Kirkko ei ota mitään vastuuta

Gamlanstan

Kirkko ei ota mitään vastuuta, uskonnoista sekaisin menneistä ihmisistä. Moni ihminen todellakin pimahtaa ja pää sekoaa uskonnoista.

Esim, ääriuskovaiset ovat todellakin vaarallisia koko yhteiskunnalle. Milloin uskovaisesta tulee ääriuskovainen ja miksi siitä tulee vaarallinen? Noudattaako ääriuskovainen liian tarkasti uskontoansa?

48

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei nimimerkki, Gamlastan

      Tärkeitä kysymyksiä nostat esille. Mutta en silti ihan ymmärrä kuinka kirkko voisi ottaa vastuuta uskonnoista sekaisin menneistä ihmisitä... Sanot, että monet ovat pimahtaneet uskonnoista. Kuinka monet? Ja ovatko he pimahtaneet uskonnosta vai olisivatko he pimahtaneet muutenkin? Ei voi tietää. Monet ovat myös pelastuneet uskoon tulon myötä, he ovat saaneet elämänsä kuntoon, kyenneet jättämään esimerkiksi päihteet tai ovat saaneet apua ahdistukseensa tms. Näitäkin tapauksia on, joissa ihmiselle on paljon iloa ja "hyötyä" uskosta. Ja ylipäätään uskovat ihmiset kokevat armoa ja iloa elämässään. On olemassa hyvin voimakkaita suuntauksia uskonnoissa, mutta ne ovat kuitenkin pieni osa. Totta on, että ääriuskonliikkeet ovat huolestuttavia, kuten kaikki missä mennään "yli". Enemmistö meistä uskovista kuitenkin on aivan tavallisia ihmisiä, käymme töissä ja elämme perheemme ja sukumme ja ystäviemme kanssa. Milloin ja miksi jostakin tulee ääriuskovainen, sitä en tiedä. Milloin ja miksi jostakin tulee peliongelmainen tai päihdeongelmainen tai masentunut? Kuka ottaa vastuun heistä? Kirkko ja seurakunta toivottaa heidät tervetulleeksi, olemme saman Jumalan lapsia kaikki.

      Ystävällisesti,
      Pirkko-pappi

      • karu-totuus

        Idealismissa ennen kaikkea ratkaisee laatu, määrä on yleensä suorastaan pahasta. Pirkko-papin on sieltä parhaimmasta päästä.

        Uskonnot ovat olemassa siitä yksinkertaisesta syystä, että pelkän realismiin turvautumalla asuisimme edelleen luolissa.

      • Rehellinen.Aikuinen

        ""Mutta en silti ihan ymmärrä kuinka kirkko voisi ottaa vastuuta uskonnoista sekaisin menneistä ihmisitä.""
        Pirkko-pappi

        - Eiköhän se ole kirkko, joka saastuttaa lasten (ihmisten) aivot huuhaa uskonnollansa. Tämän aivopesun johdosta lukematon määrä ihmisiä rukoilee koko ikänsä apua olemattomalta mielikuvitus oliolta. Tämä on aivan sairasta touhua. Uskonnot eivät tuo mitään sellaista etua mihin voi päästä ilman uskontoakin. Esim, lääkkeet pelastaa joka sekuntti enemmän ihmishenkiä kuin kaikki maailman rukoukset yhteenlaskettuna viimeisen 10000v ajalta.

        Kyllä kirkon pitää ottaa vastuuta opetuksistaan. Kirkko suorastaan raiskaa ja saastuttaa lapsen mielen.

      • suurempi.syy
        Rehellinen.Aikuinen kirjoitti:

        Kyllä mtv3 tekee sen paljon pahemmin.

      • kuunteleva_kirkko

        Hei Rehellinen.Aikuinen

        Ei kirkko saastuta kenenkään mieltä, sairaita ihmisiä on ollut aina ja tulee olemaan, ei kirkolla ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Kirkko ei aivopese. Sinulla on vankka ajatus ja minulla myös, me saamme olla molemmat oman mielipiteemme kanssa. Kirkko ei saastuta kenenkään mieltä, sanon uudelleen. Seurakunta ja luottamus Jumalaan tekee ihmisen elämästä hyvää ja turvallista. Niin turvallista, ettei tarvitse toisista ihmisistä tuollaisia kummallisia syytöksiä kirjoittaa, sanoa tai edes ajatella.

        Iloa elämääsi,
        Pirkko-pappi

      • lkjhgfnyby

        #Eiköhän se ole kirkko, joka saastuttaa lasten (ihmisten) aivot huuhaa uskonnollansa.#

        Sinulla on vahva tuki asenteellesi jota ei käy kirkon papistoineen kieltää!
        Jokainen murha on rikos!
        Jokainen, lapsenkin raiskaaminen on rikos vaikka pappi sen tekisi!
        Jokainen väärän todistuksen antaminen on rikos vaikka pappi sen tekisi!
        Jokainen lapsikaste on perynti rikos josta lasten vanhemmat saa perisynnin syyttömästi rikollisuuden mielestä vaikka todellinen syy on rikollinen kristinusko oppeineen papiston tukemana.

        Totuushan on, että kun rikollinen kristinusko kastaa, kouluttaa, saarnaa jne JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PYHÄÄN NIMEEN, syyttää HEITÄ rikollisuuksistaan!
        Ja, jopa HEIDÄN PYHÄÄN NIMEEN tappaa ja tapattaa ihmisiä, omia uskovaisia ja heidän lapsiaan mm herransa helevetin tulessa noitarovioilla viellä 2000 luvulla!!! TUOTA TOTUUTA EI SAATANALLISUUDELLE AIVOPESTYT EDES MUKA YMMÄRRÄ VAIKKA TIETÄVÄT JA VAIKKA RIKOLLISUUDEN PERUSTAJISTA; PAAVALINKIN TIETSI ETTÄ TAPPAMINEN ON RIKOS VAIKKA SAATANAA PALVELIS!

        1.Korinttolaiskirje:
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

        2 Korinttolaiskirje 12:
        7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
        8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

        Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.

        JOKAINEN, vähänkään Jumalallisuuden ihmisyyden järkeä omaava jättäs rikollisuuden ja suojelis lapsiaan sellaisesta rikollisuudelta joka on teoillaan todellisen herransa, saatanan, herra jumalineen ihmiskunnan turmelija ja lukemattomien rikoksien saatanallisuuden keskus maailmassa.
        Tosin
        on muistettava
        että tavallinen, eksytettyjen vanhempien ymmärtämättömyyden vuoksi pakko kastettu ja pakko koulutettu on Jumalan Valtakunnan armon mahdollisuuteen kuuluva. Siis ei ole synti=rikos joutua väärin perustein rikolliseksi
        mutta
        on väärin sen totuuden ymmärtäneenä jatkaa rikollisuuden tukijana.
        Emme saa tuomita, mutta saamme julki tuoda selvyyksiä joita ymmärrämme SILLÄ ARMON JAKAMINEN ON VAIN JUMALAN VALTAKUNNAN OIKEUS
        JA
        ennen kaikkea VELVOLLISUUDEMME ON OSOITTAA KAIKKI EPÄINHIMILLISYYS, RIKOLLISUUS JNE JOTTA EDES OSA EKSYTETYISTÄ NOUDATTAISIA SISÄISTÄ KUTSUA IHMISYYDEN TUKEMISEKSI MAAILMASSA.
        REHELLISYYS EI OLE RIKOS JUMALALLISUUDEN IHMISYYDELLE
        mutta rikollisuudelle se on myrkkyä.

      • T.Mirka
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei Rehellinen.Aikuinen

        Ei kirkko saastuta kenenkään mieltä, sairaita ihmisiä on ollut aina ja tulee olemaan, ei kirkolla ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Kirkko ei aivopese. Sinulla on vankka ajatus ja minulla myös, me saamme olla molemmat oman mielipiteemme kanssa. Kirkko ei saastuta kenenkään mieltä, sanon uudelleen. Seurakunta ja luottamus Jumalaan tekee ihmisen elämästä hyvää ja turvallista. Niin turvallista, ettei tarvitse toisista ihmisistä tuollaisia kummallisia syytöksiä kirjoittaa, sanoa tai edes ajatella.

        Iloa elämääsi,
        Pirkko-pappi

        ""Ei kirkko saastuta kenenkään mieltä, sairaita ihmisiä on ollut aina ja tulee olemaan, ei kirkolla ole sen asian kanssa mitään tekemistä.""
        - Kirkko todellakin saastuttaa ihmisten mielen. Kirkko saa ihmiset uskomaan täysin todistamattomiin höpötyksiinne.

        "" Kirkko ei aivopese. Sinulla on vankka ajatus ja minulla myös, me saamme olla molemmat oman mielipiteemme kanssa.""
        - Kirkon aivopesu alkaa jo sylivauvasta lähtien ja jatkuu ripariin asti jolloin nuoret tunnustaa julkisesti uskonsa kirkon opettamaan mielikuvitus olioon (jumala).
        Sinulla on vain mielipide ja minulla on faktaa.

        "" Kirkko ei saastuta kenenkään mieltä, sanon uudelleen.""
        - Se on vain sinun mielipiteesi. Kirkko todellakin saastuttaa ihmisten mielen. Kirkko saa ihmiset uskomaan täysin todistamattomiin höpötyksiinne.

        "" Seurakunta ja luottamus Jumalaan tekee ihmisen elämästä hyvää ja turvallista. ""
        - Mitään jumalaa ei ole olemassa. Saastuttamalla aivot, saatte ihmiset uskomaan aivan mihin tahansa huuhaaseen.

        Minä pidän sinua Pirkko-pappi tosi pahana ihmisenä.

      • Markuszzzzz
        karu-totuus kirjoitti:

        Idealismissa ennen kaikkea ratkaisee laatu, määrä on yleensä suorastaan pahasta. Pirkko-papin on sieltä parhaimmasta päästä.

        Uskonnot ovat olemassa siitä yksinkertaisesta syystä, että pelkän realismiin turvautumalla asuisimme edelleen luolissa.

        Vai luolassa asuisimme. Totuus on se että uskontojen takia olemme noin 1000v kehityksestä jäljessä.

      • Terv.Mirka
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei Rehellinen.Aikuinen

        Ei kirkko saastuta kenenkään mieltä, sairaita ihmisiä on ollut aina ja tulee olemaan, ei kirkolla ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Kirkko ei aivopese. Sinulla on vankka ajatus ja minulla myös, me saamme olla molemmat oman mielipiteemme kanssa. Kirkko ei saastuta kenenkään mieltä, sanon uudelleen. Seurakunta ja luottamus Jumalaan tekee ihmisen elämästä hyvää ja turvallista. Niin turvallista, ettei tarvitse toisista ihmisistä tuollaisia kummallisia syytöksiä kirjoittaa, sanoa tai edes ajatella.

        Iloa elämääsi,
        Pirkko-pappi

        "" Ei kirkko saastuta kenenkään mieltä ""
        Pirkko-pappi

        Kyllä saastuttaa. Jokaisesta mielisairaalastamme löytyy ihmisiä jotka kuvittelee olevansa jeesus. Israelissa on aivan riesaksi asti jeesuksia. Profeettoja onkin sitten enemmän. Rukoilijoita on pilvinpimein.

      • hbgvfgvfc
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei Rehellinen.Aikuinen

        Ei kirkko saastuta kenenkään mieltä, sairaita ihmisiä on ollut aina ja tulee olemaan, ei kirkolla ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Kirkko ei aivopese. Sinulla on vankka ajatus ja minulla myös, me saamme olla molemmat oman mielipiteemme kanssa. Kirkko ei saastuta kenenkään mieltä, sanon uudelleen. Seurakunta ja luottamus Jumalaan tekee ihmisen elämästä hyvää ja turvallista. Niin turvallista, ettei tarvitse toisista ihmisistä tuollaisia kummallisia syytöksiä kirjoittaa, sanoa tai edes ajatella.

        Iloa elämääsi,
        Pirkko-pappi

        Rehellinen se olen minäkin...

