KAHVIPIRTTI 132/ 2017

Huomenta melkoisen lupaavan näköiseen aamuun sään puolesta, eipä muusta tiedäkään;)
Olette ahkeroineet edelliseen pirttiin pituutta oikein reippaasti ja mukava huomata, että pirtti pystyssä pysyy, ilman minuakin.
Tämä aloitus kai on minun heiniä, vaikka eipä esteitä tosillakaan.
Maalla olin ja sadettakin pidettiin, varmaan tätä ihanuutta on riittänyt joka puolelle.
Marjat ei meinaa pensaissa kypsyä, vatut aivan raakoja mitä vähin kävin katsomassa, jos seuraavalla kerralla olisivat jo kerättävissä.
Mustikoita on vähän ja pilaantuneita aika paljon, sen veden tulo on saanut aikaan.
Yritin minä metsään mennä ja pienen tovin puun oksissa riippuen liikkua, mutta periksi oli annettava, kyllä metsä marjat jää minulta ehken keräämättä.
Löytyisikö puolikoita helpommista paikoista, se nähdään ja koetaan.
Kanttarellejäkin kuulemma on paljon, mutta ei pihapiirissä näkynyt;)

Jospa hieman kopistelen mattoja ja pölyt pyyhin, ei sitä siivousta kovin perusteellisesti jaksa kesällä toimittaa.
Keräsin ison kimpun päivänkakkaroita maljakoihin ja mustikka piirakkaa toin kahvin kera, lueskelin että joku ilman oli jäänyt, meri-kukan tuomasta;)
Pääskyjen lentoa ihastelin, on se niin sujuvaa ja kovasti harjoittelivat, pitkä matka on edessä.
Laurilta laumaan, Pertulta pois, sanoo vanha sanonta pääskyjen lähdöstä, vieläköhän ovat siellä kun seuraavan kerran menen, jospa nekin huomaavat, että kesä on myöhässä.
Onnea vaan Laurille näin jälkikäteen taaskin.
Rusakko kävi ruokailemassa pihapiirissä, sitä ihasteltiin, pitkäkorvaa.
Kissakin kävi kuistilla ruokailemassa, vilaukselta näin, kovin arka oli, varmaan metsän asukki, ei ystäväksi antautunut.
Syksyisen tuntua on ilmassa ja kovin odottavan tuntuinen on luonto, kaikesta huomaa tämä kesä on ohi, keltaisia lehtiä jo koivuissa, jotenkin mielikin meinaa samaan tunnelmaan latautua.
Eteenpäin kuitenkin ihmisen mieli ja kun joulusta selvitään, uuden kesän odotuksiin;)


Kissat tunsivat vielä ja kiiltävä turkkisia ovat, silityksiä ja ruokaa on muistettu antaa.
Enpä tässä osaa nyt mitään erikoisempaa kertoilla, kiva on olla kotona, mutta kiva myös poiketa muissa maisemissa.
Jatketaan samaan malliin, kiva on viestejänne lueskella, vaikka itse ei niin paljon mukana ehdi ollakaan, vaikka eihän aamuni muuten ala, ellen pirttiin käy höpäjämässä, kun kotosalla olen.
Mukava huomata että pirtin olemassa olo vieläkin jaksaa innostaa, sanotaan hyväksi olevan aivoille tämän laatuinenkin, joten eikun kirjoittamaan.
Tervetuloa taas puhtaan päiväkirjan pariin, sitä vaan täyttämään ja arjen kuulumisia kertomaan.

202

2839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mukavaa kun Skillan'kin on palanut lomaltaan! Ostomustikan varassa saan minäkin olla, mutta en kovin paljon sitä säilökään. Lisäähän saa kaupasta tarvittaessa, metsiä en täälläpäin tunne edes.

      Tänään sain tyhjennettyä yrttipurkkini parvekeelta, ennenkuin alkavat rapistua. Persilja basiliikka ja rakuuna on nyt silputtuina jääpalakuutioissa, ja loput yrttiöljyssä jääkaapissa.

      Yrttiöljyyn käytin sipulivarretkin ja valkosipulinkynnet murskattuna, joten leipäkin kastettuna tuohon öljyyn on herkkua 🙂
      Tomaatti paprikakeiton (kaupan) kanssa, se sai ateriaan enemmän makua.

      Koti on melkein ilman mattoja, luulin siivouksen olevan tänään, mutta se onkin siirtynyt 15p. nyt lomakuukatena. Matot lähti pesulaan jo eilen, mutta helppoa on siivota jälkensä nyt keittiössä, silppua lensi vähän lattiallekin --🍼🥗🍱🍜 🥘

      Ihanan lämmintä oli tuolla pihalla istua, kun olin vienyt roskat jäin penkille nauttimaan pihan vehmaudesta, ruusujen kukinnasta, hortensian ja kookospensasmaisista kukinnoista.

      Voikohan taivas koskaan olla pilvettömän sinisempi kuin tänään?,..heippa 😙

      • Voihan minua höpsöä, 😂 --- kookos,..kosmoskukinta piti olla, heleä väri onkin!


    • Tervehdys_Kahvipirttiin

      Tervetuloa Skillan takaisin, on jo odotettukin, pakko oli tykkäämismerkki laittaa! Nättejä ovat säät olleet täälläkin, minäkin kävin Ystäväni pyynnöstä kentällä, ja kerrankin tuntui jopa liiankin kuumalta, niitä harvinaisia kokemuksia tänä kesänä.

      Joka päivä jotain liikuntaa olen harrastanut niiden aamu- ja iltavoimisteluiden ja lihasten venytyksien lisäksi. Ja liikuntaryhmiinkin olen taas mennyt, ne alkavat kuun loppupuolella.

      Lohen ruuaksi laittaminen on minulla lisääntynyt, se on niin minun suuhuni sopivan makuista, pelkkä suola ja pippuri sekä sitruuna riittävät mausteiksi. Ja kaikenväriset vihannekset kiehahtavat nopeasti siihen kylkeen. Ravintolat ja ruokalat jätän väliin, vain kerran olen tänä kesänä ollut ulkona syömässä. Ruuan-tekeminen on kivaa puuhastelua, teen aina isomman annoksen ja pakastelen kertarasioihin.

      Mustikkametsät lähistöllä ovat pieniä, ja onhan tässä katuja ja liikennettäkin, niin että toivon mukaan eivät kovin saastuneita ole.

      Olin vähällä heittää munat roskikseen kun niissä sanottiin olevan myrkkyä, mutta sitten kuulinkin, ettei Suomessa ole niitä, eikä Suomeen ole tuotu Hollannista tai Belgiasta myrkkymunia, joita on Ruotsiinkin tuotu ja Tanskaan , Ranskaan ynnä muualle. EU:n alueelle. (Kirjoitin tämän munajutun 60 lle, ja laitoin saman tähänkin.)

      Kaikkea hyvää kahvipirttiin!
      MummiMia

      • hurskainen

        Lomalta tullessaan SlillaN avati uuden pirtinkin. Aikamoinen pirttikylä! Vaikka virtuaalinen, silti isoin mitä Suomessa tiedän olevan.

        Onnea uudelle pirtille. Keskikesän siirtyessä vähitellen loppukesäpäiviksi,

        Oikein hyvä päivä tästä tulikin. Hikeäkin jo auringossa pukkasi, vaikkei hellelukemiin yllettykään. Tuulenvire vilvoitti liikalämpöä.

        Vahva, monitaajuinen tinnitys soi tasapuolisesti molempien korvien alueella. En ole antanut sen oloani häiritä - elämänikäistä seuralaisilmiötä.


    • Nythän aamunavaus on tullut entiseen, tuttuun malliin, hyvä näin. Ja tulihan kertomustakin maakuntamatkasta. Samaa olen huomanut täälläkin, ei mustikkasato kaikin paikoin ole hyvä. Kolmesta paikasta vain olen pistokokeita tehnyt. Tänään oli paras paikka. Kiersin torin kautta. Oikein hyvälaatuisia mustikoita oli saatavana. Virolaisia kanttarellien loppuja myivät 3€/litra. Enpä ostanut vielä mitään...tai kyllä sentään litran mansikoita mutusteltavaksi. Hyviä olivat.

      Vielä tänään oli hyvä ilma, reilu 20 sopivasti tuulta ja sateista ei tietoakaan. Huomen illasta saattaa tulla kunnon muutos keleihin, jos ennusteisiin on luottamista.

      Saattaahan kirjoittelu ja sitä kautta päänsä käyttö olla hyväksi, kuten SkillaN mainitsee. Voi kirjoittelu olla eräs vireyttä ylläpitävä, onhan tosin monta muutakin toimintaa, jotka ovat apuna "pinnalla pysymisessä." Jatkuva kaikenlainen toimettomuus varmaan tylsistyttää "entisestäänkin." Helppoa se on täysin vetämättömäksikin heittäytyä. Olen sen ihan itsestäni pistänyt merkille.

      Auriko vain loimottaa täysillä melko pilvettömältä taivaalta. Näissä merkeissä:jatkoja!

    • Hei.
      lieneekö aurinko niin sokaissut. että minä höpsö kävin vielä vanhassa pirtissä muistelemassa lapsuutta. Siellä kyllä kehoitin meitä yhdessä huutamaan pirtin emäntää , kun ei ole näkynyt (vai tehosiko se huuto niin hyvin ))) No kaikki hyvin, nyt on pirtti saanut taas uuden paikan.
      Totta tuo, ainakin sadepäivänä tuntuu jo hyvin syksyiseltä. Ja puolivälissä elokuuta kohta ollaankin.
      Mustikoita on paikoin hyvin. Olimme 2 tuntia metsässä ja melkein 2 ämpärillistä hyvää makeaa mustikkaa. Todella hyviä ryppäitä ja suuria ovat marjat. paikoin taas on huonommin marjaa.
      Nyt lähdettävä perjantai-saunaan. Heippa kaikille ja Skillanille tervetuloa taas pirttiin !

    • Neeasa

      Iltakävelyni lopuksi suunnistin Pirttiin, onpa kauniita päivänkakkaroita maljakossa!
      Niin kaunis ja lämmin päivä on ollut, tämä Sannan ja Sannin nimipäivä, Onnea!
      Pionit kukki suurin kukin ja nyt on vielä piempiä kukkasia avautunut, tuoksu niissä onihana!
      Nurmikko kasvaa edelleen hyvin, ehkä vähän liiankin hyvin!
      Neljä päivää sitten sen leikkasin , mutta tänään taas ajattelin, että huomiseksi luvattiin sadetta, että pakko se on leikata, muuten kasvaa ihan kamalaksi.
      Skillan on tuonut mustikkapiirakkaa tullessaan, nyt maistelemaan ja kahvia myös.
      Hyvää on, kiitos!

    • Huomenta lauantaiaamuun, kauniina alkaa, ei pilven hattaraa näkyvissä, mutta uhattu on ukkosilla, saapa nähdä mitä tulossa on.
      Pitäisi nyt kaunista, että pensasmarjatkin kypsyisi.
      Tuuli näyttää yltyvän sehän niitä mahdollisia ukkospilviä esiin kaivaa.
      Sauna päivä ja sitä ennen olisi pientä touhuilua, torille heti alkajaiseksi, mansikoita rupesi mieli tekemään nyt kun vielä tuoreina mahdollista saada.
      Löytyykö muuta, ehkä vadelmia rasiallinen, nyt sitä pitää näillä tuoreilla herkutella.

      Tuo nurmen kasvu vielä voimallisena jatkuu, kahteen kertaan oli maalla ajettava, niin pitkäksi oli päässyt, että ei kerralla hyvä tullut.
      Pionit kukkivat komeina, mutta sade rapisteli alta aika yksikön nämä ihanuudet.

      Jopa oli hyvä paikka meri-kukalla, kun tuollaisen määrän marjoja saitte, oliko hankalia siivota, minulla miltei yhtä kauan meni siivotessa kuin kerätessä sitä pientä määrää, märkiä olivat.

      Edullisesti on kanttarellejä tarjolla siellä ynnämuun torilla, en tiedä täällä nyt hinnoista niiden suhteen, ehkä selviää kohta, tuskin kuitenkaan ostan.
      Nuo torihinnat tahtovat kivuta suuremmiksi kuin kaupassa, voihan ne olla parempia ne tuoreet valikoimat.
      Kyllä se marjalitra saattaa tiukassa olla joissakin paikoin, ei ihme jos hintaa pyydetään.
      Puolukkaa sanotaan tulevan paljon, no sekin kaiketi paikka kohtaista ja minun tuurilla ei ainakaan helpoissa maisemissa.

      Samaa tinnitystä minäkin korvissani kuulen Hurskainen, on vaan oltava kuin ei kuulisi joskus meinaa kuitenkin ärsyttää minkäs mahdat, ihan saan turhaan hermoilla, korvat soittaa;)
      Kuumia päiviä jokunen on ollut, mutta saman aikainen tuuli on todella oloa helpottanut ja itikoita myös karkoittanut.

      Onhan se aina vähän arveluttavaa ostaa jostakin rajojen ulkopuolelta tulevaa ja kyllä katsoin minä myös munien olevan kotimaisia, kun ostin.
      On vaan yritettävä luottaa, että tarjonta on sitä mitä kääreessä luvataan, muidenkin tuotteiden kuin munien kohdalla.
      Uskon että meillä tuo tuote tarkastus hyvällä mallilla on.
      Katselin Revontulen kenttiä kun ohi ajoin linja-autolla, siellä se pallo lensi ja kärrien kanssa ihmiset kulki, hyvää kuntoilua kuka jaksaa.

      Noella noita herkkujen tekoja kertoilee, ihan vesi kielelle kihahtaa, olet taituri noiden yrttien kanssa

      • Nyt karkasi koko viesti jatkan loppua tässä.
        Niin nuo Noellan taidot minulta puuttuu, ihan tavanomaisia mausteita vaan käytän.
        Samaa mieltä MummiMian kanssa, aito maku on syötävässä oltava, liika maustaminen turhaa, yrtit on asia erikseen.

        Nyt lopetan tämän sohlaamisen, saa nähdä miten näkyyn pirtin sisällä nämä kirjoitukseni.
        Hyvää viikonlopun alkua ja nautitaan näistä lämpimistä oloista niin kauan taas kun niitä piisaa.


    • Aamupäivää !
      mustikkatarinaa jatkan. ainahan sitä roskia mukaan tulee kerätessä. sanoinkin ettei haittaa, helppohan se on sitten istualtaan niitä puhdistella. Kerääminenhän se selkään käy. Metsässä totesin että tuskin koskaan olen ollut niin hyvässä paikassa. Autokin näkyi koko ajan ettei turhaan juoksuun mennyt yhtään aikaa. Ja kun minä hidas nyhvelö saan sankollisen tuohon aikaa niitä on pakko olla paljon. Koneella tosin ,suuria ryppäitä kerralla tuli poimuriin.
      Puhdistamista en koe hankalana, ainahan niissä oma aikansa menee.
      Olen kyllä kuullut, kun ihmiset valittaa, ettei niitä jokapaikassa ole. jossain taas tosi hyvin.
      Ulkomaillakin tuntuvat sanovan että huonosti on mustikkaa.

      Ihana päivä aluillaan. Eräs ystävä täyttää 80 v. joten sinne sitten iltapäivällä kutsu olisi.
      Kansainvälisillä markkinoillakin pitää läpi rantabulevardi kävellä sitten illemmalla. Sen verran kannatusta kun toiset ovat suuren työn tehneet tänne kaiken tuodessaan ja paikoilleen asettelukin vie oman aikansa. Niin 30 maan tuotteet ovat esillä. Ainakin säät ovat heitä (ja meitä) suosineet. Vaihteeksi voi noinkin sanoa.
      Hyvää päivän jatkoa kaikille.

    • Vihdoinkin! Tänään on tänään.
      Seikkailin kirjoittamassa muka 11.8. Osasin kyllä lukea ilmoituksen uuden pirtin avautumisesta, mutta kun ei ollut kompassia, eksyin matkalla.
      Hieno päivä. Taivaan sini ei tosin ole se aito taivaansini, vaan siihen on sekoittunut aavistuksen verran harmaata. Upea oli päivä eilenkin. Hyvä etten saanut auringonpistosta, kun unohdin ottaa päähäni se aiemmin kehumani hellehatun. Toissapäivänä se minulla oli, ja ihan tarpeeseen se oli jo silloin. Eilen kahvittelimme parvekkeella, ja Late kutsui ohi kulkeneen naapurin kahville.
      Siirryimme sisään,kun parvekkeella on vain kaksi istumapaikkaa.
      Rattoisasti ilta kului, kun juttu luisti. Mikä olikaan luistaessa, kun oli paljon yhteisiä tuttuja. Naapurimme veli oli joskus viime vuosituhannella luokkatoverini ja Laten urheilukaveri. Yksi kilpailuareena oli Moskovan lenkki. Se alkoi työväentalon pihasta, kiersi kirkonkylää ja palasi lähtökohtaan.
      Siihen aikaan täällä oli ainakin kahdeksan työväentaloa. Niiden pihoilla pidettiin kesäisiä urheilujuhlia, ja illalla oli sitten tanssit ja väkeä oli kuin helluntaiepistolassa.
      Nyt työväentaloja ei taida enää olla puoliakaan entisestä, ja kyläkisailuista eivät nykyihmiset viitsi/ehdi/osaa olla kiinnostuneita. Vahinko, mutta eiväthän nykysukupolvet taida ymärtää mitä menettävät. Eri vuosikymmenillä syntyneet paikkakuntalaiset näyttävät ajattelevan samoin kuin minä. Nykyisin käy niin, että tavattaessa vuosikymmenten takaisen hyvänpäiväntutun, jutstelu alkaa halaamisella!

      Tämä naputtelu on taas kestänyt vaikka kuinka kauan ja päättyy thän:
      VOIKAA HYVIN!

    • Ramoona-

      Tulimme saaresta jo aamupäivällä, koska rajuilmaa on ennustettu iltapäivällä alkavaksi, Pari sangollista mustikkaa on minullakin pakkasessa, tosin ainakin neljän marjamatkan tuloksena saarista, joissa käymme. Eilen oli tunnelmallista illan pimetessä, nuotio loimusi ja sytytimme kalliolle myrskylyhtyj🔥..Varsinaisia venetsialaisia vietetään elokuun lopussa. Neljä nuorta laukonpeuraa tuli uteliaana katsomaan, ilmeisesti uivat saaresta toiseen. 🦌🦌🦌🦌Sain ne valokuvaan vangituksi, aina on kamera mukana.

      Punaherukoita alan jo mehustaa, mustat eivät ole ihan kypsiä ja niitä pakastan myös marjoina. Vatut ovat hiukan rupuisia, pitäisi kai koko vatukko uusia, iso työ. Perunatilkku on kesannolla, kasvaa kauraa, kehäkukkaa ja auringonkukkaa, kaunis näky onkin. 🌻🌻🌻🌻 Pari vakoa on pottua, kohta syöty. Ostin summassa tomaatintaimet, sattui pihvitomaatti, tumma viirullinen ja kaksi erittäin hyvänmakuista tavallisennäköistä. Tuskin kaikki kypsyvät, mutta otan taas sisälle loput.

      Olin jo kuukeloimassa Noelan kookoskukkaa, sitten huomasin oikaisun. Nyt jo on ihan pilvessä, menen haalimaan sisälle pihakalusteiden pehmusteet .
      Tunnelmallista elokuuta !

    • MummiMia

      Venlastiinan tapaan ilman kompassia olin mustikassa, ja tapani mukaan polkupyöräilin sinne metsän reunaan asti. Siitä metsään ja kauheesti löytyi marjaa, kun muuan tuttu kertoi tullessaan poispäin, minne kantsii suunnistaa.
      Maistelin mustikoita, söin ja keräsin, keräsin ja söin, kunnes en halunnut syödä enää marjaakaan, sitten vielä keräsin ja löysin vielä isompia ja ihanampia paikkoja.

      Kun päätin lähteä, ettei se ennusteessa mainittu myrsky vesisateineen ja ukkosineen ole kohta niskassa, niin harppailin siinä sitten kivikkoiselta rinteeltä pyörälle päin, mutta hupsis! aivan outo asvalttikatu olikin edessäni.

      Ai bussipysäkit! Niistähän näen missä olen. ( Onneksi olen pyöräillyt paljon siitä asti, kun muutin tänne mieheni kuoleman jälkeen, tutustuakseni ympäsistööni. Autolla ajaessa ei niin hyvin tutustu. )

      Ja niin vähitellen pitkän kävelyn jälkeen pääsin takaisin pyöräni luo.
      Siitä on nyt pari tuntia, mutta vieläkään ei täällä etelärannikolla sada eikä myrskystä ole tietoakaan.

    • Eipä vielä ole merkkejä myräkästä, josta sääennusteista on saanut lukea. Näyttää siltä, että täällä taitaa olla vuoden lämpöennätys. Mittarieni mukaan helleraja on reilusti ylitetty. Nihkeältä tuo ihossa tuntuu kun olen parvekkeella puuhastellut. Kun aurinko yhä enemmän kääntyy parvekkeeni suuntaan, tulee siltä ajolähtö. Sehän tässä on menossakin.

      Marjojen katselua metsästä en tänään suunnitellutkaan. Oli monta pientä puuhaa, jotka oli tarpeellista suorittaa. Sen verran piipahdin torin kautta, että marjojakin vilkaisin. Olihan niitä, eikä tilanteessa muutoksia. SkillaN ihmetteli halpoja kanttarelleja täällä. Oli niitä nytkin ja varmaan säilyy. Loppujämiä, siltä näyttäviäkin virolaisia kanttarelleja. Ei ne kilvalla mene, vaikka hinta ei olisikaa pilalla.

      Pientä puuhaa, lähinnä jälkieni siivosta parvekkeella odottaa tekijää. Siihen sitä on paneuduttava ja siinäpä saunavuorokin lähestyy. Tälleen se päivä hupenee iltaan.

    • Jyrinää on kuulunut tasaiseen jo tunnin verran, ja nyt onkin taivas pimenemässä täällä Espoon rannikolla.
      Mukavan laiskan päivä on ollut. aamulla tosin jo 10 aikohin lähdin nuorelleparille hankkimaan pientä tupaantuliaista , ja sovittuun osuuteni tarjoiluun,
      Toivoa voi, ettemme tuossa sukutapaamisessa huomenna joudu pelokkaina kyyhöttämään omakotitalossa sisällä, jos nyt mahdoton ilma olis, en sitten lähde ollenkaan täältä kerrostalon suojasta 😳))

      On tuo kaks'suuntainen mielialahäiriökin Inhimillisessä tekijässä aikamoinen kestettävä siihen sairastuneelle! Ihailla täytyi kuunnellessa sen kanssa elämään oppineita, jatkuvinen itsemurhariskeineen ja heilahteluineen. Onneksi lääkkeet saavat tasaantumaan, mutta hintansa sillä normaalielämään nähden, on omaisillekin ollut.
      Jaa Avaraa Luontoa voikin kohta katsella illan ratoksi, joten

      Hyvää lauantai-iltaa, ilman suurempia vahinkoja ja rytinöitä ☔️⛈☄

    • hurskainen

      Nyt kuuluu jo jyrinää ja aloittelevaa sateenropinaakin vaikkaTv- kuvaruudussa pyörivä varoitusteksti on enempi pääkaupunkiseudulle suunnattu.
      Ennestään tuttua on että ukkosilman jälkeen ilma viilentyy.

