Oulun uusi Tuomiorovasti hylkäsi äänestäjänsä ja

IsäNitroNaapurista

uhrasi itsensä, kertomalla totuuden omasta ja äänestäjien tilasta. Lisäksi Hän oli vaatimaton ja kutsui äänestäjiensä olleen vain joiltakin osin protestiäänestäjiä, vrt. PerSut eduskuntavaaleissa.

Hesarissa oli artikkeli uudesta Tuomirovastista, mutta eihän siitä mitään tullut, esillä oli lähinnä lestadiolaisuus ja sen tuomat rasitteet.

Lainaus. HS. >>Herätysliikkeitä hän kannustaa suoraselkäiseen pesäeron tekemiseen, jos kirkon järjestys ahdistaa.>>

- Mielestäni kommentti kuulostaa rasismilta, kun huomioi nykytilanteen. Jokainen valistunut ihminen ymmärtää, ettei herätysliikkeitä ahdista nykyinen kirkkolaki juurikaan, mutta se tiedetään että esim. Rovastia itseä ahdistaa ja Hänen protestiäänestäjiään vieläkin enemmän. Näitä hän ei suosittele tekemään pesäeroa, päin vastoin kannustaa. Vain lain kannattajilta hän vaatii suoraselkäisyyttä ja menemään pois.
- Mutta ehkä tuo hesarin kommentti on toimittajan rasistisesti muokkaama, eli todellisuudessa Rovasti Saarinen tarkoittikin kaikkia joita ahdistaa? Homoja erityisesti, heitä jotka häntä protestilla äänestivät. Eli homot ulos kun kerran ahdistaa.

Muuta.

Vaikka haastattelu pyöriikin lähin Suomen suurimman uskonnollisen yhteisön ympärillä, niin konkreettiset esimerkit jäivät uupumaan, koska niitä ei ole.

Esimerkit tulevat yleiseltä tasolta tyyliin:
"Naispapittomat messut Saarinen lakkautti ensi töikseen yhdessä seurakuntaneuvostonsa kanssa nykyisestä seurakunnastaan."
- Huomioitavaa, että häntä ahdistaa. Silti Hän haluaa että joita ahdistaa, heidän pitäisi poistua kirkosta. Lukijalle kuitenkin synnytetään harhakuva, että nimenomaan lest-liike harrastaisi naispapittomia "jooga-istuntoja" sunnuntaiaamuisin temppelin harjalla.
*En hyväksy varjorakenteita. Tällainen kaksilla valoilla eläminen ei ole hyväksyttävää, emmekä kirkkona voi viestiä, että meillä on kaksi järjestystä”, Saarinen linjaa.*

Saarista äänestäneet - täällä suomi24. palstalla häiriköivät Hänen protestiäänestäjänsä, yrittävät epätoivoissaan keksiä eo. kommentille kytkyn lest-liikkeen vain me oppiin. Siitähän ei ollut kysymys, vaan kirkkolaki ja Saarinen itsekin antavat siihen "suostumuksensa", jota Saarinen itse siteeraa näin: ”Yksittäiset kirkkopyhät ovat asia erikseen. Tässä viittaan herätysliikejohtajien ja piispojen tahdonilmaisuun”, Saarinen toteaa."

Saarinen selvästi viittaa herätysliikkeen hyvään ja kirkkolainmukaiseen tapaan toimia ko. tilanteessa, eikä halua jättää aiheesta eriävää mielipidettäkään - vastoin palstan homoaktiivi-häiriköiden toiveajattelua...........

Muuta 2.
Toki Saarinen myöntää, "että osa äänestäjistä on voinut lähteä liikkeelle nimenomaan protestiksi poissulkevalle vanhoillislestadiolaiselle seurakuntaopille."
- Saarinen ja/tai toimittaja unohtavat sanoa sen, että perinteiset kirkossakävijät (vanhukset), siis ei-protestiäänestäjät lähtivät äänestämään Jumalan sanan puolesta, ei ketään vastaan. Näin Saarisesta ei voi sanoa "kokoava voima".
-tuo on yllätys että lähtivätkin äänestämään vastaan - paitsi lestadiolaisia vastaan, niin myös nykyistä Kirkkolakia vastaan. Siis he(!) joita ahdistaa ja joiden ei tässä vaiheessa pitäisi olla kirkossa, vaan poistua, kun kerran ahdistaa, kuten Saarista jota ahdistaa. (allekirjoittanutta ahdisti 15 v sitten ja erosin. (eroa.kirkosta.fi se käy helpoiten)

Muuta 3.