        Halun tukea nuoria eksyttäjien keinoja vastaan..

        Kirkko hallitsee wiikipediassa olevia uskonnollisia vääriä tietoja. Kesteesta jne...
        Tällainenkin vale sieltä löytyy:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinusko#Historia
        "Kristinuskon juuret ovat juutalaisuudessa, sillä Jeesus oli juutalainen ja suurin osa ensimmäisistä kristityistä olivat juutalaisia. "

        Kirkko ei ole tietävinäkään, että miekan voimalla niitä rikollisuuden kristittyjä tehtiin mm paavali tapatti Jeesuksen oppeja noudattavan kilpailijansa:
        1.Korinttolaiskirje:
        15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

        Ja että paavali on saatanaa jumalanaan palvelllut rikollinen, krisityt valehtelee, että Jeesus ilmestyi paavalille mutta Jeesus ei ole sitä valehtta vahvistanut joten vale on vale!
        Ja ei sillä ole merkitystä ilmestyikö Jeesus vai ei sillä paavali ei raamatun mukaan herra saatanastaan eroa saanut:
        2 Korinttolaiskirje 12:
        7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
        8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

        Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.

        Joten, te surffailija nuoret varautukaa siihen, että kristittyjen opit ovat alituiseen saatanallisuuden kaunistelemia valheita, internetilläkin, mm rikollisuuden lapsikasteesta on netillä näin paljon sontaa kirkko laittanut vaikka lapsikaste sanaakaan ei ole vielä ehtineet väärentämään raamattuun,

        nauru pidentää ikää:
        http://concordia.fi/second/2012/06/02/lapsikaste-uudessa-testamentissa-osa-2/

      • Tutkija.vaan
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei Rehellinen.Aikuinen

        Ei kirkko saastuta kenenkään mieltä, sairaita ihmisiä on ollut aina ja tulee olemaan, ei kirkolla ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Kirkko ei aivopese. Sinulla on vankka ajatus ja minulla myös, me saamme olla molemmat oman mielipiteemme kanssa. Kirkko ei saastuta kenenkään mieltä, sanon uudelleen. Seurakunta ja luottamus Jumalaan tekee ihmisen elämästä hyvää ja turvallista. Niin turvallista, ettei tarvitse toisista ihmisistä tuollaisia kummallisia syytöksiä kirjoittaa, sanoa tai edes ajatella.

        Iloa elämääsi,
        Pirkko-pappi

        ""Kirkko ei aivopese. ""
        Pirkko-pappi

        Rippikoulu on kirkon aivopesuleiri.

    • nbnhgvgcvf

      Tärkeitä kysymyksiä nostat esille. Mutta en silti ihan ymmärrä kuinka kirkko voisi ottaa vastuuta uskonnoista sekaisin menneistä ihmisitä...
      ##
      Ymmärtämättömänäkö sinäkin sellaisia aivopeset mieleltään sairaiksi?
      Lopeta se jos et uskontunnustuksen kaltaisen järjettömänä ymmärrä sitä.
      ##

      Sanot, että monet ovat pimahtaneet uskonnoista. Kuinka monet?
      ##
      Miljoonia! Jokainen uskontunnustuksen kaltainen!
      ##

      Ja ovatko he pimahtaneet uskonnosta vai olisivatko he pimahtaneet muutenkin?
      ##
      "muutenkin" pimahtaneiden perustalla on rikollisuuden ammattilaisten aivopesu saatanallisuudet.
      ##

      Ei voi tietää.
      ##
      Just, ET VOI TIETÄÄ koska olet uskontunnustuksen kaltainen!
      ##

      Monet ovat myös pelastuneet uskoon tulon myötä, he ovat saaneet elämänsä kuntoon, kyenneet jättämään esimerkiksi päihteet tai ovat saaneet apua ahdistukseensa tms.
      ##
      Todista väitteesi?
      Raamatun mukaan ei Jumalasta, ihmisyydestä, järjestään ja ymmärrätämisen lahjasta uskontunnustuken antanut kristitty ole pelastunut eikä rikollisuudellaan sitä Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppien mukaan ansainnut.
      ##

      Näitäkin tapauksia on, joissa ihmiselle on paljon iloa ja "hyötyä" uskosta.
      ##
      Niillekkö jotka rikollisen kristinuskon toimesta on tapettu ja tapattettu, lapsiakin saatanallisuuden noitarvioilla?
      ##

      Ja ylipäätään uskovat ihmiset kokevat armoa ja iloa elämässään.
      ##
      Sinullakaan ei ole oikeutta armoa jakaa!
      Se on ja pysyy Jumalan Valtakunnan oikeutena.
      ##

      On olemassa hyvin voimakkaita suuntauksia uskonnoissa, mutta ne ovat kuitenkin pieni osa. Totta on, että ääriuskonliikkeet ovat huolestuttavia, kuten kaikki missä mennään "yli".
      ##
      Niitä on, paavalilais-luterilaisuuden lestadiolaisuudessa joissa luder/lutheria "minä olen herra sinun jumalasi" rikollisuuden jumalana palvelette.
      ##

      Enemmistö meistä uskovista kuitenkin on aivan tavallisia ihmisiä, käymme töissä ja elämme perheemme ja sukumme ja ystäviemme kanssa.
      ##
      Nyt asetit törkeän valheen!
      ihmisyydestä luopunut ikuinen rikollinen uskoo/luulee olevansa ihminen mutta todellisuudessa on siitä luopunut.
      Ihmisyydestänne luopuminen:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'
      (((synti=rikos / syntinen=rikollinen)))
      ##

      Milloin ja miksi jostakin tulee ääriuskovainen, sitä en tiedä.
      ##
      Et tiedä koska olet aivopesty ymmärtämättömäksi ja ammatissasi aivopeset ihmisiä kaltaiseksi Jumalasta ja ihmisyydestään luopuneiksi rikollisiksi.
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'
      Ymmärtämättömyydenne:

      'Meillä ei ole ymmärrystä'
      ##

      Milloin ja miksi jostakin tulee peliongelmainen tai päihdeongelmainen tai masentunut? Kuka ottaa vastuun heistä?
      ##
      Moni alkoholisti, papeistakin, ovat epäsosiaalisen ongelmallisuudensa saanut kirkosta! Tiedät hyvin, että mm juopunut pappi häpäisi vainaa ja pilkkasi vainajan omaisia humalassa muito tilaisuutta pitäen. Ja on pappejakin ratti juopumuksista otettu kiinni joten sellainen varmaan on oikea oppinen rikollisuuden opettajankin, sinun mieletäs!
      ##

      Kirkko ja seurakunta toivottaa heidät tervetulleeksi, olemme saman Jumalan lapsia kaikki.
      ##
      Miksi pilkaat Jumalaa kutsumalla Jumalan luokse vaikka tarkoitat rikollisuuden herra jumalaa???
      herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
      herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
      herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
      "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

      Siis pappislupauksen antaneet eivät saa edes saarnata Jeesuksen evankeliumia ja jopa uskontunnustuksessaan Jumalasta luopuneena noin saatanallisen törkeästi valehtelet lapsille ja nuorille!
      Järkyttävä peto olet!
      Luukas 20: 45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
      46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
      47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".

      jatkuu

      • Hei,
        en mitenkään jaksa lukea näitä pitkiä viestejäsi. Usko on meille hyvä juttu. Luota sinäkin siihen.
        Siunausta sinulle,
        Pirkko-pappi

      • Rehellinen.Mirka

        Kerro nyt Pirkko-pappi että mitä hyvää siinä on jos uskoo teidän pappien täysin todistamattomiin satuihin ja höpötyksiin?

      • poi432uytre
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei,
        en mitenkään jaksa lukea näitä pitkiä viestejäsi. Usko on meille hyvä juttu. Luota sinäkin siihen.
        Siunausta sinulle,
        Pirkko-pappi

        Ei se ole jaksamisesta kiinni!
        Se on sinulle omantunnon kysymys; ketä palvella työssään ja ihmisyydestäänkin luopuneena. Tavallaan olet kieltäjä...

      • Rehellinen.Mirka kirjoitti:

        Kerro nyt Pirkko-pappi että mitä hyvää siinä on jos uskoo teidän pappien täysin todistamattomiin satuihin ja höpötyksiin?

        Hei Mirka.

        Muiden uskossa ei ole varsinaisesti minulle hyvää, no ilo heidän puolestaan tottakai, vaan jokaiselle uskovalle itselleen. Mistä siinä on kyse, kun saa elämäänsä Jumalan rauhan ja uskon Kristukseen, sitä ei voi käsittää ellei itse koe, joten en nyt yritä edes tarkasti selittää. Ilo ja rauha, turva ja luottamus. Ja tätä uskon ilosanomaa vie eteenpäin muutkin kuin me sinun vihaamasi papit, tästä tahtovat kertoa muutkin uskovat. Niin on ollut jo alkukirkon ajoista lähtien.

        Hyvää kevään jatkoa sinulle,
        Pirkko-pappi

      • bgvfcdxasz

        Taas törkeä, saatanallisuuden vale!!!
        #Mistä siinä on kyse, kun saa elämäänsä Jumalan rauhan ja uskon Kristukseen#

        Opetat ja opeilla aivopeset lapsia ja nuoria, ja valehtelet heillä päin naamaa!
        Uskontunnustuksen kaltaisena pappislupauksen herra jumalle antaneen tiedät helevetin hyvin jos sinulla on vähänkään järkeä jäljellä uskontunnustuksen kaltaisuudesta huolimatta; ETTÄ USKONTUNNUSTUKSEN ANTAJA LUOPUU JUMALASTA JA JEESUKSESTA JA IHMISYYDESTÄ SEKÄ JÄRJESTÄ JA TIETYSTI SAMALLA MENETTÄÄ YMMÄRRYKSENSÄ!

        On vastuun tunnotonta, virassaan olevan rikollisuuden edustajan valehdella!
        Tosin, todistat uudelleen vaan sitä, että olet saatanan enkelinä esiintyvä eksyttäjä joka on jo herransa valinnut mutta jota ei uskolla avoimesti sen omalla nimellä palvella!

        Uskontunnustuksen kaltainen papisto kouluttaa (Lue: aivopesee) kaltaisekseen.
        uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
        koskien myös pappislupauksen antaneita pappeja...
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'

        Ymmärtämättömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole ymmärrystä'

        Ihmisyydestänne luopuminen:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'

        Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:

        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        =================
        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
        Luopumalla Heistä "YHDESTÄ" loupuu "HEISTÄ"
        Pilkkaamalla Heistä YHTÄ, pilkaa HEITÄ.
        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
        3:28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
        3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
        =================

        ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

        Kristitty ei ole Jumalaa ja Jeesusta palveleva kristillinen.
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
        Pappislupaus
        Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
        "Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
        HUOM!!!
        Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"

        ev.l. herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
        ev.l. herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
        ev.l. herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
        "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

        kristitty luterilainen ei saa palvella jumalana muita kuin luder/lutheria; ei Jumalaa ja Jeesustakaan. Kysymys on siitä, onko aivopesu oppi uskovapautta koskevan Lain vastainen.
        Joten pappikin 'pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
        USKONTUNNUSTUKSEN KALTAINEN PAPPIKIN,
        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
        12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
        12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
        12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."

        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
        *H*U*O*M*!*
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

        Jumala ja Jeesuskaan ei ole sinunkaan HEIDÄN PYHÄÄN NIMEEN valdehdella joten olet täysin paatunut epäinhimillinen eksyttävä aivopesuri!

      • ZzZzZzZzZzZzZzZzx
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei Mirka.

        Muiden uskossa ei ole varsinaisesti minulle hyvää, no ilo heidän puolestaan tottakai, vaan jokaiselle uskovalle itselleen. Mistä siinä on kyse, kun saa elämäänsä Jumalan rauhan ja uskon Kristukseen, sitä ei voi käsittää ellei itse koe, joten en nyt yritä edes tarkasti selittää. Ilo ja rauha, turva ja luottamus. Ja tätä uskon ilosanomaa vie eteenpäin muutkin kuin me sinun vihaamasi papit, tästä tahtovat kertoa muutkin uskovat. Niin on ollut jo alkukirkon ajoista lähtien.