      Säästyimme heleeltä pilviverho peittäessä koko päivän aurinkoa. Melko naatti olo kuitenkin on. Lämpimässä puuhaaminen ulkoilmassa sen tekee.

      Kuitenkin keihäskisa pitää katsoa loppuun.Tero Pitkämäellä onnistuessaan on mahdollisuus mitaliin asti, ehkei kirkkaimpaan, mutta himmeäpikin kelpaisi.

      Kuulen peltikaton äänettömyydestä, että lounaasta noussut kuuro on kiertänyt luoteen puolelta ohitte.

    • MummiMia

      Tästä se meni yli noin 20 minuutissa.

      • kiitos.ei.ukkostuhoja

        Meillä ukkosrintama nostii uusia ja ukkoskuuroja peräperän jälkeen. Lyhyitä runsaitakin kuuroja kulki kylämme reunalta.
        Salaman ja jyrinän aikavälistä voi laskea ettei kohdalle mikään kuuroista tullut.


    • Huomenta rauhaisaan sunnuntaiaamuun ja melkoisen ukkosmyrskyn jälkeiseen aikaan.
      Mahtavan näköistä ja kuuloista se eilinen myöhäisilta oli, aivan päälle ei tullut, mutta tumma taivas leimahteli väliin hyvin kirkkaaksi ja jylinä oli komeaa.
      Sampea ja shamppanja juhliminen taisi juuri ja juuri selvitä ilman taivaallista kostuttelua;)
      Nyt pilviä kiertelee taivaalla ja satoikin vähän, mutta voi se tästä vaikka kirkastuakin.

      Niin, kovin eri paikoissa tuo mustikka ja muutkin metsän herkut aina satoa antaa, se ainakin on varma, jos ei metsään edes yritä, sen anti jää pieneksi.
      Venlastiina kertoili työväentaloista, , niin se on ennen oli kaikki niin toisin ja niin hyvinkin oli touhua ja kisailua monen moista.
      Kulttuuri puolellakin sitä harrastettiin jos mitä, kilpailemassa olen ollut minä myös ja voittoihin ylttänyt, tosin joukko esityksissä, lausunta, laulu ja kansantanhut ihan koko maan kattavissa jutuissa.
      Työväen talo on tätä nykyä täällä teatteritalo, tosin muotonsa muuttanut, siellä aikoinaan hääni tanssittiin.

      Ramoonan nuotio hetket jäävät talveksi muisteltaviksi, kuten monen vuoden aikaisemmatkin, ihana tunnelma varmaan.
      Ei oikein onnistanut minun peruna satoni, maa jäi lannoittamatta ja ei voimaa riittänyt, mutta sato mitä tulee melkoisella hartaudella nautitaan:)
      Samaa hommaa minä myös viikon loppuna menen katselemaan, joko mehumaijan voisi töihin hoputtaa.
      Parvekkeella tomaattini punertamaan rupeavat, niitä aina käydessäni napsin suuhun.

      Pää alaspäin pyörien sitä hyvinkin pian oudolla seudulla huomaa olevansa, hyvä MummiMia oli ettet jäänyt ympyrää pyörimään ja loppu hyvin kaikki hyvin.
      Aika tutun tuntuinen tuo, että pois lähtiessä ne parhaat marjat löytyy ja astia on täynnä;)

      Torilla hintataso jatkaa mielestäni korkeana, mansikat 5-6 euroa ja ne kanttarellit 7 euroa litra, jäi minulta ostamatta, herkkusieni saa tämän puutteen korjata.
      Pienen pieni vadelma rasia 3,50 hintava on sekin, no työnsä on tietenkin niiden hoitajilla ja kerääjillä, mutta ostajalle ne tuntuu aina vaan liikaa maksavan.

      En osaa ukkosta pelätä, mutta kunnioituksella sen voimaa ja mahtia kuuntelen ja katselen.
      Kuulin juuri yhden ystävän kertovan miten nuori 25 vuotias oli junan alle hypännyt ja sitä pohdittiin miksi?
      Elämä edessä ja kaikki piti hyvin olla, mutta tuo ihmisen mieli kun ei hyvin voi, tämmöisetkin tapahtumat voivat yllättää.

      Ei onnistanut keihäänkään kohdalla mitalin saanti, kovin on heikoksi mennyt nuo tulokset maailman tasolla, mutta parhaansa yrittivät siihen tyytyminen.
      Jospa tulevaisuus tältä osin parempia tuloksia toisi, näin vain katselijoiden joukosta ei paljon muuta voi toivoa ja ei sijaa arvostellakaan.

      Näyttäisi siltä, että ukkoset ohi ja taivas kirkastuu, tästäpä sitä on hyvä jatkaa sunnuntain viettoa, mitä sitten keksinkään, vai meneekö ihan vaan ristikoita täyttäen, onneksi ei mitään pakottavaa tiedossa.
      Oikein nautittavaa päivää teille kaikille ja toivoa sopii, että ei ukkosen pelkoa tarvitse kenenkään tuntea.

      • M-Mia

        Tuohon eiliseen eksymiseeni vielä palaan, luulen, että ellei olisi ollut täysin pilvistä, kun pääni nosti niistä mustikkamättäistä, niin ettei aurinkoa näkynyt yhtään, en olisi niin vastakkaiseen suuntaan lähtenytkään.
        Tosin sillä suunnalla tuolla kalioisessa maastossa en ole aikaisemmin käynyt, mutta niin kuin tuttavani sanoi, niin mustaikkaa oli paljon.
        Rinne oli vain todella louhikkoinen ja hankala mennä alas.
        Niin, hyvin se retki päättyi, - ja vaikka pelkäsin ukkosmyrskyn olevan kohta niskassani, niin tuntikausia kesti sen alkuun.

        Isossa Ompussa kävin tänään yhden tuttuni kanssa, mutta Cittarissa ja Lidlissä ei näkynyt minkäänlaista merkkiä eilisillan tapahtumista, vaikka siitä vedestä puhuttiin ja You tubessa on kuulemma siitä videokin. En ole ehtinyt katsoa.


    • muori77

      Huomenta päivää ;)

      Kyllä se eilinen päivä oli todella uuvuttava.
      Minuun kun tuo ukkonen vaikutta,en kyllä sitä pelkää,mutta se vie välillä tajun kankaalle<,(

      Pakko oli käydä pyykit pesemässä.kun olin varannut pesutupavuoron.
      Onneksi on hyvät koneet,mikä työ tekee.

      Nyt aurinko kurkkii välillä,pilvet menee aika haipakkaa taivaalla.

      Mittarissa ulkona 18,9c sisällä 25c
      kyllä tarkenee;)

      näkyillään...

    • Olihan se myräkkä eilen illalla. Yhtenäistä salamoiden välkettä ja vettäkin tuli kaatosateella. Tänäänkin jouduin pienen pilvenpaakun uhriksi, olin kevyissä varusteissa myöhästyneen aamukävelyn merkeissä. Tultuani täytyi vaihtaa kuivaa päälle. Nyt taas aurinko paistaa.

      Katselin eilen ensikerran nämä MM- kisat päivän annoksen loppuun. Pitkämäki sijoittui viidenneksi. Eipä sen enempää voinut odottaakaan. Onhan sekin joukkueen paras sijoitus. Minulla ei ole tarkkaa tietoa, mutta luulen suomalaisen yleisurheilujoukkueen saavuttaneen eräänlaisen ennätyksen arvokisoissa - kaikkien aikojen heikoimman tuloksen.

      Marjamaita en edes harkinnutkaan käydä katselemassa. Eilinen rankkasade ja tänään vielä hyvä ripsaus päälle piti varmaan maaston märkänä. Oli kyllä veltonlainen olonikin, "urheillessa" meni yli puolenyön. Se on paritunia yli hyvän .Joku päivä kai vielä käyn metsikköäkin katselemassa. Kunpahan jahkailen, nyt taidan tökätä pisteen.





      ,

    • Onhan tänään ainakin toistaiseksi ollut sateetonta. eilisen ukkosmyräkän jälkeen oikeastaaan ihan mukavaa. Eilinen ukkoskuuro sattui ihan kohdalle, mutta onneksi olimme sisällä. Eipä samanlaista kuuroa ja myrskyä ihan äkisti ole kohdalle sattunutkaan. Minja tyttärensä kanssa tuli juuri ennen myräkkää sisälle, tuskin muuten olisi sisälle päässytkään, mutta soitti puhelimella oventakaa me olimme parvekkeella, ei sinne ovikellon ääni kuulu.
      Se oli hyvinajoitettu sisääntulo myräkkä alkoi heti kun sisään pääsivät.
      Ei tässä ihan lähellä näkynyt mitään vaurioita, mutta tänään kun tulimme markkinoilta ja kotiin tullessa kiersimme vähn ympäri kylää näkyi paljon kaatuneita puita monessa paikassa.
      Markkinoilla söimme pari krillimakkaraa, ostimme jotain rihkamaa sekä mustikkapiirakan.

      Eilen kirjoitin pienen pätkän pirtin sivulle, mutta näkyy, että poistivat sen, minä ihmettelin niitä hävyttömiä kirjoituksia ja toruin ylläpitoa niistä. Poistivat kyllä ne hävyttömyydet ja siinä samassa se minunkin pätkä häipyi.
      No niin nyt ne kisat suomenosalta päättyivät, Pitkämäen ei tarvitse hävetä, hyvällä tuloksella 5 sija oli aivan mainio.
      Kävelijät aamupäivällä saivat patikoitua matkansa siinä yksi nuori Suomalainen sijoittui mukavasti oliko nyt 14 loppua kohden väsymys tuli.

    • Aurinkoista iltaa:)

      Poutaisena pysyi sunnuntai siellä Veikkolassakin, missä sukutapaaminen oli mukavissa merkeissä. Minulle laittoivat vielä kotiinkin evästä, ja niin sai Yrjökin Jurij Enzon kanssa laation mukaansa Sipooseen. No, emännöivä Veera oli paistanut vähän hirmu hyviä lihapullia, joita kehuimme kylläkin ja runsaasti olikin.

      Parikymmentä henkeä meitä seurusteli rattoisasti, roseviiniä tarjoili J:n pojanpoika, sanoinkin äidilleen miten huomaavainen hän on vanhempia (minuakin ) kohtaan. ´Kaunis piirre, ihan olin "otettu" kaikista haleista ja ilosta😊

      Ilta onkin kotona ihan lepoa ja nautiskelua, keskiviikkona tulee Minna kätilötyttö, viimeisellä lomaviikollaan käymään.

      Asentaa Elisa viihteen samalla, kun en pidä mitään hoppua sen kanssa, mutta onhan kiva valita elokuvat joskus.
      1/2 vuotta on tämä ilmaistarjous, mikä ettei, jatkan jos pidän valikoimasta, heippati vaan 😆

    • Uutiset ovat kertoneet rajuilman tuhoista, aikamoista jälkeä on syntynyt siellä mistä se on kulkenut. Täällä Turussa oli vaan vähän maltillista sadetta, myrskyä ja salamointia ei näkynyt puutkaan eivät paljoa tuulessa heiluneet.
      Kesän aikana kun muualla maassa on ollut runsaita sateita, meillä on kärsitty kuivuudesta. Jotenkin tämä nurkka on säilynyt noilta ikäviltä ilmiöiltä. Saaristoko ilmavirtoihin vaikuttaa, enpä tiedä.
      Mm-kisoja on tullut seurattua koko ajan. Kiva kun loppuvat ja pääsee normaaliin päiväjärjestykseen takaisin. Suomi ei enää ole urheilumaa samalla tavalla kuin ennen. Silloin kun lapsia ja nuoria olimme kaikkihan liikuntaa harrastimme. Oli pallopelit, hiihdettiin, kotipihoilla oli korkeushyppytelineet, hypättin pituutta ja kolmiloikkaa, me tytötkin kuulaa työnsimme. Aina keskenämme kisailtiin. Oltiin urheilusta kiinnostuneita, radiosta kaikki kilpailut kuunneltiin. Erilaiset on nuorison harrastukset nykyään, eihän nuoria näy edes ulkona.
      Vapaata urheiluharrastusta ei kai enää olekaan urheiluseurojen ulkopuolella spontaanisti.

      Meteorologi lupasi lämmintä ja kaunista ilmaa muutamaksi päiväksi, nautitaan siitä.
      Huomenna on mentävä torille katsomaan onko siellä mustia viinimarjoja, viime vuonna jäin melkein ilman kun liian myöhään heräsin niitä hankkimaan. Kanaruokien höysteeksi niitä tarvitaan.
      Hyvää loppukesää palstalaisille.

      • hurskainen

        Melkomoisen ilotulituksen ukkosrintama järjesti eilen illalla Kaakonkulmilla. Mutta nyt: https://www.youtube.com/watch?v=4hKngR7hJDs

        Joskus viilenee myräkän jälkeen kovin. Tällä kertaa edelleen lämmintä, vähän kuin trooppinen ilmasto, kosteaa.
        Tuuli kuivatti nurmikon. Oli hyvä sää lyhentää sitä. Pitkäkortiset siniset kukat oli ensin tuettava kepein. Sitten naruilla piiri ympärille.
        Ne lakosiit rankkasateessa. Oli 29 mm kertynyt mittatörppöön. Oli se ropinaa parhaillaan.
        Näin sitä tästäkin kesästä jää tummempikin raita. Oli meinaan 48.000 taloutta ilman pistorasiaenergiaa. Kurja juttu heille.

        Huomenna jos ilma on sateeton, niin hyökkään keräämään punaherukoita mehustamista varten. Puolet marjoista vien siskolle, kerrostaloasukkaalle.

        Jo toista elokuun kolmanneskvarttaalia eletään. Tätä se kalenterikin ilman ääntä tolkuttaa. Pysytään kaikki pulkassa!


    • Paulamaaria1

      Satteista illansuuta ystävät!!!

      Tiällä tulloo vettä nii että lotisoo. Ja taevaarranta on harmoon piliviverhon peetossa. Suattaapa männäh hyvä tovi, ennenku ulos tekköö mielj. Päevällä ee ies oes kerennäkkää, meellä ku olj semmmonev vieraetten tuluva, etten kyllä muista moesta. Kallen vanahemman siskon tytär tulj öölössä päevänä Austraaliasta. hänen siskonsa miehensä kansa Alajärveltä, Kallen vanahempi tytär Manhattanilta miehensä (New Yorkin poliisilaetoksel lakimies). ja sitte yks ystävä , jonka oon tavannu viimeks elokuul lopulla vuonna -80 Aatelkee, mikä ihanan tunteelline näkemine meellä olj. Tunnettii sentää toesemmmo ihah hyvi. Harmi ku aekoo olj ihal liiav vähä, hiän olj toesten kyyvillä. Paljo otettii kuvia puolin ja toesin. Kyllähäm myö soetellaa, joskus viikottaennii. Niänköhä unta tästä ystävästä?

      Nyt ku katon tästä ikkunasta tuonnep pello ylite. nii näätästää meleko varmasti sille, että jonnii aejan piästä lotisoo tuas. Taetas riittee jo. Mukavoo alakavoo uutta viikkoo!! paulamaria

    • Huomenet kauniina alkavaan maanantai päivään.
      Kovin on vaihtelevaa tuon sään kanssa, nyt taivas kauniin sininen, mutta ei ilman sateenvarjoa auta lähteä voi saada hetkessä vesi sateen niskaansa.
      Huomenna olisi silmälääkäriin meno, kaksi vuotta on kulunut edellisestä käynnistä, saapa nähdä on mikään muuttunut.
      Vähän sillä tuntumalla itse olen, että muutoksia on.

      Mukava se on jos sukulaiset muistaa, minulla vieraita käy hyvin harvoin, ennen lasten pienenä ollessa, kun sisareni vielä eli oli vilkkaampaa.
      Nyt on kaikki kaikonneet, jokainen oman elämänsä mukaan touhuilee, ei siinä aina mieleen mummo tule, mutta hyvin pärjäilen ainakin toistaiseksi.
      Puhelin kuitenkin pelaa, vaikka sekin taitaa vaihtoon mennä, akussa ei virta kestä kuin pienen tovin.

      Sopiva kappale Hurskaisella, todella myrskyä on ollut paikka paikoin, täällä en suurempia vahinkoja ole kuullut, sähköt hyvin pelasi.
      Vettä kyllä tuli rankasta ja varmaan kasvit olivat tiukoilla, maahan pitemmät varmaan kaasi.

      Samat marja hommat tiedossa mitä Katleija haikaili, kyllä se torilla käyttää, kunhan ensin tarkastan siellä maalla huonossa kunnossa olevat pensaat.
      Kisoja en eilenkään edes kurkannut, kanavalta kanavalle kyllä hypin ja mistään ei mitään mukavaa ollut tarjolla, siinä se päivä kuitenkin iltaan meni.

      Minulla ei mitään viihde kanavia käytössä ole, Yle Areenaa olen yrittänyt viritellä, niin puhelimeen kuin tähän koneeseen, salasanojen kanssa sitten aina into hiipuu.
      Tuntuu kuin taidot ne vähäisetkin häipyy, eikö muisti pelaa, vai onko mielenkiinnon puute kysymyksessä?
      Lihapullat on aika monen herkkua, minunkin;)

      Katselin ikkunasta rankan veden tulon aikoihin, kun mies pyörän selässä odotti liikenne valojen vaihtumista, malttoi vaikka vettä tuli kuin saavista kaataen, kaiketi jo niin märkä oli, ettei lisä haitannut.
      Sade varmaan aika monen yllätti nyt pyhän aikaan.

      Nyt on lupailtu helle jaksoa, kai ynnämuu yrittää sinne metsään, kunpa ei voimia veisi jos kovin kuumaa tulee.
      Voimattomaksi se liika kuumuus vie ja kun vielä ukkosen tehosteet mukana, eipä vanhat jaksa.
      Nykyinen pyykinpesu melkoisen helppoa, kun entisiä muistelee, kuivamaan laitto melkein vaikein homma.

      Nyt lähden puhelin liikkeeseen, pitääkö uusi ostaa, vai akun ostollako selviää?
      Hellettä odottamaan ja siitä sitten nauttimaan tai tuskailemaan kuumudesta, hyväksi ei tänä kesänä taida mikään onnistua.
      Näillä kuitenkin mennään, hyväksytäänkin, kun emme muuta voi, päivän jatkoja.

      • "ei siinä aina mieleen mummo tule, mutta hyvin pärjäilen ainakin toistaiseksi."

        Minulle oli yllätys, että lapsenlapseni tytär (12-v) soittaa minulle usein, mutta kertoi, että Koululais-lehdessä oli siihen kehotettu ja itse olen tilannut sitä lehteä hänelle.

        Niin, miksi soittaa, koska laistan niitä silitys hommiani, joita ihmetelit kyllästymiseksi, kun minä taas ihmettelen sinun energistä osallistumistasi noihin muihin tapahtumiin ja neulomisiin. Mikä tekosyy minulla olisi mennä lapseni perheeseen, jos en silittäisi siellä edes pyykkejä, koska siivoukseen en osallistu, mitä nyt muutaman kerran, kun he ovat lomalla pois ja koko "valtakunta" on minun kartanoni!D (niin, kartanon rouvalla ei ole siivoojaa, joten hän joutuu sen itse tekemään?)

        Olen jo alkanut huolestumaan itsestäni, että miksi en jaksa/viitsi lähteä tuohon 4-kilsan päähän edes autolla, koska joskus uhoilin tyttärelleni, että joka aamu kävelen heille aamukahville!D

        Ja entäs nuo marjastamiset, joka oli nuoruudessani intohimo? Nyt on verukkeena, että siellä on punkkeja, joista voi saada lopun elämän vaivan ja toisaalta, minulla ei ole pakastinta.

        Näin on, kyllä susi syitä löytää, kun lampaanlihaa mieli tekee.D


    • Aurinkoisen aamun terveiset. Me taidettiin päästä siitä ukkos jyräkästä kuin leikiten.
      Kerran jyrähti sekin jossain kaukana. Hetken tuli vettä mutta paljon rankempia kuuroja on ollut monesti tänä kesänä.
      Kuopiossa ja Savonlinnassa se oli saanut
      tuhoja enemmän aikaiseksi.

      Joku vuosi sitten uusin mustat viini Marja pensaat. Laji on suurta, melkein kuin viinirypäleitä söisi
      Paljon on tulossa marjaa ja kaikki pakastan.
      Kun talven teen esim. Mansikoiden kanssa sekoitettuna mehukeittoja ja kiisseleitä
      On tosi hyvää puurojen kanssa ja sellaisenaan. Punaisiakin tulee hyvin.
      Ne mehut ei meillä tee kauppaansa.
      "Maija"seisoo joutava kellarin hyllyllä.
      Oho,nyt pitääkin lähteä asioille. Moi.

      • aina-seuraava

        Uusi Pirtti framille. Joku ruikkii tuonne vanhan Pirtin portinpieleen.


      • Kai.ihailin.salamointia

        Kiiramyräkästä käytetään rinnakkaisia ilmaisuja, oliko se myrsky vai vain tavallinen ukonilma kovine tuulenpuuskineen.
        Äsken näin televiisiosta että Pohjois-Kymenlaaksossa rajuilma olikatkonut puita myös talojen päälle.

        Kuitenkin vuosia sitten oli paljon ankarampia trombityyppisiä ukkosmyrskyjä. Ne pistävät kaiken matalaksi.
        On se hyvä että pahin ukkoskausi on tältä tältä kesältä painumassa muistojen joukkoon.


      • hurskainen
        aina-seuraava kirjoitti:

        Uusi Pirtti framille. Joku ruikkii tuonne vanhan Pirtin portinpieleen.

        Pienellä pyöräilymatkalla näin ajotien vieressä punaisena mattona puolukoita. Sen tien takana loppuu kuitenkin puisto ja alkaa asutusalue.
        Ehkä linnut syövät ne pakokaasupitoiset marjat. Sammakko oli jäänyt auton yliajamaksi siinä lähellä. Harmihan se on, viaton luontokappale.

        Minusta ne ovat ihmisiä. Samasta alkusolusta on lähdetty erittäin kauan sitten.

        Se punaisten keruu otti voimille. Jätin ne ulkovaraston betoniselle lattialle välivarastoon. Tarkoitus on kerätä huomenna klo 16 asti.
        Sitten lastaan marjat autoon ja vien ne pois, ettei tarvi alkaa niitä mehustamaan.

