Suomessa yritysten verotus on merkillisyys jonka olemassaoloa voi vain ihmetellä. Jos verotus tehtäisiin pelkästään progressiivisella henkilöverolla,voitaisiin lopettaa tämänkaltaisesta veronkierrosta puhuminen ja tuhansia poliitikkoja ja virkamiehiä jotka kuluttavat enemmän kuin tienaavat. Lisäksi loppuisi jatkuva napina verotuksesta kun kaikilla olisi sama verokäytäntö. Ihmetyttää valtapuolueiden peli ja yritysten halu pitää yllä nykyistä järjestelmää . Ja EU tietysti pelaa samaa peliä kuin kaikki maat.
Hallintarekisterissä on tietysti kysymys korruptiosta jota ei muka ole olemassa. Nyt valtapuolueet elävät sillä että antavat verohelpotuksia pörssipelureille ja tienaavat sillä erilaista korruptiorahaa.Kansa siis maksaa suurempaa veroa kuin rikkaat pörssikeinottelijat jotka vain huvittelevat pelissään kuten peliteollisuus osoittaa .Kiinnostus politiikkaan on kärsinyt valtavan romahduksen joka huipentuu lopuksi talouden häviöön kuten jo nähdään. Peli on peliä eikä siinä välitetä mitään hävinneistä joka tässä on kansa. EUssa biljoonatappiot on jaettu kansalle joka tuskin edes tietää mitään näistä biljoonapuhalluksista. Moni jopa luulee itseään varakkaaksi vaikka omistaa vain velkaisen asunnon.
Kaikki puolueet haluavat osingoille kuten nytkin näkyy. Miksiköhän demarit ei tehneet mitään asialle vaan veivät Suomen EUhun ja sen jälkeen vain puolustaneet kaikkea verohölmöilyä Heinävaaran johdolla? Koska tämä on IPUn sivu niin pitää kai mainita ettei IPUkaan ei ole tähän mennessä tehnyt mitään. Olisi pitänyt ja vaatia kokonaismuutosta niin verotukseen kuin siitä johtuviin asioihin.
Hallintarekisteri veronkierron ydin
jatkuu-vai
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357714Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834586Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673231- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581488Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us151442Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581129Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761080