        Hyvää kevään jatkoa sinulle,
        Pirkko-pappi

        Uskovaiset ovat jalostaneet paskanpuhumisen lähes taiteeksi.

      • Tutkija.vaan
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei,
        en mitenkään jaksa lukea näitä pitkiä viestejäsi. Usko on meille hyvä juttu. Luota sinäkin siihen.
        Siunausta sinulle,
        Pirkko-pappi

        ""Usko on meille hyvä juttu""
        Pirkko-pappi

        Ei todellakaan ole. Terve ihminen ei tarvitse tuekseen mielikuvitus olioita.

    • nhgtcrtnbvcx

      Uskontunnustuksen kaltainen papisto kouluttaa kaltaisekseen.
      uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
      koskien myös pappislupauksen antaneita pappeja...

      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'

      Ymmärtämättömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole ymmärrystä'

      Ihmisyydestänne luopuminen:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'

      Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

      ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

      HUOM!
      =================
      Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
      10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
      Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
      Luopumalla Heistä "YHDESTÄ" loupuu "HEISTÄ"
      Pilkkaamalla Heistä YHTÄ, pilkaa HEITÄ.
      Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
      3:28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
      3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
      =================

      Kristitty ei ole Jumalaa ja Jeesusta palveleva kristillinen.
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
      ------------

      Siis kristityt ei ole Jumalaa ja Jeesusta palvelevia vaan herransa (saatanaa) palvelevia herra jumalan nimissä...
      Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskontunnustuksensa kaltaisia uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opehttp://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
      "Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."

      ---------
      saatanaa jumaloivina valkeuden enkeleinä esiintyminen on törkeää väärän tieton antamista.
      ---------

      Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.

      Ilm. 2:1-29
      Näistä, Jeesuksen perustamista seurakunnista ei ole yhtään kristittyjen seurakuntia vaan ne ovat kristillisten seurakuntia:
      Pergamos
      Tyatira
      Sardes
      Smyrna
      Filadelfia
      Efeso
      Laodikea
      ------------------
      Noihin faktoihin se on kristittyjen tyydyttävä...

      • Hei,
        iloa kevääseesi,
        siunausta sinulle,
        Pirkko-pappi

      • lkjhgfds

        Iseäsikö siunaat???
        Omavanhurskaus on syntiä...

    • lkjhbgvcgfx

      Pirkko-pappi:lle

      Tiedät hyvin, että ev.l. pappislupauksen antanut pappi, ei ole Jumalan ja Jeesuksen asialla. On järkyttävää nähdä kuinka syvästi sairaaksi aivopestynä ammatissasi aivopeset vielä ihmisyyttä omaavia lapsia ja nuoria saatanallisuuteen!

      Ja työssä todellisuudessa syyllistät Jumalaa ja Jeesusta rikollisiksi KAIKKIIN NIIHIN RIKOKSIIN JOITA RIKOLLINEN KRTISTINUSKO ON TEHNHYT JA TEKEE!

      TIEDÄT, että työstäsi olet saava ansaitusti sen mitä luvattu on.
      Luukas 20:
      45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
      46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
      47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".

      Joten tuon varmaan joskus lukiessasi, olet jo saanut tiedot olevasi saatanan palvelija, siis samaa herraa kuin paavali ja luder/luther.

      Salli ihmisyyttä omaavien pitää Lailla suojattu oikeus omaa Jumalallisuuteen ja ihmisyyteen ja omaan mielen terveyteensä!
      Ei pitäs olla liikaa pyydetty edes valkeuden ankelinä esiintyvältä eksyttäjältä!!!

      • jhbulkjhgfd

        jk

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
        Pappislupaus
        Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
        "Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

        JUMALA JA JEESUS EI OLE KÄSKYNYT OMIENSA SAARNATA PAAVALIALSI LUTERILAISUUDEN SOPASKAA!
        ##
        tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan.
        ##
        Se, että tahtoo on täysin kumottu tuossa yllä olevassa tekstissä!
        "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa" on saatanaa jumalanaan pavalemisen selvyys ihmisille!

        Jeesus muistuttaa sinua....
        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
        16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
        Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
        -Matteuksen evankeliumista
        -Markuksen evankeliumista
        -Luukkaan evankeliumista
        -Johanneksen evankeliumista

        Tuosta, Jeesuksen antamasta käskyn noudattamisesta pappislupaus vaatii luopumaan!!!

        Ei uskovaisen, papinkaan, tarvitse järjetön olla mutta se kai helpottanee valehtelemista!!!

      • Hyvää kevättä, siunausta,
        Pirkko-pappi

      • jnhbgvdce

        Tuossakin itselle siunauksia kirjoittalet...

      • Sinulle sitä toivotan,
        Pirkko-pappi

    • htht4ew

      Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
      12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
      12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
      12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."

    • kmjnbybomgy

      Niin, tai olisko niin, ettei kirkon tarvitse ottaa vastuuta rikollisistaan, papeistakin KUN SAATANA TEKEE SEN KIRKON PUOLESTA???

      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
      25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

    • " Kirkko ei ota mitään vastuuta"

      Mutta onneksi fyrkka kelpaa.

    • Uskallatko_ottaa_kantaa

      Olen vuosien ajan seurannut uskovaisten elämää, sivusta. Tosin ovat aktiivisesti tilaisuuden tullen käännyttämässä ilman heille mieluisaa tulosta. Ja olen monien kanssa suhteellisen läheisissä suhteissa, jopa sellaisten joiden kanssa tapaamme päivittäin ja jaamme mielipiteiden vaitoa asiosta mutta vähemmän uskosta.
      Muutamat heistä kulkevat lääkäreiden, psygiatrien jne luona mikä mistäkin kärsivinä ja osa jopa tosi huonossa kunnossa.

      Haluaisin olla tätä kirjoittamatta mutta tuntuu yhtä vaikealta olla sanomatta.
      Aika usein minulle tulee heitä seuratessa tunne, että papisto tavallaan työllistää sairaanhoito henkilökuntaa, mielen manipuloiminen vaikuttaa ihmisiin monella tavalla. Toiset saavat fyysillisiä ja toiset psyykkisiä sairauksia ja useimmat molempia.
      Sairastuneet aiheuttaa yhteiskunnalle virkakoneiston toisiaan työllistävinä suuria yhteiskunnallisia kustannuksi joita maksat olis uskossa tai et.

      Lääkärit sairailleen suosittelee aktiteettiä yksinäisyyden jne lievittämiseksi ja uskonlahkot papistoineen saavat toimintaansa uusia uhreja joita lääkärit, psygiatrit jne pääset sitten hoitamaan ja kansa maksaa toisiaan tuolistavien virkailijoiden palkat ja muutkin kustannukset.

      Tulis havemmaksi jos ainakin lasten ja nuorten itsemurha ja psygiatrisia sairauksia vähennettäisiin poistamalla lasten kastamiset jäseniksi kirkkoihin ja kouluttamiset kouluista jotta ihminen saisi edes aikuistua terve järkisenä ennen kuin alkaa työllistämään toisiaan työllistävillä virkailijoilla. Esimerkiksi lapsikastehan on lapsen ja ihmisen oikeuksien Lain ja sopimuksien vastaista rikollisuutta ja raamatussakaan ei ole edes sellaista sanaa ja niinkuin usein on kirjoitettu niin "ketään Jeesus ei käskenyt kastaa lapsiakin tappaneen rikollisuuden kastettavaksi" joten nykyinen kaste rituaali muistuttaa enemmankin ristiretkiläiset "usko ota kaste tai kuolet" jolloin kaste pelasti mutta ei tänään tuollaiset rikolliset opit saisi olla käytössä edes muunnettuina eri muotoon.

      • Hei.

        Kirjoitan lyhyesti. Kerrot seuraavasi sairaiden uskovaisten elämää. Olet sitä mieltä, että he ovat sairaita nimenomaan uskonsa takia. Outo syytös ja ajatus. Et voi tietää millaista heidän elämänsä olisi ilman uskoa, mutta oletat ilmeisesti että he olisivat terveitä ja reippaita. Sitä ei voi tietää. Minä myös seuraan uskovaisten (olen itsekin) ja ei uskovaisten elämää, läheltä kumpaakin. Molemmissa ryhmissä, niin uskovissa kuin ei uskovissa, on sekä sairaita, jotka käyvät lääkärissä ja ottavat vastaan tarvitsemaansa hoito ja terveitä.

        Sanot, että papisto työllistää sairaanhoito henkilökuntaa. Tämä on kummallinen väite, jossa ei ole minkäänlaista totuuden häivää.

        Lapsikaste on sinusta paha ja huono juttu. Lapsikaste on käytössä ympäri kristikunnan, sitä se on ollut Jeesuksen ajoista lähtien ja hyvä niin. Kasteesta ei ole haittaa, vaikka jotkut kovasti siten tahtovat ajattelevan. Kaste on Jeesuksen kehottama pyhä toimitus, jossa toimii Pyhä Henki ja lapsen tärkeät ihmiset rukoilevat ja pyytävät hänelle Jumalan siunausta.

        Kevätiloa,
        Pirkko-pappi

      • mjnybtftr
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei.

        Jos, kaikki esille laittamat tiedot eivät pirkko-pappia saa toisiin ajatuksiin, niin se ei ole ihmisten vika
        joten

        jos ja kun edustaa omaa vakaumustaan JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN,
        niin
        PITÄÄ MYÖS PYSTYÄ OSOITTAMAAN OPPINSA, TEKONSA JA UKONTONSA HISTORIANSA JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN ANTAMIEN TIETOJEN POHJATA OIKEIKSI KAIKKIIN KRISTITTYJEN TEKEMIIN JA TEETTÄMIIN RIKOKSIIN,
        LASTENKIN OSALTA,
        TOIVOTAAN ETTÄ PIRKKO-PAPPI ALOITTAA TUON TODISTAMISENSA TÄSTÄ...
        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

        TOIVON REHELLISIÄ VASTAUKSIA...

        ----------------------

        Hei.

        Kirjoitan lyhyesti. Kerrot seuraavasi sairaiden uskovaisten elämää. Olet sitä mieltä, että he ovat sairaita nimenomaan uskonsa takia. Outo syytös ja ajatus.