        Eräällä tutulla miehellä oli todettu äskettäin pitkälle ednnyt syöpäkasvain. Karskisti hän otti sen vastaan: Onhan tässä jo heiluttukin, häin kuittasi. Kertoi asiasta kaikille. Elämä on kuin julmaa arpapeliä joskus.


    • Kyllä ilmoja on riittänyt. Hyviä sellaisia. Parikymmentä lämmintä, aurinkoa ja reilua tuulenvirettä. Eipä siitä mitään puutu, täytyihän sitä ulkoistua naitiskelemaan.

      Toritarkastuksen myös suoritin. Ei mitään uutta, samat valikoimat ja hinnat. Kolme marjanmyyntipaikkaa vähän erillään, satametriä väliä. Muut marjat suunnilleen samaan hintaan, mustikoissa suurin heittely.

      Olen huomannut, että eläkeläisenä olen muuttunut enempi "kronklaavaksi", vahdin kaupoissakin hintoja, myynnissä olevien elintarvikkeiden "ikää" ja ja alkuperää, lähinnä maata jossa ne on tuotettu. Kotimaisuus voittaa, jos hinta on suunnilleen sama. Joidenkin maiden tuotteet saavat jäädä hyllyyn. Varmaan olen oppinut valikoivaksi, kun on aikaa katsoa esimerkkejä lonikoida tavaroita. Ehkäpä siinä tavassa on hyviäkin puolia. Työaikoina tuli äkkiä kaupassa pistäytyä, tuli kaapaistua tarvittava hyllystä ja äkkiä ulos.

      Marjastukset unohdin tahallaan tänään. Olihan tämä sopiva päivä lomapäiväksikin. Huomenna voi katsella mistä päin tulee ja minne menee. Aurinkoisen illan jatkoa!

      • Hyvää huomenta 😀 Minä kun tottumuksesta selasin näin aamusta jotakin Kahvipirttiä, osuin kohtaan, jossa ynnämuu julisti, "etten minä ämpäreiden perässä juokse"!

        Sekös osui nauruhermoon mukavasti 😊 Mitä nyt miehinen mies ämpäreitä kasaisi,,...
        heippa vaan Skillan'illekin.


    • Huomenta taas uuteen päivään ja elokuun puolta väliä jo elämme.
      Kesä lopuilleen kääntyy, mutta helteet on luvattu vielä tulevan, jaksaisiko uskoa.
      Eilinen oli kova tuulinen ja taisi sitä vettäkin vähän tulla, ei poikkeusta tavan omaisesta;)
      Taivas on tällä hetkellä kirkas, jospa nyt sateilta säästytään.

      Tuo "kronklaaminen" on minunkin syntini, jos sitä voi syntinä pitää, että yrittää eurojaan säästää ja ostoksissaan etsiä kotimaista, aina se kuitenkin varmempaa on.
      Hyvää marja onnea ynnämuu, ehkä hyvänkin paikan tiedät tai löydät.

      Syöpä on sellainen sana, että se saa hiljaiseksi ja jos on todettu pitkällä olevan, paras tapa on ronskisti siihen yrittää suhtautua, vaikka mieli ei sitä hyväksykään.
      Ulos päin rohkeana, vaikka harvaa se todella helpolla päästää.

      Voi niitä vielä pahojakin ukkosia edessä olla, jos loppukesän ennusteet toteutuu, helle aaltoja luvassa.
      Toivoa kyllä sopii, että pahat tuhot ei enää maatamme saavuta ja onneksi ei ihan samanlainen ollut kuin aiemmin, olikos se Manta myrsky se pahin?

      Muistan mökilläni joskus kauan sitten, kun marjapensaat eka satoa teki, oli nekin kuin viinirypäleitä, pienenivät sitten ajan kuluessa, vaikka leikkasin ja lannoitinkin.
      Minä teen mehuista kiisseliä talven mittaan, puolukka mehustakin helppo marjapuuro tehdä.
      En tykkää paljasta vettä aina juoda, näinkin mehuni kuluu, pienellä sokerilla pakkasessa onnistuu, niin ei sokeriakaan ylettömästi tule.

      Punkit ja käärmeet ne minunkin pelkoni ovat, vaikka punkkia en muista edes nähneeni, ja pari käärmettäkin elin ikänäni, mutta kauhistus on ajatellakin.
      Kumma kuitenkin, jos marjoja on saatavana pelot häviää, tosin hyvin tarkkaan jalkojen paikan etsin, että ei mikään otus sieltä päin yllätä.
      Tietysti yhtä lyhyt matka olisi minulla tyttären luo, kuin hänellä minun luo, mutta kun sitä autoa ei ole käytössä jää menemättä, matkaa kuitenkin liki kymmenen kilometriä.

      Puhelimen ostosta säästyin, akku vaan vaihdettiin ja nyt sitten pelaa, virtaa vielä eilisen latauksen jäljiltä yli 90% vaikka jo jonkun puhelun olen tehnyt.
      Mietin miten ne lapset ja nuoret pystyvät niin kauan pitämään puhelinta käytössä, kun aina ne kädessä istuvat ja kulkevat, ihme akku taitaa olla.
      Musiikkia kuuntelevat vaikka kuinka, pelejä pelaavat, virtaa vaan riittää.

      Nyt minulla on silmien tarkastus edessä, saapa nähdä miten selviän eurojen kanssa, joudun ainakin linssit vaihtamaan, tekisi pokatkin mieli vaihtaa, saapa nyt nähdä.
      Järki jos asiassa mukana vanhat kelpaisi ja kun en paljon osaa muotoakaan muuttaa.
      Auringosta nyt kaikki nauttimaan, eikös se paista koko maassa?

    • Välähti mieleen jonkin runon loppu: "Kesä jatkuu, kesä..."
      Runon nimeä en muista enkä sen kirjoittajaa, mutta kyllä ainakin vielä tilanne on sama kuin runon lopussa. Jos tai kun joku tuntisi tekijän tai runon nimen, olisin kiitollinen tiedoista.

      Tuli mieleeni, että aikoinaan Late halusi tietoja Pikku syntisestä. Kukaan ei tuntutunut tuntevan tuota laulelmaa, joten yllytyksestäni hän lähti pikku syntisen perään Kahvipirttiin ja saatuaan heti vastauksen kotiutui Kahvipirttiin. Täällä hän poikkeaa vieläkin melkein päivittäin.
      Kyllä minäkin tänne tuppaan, mutta tämä pahuksen masiina tanssii jonkin omituisen jahoon ja juutubin pillien mukaan. Kun olen koukkuisilla sormillani naputellut tekstin ja korjannut lyöntivirheet, katoaa aikaansaannokseni miltei joka kerta ties minne!

      Onneksi nuo pirulaiset eivät estä minua pooikkeamasta lukemaan Pirtin päiväkirjaa, joten kirjoitelkaa ihmeessä mahdollisimman paljon ja kaikenlaista, ettäminulla säilyy yhteys maailman mukavimpaan kahvittelupaikkaan.

      Voikaa hyvin ja nauttikaa suvesta!
      toivoo: Venlastiina

    • M-Mia

      Tulin juuri ulkoa ja olen aivan puhki, mutta en voi olla Venlastiinalle vastaamatta, koska itsekin pidän tuosta Lauri Viidasta ja runoistaan.
      Tässä runossa hän on kai mennyt lapsuudenkotiinsa aikojen jälkeen:

      " Kaita polku kaivolta ovelle
      nurmettuu.
      Ikkunan edessä
      pystyyn kuivunut omenapuu.

      Reppu naulassa ovenpielessä,
      siinä linnunpesä.
      Kun olen kuollut, kun olen kuuollut.
      Kesä jatkuu. Kesä. "

      Hyvää kesän jatkoa kaikille Kahvipirttiin!
      toivottaa Mia-mummi

    • Ramoona_

      MMia ehti ennen minua, mutta täydennän hiukan vastausta. Runo Onni julkaistiin hänen kuolemansa aikoihin Parnassossa ja siinä on vielä yksi säkeistö, joka ei yleensä ole runossa mukana.

      Sikermän kahdeksas osa, joka ei mahtunut Parnassoon joulukuussa 1965

      "Sain sen, mitä halusin, rakkauden,
      ja sentään: olenko onnellinen?
      Mitä odottelen?
      Joka kerta, kun oveeni koputetaan,
      on mieleni riemua tulvillaan."

      Runosta siteerataan yleensä loppuosaa, mutta kokonaisuudessaan siinä kiteytyy Viidan elämä. Äidillä on hänen joissakin runoissaan hyvin merkittävä asema.
      Onni

      Kiitos elämästä, Äiti.

      Pari riviä tein kirjaimia tänään.

      Siinä kaikki. Olen onnellinen.

      2.

      Suvimaisema: lahdentyven,

      saunaranta ja vene

      ja helle, männiköntuoksu,

      kukat, välkkyvät kalat,

      lapsi, lapsia, lapset

      ja vanha onnellinen kaiku:

      Isä, hei!

      3.

      Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.

      Ikkunan edessä

      pystyyn kuivunut omenapuu. Reppu naulassa ovenpielessä, siinä linnunpesä.

      Kun olen kuollut, kun olen kuollut.

      Kesä jatkuu. Kesä.

      Anoppini oli kotoisin Ruoveden Muroleesta, jonka saareen Lauri Viita vei nuoren vaimonsa Aila Meriluodon ja pienet lapsensa asumaan. Kyläläiset olivat huolissaan perheen selviämisestä alkeellisissa oloissa ja auttoivat heitä. Eivät he kauan siellä pystyneet asumaankaan. Perhe jäi Muroleen ihmisten sydämelle, sen vaiheita seurattiin .

      Kuin ylimääräinen lahja tämä lämmin elokuu, nyt merikin varastoi lämpöä ja saadaan syyskuussakin nauttia lämmöstä. Kanterellit ovat putkahtaneet esiin, sadetta on saatu, lämpöä vain odottelivat.

    • Paulamaaria1

      Iltapäevee kaekille!!!!

      Terveesijä saanatontulta! Meellä lämpii saana tiistaesin ja perjantaesin, normaalisti, tarvittaessa usseemmanniik kerra. Sinishampoota annoen olla hivuksissan aeka tovin, mukavan sävvääkse antaa harmoesiin karvoehi. Parj viikkoo piän väliä ja tuas sama juttu. Muute aarinko polttaa harmoon kellertäväks ja siitä en tykkee yhtää. Tuota aenetta ee sssua mistääm marketista, aenoastaa kampaamoesta ja kampaamokaapoesta. Suosittelen harmoopäesille!

      Ilima on ollunna oekeen kommee koko armaan päevän, vua onpaha alotellu kulettammaa melekosija mälökkyjä tuonnet taevaar rantaa,tuule yläpuolelle, hennoo vielä enne yötä vettä rommaaattoo.

      Jottaev vaaleeta perhosija on lennelly muutamana päevänä tuossa tyhjällä tontilla, en kyllä tänne sisälle asti oo erottana, mittee ne on ollunna. Oekee on lepposata tään päevä ilima, onneks ee oo hellettä, ee sitä oekee ennee tällä iällä jaksa semmosta.

      Jalakapalloo tulloo myöhemmällä töllöstä, petikaveri on parraellaa ottamassa nokosia varastoo että jaksaa seorata. Minuva se ee niin paljoo kiinnosta, mullon luvettavana Anneli Auerin kirja ja suan sev varmaal loppuun tänä iltana. Hyvvee jatkoo näelle kaaniile ilimoelle! paulamaria

      • kölököti

        ölököti, hölököti, ualukoti ua!


    • Oikeennii kuvallinen päevä olj ilimojen puoleen tuakii valakee. Uamusta piätin jotta lähen mehtään ryötämään tulpa mittää tahi ei.

      Olihan minulla melko tarkkaa suunnitelma mihin metsään poikkean. Tuusulan ohi Hyvinkäälle päin hyvän matkaa. Olen siellä aikoinaan useinkin poikennut, joten tuttuja paikkojen piti olla. Eka paikka ja kunnon parkkeeraus oli mahdotonta. Puolen kymmentä autoa oli siiihen sovittautunut ja muuta paikkaa ei lähistöllä ollut. Niin ajelin eteenpäin.

      Toiseen ennakoimaani paikkaan sain autoni hyvin sijoitettua. Ihmettelin kyllä, että olenkohan oikeassa paikassa. Kolmisen vuotta siitä on, kun olin edellisen kerran käynyt ja maisemat muuttuvat siinä ajassa. Sain varmistettua paikan ja eikun suunta ja marsmatkaan ämpäri heiluen.

      Yllätys lisääntyi, metsään oli tehty harvennushakkuu. Se tietysti antaa valoa aluskasvillisuudelle, vyötärölleni ulottuva heinikko kasvoi tiuhana ja väliin horsmikkoakin.
      Sehän oli vielä tietysti kosteatakin ja pöksyjeni läpi vetisyys tuntui retenkin. Eihän siinä ollut edes mustikan varpujakaan. Oletin kyllä, että maasto vielä muuttuu - olinhan siellä joskus kävellyt ja marjaämpärin täyteen riipinyt.

      Sitten tulikin uusi tenkkapoo. Tiesin kyllä, että notkelmassa on oja, mutta ainahan olin siitä hyvin yli päässyt. Nyt rankkasateen jäljet näkyivät. Ojassa virtasi vesi reunoja myöten. Se oli taas tuumauksen paikka. Ryötääkö märässä heinikossa ja hakea ylityspaikkaa ja kuinka kaukaa. Käännyin pois samoja jalanjälkiäni myöten. Auton lähellä oli hyvin heikonlaista mustikikkoa. Niitä vähän nypin, mutta ei se jaksanut kiinnostaa, harvassa marjat olivat.

      Ajelin takaisinpäin ja poikkesin Rusutjärven uimarannan tielle. Sieltäkin olen monia litroja mustikoita keräillyt. Nyt en poiminut. Heti tuli puomi eteen ja lappu pääsykiellosta. Myrsky oli kouraissut sitä männikköä kovin kourin. Siinä oli näkyvissä pätkittyjä mäntyjä ja moottorisahan ääni kuului kauenpaa. Katsoin parhaaksi perääntyä ihan sovinnossa.

      Pitkä tuli kertomukseni marjareissusta. Riittihän siinä tosi huonoa tuuriakin. Olihan se sellainen, että en muista marjasta niin pienen saaliin kanssa koskaan palanneeni. Eipä se mitään, ilma oli hyvä ja liikuntaa sain. Niin, että ei se nyt sentään ihan hukkaan mennyt. Hyvää illan jatkoa!

    • hurskainen

      Luin tämän päivän tekstit läpi kuten joka päivä. Kaikilla leppoisaa jutustelua päivän tapahtumista.
      Hyvin kulki omakin päivänä. Luulen ettei minusta enää olisi maastossa marjakorin kanssa kulkijaa ynnämuun tavoin.
      Kompastuin eilen verstaskopissa lattialla lojuneeseen, korjausta odottavaan kumikaapelikasaan. Osa punaherukasta roiskahti likaiselle lattialle.

      Harvinainen tapaus pihalla. Näin pihaharakan tarttuneen rastasverkkoon. Kerrankin tv:n katsomisesta oli hyötyä.
      Otin sakset ja tyhjän muovipussin. Edes hanskoja en tarvinnut. Harakka aukoi pelokkaana ja vihaisena nokkaansa.
      Sujautin linnun muovipussiin, jolloin se rauhoittui. Sitten saksin sen jalat verkosta vapaaksi. Huojentunut lintu lennähti tammipuun oksalle huilaamaan.

      Niin että mikäpä minä perinteistä piha-alueen pikkulintujen pesärosvoa tappamaan. Tapaus olisi tullut uniin painajaisena.
      Aamuyöksi ennustettiin vain 9 astetta. Nyt ei taida tulla niitä elokuisia lämpimiä öitä ehkä ollenkaan.

    • Vs.Puskis

      Ehtoota! Kirjoittelen tätä petikaverin läppärillä, kun en ennäluota omaa konettani.
      Tällä kertaa kun on ihan asiaakin:
      1) Lämpimät kiitokset vastauksesta runokyselyyni.
      2) Paulamaria ja Ynnämuu:
      Olen paitsi hulluna murteisiin, ihan käytännössä perehtynyt antologioitten kokoamiseen.
      Kokemjusteni perusteella uskallan sanoa, että Teillä on kirjoittamisen taito ja hallitsette Savon kielen.
      Lyökää "hynttyyt yhteen" ja tehkää yhteinen antologia.

      Toivoo: Venlastiina

      • urpon_savo_trauma

        Osaisin vääntää tai kirjoittaa äidinkieltäni. yläsavoa virheettömästi. Kun sieltä lähdin 57 vuotta sitten, sanojani väänneltiin, mutta ei oikein kiusattu silti.
        Pikkusen häpeän sitä kirjoittaa edes anonyymina. On se rumaa.


    • Huomenta keskelle viikkoa ja sauna päivään, vaikka en lenkillä käykään ihan hyvällä omalla tunnolla saunasta nautin.
      Meillä on kuukaudessa 8 euroa sauna, olipa kävijöitä vaikka enemmänkin ja kun yksin saunon voin nauttia myös lenkkisaunasta.
      Sää näyttää lupaavalta, pilvenhattaroita sellaisia poutaisia taivaalla leijuu, tuskin sateeksi asti.

      Runoja olette lueskelleet, minulla tuo ei ole kovin paljon tarttunut mukaan, vaikka sisareni lausuikin ja ohjasi joukkolausuntaa, muistelen Einari Vuorelan olleen monesti kohteena.
      Sisareni oli näissä henkisissä osaamisissa taidokas, minä enemmän tätä maallista, muistan verranneeni Marttaan ja Mariaan, minä tietysti se Martta;)
      Kaikille ei riitä kaikkea taitavuutta ja runoja sitten vähemmän olen lueskellut, toki Viidan elämästä paljonkin tietoa on tullut, milloin missäkin yhteydessä.
      Kaksi paksua runokirjaa on hyllyssä, eihän sitä tiedä vaikka innostuisin, kun tästä vanhenen ja aikuiseksi pääsen;)
      Joskus vielä kotona ollessa oli juttua äidin kanssa, että miksi niin toisenlainen olen kuin sisareni, ihailin häntä niin monessa, siihen tulokseen tultiin, että kuopus kun olin, minulle jäi geeneistä rippeet.
      Onnellinen oli lapsuuteni kuitenkin ja rakkautta sain ehkä vähän reilummin, juuri siitä syystä kun olin kuopus.

      Hyvien tähtien alla olen polkuni taivaltanut suurimman osan ja eilinen silmälääkärikin totesi, että vähillä lääkkeillä olen selvinnyt.
      Silmätkin kaikilta osin kunnossa, hieman ikänäön huononemista oli, uudet linssit saan, vaikka selviäisin entisilläkin.
      Sorruin sitten vaihtamaan pokatkin, oli 40% alennus kaikesta ja tietysti piti langeta, kun halvalla sai;)
      Kaikkineen kuitenkin 600 euroa, siinä jo lääkärinkin osuus, kyllä taas joutuu jostakin tinkimään.
      Kun arvelin noita polvieni kohtaloa lääkärille, että näinköhän tämän ikäistä enää leikkaamaan rupeavat, sanoi että ikä ei siinä tule kysymykseen, vaan kunto.
      Saapa nähdä milloin eestyn arvuuttamaan asiaa.

      Olisit kävellen mennyt ynnämuu marja paikkaasi siitä "pääsy kielletty" lapun ohi, joka miehen oikeus sen sallii, mutta jos siellä oli savotta käynnissä, ehkä parempi muualta mustikat etsiä.
      Nyt valittavat että mustikoita vähän, vaikka aiemmin puhuttiin keskinkertaisesta sadosta, kai ne kylmyydet ja pölyttäjien puute sittenkin hallan marjasadolle tekivät.
      Kyllähän auton ratissa istuen voi löytää marjapaikan muualtakin, mutta ei ihan outoon ympäristöön auta mennä, voi eksyä.
      Uskon että marjat vielä löytyy ynnämuu, jos ei muualta, niin toriaukiolta.
      Osto hommaksi meni minunkin marja reissuni, se vajaa kaksi litraa ei riitä ja viisi litraa jo aiemmin hankinkin, hyvä on talveen lähteä.
      Mustaviinimarjoja tyttäreni tilasi minulle asti, 15 euroa viisi kiloa, se riittää.
      Viikonloppuna katselen josko punaisia löytyisi maalta ja vattuja myös aion katsella, kai ne kypsiä alkaa olemaan, kun pihlajamarjatkin jo puissa punertaa.
      Outo on kesä näiden säilömisien kohdalla, mutta minkäs asiaoille mahtaa, otetaan vastaan mikä onnistaa.

      Hienosti onnistui Hurskainen harakan kanssa, varmaan saat jotakin hyvää onnea tämän asian myötä, luontokappale se on harakkakin ja tarkoituksensa elämään silläkin.
      Usein mietinkin tarpeettomalta tuntuvan eläimen kohdalla sen elämisen arvoa ja aina joku syy löytyy jokaisen kohdalla, jos ei muuta niin pitämään yllä toista eläinkuntaa.
      Hyttyset joita pidän hyvin tarpeettomina, ovat elin ehto linnuille.
      Hirvikärpästä mietin, mikä onkaan sen elämän tarkoitus?

      Paulamarian sini sävyä en voisi ajatella omaan päähäni, mutta mikä sopii toiselle, ei välttämättä itselle.
      Kampaajalle minä menen ensiviikolle ja jotakin olisi keksittävä piristykseksi, vähänraitoja tuonee harmaantuvaan päähäni mietin, kun mokoma ei koko hius määrää yhtä aikaa harmaaksi vedä.
      Ihastelen aina kauniisti harmaantuneita hiuksia, mutta itselläni tämä hiekanvärinen haiven vaan sieltä täältä harmaantuu.
      Tässäkään en onnistu, kuin toiset;)

      Nyt on saatava tämä juttu loppuun ja ruvettava saamaan aikaan jotakin hyödyllistä, mitä, en tiedä, kai se jotakin sitten on millä iltaan mennään, moikka!
      Kauhistus näyttää alle tuhat merkkiä enää jäljellä, en kai niin pitkälti ole kirjoittanut?

    • Täytyypi ensinnä jarrutella Venlastiinan esitystä, johon hän on liittänyt myös ynnämuun. Paulamaria on mestarillinen savonkielen ilmaisija kirjoittamallakin. Olen siitä maininnut jo aiemminkin. Väsäsin vääntämällä pari riviä yrittäen savonkielen suuntaan. Tein sen Paulamarian mainion ilmaisun perään. Ei se helppoa ole, ei taitoni riitä. Sen tiedän hyvin.

