Mitä on rakkaus?

-järjen veit, sanotaan laulussakin

Rakkaus on tunne joka vahvistuu. Luulin eilen ettei voi enempää rakastaa ja tänään tiedän olleeni väärässä

Lueskelin pari päivää sitten Platonia. Näyttäisi siltä, että rakkaus on sitä, että kun isket silmäsi johonkin naiseen niin myös jumalatar tai divine rakkaus alkaa kiinnostua samasta kohteesta. Eli rakkaus on sitä, että on olemassa joku kolmas osapuoli, joka alkaa rakastaa, himoita tms. silmiesi halun kohdetta.

En lukenut sen enenpää, mutta näyttäisi siltä, että rakkaus on aina kolmen kauppaa ja ehkä neljännen korvapuusti?

Maailmankaikkeuden perusolemuksen lähtökohdista tarkastelutuna, rakkaus olisi subjektin suurinta yksinäisyyden kumoamista.

Jos siis olisi tyhjyys jossa olisi subjekti ilman mitään "keskusteluseuraa", se olisi äärettömän tylsää pidemmän päälle. Tarvitaan siis toinen subjekti tämän yksinäisyyden poistamiseen. Subjektien alkuperä taas onkin elämän suuria kysymyksiä. Ja subjektin "elämä" onkin perusteemana maailmanuskonnoissa.

Olisiko subjekti ikuinen, onko niiden määrä vakio. Subjektin voi tässä myös käsittää sieluna, vaikkakin sielu liittyy dualismiin ja subjektin ja aineellisen maailman keskinäiseen suhteeseen.

Dualistisessa mielessä voi kysyä mikä sielu olisi. Jotain sen olemuksesta voi yrittää selvittää vertaamalla ajatelutua maanpäällistä sielua ja sielua ilman dualistista vuorovaikutustaan materiaan eli ajateltua aineetonta sielua. Jos dualistinen sielunvaellus on asian tosilaita, kuten kaiken intuition mukaan onkin, ainakaan maanpäälliset muistot eivät kulje sielun kiertokulun maanpäällisten vaiheden "välillä". Tässä mielessä voidaan palata kysymykseen sielun eliniästä, jos sielun eliniät olisivat ikuisia, pitää kuitenkin pohtia itse ajan olemusta joka voidaan tietenkin käsittää kausaliteettisena tapahtumasarjana ja tämän tapahtumasarjan subjektiivisena ja subjektiivisesti koettuna kestona (joka riippuukin subjektin ajantajun nopeudesta, joka kuitenkin on pelkästään suhteellista subjektin omaan tietoisuuden "nopeuteen". Tämä herättääkin ajatuksen että subjektin tietoisuuden nopeus on suhteelista toiseen subjektiin, toisin sanoen vuorovaikutuksen nopeutta. Asiaa voisi käsitellä enemmänkin vaikkapa siltä kannalta että jos toinen ajattelee todella nopeasti ja toinen todella hitaasti, niin vuorovaikutus ei onnistuisi, ja täytyykö subjektien välillä olla siis jokin tietoisuuden nopeuden synkronisaatio eli yhtenäisyys.)

Mikä siis olisi sielun ikä jos sillä ei olisi muistoja, toisinsanoen jos sielulla ei olisi muistia, ei olisi mitään mikä määrittäisi (kausaliteettista) aikaa, koska jos olisi pelkkä subjekti ei olisi mitään muuta joka "muistaisi" kausaliteetin (seuraamusketjun). Tämä johtaa päätelmään että jos subjektilla ei ole (kausaliteettista) muistia, ei ole myöskään olemassa aikaa, joten on sellaiset asiat kuin sielun ikä tai ikuisuus tai ajallinen menettävät järkevyytensä ja olemassa olonsa käsitteinä. Toisin sanoen tällöin kysymys siitä onko sielu ikuinen, on merkitysetön ja tyhjänpäiväinen.

Järkihän perustuu pitkälti maskuliiseen kausaliteetti-järkeilyyn ja materiaaliseen maailmaan. Jos ajatellaan subjektia (tai vaikkapa sielua) ilman materiaalista maailmaa, ja jos sielu on tylsistynyt ja yksinäinen, kausaliteettisesti ajatellen vuorovaikutus toisen subjektin (tai vaikkapa sielun) poistaisi tylsyyttä ja yksinäisyyttä. Tylsyys ja yksinäisyys kuitenkin ovat tunteita. Onhan tunteillakin kausaliteetti, mutta siinä mielessä ne eivät ilmeisesti ole kausaliteettisia että aiemmat tunteet määrittäisivät tulevat tunteet materiaalisen kausaliteetin mielessä. Eli tunteilla ei vaikuttaisi olevan muistia. Tässä mielessä tunteet merkitsevät vain "nyt ja tässä".

Subjektin (tai sielun) filosofisessa tarkastelussa eniten hämmennystä aiheuttanee subjektien määrä. Jos subjekteja on yhtenä hetkenä tietty määrä, mutta aineettoman maailman ulkopuolella niillä ei ole ikää (tai aikaa) (edelliset päätelmät), ei ole mielekästä yrittää selvittää subjektien määrän mahdollista vaihtelua, koska vaihtelu on aika sidonnainen kausaliteetti-tekijä, ja kausaliteettisen ajan puuttuessa ei voi myöskään määrittää aikasidonnaista muutosta tai tekijää.

On siis tunteva subjekti (tai sielu) joka tarvitsee yksinäisyyteensä ja tylsyyteensä toisen subjektin (tai sielun). Subjektit kuitenkin ovat erilaisia (sieluen erilaisuuden perusta olisi myös oma tarkasteluaiheensa), ilmeisesti oikeanlaisten subjektien kohtaaminen herättää tarpeeksi suuria tunteita joka herättää suuren rakkauden tunteen, tylsyyden ja yksinäisyyden kumoutuessa, kun subjekti (varmaankin muutkin maanpäälliset sielut lajista riippumatta kokevat rakkautta) kokee koko tietoisuutensa, maailmansa ja tunteidensa vuorovaikutusta ja näin kokee kokonaisvaltaista iloa. Kaikkien subjektien välillä tälläista vuorovaikutusta ei kuitenkaan tapahdu, siksi rakkaus vaatii oikeanlaiset subjektit (tai sielut) pareiksi.

Muutamia ajatuksia tunteellinen rakkaus nimimerkille tai pieni saarna tämä on , mitä olen oppinut intterneetin ihmeellisestä maailmasta.

Sielut ei ole koskaan syntyneet, eikä sielu voi kuolla.

"Alussa" oltiin yhtä sielujoukkoa,sitten osa sieluista halusi kokea fyysisyyttä ja täällä ollaan.

Sielut jotka lankesi joutuu syntymään aina uudestaan tänne planeetalle, kunnes ovat oppineet läksynsä.

on lukuisia rinnakkaismaailmankaikkeuksia, ei kuitenkaan ääretön määrä.

on olentoja jotka kulkee ajassa eteen ja taakse ja manipuloi todellisuutta haluamaansa suuntaan.

kaikki on illuusiota ja edessämme vain siksi että oppimisimme. Mm hyveitä käytännön elämässä ja yksinkertaisia perustotuuksia kuten niität mitä kylvät..

tosiolevaista on ajatusmuodot, thought forms.

no siinä saarnaa yhdelle päivälle.

ps. Voin olla väärässä joka kohdassa, mutta näihin olen itse päätynyt..