Suomi esittää EU:lle realistista keskitien linjaa, ei perussopimusten avaamista, ei uusia hyppyjä integraatiossa eikä unionin toimivallan purkamista.
Näin linjasi pääministeri Juha Sipilä (kesk) Suomen kantaa EU:n tulevaisuudesta Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla perjantaina.
EU:n komissio julkaisi keskiviikkona viisi erilaista skenaariota, joiden pohjalta se toivoo jäsenmaiden keskustelevan EU:n suunnasta.
Sipilän mukaan monet esitetyistä muutoksista vaatisivat perussopimusten avaamista. Se tarkoittaisi vuosien neuvotteluprosessia, jonka tuloksista ei ole varmuutta. Sellaiseen unionilla ei ole pääministerin mielestä varaa.
Jäsenvaltioiden näkemykset EU:n tulevaisuuden suunnasta vaihtelevat. Sipilän mielestä EU voi olla vahva vain yhtenäisenä.
STT
Sipilä: EU vahva vain yhtenäisenä
13
98
Vastaukset
- Sipiläkin-alkaa
hiljalleen tajuta tosiasioita.
- Fdgyfgh
EU-parlamenttitaloon tulee yksityisarmeija, jota maksamaan pannaan jo ensi vuonna myös britit. Sipilä ei varmaan tiedä, että UPI:n lanseerama NWO on myös kutsuttu juut. NWO ja se on totalitarismi. Stalin on jo aikoinaan suunnitellut maailman hallitusta ja siitä seuraava vaihe olisi ollut maailman digtatuuri.
Britannian veronmaksajat rahoittaa EU yksityisarmeijan suojata Bryssel päälliköt £ 1,7 miljardia tuhlata
By Vickiie Oliphant
JULKAISTU: 10:25, pe, 03 maaliskuu 2017 | PÄIVITETTY: 11:01, pe, 03 maaliskuu 2017
http://www.express.co.uk/news/world/774551/British-taxpayers-fund-European-Union-PRIVATE-ARMY-security-Brussels-Brexit
"British veronmaksajat joutuvat maksamaan kohti" yksityinen armeija "suojella parlamentin jäsenten Brysselissä Euroopan unioni (EU) suunnittelee kirjaa £ 1.7billion menoja juhlimaan."
"Vaikka äänestäminen jättää Bryssel blokin viime kesäkuussa Britanniassa odotetaan yhä osaltaan £ 230million Esityksen - yli kaksi kertaa vuosittaisen juokseviin kustannuksiin ylähuoneen.
Ja rahaa on enemmän kuin £ 3.87m (€ 4,5 miljoonaa) kohti EU-myönteinen tiedotuskampanja ennen 2019 Euroopan vaaleja, jotka Britannia ei kuulu.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Luvut tulevat EU: n talousarviosta nousee £ 1696877517 (€ 1971883373) - nousu 3,3 prosenttia, selvästi yli inflaation.
Jonathan Arnott, MEP Pohjois-Englanti ja jäsen Parlamentin budjettivaliokunta, on hyökännyt EU sen "oletussijainnista" on enemmän rahaa korjata ongelman.
Hän sanoi: "Euroopan parlamentin kustannukset jatkavat karkaavat käsistä, nyt kuten oma armeija.
"Under Theresa May Brexit aikataulu emme todennäköisesti edelleen EU: ssa vuonna 2018, joten Britannian veronmaksajat tullaan maksamme huolimatta kansanäänestyksen tuloksen.
"Helppo tapa leikata kustannuksia ei ole huomioitu vuodesta toiseen ulos."
vartijat suojaa eduskunnan puhemies Antonio Tajani
Eurooppa-neuvosto kiistää uusi puolustus suunnitelma sisältää EU armeija
Euroopan parlamentin kustannukset jatkavat karkaavat käsistä, nyt kuten oma armeija.
Jonathan Arnott, MEP Pohjois-Englanti
Alle mammutti tuhlaussuunnitelman, Euroopan parlamentti on hahmotellut suunnitelmia luoda oma aseellisiin vastatoimiin joukkue.
Nimetty yksikön Protection, keho sisältää in-house tiimi 46 henkivartijoita ja turvallisuusviranomaiset, joista 12 jotka vartioivat eduskunnan puheenjohtaja Antonio Tajani.
Loput 34 muodostaa aseellisiin vastatoimiin joukkue käytettävä "varmistaa turvallisuuden strategisiin paikkoihin" sisällä parlamentin tiloissa, mukaan luottamuksellisen asiakirjan näkemä Times. "- Tuota-pötyä
on palstan rasistien vaikea ylittää.
- WDYFDFS
‘Monster’ at the Berlaymont
http://www.politico.eu/article/monster-at-the-berlaymont-martin-selmayr-european-commission-jean-claude-juncker/
New World Order (salaliittoteorian)
https://en.wikipedia.org/wiki/New_World_Order_(conspiracy_theory) - Supermaahanmuutto
Theresa May on sanonut, että EU odottaa valtavan massiivasta maahanmuuttoa Afrikasta lähivuosien aikana, koska Britannian halutaan pitävän rajat auki vuoteen 2019 saakka.
Tässä sitten tieto:
Dailymail Muutaman vuoden sisällä 20 milj Afrikasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14751882/dailymail-muutaman-vuoden-sisalla-20-milj-afrikast - Ilta.lukemista
Venäjän vallankumousten toiminta on jonkin verran samantyylistä kuin EU:n, joka on sivistyneempi, moderni versio bolshevismista ja menshevismista.
Joseph Stalinista kertova karkeahko historiasivu.
http://spartacus-educational.com/RUSstalin.htm#section1- Palmunlehti
Hyvä tutustua johtajien sitaatteihin, joissa ikimuistoisia lausahduksia.
Stalinin aikoinaan sanoi, että käytännössä ei voi olla kommunistista yhteiskuntaa.
https://fi.wikiquote.org/wiki/Josif_Stalin
https://en.wikiquote.org/wiki/Joseph_Stalin
https://en.wikiquote.org/wiki/Leon_Trotsky
https://en.wikiquote.org/wiki/Vladimir_Lenin - dsfsrsf
Bolshevismi kai poisti yhteiskunnasta vallitsevan eliitin aseman ja mm. tsaariperheen. Natsisimissa poistettiin eräs ryhmä ja nyt siionistit ovat pitäneet jo pitkään USA:ta virtuaalisena Israelina, josta ohjaillaan maailman menoa. Euroopan totaalisen tuhon taloudessa ja väestön vesittämisessä sanotaan olevan viimemainittujen aiheuttama tahallinen organisointi, yhteensattumat tukevat. Muutkin kuin suomalaiset ovat nyt ihmetelleet, miksi väestön kasvua ei ole poliittisesti lainkaan kannustettua tai ääneen siitä puhuttu.
Miten on mahdollista, että joku taktisesti synnyttämiseen panostanut uskontoryhmä voi vallata maailman vuoteen 2070, koska omat poliittiset johtajat eivät muistaneet delegoida lääkäreille ja kansantaloustieteilijöille väestön sopivan kasvun ohjeistuksen ylläpitoa? Miksi sitä ei muistettukaan tehdä? - YFÅrx
Islamin uskoisten määrän kehitys 2070 mennessä.
http://www.express.co.uk/news/world/774202/Islam-largest-religion-world-2070-pew-research-centre-report-Christianity - Pötyä-lykkäät
dsfsrsf kirjoitti:
Bolshevismi kai poisti yhteiskunnasta vallitsevan eliitin aseman ja mm. tsaariperheen. Natsisimissa poistettiin eräs ryhmä ja nyt siionistit ovat pitäneet jo pitkään USA:ta virtuaalisena Israelina, josta ohjaillaan maailman menoa. Euroopan totaalisen tuhon taloudessa ja väestön vesittämisessä sanotaan olevan viimemainittujen aiheuttama tahallinen organisointi, yhteensattumat tukevat. Muutkin kuin suomalaiset ovat nyt ihmetelleet, miksi väestön kasvua ei ole poliittisesti lainkaan kannustettua tai ääneen siitä puhuttu.
Miten on mahdollista, että joku taktisesti synnyttämiseen panostanut uskontoryhmä voi vallata maailman vuoteen 2070, koska omat poliittiset johtajat eivät muistaneet delegoida lääkäreille ja kansantaloustieteilijöille väestön sopivan kasvun ohjeistuksen ylläpitoa? Miksi sitä ei muistettukaan tehdä?"Bolshevismi kai poisti yhteiskunnasta vallitsevan eliitin aseman ja mm. tsaariperheen."
Tilalle tuli kommunistieliitti.
"Natsisimissa poistettiin eräs ryhmä ja nyt siionistit ovat pitäneet jo pitkään USA:ta virtuaalisena Israelina, josta ohjaillaan maailman menoa. Euroopan totaalisen tuhon taloudessa ja väestön vesittämisessä sanotaan olevan viimemainittujen aiheuttama tahallinen organisointi, yhteensattumat tukevat."
Tuohon eivät usko edes suurimmat typerykset.
"Muutkin kuin suomalaiset ovat nyt ihmetelleet, miksi väestön kasvua ei ole poliittisesti lainkaan kannustettua tai ääneen siitä puhuttu."
Kyllä kautta Euroopan murehditaan syntyvyyden laskua ja väestön vanhenemista. - o-------------o
Kyllä meidän tulisi olla juuri nyt huolissamme täällä Suomessa tästä asiasta kun Iltalehtikin suoraan antaa ymmärtää otsikko tekstissään että maan hallitusta johtaa pääministeri joka on ihan persereikä.
- Dcdrecdf
"EU superstate" -videoita.
https://www.youtube.com/watch?v=q9F3E8X-ooU - Suomen-tulee
edelleen pyrkiä EU:ssa kärkijoukkoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905469Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553637Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612995Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2961856- 471616
- 961501
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441397Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91353