Saarinen valehtelee: "Toisaalta tiedän, että harva vanhoillislestadiolainen henkilökohtaisesti niin ajattelee.". tarkoittaen poissulkevaa seurakuntaoppia. Tottakai lestadiolainen niin ajattelee, lestadiolainen ei olisi lestadiolainen jos ajattelisi toisin. Muutamia kulttuurisidonnaisia poikkeuksia on aina olemassa, mutta lestadiolainen ei eläisi siinä ympäristössä ilman, että ei uskoisi siihen. Muutenhan lestadiolainenkin etsisi helpomman kodin, kuten Saarinen, kaikille kumartelevan kirkon tyhjät penkit! Se, että onko kyseessä oleva lest-käsitys aivopesun tuotosta, siihen en ota erillistä kantaa, vaan yleistän kaikkein sitä olevan, ehdottomasti. Osa sairastunut pysyvästikin, kuten palstan homo-funda-häiriköt ja hoitokokoustollot yms. Saarinen tietenkin itsekin, satukirjalla aivopesty onnenonkija, joka tosin tietämättään pyrkii hyvään - Hänkin, kuten lähtökohtaisesti me kaikki.

Muuta 4. "Uusi tuomiorovasti pitää vanhanaikaisena pohdintaa siitä, kuka on uskovainen ja kuka ei, tai kuka on oikeanlainen pappi ja kuka ei."
Mielestäni hänellä on hyvin selvä käsitys että muut ovat väärässä ja heitä ahdistaa. Artikkeli itsessäänkin pyörii lestadiolaisissa, josta voi tehdä johtopäätöksen että he uskovat väärin ja Saarinen itse oikein. Toimittaja lienee kateellinen uskonnoton.
Jo on ongelma, ahdistava ongelma! Ehdotankin, että Saarinen uskoisi itseään ja eroaisi kirkosta, kun selvästi ahdistaa. Luusi Tuomiorovastin haastattelusta irtoavan muutakin kuin vanhoillislestadiolaisuus.

Muuta.5.

""Saariselle itselleen tärkein ohjenuora on kirkkojärjestys.""

Ulos jos ahdistaa, oman kehoituksesi mukaan! Ahdistuneet äänestivät sinua!

33

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No_nythän

      oli asiakirjoutus. Sasiko Hulluntai kes katasantoa?

      suin

      • KcaskKvack

        Oek oek. Letsa irup?

    • 1-56-1

      Oikein, ahdistujilla ei ole tilaa nykykirkossa enää, saati jatkossa. Oikeesti todella yllättävä kommentti, mutta ei ehkä sittenkään..., näinhän sen pitikin mennä....

      Siis hei, pappi sanoo että ahdistuneet ULOSSSSSS!

    • ParpoUppi

      Vanhoillislestadiolaisista viimeisinä evlut. kirkosta eroavat papit, kanttorit ja diakoniatyöntekijät. Kas, kun erotessaan jäävät ilman työpaikkaa ja näin ollen myös palkkaa.
      Kivahan se on ollut loisia suuren emokirkon suojissa.
      Onneksi joku uskaltaa nostaa kissan pöydälle.

      • hajaannus.jo.ovella

        Tuolta suunnalta tämä avauskin on tullut. Siellä ollaan jo aivan paniikissa mielistelemässä kirkkoa ja vääristelemässä sanomisia, että työpaikat ei mene alta. Jos vanhoillislestadiolaiset eroaisi kirkosta, niin siinä tulisi samalla taas uusi hajaannus, kun kirkolta palkan saavat haluavat pysyä kirkossa.