        *EI OLE JUMALA JA IHMISEN VIKA ETTÄ OLET HEISTÄ JA JÄRJESTÄ LUOPUNUT.*
        Et voi tietää millaista heidän elämänsä olisi ilman uskoa, mutta oletat ilmeisesti että he olisivat terveitä ja reippaita.
        *AIVOPESTY JÄRJETÖN JA IKUINEN RIKOLLINEN EI OLE KOSKAAN TERVE*
        Sitä ei voi tietää. Minä myös seuraan uskovaisten (olen itsekin) ja ei uskovaisten elämää, läheltä kumpaakin.
        *EI OLE IHMISTEN VIKA ETTÄ OLET TIETÄMÄTTÖMÄKSI/JÄRJETTÖMÄKSI AIVOPESTY JA SEKÄÄN EI OIKEUTA SINUAKAAN KALTAISEKSES TOISIA, LAPSIAKIN AIVOPESEMÄÄN*
        Molemmissa ryhmissä, niin uskovissa kuin ei uskovissa, on sekä sairaita, jotka käyvät lääkärissä ja ottavat vastaan tarvitsemaansa hoito ja terveitä.
        *USKOVAISIKSI AIVOPESTYT SAIRAAT EIVÄT YMMÄRRÄ JÄRJETTÖMINÄ OLEVANSA SAIRAITA*

        *VALITAN MUTTA OLET VÄÄRÄSSÄ. JOS ESIMERKIKSI JEESUSTA PILTATEN ELUKKAN TEURASTAVA USKOVAISTEN OPEILLAAN EI OLE SAIRAS, MIIN MILLAINEN MIELESTÄSI ON SAITAS?*
        Lapsikaste on sinusta paha ja huono juttu.
        *NIIN SE ON JUMALA, JEESUKSEN JA SUOMEN LAINKIN MUKAAN KUMMALLISTA JA RIKOLLISUTTA. JEESUS EI OLE KÄSKENYT KASTAA KETÄÄN, LAPSIAKAAN, LAPSIAKIN TAPPANEEN, TAPATTANEEN, RAISKANNEEN JNE RIKOLLISUUTEEN VAIKKA KUINKA NIIN USKOT*
        Lapsikaste on käytössä ympäri kristikunnan, sitä se on ollut Jeesuksen ajoista lähtien ja hyvä niin.
        *SAATANALLISUUS ON VAHVOILLA. JEESUS KIELSI USKOMASTA JOTEN TEILLE EI KELPAA USKOTTAVAKSI JUMALA JA JEESUS MUTTA SAATANA HERRA JUMALINEEN KELPAA*
        Kasteesta ei ole haittaa, vaikka jotkut kovasti siten tahtovat ajattelevan.
        *NO MITÄ HYÖTYÄ KASTEESTA JA RIKOLLISUUDEN JÄSENYYDESTÄ ON?
        KERRO NEKIN... JUMALASTA, IHMISYYDESTÄ, JÄRJESTÄ JA YMMÄRTÄMISEN LAHJOISTAAN LUOPUMINENKO EI OLE HAITTAA?*
        Kaste on Jeesuksen kehottama pyhä toimitus, jossa toimii Pyhä Henki ja lapsen tärkeät ihmiset rukoilevat ja pyytävät hänelle Jumalan siunausta.
        *MISSÄ KOHTAA saatanallisuuden käsikirjassa JEESUS ON LAPSIKASTEITA SUORITTAA? ETHÄN VAAN TAAS TUNNUSTANUT SAATANAN HERRAKSES VALEHTELEMALLA?*

        Kevätiloa,
        *SITÄ SAMAA JA YRITÄ JÄRKIINTYÄ JOS SE VIELÄ OLIS MAHDOLLISTA!

        Pirkko-pappi
        *PAPIN VIRKAA EI OLE JUMALA JA JEESUS ASETTANUT VAAN SEN TEKEE RIKOLLISUUS ITSE*
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi#Pappislupaus
        "Tehtävän edellytykset
        Pappisvirkaan vihkiminen edellyttää sitä, että vihittävä uskoo olevansa virassaan Kristuksen kutsuma (vocatio interna). Pappi uskoo, että itse evankeliumi, Kristuksen valtuutus ja kirkon usko kantavat häntä. Pappislupauksessa pappi sitoutuu kristilliseen elämäntapaan. Hän pyrkii toteuttamaan lähimmäisenrakkauden ihannetta sekä virassaan että yksityiselämässään.[12]

        Papiksi vihittävän tulee olla

        jumalaapelkäävä ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettu konfirmoitu kirkon jäsen,
        suorittanut yliopistossa sellaisen teologisen tutkinnon, jonka piispainkokous on hyväksynyt pappisviran kelpoisuusvaatimukseksi,
        terveydeltään pappisvirkaan kykenevä sekä
        muutoinkin pappisvirkaan soveltuva (Kirkkojärjestys 5. luku 2 §).[12].

        Pappien tulee olla suorittanut teologin tutkinto, johon on mahdollisuus yliopistoissa. Ennen yliopistolaitoksen syntyä Suomeen koulutus tapahtui keskiajalla Turun katedraalikoulussa."

        jatkuu

      • cvkdmdkdsk
        mjnybtftr kirjoitti:

        *OLET JUMALASTA JA "KRISTUKSESTA" USKONTUNNUSTUKSESSA JA PAPPISLUPAUKSESSA LUOPUNUT herra jumalan palvelija, MIKSI ET PALVELE herra jumalaas sen omalla nimellä?

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
        Pappislupaus
        Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
        "Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

        Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"
        uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
        koskien myös pappislupauksen antaneita pappeja...
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'

        Ymmärtämättömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole ymmärrystä'

        Ihmisyydestänne luopuminen:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'

        Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
        =================
        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
        Luopumalla Heistä "YHDESTÄ" loupuu "HEISTÄ"
        Pilkkaamalla Heistä YHTÄ, pilkaa HEITÄ.
        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
        3:28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
        3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
        =================
        ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

        Kristitty ei ole Jumalaa ja Jeesusta palveleva kristillinen.
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        KYLLÄ PAPINKIN PITÄS OSATA LUKEA JA "YMMÄRTÄÄ" MITÄ LUKEE!
        TAI
        OLISKO SE LIIAN SUUUUURI VAATIMUS NIIN VASTUUN ALAISESTA TYÖSTÄ KUIN LASTEN JA NUORTEN JÄRJETTÖMIKSI RIKOLLISIKSI AIVOPESEMISESTÄ?

        herralta rauhaa

      • lkjhgf
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei.

        Kirjoitan lyhyesti. Kerrot seuraavasi sairaiden uskovaisten elämää. Olet sitä mieltä, että he ovat sairaita nimenomaan uskonsa takia. Outo syytös ja ajatus. Et voi tietää millaista heidän elämänsä olisi ilman uskoa, mutta oletat ilmeisesti että he olisivat terveitä ja reippaita. Sitä ei voi tietää. Minä myös seuraan uskovaisten (olen itsekin) ja ei uskovaisten elämää, läheltä kumpaakin. Molemmissa ryhmissä, niin uskovissa kuin ei uskovissa, on sekä sairaita, jotka käyvät lääkärissä ja ottavat vastaan tarvitsemaansa hoito ja terveitä.

        Sanot, että papisto työllistää sairaanhoito henkilökuntaa. Tämä on kummallinen väite, jossa ei ole minkäänlaista totuuden häivää.

        Lapsikaste on sinusta paha ja huono juttu. Lapsikaste on käytössä ympäri kristikunnan, sitä se on ollut Jeesuksen ajoista lähtien ja hyvä niin. Kasteesta ei ole haittaa, vaikka jotkut kovasti siten tahtovat ajattelevan. Kaste on Jeesuksen kehottama pyhä toimitus, jossa toimii Pyhä Henki ja lapsen tärkeät ihmiset rukoilevat ja pyytävät hänelle Jumalan siunausta.

        Kevätiloa,
        Pirkko-pappi

        pirkko-papille...
        Tällaisen litania yhdellä sivulla lapsikaste opeistanne vaikka sitä lapsikaste sanaakaan ei ole raamatussa!
        Ole huomioon, että esim. "myllynkivi" selitys on perCstä sillä kyllä Jeesus siunasi lapsia ja toisina lapsia kohteleville (lapsia murhaavillle, raiskaaville, eksyttäville jne) se Jeesuksen oppi on! Tästä teksitänne asia tavallaan ilmaistaan päinvastaisena!

        ole hyvä ja nauti saatanallisuuden sopaskasta_

        keskustelu.suomi24.fi/t/14252646/kirkko-ei-ota-mitaan-vastuuta#comment-84607807
        LAPSIKASTE UUDESSA TESTAMENTISSA (osa 2)

        Lasse Lappalainen, Helsinki
        Kaste ja ehtoollinen alkukirkossa
        Luukkaan rinnakkaistekstissä 18:15 on kreikkalainen ilmaisu ta brefee ”äsken syntyneet lapset” synonyyminä yleisemmälle sanonnalle ta paidia ”erittäin nuoret lapset” jakeessa 16. Tätä jälkimmäistä termiä on merkitykseltään aiheettomasti väheksytty, sillä se tarkoittaa asiallisesti samaa kuin edellinen termi. Koptilainen Tuomaan evankeliumi (lauselma 22) puhuu myös imeväisistä. Vulgata kääntää jakeessa 15 infantes ”pikkulapset”, jota myös Apologia IX käyttää infantes baptizandos esse ”pikkulapset on kastettava.” Pyhitettävään seurakuntaan kuuluivat ”rintoja imeväiset” Jooel 2:16. Ks. erit. 2. Aik. 20:13-14 yhdessä Jahven Hengen ja seurakunnan kanssa. Vrt. myös 1. Piet. 2:2, jossa kehotetaan ”vastasyntyneinä lapsina (Vulgata infantes) halatkaa sanan väärentämätöntä maitoa, että siinä kasvaisitte” (ei enää ”pelastukseen”, jonka sanan bysanttilainen teksti jättää pois, sillä pelastus on jo kertakaikkisesti saatu lapsikasteessa!). Niin ikään kirkkoisät Irenaeus ja Origenes käyttävät imeväisistä lapsista ja pienistä lapsista kasteesta puhuessaan samaa sanaa infantes. Myös Tertullianus puhuu sekä pienistä lapsista (parvulos) että rintalapsista (infantes).
        Luther lausui vakaumuksenaan seuraavaa: ”Jos joku kaste yleensä on varma, niin lapsikaste on kaikkein varmin. Se on varmin juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset luokseen.”
        Ilmeisesti pääsiäisenä varhaiskristityt ovat kokoontuneet suureen kastejuhlaan, josta on viitteitä 1. Piet. 3:20-21:ssä. Itse kasteaktiin viittaa puolestaan sanonta ”mikä myös teidät vastaavasti nyt pelastaa kaste”. Sana baptisma ”kaste” esiintyy 19 kertaa ja Apostolisissa konstituutioissa VII, 43, 3 ”uudestisyntymisen kaste”. Kaste pelastaa kastetun Mark. 16:16, Ap. t. 2:40-41, 16:31-33, Ef. 2:5, 8, 2. Tim. 1:9, Tiit. 3:5, 1. Piet. 3:20, 21, Herm. 11:5. Kreikan monitulkintainen eperooteema on arameankieliseen Dan. 4:14 sanaan she´eltha ”kysymys” perustuva Septuagintan Dan. 4:17 Theod. käännös, joka Gingrich-Dankerin sanakirjan mukaan merkitsee Uudessa testamentissa ”pyyntö”, ”anomus” tai ”pantti” (niin myös Liddell-Scott, Lampe, NIV, NewJerBible). Bauerin sanakirjan mukaan ensimmäinen merkitys on klassisessa kreikassa ”kysymys”. Vulgatassa aramean mukaan ”kysymys”. Samassa merkityksessä sitä käytetään Siir. 33:3 Codex Sinaiticus. Vanhimman juutalaisen rukouskirjallisuuden tutkija David Hedegård on kääntänyt sen Gerhard Kittelin Uuden testamentin teologisen sanakirjan mukaisesti ”rukous”. Samaan viittaa myös Aimo T. Nikolainen kommentaarissaan. Uuden käännöksen (KR 1992) ”liitto” ei ole erityisen hyvin perusteltu. Svenska Folkbibeln 98 ”tunnustus” ei ole onnistunut. Bo Giertzin ”side” on omituinen. RSV ”pyyntö”. Bo Reicke on viitannut ”välipuheen” ja toisaalla ”sitoumuksen” merkitykseen. Khrysostomos lainaa tätä jaetta ja mainitsee ”Kristukseen uskon tunnustuksen” (eis Khriston pisteoos homologia). Sverre Aalen on kirjoittanut kyseisen sanan merkityksestä ja käytöstä valaisevan artikkelin Oversettelsen av ordet eperooteema i dåpsstedet 1. Pet. 3,21, Tidsskrift for Teologi og Kirke 1972, s. 161-175.
        Kastetta on edeltänyt voimakas pääsiäisaiheinen Jesajan kirjan lukua 53 mukaileva varhaiskristillinen saarna (1. Piet. 2:21-25, 3:18-19). Sama pääsiäiseen keskittyvä teologia tulee esille erityisesti Johanneksen evankeliumissa sekä Ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä, jossa ovat niin ehtoollisen asetussanat (11:23-25) kuin maininta itse pääsiäislampaasta, Kristuksesta (5:7). Näin jo alkukirkossa kaste ja ehtoollinen ovat kuuluneet läheisesti yhteen. Ei toinen ilman toista. Ks. 1. Joh. 5:6-8, jossa ovat rikassisältöiset sanat: ”Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.”
        Jo vanhastaan 1. Moos. 1:2 oikea käännös: ”Ja Jumalan Henki on hautova (merachäfät, heprean ja syyrian mukainen käännös) vetten kasvojen päällä” on nähty voimakkaaksi todistukseksi jo ensi sanoissaan Jumalan Hengen uudestiluovasta toiminnasta (Matt. 1:18, 20, Luuk. 1:35, Joh. 3:5, 8, 6:63, Room. 7:6, 8:11, 2. Kor. 3:6) nimenomaan veden elementin kanssa. Tähän viittasivat jo Tertullianus, Ambrosius ja Kyrillos Jerusalemilainen. Tämä veden ja Hengen yhteenkuuluvuus ilmenee monista raamatunkohdista.

      • loikjuhytgtf

        Kysymys pienten lasten uskosta kasteessa on askarruttanut monien mieltä. Jeesus yksiselitteisesti edellyttää pienten lasten uskoa Matt. 18:6, Mark. 9:42. Pieni lapsi kykenee ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan Mark. 10:15, Luuk. 18:17. Jumalan toiminta kohdistuu jo sikiökauteen Jer. 1:5, Luuk. 1:15, 41. ”sillä lasten ja imeväisten suusta hän on valmistava kiitoksen” Matt. 21:16. Luther puolusti pienten lasten omakohtaista uskoa kasteessa. Osmo Tiililä puolestaan väittää: ”Ilmeisesti Lutherin kasteopissa selitysyrityksistä huolimatta on ongelmallisuutta.” Toisaalla hän kuitenkin kirjoittaa: ”Pidän lapsikastetta oikeana, mutta se vaatii ehdottomasti lisäyksekseen toisenlaisen uskonnollisen miljöön kuin nykyiset (luopio) kansankirkot.” Kol. 2:12 sanoo: ”Yhdessä haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös olette yhdessä herätetyt Jumalan vaikuttaman uskon kautta.” (Ks. edellä Augustana V). Vrt. Ap. t. 15:7-11, Room. 10:9. 13:11 kasteessa olemme tulleet uskoon, Ef. 2:8, Hepr. 11:6. Läntinen lisäys, E-käsikirjoitus Ap. t. 8:37: ”Filippus sanoi hänelle: ´jos uskot koko sydämestäsi, tulet pelastumaan´. Mutta hän vastasi sanoen: ´Minä uskon Kristukseen Jumalan Poikaan.” Jae sisältyy myös latinankieliseen Vulgataan hieman toisessa muodossa: ”Minä uskon, Jumalan Pojan olevan Jeesus Kristus”, mutta puuttuu esimerkiksi bysanttilaisesta tekstistä. Tämän alkuperäiseen tekstiin kuulumattoman jakeen tuntevat monet varhaiset kirkkoisät, ja se perustuu varhaiskristilliseen kastetoimitukseen 2. vuosisadalla.
        Vanhimman tunnetun Rooman seurakunnan Hippolytoksen kastekaavan mukaan 200-luvun alussa kastettavalle suoritettiin piispan toimesta eksorkismi ja kirkkojärjestyksessä esitettiin Apostolista uskontunnustusta muistuttavat kolme kysymystä. Tertullianus (Adv. Marc. 5,1) käytti sanaa symbolum kastetunnustuksesta. Samoin kasteesta Irenaeus, Hippolytos, Cyprianus (Ep. 69), Augustinus (De bapt. con. Don. 6,47). Sen kasteoppilaille omistettavaksi jättäminen oli traditio symboli tai redditio symboli. Vastaava kreikan symbolon ”merkki”, ”tunnusmerkki”, ”tunnustus”, ”uskontunnustus”, ”kastetunnustus” on vanha sana Viis. 16:6 symbolon ekhontes sooteerias ”omistavaisina pelastuksen merkin”, joka yhdistetään sanaan anamneesis ”muisto”. Sanaa symbolon Khrysostomos käytti kasteesta. Sanaa käytti Laodikean synodi ja Khalkedon. Kirkkoisät puhuvat yleisesti joko ”uskon säännöstä” (regula fidei jo toisella vuosisadalla Irenaeus ja Tertullianus), Irenaeuksella vaihtoehtoisesti myös regula veritatis ”totuuden säännöstä” tai muilla kanoon tees paradoseoos ”perimätiedon säännöstä” tarkoittaen koko kristillisen opin sisältöä. Vanhakirkolliseen kasteopetukseen liittyi pääkohdat ehtoollisen viettoa käsittävä uskontunnustus (traditio symboli). Ehtoollisen anamneesis (Luuk. 22:19, 1. Kor. 11:24, 25) sisälsi Kristuksen inkarnaation, kärsimyksen ja ristinkuoleman jatkuvaa muistamista.
        Kastetta (to loutron, to hagion) edeltävän uskontunnustuksen kysymyksineen ja vastauksineen mainitsee myös Eusebios (Kirkkohistoria VII 8-9, 2 pistin kai homologian ”usko ja tunnustus”). Vrt. samoin kasteeseen liittyvä tunnustus Hepr. 10:22-23! Apostolisten konstituutioiden mukaan (Kirja 7 § 42) 300-luvulla kastetun tuli lausua laajempi uskontunnustus. Augustinus puhui uskontunnustuksesta verbum abbreviatum ”lyhennetty sana”. Khrysostomos mainitsee 1. Piet. 3:21 lainauksen yhteydessä eis Khriston pisteoos homologia ”Kristukseen uskon tunnustuksen”. Lutherin Tunnustuskirjoihin 1990, s. 322-323 sisältyvä kasteen toimittamisen kaava noudattaa aidoimmillaan vanhakirkollista perinnettä. Niinpä jo Uusi testamentti mainitsee usein uskontunnustuksekseen pyrkiviä lyhyitä muotoiluja Matt. 28:19, Mark. 8:29, Joh. 17:3, Ap. t. 8:37, Room. 1:3-4, 8:29-30, 34, 10:9-10, 1. Kor. 12:3, 15:3-5, Fil. 2:6-11, Kol. 1:14-22, 1. Tess. 4:14, 1. Tim. 2:5-6, 3:16, 6:12, 2. Tim. 2:8, Hepr. 1:3-7, 4:14, 10:22-23, 1. Piet. 3:18, 1. Joh. 4:2. Uusi testamentti käyttää tunnustuksesta sanaa kaleen homologian ”hyvä tunnustus” (1. Tim. 6:12, 13. Lat. bonam confessionem), joka rinnastetaan jakeen 14 sanaan entolee ”käsky”. Ja homologian tees elpidos ”toivon tunnustus” kasteeseen liittyen (Hepr. 10:22-23). Sana ”toivo” on niin ikään kasteen sanastoa (Room. 5:5, Ef. 1:18, 4:4, 1. Piet. 1:3).
        Alkuseurakunnassa uskon sisällöstä käytettiin sellaisia sanoja kuin paradosis, pistis, didakhee, paratheekee, entolee, keerygma, martyria, martyrion, logos, homologia, aleetheia, euangelion ja euangelion tou Khristou. Yksi näistä on pistis, joka merkitsee ”oppi”, esimerkiksi Gal. 1:23, Ef. 4:5, 13, 1. Tim. 1:4, 19, 2:7, 3:9, 4:1, 6, 5:8, 6:10, 21, Juud. 3, 20.
        Uuden testamentin mukaan kokonaisia perhekuntia lapsineen on kastettu Ap. t. 16:15, 31-33, 18:8, 1. Kor. 1:16. Vrt. Ap. t. 10:2, 48. Hepr. 11:7 Nooa ”Jumalaa peläten valmisti arkin perhekuntansa pelastukseksi.” Samoin 1. Piet. 3:20 ”valmistettiin arkki mikä muutamille, tämä on kahdeksan sielua, he tulivat pelastetuiksi veden kantamana.”

      • kjhgfdret
        loikjuhytgtf kirjoitti:

        Arkin eli Kristuksen Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Tertullianus, Cyprianus ja Hieronymos näkivät Nooan arkin Kirkkoa tarkoittavana. Cyprianuksen kuuluisat sanat extra ecclesiam nulla salus ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”. Edelleen hän sanoi Kirkosta Kristuksen morsiamena: ”Se pelastaa meidät Jumalalle, se ohjaa synnyttämänsä lapset hänen valtakuntaansa. Jokainen, joka on erossa kirkosta ja yhteydessä avionrikkojaan, sulkeutuu kirkolle annetuista lupauksista, ja joka jättää Kristuksen kirkon, hän ei voi saada Kristuksen palkkaa. Hän on vieras, epäpyhä, vihollinen. Jolla kirkko ei ole äitinä, hänellä ei Jumala voi olla isänä. Yhtä vähän kuin kukaan saattoi pelastua Nooan arkin ulkopuolella, yhtä vähän voi se, joka on kirkon ulkopuolella.” Origenes sanoo: ”Älköön kukaan uskotelko itselleen, älköön kukaan pettäkö itseään: tämän huoneen, se on kirkon, ulkopuolella ei kukaan pelastu, sillä jos joku menee ulos, hän tulee syylliseksi omaan kuolemaansa.” Irenaeus sanoo: ”Missä näet on kirkko, siellä on myös Jumalan Henki; ja missä on Jumalan Henki, siellä on kirkko ja kaikki armo.” Khrysostomoksen mukaan ”Jumala rakastaa kirkkoa enemmän kuin taivasta.” Kirkkoon kuulumisesta 2. Kleem. 14:1. Paavalin mukaan Ef. 4:4-5 on vain ”yksi ruumis (Kirkko) ja yksi Henki, niin kuin myös te olette kutsutut yhdessä kutsumuksenne toivossa: yksi Herra, yksi usko (oppi tai tunnustus), yksi kaste.” Hippolytoksen kastekaavan uskontunnustus käsitti myös uskon ”pyhään Kirkkoon.” Apostolinen uskontunnustus ilmaisi uskon ”pyhän katolisen Kirkon.” Vrt, Eusebios Kirkkohistoria V 18:5 ”pyhää kirkkoa”, VI 43:6 ”pyhään kirkkoon.” Augustana VII lausuu: ”yksi, pyhä kirkko (una sancta ecclesia) on pysyvä ikuisesti.” Kirkosta ovat piispat kirjoittaneet hyvän yleisesityksen sekä Anders Nygren (Kristus ja hänen kirkkonsa, 1966) että meillä Eino Sormunen (Kirkko – Kristuksen ruumis, 1963).
        Nikaian-Konstantinopolin 381 tunnustus lausuu ”me tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi.” Jo toisen vuosisadan alkupuolelta on todisteita lapsikastekäytännöstä Aristides Ateenalainen, Justinus Marttyyri mainitsee 60-70 –vuotiaista miehistä ja naisista, ”jotka lapsuudesta (ek paidoon) ovat tehdyt opetuslapsiksi Kristuksessa” (1 Apol. 15.6). Näin ollen heidän lapsikasteensa on tapahtunut ensimmäisen vuosisadan lopulla! Verbiä ”tehdä opetuslapseksi” käytetään Matteuksen lähetyskäskyssä (28:19) ja Ap. t. 14:21. Lapsikasteen varhaisuuden puolesta ovat kirjoittaneet Albrecht Oepke, Johannes Leipold, Joachim Jeremias, Oscar Cullmann ja Ethelbert Stauffer.
        On olemassa vielä eräs toinenkin teksti, joka tukee lapsikasteen apostolista alkuperää. Ap. t. 2:38-39 Pietari sanoi: ”Kääntykää ja kastattakoon kukin teistä Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, ja te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne on lupaus ja kaikille, jotka kaukana ovat, keitä hyvänsä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” Tämän todistuksen lapsikastekäytännöstä pitää tärkeänä Joachim Jeremias ja Aimo T. Nikolainen. Kutsuminen liittyy Jeesuksella kasteeseen Luuk. 18:16. Kreikan sanonta tois teknois hymoon ”teidän lapsillenne” tarkoittaa kuulijoiden omia lapsia, jotka ovat tästä kasteesta, Pyhän Hengen lahjasta ja lupauksesta osallisia. Sanaa doorea ”lahja” käytetään usein kasteeseen liittyen Ap. t. 8:20, 10:45, 11:17, Hepr. 6:4. Myös muualla käytetään lapsista puhuttaessa samaa sanaa Ef. 6:1, Kol. 3:20, 1. Joh. 2:12 ”Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä teidän syntinne ovat anteeksiannetut hänen nimensä tähden.” Tämä syntien anteeksiantaminen on tapahtunut juuri kasteessa. Vrt. Ap. t. 22:16, Kol. 1:13-14!, 2. Piet. 1:9, Barn. 11:1. Jakeen Kol. 1:13 aoristin verbimuodot ”on pelastanut” ja ”on siirtänyt” viittaavat kasteeseen.
        Yhden mielenkiintoisen avaintekstin Markuksen evankeliumille 10:13-16 muodostaa pakanakristittyjen käyttämässä Septuaginta-käännöksessä oleva esikristilliseltä ajalta peräisin oleva Siirakin kirjan jae 34:25, joka kuuluu suomennettuna ja tulkittuna näin: ”Joka peseytyy (baptizomenos) kuolleen tähden ja sitä jälleen koskettaa (haptomenos, vrt. Mark. 10:13!, Luuk. 18:15), mitä hyötyä hän pesustansa (loutroo, sama sana kuin Ef. 5:26, Tiit. 3:5) saa?” Tässä Siirakin kirjan tekstissä on huomionarvoista se, että verbit ”peseytyä” ja ”koskettaa” muodostavat synonyymin. Tällöin Markuksen tekstistä nousee vääjäämättä esille kasteen kielenkäyttö. Samaa on sanottava sen jatkosta, jossa puhutaan syntiensä tähden paastoamisesta. Se puolestaan on tuttua noin vuodelta 100 jKr. peräisin olevasta Didakhe-kirjasta VII, 4, jossa on maininta kastettavan paastosta: ”Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta.” Tähän voidaan lisätä kertomus Ap. t. 13:2-3, jossa esiintyvät toisaalta Pyhä Henki ja kasteen yhteydessä käytetyt verbit ”kutsua” (Matt. 18:2, Luuk. 18:16, Ap. t. 2:39), ”rukoilla” (Matt. 19:13, Luuk. 3:21, Ap. t. 8:13) ja ”kätten päällepaneminen” (Matt. 19:13, 15, Mark. 10:16, Ap. t. 8:17, 19:6, Hepr. 6:2).

