Petri Paavola on joutunut puolustuskannalle

PaavolaJatkaaEksytystä

Petri Paavola on osoitettu lisäävän Raamatun opetuksen päälle asioita, joita ei ole Raamatussa. Hän suorastaan vääristelee Raamattua.

Petri Paavola palaa takaisin aiemmin käsittelemäänsä teemaa Mekisedekistä uusimassa artikkelissaan 'Melkisedek kuningas ja pappi'. Paavola jääräpäisesti pitää kannastaan kiinni, että Raamattu kertoisi vain jotain vertauskuvallista Melkisedeksistä, koska Paavola ei pysty hyväksymään sitä Ramaatun ilmoittamaa totuutta, ettei Melkisedekillä ole ollut koskaan äitiä eikä isää, ei päivien alkua eikä loppua.

Raamattu itse asiassa kertoo, että Melkisedek oli Jeesus, koska vain kolmiyhteinen Jumalamme on ollut aina olemassa. Raamattu kertoo, että Melkisedekiä tulee verratan Jumalan Poikaan, mikä selvästi kertoo, että Melkisedek oli Jeesus (Hepr 7:1-3) ja sen takia Jeesus on ylimmäinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan.

Paavola puhuu puppua seuraavasti: "Kun Raamattu sanoo ettei Melkisedekillä ollut isää, ei äitiä eikä sukua ja päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka oli Jumalan Poikaan (verrattava), joka pysyy pappina ainaisesti, niin tämä tulee ymmärtää hengellisesti, eli kirjaimellisesti, mutta hengellisen ymmärryksen mukaan.. .. Ei päivien alkua eikä elämän loppua ei tarkoita ettei Melkisedekillä olisi ollut ollenkaan biologisia vanhempia tai ettei hän olisi kuollut koskaan, vaan sitä ettei Melkisedekin suvusta eikä hänestä ole merkintää sukuluettelossa. Melkisedek saattoi olla orpo, joka oli jollakin tavalla menettänyt vanhempansa.. ..Melkisedekillä oli biologiset vanhemmat, mutta hän oli jäänyt jostakin syystä isättömäksi ja äidittömäksi, jota emme tiedä."

Paavola on ottanut aseekseen kielianalyysin. Hän hakee mielensä mukaista oppia alkukielen sanojen merkityksestä tavalla, joka vie harhaan. Paavolan johtopäätökset ja selitykset eivät vastaa sitä, mikä on ollut Raamatun alkuperäinen tarkoitus.

Petri Paavola ei osoita minkäänlaista kautumusta ekstysyksen synnistä. Petri Paavola on vääristellyt Raamattua, kumonnut Vanhaa testamenttia ja niin opettanut. Petri Paavolaa tullaan kutsumaan taivasten valtakunnassa kaikkein pienimmäksi. Jos ette noudata Petri Paavolaa paremmin Jumalan tahtoa, niin ette pelastu taivaaseen (Mt 5:17-20, 7:21-23, 2 Piet 3:15-16). Kuka Paavolaa menee uskomaan, niin saa sitä, mitä ansaitsee.

26

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KehoituksenSanaaKaikille

      Yleisesti, mietittäväksi tälläistäkin:

      Nämä keskustelut johtavat useimmiten harhaan.
      Parasta olisi tutkia omaa sydämentilaansa ja keskittää katseensa yksin Kristukseen.
      Ei niinkään täälläkin esiintyviin keskusteluihin, sillä jos näitä juttuja liikaa alkaa lukemaan, on vaara, että menettää sen sinapinsiementäkin pienemmän uskonsa.
      Niin kummallisia nämä jutut ovat.

      Jeesus on tie.
      Hän on lammasten ovi käydä taivaallisiin.

      Uudestisyntynyt Jumalan lapsi on uusi luomus, katso, mikä vanhaa on, on kadonnut ja uusi on sijaan tullut.