      • kirkon_merkitys
        hajaannus.jo.ovella kirjoitti:

        Ei kannata meuhkata. Kirkko on pelkästään eräs organisaatio, joka antaa mahdollisuuden tehdä työtä. Samalla tavalla oli Jeesuksen aikana Jerusalemin temppeli. Itse Jeesus osallistui Jerusalemissa ja sen temppelin yhteydessä vietettyihin juutalaisiin tapahtumiin. Juutalaisena hän saattoi opettaa Jerusalemin temppelin tiloissa, jossa oli tilaisuus kohdata monia sen ajan juutalaisen kansan jäseniä: hänethän oli lähetetty ennen muuta juutalaisten keskuuteen tekemään Jumalan valtakunnan työtä. Myöhemmin Jeesuksen persoonan ja työn tuloksena tapahtui koko jumalanpalveluksen uudistaminen, mikä merkitsi loppua temppelin uhrijumalanpalvelukselle. Temppelin hävitys lopetti sen myös juutalaisilta.
        Jeesuksen vanhemmat toivat Jeesuksen lapsena temppeliin ympärileikattavaksi.
        Luuk. 2:21 Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. [1. Moos. 17:10; Luuk. 1:59 | Luuk. 1:31]
        22 Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, [3. Moos. 12:1-4 | Gal. 4:4]
        23 sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle." [2. Moos. 13:1,2,12,13, 2. Moos. 22:28, 2. Moos. 34:19,20; 4. Moos. 3:13]
        24 Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa". [3. Moos. 12:6-8]

        Simeon ja Hanna saivat nähdä Jeesuksen. He olivat uskovaisia toisin kuin temppelin ylimmäiset papit, saddukeukset.

        25 Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. [Jes. 40:1; Sak. 1:13]
        26 Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun.
        27 Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä,
        28 hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
        29 -- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. [1. Moos. 46:30]

      • IsäNitro

        Tuossako oli hoitokokoustollon miehuus? Avaukseni on täällä aiheesta käydyn keskustelun asiallisin, rehellisin ja siksi myös läpeensä kieroa aivopestyä hoitokokoustolloa eniten vituttavin.

        Sinullehan laitoin toiseen ketjuun suoran kysymyksen, en tietenkään vastausta odottanut. Vittuulleessaan idiootilta kysäsin.

        Aamen

      • IsäNitro

        >.Kas, kun erotessaan jäävät ilman työpaikkaa ja näin ollen myös palkkaa. >>

        Kirjoitat aiheeseen liittyen ensimmäisen kerran asiaa. Onnitteluni! Tosin sekään ei liittynyt mitenkään avaukseen, tai ylipäänsä käytävään keskusteluun. Mutta noinhan siinä käy, kun työpaikka lähtee alta. Parasta sinun kantilta on juuri se, että sinulle mieluisin "ähäkutti" jää vaille palkkaa. Voit hyvin kun ammennat Egosi pönkäksi kaikkea negatiivista - muuttuvan maailman seurauksista!
        Sellaisia Te kieroon kasvaneet hoitokokoustollot olette. Mutta ethän ymmärtänyt?

      • IsäNitro
        kirkon_merkitys kirjoitti:

        Ei kannata meuhkata. Kirkko on pelkästään eräs organisaatio, joka antaa mahdollisuuden tehdä työtä. Samalla tavalla oli Jeesuksen aikana Jerusalemin temppeli. Itse Jeesus osallistui Jerusalemissa ja sen temppelin yhteydessä vietettyihin juutalaisiin tapahtumiin. Juutalaisena hän saattoi opettaa Jerusalemin temppelin tiloissa, jossa oli tilaisuus kohdata monia sen ajan juutalaisen kansan jäseniä: hänethän oli lähetetty ennen muuta juutalaisten keskuuteen tekemään Jumalan valtakunnan työtä. Myöhemmin Jeesuksen persoonan ja työn tuloksena tapahtui koko jumalanpalveluksen uudistaminen, mikä merkitsi loppua temppelin uhrijumalanpalvelukselle. Temppelin hävitys lopetti sen myös juutalaisilta.
        Jeesuksen vanhemmat toivat Jeesuksen lapsena temppeliin ympärileikattavaksi.
        Luuk. 2:21 Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. [1. Moos. 17:10; Luuk. 1:59 | Luuk. 1:31]
        22 Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, [3. Moos. 12:1-4 | Gal. 4:4]
        23 sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle." [2. Moos. 13:1,2,12,13, 2. Moos. 22:28, 2. Moos. 34:19,20; 4. Moos. 3:13]
        24 Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa". [3. Moos. 12:6-8]

        Simeon ja Hanna saivat nähdä Jeesuksen. He olivat uskovaisia toisin kuin temppelin ylimmäiset papit, saddukeukset.