      • äölpokijuhyg
        kjhgfdret kirjoitti:

        Nimenomaan jo lapsikasteessa saadaan Apologia IX,3 mukaan Pyhä Henki. Nämä kaikki jakeet ovat siis kasteen kieltä Uudessa testamentissa.
        Myös Mark. 9:36-38, 42 (vrt. Matt. 18:1-6!) muodostaa kehykset lapsikastejaksolle Mark. 10:13-16. ”Ja ottaen pienen lapsen asetti sen heidän keskelleen ja otettuaan sen syliinsä (sama verbi kuin Mark. 10:16) sanoi heille: ”Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen pienen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänet, joka on minut lähettänyt.” Johannes sanoi hänelle: ”Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme (ekoolyomen on sama sana kuin ”estää” teknisenä terminä kasteesta Matt. 19:14, Mark. 10:14, Luuk. 18:16, Ap. t. 8:36, 10:47, 11:17) häntä, koska hän ei seurannut meitä.” ”Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.”
        Tämä teksti antaa Jeesuksen omalla suulla lausuttuna todistuksen pienten lasten uskosta häneen, jota esimerkiksi helluntailaiset eivät hevin ota uskoakseen. Läntinen D-käsikirjoitus vielä tähdentää jakeessa 42 tätä tosiasiaa sanomalla ”uskon omistavaisina”. Mainittakoon, että helluntailaisten julkaisemassa Novumissa tätä käsikirjoitusta arvostetaan erityisesti Apostolien teoissa. Osmo Tiililä pitää lapsikasteen vaikeutena riippumista uskosta, ”eikä imeväisillä voi olla vielä mitään tietoista uskoa”. Häntä seuraten sama ongelma on myös uuspietisti Raimo Mäkelällä: ”Toisaalta se panee varomaan puhetta pikkulasten uskosta, josta emme siis voi mitään tietää Jumalan ilmoituksen emmekä kokemustemme ja psykologisen tietämyksemme perusteella.” Antti J. Pietilä niin ikään kieltää uudestisyntymisen kasteessa ja pienten lasten uskon. Samaa on sanottava Uuras Saarnivaaran ja Urho Muroman epäraamatullisesta kasteteologiasta. Myös reformoitu teologi Karl Barth suhtautui torjuvasti lapsikasteeseen. Eero Huovinen on kirjoittanut asiasta valaisevan kirjan Fides infantium. Martti Lutherin käsitys lapsen uskosta (1991).
        Yksi merkillisimpiä sanoja Markuksen esityksessä 10:13 on verbin epitimaoo ”nuhdella” käyttö juuri tässä yhteydessä. Se on käännössana arameankielisestä termistä ge`ar ”moittia” ja jonka kreikkalaista vastinetta on käytetty näin ollen pahan hengen nuhtelemisesta kasteessa! Myös Vanhan testamentin hepreassa (ga`ar) sitä käytetään Saatanan nuhtelemisesta (Sak.3:2). Näin ollen myös Matteuksen Isä meidän –rukouksessa pyydetään ”vaan pelasta meidät Paholaisesta” (6:13). Edellä on Luukkaan 11:2 mukaan jo varhain toisella vuosisadalla pyydetty ”tulkoon Pyhä Henkesi meihin ja puhdistakoon meidät.” Puhdistaminen kuuluu sinänsä Pyhän Hengen saamiseen (Ap. t. 15:9) ja toisaalla kasteeseen (Ef. 5:26). Toinen Luukkaan tekstin D-käsikirjoitus lukee ”tulkoon meihin sinun valtakuntasi.” Vrt. tähän valtakunnan vastaanottaminen (Mark. 10:15, Luuk. 18:17). Pyhä kaste todellakin vapauttaa kastetun Saatanasta, jota myös Martti Luther käyttää Vähä katekismuksensa kastekaavassa. Samaa todistavat yhtäpitävästi Matt. 19:13 ja Luuk. 18:15. Samaa ”nuhdella”-verbiä käytetään Luuk. 17:3 synnistä nuhdeltaessa, joka liittyy kääntymiseen ja anteeksiantamiseen. Lutherin kyseisen kastekaavan käytön soisi lisääntyvän lapsia kastettaessa, sillä se on asiasisällöltään syvästi raamatullinen.
        Kummien käyttö
        Tässä yhteydessä sivuamme kummien käyttöä jo mahdollisesti Uuden testamentin aikana. Siihen antaa aihetta Johanneksen evankeliumin 9:21 maininta: ”Kysykää häneltä; hänellä on kyllin ikää, puhukoon itse puolestansa.” Kummilaitoksen tuntee ensimmäisenä Tertullianus. Kummien asema on haasteellinen kastettavan myöhempää kristillistä opetusta ajatellen. Siihen velvoittaa Matteuksen evankeliumiin sisältyvä itsensä Kirkon Herran antama kaste- ja lähetyskäsky 28:18-20, joka pitää sisällään myös aivan pienimmätkin vauvat, kirkon todelliset jäsenet vanhempien kristittyjen ohella. Ja juuri näitä eri-ikäisiä kristittyjä apostoli Johannes on tahtonut muistaa tärkeillä sanoillaan:
        ”Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden. Minä kirjoitan teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet Paholaisen. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän. Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet Paholaisen.” (1. Joh. 2:12-14).

      • ölkjhgmn
        äölpokijuhyg kirjoitti:

        Markuksen evankeliumille 10:13-16 muodostaa pakanakristittyjen käyttämässä Septuaginta-käännöksessä oleva esikristilliseltä ajalta peräisin oleva Siirakin kirjan jae 34:25, joka kuuluu suomennettuna ja tulkittuna näin: ”Joka peseytyy (baptizomenos) kuolleen tähden ja sitä jälleen koskettaa (haptomenos, vrt. Mark. 10:13!, Luuk. 18:15), mitä hyötyä hän pesustansa (loutroo, sama sana kuin Ef. 5:26, Tiit. 3:5) saa?” Tässä Siirakin kirjan tekstissä on huomionarvoista se, että verbit ”peseytyä” ja ”koskettaa” muodostavat synonyymin. Tällöin Markuksen tekstistä nousee vääjäämättä esille kasteen kielenkäyttö. Samaa on sanottava sen jatkosta, jossa puhutaan syntiensä tähden paastoamisesta. Se puolestaan on tuttua noin vuodelta 100 jKr. peräisin olevasta Didakhe-kirjasta VII, 4, jossa on maininta kastettavan paastosta: ”Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta.” Tähän voidaan lisätä kertomus Ap. t. 13:2-3, jossa esiintyvät toisaalta Pyhä Henki ja kasteen yhteydessä käytetyt verbit ”kutsua” (Matt. 18:2, Luuk. 18:16, Ap. t. 2:39), ”rukoilla” (Matt. 19:13, Luuk. 3:21, Ap. t. 8:13) ja ”kätten päällepaneminen” (Matt. 19:13, 15, Mark. 10:16, Ap. t. 8:17, 19:6, Hepr. 6:2). Nimenomaan jo lapsikasteessa saadaan Apologia IX,3 mukaan Pyhä Henki. Nämä kaikki jakeet ovat siis kasteen kieltä Uudessa testamentissa.

      • jnhybtvrtvr6
        ölkjhgmn kirjoitti:

        Markuksen tekstissä 10:16 on sanat siitä kuinka Vapahtaja otti aivan pieniä lapsia syliinsä siunaten pani kätensä heidän päälleen. Tässä on alkutekstissä vain tämän ainoan kerran esiintyvä verbi ”siunata”. Se on kata-prepositiolla vahvistettu verbi kateulogei ja osoittaa toiminnan voimakkuuden. Jo Vanhassa testamentissa on lupaus siitä kuinka ”hän siunaa sinun lapsesi sinun keskelläsi” (Ps. 147:13).
        Vanhan testamentin mukaan Jumala tahtoo ”siunata niitä, jotka Herraa pelkäävät, niin pieniä kuin suuriakin” (Ps. 115:13). Uuden liiton lupauksessa sanotaan edelleen: ”Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: ´Tuntekaa Herra´. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä” (Jer. 31:34). Jooel 2:16 on mainittu seurakuntaan kuuluviksi erityisesti ”rintoja imeväiset”. Jeesus lainaa Psalmia 8:3: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen” (Matt. 21:16). Nämä sanat ovat taustana sille, mitä Jeesus opettaa pienten lasten esikuvallisuudesta aikuisille. Jeesus sanoi: ”Niin hän kutsui tykönsä pienen lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: ´Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule pienten lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sen tähden, joka nöyrtyy tämän pienen lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämän kaltaisen pienen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen” (Matt. 18:2-6). Tulkoon tässä yhteydessä oikaistuksi yksi useimmiten väärinymmärretty jae Mark. 16:16. Sitä on virheellisesti käytetty uskon ja kasteen järjestyksen osoituksena, vaikka alkutekstin mukainen käännös puhuu tätä tulkintaa vastaan. Oikea käännös kuuluu: ”joka on (kertakaikkisesti) uskonut ja tullut kastetuksi, hänet tullaan pelastamaan, mutta joka ei ole uskonut, hänet tullaan tuomitsemaan”. Baptistheis on passiivin aoristin 1. partisiippi, joka osoittaa, ettei kaste ole ihmisen oma suoritus ja uskon tarjous. Tässä on asian vakavuus: viimeisellä tuomiolla kastettukin joutuu tuomittavaksi, jos hän ei ole kuollessaan uskonut Jeesukseen!
        Tekstimme äärellä on käynyt ilmeiseksi se tosiasia, että myös aivan pienet lapset ovat alun alkaen kuuluneet kristilliseen seurakuntaan kasteen kautta siinä missä vanhan liiton poikalapsetkin liitettiin seurakunnan yhteyteen ympärileikkauksen yhteydessä kahdeksan päivän ikäisinä. Tästä on olemassa selvä viittaus Uudessa testamentissa, jossa Kolossalaiskirjeen 2:11-12:ssa ovat paljon puhuvat sanat: ”ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsillä tehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt Jumalan vaikuttaman uskon kautta, joka herätti hänet kuolleista.” Room. 2:29 mukaan ympärileikkaus tapahtuu Hengessä. Ap. t. 21:21 Paavali ei enää edellyttänyt ympärileikkausta. Kasteessa Jumala vaikuttaa uskon kautta pelastuksen, jota ei ole syytä väheksyä pientenkään lasten kohdalla. Meidän aikuisten ylpeä järkemme usein loukkaantuu tällaiselle puheelle Jumalan pelastavasta tahdosta ja armoihin ottamisesta pienten lasten henkilökohtaisesta uskosta puhuttaessa.
        ---

        Montako Jeesuksen evankeliumien "lapsikaste" sanaa JEESUKSEN ANTAMAN pirkko-pappi löysit???

