Aloitetaan kuvalla -kerron sitten lisää

http://d17md65w07h7d0.cloudfront.net/aamulehti/content/uploads/2016/04/22155911/23604536.jpg
-tuntuuko kuva tutulta ?
Varmaan ja ketä esittää "näyttelijä".
-
Väyrynen näyttelee Kekkosta,
Poliitikko ja yrittäjä Paavo Väyrynen muuttuu kesällä Urho Kekkoseksi.

Väyrynen on kirjoittanut itse kesäteatteria varten käsikirjoituksen. Näytelmä esitetään Väyrysen omassa Pohjanrannan kesäteatterissa.
Uuden näytelmän nimi on Urho ja hänen kisällinsä – tuokiokuvia Urho Kekkosen viimeisestä vuosikymmenestä. Näytelmän päähenkilöitä ovat Kekkosen lisäksi maaherra Martti Miettunen ja kansanedustaja Paavo Väyrynen.

Väyrynen aikoo esittää itse Kekkosta. Sen sijaan häntä esittää joku muu.

– Aion esittää itse Kekkosta. Väyrysen rooliin ryhdytään etsimään nuorta harrastajanäyttelijää, Väyrynen kertoo Uuden Suomen blogissaan perjantaina.

Näytelmänensi-illan on suunniteltu olevan 22. heinäkuuta.

Kekkos-näytelmässä käsitellään sotien jälkeistä ja etenkin 1970-luvun ja 1980-luvun alun poliittista historiaa.
-
Toimittaja kysyi Väyryseltä, oletteko koskaan erehtynyt? Paavo vastasti, että "olen". Kerran totesin että nyt olenkin väärässä, mutta sitten huomasin, että olenkin ollut oikeassa. Silloin minä erehdyin.
-
Suomalaiset valitsivat v. 1944, 77-vuotiaan Carl Gustav Mannerheimin presidentiksi, tosin sen teki Eduskunta, kansalaisten puolesta. Samoin kansa valitsi 81-vuotiaan Juho Kusti Paasikiven presidentiksi v.1946, kun Mannerheim erosi, kesken kautensa. Sen verran siita iästa, kun pressoja valitaan.
Tosin Paavo sanoi radiohaastattelussa ettei aio pyrkiä enää presidintiksi ja antaa tukensa Niinistölle, jos tämä lähtee mukaan seuraaviin vaaleihin.
-
Eipä tiedä vaikka tällättäisiin paikalle, kun järjestetään ohi meno siihen aikaan. Olen muutaman kerran paikalla käynyt. Mukava paikka.
Sepä siitä !
-
Eiköhän ole iltakahveen edestä jo tullutkin.
Pysytään nyt yhdessä teemassa.

12

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oman.elämänsä.sankkeri

      Itserakas kirjoitti näytelmän ja kenestäpä muusta kuin itsestään. Kekkoshahmo on mukana vain hämäyksen vuoksi.

    • Eipä.tule.mieleen

      Onko muita Kekkosen ajan ministereitä ? enään.

    • Kopsaaja

      Taisi kapikin kopsata tuosta.

    • VäyrysenKuvasta

      VäyrysenKuvasta



      Majurin laittamassa Väyrysen kuvassa on sen pään yli vedetty se kumi, joka mulkun päälle kuuluukin.

    • Eläkevaarien.kerho

      Oletteko te kaikki 80v ja sill`lailla ? heh..
      Ilmeisesti aika moni lähempänä sataa, kuin viittäkymmentä.
      Paapat keskustelee täällä noin, esimerkiksi noin. Yksi sanoo olavansa 48 v, mutta todellisuus lienee toinen. Tiedä vaikka itse olen "JUNIORI" Juuri eläkkeelle päässeenä.
      EI MITÄÄN JATKAKAA VAIN. Kieli pikkasen vähemmän noin iäkkäille kuuluvaa..hehh. Ennen opettajakin sanoi, että pestään kieli, ja se pestiin juoksevan avulla. Opettaja seurasi vierellä ja antoi ohjeet, juomavesi päälle, ja siinä kieltä liikutella. Eikä edes ollut muuta mahdollisuutta, kuin juuri noin tehdä. Nykysin vissiin joutuisi opettaja linnaan, kukkahattujen lakien jälkeen.
      MITEN TÄÄLLÄ VOISI KIELEN PESTÄ ?

      >>>>
      kapi_

      24.4.2016 16:14

      VäyrysenKuvasta kirjoitti:

      "Majurin" laittamassa Väyrysen kuvassa on sen pään yli vedetty se kumi, joka mulkun päälle kuuluukin.

      >>
      Noinko on? Mutta sehän on varmuusesineen taitamatonta käyttöä, Se pitäisi vetää kokonaan yli, jottei sieltä pääse mitään ulos;))
      <<<

      • Puolisavu.sill.lailla

        Sepä siitä.

        Ja sitten saunaan.


      • Eläkeukkojen-kerho
        Puolisavu.sill.lailla kirjoitti:

        Sepä siitä.

        Ja sitten saunaan.

        Missä iässä sinä olet ?
        jos 75v, niin huumori yhä tallella.
        Hyvä niin! HEh..
        Oikein hyvä kun vielä noilla asenteilla ollaan liikenteessä, noilla aamuilla.
        Palstaa seuraten herkeämättä. Oikein vielä puolisavut jälellä. Kyllähän ne kokosavut on taakse jäänyttä.


      • JA-sen.huomaa
        Puolisavu.sill.lailla kirjoitti:

        Sepä siitä.

        Ja sitten saunaan.

        Ope Oulusta kulkee enään puolisavuilla.


    • Sellasta.elämä

      Puolisavuilla sitä enään 70v >

      • Pian70v

        leikkimajuri tietää asioita.


      • Joskus.tupsahtaa
        Pian70v kirjoitti:

        leikkimajuri tietää asioita.

        1/4 savuilla kulkeva Ope Oulusta.


    • Aika.hyvä

      Puolisavu kirjureita..heh..heh

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      6036
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      23
      3381
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      162
      2781
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      29
      2680
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1704
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1582
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      148
      1541
    8. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      9
      1373
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1138
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      96
      1118
    Aihe