Kirkolla hurjasti viinaostoksia

Keitos.jo.kuohuu

Olen eronnu kirkosta, kun Mäkinen alkoi kirkkoa osaltaan homoattaan. Minä en maksa noitten rosvojen ja huijareitte laskuja, sitä näyttää kirkkokin olevan.
Jokainen maksaa normaalien verojen kautta näitä viinalaskuja. 960milj euroa tulee vain kirkollisveroista ja noin 500 milj tulee valtion budjetista.

"Arkkipiispa osti kello 6.45 vodkaa, Askolalla kosteita lounaita.
Viiniä on nautittu veronmaksajien piikkiin muuallakin kuin ehtoollisella. Onko kirkonkin edustettava alkoholin avulla?.
"Huhtikuun 10. päivä vuonna 2014 arkkipiispa Kari Mäkinen nousee seurueineen varhain aamulla Pietarin junaan Helsingissä. Matkan tarkoitus on vierailu Inkerin kirkossa ja Venäjän ortodoksisen kirkon Pietarin hengellisessä akatemiassa.


"Piispojen leirit
Saariselän legendaarinen hiihtokeskus sijaitsee valtatie 4:n varrella, 30 kilometriä Ivalosta etelään. Saariselkä on hieman varttuneempien Lapin matkailijoiden suosiossa, nuorempia vetävät enemmän Levi ja Ylläs. Saariselällä on monien suurten yritysten ja järjestöjen majoja, siellä voi edelleen törmätä yhteiskunnan silmäätekeviin.
Arkkipiispan erityisavustajan luottokortti viuhui keväällä 2014 Saariselän tunturikylän Alkossa. Hinta 243 euroa.
Arkkipiispan erityisavustajan luottokortti viuhui keväällä 2014 Saariselän tunturikylän Alkossa. Hinta 243 euroa.

Myös kirkon johtoa Lappi kiinnostaa. Piispat ovat viime vuosina lentäneet Lappiin keväthankien aikaan "neuvotteluviikolle" tai "hiihtoleirille".

Pelkällä hengen ravinnolla eivät piispatkaan Lapissa pärjää.

Arkkipiispan erityisavustajan luottokortti vinkui keväällä 2014 Saariselän tunturikylän Alkossa. Yhdeksän pulloa viiniä, kolme hanapakkausta viiniä ja neljä olutpakkausta. Yhteensä 18 litraa viiniä. Hinta 243 euroa.

Evankelis-luterilaisella kirkolla on 11 piispaa. Piispojen neuvotteluviikoilla on mukana myös muun muassa erityisavustajia. Saariselällä seurueeseen kuului 12 henkilöä. Seurueen majoitus Tievatuvalla maksoi veronmaksajille noin 4 800 euroa."

Äkäslompolon Alkossa. "Seitsemän tunturin kylän" pitkäripaisesta napattiin tällä kertaa piispojen ja seurueen nautittavaksi viisi hanapakkausta viiniä eli yhteensä 15 litraa. Parin kestopakkauksen kera ostokset maksoivat 154,50 euroa. 14 hengen seurue yöpyi hotelli Ylläs Saagassa, kustannukset noin 9 500 euroa.

Piispojen seurue on vieraillut toki muuallakin kuin Lapissa, muun muassa Noormarkussa. Siellä yövyttiin Ahlströmin ruukilla, majoituskustannukset noin 9 200 euroa. Noormarkkuun ostettiin vain parisenkymmentä viinipulloa ja konjakkia."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061821695674_uu.shtml

5

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirkko.mennyt.alas

      Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi MTV:lle, että kirkko on varautunut kielteisen päätöksen saaneiden suojelemiseen.

      Tampereen piispan Matti Revon mielestä heitä on tuettava asian saamiseksi ”uuteen käsittelyyn” – tapauksiin pitää perehtyä ja annettava asiantuntevaa apua. Kirkolla lienee myös varoja muun muassa asianajajien palkkaukseen.

      Repo teki kummallisen rinnastuksen: Olisiko punakaartilainen ammuttu Tuomiokirkon alttarille vuonna 1918, jos hän olisi sinne paennut? Tuskin, mutta eihän poliisi turvapaikanhakijoita yritä ampua. Sen velvollisuus on palauttaa – virallisen tutkinnan jälkeen – kielteisen ratkaisun saaneita.

      Arkkipiispa sanoi tammikuussa, että hänellä ”on hätä siitä, millä tavalla voidaan tukea ja auttaa niitä, jotka hengenhädässä ovat lähteneet pakoon”. Siitä on jo jotenkin huolehdittu. Esimerkiksi Punainen risti palkkasi tehtävään 8 000 henkilöä. Tuen ja avun kuluarvio tälle vuodelle on noin miljardi euroa (IL 9.4.).

      Ylen alueuutisissa (8.3.) Mäkistä huoletti ”Euroopan rajojen sulkeminen”. Hänen mielestään ”kirkon tehtävä on rakentaa rauhaa kristittyjen ja muslimien välille”. Mutta miten se on Suomen kirkon kontolla?

      Helsingin piispa Irja Askola luovuttaisi seurakuntien tiloja – ei tosin kirkkoja – muslimien käyttöön: ”Demokraattisessa yhteiskunnassa ihmisillä pitää olla mahdollisuus uskonnon harjoittamiseen.”

      Pääsiäissunnuntaina tapettiin Pakistanissa täsmäiskulla kymmeniä kristittyjä, joista 29 lapsia.

      En ole havainnut piispojen näistä asioista huolestuneen.

      Helsingin edellinen piispa Eero Huovinen arveli (HS 26.3.), että luterilaiset voisivat oppia katolilaisilta keskittymistä kirkon ydinsanomaan, evankeliumiin Jeesuksesta Kristuksesta. ”Onko katolinen kirkko tässä jo lähempänä Lutheria kuin me modernit ja vähän maallistuneet luterilaiset?”

    • Nyt.politikoi

      Kirkko saattaa kirkon asemaan.
      Vasemmistolaisia alkaa karsimaan, ihan arkkipiispasta alkaen.
      Ilmankos Halonenkin oli hiplakkana, ja kehoitti liittymään kirkkoon,
      kun itsekkin niin teki, sanoi taannoin medialle.

    • juottolan-piispattaret

      Johan sen näkee naamasta, kuka pappi tai piispa on juoppo. Askola ja Imatran piispatar on kuin kaksi halkeamispisteessä olevaa viinimarjaa ... joita Mäkinen hoivaa ...

      Tyhmät suomalaiset, miksi maksatte näiden jumaltarten juomiset, ei taivaaseen tarvitse aneita

      eroakirkosta.fi

      Valtio maksaa hautaamisestasi kirkolle. Et jää vainaaksi maan päälle. Älä sitä pelkää.

    • Homokirkko

      Kannatti erota kirkosta. Nekin sataeuroiset laittaa hyödyllisempään.

    • sierjeg

      Piispa vihaa omia kansalaisia, meidän pitäis kokonaan uhrautua musliimien elätämiseen antaa kaikki ja antaa piispan rauhassa ostaa ja juoda verorahoilla ostettuja viinoja! Mitähän piispa vielä haluais että olis tyytyväinen, jumalan sanan varjossa voi tehdä mitä vaan!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      26
      5143
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3583
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3482
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      22
      3375
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2970
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2710
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      17
      2389
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2380
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2195
    10. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      38
      1886
    Aihe