      Olenhan synnyinsijoiltani "kielinaapuri" Savon kanssa. Vaikka joitain yhtäläisyyksiä on ollutkin, kuten naapureiden kesken yleensä, on kyseessä eri kielialue. Senkin oman alueeni puheen ja kirjoittamisen olen huonosti hoitanut. Ilmeisen yltiöpäisesti olen ajatellut. että kyllä yleisesti hyväsytyllä, suomenkieleksi kootulla kielellä riittävän hyvin toimeen tulee. Senkin hallinnassani ei ole kehumista ja kaiken lisäksi on alamäki menossa. Joten realistina (vielä) juodun Vs.Puskiksen antologia ajatuksen osaltani hylkäämään. Eikä Paulamaria ainakaan minun apujani kaipaa teoksen tekoon, jos sellaisen haluaa.

      Skillan epäili, että varoituksen olisi voinut kiertää ja mennä marjapaikalle. Kyllä niitä mäntyjä oli nurin niin paljon ja enhän tiennyt mitä vielä kauepana olikaan. Kyllä siinä olisi ollut sellainen riski, että olisin metsureilta saanut kunnon turpahöylää, jos sekaan olisin ängennyt. Kyllä se marja - asiani tietyti järjestyy. Vakoilin torilla tänäänkin, myynnissä oli joka laatua.

      Hurskainen on viimeisen päälle eläintensuojelija, eikä kanna loputonta kaunaa marjavarkaillekaan. Voisi olla viiteitä vailla" linkolalaisuuteen." Hurskaisen viittaukseen kunnostani. Eipä siinäkään kehumista ole. Vielähän tuo tyhjä ämpäri metsässä sisullani kulkee. Eilenkin vain olin aika puhki kun kotiani tulin.

      Sateitta puolipilvinen päivä meni. Marjametsään ei ajatukseni houkutellut. Hyvää jatkoa teille!

    • hurskainen

      Harakkaa en ole ikipäivinä nähnyt kiinnostavan puutarhamarjat. Jotenkin uteliaisuuttaan verkolle hypähti ja jäi kiinni.
      Ne tarkistavat joka päivä näkyykö niiden pihalautasella tarjouksia. Läskin nahkat, savusilakan tähteet leikkaan kalasaksilla niille murkinaksi.
      Kun kompostiinkaan en muka linturuokaa mielellään heittäisi.

      Aamyyöllä rojekti pyöri unissa. Siinä oli olevinaan jos jonkinlaista tekovikaa. Kun piilotajunta unessa tökkii vastaan, niin päivästä tulee vaikee. Niin kävikin.
      Raahauduin suorastaan vielä kauppareissulle polkupyörällä.

      Siinä tein pahan virheen kun jätin sen Werneripensaan poimimatta. Joku mustan ja karviaisen jalostepensas. Kun terttuun koskee, marjat putoavat maahan.
      Ylikypsiä ne on.
      Mutta jo pitkään tietämäni iso alue mustaherukkapensaita on tarkistamatta. Se on kaupungin lunastama entinen, metsittynyt talon tontti.
      Hyvänä vuonna se antaa niin paljon marjaa ettei tavalliseen ämpäriin mahu. Aivan mahtava kylmänajan mehujuomaa mustaherukasta saa.

      Elokuu köllähti puoleltapäivin tänään loppuosiolle. Radiossa kertoivat pohjoisessa olevan niin paljon soilla lakkaa, etteivät sitä enää osta. Runsaudenpula kai sitten.

    • Onko emäntä saanut sitä isännän suurta, kun kaikki on niin ihanaa???

      • Kunka voitte elää yksin?


    • Huomenta torstaihin, Vernerin päivään, en tunne ketään tuon nimistä, mutta onnea kuitenkin, varmasti juhlijoita löytyy.
      Tasaisen harmaana tämäkin päivä alkaa, mutta torstain luvallisella luvalla toivoa paremmasta on;)

      Noista murteista, en osaa oikein kunnolla mitään, seikkailen Savon ja kirjakielen välimaastossa ja kumpaakaan en kelvollisesti taida, on varmaan huomattu.
      Näillä sitä pitää nyt vaan pärjätä ja kiitoksen annan lukijoille, kun minun sekavasta ja vajavaisesta kielellisestä ilmaisu tavasta on jotain selvää saaneet.
      Varmasti niitä joille ärsytys on herännyt kielioppi taitojeni suhteen, myös kiitos on annettava.
      Niin savolainen kuin olenkin, tuo "viäntäminen" ei suju ja jotenkin ainakin minun suustani ulos tulevana korvaan koskee.
      Hauska murre kuitenkin ja hymyn huulille useimmiten saa suuremmallekin joukolle, Paulamaria taidon osaa.
      Hyvä ynnämuu, että vaaran vältit ja jätit metsurit työn touhuihin.
      Vadelmia kehuvat olevan paljon ja hyvä laatuisa, jospa ehtisin minäkin vielä niitä poimimaan.
      Tuttu maasto on missä vattuja olen keräillyt, sen luulisin onnistuvan.

      Noita viinimarja pensaita lähden minäkin huomenissa katsastamaan, villejä pensaita näin lähimaastossa ja ne oli täynnä punaista viinimarjaa, sieltä niitä aion saada jos ovat kypsyneet ja linnut ei ole ehtineet tyhjentämään pensaita.
      Mustaviinimarja pensaat rönsyävät uusia versoilla ja marjoja ei paljonkaan, lannoitin liikaa komposti mullalla kasvuun yltyivät.
      En ole kuullutkaan tuollaisen pensaan olemassa olosta, mistä Hurskainen kerroit, harmi jos et niitä talteen saa, varmasti maku voimakas tuon yhteyden ollessa kysymyksessä.
      Lakkaa en ole ostanut, toisivat nyt tännekin suuntaan, voisi halvemmalla ostaa, kun niin reilusti sitä lajia on, ei kai kuitenkaan soille lakat jää?
      On jännä miten noita marjapensaita melkein metsästä voi löytää ja tosiaan autioksi jääneiden talojen tonteilla varmaan ihan hyvää marjaa tekevät.
      Talteen vaan kaikki vitamiinit.

      Xx9 kyselee miten voimme elää yksin, no siihen meitä auttaa pirtin kirjoittelu mahdollisuus, jota sinäkin näköjään väliin muistat, tosin hyvin kielteisillä ja tarpeettomilla viesteillä;(

      Nyt lopetan tämän aamun jutustelun, kun puolet on merkeistä vielä kirjoittamatta.
      Kyllähän tätä juttua tulisi ja aina joku aihe vauhtia antaa, nyt kuitenkin toivottelen hyviä marjan haku matkoja, niin metsiin kuin torillekin;)

    • muori77

      Päivää.

      Voi herttinen sentään,erehdyin katsomaan semmosta ohjelmaa Maapallon tuhoutmisesta;(
      Onneksi se on ainakin vielä mielikuvitusta,huh,huh..

      Meillä on tänään satanut,vaihteen vuoksi;)
      Ilma on semmosta hautovaa.
      mittarissa 20c.

      Eipä kummepaa kuulu.
      Tuo käteni vain ei ole vielä kunnossa,pakko heittää välillä buranaa naamariin.

      nkyillään...

    • Tänään olin melko aamusta kauppamatkalla pieniä täydennystarvikkeita haalimassa. Sikäli hyvä säkä, että melko pian paluuni jälkeen ropsautti kunnolla vettä. Se myös lopetti marjametsään menon hourimiseni. Eihän sitä märkään metsään edes pienellä pakolla tässä kuomenessa. Katselen rauhassa mitä puuhaan.

      Kaupassa katselin hintoja, jonka olen ominut tavakseni. Lakkaakin oli myynnissä puolen kilon rasioissa, kilohinta 26, 60 €. Se on mielestäni hyvällekin marjalle ylihinnoiteltu. Onhan se hyvä, että myytävät ovat läpinäkyvässä rasiassa. Laatu näytti selvästi sellaiselta, että en ostaisi millään hinnalla. Lakat olivat jo mustumaan päin. Aivan ilmeisesti raakileena, "suppuna" poimittu ja kypsytetty. Ei niistä niillä keinoilla kalua tule. Olen kyllä riittävän monia vuosia lakkojakin poiminut ja uskon tuntevani laadun ja sen puutteet. Suppuna poimittu voi menetellä pienessä määrin sen verran, kun sen melko pian suuhunsa pistää tai keitältää kiisselin. Mehevää, säilyvää ja kunnon käyttökelpoista lakkaa ei supuista tule, luonosa ne pitää kypsyä. Ihmettelen kyllä niitä puheita, että lakan ostajia ei enää ole, vaikka poimittavaa löytyisi. Onko välittäjillä suuri ahneus, vai onko laatu puutteelinen? En tiedä, eikä henk. kohtaisesti paljon merkitystäkään ole. En ole suolle menossa.

      Kyllä Hurskainen linnuista huolehtii ilman rotusortoa. Harakatkin saavat valmiiksi paloiteltuja tarjouksia pihalautaselta. Oikein siinä tuli lukijallekin hyvämieli. Mitäs niitä eväitä kompostiin tuhlaa. Hyvä! Tässäpä tämän kertainen, aurinkoisen illan jatkoa!

    • hurskainen

      Kokemuspiirini on nykyään jo erityisen kapea. En pidä yhteyttä enää elossa oleviin sisaruksiinikaan. Kaduttaa että perintöasiassa loukkasin nuorempaa siskoani. Myin osuuteni kotitilasta v.1997.
      Ostin niillä rahoilla uuden auton. Se on vieläkin ketterässä kunnossa. Viettää joulukuussa 20 vuotispäiviä rekisteröityneenä.

      Veljien kanssa joskus luurissa puhutaan. Nuorempi veli toi alkukesästä viskipullonkin tuomisinaan.
      Tänään oli ehkä 12 neliötä kattoa maalattavana. Tihkusade kiusasi, mutta sitten tuli pouta. Sain lopun tehtyä.
      Romaninainen kertoi korteista että elän 83 vuotiaaksi, mutta että tarvitsen keppiä. Samaa sanoi kyllä vaimovainajakin.
      Nuokin asiat tulivat mieleen heppoisilla rimatikkailla kattoa maalatessa. Onneksi huomiseksi on luvattu vähemmän hiostavaa ilmaa.

    • Huomenet hyvin kostean näköiseen aamuun ja viikonlopun alkuun.
      Viikot vierii ja ikää karttuu, kuinka kauan se on kysymysmerkki.
      Maalle tässä aikomus matkata ja toivon kovasti että tuota sadetta nyt aivan hirveästi niille paikoille osuisi.
      Vattuja aion katsella ja viinimarjapensaat myös puhdistukseen joutuvat.
      Pihlajan marjoja on paljon, nekin punaisia alkavat olemaan, en koskaan ole niistä hilloa tehnyt, pitäisi ihan kokeilla.

      Hurskainen vaan kiipeilee, josko nuo hommat jo saisi loppua, kyllä se tantereella seisominen turvallisempaa on.
      Sitä taiteilua tikkailla meinaan minäkin harrastaa syys siivouksen aikaan, hyvät tikkaat kyllä on, mutta ihan vähän hirvittää se ikkunoiden pesu ja ennen kaikkea verhojen laitto.
      On siitä onnellisesti selvitty tähän asti, jospa jälleen hyvin menisi.
      Paljon nykyään kulkee rollaattorin kanssa vanhenevat ihmiset, tässä minun kadulla melkoisen paljon.
      Tuossa naapuri talossa asuu paljon iäkkäitä ihmisiä, tulipa siitä mieleen, että taidan olla talon vanhin asukas, voi sentään.
      Kyllä se keppi ihan sopiva esine huonosti liikkuvan apuväline on.

      Oikeassa olet ynnämuu, kyllä se marja pitäisi malttaa siellä metsässä pitää kypsäksi asti, mutta paljon puolukoitakin keräävät myyntiin puolikypsinä ja sitten sängyn alla tai muulla tavalla niitä kypsyttävät.
      Siksi kai sitä mieluilee metsään itse, että tietää mitä pakkaseen laittaa.
      Tietysti on luotto kerääjät ja heiltä marjat kypsinä saa.
      Kova on hinta lakalla, jää hankkimatta ja jos vielä sattuisi raakana keretyistä ostamaan, yhtä kivimössöä se olisi.
      Minä maalla ollessa myös kaiken laitan tarjolle mitä tähteelle jää, usein kissaa varten kuistille(yön aikana aina käy), jos sille ei kelpaa harakat kyllä astiat puhdistaa.
      Kompostiin vaan sellainen mikä ei kellekään syötäväksi satu.

      Niinhän se on, että kerran särkynyt ei meinaa täysin parantua ja ikäihmisellä vielä vaikeammin.
      Ei taida tuo maailman tuho ihan heti tulla, mutta niin on uhkailtu tapahtuvan ja ihmisen teoilla suurin osa tuhon tulemisesta.
      Aikojen kulussa meren pinta nousee ja rannikko maat veden alle jäävät, sitä se ihminen aikaan saa mukavuuksillaan.
      Korkea aika olisi hillitä tätä tuhon etenemistä, päin vastoin tapahtuu, ei ole viisautta päättäjillä.

      Nyt sitten muutaman päivän tauko jutusteluillani, hoitakaa pirtti siten kun itse kukin joudatte, kiva olisi kotiin tultuani lueskella teidän kaikkien tekemisiä ja olemisia;)
      Hyvää vointia kaikille ja onnea marjan keruuseen ja muuhunkin talven varustelua varten tehtäviin puuhiin.

    • Niin ne marjat taas houkutteli emäntämme maaseudulle.
      Talo ilman aitanpolulla astelevaa emäntää on kuin pilvinen päivä. Näin ainakin A Kivi ajatteli.
      Niin pilvessähän se nytkin on. vaikka paistoihan se aiemmin päivällä.
      Nuo oikein kesäiset ilmat ovat olleet ihankuin kortilla, muistan hyvin sotaajan kun elintarvikkeet olivat kortilla, Kahvi oli viimeinen ja Helsingin Olympiaaikaan sitä sai vapaasti.
      Meillä oli aamupäivällä viiden hengen vierailu Berliinistä, 3 sukulaista ja kaksi heidän ystäväänsä.
      Lähtivät nyt mökille ja ainakin takaisin kotiin mennessään poikkeavat taas meillä.
      Niiden sukulaisten tapaamisesta on kulunut 5 vuotta, niin se aika kuluu, toisaalta nyt sitä suurempi ilo oli tavata. Facebookissa kyllä olen yhteydessä niihin Berliinin sukulaisiin, ja on meillä muitakin ystäviä Berliinissä, olemme aiemmin käyneet useasti siellä ja niin niitä ystäviä on kertynyt, nyt ne käynnit osaltamme ovat loppuneet, tuo ikä tekee tepposet.
      Ei näytä tuo terrorismi loppuvan vaan aina joku uusi paikka ja ihmisiä kuolee, samalla siinä tekijätkin ovat valmiita kuolemaan.
      Eihän tämä elämä monellakaan ole helppoa, joten eivät välitä mitä itsellekin tapahtuu.
      Onhan siinä jonkinlaisesta uskonnostakin kysymys.
      Toivotaan emännälle hyvää marjastus reissua ja teille muille Gute Fortsetzung!

    • hurskainen

      Kovin ikäviä olivat tänäiset niin Barchelonan kuin Turunkin terrori-iskut. Tämän suomen maaperällä tehty isku erityisesti.
      Kuten tavallisesti, seurasin tänäänkin maamme ja maailman uutisia Yle-radion ajankohtaislähetysten kautta.
      Turun tapaus on niin vakava että jopa kauppakeskuksia alettiin tyhjentämään asiakkaista kesken viikon vilkkaimman ostospäivän. Kuinka "kuuma" viikonlopusta muodostuukaan?

      SkillaN kirjoittaa lähtevänsä reissuun. Hyvä että palstavakkarit pidätte, ja itsekin osaltani kahvipirtin pannua kuumana ja kahvipirttiä käytössä.

    • Ilmankos se päivä meni pilviseksi, kun emäntä lähti mualle marjasatoja katselemaan ja poimimaan.

      Katselin tiedotustilaisuutta Turun tapahtumista. Luonnollisesti on paljon vielä tietoja auki. Saapa nähdä, tuleeko ilmi yhteyksiä Espanjassa tapahtuneisiin terroritekoihin. Kovin sattui samoihin aikoihin. Kyllä tämäkin tapaus ajatteluttaa. Siitä kai tämänkin tapauksen motiivit aikanaan selviää. Onko sitten Isiksen kaukosolu täälläkin toiminnassa? Tuskin, ehkä, mahdollisesti ...ja mistäpä näitä tietää.

      Tulihan näitä melko kesäisiä päiviäkin ja taitaa tulla lisääkin. Voi sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. En lähtenyt metsään marjojen perässä ryötämään, vaikka eihän ilmoissa vikaa ollut. Alan asennoitua siihen, että tori on paras marjapaikka. Eihän sieltä niin hyviä marjoja saa kuin omat poimitut, mutta hyvin korvaavia kuitenkin.

      Viikonloppuun on päästy, vaikka eihän sillä suurta eroa arkeen olekaan! Hyvää jatkoa!

    • Viikonloppua se on tämä lauantaikin, Illalla satoi ja nyt ihan äskettäin alkoi taas satamaan.
      Jos nyt jotain marjoja tarvitaan niin mustikat ne on ostettava torilta, viinimarjat ja omenat saadaan kälyltä.
      Mansikat jo pakkasessa. Jotain on vielä männeen kesän jäljiltä.
      Tänään täytyy laittaa uuniin lohta eilen sai supermarketista fileen hiukan alle kahdeksan euron kilo.
      Enään ei tarvitse ihmetellä missä noita terrori-iskuja tapahtuu, ne ovat mailmanlaajuinen ilmiö, saamme lukea päivittäin niistä ympäri mailmaa tapahtuvista ilmiöistä joka päivä.
      Kovin vaihtelevalta tuo ilma näyttää, äsken satoi, mutta nyt aurinko pilkistää, no ei kannata ihmetellä samanlaistahan se on ollut koko" kesän"
      Saa nähdä miten nuo viljat valmistuvat, usein ajelemme katsomassa maalaismaisemia niin näyttää monet lajikkeet hyvinkin vihreiltä. No vielä ehtii jos välillä olisi poutapäiviä.
      Mitenköhän Katleija siellä Turussa ajattelee kun sielläkin niitä ihmisiä tapettiin.
      Koitetaan pysyä pois sellaisista tapahtumista joissa on paljon ohmisiä, vaikka ei sekään aina auta.
      Mukavaa viikonloppua kuitenkin Late.

      • "Mitenköhän Katleija siellä Turussa ajattelee kun sielläkin niitä ihmisiä tapettiin"

        Heti tuli minullekin tuo asia mieleeni, vaikka siskoni on asunut siellä puolet elämästään ja molempien lapsieni koulukaupunki se on ollut, kuten myöhemmin vävyni työ jonkun(muisti pätkii) hotellin johtajana, joten tuttuja heillä on varmasti siellä.

        Kaikki väkivalta on pahasta, mutta jotenkin eniten sattui sen nuoren äidin kuolema ja lapsi oli vieressä. Toivottavasti lapsi pystyy unohtamaan tuon kauhun ja kyllä lapset pystyy, jos on oikea hoiva ja turvallisuus, mikä varmasti onkin.


      • SURULLISTA-

        >>Terrori-iskut jatkuvat niin kauan, kun islamistien kanssa lepsuillaan

        Euroopassa tehtyjen terrori-iskujen määrä on tuskin taittumassa laskuun, kirjoittaa kansainvälisiin konflikteihin erikoistunut tutkija Alan Salehzadeh.islamistien terroritekojen takana vaikuttaa myös ideologia, kirjoittaa kansainvälisiin konflikteihin erikoistunut tutkija Alan Salehzadeh. (AOP)

        Islamin nimissä tehtyjen terrori-iskujen määrä on ollut tasaisessa kasvussa:
        Europolin tuoreen raportin mukaan pelkästään viime vuonna Euroopassa tehtiin yli 700 jihadistiseen terrorismiin liittyvää pidätystä, ja luku on kasvanut voimakkaasti viimeiset kolme vuotta. <<


      • Naukio
        Kristiina23 kirjoitti:

        "Mitenköhän Katleija siellä Turussa ajattelee kun sielläkin niitä ihmisiä tapettiin"

        Heti tuli minullekin tuo asia mieleeni, vaikka siskoni on asunut siellä puolet elämästään ja molempien lapsieni koulukaupunki se on ollut, kuten myöhemmin vävyni työ jonkun(muisti pätkii) hotellin johtajana, joten tuttuja heillä on varmasti siellä.

        Kaikki väkivalta on pahasta, mutta jotenkin eniten sattui sen nuoren äidin kuolema ja lapsi oli vieressä. Toivottavasti lapsi pystyy unohtamaan tuon kauhun ja kyllä lapset pystyy, jos on oikea hoiva ja turvallisuus, mikä varmasti onkin.

        Tämä tappojuoksun tehnyt mies valitsi mieluummin naisuhreja. Heitä auttamaan menneet miehetkin saivat puukosta.

        Naapurissa Omonin pidättämä rikollinen puhuisi kyllä. Mutta sen jälkeen ehkä niin kovinkaan kauan. Luuliko nyt sairaalassa toipuva nuorimies, ettei suomessa poliisi käyttäisi asetta.

        Mutta kahvipirttihän tämä on. Nautin santsikupilliset kahvikerman kera. Ai että teki hyvää.


    • Netissä-keskustellaan

      - Ihmettelen, miksi reiteen ammuttua roistoa ei kuulusteltu heti.

      - No koska pitää ehtiä suostuttelemaan, ettei vaan tunnusta teon olleen terrotiteko, koska silloin polittiset päättäjät joutuivat tunnustamaan terrorismin olemassaolon Suomessa.
      Nimeltä mainitsematon oli Turun torilla kuullut sanat "Allah akbar" no videollakin jotain huutoa kuuluu...

      • provosoit-liikaa

        "Netissä-keskustellaan"
        Täytyykö sinun joka tuuttiin tunkea, mitä netissä keskustellaan. Kyllä täällä osataan itsekin etsiä- ja lukea, jos se kovasti kiinnostaa.


    • Lapseni vuorotellen soittivat ja kysyivät joko olet kuullut mitä keskustassa on tapahtunut. Siitä asti on tullut asiaa tiiviisti seurattua. Pojanpoikakin muisti mammaa ja soitti tänään ylitöistä jo yhdeksän aikaan kysellen miten voin.
      Vähitellen on faktatietoa saatu. Oma päätelmä oli heti terroriteko tekijästä ja tekotavasta päätellen, mutta viranomaiset eivät toimi samalla mutu tuntumalla.
      Onhan sitä tullut ajateltua että ihan hyvin täälläkin voi terroriteko tapahtua. Ajan kysymys vain ja nyt se tapahtui. Mutta näin kotinurkilla sitä ei meinaa todeksi uskoa, kun tapahtumapaikatkin ovat ihan tuttuja.
      Silti en tunne pelkoa, mutta silmät auki olen tähänkin asti toreilla ja ihmisporukoissa liikkunut, kun kaikenlaisia hörhöjä joukossamme liikkuu. Kunhan kotonaan saa rauhassa elää ja olla, sitä toivon.
      Media on nyt pullollaan tätä tapahtumaa ja sanovat ulkomaisten medioiden edustajat olevan tulossa jo paikan päälle. Klo kaksi on taas Tv:ssä tieotustilaisuus, joka on katsottava.

