 virallisen valtion elinten matkat Saksaan tiivistyivät huomattavasti. Virallinen valtio asetti IKL ja muiden natsijärjestöjen edustajia ravaamaan Berliinissä. 1 939 yhteydenotot tiivistyivät. Saksaa suorastaan maaniteltiin ottamaan Suomi idän sotareretkelle mukaan.
        Julkisesti aluevaltausajatus oli asetettu ennen vuotta 1 910. 1 918 - 1922 ilman sodanjulistusta valtion tuella yritettiin aluevaltauksia (heimosodat).
        Tuskinpa näitä seikkoja tulevat fasismin vastaiset liittoutuneet olivat huomaamatta.
        Natsit pyysivät Suomea rauhaan talvisodan aikana siksi, ettei pöllöt suursuomihullut kuluttaisi armeijaa ennen kuin he ovat valmiit NL:n tuhoamissotaan. Suomi jäikin Saksan armeijalle pohjoiseksi siiveksi natsien sotaretkellä itään. Saksalaisarmeija sai rauhassa ryhmittyä ja suomalaiset vahvistaa armeijan voimaa.
        1939 ei ollut enää suurtakaan eroa oliko natsijärjestön tai porvarillisen järjestön jäsen.


      • repik kirjoitti:

        "En tunne sen paremmin Lapuan liikettä kuin Isänmaallista Kansanliikettäkään mutta ne eivät talvisotaa aloittaneet .."

        Ehkä eivät järjestöinä aloittaneet. Typerää sellaista on väittääkään mutta olivat luomassa maaperää sen syttymisen puolesta. 1 933 virallisen valtion elinten matkat Saksaan tiivistyivät huomattavasti. Virallinen valtio asetti IKL ja muiden natsijärjestöjen edustajia ravaamaan Berliinissä. 1 939 yhteydenotot tiivistyivät. Saksaa suorastaan maaniteltiin ottamaan Suomi idän sotareretkelle mukaan.
        Julkisesti aluevaltausajatus oli asetettu ennen vuotta 1 910. 1 918 - 1922 ilman sodanjulistusta valtion tuella yritettiin aluevaltauksia (heimosodat).
        Tuskinpa näitä seikkoja tulevat fasismin vastaiset liittoutuneet olivat huomaamatta.
        Natsit pyysivät Suomea rauhaan talvisodan aikana siksi, ettei pöllöt suursuomihullut kuluttaisi armeijaa ennen kuin he ovat valmiit NL:n tuhoamissotaan. Suomi jäikin Saksan armeijalle pohjoiseksi siiveksi natsien sotaretkellä itään. Saksalaisarmeija sai rauhassa ryhmittyä ja suomalaiset vahvistaa armeijan voimaa.
        1939 ei ollut enää suurtakaan eroa oliko natsijärjestön tai porvarillisen järjestön jäsen.

        Lienet unohtanut Molo-Rippe sopimuksen 1939 jolla kaksi sosialismia jakoi Euroopan ja noiden sopimusten täytäntöönpanosta alkoi sekä II maailmansota että talvisota.

        Siinä ei silloin Suomen ja Saksan suhteet paljon painaneet ja Saksa pikemminkin haittasi Suomen puolustautumista Neuvostoliiton hyökätessä maahamme Molo-Rippe sopimuksen mukaan.

        Siinä sosialismit olivat yhteistyössä!! Fasismikin kun on sosialismia! Kansallissosialismia!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2916
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      105
      2478
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2240
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2072
    5. 177
      1886
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1873
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe