Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vieläkö muistat Kosovan sotaa ja sen...

Anti-impp

... 5000 muslimia ? Impperialistit (nato) puuttuivat Jugoslavian tapahtumiin aseellisesti v. 1999 ja verukkeena käytettiin muslimien joukkosurmia. Lopulta massiivisista joukkosurmista ei löytynyt todisteita kuten ei Saddan Husseininkaan osalta, jolloin Impperialisti käynnisti v. 2003 jälleen n. 5000 muslimin joukkosurmaan vetoavan kansainvälisen oikeuden vastaisen arabi-aggression, jolle ei näy vieläkään loppua.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kosovon_sota

Oikeisto-YLE oli innokkaasti laulamassa surkuttelua 5000 muslimin kohtalosta ja tukemassa impperialistien operaatioita kuten tänäänkin. Oikeisto-YLE ja "asiantuntijansa" eivät kuitenkaan enää tänään laske, paljonko Impperialisti on ehtinyt listiä muslimeja ristiretkellään mutta kansainvälisesti vahvistetaan, että Irakissa, syyriassa, libyassa tapettujen muslimien määrä on vähintään MILJOONA ja useita miljoonia pakolaisina.

Miksi oikeisto-YLE ei enää halua surkutella muslimien kohtaloa ?
Vaan on täysin rinnoin tukemassa impperialistien ristiretkipommituksia arabialueilla !!! Muslimien joukkosurmista tänään laisinkaan piittaamatta.

Siksikö, että nyt nuollaan pääimpperialistin persettä, oikein SSS-natsien voimalla !

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • proganda.mylly

      Kosovon sodan seurauksena pilkotut Jugoslavian osavaltiot liitettiin pikaisesti EU:hun ja ennen muuta Natoon. Näin ne saivat ikään kuin suojan Venäjää vastaan. Venäjä oli tuolloin heikko eikä ollut toipunut 90-luvun alun hajoamisjärjestelyistä. Nyt tilanne on muuttunut.

      Siinä missä USA teki kansainvälisestä oikeudesta piittaamatta yksipuolisia aggressioita arabialueilla ja väliamerikassa, on Venäjä pikku hiljaa ottamassa samoja valtuuksia. Venäjä siis kopio USAn toimintamallia ja napit ovat jo aika kirkkaasti Syyriassa vastakkain. USA on joutunut perääntymään.

      Valtamedia suomessa - joka on Nato-pauloissa - peittelee USA:n aggressioita mutta nostaa tikun nokkaan Venäjän tekosia. Tämä on tyylipuhdasta propagandaa eli nämä "pakolaisystävälliset" porrvarimme eivät todellakaan ole hyväntekijöitä, he ovat pommittajia mutta tekosistaan siis vaikenevat. Pakolaisaallosta eivät. Näin valtamedia pelaa propagandapeliään, talouskonkurssinsa keskellä. Tästä on nyt solidaarisuus kaukana, kun koko ajan valehdellaan.

      Oletko lähtenyt niiden leikkiin mukaan ?

      • uusi.kuvio

        Mitä valta (=vale, -nato) -mediamme ei kerro, on se, että Krimi oli venäjä vastaveto uudelle "kosovolle" eli naton uittamiselle Ukrainan kautta venäjän rajalle. Tämä on päivän selvä asia.

        Toinen aika mielenkiintoinen juttu on tietenkin SIIRTOMAA-sota, jossa venäjäkin on jälleen mukana Syyriassa ja vastapuolena on jälleen kerran USA, kähmintöineen kuten muistamme joskus Afganistanissa. Silloin Neuvostoliitto oli hajoamssa, nyt taas on toinen ääni kellossa, sillä valemediamme taisivat kertoa meille, että Venäjä on talouskaaoksessa, naton toimien seurauksena....


        oikeisto-YLE tänään:

        "Venäjä tuo superohjuksia Suomen rajalle – kantama jopa 400 kilometriä
        Venäjä vahvistaa sotavoimiaan lähellä Suomen rajaa. Leningradin sotilaspiiriin sijoitetaan kaksi S-400 ilmatorjuntaohjusjärjestelmää. 22.9.2016 "


      • ala.oppia

        Juuri nyt suomen äänestysikäisen nuorison kannattaa opiskella hartaasti, mitä tarkoittaa Paasikiven-Kekkosen linja .

        Se tarkoittaaa pähkinän kuoressa: Pitäkää Kokoomus poissa hallituksesta !


      • tuli-voimaa

        Näyttää siltä, että suomi on luopunut nk paasikiven-kekkosen linjsasta, aiva virallisestikin.
        Yle kertoi eilen, että Venäjä syyllistyy törkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin Syyriassa kun käyttää aika kovaa tulivoimaa ja USAn tukemat "kapinalliset" on ahdingossa.

        Kokoomuksen Ilkka Kanerva piti Venäjän vaalija farssina.


      • näinsemeni
        uusi.kuvio kirjoitti:

        Mitä valta (=vale, -nato) -mediamme ei kerro, on se, että Krimi oli venäjä vastaveto uudelle "kosovolle" eli naton uittamiselle Ukrainan kautta venäjän rajalle. Tämä on päivän selvä asia.

        Toinen aika mielenkiintoinen juttu on tietenkin SIIRTOMAA-sota, jossa venäjäkin on jälleen mukana Syyriassa ja vastapuolena on jälleen kerran USA, kähmintöineen kuten muistamme joskus Afganistanissa. Silloin Neuvostoliitto oli hajoamssa, nyt taas on toinen ääni kellossa, sillä valemediamme taisivat kertoa meille, että Venäjä on talouskaaoksessa, naton toimien seurauksena....


        oikeisto-YLE tänään:

        "Venäjä tuo superohjuksia Suomen rajalle – kantama jopa 400 kilometriä
        Venäjä vahvistaa sotavoimiaan lähellä Suomen rajaa. Leningradin sotilaspiiriin sijoitetaan kaksi S-400 ilmatorjuntaohjusjärjestelmää. 22.9.2016 "

        Venäjä on talouskaaoksessa ihan omien toimintojensa vuoksi.

        Jo Neuvostoliitto aikanaan hyökkäsi Afkanistaniin jo 80 luvulla.
        Ei siellä pärjännyt ja tuli häntä jalkonen välissä pois.


    • Eläke-Timpuri

      Naurattaa koko touhu. Jenkit ei suinkaan tuonneet vakautta Kosovoon . Toinen jo unohdettu juttu on Neuvostoliiton hajoamisen myötä tapahtunut Saksan yhdistyminen. USA lupasi silloin Venäjälle . Jos suostutte yhdistymiseen niin vastineeksi Nato ei laajene Venäjän suuntaan. Mitenkä on lupausten laita?En ihmettele ollenkaan kun Venäjä lisää valmiuttaan rajoillaan ,niin minäkin tekisin.
      Minulla jos olisi valta päättää Suomen asijoista niin pakotteet ja saarto Venäjää kohtaan loppuisi heti . Ilmoittaisin EU:lle ,että kyseessä on maan etu. Saarto vaikeuttaa elinkeinoja ja aiheuttaa suuria tappioita koska kauppa ei käy.

    • En-muista

      En sitten millään .

    • Imppaajale_tiedoksi

      Impperialistit po. imperialistit

      • konkurssi.kolokuttaa

        Eraknevatko impperialistien tiet Syyriassa?

        Näiet pääimpperialisti eli USA aikoo lopettaa "yhteistyön" Venäjän kanssa Aleppon tapahtumien seurauksena.

        Aleppon kapinallisethan olivat nimen omaan CIA:n poikii ja ja cian vihollinen piti olla isis. Nyt venäjä aikoo kuitenkin nitistää tämän cia joukkion ja sekös pääimpperialistia vituttaa.

        MUTTA TOSIAAN, tämä on vain jatkumoa pääimpperialistin jo v. 2003 ristiretkelle eikä loppua näytä tulevan, ei sitten ollenkaan. Vaikka impperialistimme on jo fiskaalisessa konkurssissa, kuten kätyrinsä EUkin


    • muslimiperseet

      Harmi kun Radovan Karadzid ei saanut jugoslavian muslimeita tuhkaksi, siinäkin on valehdeltu päin naaamaa että parta tutisee, muslimit aloittivat järjestelmällisen terroirin kosovossa ja muualla polttamalla kirkkoja ja tappamalla kristittyjä.
      Saatanan muslimit ovat aina terrorisoimassa kunnon ihmisiä.

      • 839

        Bosnian Serbijohtajat ei olleet mitään kunnon ihmisiä,kaukana siitä.


    • turha_vääristellä

      Mitä tuo aloittaja köpisee ?

      MM Rebreicassa SERBIT tappoivat yhteen läjään 8000 muslimimiestä ja nuorta poikaa kesällä 1995. Olisivat tappaneet lisää jos Nato ei siihen sekaantunut. Muslimeita tuli Suomeen pakolaisiksi silloin juuri Serbien aiheuttaman uhkan takia.

      Nuin pitkään sepustukseen luulis edes siteeksi mahtuvan totuuttakin mitä tuossa aloittajalla on.

      Niitä joukkohaudoissa olevia ruumiita siellä oli sitte tunnistamassa suomealinenkin turkija Ranta muistaakseni oli tutkijan nimi..Tai luitahan ne jo siinä vaiheessa olivat kun päästiin tunnistamaan dnata käyttäen .Omaisille kuitenkin yritetään tunnistaa ruumiit inhimillisyyden vuoksi.

    • ityvou

      TALOUDEN ”AMMATTITAPPAJA” PALJASTAA HALLINNAN KEINOT

      Yhdysvaltain imperiumi on rakennettu suurelta osin muilla kuin suoranaisilla sotilaallisilla keinoilla. Avainasemassa olivat kansainväliset konsultit, joiden avulla maailman ainoa supervalta on ottanut valvontaansa suuren osan maailman raaka-ainevaroista, muun muassa öljyn.
      Miten muuten kuin suoranaisella sotilaallisella interventiolla supervalta voi alistaa kehitysmaan käskyläisekseen? Pistämällä sen pihteihinsä talouselämän avulla.

      Taloudellisen hallinnan keinot paljastaa alan entinen sisäpiiriläinen John Perkins kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man. Hit Man tarkoittaa ammatti- tai palkkatappajaa ja se on Perkinsin oma luonnehdinta toimenkuvastaan, jota hän harjoitti bostonilaisessa kansainvälisessä konsulttitoimistossa nimeltä Chas. T. Main. Hän oli yhtiön pääekonomisti.

      Alun perin Perkins työskenteli Yhdysvaltain Kansallisen turvallisuuden virastolle NSA:lle, joka rekrytoi lupaavia bisnesmiehiä rakentamaan amerikkalaista imperiumia yksityisten yritysten avulla. Liikemiehillä ei ollut näennäisesti yhteyttä hallitukseen eikä ongelmien ilmaantuessa Yhdysvaltain hallitus olisi ollut vastuussa mistään.

      John Perkinsin työnä oli houkutella Yhdysvalloille strategisesti tärkeitä maita – Indonesia, Panama, Ecuador, Iran ja Saudi Arabia – ottamaan jättilainoja infrastruktuurinsa kehittämiseen ja pitää huoli siitä, että projektit tilattiin amerikkalaisilta yhtiöiltä. Maat valjastettiin niin hurjiin velkoihin, etteivät ne pystyneet niitä maksamaan ja siten ne joutuivat käytännöllisesti Yhdysvaltain kontrolliin Maailmanpankin ja muiden kansainvälisten luottojärjestöjen suosiollisella avustuksella.

      Amerikkalaisen Democracy Now!-radio-ohjelman Amy Goodmanin haastattelussa John Perkins kertoi, että ”talouden palkkatappajat” ovat viimeksi kuluneiden 30-40 vuoden aikana luoneet historian laajimman imperiumin. Keinoja on monia, mutta tyypillisesti aina ensin valitaan jokin kolmannen maailman maa, jolla on Yhdysvaltojen tarvitsemia resursseja, yleensä öljyä, mutta Panamassa kyse oli kanavasta.

      ILMOITUS
      Lainoista 90 %
      palautuu USA:han

      – Joka tapauksessa järjestämme tälle maalle valtavan lainan kansainvälisten luottolaitosten kautta. Yleensä prosessia johtaa Maailmanpankki. Sanotaan, että lainaamme miljardi dollaria. Yksi lainan ehdoista on se, että 90 prosenttia siitä palautuu takaisin Yhdysvaltoihin meidän suuryhtiöillemme, näille Bechteleille ja Halliburtoneille, Perkins kuvaili.

      – Nämä yhtiöt rakentavat lainoitettaville maille voimalaitoksia, valtateitä, satamia ja teollisuuspuistoja – isoja projekteja, joista hyötyvät pääasiassa rikkaat. Köyhät ja keskiluokka eivät hyödy näistä projekteista eivätkä lainoista, mutta heidän sosiaaliturvaansa leikataan velkaa maksettaessa.

      Kun monikaan kehitysmaa ei voi mitenkään selvitä lainoistaan, Perkinsin kaltaiset konsultit palaavat niihin ja vaativat vastikkeeksi jotain muuta. Esimerkiksi halpaa öljyä amerikkalaisille öljy-yhtiöille, jonka toimittamiseksi esimerkiksi Ecuador nyt tuhoaa sademetsiään.

      – Tätä me teemme ympäri maailmaa ja olemme tehneet toisesta maailmansodasta lähtien, ja nyt kontrolloimme suurinta osaa maailman raaka-aineista.

      Hyvä esimerkki politiikan ja talouden kietoutumisesta toisiinsa on John Perkinsin mukaan Yhdysvaltain 1960-luvun puolustusministeri Robert MacNamara, joka oli aiemmin Ford-yhtiön johtaja ja ministerikautensa jälkeen Maailmanpankin pääjohtaja.

      – Maailmanlaajuista imperiumia kontrolloivat hyvin harvat miehet. Kutsun heitä korpokraateiksi (corporatocracy). He ovat suurten yhtiöiden, pankkien ja hallituksen johtajia ja yleensä sama mies on tätä kaikkea.

      MacNamaran tehtävä kaikissa kolmessa roolissaan oli sama, edistää amerikkalaisen liike-elämän etuja, korpokratiaa.

      Tänään samassa roolissa on Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheney.

      Kermit Roosevelt
      konsultoi kaappauksen

      Politiikassa on saavutettu kiistattomia tuloksia. Maailman sadasta suurimmasta taloudesta 52 on yhtiöitä ja niistä 47 on amerikkalaisia.

      Talouden ammattitappajat astuivat John Perkinsin mukaan ensimmäisen kerran isoon rooliin Iranissa 1950-luvun alussa.

      Iranin pääministeri Muhammad Mossadeq oli demokraattisesti tehtäväänsä valittu, kun hän kääntyi öljy-yhtiöitä vastaan ja kansallisti niiden omaisuuden.

      Öljy-yhtiöt hermostuivat ja Yhdysvaltain oli tehtävä jotain. Kylmän sodan aikana ja ydinsodan uhan ollessa todellinen Yhdysvallat ei kuitenkaan voinut iskeä sotilaallisesti Neuvostoliiton naapuriin.

      – Joukkojen sijaan Iraniin lähetettiin Kermit Roosevelt, CIA:n agentti ja Teddyn pojanpoika, mukanaan muutama miljoona dollaria. Hän järjesti mellakoita, mielenosoituksia ja epäjärjestystä, ja lyhyesti sanottuna heitti Mossadeqin ulos ja palautti Shaahin takaisin valtaan.

      Shaahin Iranissa amerikkalaiset yhtiöt tekivät jättiurakoita ja valtavasti rahaa vuosikymmenten mittaan.

      • iyvoub

        – Samalla suututimme lukemattoman määrän ihmisiä. Vielä tänäänkin yksi syy Osama bin Ladenin vihaan on se, mitä me teimme Iranissa, huomautti Perkins.

        Saudi Arabia oli
        huippusaavutus

        Talouden tappomiesten suurimpana menestyksenä John Perkins pitää kuitenkin Saudi-Arabiaa.

        1970-luvun alussa öljynviejämaiden järjestö OPEC näytti lihaksiaan, vähensi öljyntuotantoa ja saattoi Yhdysvaltainkin talouden alamäkeen.

        – Valtiovarainministeriön edustajat tulivat minun ja muiden talouden ammattitappajien luokse ja vaativat suunnitelmaa, ettei tämä toistuisi. Me tiesimme, että Saudi-Arabia oli avainasemassa. Heillä oli enemmän öljyä kuin kellään muulla ja hallitseva kuninkaallinen Saudien perhe oli korruptoitunut.

        – Joten saimme aikaan sopimuksen, jonka mukaan Saudien kuningashuone investoi suurimman osan öljydollareistaan takaisin Yhdysvaltoihin ja niillä rahoilla amerikkalaiset yhtiöt rakentavat Saudi-Arabiaan suuria kaupunkeja keskelle autiomaata, voimalaitoksia, valtateitä, McDonald´seja, kaiken – Saudi Arabiasta rakennettiin länsityylinen valtio.

        Saudien kuningashuone sitoutui pitämään öljyn hinnan alhaalla ja amerikkalaisten saatavilla, ja amerikkalaiset sitoutuivat pitämään kuningashuoneen vallassa. Ja ovat pitäneet. Siitä huolimatta, että Osama bin Laden on tehnyt tekosensa saudirahoilla.

        Ja kyllähän saudit ovat investoineetkin Yhdysvaltoihin, arvioiden mukaan yhteensä 860 miljardia dollaria amerikkalaisiin yhtiöihin, joten he omistavat 6-7 prosenttia Yhdysvaltain talouselämästä. Pelkästään Bushin perheen ja heidän lähipiirissään olevien yhtiöiden bisneksiin saudit ovat sijoittaneet 1,4 miljardia dollaria.

        John Perkins kertoi olleensa yksi konsulteista, joka suunnitteli Saudi Arabiaa koskeneen rakennelman. Kuningashuoneelle sen myi todennäköisesti ulkoministeri Henry Kissinger, mutta laajan suvun yksittäisiä prinssejä piti taivutella muidenkin. Yksi heistä oli John Perkinsin haaste.

        – Hän oli todella konservatiivinen, ei halunnut nähdä maansa länsimaistuvan. Tiesin, että olin saanut haasteen. Hän teki sen minulle kuitenkin helpommaksi, sillä jokaisella New Yorkin, Bostonin tai Washingtonin vierailullaan hän halusi seuraa, kauniin sinisilmäisen blondin. Jos en sellaista pystynyt järjestämään, tapaamisen saattoi unohtaa.

        – Se oli niitä harvoja laittomuuksia, joita tein. Suurin osa työstäni taloudellisena ammattitappajana oli laillista. Sen, mitä teimme muille maille, ei pitäisi olla laillista, mutta se oli. Mutta parittaminen on laitonta ja sitä minä tein.

        Irakissa konsultit
        epäonnistuivat

        Saudi Arabian jälkeen vuorossa oli Irak. Mutta Saddam Husseinia ei saatu suostuteltua samanlaiseen diiliin kuin saudisukua. Häntä ei myöskään onnistuttu salamurhaamaan. Niinpä Saddam syrjäytettiin poikkeuksellisesti sotilaallisella miehityksellä.

        – Irakista oli tullut hyvin, hyvin tärkeä monesta syystä; strategisen sijaintinsa takia, se kontrolloi suurta osaa Lähi-idän vesivaroista ja tietysti öljyn.

        – Emmekä ole enää varmoja, voimmeko pitää saudit kontrollissa. Kuningashuone on menettämässä valtansa, osaksi juuri siksi, että se teki tämän sopimuksen lännen kanssa. Yksi keino suojautua oli ottaa Irakin öljyvarat kontrolliin.

        John Perkins yritti aloittaa kirjansa jo parikymmentä vuotta sitten, sillä hän ei pitänyt työstään eikä siitä, mitä Yhdysvallat teki.

        – Olen lojaali amerikkalainen ja uskon hyvin syvästi tämän maan perustajien perusperiaatteisiin. Mutta ajan kuluessa näin, miten petimme ne periaatteet, menetimme demokratian tajumme ja meistä tuli kapitalistinen korpokratia, imperiumi, imperialistinen maa.

        Lopullisesti hänet sysäsi liikkeelle 11. syyskuuta 2001. Se, mitä tapahtui, oli suoraa seurausta siitä, mitä talouden palkkatappajat olivat vuosikymmenten kuluessa saaneet aikaan, hän tunsi.

        – Tiesin, että jos emme tee jotain, joka kääntää maailman kurssin, tyttärelläni ei todennäköisesti ole tulevaisuutta eikä ainakaan hänen lapsillaan.

        Seksi, valta ja raha
        pyörittävät maailmaa

        Confessions of an Economic Hit Man on omistettu kahdelle entiselle Latinalaisen Amerikan presidentille, Ecuadorin Jaime Roldosille ja Panaman Omar Torrijosille, jotka kumpikin toteuttivat maissaan sosiaalisia uudistuksia ja vastustivat Yhdysvaltain ylivaltaa. Kumpikin kuoli lento-onnettomuuksissa 1980-luvun alussa ja kummankin lento-onnettomuuden kohdalla on vihjailtu salamurhasta.

        John Perkins ei vihjaa, vaan syyttää suoraan:

        – Heidät murhattiin, koska he vastustivat yhtiöitä, hallitusta ja pankkiireita, joiden tavoitteena on maailmanlaajuinen imperiumi. Me talouden tappomiehet epäonnistuimme heidän suhteensa ja toisenlaiset palkkatappajat, CIA:n sakaalit, jotka aina kulkivat perässämme, astuivat esiin.

        Kirjan kirjoittamisen Perkins kertoi pysähtyneen kerta kerran jälkeen uhkauksiin ja lahjuksiin. 1990-luvulla hän sai puoli miljoonaa dollaria suurelta rakennusyhtiöltä, että ei kirjoittaisi kirjaansa.

        Mutta 9/11:n jälkeen hän ei enää pysähtynyt.


      • utrxciytvou

        John Perkins kertoi olevansa kotoisin tiukan moraalisesta kalvinistisesta perheestä, mutta aikoinaan NSA viekoitteli hänet aikamme suurimmilla huumeilla – seksillä, vallalla ja rahalla. Ja niiden varassa koko systeemi toimii hänen kokemustensa perusteella myös maailmanlaajuisessa mitassa.

        Juttu on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 4.3. 2005. Stelious Koulin dokumentti Apology of an Economic Hit Man esitetään Lens Politica -festivaalilla lauantaina 14.11. kello 15 Dubrovnikissa ja sunnuntaina kello 17 Andorrassa.

        Lens Politica -festivaalilla esiintyvän Norman Finkelsteinin haastattelu on julkaistu Viikkolehdessä 13.11. Hänestä kertova elokuva American Radical esitetään sunnuntaina 15.11. kello 17 Bio Rexissä. Finkelstein puhuu lauantaina Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa kello 15. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

        Linkki: www.lenspolitica.net


    • UinuvaEnemmistö

      Muslimit ovat aina murhaamassa kristittyjä, eikö pitäisi olla huolissaan muslimien exoduksen suutautuessa tänne koti suomeenkin? Nyt ei auta Salkkarit eikä kauniit ja rohkeat eikä maajussille morsiametkaan kun maata tuhötaan urakalla!

    • Anonyymi

      >>kansainvälisesti vahvistetaan, että Irakissa, syyriassa, libyassa
      >> tapettujen muslimien määrä on vähintään MILJOONA ja
      >> useita miljoonia pakolaisina.

      Kun impperialisti hyökkäsi Irakiin, se tapahtui kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Yksikään EU-maa ei avoimesti kuitenkaan tuominnut Impperialistin aggressiota mutta EU:sta löytyi YKSI suoraselkäinen henkilö, joka pani arvovaltansa likoon ja totesi ääneen YK:ssa impperialistin ryöstöretken olleen kansainvälisen oikeuden vastainen. Arvatkaapa, kuka tämä henkilö oli ?

      Sitä pohtiessanne, voitte asetella mittasuhteita, kuka on rosvo ja kuka jotain muuta, kun puhutaan ukrainasta....
      t. haans.sea

      PS. Impperialistin aiheuttama pakolaisaalto on vielä kokonaan ratkaisematta, "jälleenrakennuksesta" puhumattakaan !!!

      • Anonyymi

        >Arvatkaapa, kuka tämä henkilö oli ?

        No ?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2258
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1954
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      80
      1708
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1598
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1522
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1362
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    10. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      36
      1326
    Aihe