      Se uusi ihminen, uudestisyntynyt käyttäytyykin hiukan eri tavalla kuin ns maailman lapset ja olisi hyvä, jos täällä yksikin uskovainen kirjoittaa, käyttäytyä sen kutsumuksen arvon mukaisesti.
      Ei siis kaiken aikaa heitellä lokaa ja leikkiä kuralammikossa.

      Kehoitan: -Ole ja käyttäydy lähdekristityn tavoin.

      Kuralammikossa jos ja kun räpiköi, niin vesi on ilman muuta sameaa.

      Lähdekristitty on ja pysyy ja käyttäytyy lähdekristittynä, eli hänen tarjoamansa vesikin on puhdasta, kirkasta ja selkeää.
      Täynnä totuutta ja täynnä armoa, täynnä iloa ja täynnä rauhaa, jotka hän on lahjaksi Herraltaan saanut.
      Kuin myös täynnä rakkautta, kärsivällisyyttä, itsehillintää, pitkämielisyyttä, laupeutta.

      Ylhäältä tuleva viisaus on ensinnäkin lempeä.... puhdasta...täynnä hyviä hedelmiä.

      Alhaalta tuleva viisaus taas on riitaisaa...apostoli sanoo sitä riivaajien viisaudeksi.

      Ole Kristuksen palvelija ja palvele iloiten Herraasi.

      • Pahalta tuntuu nyt palauttaa sinut maan pinnalle.

        Jeesuksen tarina on kopio aikaisemmista, eikä kukaan aikalainen viitsinyt kirjata koko tyypistä yhtään mitään muistiin. Kyseessä on siis satu, joten uskotte selvään epäjumalaan. Karkeasti sanottu, mutta tosiasioille ette voi mitään.


      • lklklklklkklklkl

        Suomi 24 keskustelupalsta on hyvä paikka käydä julkista keskustelua raamatunopettajista. Petri Paavola on ollut aika kärkevä arvostelemaan torontolaisia ja onkin osittain ollut oikeassa kritiikinsä kanssa.

        Mutta kun Paavolan omiin opetuksiin perehtyy, niin sieltä löytyy lipeväkielinen fariseus, joka vain ampuu muita eikä itse opeta yhtään paremmin. Paavolan doktriinitehdas on pahaa ekstytystä myös. Jumala tuomitkoon Petri Paavolan.


    • alfa123om2222

      Satuin eilen lukemaan Hare Krishna liikkeen kirjaa Bhagavadgita ja sen johdannossa oli elävä kuvaus Melkisedekin pappeudesta ja paljastettiin asioita, joita en tiennyt Melkisedekin järjestyksestä.

      Näyttäisi siltä, että pääpaino oli siinä, että uhrit eivät olleet tuossa pappeudessa eläinuhreja, vaan symbolisia tai huulten hedelmää. Sekä Leipää ja viiniä. Apostoliset Isät teoksessa on Barnabaan kirje, joka kertoo myös kaikkien VT:n uhrien olleen symboleita, jotka viittasivat Kristukseen.

      Eli on muitakin lähteitä kuin raamattu, joissa otetaan kantaa Melkisedekin järjestykseen. Tosin ei käytetä nimeä Melkisedek, mutta rivien välistä on luettavissa että on kyse samasta asiasta.

      Raamattu on yksi solmu pelastusköydessä, joka muodostuu kaikista pyhistä kirjoituksista. Pelkästään raamatun varassa ei voida oikeastaan paljoa tietää, vaan olla vain vaiti niinkuin sanotaan vaikeneminen on kultaa.

      Melkisedekin järjestys tarkoittaa siis eläinuhritonta Jumalan, Korkeimman palvomista. Erään käsityksen mukaan. Apostoli Paavalille ja Barnabaalle tuli kuitenkin riita jostakin syystä johtuen ja Barnabaan kirje ja oppi siitä, että Kristus oli ainutkertainen uhri on jäänyt historian hämärään. Eikä muita uhreja tarvita?

      • sdfsdfsfd

        Raamattu sanoo, ettemme saa perehtyä vääriin uskontoihin.


      • näin.on
        sdfsdfsfd kirjoitti:

        Raamattu sanoo, ettemme saa perehtyä vääriin uskontoihin.