        25 Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. [Jes. 40:1; Sak. 1:13]
        26 Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun.
        27 Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä,
        28 hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
        29 -- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. [1. Moos. 46:30]

        >>Ei kannata meuhkata. Kirkko on pelkästään eräs organisaatio, joka antaa mahdollisuuden tehdä työtä>>

        Otin vain katsantoa, kun huomasin aiheesta käytävän keskustelun perustuvan valheeseen. Samalla huomasin tai totesin lestadiolaisuuden olevan Helsinkiä myöten kiinnostava aihe. Tuomioprovastin haastattelussa ei muusta puhuttukaan, pois lukien kirkkolakia rikkovat esimerkit, jotka piti etsiä lestadiolaisuuden ulkopuolelta. Mutta kuitenkin annettiin ymmärtää ikäänkuin.. Läpeensä sairas tämä valheen yhteiskunta.

      • etsivä-xxx

        Itse asiassa se mitä kirjoitat ei ole totta. Laskeskelin joskus 2012 silloisilla kirkollisverotuloilla ja keskiansioilla ja pappien keskipalkalla, että lestadiolaisten verotulot ( vain yhden hekilön tulot kun on kotiäidit) ja pappien palkat ovat ihan tasapainossa. Jos otetaan huomioon, että toimitalot kustannetaan sen päälle jo nyt, ei ole odotettavissa, että asia olisi taloudellisesti ongelmallinen. Ongelmallinen se on varmasti eräissä evl seurakunnissa, missä tuskin sen koomin on varaa palkata pappia. Tulee lisää niitä kirkonkyliä, missä on kirkko mutta ei papinvirkaa vaan matkataan jonnekin muualle. Näinhän on jo esimekiksi jossakin Tammisaari suunnalla, missä suinkaan joka kirkolla ei ole joka sunnuntai messua vaan kierretään eri seuduilla. Ja kirkkomusiikkikin kiinnostaa enemmän niitä, jotka kokevat virret itselleen sisällöllisesti merkittäviksi. Tulevaisuudessa kenties pienenevät verotulot aiheuttavat supistuksia nimenomaan näissä viroissa. Järkevintä, mitä kirkko voisi kiinteistöjensä osalta tehdä, olisi antaa herätysliikeiden nimenomaan käyttää niitä omiin kokoontumisiinsa. Niitä ylläpito-ongelmaisia kiinteistöjä, joita suorastaan kapakoiksikin myydään, kyllä riittää. Mutta evl kirkolle on tärkeämpää tajota seurakunnan tiloja muslimeille kuin Luthersäätiölle. Heidän on helpompi saada vuokrattua tila helluntaiseurakunnilta. Sakraalitilassa saa esittää vaikka mitä taideperfonmassia vaikka alttarilla hyppien, mutta toisen luterilaisen yhteisön ei katsota voivan käyttää samaa tilaa. Tähän Suomen kokoisella kansakunnalla ei oikeasti ole varaa.

    • sananmiekkaa

      osuvaa analyysiä, viiltävää partakoneenteränkäyttöä

      • armandonna

        Hoitokokoustollut kiehuu :))))))))))

    • onnetonnainen

      Eihän tämä turmionrovasti ole muuta kuin virkanainen, joka edustaa kirkkoa. On vain sääli, että hän johtaa ihmisiä kadotukseen.

      • rafaelinEnkeli

        tuo hänen ahdistus kommentti on hieman rasistinen kun aloin miettiin ajatuksella, täysin järjetön komenti. Hänen kannatttajathan siellä puuuskuttavat ahdistustaan. osa aikoo vihkiä homoja avioon laista riippumatta

      • JukuritM
        rafaelinEnkeli kirjoitti:

        tuo hänen ahdistus kommentti on hieman rasistinen kun aloin miettiin ajatuksella, täysin järjetön komenti. Hänen kannatttajathan siellä puuuskuttavat ahdistustaan. osa aikoo vihkiä homoja avioon laista riippumatta

        Ristiriitainen artikkeli.