        Ellet yhtään, niin kyseessä on rikollisen rituaalin oppi, jossa lapselta riistetään rikollisesti SUOMEN PERUSTUSLAIN LAPSILLE ANNETTAMAA SUOJAA VASTAAN!

    • dkekekwkwk

      kuunteleva_kirkko
      12.5.2016 18:55
      Hei.
      Kirjoitan lyhyesti. Kerrot seuraavasi sairaiden uskovaisten elämää. Olet sitä mieltä, että he ovat sairaita nimenomaan uskonsa takia. Outo syytös ja ajatus.
      ###
      Se ei ole syytös vaan FAKTAA!
      aivopesu uskontunnustus on vahva todiste ja historianne omien seurakuntien uskovaisten ja heidät lapsienkin tappamiset, lastenkin raiskaamiset todistavat tarkalleen, ETTEN SYYTÄ VAAN ASETAN TOTUUDET SIIHEN VALOON MIHIN NE KUULUVAT jotta edes joku nuori AIKUISTUISI IHMISENÄ ja sitä sinäkin pelkää!
      ###

      Et voi tietää millaista heidän elämänsä olisi ilman uskoa, mutta oletat ilmeisesti että he olisivat terveitä ja reippaita. Sitä ei voi tietää. Minä myös seuraan uskovaisten (olen itsekin) ja ei uskovaisten elämää, läheltä kumpaakin. Molemmissa ryhmissä, niin uskovissa kuin ei uskovissa, on sekä sairaita, jotka käyvät lääkärissä ja ottavat vastaan tarvitsemaansa hoito ja terveitä.
      ###
      KATSO HISTORIAANNE, JO YLLÄ MAINITUNKIN HUOMIOON OTTAEN.
      Lainattua tekstiä:
      "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

      KERRO MEILLE, JA ETENKIN LAPSILLE JA NUORILLE, SE TOTUUS, KENELTÄ TUOLLAISEN RIKOLLISUUDEN TEKOJEN OPIT OVAT?
      OLEPPA IHAN IHMISYYTTÄ VIELÄ OMAAVILLE SEN VERRAN REHELLINEN ETTÄ REHELLISESTI VASTAAT!
      JOS, NOIHIN LAHKONNE RIKOLLISUUTEEEN, EI JUMALA JA JEESUS OLE KÄSKYÄ ANTANUT, NIIN OLISKO MAHDOLLISTA, ETTÄ saatanaa palveleva herra jumalanne OLISI TODELLINEN HERRASI?

      herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
      herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
      herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
      "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
      herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
      Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
      "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

      SIIS; LUTERILAISET EIVÄT SAA PALVELLA JUMALAA JA JEESUSTA, EIKÄ PAPPISLUPAUKSEN ANTANEET SAA SAARNATA JEESUKSEN EVANKELIUMIA.
      Onko todellisella herrallasi sarvet ja antoi sinulle sairaaksi aivopestyn paratiisin käärmeen mielen?
      ###

      Sanot, että papisto työllistää sairaanhoito henkilökuntaa. Tämä on kummallinen väite, jossa ei ole minkäänlaista totuuden häivää.
      ###
      MISTÄ SITTEN JOHTUU, ETTÄ MAAILMASSA ON PALJON USKOJEN JA NIIDEN MM PAPISTON AIHEUTTAMIA SAIRAUKSIA?
      -USA:ssa elää tänäänkin kymmeniä tuhansia, pelkästään kristittyjen papiston lapsia raiskanneita aikuikuisia uhreja
      -suomessa, paavalilais-luterilaisuus lestadiolaisineen pitää tiukasti kiinni rikollisuuden rippi ja salarippi rikollisuudestaan jota käytetään mm pedofiilien suojelemiseksi. Rippi ja salarippi rituaalit rippi isineen EI OLE JUMALA, JEESUKSEN TAI EDES SUOMEN VALTION VIRKAAN ASETTAMIA
      VAAN
      RIKOLLISUUDEN SEURAKUNNAT, TODENNÄKÖISESTI PAPPIEN, AINAKIN VAIKENEMIS TUELLA:
      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
      "Kiva kun olit tarkkana
      teuta 13.11.2010 14:18
      Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
      Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763
      Jeesus on tie
      1.7.2011 20:09
      Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!
      Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.
      Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!
      Jumalalta!

      OLISKO JEESUS SYYLLINEN?
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
      "teuta
      21.6.2011 18:31
      KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
      KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
      AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .Mat. 5:43-48
      SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
      HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
      JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."
      ###

      JATKUU...

      • kjhgfdsew

        jatkoa...

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9817522#comment-57826957
        "teuta
        22.4.2011 22:35
        Ok !se on sillälailla että Es/Lestois on 2tiedossa joista toinen on sen verran vanha että on jo kerinnyt tuomionsa kärsinyt .
        sitten salassa n.7-13,
        VL:n on n.100 joista 30 käsitellään , salassa n.100-400.
        En tiedä mitä varten pitäisi vielä muuta tietää."

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
        Suomen Laki:
        11 § (24.7.1998/563)
        Rikoksentekijän suojeleminen
        Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

        Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske rikokseen osallista eikä 10 §:n 2 momentissa mainitussa suhteessa rikoksentekijään olevaa henkilöä, eikä rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta."

        kuunteleva_kirkko
        12.5.2016 18:55

        Lapsikaste on sinusta paha ja huono juttu. Lapsikaste on käytössä ympäri kristikunnan, sitä se on ollut Jeesuksen ajoista lähtien ja hyvä niin. Kasteesta ei ole haittaa, vaikka jotkut kovasti siten tahtovat ajattelevan. Kaste on Jeesuksen kehottama pyhä toimitus, jossa toimii Pyhä Henki ja lapsen tärkeät ihmiset rukoilevat ja pyytävät hänelle Jumalan siunausta.
        Kevätiloa,
        Pirkko-pappi

        ###
        Ensinäkin valheesi... "
        kiroitit:
        "Lapsikaste on käytössä ympäri kristikunnan, sitä se on ollut Jeesuksen ajoista lähtien ja hyvä niin."

        JEESUKSEN PERUSTAMAN SEURAKUNTIEN KRISTILLISET, EIVÄT KASTA LAPSIA.
        JA
        JEESUS JA PYHÄ HENKI EI OLE LAPSIKASTETTAKAAN ASETTANEET.
        Syytät JEESUSTA JA PYHÄÄ HENKEÄ SIITÄ, ETTÄ:
        -HE olisivat lapsikasteen asettaneet!
        TUO ON ON TÖRKEÄÄ VALETTA!
        käytä heti aikaas ja tutki totuutta:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaste#Luopuminen_paholaisesta
        "Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma."
        HUOMATKAA SANA "PESTÄ" JOKA KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA MYÖS "PESEYTYMISTÄ."
        JOTEN TOTUUS ON, ETTÄ
        Tämä pelastaa "kaste pelastaa" päivittäin tuhansia mm sairaaloissa...
        JEESUKSEN EVANKELIUMIA Johanneksen mukaan:
        13:10 Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.
        13:14 Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
        13:15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt..

        JEESUS OTTI EI USKOSSA OLLEEN, KASTAMATTOMAN RYÖVÄRIN PARATIISIIN, JA SITEN TODISTI, ETTEI USKO JA KASTE PELASTA! Se selvyys ei kelpaa Jeesusta ja Pyhää Henkeä vihaaville kelpaa!

        Jeesus siunasi lapsia,
        ja
        SAMASSA TILAISUUDESSA ANTOI TOISIN LAPSIA KOHELEVILLE MYLLYNKIVIEN KÄYTTÖOHJEEN VERTAUSKSENA OPIKSI.
        NEKÄÄN JEESUKSEN OPIT JA ESIMERKILLISET TEOT EIVÄT kristityjen papistollekkaan kelpaa!
        ja
        LAPSIKASTE SANAAKAAN EI OLE raamatussa EIKÄ JEESUKSEN EVANKELIUMISSA, ketä palvelette?

        Suomen lain mukaan, olette rikollisuuden edustajia siinä mielessä, että USKOVAPAUS, ON JOKAISEN OMA OIKEUS, LAPSENKIN!
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
        Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
        2 luku
        Perusoikeudet
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
        Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
        Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

        Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

        Rikkomalla yhtäkään Suomen Perustuslain 1§ > 10§ ei ole LAILLINEN 11§ uskonnollinen uskonvapaudesta nauttiva järjestö vaan on laiton ja usein selvää rikollisuutta.

        JOTEN OLET AHTAALLA FAKTOJEN SUHTEEN!
        laittomuus ja usko lasten ja nuorten turmnelemiseksi on ja pysyy rikollisuutena vaikka JUMALAA, JEESUSTA JA PYHÄÄ HENKEÄ asetatte syylliseksi niin se todistaa vain uskontunnustuksen kaltaista sairautta ihmiskunnan turmelemiseksi.

        jatkuu

    • mjnhbgvfcd

      Pirkko-papille

      Minulla on nyt rajoitetusti aikaa
      mutta
      Asetappas nyt esille NE LAPSIKASTE ASIAT JOITA JUMALA TAI JEESUSTA ON RAAMATUSSASI ASETTANUT?
      ja
      TEE SE JEESUKSEN KÄSKYN MUKAISESTI KUN JEESUKSEN NIMEEN saatanalle lapsia kastat niin TÄMÄ KÄSKY ON JEESUKSEN ANTAMA OMILLEEEN, JOTEN ELLEI TÄMÄ OPPI KELPAA, NIIN KETÄ TODELLISUUDESSA EDUSTAT:

      Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
      16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
      Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
      -Matteuksen evankeliumista
      -Markuksen evankeliumista
      -Luukkaan evankeliumista
      -Johanneksen evankeliumista

      JA

      KUN OLET LAPSIKASTE RIKOLLISUUDENNE OPPINUT TUNTEMAAN RIKOKSENA
      NIIN
      IHMISET TIETÄVÄT, ETTÄ
      kirkko ja lapsiakin kastavat papisto, EI OTA VASTUUTA LAPSIKASTE RIKOKSISTA VAAN ASETTAVAT NE LASTEN VANHEMILLE PERISYNTI RIKOKSIKSI MM TÄLLAISIN OPEIN:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11977916
      "Hei Mirka,
      Kaste ilman kirkkoonliittämistä ei ole mahdollista.
      Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa.
      Sallikaa lasten tulla Jeesuksen opetuslapsiksi ja Taivaan Isän lapsiksi kasteen kautta!
      t. Maarit-pappi"
      TUOSSA OPISSA ON NELJÄ TÖRKEÄÄ saatanallisuuden valetta oikein "taivaan isän nimeen" MUTTA MIHIN JÄI NE "TAIVAAN ISÄN NÄYTÖS JOISTA TIEDOT VOI TARKISTAA... Jumalallisuden ihmisyys löytää useampia TÖRKEYKSIÄ....

      SIIS RIKOTTE JOKAISEN RIKOLLISUUDEN JÄSENEKSI KASTAMANNE LAPSEN IHMISOIKEUKSIA PÄÄTTÄÄ ITSE USKOSTAA!
      JA
      TEETTE NE RIKOKSET PERKELEEN PERISYNNIKSI LASTEN VANHEMMILLE VAATIMALLA KASTETUILTA, ETTÄ HEITÄ TULEE KASTATTAA LAPSENSA SAMAAN RIKOLLISUUTEEN: ".... vanhempien on kastatettava lapsensa."
      JOS OSAAT HÄVETÄ, NIIN TEE SE NYT!
      SILLÄ
      TUO ON ESIMERKKI USEISTA saatanallisuudenne perisynneitä joita itse kehitätte saatanalle uhreja hankkimalla!

      Tässä lisää valheitanne joiden joukossa on myös rikollisuudenne perisyntisyyksien sisältöä...

      -"Jumala on avioliiton asettanut" on vale, Jeesuskaan ei asettanut avioliittoa vaikka oli Kaanan häissä.
      -"älä tee aviorikosta" on väärennetty 1992 vuoden raamattuun "älä tee huorin" käskyn tilalle jotta uskovaiset irstailisivat itsensä pois Jumalallisuudestaan.
      -"rakkauden kaksoiskäsky" ei edes väärennetyn raamatun oppia
      -"kastekäsky" ei ole Jumala tai Jeesuksen antamassa Laissa vaatimuksena pelastumiselle ja Jeesushan otti ei uskossa olleen kastamattoman ryövärin Paratiisiin todisteeksi, ettei usko ja kaste pelasta.
      -"lapsikaste" jota ei raamattu tunne on rikollisen lisäys. Rikoksdesta papisto ja kirkko ei ota vastuuta vaan asettaa sen perkeleen perisynniksi lasten vanhemmille.
      -"kummi" sanaakaan ei edes väärennetty raamattu tunne.
      -"hätälapsikaste" on vale niin kuin lapsekastekkin.
      -"kolminaisuusoppi" on eksyttäjän oppi; ks. Johanneksen evankeliumi 10:30
      -"perisyntiä" ei raamattu tunne, ilmeisesti vain paavalilais-luterilaisuuden kristittyjen rikollista syntiä.
      -"rippi" sanaa ei ole raamatussa, rikollisten oma epäjumalallinen rituaali.
      -"rippisalaisuus" ei ole raamatussa, sillä suojataan lahkojen sisällä olevien rikollisia joutumasta maallisen oikeuden eteen, mm kirkon pedofiilit ovat tukea saaneet.
      -"ristiäiset" sanaa ei ole raamatussa. Se on lasten oikeuksia rikkova rituaali jossa lapsi "tapetaan" hengellisesti ja asetetaan hengellisesti kuolleen merkki Jumalan Valtakunnan kaltaisen lapsen otsaan.
      -"tuomiosunnuntai" ei ole raamatullinen eikä evankeliumin oppia niinkuin ei "tuomiokirkotkaan" joita omistavat seurakunnat jotka eivät ole Jeesuksen perustamia.

      PITÄS ASIAA HIUKAN TUTKIEN MITÄ TÄMÄ MERKITSEE:
      Joh. Ilm. 22:18, 19 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. "

      ihmiset, minäkään, en sinuakaan pappina tuomitse
      SILLÄ
      SEN TEETTE ITSE JA ILMEISESTI TIETOISESTI:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
      USKONTUNNUSTUKSEN KALTAINEN PAPPIKIN...

      Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
      12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
      12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
      12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."

      ".....he saavat sitä kovemman tuomion" OLET ILMEISESTI ITSE TARKOITUKSELLISESTI VALINNUT.

      SE ON SINUN LAILLA SUOJATTU OIKEUS
      MUTTA
      SE EI ANNA SINULLE LAILLISTA OIKEUTTA TOISIA TYÖKSESI EKSYTTÄÄ SAMAAN KALTAISUUDEES JA SAMAAN RIKOLLISUUTTEEN... EI EDES LAPSIA JA NUORIA!
      Siitä saat olla varma.

      VASTAUKSIA ODOTTAEN...

      • jnhgbgvgfv

        jk

        Tässä esimerkki huolellisesti aivopestyn ihmisyydestään luopuneesta tosi uskovaisesta....

        Ei Jeesusta seuranneet Jeesusta ristille asettaneet vaan kristityt joiden oppi elää edelleen ja nyt ei pilkata kuninkaaksi vaan Jeesusta elukkana teurastamisen opein.
        Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
        1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
        "TEU.
        2.4.2012 09:30
        2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
        JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
        HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"

        SIIS kristityt ilmeisestio odottavat että jos/kun Jeesus jälleen saapuisi, niin että pääsisivät taas Hänet pilktan tappamaan, tällä kertaa elukkana!
        TOILLAISIA, KAIKKI VIISAITA TOSI USKOVAISIA KOULUTATTE JA USKOTTE, SIIS USKOTTE TUOLAISIA MIELELTÄÄN TERVEIKSI:
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
        "Kiva kun olit tarkkana
        teuta 13.11.2010 14:18
        Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
        Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."

        PAPPINA OLEVIEN TULISI, AINAKIN TYÖSSÄÄN MUISTAA TÄMÄNKIN....
        Jeesuksen evankelimua Matteuksen mukaan;
        24:5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

        SIIS JEESUS ON KIELTÄNYT OMIAAN, KUTSUMASTA HÄNTÄ Kristukseksi MUTTA VIISAAT IHMISET TUNTEVAT TUONKIN AVULLA TODELLISEN herranne!

    • hbtgvtfvr

      Mietin...
      Pitääkö papisto lapsia ja nuoria niin järjettöminä, ettei lapset ja nuoret tajua, että kun papistolta puuttuu Jumalan ja Jeesuksen antaman tiedon näyttö, niin kyseessä on vale!
      Se, että papisto itse on uskontunnustuksensa kaltainen ja pappislupauksiinsa sitoutunut ei ole ihmisten vika.

      IHMISILLÄ, LAPSILLA JA NUORILLA on oikeus asettaa papistolle kysymyksiä mistä heidän Jumala, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimeen annetut opit ovat
      kun
      itse ovat HEISTÄ LUOPUNEET!!!!

      JA... ILMEISESTI saatanaa palvelevina valehtelijoina eksyttävät ihmisiä ja heidän jälkeläisiä...

      Minulla on useimmista nuorista sellainen kuva, etteivät he ole tyhmiä mutta mopoilla, kännyköillä, rahalla jne sekä vanhempien vaatimuksen vuoksi eksytettävissä rikollisuuteen jossa todistettavasti on lapsille ja nuorille epäterveellisyyksiä jotka tulee rasitteeksi ureille ja yhteiskunnalle. Monet nuoret ovat niin paljon asioita ymmärtäviä, että pystyisivät kouluttamaan aikuisia vanhempiaakin ja papistolle IHMISYYTTÄ JA SIIHEN LIITTYVIÄ LAKEJA OPPEJA. Useimmilla nuorilla on ilman koulutuksia "mikä on oikein ja mikä on väärin" ymmärrys joka on parempi kuin papeille jotka heitä rikollisuuteen viekottelee....

      Yksikään lapsi ei ole uskontunnustuksen kaltaiseksi syntynyt
      joten
      rikollisuus sellaiseksi rikollisesti aivopesee....

      Kyllä, aikuistuneiden ja vastuun tuntoisten pappienkin pitäs luonnollisia selvyyksiä ymmärtää!
      "Joku" vaan tarvitsee rikollisuuden järjettömyyttä maailmaan....

    • kmjngbfcdxcd

      No niin!
      Nyt on Pirkko papille faktaa laitettu lapsikaste rikollisuudestakin.
      Jäämme odottamaan, mitä Pirkko pappi haluaa seuraavaksi tietää!!!

      • nhbgvrdedsw

        laihaksi jäi pirkko-papia vastaukset...

        Ehkä tässä syy....
        Nämä tiedotkaan ei välttämättärikollisuuden pappejaakaan miellytä:
        http://historianet.fi/yhteiskunta/uskontojen-historia/jeesus-hammensi-valtaapitavia

        #Näistä tapahtumista ei ole historiallisia todisteita, mutta tutkijat eivät epäile Jeesuksen historiallisuutta. Raamatun lisäksi hänestä on mainintoja eri lähteissä ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta....#

        #Historioitsijoiden mukaan Jeesus syntyi todennäköisesti Nasaretissa, jossa hänen vanhempansa asuivat. Luukaksen ja Matteuksen evankeliumeissa mainitaan, että Jeesus syntyi Betlehemissä, minne hänen vanhempansa matkustivat väestönlaskennan vuoksi, koska Jeesuksen isä ”kuului Daavidin sukuun”. Asiantuntijat pitävät tietoa epäuskottavana. Jeesuksen syntymän aikoihin suoritettiin väestönlaskenta, mutta se oli paikallinen eikä koskenut Galileaa, jossa Nasaret sijaitsi. Historioitsijat eivät myöskään usko, että juutalaisten olisi pitänyt matkustaa kaukaiseen kaupunkiin, jossa heidän esivanhempansa olivat joskus eläneet. Roomalaiset suorittivat väestönlaskennan Palestiinassa veronkantoa varten, ja vain ihmisten senhetkinen asuinpaikka kiinnosti heitä. #

        #Jeesus ei siis ehkä ollut Daavidin sukua, mutta todennäköisesti hän arvosti suuresti Israelin legendaarista kuningasta, josta oli tullut juutalaisille vapauden symboli. 500 vuotta Daavidin kuoleman jälkeen hänen valtakuntansa oli luhistunut sisäisiin kiistoihin, ja suurvallat olivat heti valmiit iskemään kyntensä hedelmälliseen maahan. ...#

        jne...

        Olin erään kaupugin kahvilassa nauttimassa helteisenä aurinkoisena päivänä jäätelöä neljälle hengellä kalustetussa pöydän ääressä. Sain seuraa kahdelta tuntemattomalta, jotka pyysi kohteliaasti lupaa tulla samaan pöytään tilan puutteen vuoksi ja tietysti suostuin.
        Aikamme keskusteltiin ja tutustumisemme johti siihen että esittelimme itsemme toisillimme. Olin joutunut kahden Jeesuksen (nimisen) kanssa saman pöydän ääreen. Toinen oli suutari ja toinen torikauppias.

        Ottaen huomioon tiettyjä selvyyksiä, niin varmaa on, että ihmisiä petetään työtä vieroksuvien keinottelijoiden toimesta. Esimerkiksi yli 3500 lahkoon maailmassa jakaantunut rikollinen kristinusko historiallaan, opeillaan, keskenäisillä riidoillaan, herra jumalinaan, valehtelevine pappeineen, uskon varjolla rikollisuuttaan kieroillen rikollisuutta yllä pitävänä maailman ihmisyyden sielunvihollisuudellaan on niin kaukana totuudesta valheellisuuksineen, etteivät he ainakaan samaa jumalaa palveleva ja jos, niin sillä jumalalla on helevetin suuret saatanan sarvet!

        Lasten ja nuorten kouluttamiset kristittyjen opeilla pitäs Lailla kieltää. Ei kaikki kristityt ole rikollisia, mutta, rikollisiksi rikollisuuden opein aivopestyjä saatanan enkeleinä esiintyviä sairaita, ihmisyydestään luopuneita järjettömiä.
        Mietin usein, millä nimellä ihmisyydestä luopuneita voisi heitä loukkaamatta kutsua, jos kutsuu lampaiksi tai elukkojen nimillä niin pilkkaa lampaita ja elukoita sillä he eivät olet rikollisiksi aivopestyjä.

        herra vapaata ja rauhaa ihmisille...

    • Rehellinen.Aikuinen

      Kirkon tuputtama uskonto riparilla saastuttaa ihan oikeasti aivotoiminnat. Riparin jälkeen osa nuorista uskoo ihan oikeasti jumalaan ja jesseen. HEH HEH HEH
      Rahan takia kirkko aivopesee nuoria uskoon. Kirkko elää näiden nuorien rahoilla (kirkollisvero).

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6123
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3886
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2254
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1880
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1333
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      959
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      36
      901
    Aihe