        Petri Paavola muuten on lukenut paljon koraania. Hän kirjoittelee koraanista yksityiskohtaisesti.


      • Imaami.Imee.Munaa.69
        näin.on kirjoitti:

        Petri Paavola muuten on lukenut paljon koraania. Hän kirjoittelee koraanista yksityiskohtaisesti.

        Petri Paavola on kohta täysinoppinut imaami...


      • tympeähelluntai
        sdfsdfsfd kirjoitti:

        Raamattu sanoo, ettemme saa perehtyä vääriin uskontoihin.

        Raamattu sanoo:etsi viisautta,etsi tietoa,etsi ymmärrystä.. Oletko kuullut sananlaskujen kirjasta? Ei Jumala käske meitä olemaan tietämättömiä tampioita mitä toisin uskoviin ja ajatteleviin tulee vaan päinvastoin! Ihmiset ovat maalailleet pirullisia pelonsekaisia kuvia siitä,että mikä on sallittua ja mikä ei! Esim.eräässä helluntaisrkssaoi allalla vahvasti asenne,että aloitti uskossa ja lopetti Helsingissä..hohhoijaa! Sama päti toisinuskoviin-tynnyrissä ollaan vaan,kuin sillit suolassa!


    • nikke.ali.paino

      Kes jussihan vois katsoa, miten asia on alkukielellä ilmaistu, tai ainakin kreikaksi.

    • kljkjljkkkpjo

      Petri Paavola on tainnut joutua homojen tähtämeen ilmeisesti artikkeleidensa ansiosta.

      Melkisedek ei voi olla Jeesus sillä Melkisedekillä ei ollut isää mutta Jeesuksella on aina ollut isä.

      • m..o.t

        Raamattu tarkoittaa tällä asialla sitä, ettei Melkisedek ollut syntynyt äidistä isä siittämänä. Sen takia hänellä ei ole ollut sukua.

        Isä Poika ja Pyhä Henki on yksi Jumala. Jeesus oli Jumalan Poika tarkoittaen, että hän oli ihmiseksi syntynyt Jumala.

        Heprealaiskirje kertoo, että Melkisedek oli Jeesus.


      • kjjiului
        m..o.t kirjoitti:

        Raamattu tarkoittaa tällä asialla sitä, ettei Melkisedek ollut syntynyt äidistä isä siittämänä. Sen takia hänellä ei ole ollut sukua.

        Isä Poika ja Pyhä Henki on yksi Jumala. Jeesus oli Jumalan Poika tarkoittaen, että hän oli ihmiseksi syntynyt Jumala.

        Heprealaiskirje kertoo, että Melkisedek oli Jeesus.

        Paitsi että Hebrealaiskirje ei kerro mitään tuollaista. Sinulla on vaan luetun ymmärtämisvaikeuksia.


      • m..o.t
        kjjiului kirjoitti:

        Paitsi että Hebrealaiskirje ei kerro mitään tuollaista. Sinulla on vaan luetun ymmärtämisvaikeuksia.

        Heps. 7: 1.
        3. jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava - hän pysyy pappina ainaisesti.

        Ja Biblia:

        7:3 Ilman isää, ilman äitiä, ilman sukua, ja ei hänellä ole päiväin alkua eikä elämän loppua; mutta hän on Jumalan Poikaan verrattu ja pysyy pappina ijankaikkisesti.

        KJV:

        3 Without father, without mother, without descent, having neither beginning of days, nor end of life; but made like unto the Son of God; abideth a priest continually.

        Tämä Raamatun ilmoitus tarkoittaa sitä, että Melkisedek oli Jeesus. Minulla ei ole ymmärtämisen vaikautta tämä asian suhteen.


      • hjnmhkj

        Hebrealaisjkirje ei kerro, että Melkisedek olisi Jeesus. Sinulla on luetun ymmärtämmisvaikeuksia.


      • Setä.neuvoo

        "Jumalan pojalla" tarkoitetaan joissain kohdissa enkeleitä, jossain Jeesusta. Jos käännöksessä enkeliä tarkoittava kohta on isolla alkukirjaimella, esim. "the Son of God", niin silloin käännös on johdatellut vääriin johtopäätöksiin?


      • Setä.neuvoo
        Setä.neuvoo kirjoitti:

        "Jumalan pojalla" tarkoitetaan joissain kohdissa enkeleitä, jossain Jeesusta. Jos käännöksessä enkeliä tarkoittava kohta on isolla alkukirjaimella, esim. "the Son of God", niin silloin käännös on johdatellut vääriin johtopäätöksiin?

        Ehkä on syytä tähänkin keskusteluun mainita Heb 1, jossa verrataan Jeesusta ja enkeleitä:

        http://biblehub.com/pr38/hebrews/1.htm

        Enkeli-sana on erikoinen sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Se voi tarkoittaa lähettilästä, varsinkin viestintuojaa, mutta myös enkeliä.

        http://biblehub.com/hebrew/4398.htm

        http://biblehub.com/lexicon/hebrews/1-5.htm
        http://biblehub.com/greek/32a.htm

        Ilmestyskirjan 2-3 luvuissa puhutaan seurakuntien /kirkkojen "enkeleistä". Näitä on selitetty eri selittäjien toimesta kovin eri tavoilla. Ilmestyskirjassa puhutaan myös Jumalan seitsemästä hengestä.


      • Setä.neuvoo
        hjnmhkj kirjoitti:

        Hebrealaisjkirje ei kerro, että Melkisedek olisi Jeesus. Sinulla on luetun ymmärtämmisvaikeuksia.

        Vanhan testamentin puolella "Herran enkeli" kun ilmestyi, niin minun käsittääkseni siinä on Jumalan itsensä ilmestymisestä kysymys - kuin enkelin hahmoisena.

        Enkeleitä on nimitetty Jumalan pojiksi, jos oikein olen ymmärtänyt: 1. Moos 6.

        http://biblehub.com/pr38/genesis/6.htm

        Jossain mielessä Jeesus on Jumalan ilmestymistä "valkeuden enkelinä", mutta Jeesus on toisaalta (henkenä) Jumalan itse, toisaalta ihminen, näkymättömän Jumalan kuva. Eli näkökulmaa, nimitetäänkö enkeliksi - ymmärtämättä Jumalan inkarnaatiota, Jehovan todistajien tavalla. Vai ymmärretäänkö kaikki nämä.

        Pysyikö kukaan kärryillä?


      • neuvon.setää
        Setä.neuvoo kirjoitti:

        "Jumalan pojalla" tarkoitetaan joissain kohdissa enkeleitä, jossain Jeesusta. Jos käännöksessä enkeliä tarkoittava kohta on isolla alkukirjaimella, esim. "the Son of God", niin silloin käännös on johdatellut vääriin johtopäätöksiin?

        Setä neuvoo taas omiaan. Sedän syntien anteeksisaaminen on kielletty. Älkää kuunelko tätä. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14332752/uuden-liiton-aikana-tulee-myos-noudattaa-vtia#comment-85154066

        Mikään enkeli ei ole elänyt aina. Enkeleillä on aina jokin päivä jolloin ne on luotu. Jeesus on ollut aina olemassa, koska kolmiyhteinen Jumala on aina ollut olemassa.


      • Setä.neuvoo
        neuvon.setää kirjoitti:

        Setä neuvoo taas omiaan. Sedän syntien anteeksisaaminen on kielletty. Älkää kuunelko tätä. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14332752/uuden-liiton-aikana-tulee-myos-noudattaa-vtia#comment-85154066

        Mikään enkeli ei ole elänyt aina. Enkeleillä on aina jokin päivä jolloin ne on luotu. Jeesus on ollut aina olemassa, koska kolmiyhteinen Jumala on aina ollut olemassa.

        Sinäkö kiellät sen, että Jeesuksen kastetilaisuudessa esiintyi kolminaisuuden ilmestys?
        - Lihaan tullut valkeus, josta puhutaan Raamatun ensi jakeissa
        - Pyhä henki ruumiillisessa muodossa
        - Ääni taivaasta, tämä on minun rakas poikani.