      • Heid.ul
        JukuritM kirjoitti:

        Ristiriitainen artikkeli.

        Ei ollutkaan, vaan yksioikoinen.

    • Mikseihän_se_Saari-

      sen muija voisi ottaa tärkeimmäksi ohjenuorakseen Raamatussa ilmoitettua Jumalan sanaa?

      ""Saariselle itselleen tärkein ohjenuora on kirkkojärjestys.""

    • 19-19
      • HuruUkko5

        Miten liittyy aiheeseen? Onko vl?

      • oppia

        kissa on nostettu pöydälle

    • uskoeiootietoa

      "minä olen herra sinun jumalasi" valtakunta on ahdistuneiden Jumalasta ja ihmisyydestään luopuneiden järjettömien ja ymmärtämättömien omavanhurskaiden uskovaisten hajoava rikollisuus.

    • Näin.erosin.kirkosta

      Hienoa että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Totuudesta ei voi erehtyä. Sulje ja lataa uudelleen.

    • fadfadfasdf
    • Kunnianmiehet

      Tynkkynen ja Terho ovat eduskunnan älymystöä ja vievät Suomea vakaasti kohti hyvää.

      • Tietosuoja4

        Eduskunnassa ei ole yhtään Tynkkystä.

      • hai-luoto
        Tietosuoja4 kirjoitti:

        Eduskunnassa ei ole yhtään Tynkkystä.

        Tynkkynen vihr. oli ja Tynkkynen persu tulee olemaan. toinen homo ja toinen puolikas, ei sukua keskenään

        Kes

      • aikansaKutakin1
        hai-luoto kirjoitti:

        Tynkkynen vihr. oli ja Tynkkynen persu tulee olemaan. toinen homo ja toinen puolikas, ei sukua keskenään

        Kes

        Bi-tykkynen ei halua kirkkohäitä homoille tässä vaiheessa

      • ajanhermo
        aikansaKutakin1 kirjoitti:

        Bi-tykkynen ei halua kirkkohäitä homoille tässä vaiheessa

        älykäs sebu

    • Mikä_se_semmonen

      tuomiorovasti on? Kesitasko?

      • 19-20

        Hän lienee helluntaievankelioija. Sössöttävän huvittavasta ulosannista ja tyhmyydestä päätellen...

      • hirojanVirkaa
        19-20 kirjoitti:

        Hän lienee helluntaievankelioija. Sössöttävän huvittavasta ulosannista ja tyhmyydestä päätellen...

        Eikö Kesitas/Juhani Pellikka olen Kempeleen evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherra, ainakin virkaa tekevä? Näin olen ymärtänyt Lenna . A. Pelikan Isä tms?

      • Minä_olin
        hirojanVirkaa kirjoitti:

        Eikö Kesitas/Juhani Pellikka olen Kempeleen evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherra, ainakin virkaa tekevä? Näin olen ymärtänyt Lenna . A. Pelikan Isä tms?

        lukevinani jostakin, että Jussi Pellikka on Oulun tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti. Hesari on varmaan jotenkin sotkenut asioita kun se vättää, että joku naaras olisi tuomiorovastina. Täysin mahdotonta! EWihän nainen voi olla edes pappi. Mutta Pellikan sukupuolesta ei ainakaan ole epäselvyyttä kun se on enimmän osan ajasta ilkosillaan. Olkoonkin, että on homo.

      • SS-joukot
        Minä_olin kirjoitti:

        Tämä on erittäin hyvä idea. Seuraavaksi alamme puuhaamaan Ouluun Suomen ensimmäistä julkihomoa pappia. Kannattajapohjakin on jo valmiiksi laaja tälle hankkeelle. Pitää vain ensin löytää homopappien joukosta semmoinen, joka uskaltaa julkisesti tulla ulos kaapista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2423
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1824
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      333
      1545
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1075
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      85
      958
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      800
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      215
      766
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe