http://nikokauko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216694-kaikki-pelkaa-donald-trumpia
Parjattu Trump on todennäköisesti askel parempaan
Donald Trump on yhdysvaltalainen nationalisti, joka vastustaa "vapaakauppaa" ja globalisaatiota. Hän on isolationisti, joka on kyseenalaistanut NATO:n ja USA:n maailmanpoliisin rooliin ja todennut, ettei velkaisella USA:lla ole enää varaa käsistä ryöstäytyneeseen imperialismiin. Lisäksi Trump on luvannut muuttaa mm. Euroopan pakolaiskriisin aiheuttanutta USA:n sotaista ulkopolitiikkaa järkevämpään suuntaan, hän vastustaa triljoonien tuhlaamista Lähi-Idän "pakkodemokratisoimiseen", jonka tuloksena on syntynyt romahtaneita valtioita, joiden jättämiä valtatyhjiöitä täyttävät mm. ISIS ja muut terrosristijärjestöt. Trump on myös luvannut rakentaa Meksikon kustannuksella paljon parjatun muurin USA:n ja Meksikon rajalle rajoittaakseen laitonta maahanmuuttoa ja huumevirtaa Meksikosta USA:han. Muuriin hän on sanonut jäävän ison oviaukon, josta siirtolaiset pääsevät kyllä tästedeskin sisään USA:han, mutta tästedes vain laillisesti.
________________________________
On aika outoa ajatella että vain yksi mies valtaan tullessaanvoi kääntä koko maailman
historian, mutta päässeekö toteuttamaan visioitaan jää nähtäväksi?
Usassa on perinteenä tappaa ne jotka taistelevat todellisen demokratian puolesta
siellä demokratia on köyhien alistamista rikkaiden vallan alle, eikä siitä haluta luopua..
USAn pressan vaikutus?
suapasnäkee
2
92
Vastaukset
- torville.vastausta
Nyt voi Trumpia kehua, kun Putinkin kehui, voi teitä IPUloisia perseennuolijapiipertäjiä saatanan paskantunkion alimmaiset limalötköruikkupaskat perkele.
- lieroa
Onko Putin kehunut Trumpia, en tiennytkään, laita linkki.
Tuo loppu sopinee parhaiten itseesi ja omaan porukkaasi,
IPUlaiset ei moiseen vajoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1634934Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121499
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s81143Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739