        Kiellätkö sen, että Jumala ilmestyi Aabrahamille kolmena miehenä /hahmona?


      • Setä.neuvoo
        neuvon.setää kirjoitti:

        Setä neuvoo taas omiaan. Sedän syntien anteeksisaaminen on kielletty. Älkää kuunelko tätä. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14332752/uuden-liiton-aikana-tulee-myos-noudattaa-vtia#comment-85154066

        Mikään enkeli ei ole elänyt aina. Enkeleillä on aina jokin päivä jolloin ne on luotu. Jeesus on ollut aina olemassa, koska kolmiyhteinen Jumala on aina ollut olemassa.

        Olenko minä väittänyt, että jokin enkeli on elänyt aina?

        Etkö ymmärrä, että jos Jumala tahtoo sinulle ilmestyä nyt sarvipäänä hiilihanko kädessään, niin Hän voi luoda sellaisen hahmon heti ja ilmestyä puhumaan sinulle siinä?

        Moosekselle Jumala ilmestyi tulessa, joka ei kuluttanut pensasta.

        Ei pitäisi oman ymmärtämättömyytensä takia minusta luulotella jotain, ja syytellä minua sitten omista kuvitelmistaan, ollen väärän todistuksen lausuja.

        http://biblehub.com/pr38/exodus/20.htm


      • neuvon.setää
        Setä.neuvoo kirjoitti:

        Olenko minä väittänyt, että jokin enkeli on elänyt aina?

        Etkö ymmärrä, että jos Jumala tahtoo sinulle ilmestyä nyt sarvipäänä hiilihanko kädessään, niin Hän voi luoda sellaisen hahmon heti ja ilmestyä puhumaan sinulle siinä?

        Moosekselle Jumala ilmestyi tulessa, joka ei kuluttanut pensasta.

        Ei pitäisi oman ymmärtämättömyytensä takia minusta luulotella jotain, ja syytellä minua sitten omista kuvitelmistaan, ollen väärän todistuksen lausuja.

        http://biblehub.com/pr38/exodus/20.htm

        Setä, sinun syntisi on nyt paljastunut. En käytä aikaa väittelyyn miehen kanssa, joka on kadotuksen lapsi.


      • Setä.neuvoo
        neuvon.setää kirjoitti:

        Setä, sinun syntisi on nyt paljastunut. En käytä aikaa väittelyyn miehen kanssa, joka on kadotuksen lapsi.

        On aikakin sinun pellen jo häipyä ilveilemästä uskon asioilla.


    • kljkjouiuiio

      Melkisedekiä ja Jeesusta ei verrata Hebrealaiskirjeessä toisiinsa persoonina vaan heitä verrataan nimenomaan yhden tietyn ominaisuuden takia, joka käy ilmi tekstiyhteydestä.

      • näin.on

        Kun otetaan huomioon se, että Melkisedekillä ei ollut sukua, ei biologista äitiä, eikä biologista isää, ei päivien alkua, eikä päivien loppua, niin johtopäätös on se, että Raamattu tarkoittaa Melkisedekin olleen Jumalan Poika eli Jeesus. Maailmassa ei ole ketään muuta, joka on aina ollut kuin Jumala


    • moitsu

      kai niitä homoja kiinnostaa ku kai naimisissa oleva mies kirjottaa anaaliseksin vaaroistase vasta harhaa onkin.ei semmosessa jutussa kyllä kirkkautta ole

    • C..E..O

      Petri Paavolalla pyörii sama levy päällä. Uusin artikkeli on homoista. Raamattu kieltää homoparisuhteet. Asia on selvä. Mutta nyt näyttää siltä, että Paavola jatkaa tämän teeman käsittelya etsimällä kannattajia vahalla reseptillään, kun mies on osittautunut harhaoppiseksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6494
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3883
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3280
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      378
      1783
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1033
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      986
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      910
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      879
    Aihe