    • Onhan nihkeä ja lämmin sää, ei ihme jos vielä ukonilmaa kehittää. Käväisin uudessa Pikku laivassa ruokaostoksilla, ja ilostuin Lidl'in uudistuneista valikoimista.
      Minäkin ostin puolikkaan lohifileen, juuri sen graavasin, ja ruskeita herkkusieniä laatikollisen. Kanttarellit oli kuivuneen näköisiä, pieniä ja surkeita tällä kertaa.

      Niinpä on mentävä eteenpäin arkisessa touhussa, kahvilla pistäydyin Ciao kahvilassa, nojatuoliryhmät oli niin pehmeät ja syvät, että nokoset tulisi kyllä kotona 😊

      Tuo Elisa viihde antaa kyllä mahdollisuuksia valita mieluista katsottavaa, iltaisin enemmäkseen tulee istuttua TV:n ääreen.
      Kirjoituspöytä minulla on rentoutumisen, kirjoittamisen ja lukemisen viihtyisä paikka!
      Tällä hetkellä tietysti uutiset täyttää TV:n, pääministerin puheen hetken kuluttua vielä kuuntelen.

      Hyvää viikonloppua silti Turkuun ja muuallekin Suomeen ❤️

    • kattleija
    • Eipä ole ihme jos kattleijan ajatukset tuoreessa tapahtumassa pyörivät, koska eiliset tapahtumat ovat niinkin lähellä ja tutuissa paikoissa. Niin olen minäkin luullut, että Marokosta ei tulisi kovinkaan paljon turvapaikanhakijoita. Tosin siinä on Välimeren rannalla Marokosta irroitettuna pari Espanjalle kuuluvaa länttiä, Melilla ja Ceuta. Siitä on ollut tietoa, että Marokko on ollut läpikulkumaa pakolaisille Espanjaan kuuluville alueille ja sitä kautta Euroopan puolelle. Siinä huumassa on siitten voinut lähteä marokkolaisia mukaan monessakin tarkoitusperässä.. Määrät ei liene olleet merkittävän suuria.

      Katselin pitkän pätkän tiedotustilaisuuksia tästä Turussa tapahtuneesta terroriteosta. Siksihän se nyt on määritelty. Tulihan siitä tietoa, mutta paljon on vielä tutkittavaa. Terroriteko näyttää kääntyvän radikaali islamistien kontolle, niiden vaikutuksen alaiseksi. En nyt tästä enempää, onhan siitä tullut runsaasti uutisia ja tulee. Mitäpä tästä arvuuttelemaan.

      Hyvin pysyin poissa marjametsästä. Hyvinpä aika kulahtaa vähemmälläkin riekkumisella. Tosin sateen uhkakin rauhoitteli, mutta se viivytteli pitkälle iltapäivään. Markettiretki tuli kuitenkin tehtyä. Sekin on enempi rituaali ilman tarvetta. Hyvää illan jatkoa!

    • sunnuntai päivän tervehdys pirttiin !
      Onhan sitä arvailtu miten kauan suomi säästyy terrori-iskuilta. Järkyttävää se kuitenkin on, kun oikeasti tapahtuu. Silti ihan vaikea uskoa.
      Tietoa tapahtumasta on tullut kaikki tuutit pullollaan , joten en toistele niitä.
      Lakia pitäisi muuttaa kiireellä että kaikki joiden turvapaikka anomus hylätään poistettaisiin maasta välittömästi. Etteivät jäisi tyhjän päälle miettimään, ja katkeroitumaan miten elää ja mitä tehdä , helppoa on sellaiset taivutella isisin joukkoihin.
      Joka tapauksessa omaa maata ja sen asukkaita pitäisi varjella, ettei viattomia ihmisiä noin vaan puukoteta kadulla kulkiessa keskellä päivää.
      Miksi ne marokolaiset ylipäätään hakee suomesta turvapaikkaa ? Tosin isis on pohjois Afrikassa hyvin voimakkaana esillä---------------------no olkoon niin tai näin.....!

      Iloisempaa asiaa. Vadelmia olen keräillyt ihan mökin melkein pihapiiristä. Suuria ja hyviä ovat. Tänään ollutkin kaunis ja aurinkoinen päivä, lämmintäkin 21 ei paremmasta väliä. Luonnon mansikoitakin on enemmän kuin moneen vuoteen- jopa kerättäväksi saakka.
      Kaikille hyvää ja rauhallista sunnuntai ehtoota toivottelen !!

      • Kuuman suihkun jälkeen piipahdan iltapäivä kaffeelle pirttiin, muki tässä onkin jo valmiiksi kädessäni.

        Lakkasinhan palelemasta,... kun istuin iltapäivää tuolla pihamme pelargooni huvimajassa lukien. Ei minulla villatakkia ollut, teepaita ja pitkikset kylläkin, mutta hieman jo alkoi tuntuakin viileältä, kun sade sitten kohisten ryöppysi katolla.

        Jännältähän tuo mahtava kohina matalalta katolta tuntui, mutta millään en viitsinyt lähteä paljain käsivarsin sateeseen💦💦

        Siinähän palelin kädet puseron sisällä, ja tähyilin taivasta. Ei se enenpää kuin alle 1/2 t. kestänyt, ja kipaisin mitä kintuista pääsin viime pisaroiden kastelemana. ⛈

        Pumppuunhan nuo juoksuyritykset käy, mutta huohotettuani hetken sisällä, aukaisin suihkuhanan ja voi autuutta 🛁
        Eihän minulla ammetta , mutta hyvä suihkutuoli jossa lämpö hyväili joka kohdan taas ennelleen 😊

        Puhtaampanakin vielä, toivottelen mukavaa loppuiltaa auringon nyt taas paistaessa, heippaaa !


      • Mia-mamma

        Kun luin Hesarista seuraavan uutisen
        äsken kotiin tultuani,
        ajattelin, jos tuossakin epäillään turvapaikanhaussa kielteisen päätöksen saanutta,
        jota ei ole poistettu maasta,
        niin varmistavatko he rikoksella Suomen vankilaan jäämisensä?

        °°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°
        Kotimaa
        21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa
        Poliisi on pidättänyt teosta epäiltynä 26-vuotiaan miehen.

        Saara Niskanen HS
        Julkaistu: 20.8. 15:10 , Päivitetty: 20.8. 15:23
        21-VUOTIAS nainen raiskattiin pihalla Lukiokatu 10:ssä Torniossa sunnuntaina noin kello neljän aikaan aamuyöllä, kertoo Lapin poliisi.

        Poliisi on pidättänyt raiskauksesta epäiltynä 26-vuotiaan miehen.

        ”Raiskauksen uhri on itse soittanut poliisin paikalle, ja epäilty tekijä on otettu kiinni paikan päältä”, kertoo rikoskomisario Miska Sillanpää Lapin poliisista.

        Poliisi jatkaa asian selvittämistä.

        °°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°

        No aika näyttää, mitä tuostakin selviää.


      • torimarjastaja

        Tein turhan matkan vanhoille vattuajajille, aukkohakkaukselle. Ei sieltä edes syömämarjoja saanut.Pidensin reissuani niin että tullessa menin Lidliin ostoksille.
        Sitä putkiloissa myytävää mätitahnaa ja Amerikan pekonia ostin. Eivät ehkä joule/kaloripihtaajan toivetuotteita ole.
        Pekonisiivut ovat kai kypsennettävä, mutta mätitahnan olen aina sellaisenaan voileivälle levittänyt. Antaa muuten voikkarille maukkaan säväyksen.


    • Kyllä tämäkin päivä "huonon kesän" kesäpäivää vastasi. Lämmintä reilu 20 , aurinkoa, pilvistä, mutta ei sateesta haittaa. Mukava keli kävellä kun tuuli sopivasti puhalteli.

      Turussa tapahtunut terroriteko puhuttaa edelleen, tutkimukset jatkuvat. Aikaisemmassa viestissäni kirjoitin, että marokkolaisten pakolaisten määrä ei liene merkittävän suurta. No...mihin sitä vertaa? Näyttää siltä, että jos määrät eivät ole suuria, " laatu jihadistien" kannalta on merkittävä. Monissa Euroopassa tapahtuneissa terrori-iskuissa on tekiköiksi osoittautunut marokkolaistaustaisia. Näitä yhteyksiä kyllä ilmoitettu tutkittavan ja tutkijoillahan on keinot ja tieto.
      MK kirjoitti:"Lakia pitäisi muuttaa kiireellä että kaikki joiden turvapaikka anomus hylätään poistettaisiin maasta välittömästi." En ole erimieltä. Olenkin ihmetellyt, että mikä merkitys koko puuhalla on, jos kielteistä turvapaikkapäätöstä ei viedä loppuun. Valitusaikoineen jo päätöksetkin venyvät turhan pitkään. Tuskinpa käännytys lain muutosta edes tarvitsee.

      Taas se "siihen" meni. Varmaan sen merkki, että minulla ei ole muuta mietittävää ja eipä silti, onhan tämä tapauskin hyvin merkittävä. Eikä minulla muuta merkittävää kerrottavaa olekaan. Puraisen äkkiä vähän palasta ja alan keskittyä tv-tä tuijottamaan dekkarin merkeissä. Jatkoja teille!

    • hurskainen

      Niin se loppukesän sää viahtelee, Keskipäivällä piti kevyt hupullinen maihari ottaa auringon paistaessa pois vaikka alla oli vain T-paita.
      Mustia viinimarjoja poimiessa huppari oli kiireesti vedettävä päälle kun tuuli niin viileästi puhalsi omppupuun varjossa.
      Hyvää mustaherukkamehua tuli 8 litraa. Maakellarissa on vähän entistäkin kun kylmänajan juomaksi muutaman pullon säästin.

      Oli oikein hamstrata viimekesän isosta omenasadosta omppomehua. Ne mehuasemat ovat siitä hyvä että ne vielä kuumentaa sen mehun.
      Taitaa yleinen omenakato olla Etelä-Suomessa. Omenan ammattitarhureilla kai omat systeemit sadon saamiseksi.

      En ole kuunnellu tai tarkkaillu Fonectan tulevanviikon säätiloja. Eläkeläiselle riittää se mitä ikkunasta näkyy. Se on hyvä että ilmoja yhä pitelee.

    • Niinhän se on että ajankohtaiset asiat puhuttaa...... suu vaahdossa asiantuntijat kertoo että pitää puhuakin jos jokin asia askarruttaa........
      Kieltämättä se Mielen saa ihan nurin kun tuommoisia kauheuksia pääsee tapahtumaan.
      On minullekin tullut mieleen, että siinäpä leveä leipä ja "lämmin" olinpaikka karkoitetulle pakolaiselle. Eipä hätää huomesesta...
      Näin ei tietenkään saisi edes sanoa mutta niinhän se totuus on. Luksus olot.... Joku mökin mummu kärsii kylmästä ja nälästä- eipä liikuta ketään se.
      Ei oo rahaa valtiolla, ei.
      Tämä ei ole kenenkään aliarvioimista tai halventamista, mutta noinhan se kaunistelematon totuus on
      Nautitaan kuitenkin vielä kauniista syyspäivästä me.

    • Totta puhut meri-kukka98 on kummallista kun turvapaikan hakija on saanut kielteisen päätöksen, turvapaikkaa ei myönnetä miksei niitä heti palauteta kotimaahansa. täällä voi oleskella vaikka kuinka paljon niitä kielteisen päätöksen saaneita, joten ei ihme ollenkaan jotta näitä kauheuksia sattuu.
      Toki tekijät saavat turvapaikan muutamaksi vuodeksi ja varmaan se turvapaikka on paljon kalliimpi kuin palauttaminen.
      Onhan sekin rikollista kun salakuljettajat kuskaavat niitä veneillään ja laivoillaan eri puolille eurooppaa ja muihinkin maihin. EU eikä YK mahda mitään, tuhansia vielä kuoleekin näiden kuljetusten yhteydessä, Veneet ja laivat ovat ylipuukattuja ne uppoavat, vain nämä järjestäjät jotenkin pelastuvat ja korjaavat ison potin kuljetuksista etukäteen, kävi kuinka kävi.
      Kyllä EU:n Ja YK pitäisi auttaa näitä maita joista pakolaisia tulee.

      Ilma nyt täällä A Kiven maisemissa on tutun kesäinen, pilvessä on eikä varmasi voi sanoa sataako vai ei. tuo marjastus ja poimiminen on osaltamme ohi tori tai kälymme marjapensaat niistä on aina saanut.
      Tulihan nyt sanottua.

      • "on kummallista kun turvapaikan hakija on saanut kielteisen päätöksen, turvapaikkaa ei myönnetä miksei niitä heti palauteta kotimaahansa", sanoo Late.
        Päätöksestä saa kaiketi valittaa, sitten otetaan asianajaja jonka valtio kustantaa jne, jne, prosessi on pitkä ja "maan allekin" voi kadota.
        Turun Sanomissa haastateltiin moskeijassa olleita marokkolaisia muslimeja, jotka olivat jo vuosikausia Turussa eläneet ja töitä tehneet. Nämä ihmettelivät suomalaista systeemiä siinä että Vastaanottokeskusissa asuvat turvapaikanhakijat saavat vapaasti tulla ja mennä ennekuin tiedetään oikeesti mitä ja ketä he ovat miehiään. Tämän puukkomiehenkin tunsivat ja kertoivat miehen tulleen muka palestiinalaisena. Tiesi tullessaan ettei marokkolainen turvapaikkaa saa. Viranomaiset kuitenkin saivat kansalaisuuden tietoonsa. Silti tänne jäi pyörimään.


      • hurskainen

        Meillä satoi kaatamalla vähän aikaa, ehkä kaikkiaan parikymmentä milliä. Olisin tehnyt ulkona pieniä viimeistelytöitä...ennen seuraavaa projektia.
        Mielessä on kuitenkin uuden katoksen rakentaminen aika vaativaan paikkaan. Saan tarvittaessa hiukan apua.

        Hoidin pitkästa aikaa juoksevia asioita. Ne veivät tunteja.
        Tuo Turun onneton tragedia maikuttaa mieleeni. Tunnen liian syvää vihaa tekijää kohtaan. Kuitenkin vain henkilökohtaiset iskut lamauttavat. Tämä ei.

        Huomenna on uusi päivä. Katotaan mitä se tuo tullessaan.Jo neljän kuukauden päästä on talvipäivänseisaus. Pian se on täällä.


    • Nyt se on tullut virallisesti esille: Turun terrori-iskun päätekijä (epäilty?) on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja tehnyt valituksen. Näin se menee kuten Kattleija kertoi: oikeusapua tulee ja valtio maksaa. Se on bisnestä myös juristeille. Sitä ei ole kerrottu, että onko ko. valittaja ilmoittanut kääntyneensä kristinuskoon ja näin ollen paluu on muka vaarallista. Aiemmin oli tietoja, että tämä uskontoveruke on hyvin yleistynyt. Ollaanko kirkossa niin sinisilmäisiä, että valittajan "kääntyminen" menee täydestä ja iloitaan serakunnan kasvusta. Siihen viittaisi kirkollisten piirien into "pakkokäännytyksiä" vastaan ja jopa paperittomien piilottamiseen. En tiedä, tällaista vain tulee mieleeni.

      Onhan tutkimuksissa tullut esille yhtä ja toista. Jätän kertailematta, koska uutisissa on tullut uusia asioita yhtenään esille tästä Turussa sattuneesta.

      Melko kesäisenä sai tämänkin päivän viettää. Hyvin tarkenin muutaman tunnin parvekkeellakin askarrella. Saapa nähdä mitä huomenna tulee. Sitä kohti...

    • miksinytarvostelette

      SDP on hyvin matumyönteinen puolue, joten ihmetellä pitää että kahvipirtissä arvostellaan matujen täällä oloa. He ovat kidutettuja ja vainottuja, meidän pitää hoivata ja suvaita. Eikä pidä yleistää muutaman tapauksen perusteella.

    • Huomenta jälleen näistä koti maisemista.
      Maalla yritin vattuja keräillä, mutta tuo aineinen vesisade paljolti esti ja hitaanlaisesti ovat kypsyneetkin marjat.
      Paljon on lukumääriltä marjoja pensaat täynnä, isojakin, mutta sade pilaannuttaa marjat.
      Sain kuitenkin sen verran, että tyytyväinen olen, hyvänä lisänä muille pakkasessa oleville.
      Omena sato jää pieneksi kooltaan ja määrältään, mutta sitä lajia on pakkasessa vielä reilusti.

      Järkyttävä tapahtuma siellä Turussa, asiasta on kuultu tiedotus välineistä paljon ja kuullaan lisää, mutta tehtyä ei tekemättömäksi saa millään tapaa.
      Surua ja tuskaa näiden tapahtumien uhreille ja omaisille, toivottavasti saadaan tämän tapaisten tapahtumien uusiutuminen estettyä, millä se on kysymys mitä nyt pohditaan.
      Kaikki mahdollinen on tehtävä, on pyrittävä selvittämään todellisen hädän edessä olevien pakolaisten maassa oleminen, sillä ei kaikki tämän tapaisia rikollisin ajatuksin tänne ole hakeutuneet.

      Hyvin on pirtin ovi aukeillut ja mielipiteitä on saatu lukea tämän kamalan tapahtuman puitteissa ja kyllä siinä tavallinen arkinen elämä unohtuu, kun noita julmia asioita ajattelee.
      Maailma on nyt täysin sekaisin ja kaikkea tänne meidän lintukotoonkin asti ylttää, mutta elämä jatkuu ja pelolle ei saisi antaa ylivaltaa, vaikka ihan normaali itsensä varjelu pitääkin hereillä olla.
      Katselin eilen asemalla autoa odotellessa, kun kioskin myyjä yritti saada neljän 10-12 vuotiaan pojan koplaa pois peli automaateilta, sana ei tehonnut, peli kerrallaan oli sammutettava ja lopulta vartijalla uhattava.
      Tämän jälkeen sankarit pyörillä ympäri hallia ajelivat, tuli mieleen se energia mikä purettavana oli, miten sen ohjaisikaan johonkin tuloksia antavaan.
      Tuli siinä mieleen, mitä tämä meidänkin nuoriso aikaan saa, jotakin rajaa pitäisi heillekin aikaan saada.
      Tänne rakennettiin uusi koulu ja nyt aitoja suunnitellaan vahinkojen estämiseksi, mitä nuoret aikaan saa, jotakin silläkin saralla olisi osattava tehdä.
      Pieneltä tuntuu nämä harmit, kun ajattelee noita Turun tapahtumia, mutta löytyy näitä kotimaassakin ikävien asioiden toteuttajia ja lisääntymään päin on tämän kaltaiset häiriöt enenemässä.
      Heijastelua varmaan kodin asenteista ja sääntöjen puutteista.
      Nyt en jatka tämän enempää, asioista on kerrottu paljon ja siinä ei minun ei monen muunkaan puheet auta, päättäjillä vastuu ja heidän olisi jotakin asioille tehtävä.
      Asioilla on monia puolia mikä on oikea, mikä väärä, pakolaisia olisi autettava, mutta millä heistä ne oikealla asialla olevat erottaa.

      Arkiseen eloon tässä on selvittävä, vaikka aina mielessä nuo tapahtumat pyörivätkin, jospa jotakin ilon aiheita maailmalta tänne kantautuisi.

    • muori77

      Päivää.

      Kirjoiti lauantaina sepustukseni pirttiin,mutta tämä kone on näköjään SYÖPPÖ;)

      Meillä satanut ja paistanut vuorotellen.
      Lämmintä on kyllä riittänyt.
      nyt on vähän viileämpä.

      Näkyillään...

      • Tervetuloa Skillan koti Pirttiin kahveelle ja pian on taas uuden Pirtin avaus edessäsi, koska, ...

        Liian paljon ajatuksia, joita en haluakkaan julki tuoda.


      • hurskainen
        Kristiina23 kirjoitti:

        Tervetuloa Skillan koti Pirttiin kahveelle ja pian on taas uuden Pirtin avaus edessäsi, koska, ...

        Liian paljon ajatuksia, joita en haluakkaan julki tuoda.

        Juukassa kunnanjohtaja pyrki ja pääsi mopopoikien porukkaan vanhalla Solifer-mopolla. Monilla paikkakunnilla heidän päristelyistään valitetaan.
        Harvinaista kuntapomon aloitekykyä.
        Kyllä se pörrääminen minuakin kiukuttaa, mutta ei siinä vanhan miehen kiellot mitään auttaisi, päinvastoin, silmätikukseen ottaisivat.

        Tihkusateisten päivien takia hommat ovat menneet kokonaan ulatilan puolelle. Mut minkäs näille voi. Ja onhan allakassa määrätty että huomenna päivä on uusi.
        Se enää puuttuukin että altistun sisäsiivokselle. Minulla oli hyvä siivooja, mutta luistin sopimuksestamme.
        Nainen ilmoittikin tomerana lähtiäisiksi että siivoa sinä vaan omat loukkosi tästälähin.


    • Tummat pilvenmuhkurat liikuskeli koko päivän lähistöllä uhkaavan näköisinä. Sadetta en kummikaan huomannut tulleen. Ellei päivänokosteni aikaan ole tihuuttanut. Lämpökin aivan hyvä, n. 20. Hyvähän on tällainen syyskeli.

      Kalatarjouksen perässä ajelin, 6,99€/kg. Ei paha näin kalliin kalahintojen aikaan. Aika isoja olivat myynnissä lohet, 2,5 - 3,5 kg kappale. Meneehän se ja pakastettuna säilyy. Minua viisaammat kalansyöjät ovat sanoneet, että 3 kk kauemmin ei kannata pakastimessa säilytellä. Johan siinäkin on aikaa riittämiin, kuukausikin piisaisi.

      Hyvään aikaanhan SkillaNin sadonkorjuuretki on sattunut, Satoa on saanut pelastettua syysloskalta. Minulla tämä jahkailu on mennyt siihen, että enpä taida olla menossa korpeen. Siihen on nyt joitakin syitä, jotka pitää täällä paikoillaan. Tietysti puolukan poiminta on vielä edessä, mutta taitaa sekin jäädä torilta poimimiseksi.

      Tällä kertaa jätän Turun tapahtumien pohtimiseni ja jaaritteluni väliin. Tapahtuuhan siellä, tutkimukset jatkuvat ja uusia asioita tulee. Sellaista se, ajan kanssa selvenee. Kyllä se aurinko vain tummien pilvenmöykkyjen välistä nykin näyttäytyy. Jatkoja teille!

    • Venlastiinahanminä

      Ehtoota! Oikein ilta-aurinkokin paistaa. Sinistäkin taivaalla on melkoisien pilvipeitteitten lomassa. Ei tänään ainakaan täällä ole satanut, ja mielestäni lämmintäkin oli riittävästi.
      Lähdimme asialle apteekkiin ja kylän suurimpaan kauppaan kotitarvehankintoja tekemään.
      Otin mieheni yllytyksestä päälleni ohuen pikkutakin ja tuekseni kävelykepin. Rollaattorin jätin kotiin. Ensi kerralla teen päinvastoin: jätän pikkutakin kotiin ja otan kävelykepin sijasta rollaattorin! Lämpöä olisi riittänyt pelkän teepaidankin kanssa, ja oikean käden ranne on vieläkin melkoisen nuutuneessa tilassa, kun kepakollani lähes tuurasin oikeaa takajalkaa.
      Onneksi apteekista löytyi passelintuntuinen polvituki, ja sen avulla olen liikuskellut ainakin täällä sisällä ilman minkäänlaista tukivälinettä.
      Samalla kun naputtelen tätä tekstiä, koputtelen maalaamatonta puuta. On se sentään hyvä, että olen niin kovapäinen, että ainakin toistaiseksi nuppini koputtelun kestää.

      4033 merkkiä olisi vielä jäljellä ja naputeltavaa vaikka muille jakaa. Keittelin kahvia sillä aikaa kun uupunut ukkoni on ruokailun jäljiltä pienillä nokosilla.

      Lopettelen tämän mahdollisimman nopeasti, sillä Late oli herännyt ja tyhjentää jo ensimmäistä kupposta. Tulkaa äkkiä, jos haluatte kupillisen kuumaa ja sen kera mustikkapiirakkaa!

      Hyvää jatkoa ja terveyttä kaikille
      toivottaa: sama vanha Venlastiina

    • Hei, mummot. Osaatteko hoitaa luontoa? Nyt on marikkinoilla tuote Hotel para insectos näille pienille omat kodit, he jotka näkevät että kukat voivat hyvin.

      Tietenkin nämä ovat olleet Suomessa kymmeniä vuosia sitten.

    • SkillaN

      Huomenta syksyiseen harmauteen, ei taida toivomus toteutua, että syksy olisi kaunis ja lämmin.
      Ei tuo nyt kovin kylmää ole neljätoista jo aamulla, mutta sitä aurinkoa tässä kaipailen.
      Maailman kirjat taitaa sekoittua myös luonnon suhteen, talvi ei ole kylmä, eikä kesä lämmin ja kaikki ihmisten elämiset hyvin sekavalla kannalla.
      Rauhaa pitäisi rakentaa, mutta sotia puuhataan, aina jossakin pysyt paukkuu ja nuo terrori teot vaan lisääntyy.
      Tulevaisuus ei hyvää lupaa.

      Mummot ehkä parhaiten luontoa ymmärtävät hoitaa, mutta rahan mahti ei alkuunkaan, osaako xx9?

      Polvituen ostin minä myös aiemmin, mutta en apua juurikaan siitä saanut, nyt könkkäilen kipeine polvineni ja pohdiskelin josko olisi mentävä kysymään onko mitään tehtävissä.
      Koskaan en kaihileikkauksia suuremmissa leikkauksissa ole ollut ja kynnys tuntuu korkealta tälle saralle loikata.
      Hyvä apu tuo rollaattori ja hyvin suosittukin on, kaikki ei vielä mielestäni edes mummo ikäisiä, jotka sillä ajelee.

      Jopa halpaa kalaa on ynnämuu löytänyt, kyllä meillä lohi toiselle kymmenelle nousee, muuten silakan syönnin kerrottiin huimasti vähentyneen, miksikähän?
      Puolukat aivan valkoisia vielä siellä mistä niitä tirkistelin ja ei kovin täysiä mättäitäkään näkynyt.
      Paljon kertovat niitä tulevan, mutta taitaa olla hyvinkin paikka kohtaisia ne arvelut.
      Kai sitä torille on mentävä, kun puolukan aika koittaa, jospa saisi metsässä kypsyneitä, aina olen itse kerännyt tänne asti.
      Sieniäkin alkaa syntyä, niidenkin aika on myöhässä, muutaman herkkutatin löysin ja paistoin, lisää olisi kiva saada.
      Ei ne taida ihan rapun viereen kasvamaan tulla, joten metsään olisi niidenkin vuoksi kyettävä, no tiedä vaikka vielä kykenisinkin.
      Toivossa sitä kaiken suhteen on oltava elämän loppuun asti.

      Kyllä täällä on tuo mopojen pärryyttäminen myös ihan kiusaksi tullut, yritän ajatella, että se on sitä nuoruuden tautia ja meidän vanhojen pitäisi muistaa, että nuoria olimme joskus mekin.
      Kai sitä pientä kiusaa jollakin tapaa aiheutettiin, vaikka ei polkupyörää kummempaa ollut ajella, muistelen että paheksuen katsoivat vanhemmat nuorien touhuja silloinkin.
      Lauantain toivottuja kun kotona kuuntelin, muistan äitini aina hiljemmaksi sointia pyytäneen, eihän se hyrinä miltään kuulunut;)
      Sekin on mieleen jäänyt, että radiota sai kuunnella harvoin ja hartaasti, en muista oliko sähkön vai radion säästöstä kyse.( heti sodan loputtua)
      Noin se käy, jos sopimus ei toimi Hurskainen, mutta kai voit uusia yrityksen?
      Nämä eläkeläisen päivät ovat sitä, että onhan huominen päiväkin vielä edessä, jos tänään ei onnistu;)

      Noin se on, liian paljon murheita yleisellä taholla mietittävänä, ei niistä jaksa enää puhuakaan, kun tietää vielä, että apua ei siitä ole.
      Kiitos vaan toivotuksista, Kristiina23, niinhän sitä kuin kotiinsa tulee;)
      Harmillista kun konekin meinaa kirjoitukset syödä, mitäs sille pitäisi tehdä muori?
      Niin se syksyinen sää alkaa Lahdessa kuin meilläkin hiipiä useimmin esiin, mutta annetaan vaan tulla;)

      Taas hämmästelen, kun merkkien määrä ylittää 3000 ja en juuri alkua pidemmälle ole päässyt;)
      Tänään menen kampaajan kanssa neuvottelemaan saisiko muodon muutoksen aikaan hiusten voimalla, eli mitä tehdäänkään tälle kuontalolle?
      Huomenna sitten sokkomatka edessä, tietä pitkin tuntemattomaan;)
      Voikaa hyvin ja viettäkää mukava päivä, satoi tai paistoi;)

    • konjakki_

      Juu, pyssyt paukkuu ensikuun puolivälissä Itämerellä. Venäjä järjestää yhdessä Valko-Venäjän kanssa suuren Zapad-sotaharjoituksen. Samaan aikaan Ruotsi järjestää Suuren Aurora-sotaharjoituksen, jossa Suomi ja Yhdysvallatkin ovat mukana.

    • Ei tunnu ollenkaan mukavalta Aurora sotaharjoituksesta lukea, että Ruotsin maaperällä on ensi kertaa yhdysvaltojen joukkoja.
      Gotlannin saari on strateeginen sijainniltaan, saarta kuvataan uppoamattomaksi laivaksi, johon harjoitellaan nyt ohjusjärjestelmän nopeaa siirtoa.
      Venäjälle Itämeren sulkeminen Gotlannissa, estäisi pohjoismaiden pääsyn Atlannille.

      Voihan jatkuvat harjoitukset sotaan varautumisineen!

    • Jaaha.taas

      3000 kirjaina jäljellä, kun lopetin osallistumiseni Aurora-sotaharjoituksesta alkaneeseen keskusteluun.
      Olin kirjautunut, ja aloittaessani Venlastiina oli paikalla.
      Kun aioin lähettää sepustukseni. oli rekisteräöity nmimimerkkini kadonnut.
      Ei ollut ensimmäinen kerta! Hätäpäissäni keksin jonkin nikintapaisen ja alennuin vielä pelaamaan sitä lällypeliä, jolla muka piti todistaa, ettei kirjoittaja ole robotti.

      Nyt olen kurkkuani myöten täynnä, ja palaan omalla läppärilläni Kahvipirttiin vasta, kun selviää vian syy. Nyt naputtelen Laten läppärillä. Sain luvan, koska omistaja meni ruokalevolle, ja minä menen perässä.
      Ans kattoo ny miten muijan käy.
      Hyvää ,loppukesää ja kaunista syksyä KAHVIPIRTTIIN!!!

      Lukemaan sentään pääsen
      Venlastiina

    • Kyllä se vaan tämäkin päivä oli "huonon kesäpäivän veroinen." Ei täällä vesisade tärvellyt päivää. Paikallisia nämä tiedot voivat olla. Ainakin Hurskaisen työhalut on kertomansa mukaan jääneet toteuttamatta "ulatilan puolelle menneiden säiden takia". Hyvin Hurskainen ilmaisi hupelot vaihtoehdot:"Se enää puuttuukin että altistun sisäsiivokselle." Tottahan se, kun on valmistautunut oikeisiin ulkotöihin, ei se valmis ajatus heti muuksi muutu.))

      Minulla oli teetetty polvituki n. 30 v. sitten. Povi meinasti nitkahdella väärään suuntaa ja se kirpaisi kunnolla. Elantotöissähän olin silloin. Kyllä se auttoi, mutta haittana oli hikoilu. Muutaman kuukauden pidin sitä tukea ja pikuhiljaa luovuin, kun jalkani alkoi paremmin toimia. Eihän se ihan friima ole nytkään, käytän tukea joskus kun" siltä tuntuu".

      Kyllä viestin lähetys joskus tökkii minullakin. Monesti olen pelastanut viestin kopioimalla sen ja hoidellut kesken kaiken kadoneen kirjautumiseni. Kaikesta huolimatta joskus karkaa pipariksi ja tietysti ottaa pattiini.

      Minusta tuntuu tympeältä koko sotaharjoitukset ja sihen liittyvät kouhotukset. En voi puhua innostuksestani. Sitäpaitsi, en ole muutoinkaan sotakuntoinen. Niinpä voin pistää pääni huoletta pensaaseen, tuskin sotaoikeuteen haetaan. Rauhallista illan jatkoa!

      • hurskainen

        Ansiotyöura päättyi minun osalta v. 1984 talvella. Sain niin kovan tällin polveen että ei siitä ilman proteesia selvinny.
        Se kesti kymmenisen vuotta. Syvässä hangessa kahlatessa joku holkki irtosi. Kivuista tuli ankarimmat.
        Hätäpäissäni turvauduin aluesairaalan proteesiasennukseen. Kyllä peltipojat ry. olisivat pärjänneet siinä paremmin.
        Vääränmallinen proteesi yliojentui niin että siihen asennettiin karmea holkki nahkasta ja rosterista.
        Viimeksi Orton rakensi koipeen niin vahvan ja kivuttomankin proteesin. Lääkäri sanoi kontrollissa vuosia sitten ettet sinä sitä rikki tule enää saamaan. Maksoikin 20 tonnia. Meni työnantajan piikkiin onneks.

        Sain tänään hiukan ylipitkäksi venähtäneen ruohon ajettua. Mokoma pläntti, muta sain siitä kystä kyllin kun selkä on niin helevetin kipee.
        Olin nukkunut vikakyljellä. Siitä rankaistaan ankarasti ja monena päivänä.

        Hulluhan tämä versumi on jokatapauksessa. Hain komerosta Human Toolin, sen heräteostoksena tilatun. Kallis se oli, mutta tukee selkää jollain pietikäisen taialla. Pitää vaan olla selkänojatuoli.
        Piti jo pitkät kalsarit vetää työn jälkeen viluisuuden välttämiseksi. Kun sutari käy niin rupean lämmittämään pystyuuneja ja isoa punatiilitakkaa.

        Oikein hyvää loppukesää. Pidetään lippua korkella - vain Klotho näkee sen värin.


    • Huomenta vesisateesta, näin alkaa tämä torstai päivä ja kohta sokkomatka.
      Ei juurikaan into lähteä ole korkealla, mutta ei auta, lähtijöitä oli niin, että kaikki ei mahtuneet, siksi ei ilkeä perua ja jättää yhtä kysyttyä paikkaa tyhjäksi.

      Polvien kanssa on usea saanut kärsiä tavalla jos toisella, tapaturmassa särkyneitä ja muuten vialliseksi tulleita.
      Tänä päivänä jo aika hyvin nuo apukeinot pelaa mitä olen kuullut, proteesitkin antavat mahdollisuuksia melkein kaikkeen, mutta kerran särkynyt paikka aina ne kolotukset etsii, varsinkin näin sateisella säällä.
      Hurskaisella ollut kivinen taival polvensa kanssa ja kiusallinen vaiva ynnämuullakin, kipu varmaan kova.
      Muistan mieheni käden menneen kyynärpäästä pois paikoiltaan ja tuska melkoinen, pyysi minua vetämään niin kovasti kuin jaksoin ja niin loksahti paikoilleen, lääkärissä kyllä käytiin tarkastuttamassa.
      Hänellä oli pusakka päällä, jos olisin käden paljaaltaan nähnyt, ei olisi veto onnistunut.
      Kyllä nyt alkaa aika lämmintä vaatetta alkaa katselemaan, minäkin pitkähihaista puseroa päälle katselen.

      Noin se menee harjoitellaan ja uhitellaan, kenen hermot sitten pettävät ja alkaa tosi koitos.
      Joskus olen sitä mieltä että nämä miespuoliset ikuisia lapsia pyssy leikkeineen, sitä voimien tehoa olisi saatava kokeilla.
      Kyllä pitäisi olla muistoissa kaikilla ne kamalat sotavuodet ja niiden uhrit, ei kannattaisi uhoa ja voimillaan pullistella millään suunnalla.
      Voihan joillakin naisillakin taistelu tahdot herätä, mutta uskon kuitenkin enemmän miesten puuhaa olevan.
      Tässä sitä kahden sotaa lietsovan porukan välissä ollaan, kummalle puolelle sitten meidän sotaintoiset joutuvat, voi ei nyt kuitenkaan sodasta vielä tarvitse puhua,järjen voittoa toivotaan.

      Tämä tekniikka on melkoinen haaste meille vanhemmille käyttäjille, kun jotakin oppii, tovin päästä sen jo unohtaa, joskus melkoisesti rassaa kirjoittaminen ja viestien lähettäminen, minulla ollut pitkään tuo lähettäminen onnistunutta.

      Nyt on aloitettava se matkan lähtö valmistus, hyvissä ajoin yleensä paikalla olen, ei mikään ole niin ikävää, kuin odottaa viime tingassa tulevia.
      Hyvää päivää kaikille, jos sataa antaa sataa, tehkää niitä kotihommia, tai vaikka levon kannalta päivä varmaan onnistuu.

      • to.24.8.puolissa.päivää

        Melko pilvistä ja tuulista, hiukan koleatakin. Pitää olla ulkona liikkuissa hyvin vaatetta päällä. Toistaiseksi kuivaa.
        Pimeä tulee yhä aikaisemmin. Selviä syksyn merkkejä vaikka luonto ihan vihreää yöhalloihin asti.
        On lähdettävä lampsimaan kaupalle päin. Emäntä on tehnyt muistilistan ettei kahteen kertaan tarvitse samaa matkaa tehdä.
        Maitotuotteita, lihaa kalaa ja hiukan vihanneksia. Ei isompia kolotuksia päällä nyt. Hyvää torstaita kaikille.


      • hurskainen

        Naamalle saattoi muutamia pisaroita tänään tullakin. pilvessä mutta pohjoisen puoleinen ilmavirtaus tekee säästä alkusyksyille ominaisen.

        Oli se siinäkin muutamanlainen päivä. Tein katollenousua varten pari tuntia valmislutöitä. Alumiini ja puutikkaita köysillä kiinnittämällä niitä vastapuolelle.
        Vähäinen pellinleikkaus ja lopuksi pieni maalaustyö. Ne veivät vai puolituntia.
        Yksin puuhatessa on turvallisuus otettava koko ajan huomioon.
        Kukaan ei osaa tulla katsomaan jos putoaa.

        Kaupallakin hiljaista. En uskalla pelata noita aulan kolikkopelejä. Jäisin koukkuun ja häviäisin pian ruokarahanikin.
        Tuttu mies joka siellä pelaa, sanoo olevansa vähän voitolla. Sain kahtena pelikertana 200€. Useimmalta nuo kyllä ottavat enemmän.

        Nyt on jo uskottava: Tuo asentohuimaus ei ota päättyäkseen. Minulla oli jo alkukesästä aika lääkärille, mutta myöhästyin tunnilla.
        Katsoivat armollisesti läpi käsien, ei myöhästymismaksua.


    • Vai on emäntämme menossa sokkomatkalle, medänkin eläkeläiset teki muutama vuosi sitten samanlaisen matkan, sen nimi oli Umpimähkä. Huvikseni katsoin Gooklesta missä sellainen paikka on, löytyikin ja aika läheltä, Lepsämä yksi Nurmijärven kylä, siellä oli maalaistalot Kylämähkä ja Metsämähkä, eikös yksi puhelinkioski sijainnut samassa kylässä ja paikkan nimi oli Umpimähkä. Nyttemmin koppi on poistettu. Todellisuudessa menimme Vuosaareen, siellä käytiin ainakin uudessa satamassa merimies kirkossa ja nähtiin ainakin Helsingin korkein kerrostalo toki muutakin. Syömässäkin käytiin ja siellä kerroin siitä Umpimähkän sijainnista, kaikkihan me asuimme hyvin lähellä sitä paikkaa, nauruahan se ilmoitus aiheutti.
      Tuulinen ja pilvinen päivä, eikä aurinko oikein paista, vain joskus vilahtaa, no ei kuitenkaan vielä satanut.
      Ei oieastaan mitään isompia suunnitelmia päivän varalle, lohta eilen ostin isohkon kalan, joten kun ne kaupassa ilmaiseksi fileerasi laitoin puolet pakkaseen, toisenpuolen paistan tänään uunissa.
      Joten jotain hyvää odotettavissa.

    • Ramoona_

      Terveiset Norjan Skibottenin , Altan ja Porsangerin vuonoilta, mahtavien lumihuippuisten vuorijonojen ja jylhien kallioiden maisemista. Sattui aurinkoinen tyyni sää, vuoret peilautuivat kirkkaaseen veteen. Jäämeren rannan tuntumassa pistäydyttiin,siellä kävikin kova tuuli, karua maata, merta ja taivasta silmänkantamatomiin.

      Ajoimme matkailuautolla Tornion ja Kilpisjärven Saanatunturin kautta , paluumatkalla Inarin, Ivalon Tankavaaran, Kaunispään , Pyhätunturin ja vielä Kuusamon kautta. Poroja kulki tiellä jatkuvasti, ihmeen rauhallisia ovat, piti vaan olla koko ajan varuillaan. Lapin avaruus, karuus, tunturit, kirkasvetiset joet ja vuoripurot, rotkot ja kurut, kosket, suoalueet, erämaajärvet - kyllä sille Lapin lumolle sydämensä menettää. Puuton autius ja vähittäinen muuttuminen varvikoiksi, vaivaiskoivuiksi , pieniksi männyiksi ja lopulta kynttiläkuusiksi...kameraan sain paljon elämyksiä tallennettua.

      Kuusamossa olisi viihtynyt pitempäänkin, Oulankajoella kokeiltiin kalaonneakin ja Sulo Karjalaisen ihanat karhut Juuso , Vyöti ja muut tavattiin Suurpetokeskuksessa. Pienelle karhunkierrokselle teki mieli, mutta siinä olisi mennyt 4-6 tuntia, aika vaikeaa maastoa välillä. Nuorin lapsenlapsi, juuri 10 vuotta täyttänyt oli sen vanhempineen alkukesästä kävellyt, riippusillat olivat tosi jännittäviä. Olimme 9 päivää, kilometreja tuli noin 3400, eli turhan tiukka oli aikataulu. Sää enimmäkseen suosi ja tiet hyviä, maisemat mahtavia, mikäs minun siinä porovahtina oli istua kuskin vieressä ja kameraa räpsiä. Ruskan aikaan maisemat olisivat olleet ihan toisennäköiset, mutta Norjan Lapin osuuden takia emme uskaltaneet siirtää noin myöhäiseen, voi vaikka lumisade ja jääkelit yllättää. Suomen Lapin ruska on jo tuttu, syyskuun alussahan se yleensä alkaa.

      Nyt alkaa puutarhassa olla kunnolla pensasmustikoita, heti palattua poimin kolme litraa isoja marjoja, eivät edes mustaa suuta. Metsämustikka on kyllä aromikkaampi. Nyt pihahommiin, kaikki kasvaa ja vähän villiintyy poissaollessa, marjojen poimija oli kylläkin käynyt, luonto hoiti kastelun.

    • Kyllä yhdyn noihin Ramoonan juttuihin. Olen myös 2 kertaa tehnyt tuon Kuusamon karhunkieroksen, sen pienen, jonne myös mennään riipusiltojen kautta. Ja joka päättyy kosken partaalle. Jossa oli kahvia, makkaroita, kaikenlaista retkisyötävää. Koskenkin saivat halukkaat laskea. mukana oli kokeneita laskijoita, ettei vahinkoa tapahtuisi.
      On ne mieleen jääviä muistoja . Jo lapin luonto ja maisemat sinänsä lumoaa.
      Levillä olen monena syksynä viikon vietellyt ja patikoitu ihania luontopolkuja. kerran polkupyörillä kiersimme levi tunturin. Tie kulkee ympäri hyvin mäkisenä ja vaihtelevana.
      Levin huipulle kiivetty jalkaisin vaikka hissilläkin sinne pääsisi. Aikaa piti laittaa siihen ja juomaa varata mukaan reilusti. Ja onhan niitä juottoloita siellä rinteessäkin.
      Levin huipulta oli tosi huljakat näköalat jokapuolelle Kauniiseen syksyyn.
      Mainittakoon että joku vuosi on aikaa viimekäynnistä . Olisiko 4-5 vuotta. En tiedä vieläkö nyt ryhtyisin semmoista haastetta vastaan ottamaan, että huipulle kiipeämään.
      Emme olleet yksin - paljon muitakin kulkijoita samalla asialla. Kun on aikaa huilata välillä, niin pikkuhiljaa se onnistui.
      Jäi mieleen kun paljon oli eri maiden kansalaisia , useimmat tervehtivät ystävällisesti hymyillen enimmäkseen englannin kielellä tai jollain muulla kansainvälisellä kielellä.
      Oltiinhan siinä ikäänkuin samalla asialla- saman haasteen kimpussa. Kaikki näytti iloista naamaa !
      Tänä syksynä on tuo liika sade haitannut kauniin ruskan esiintymistä.
      Ei kai koskaan kyllästy tuohon lapin matkailuun. Pitää vaan olla aikaa rauhoittua siitä nauttimaan.
      Esteeksi varmaan tulee tuo fyysinen kunto, mutta on ainakin kauniita muistoja mitä mietiskellä ja muistella. Ja eihän sitä vielä tiedä ?????
      Mutta nyt todellisuuteen..........vettä tullut koko päivän 11 ja ikäänkuin lokakuun pahainen sää.
      Leppoisaa ehtoota kaikille.

    • Huomenta taas omasta kodista ja sen turvallisesta olosta.
      Reissu heitetty ja tuttuihin paikkoihin sitä käytiin tutustumassa, eli Jyväskylä oli päätepiste.
      Löytyi sieltä kohteita joiden olemassa olon tiedän, mutta nyt hieman historian havinaan saatiin otetta,
      Seminaarimäellä käytiin, kuultiin historiaa ensimmäisen suomenkielisen seminaarin aloituksesta ja opin ahjosta.
      Juhlasali ja koko talo oli sen aikainen, melko samanlaiseksi oli saatu entisöityä, siellä kuulimme miten Hannikainen laulujaan sieltä maailmalle lähetti uusien opettajien mukana ja sieltä monet perinteet sai alkunsa.
      Alvar Aallon tuotantoon myös tutustuttiin ja suomenlipun eri ehdotukset saatiin kuulla ja nähdä.
      Historia siinäkin jännä, punainen keltaisen leijonan kera oli ensimmäinen lippumme, mutta sitä ei hyväksytty kaikkien taholta ja sitten päädyttiin tähän nykyiseen, mikä kuitenkin oli lähellä silloista venäjän laivaston lippua, ehkä tämä ei tiedossa päättäjillä ollut.
      Viherlandiassa ja Toivasen pihapiirin putiikit käytiin ja Harjulla näkötornin kupeessa ruokailtiin.
      Sieltä saimme katsella koko Jyväskylän maisemaa ja ne kolme kirkkoa näkyivät kaikki, näin saimme kuvan koko suomen Ateenasta.
      Pandan tehtaan myymälä sitten viimeistään sai mielen iloiseksi ja suun makeaksi

      Nuo Norjan mahtavat maisemat tulevat mieleen, kun Ramoona niistä kertoili, vuosien takaa tutuiksi minullekin pieniltä osin tuli ja viime syksynä muistoja hieman virkistettiin.
      Tänä syksynäkin olisi mahdollista mennä Saariselälle, mutta kunto ei kestä, siellä kuitenkin se liikkuminen pääasia olisi ja rajoitettua se minulla jo on.
      Onhan se minunkin pitänyt riippusilta kokeilla ja kovin huteralta se tuntui, mutta hyvin kaikki päättyi
      Paljon on näkemättä ja jääkin tästä omasta kotimaastakin, nuorempana ei ollut aikaa ei varaa, kaikki muu ohitti tämän tapaiset menot, nytkään ei juuri rahaa, mutta jonnekin voisi päästä, voimia ei enää ole.
      Muistoilla pitää toimeen tulla;)

      Minun tämän viestin lähetys alueen alla on kolme kuvaa isoista mustikoista, voisi olla vaikka Ramoonan pensasmustikoita, tekisi mieli niitä siitä napsia;)
      Kaikenlaisia nimiä sitä tuolta matkan varrelta voi lueskella, jotkut aivan uskomattomia, miten onkaan nuo paikkojen nimet kehkeytyneet, kai joku tapahtuma monesti on jäänyt ihmisten mieleen ja siitä se nimi paikalle syntynyt.
      Sokkomatkaa voisi hyvinkin nimittää Umpimähkäksi;)

      Liika varovaisuus ei koskaan ole pahaksi, ihan oikein, että ennakoit vaarat Hurskainen.
      Minä tässä olen myös mietiskellyt, että miten käynee, tohdinko noille tikkaille vielä kiivetä sitten ikkunoiden ja verhojen vaihdon aikoihin.
      Ei minua huimaa, mutta eihän koskaan tiedä millä hetkellä sekin tapahtuu, nyt jo varhaisessa vaiheessa sitäkin hätäilen ja itseni kanssa taistelen, se tauti on niin pahaksi päässyt, että itse vaan asiat hoitaa.

      Nyt aurinko ilahduttaa paistamisellaan viileää kyllä on, mutta oiva mattojen ja vuodevaatteiden tuuletus päivä ja siksi ne jo parvekkeella ovat haistamassa syksyisen oloista tuulta ja pölyjä karistavat, saan taas raikkaan tuoksun sisätiloihin.
      Taivas on kauniin sininen pitkästä aikaa ja hetipä tuo mielikin virkistyy ja nyt jaksaa vaikka mitä;)
      Intoa ja iloa teille toisillekin toivotan, tehdään mukava viikonlopun alku;)

      • hurskainen

        Autolla outoihin osoitteisiin pääsemisessä meikällä on ollut aina vaikeuksia. Niinpä aikanaan ostin navigaattorin.
        Sitten reissut jäivät kun piti isoremontteja alkaa teettämään. Laitteen kaapeli katosi. Vehje oli käyttämättömän monia vuosia.
        Yllättäen sain kaapelin ATKliikkeestä. Vähän myöhään kun värkin kartasto oli mennyt sekaisin. Tuskin sitä kallista laitetta sa uudelleen päivitettyä ajantasalle?
        Kyselemälläkin löytää ositteen vieraasta. Ja onhan reittihaku netistä. Printtaa vaan riittävästi arkkeja niin kyllä niilläkin osaa.

        Lähdin sitten puolilta päiviltä keräämään punaherukoita. Paljon piti olla kampetta päällä että siellä tarkeni.
        Se täyden mehustime marjakorillisen kerääminen kesti. Keittämään en alkanut vaan puhdistin marjat. Siinä Mehumaijassa voivat hiukan soseutuakin. Huomenna jatkan. Ulos kiville jätin viileään

        Hillosokeria en laita paljoa vaan sakariinilla makeutan sitten juoman lasissa, mehuseokset raanavedellä laimentamalla.
        Vaim'ihminen opetti mehuhommat alusta pitäen. Eikä mehustaminen mitään kvanttitason tietopohjaa vaadi. Mut aniharva äijä tuohon alkaisi.
        Mehuja tulee kaikkiaan ehkä 25 litraa.


    • Kiitos Skillan, mukavaltahan nyt tuntuu. Koko aamupäivän olen tehnyt hakuja, kun hankin uuden runkosängyn ja tarvikkeet siihen.

      No jaa, en kaikkea tarvinnut, mutta uusi torkkupeitto ja koristetyynyjen irtopäällisiä etsin laajalta tarjonnalta 😊

      Keväällä ompelin itse kesäpäälliset, mutta nyt en viitsi, vaan löysin tosi kivat valmispäälliset vaihtaa syysasuun. Mutta kyllä sain tehdä töitä, ennenkuin löytyi sopiva hintaluokka kotiinkuljetuksin, sängyn kasaamisineen ja vanhan poiskuljettaminen pakkausmateriaaleineen!

      Tarjouksia vertailemalla niiltä, jotka yleensä noteerasivat kasaamisen, sain vihdoin ostoksen päätökseen.

      Tuoretta kalaa onkin lähdettävä "kalastamaan," tarjouksia en ole ehtinyt edes selailla. Kahvia tässä olenkin hörpiskellyt, joten ruokaillakin täytyy ennen lähtöä. Pirteä ilmakin tuntuu olevan, joten 🥀

      🌿~🌷~🌸~🍀~🥀~oikein iloista viikonloppua kaikille!

    • Päivää taas!

      Eilen en ehtinytkään Pirttiin saakka. Sattuuhan sitä, lie sitten ollut kiireitäni tai muita sattumuksia ja tietysti hitauttani.

      Luettavaksi olikin ilmestynyt hyviä matkakertomuksia. Ramoonan ja M-K: juttuja lukiessani tunsin jotain tuttua maisemissa. Puolta nuorempana ajella rutuutin moskovitsillä muutaman pohjoisen reissun. Se oli sitä aikaa, teltta oli mukana jos ei sattunut muuta majapaikkaa kohdalle. Umpimähkään ajellessani kävimme Hammerfestissa saakka. Niiden reissujeni jälkeen on ehditty lomakyliä paljon rakentaa. Pohjoisen reissamiseni jäi. Tuli muita suomalaisia kohteita, kuten esim. Egyptinkorpi, Jerusalemi, Helvetinportti ja vaikkapa Ihanuudentie. Jerusalemi kiinnosti, koska Heikki Turunen romaanissaan Kivenpyörittäjän kylä sijoitti sen Jerusalemiin. En löytänyt sieltä kummoista kylää, muutama talo siellätäällä. Ihanuuteen en tarkemmin tutustunut, mutta tienviitta näkyi. Käytänkin harvoin" ihana" sanaa ja senjohdannaisia. Minusta se on kulahtanut sana, enempi muodollinen täyte helisemässä sanojen joukossa.

      Skillanin yllätysmatka Jyväskylään onkin minulle melko tuntematon, vaikka on keskellä Suomea - tai ehkä juuri siksi tuntematon, koska yleensä olen kolunnut itärajaa pitkin. Muistaaksieni kerran olen Jyväskylässä ohimennen käynyt. Siinä ei ehdi tutustua. Aika vähänhän olen yleensäkin reissannut. Mökkireissuni on viimeiset vuosikymmenet täyttäneet menemiseni tarpeet. Nyt tänä vuotena käyntini on jäämässä pois. Näin se "maailman katseluni" supistuu ja hiipuu.

      Tänään oli pilvinen päivä. Sade tuntui roikkuvan ilmassa lähellä, mutta ei ole ehtinyt vettä pudotella. Pari pistäytymistä ulkona olen kuivin nahoin selvinnyt. Eteenpäin, sano...eräs!

    • Lauantaiaamua aikaisin olen liikkeellä, on mentävä maalaismarkkinoille kaupan tekoon.
      Käsitöitä olisi saatava kaupan, toivottavasti nyt tämä äkillinen kylmyys osto intoon auttaa, muistuu mieleen, että varpaat ne tahtoo ekana kylmän tuntea.
      Sateilla lupasivat ja punaisena itä taivas ruskotti, kun heräsin, jospa kuitenkin edes puolille päivin sadettaa pois pitäisi.

      Yksi Kivennapa paikka on jossakin siellä Maaningan suunnassa, siellä missä on maatalous koulukin, siellä olen yhdellä sokkomatkalla käynyt.
      Karjalassa oli myös Kivennapa tietojeni mukaan, Jerusalemia en ole kuullut.
      Samoilla paikoin käytiin myöskin me monta kymmentä vuotta sitten missä ynnämuukin Umpimähkään ajelunsa päätteeksi joutui ja turskan hajun koimme.

      Aika avuttomaksi sitä jäisi, jos itse joutuisi huonekalunsa kasaamaan, onneksi ei ole tarvetta mitään ostaa.
      Samoja mietteitä on kuin Noelalla, kohta se talviaikaan siirtyminen tapahtuu tekstiilien kanssa minunkin kodissa.

      Mehuja keitin minäkin eilen ja yli viisi litraa pakkaseen pullotin, sokerin laitoin jo valmiiksi, sitten ei kun mehu ja vesi sekaisin, jopa janoon maistuu.
      Ostomarjat minulla, mutta ei se viisi kiloa kohtuuton maksu ollut, 15 euroa.
      Nyt sitten puolukka ja omenat vielä vuoroaan odottavat, jos sieniä joku kiltti ihminen vielä vähän toisi, kukkakaalia jo muutaman pussin pakastin, kun sain halvalla.
      Näiltä osin talven kelpaa tulla, mutta eihän nyt vielä talvi voi tulla, vaikka pohjoiseen lunta jo lupailivat.

      Nyt on kone suljettava ja kauppiaaksi lähdettävä, olen kyllä aika kehno kauppias, melkein asiakas saa hinnan määrätä;)
      Lupsakkaa lauantaita teille pirtin kävijät ja tietysti kaikille toisillekin, mutta eipä näitä toivotuksia näe, jos pirtin ovea aukaise;)

    • Päivää taas!
      Valoisaa on, mutta tuuli heiluttelee koivujen latvuksia, ja taivas on täyttynyt enemmän tai vähemmän harmaista pilvenlonkareista. Siis todennäköinen sää tänäänkin. Vettä ei ainakaan vielä sada. Tosin alkaa pikkuhiljaa valaistuvan, joten saattaa aurinkonen päivä olla tulossa.
      En malttanut olla kokeilematta ikiomaa läppäriäni. Tällä kertaa kirjautuminen taisi onnistua.

      Luin matkakertomukset, ja mieleen tulivat monet kesäiset automatkat ympäri kotimaan. Päämääränä oli tietysti Lappi ja Norjankin Lapin kautta muutamana suvena ajelimme.
      Haikeudella muistelemme niitä matkoja, Nyt eivät voimat taida riittää edes Helsinkiin ajella.

      Kaikenlaiset matka- ja muut elämän varrella kertyneet muistot ovat sellainen rikkauksien laari,
      että aina siitä löytyy unohtumattomia hetkiä, ja kaiken voi taas katsoa uudelleen ja uudelleen kuin vanhan nhyvän elokivan.

      • Olenkohan minä jotenkin vahingoniloinen, kun täällä on satanut vettä kuuroittaan ja itse en jaksa lähteä metsään, mutta ei sinne toisetkaan mene kuivin jaloin. Mitä niitä märkiä mustikoita tai sieniä, oloon. Eihän minulla ole edes pakastinta, johon saaliini saisin säilöön.

        Lohikalan herkkuja näkyy kaikki laittavan ja nyt sen vasta hokasin, kuinka lohesta saa sellaisen graavin, mitä ravintolat tarjoavat. Itse, kun olen aina laittanut merisuolaa päälle ja siitä väistämättä tulee sellaista "tönkkösuolattua" ei suinkaan sellaista mehevää, mutta nyt onnistui kerrankin.

        Laitoin siis tuhdin suolaveden ja siihen loheni yöksi ja voi mitä herkkua ja niin mehevää, kuten viisaat tarjoavat.

        Siitäkin olen mielissäni, että en ole suostunut ottamaan läppäriä, mitä lapseni tyrkyttää, saati hienoa älypuhelinta. Se windovsin 10:kin jäi lataamatta ja kone herjaa, että koneeni on vaarassa. Ei ainakaan vielä ole ollut, koska kaikki toimii.

        No, tulihan tuo ongelma minullekin, kun tuolla toisaalla kirjoitettiin DNA-liittymistä, mutta mikä lienee sitten parempi? Tänään en sillä mieltäni pahoita, mutta nyt tuo taivas selkeni ja olisi pian hyvä lähteä jokunen tatti mennä hakemaan, mutta olkoon. Punkit voi hyökätä päälle ja siitäkös se uusi riesa tulisi!DDD


      • On tuolla Kristiinalla hauska tapa löytää hyvät puolet harmistuksissa 😂
        Kaipa se olis hyvä samaa kaavaa noudattaa, minä kun en pääse Nuuksion Mustalammelle kuuntelemaan YL laulajia ja Tapiolan kuoroa.

        Pitäisi kävellä metsämaastoa 4 km, tai odotella järjestettyä kyytiä mahdollisessa sateessa, joten seuralaiseni katsoi viisaammaksi luopua 😩

        Satakoon sitten, en kastu ainakaan ja palele minäkään, enkä nyrjäytä nilkkaani puunjuuriin ja kiviin 🤣))))
        No, rehellisesti sanoen, ei houkuta tuossa viileydessä istuskella lammen rannalla vilttiin kääriytyneenä, kun niin syksyisen sään luonto antoi. Sisällä on niin viihtyisää, kaalikeittoa tein suippokaalista, uunipaistokseni lopuista.

        Tuo graavikalan upottaminen suolaveteen ( jääkellarin lohi ) onkin oikein ravintolamestareiden resepti, hyvää sillä tulee aina.

        Itse sokerisuolaan lohen, ei se ehdi tönkkösuolaantua, kun en pidä kuin yhden yön jääkaapissa, ja puhdistan kaikki suolat pinnalta pyyhkimällä.
        Isoja paloja kun en itselleni graavaakaan, ja jos niin tähteistäkin saa hyvän lohilaatikon jos yli jää.

        Kodikasta viikonloppua 🍵


    • Enolerobo

      Oi ihme!
      Vihdoinkin melkein onnistui!
      Seurauksena oli tosin tuo tämän alla oleva Venlastiina, Tällä kertaa se on ihan passelissa paikassa.
      Pääsenhän ilmoittamaan, että kaikenlaiset elokivat ja muut mokat eivät ole vanhudenhöperyyden syytä. Vika on oikean käden keskisormessa. Olen opetellut kirjoittamaan
      pelkästään etusormella, sillä kädessäni on tukilasta. Keskisormi tökkii sinne tänne ylimääräisiä merkkejä. Se on sen verran pitempi, että etusormen napauttaessa k-kirjaimen, se näpäyttää lisäksi o-vokaalin j.ne.

      Hidasta tämä on, enkä joka sanaa jaksa syynätä. Toivottavasti en tässä sormeilusodassa onnistu (?) kirjoittamaan sopimattomuuksia.

      Pärjäilkää ja pysykää terveinä ja tarhakoina!

      Toivottelee; sama vanha venla...


      HOH HOH!
      Tuolla se nikkini loisteli sinisenä,
      Kun lopetin ja päätin lähettää sepustuksen eteenpäin, likikin alla komeasti, että ET OLE KIRJAUTUNUT!

      SE PERHANAN PALAPELI ON TAAS EDESSÄ!
      SILLÄ KUN ON PAKKO TODISTAA , ETTEN OLE ROBOTTI.

      Sanokaa viisaammat, mitä pitää tehdä, että pääsisi rauhassa Kahvipirttiin!
      Vastauksista etukäteen kiittäen: Venlastiina

      • Eiruune

        Rekisteröi itsesi tai kirjaudu vähintään.


    • Onnistuin tänä päivänä saamaan sen ainoan, lyhyehkön keskiramakan saderyöpyn niskaani. Se tuli niin äkkiä, että pakotietä en ehtinyt käyttää. Sääkartta ei kyllä varottanut, mutta eihän sitä tietoa joka pilven möykystä olekaan. Tulihan siitä kastumisesta vähän halju olo, mutta ei sen suurempaa. Marketissakin kävin kun ensin aulan orrella vähän kuivattelin.

      Eipä riitä taitoni neuvomaan Venlastiinaa, kuinka voisi siloittaa tietä Pirtiin johtavalle polulle. Aiemmin kirjautumiseni pysyi aika pitkään, kun ruksasin kirjautumisen yhteydessä :" Muista kirjautuminen", kohdan. Nyt ei näytä sekään enää pätevän. Kirjoittamansa kopsaaminen on eräs keino. (ctrl c kopiointi, cerl x leikkaus, ctrl v liittäminen. Plus merkillä yhdistetyt näppäimet samaan aikaan painettuna) Kopioitava teksti on ensin "värjättävä". Hankaloittaa se tämäkin homma jonkin verran. Eipä muuta kun yrittelee, jollain tavalla se toivottavasti hoituu.

      Tämä päivä on mennyt joutenolona möllötellessä. Uutisia olen kuitenkin seuraillut, myös netistä. Paljon vieläkin puhuttaa Turun tapahtumat ja aina sieltä tutkimuksistakin uutta tietoa tulee. Enpä näistä enempää, tulee niitä tietoja uutisissakin.

      Kyllä ne sateet ovat jääneet kastelemiseeni, ehkä jonkun muunkin mukana. Pilvien seasta aurinkokin väliin vilkuilee. Jatkellaan kun siltä tuntuu ja jaksetaan!

      • hurskainen

        Olin lähdössä viimeisiä punaherukoita keräämään, mutta tulikin oikein rapsakka sadekuuro siinä ennen klo 12.
        Laitoin sadevehkeet ja menin sen pensaan kimppuun. Monta tuntia siinä meni mutta tuli kuitenkin poimittua tyhjäksi. Huomenna ne on keitettävä.

        Puutarhassa on kolmen pensaan jana sellaista karviaisen ja mustan jalostelajia. Pensaalla on joku miehen nimi. Ne tuottavat liian vähän.
        Tilalle saisi kaksi vattupenkkiä.

        Iso homma ja vanha ukkeli. Tiedän miten vattupenkit ja tukipuut niille laitetaan. Paljon hoitoa ne vaativat, mutta tuottavat hyvin.

        Soma juttu, mutta aina minua makeasti nukuttaa kun on epävakaisempaa säätä päällänsä. Sekin auttaa kun ei ole valvottavia ongelmia ratkottavana.


    • Neeasa

      Viimeisiä marjoja, must.viinimarja, sekä karviainen poimin tänään ihan syömämarjoiksi,
      pakasteeseen olen jo niitä laittanut yllinkyllin!
      On tyttären perheellekin, he eivät varmaan ole ehtineet marjoja hakemaan ja pakastamaan,
      ainakaan paljoa.
      Kesä kallistuu loppupuolelle, ihmeen nopeasti se on mennyt! Kesällä on niin monenlaista tapahtumaa, on kyläreissuja, on siivoamishommia, maton pesuja ym.
      Kiva on täällä Pirtissä aina vierailla, tosin tuo ovi tahtoo olla niin kovassa säpissä, että kysyy se
      pitkämielisyyttä, että sisään pääsee!
      Venlastiina valitti samaa. Miten se ennen aukesi ilman ryskyttämistä!
      Tuo "Oletko ropotti"hommeli saisi jäädä, ei olla ropotteja, eikä lapsia.
      Viihtyisää iltaa joka tapauksessa!

    • Kaunis on ilta, rauhan se tuo...

      Olen tänään kälättänyt puhelimessa kahteenkin otteeseen. Ensin soitin serkkuvainajan serkulle, joka ei ollut saanut yhteyttä yhteisen serkkumme tyttäreen. Tytär oli kyllä ilmoittanut äitinsä kuolemasta, mutta silloin hän ei ollut vielä tietänyt hautauspäivää, aikaa ja paikkaa eikä ilmoittanut sitä myöhemminkään. Serkunserkku oli kyllä yrittänyt soitella yhteisen serkkumme tyttärelle saamatta tätä "langanpäähän". Hän oli pahoillaan, että he ovat tytön kanssa niin etäisiä toisistaan: vuosi vuodelta kauempana ja kauempana. Minä tiesin syyn, mutta en ruvennut sitä kertomaan. Serkkuni serkku on varakas ikäneito, joka usein antoi tytölle joko rutkasti rahaa tai jotakin muuta arvokasta. Ylioppilaslahjarahasumma oli ainakin yhtä suuri kuin meiltä toisen suvun puoleisilta serkuilta yhteensä. Tähän sarjaan meitä kuului kahdeksan. Serkkuni hätääntyi ja rupesi kasvattamaan juopaa tyttärensä ja serkkunsa väliin kuultuaan serkun aikovan tehdä tytöstä perillisensä. Maailmakin tietysti vieroittaa, mutta ilmeisesti lapsestaan mustasukkainen äiti osaa saman tempun.
      Edesmenneen yhteisen serkkumme varakas serkku tuntui tosissaan surevan, ettei serkkumme enää ole langan päässä. En osannut häntä lohduttaa tai totta puhuen viitsinyt ruveta jakamaan surua hänen kanssaan. Suru on asia, jota ei voi teeskennellä eikä välttää. Totta puhuen serkkuni oli omaisteni ja ystävieni joukosta ensimmäinen, jonka haudalla en itkenyt.

      Toisen puhelun soitin entiselle luokkatoverilleni, ja hän on Ihminen isolla iillä: hyvä, lämmin, aito, älykäs, kovia kokenut, urhea, huumorintajuinen ja ehdottoman oikeamielinen.
      Lisäksi hän on Latenkin entinen koulutoveri viiden vuoden ajalta. Kun vielä tähän lisätään meidän kolmen yhteinen ajatusmaailma, ei parempaa ystävää voisi olla.

      Meitä kolme yhdistää myös se, että uskallamme nauraa itsellemme.

      Nyt painun vihdoinkin pehkuihin.
      Nukkukaa hyvin toivottaa Venlastiina

    • Sunnuntai aamun hiljaisuutta, lintujen lentoa, parvittain ruokaa etsivät ja muuttomatkaa suunnittelevat.
      Yritin katsoa olivatko tilhiä, mutta ei pihlajien kimppuun nämä linnut käyneet, joten tuskin tilhijä ovat.
      Nyt onkin hyvät eväät muuttiomatkoille tilheillä, marjoja pihlajat täynnä.
      Markkinat pidettiin melkein jatkuvan sateen seurassa, mutta ihmiset eivät sadetta pelänneet, kävijöitä riitti ja kauppaakin jonkun verran onnistuimme tekemään.
      Kylmä vaan meinasi ainakin varpaissa tuntua, niin kolea oli sää.

      Matkoista, marjoista ja niiden säilömisistä on ollut keskustelua ja muistoihin ne matkatkin säilötään ja otetaan vaikka kuvien muodossa muistoja herättämään.
      Pojan tytär pistäytyi eilen, en ollut nähnytkään kuin pääsiäisen aikoihin, kertoili ulkomailla viihtymisistään ja suunnitteli takaisin menoa, jos kaikki hyvin menee.
      Iisalmessa nyt tämän lukuvuoden lukiossa opettaa ja sitten on taas suuntana Lontoo kesän ajaksi ja jos työpaikka löytyy, Espanja se houkuttaa.
      Valokuvia katseltiin ja eri tilanteita muisteltiin.
      Tälläinen kiertolainen on hänestä tullut.

      Kyllä nyt kerran kesässä kerran ainakin pitää kunnolla kastua, ynnämuu sen kasteen sitten olet suorittanut;)
      Vahingon ilo se paras ilo sanotaan olevan, joten siitä vaan Kristiina23 nautiskele, ja laiskuus sanotaan olevan myös hyvä ominaisuus, siitäkin nauti, jos nyt tosissaan ollaan, ehkä ihan vähän liioittelet saamattomuuttasi;)
      Sitkeä poika olet Hurskainen, kun vesisateessa marjat keräsit, johan siinä kädet kohmeiseksi menee.
      Vadelmat olisi hyviä puutarhassa kasvatetut ja kalliita torilta ostaen, en raaskinut eilen ostaa, vaikka mieli teki.
      Herneitä ja karviaisia, niillä sitten herkuttelin kotiin päästyäni.

      Niin se kesä vilahti, täällä eilen oli arvaus paikallisen lehden toimesta montako helle päivää oli tänä kesänä paikkakunnalla nimeltä Varkaus, kokonainen yksi oli ollut, heinäkuun kymmenes, minä kuitenkin ajattelin että olisi 21 ollut.
      Ainakin auringon paistetta tämän verran;)

      Aika outoa että äidin taholta tuommoinen kateus mistä Venlastiina kerroit, mutta kaikkea se raha aikaan saa.
      Tuo nauraminen omalle itselleen on sekin hieno saavutus, elämä paljon helpommin sujuu.
      Eipä nautinto ole kuunnella musiikkia näinkin viileällä ja kostealla säällä ulkosalla, vaikka viltti olisikin lämpöä antamassa, kyllä ne ulkoilma konsertit kauniin sään vaatii, mutta aina ei satu tilaukset.

      Toivoisia oven avautuvan helpommin, voidella varmaan pitäisi saranat, että ei tarvitsisi taistella auki saamisessa;)
      Yrittänyttä ei laiteta sanonta sekin, jospa se helpommin väliin aukeaisi.
      Tulkaa kertomaan miten kolea ja sateinen sunnuntai sujuu, minä nautiskelen sisällä olosta, taidan laitta vähän kurkkuja suolaan, ostin torilta pienen erän, mukava oma tekoista siltäkin osin talven mittaan nautiskella.
      Kurkkusalaattia aion pienen erän vielä tehdä kakkoslaadun kurkuista ja punajuuriakin aion säilöä muutaman purkin, ei tarvitse aina kaupasta kantaa ja sekin tieto miten on tehty saa ne maistumaan;)
      Kyllä ne totut tavat vaan mukana seuraa.

      Eipä surra huonoa säätä, nautitaan olosta minkä koti suo.

      • Mia-mamma

        Hyvää sunnuntaihuomenta Kahvipirttiin!
        Katsoitteko ja kuuntelitteko hyvän ohjelman "Inhimillinen tekijä" aamulla?
        Heti herättyäni avasin TV:n ja kuuntelin niitä neljää naista, voin siinä aamiaiseni laitella katsomatta, vain kuunnellen, koska äänistä oli helppo tunnistaa puhuja.
        Lopussa oli heidän jokaisen mottonsa.
        Vanhimman elämän motto oli ollut: "Työtä, työtä. työtä..."
        Toisen: "Jokaisen ihmisen sydämessä on toive tulla löydetyksi!"
        ja kolmannen, nuorimman: " Rinta rottingilla kohti uusia nöyryytyksiä!"

        Ihan hyviä voimalauseita mielestäni kaikki kolme, vai mitä mieltä olette?


      • Mia-mamma

        Lyhyt viesti johtuu tällä kertaa siitä, että kahvinkeitto pitää saada alkuun!
        Hyvää sunnuntaita!


      • Tuo toinen: "jokaisen ihmisen sydämessä on toive tulla löydetyksi".
        Muutkin toki hyviä, muttä tuo jotenkin vetosi minuun. On varmaan monia hiljaisia, täälläkin joukossa, jotka kaipaisivat antoisaa keskustelua ja vastauksia ajatteluunsa. Joskus valtaa pieni epätoivo, kun lukee someraivoa, tai suoranaista vihaa, ruotsalaisuuteen varsinkin.

        Tulee mieleen sanat: "Niinkuin mekin anteeksi annamme, niille jotka meitä vastaan ovat rikkoneet". Luulisi anteeksiannon menneisyyteen, olevan mieltä puhdistavaa ja uudistavaa.

        Sunnuntaiaamun rauhaa henkii aamupäiväni, lohilaatikko tuoksuu uunissa, aikaa on ollut syventyä Nojatuolikirkonkin ajatuksiin, Inhimillisen tekijän kuuntelin jo aikaisemmin.

        Texasin tulvat koettelevat nyt pulaan joutuneita ihmisiä, uutisia pitäneekin kuunnella nyt.
        Rauhaisaa sunnuntaipäivää!


      • hurskainen

        Kesä kului jotenkin yllättävän nopeasti. tähän vaikutti yli kuukauden kestänyt projekti. Se piti tehdä kahdestaan. Rahaa ei kuitenkaan ollut palkkalaiseen.
        Tänään keitin ne teräsastioihin kerätyt viinimarjat.

        Soitin pitkästä aikaa vanhemmalle veljelleni. Hän piti minusta huolta kun olin pieni ja pelkäsin kaikkea.
        Harvinaiselta lomapäivältä tämä tuntuu. Tekemättä oikein mitään, eikä silti ahista. Ensiviikonloppu tuo jo syyskuun. Hyvää jatkoa!


    • melkeinlate

      Ei minulla mitään asiaa ole kuitenkin meinasin vain sanoa, tuo minun läppärini joka on toistakymmentä vuotta vanhasanoi sopimukseni irti eikä suostu avautumaan . Täytyy katsoa mitä tuo nuorimmainen poikani siihen sanoo, tämä kone ei tonne käyttämiän salasanoja joten yritän jollain muulla tavalla ilmoittautumiseni saada julki.
      Latehan minä

    • kattleija

      Mitäpä tämä päivä tuo tullessaan, eipä hajuakaan. Tänne palstalle oli kuitenkin kurkattava tavan mukaan. Joku suositteli ruskamatkaa Lappiin jossa nuotiokahvien keittoa nokipannulla.
      Voi ei, kyllä taidan olla nuorten palstalla pitäiskö siirtyä 80 :siin. Sinnekin kurkkasin ei kyllä kiinnostanut nuo seksiaiheetkaan. Taitaapa olla enää Kahvipirtti johon kehtaa joskus jotain näpytellä ja jospa saisin kävelylenkille itseni tuupattua, kun ei sateestakaan pelkoa.
      Tietsikasta puheen ollen kerroinkin jo ostaneeni uuden läppärin kun vanha oli jo aivan älyttömän hidas. Minä kun teen koneellani muutakin kuin netti selailua menen syyskuussa työväenopiston kurssille, jossa tutustutetaan tähän Windows-10 käyttöjärjestelmään.
      Ihmettelin kun kirjoitin viestin makriinan ketjuun ihankirjautumatta niin ei tullut eteen niitä robittitestni kuvavalintoja.

      • Mia-mamma

        Niitä robotteja ei tänä aamuna tosiaankaan ilmaantunut ollenkaan, sen panin merkille mnäkin.

        Kylläpä kahvin juonti tekeekin hyvää. Ei kun ''ylös, ulos ja lenkille!" kuten vanha ystävämme
        Niilo T. kehoitti.
        Aamulla vain pikkuaamiaisen söin ennen ekan viestin kirjoittamistani.


    • ynnämuuek

      Itselleen nauraminen on hyvä tarpeellinen tapa, siihen riittää aihetta ja kommelluksiakin. Kyllä vastapainona käytän myös ärräpitoisia voimasanojakin, jos ja kun olen törppöillyt tavallista tökerömmin. Näin se on tehtävä tasapuolisuuden Syksyltä se tänään tuntui. Aamulla oli vain puolenkymmentä lämpöastetta. Nyt on lähellä 15 ja sehän on paljon.

      Venlastiina jutusta tuli mieleeni, että vähänpä olen serkkuihin ollut yhteyksissä. Tiedän että heitä on kymmeniä, parhaimillaan kymmenen jo yhdessä perheessä. Ei minulla ole sukulaisia vastaan mitään erikoista, mutta myöskään tarvetta yhteyksien pitoon. Parempanahan välit pysyy kun ei kummaltakaaan puolelta tuppaudu. Onhan vähään yhteydenpitoon sekin syy, että kaikki ovat hajautuneet ympäri maata, enhän edes tiedä monienkaan majoittumispaikkaa.


      Mia- mamma esitteli elämän mottosanoja. Rohkeasti valitsen miellyttävimmän:" Rinta rottingilla kohti uusia nöyryytyksiä!" Voihan olla, että se on jo liian myöhäistäkin, mutta enhän sorsi ikäni takia itseänikään.))

      Kattleija kertoi hakeneensa kirjoituspaikkaa ...no ehkä ei tosissaan. Olen minäkin silmäillyt aikuisten, 80 palstaa. Vaikka sinne oikeasti kuuluisinkin, en taida sinne tupata. Tämä Kahvipirtti täyttää kyllä tällähaavaa kirjoitteluni tarpeen. Siksipä olen tänne juuttunut. Voisihan sitä vähän muuallakin koetella tuhertaa, mutta aikani kyllä hyvin menee näillä entisillä puuhasteluillakin.

      SkillaN jaksaa talkoilla myyntihommissakin ilmoista riippumatta. Onhan se hyvä, että säistä huolimatta ei työ ihan hukkaan mene. Hyvä harrastus kun on sen omaksunut.
      Vaan nytpä olen jo "tätä harrastusta" tullut naputelleeksi. Tv- tarjoilee dekkaria ja kun pistän töpinäksi, ehdin ennen kuvittelua tarjoilla itselleni palasen leipää aladoopi päällysteellä. Se on hyvä, kun pitää kiirettä, niin ehdi tarpettoman paljon ruokaa rohmuta. Katsellaan... Perhana! Kirjautumiseni katosi. Täytyy tutustua ropottiin. ynnämuu,

    • Näin se kävi. Ropotti oli kovin niipukas, vaati turhaakin. Kopiota tein hätäisesti, kaksi ensimmäistä kappeletta vaihtoi paikkaansa, mutta siellähän ovat!

      • Iltakahvia tässä siemailen, tuskin se sentään yöuntani häiritsee. Siskon miehelle soitin äsken, siskon poismenon vuosipäivä kun oli eilen.
        Haudalle oli vienyt marjasia pihlajanoksia, mutta muuten juteltiin niin kuin ennenkin, ajatteleva 84 vuotias työteliäs mies ollut ikänsä.
        Kyllä olen lähimpiin sukulaisiin pitänyt jonkin verran yhteyttä, lapsiin nyt tietysti, mutta yksin jääneitä tuttujakaan ei tahtoisi menettää.
        Niin mukava tunnelma ja naurua meillä oli siskon miehen kanssa, monia yhteisiä muistoja sentään elämän varrelta. Puolin ja toisin kun kävimme toisissamme siskon eläessä, ei voi unohtua rehti maalais miehensäkään.

        Ruisleipää ja aladoopia sen päällä, oli minunkin aamiaisleipäni, kyllä sillä aikaiseen lounaaseen pärjäsi 😀
        Kiitos kahvihetkestä, ja mukavaa illanviettoa!


    • Huomenet edelleen harmaaseen aamuun ja viikon alkuun, mikä johtaa meidät jo syyskuulle.
      Ei sada, mutta raskaan tuntuinen viileä sää, vieläkö lämpimät ilmat meidät löytää?
      Eilinen päivä meni ihmetellessä, kurkkuja sain kuitenkin kolme purkkia laitettua ja nepä saa sitä lajia riittääkin.
      Katselin säilöntä astioiden hyllyjä ja vielä olisi purnukoita täyttää, omenat ja puolukat ainakin, omenoita joillekin tulee paljon ja toiset taas tyhjiä puita katselee, luvassa on minulla kyllä satoa talteen.
      Entisiä hilloja ja marjoja on vielä jonkun verran tallella, mutta on sitä uutta aina vaan laitettava.
      Sota ajan ja sen jälkeisen puutteen muistaen, on kaiken vara oltava.
      Eihän vuodet ole aina veljeksiäkään, aina ei ole tarjontaa.

      Minusta nuo kolme pontta mistä Mia-mamma kirjoitit ovat kaikki hyvin sopivia minunkin kohdalla.
      Noella päivitteli näitä maailmalta kuuluvia tuhoja, totta on että joka puolen vaan ikäviä viestejä tulee, toivoisi jo ilon aiheitakin olevan ja kai niitä jossakin onkin, mutta media ei niitä huomioi.

      Hyvä että Hurskaisellekin lopulta yksi lomapäivä eksyi, on se väliin hyvä voimia kerätä, sitten taas jaksaa ja nyt sitten on mehuja taas talven varalle;)
      Kyllä näiden koneiden kanssa on vastoinkäymisiä kuten Latellakin, mutta jos omasta takaa osaajia, pian kuntoon laittavat.

      Kylläpä tästä kohta voisi jo siirtyä virallisesti 80:ten joukkoon, mutta ei kai se nyt niin tarkkaa liene, ettäkö ei pirtti täällä tutussa ketjussa voisi toimia.
      Katleija varmaan paljonkin koneella hommia teet, kun niin taitava monen asian suhteen olet.

      Taitaa nuo hommat minultakin kovaa vauhtia vähenevän, mikään ei enää houkuta, olen jopa ihmetellyt, miten ennen joka paikassa pyörin ja nyt ei huvita mikään.
      Senkin havainnon olen tehnyt, kaikki sujuu vaikka en minä mukana olekaan, turhat luulot tarpeellisuudestakin tässä viimein katoaa.
      On ihana aamuisin herätä ja ajatella, että pakollista ei ole mikään, kaiken voi jättää vaikka huomiseksi;)
      Liha hyytelöä rupesi minun mieli tekemään, kun siitä puhetta piditte, mutta kun löytäisi jostakin sitä äidin tekemän makuista, taitaa turha toive olla, kyllähän tehdas tekoinenkin hyvää on, jos onni potkii.
      Itse en koskaan sitä herkkua ole tehnyt, kerran makkaran tekoon innostuin ja eipä ne oikean näköisiä olleet, kun muisti äidin tekemiä.
      Jouluksi äiti niitä aina teki, uunipellillä rasvassa kelluivat ja olivat hyviä, ei ehkä terveydelle kylläkään jos näitä nykyisiä säädöksiä kuuntelee.
      Silloin oli kaikki toisin, syötiin vahvaa ruokaa ja tehtiin kovasti töitä.

      Sukulaissuhteet on minulla jäänyt kovin heikoille, tosin ei paljon elossa olekaan, ei vaan ole ollut aikaa niitä suhteita yllä pitää, nyt olisi ehken aikaa, mutta eipä osaa enää yhteyksiä ottaa.
      Jospa tästä päivälle rupeaisi, kone kiinni ja sitten illalla kurkkaan mitä on ihmeitä tapahtunut.
      Syksyisen koleaa päivän kulumista teille toisillekin, kaupalle lähden, jos jotain mieleistä löytyisi, heippa!

      • hurskainen

        Ensi lumilla minunkin syntymästäni on kulunut 80 vuotta. Täyttäminen on vielä monen kuukauden päässä. Ollaan SkillaN melko samanikäisiä.
        Olisin ollut jo pitemmän aikaa entinen tyyppi ellen olisi radikaalisti olisi muuttanut elintapojani.

        Kuitenkaan henkselien paukutteluun ei ole yhtään varaa. Etenkin fyysisen puolen notkahtaminen voi olla jo nurkan takana.
        En ikinä uskonut eläväni näin vanhaksi. Jos elän, tasavuosipäiväni pidän omissa oloissani. Edellisistä kemuista jäi huono maku mieleen.

        Hyvä puuhapäivä tänään. Toin jo muovisäkkejä autokatoksen katon alle mahdollista sadekuuroa varten.
        Olisin alkanut mättää olohuoneen lattialta pölyisiä jätepapereita. Tuoreempia sytytyslehtiä on niitäkin jo pois viedä.

        Kokonaistilanteeni on kuitenkin valoisampi kuin vuosi sitten. Lopuilleen käntyvä kesä meni kuin elokuvissa. Näillä näppäimillä ehkä pimeäkausikin vaihtuu valostuviin aamuhetkiin.


    • Ramoona_

      Tänne etelään on tulossa aurinkoinen päivä, ja koko viikon sääkartta näyttää lupaavalta, jopa 19 astetta jonain päivänä ! Omenasadosta tulee heikko, tosin saapa nyt henkäistä viimesyksyisen ompputulvan jälkeen, ja vielä on ylivuotisia soseita pakkasessa. Puutarhavadelmasato loppui jo, loput rupusemmat mehustin eilen punaherukoiden kanssa, se on kysyttyä tavaraa nuorille perheille. Kesäkurpitsani pukkaavat hurjia mötkäleitä, ei ehdi millään kaikkea syödä ja tutuilla sama juttu, voisikohan niitäkin jotenkin säilöä tiivimmässä muodossa ? Metsän antimia mennään katselemaan tänään, kantterellit kiinnostavat ja hiukan rouskuja olisi saatava suolasieniksi. Puolukoita saa vielä odottaa, mutta pitäähän parhaat marikot käydä vakoilemassa. Lakkoja ostettiin tulomatkalla , niistä on ollut jopa ylitarjontaa joillakin paikkakunnilla.

      Kylläpä toi mukavia muistoja mieleen ynnämuun sana "niipukas", se oli äidin sanoja. Yksi kissakin ristittiin uudelleen Niipukkaaksi, se kun oli nirso ruuistaan. Jos jokin kukka ei menestynyt tai teini ronklasi vaatteistaan, niipukkaan kastiin pääsi. Sisarusten kanssa tavatessa muistelemme nimenomaan äidin eloisaa sanankäyttöä, isä enemmän yleiskieltä kaytti, vaikka ovat molemmat juuriltaan eteläsavolaisia. Äiti oli viimeiseen asti innokas kokoamaan klaanin yhteen, isän savumuikkufestivaalit oli kesän odotettu tapaus. He jaksoivat pitää kesällä lapsenlapsia luonaan, serkuslauma pitääkin yhteyttä keskenään facebookissa ja juhliin osallistutaan. Iso sisarussarja koetteli joskus lapsena, mutta se on ollut suuri rikkaus ja voimavara seuraaviinkin polviin ulottuen.

      Kauniita loppukesän päiviä !

      • Mia-mamma

        Aamupäivän liikuntaryhmä oli tänään rankka, tunsin itseni välillä aivan väsyneeksi, mutta hyväätekevää se silti on! Ja tutun ryhmän kanssa voimistelukin sujuu paremmin kuin oudoissa ympyröissä, siltä ainakin tuntuu.

        Sisarussarjaa oli meilläkin monta ja kun meitä on enää vain kaksi 'iltatähteä' jäljellä, jotka mekin asumme kaukana toisistamme, niin pakosta yhteydenpito on jäänyt puhelimen ja sähköpostin varaan suurimmaksi osaksi. Vain hautajaisissa on tavattu ja myöskin suurissa häissä, joita mekin Helsingissä olemme kahdet järjestäneet.
        Sen olen huomannut, että soittaessani siskolle mustikkametsässä ollessani saan tunteen kuin olisimme olleet yhdessä mustikassa, kuin silloin ennen.

        Niin ne vuodet eläämää muuttavat. Mutta hyviä puolia on paljon, juuri tuo mistä SkillaN mainitsit: vapaaehtoisuus tekemisissä ja tekemättä jättämisissä, se on ilo ja helpotus.

        Hyvää päivän jatkoa!


      • Mia-mamma

        Meillä on ilmeisesti kutsuilla aina paljon väkeä, päätellen siitä, että juhlien nimet ovat monikossa, toisin kuin esim. englannin kielessä: party - juhlat, wedding - häät, funeral - hautajaiset ..jne
        Mistä johtunee?


    • Ramoona_

      Ryhmäliikunta sopii minullekin, tuttu porukka kannustaa ja ei oikein kehtaa jäädä laiskapäivänä kotiin, tuntuisi melkein petturuudelta. Kuntojumpassa kävin vuosikymmeniä, sitten löysin latinorytmeihin perustuvan zumban ja pari vuotta sitten lavatanssijumpan eli laviksen. Tutun lavatanssimusiikin ja tanssilajien rytmiin tanssitaan yksin, mutta isolla porukalla. Valssi, humppa, jenkka, polkka,masurkka, tango, rock, jive, salsa, cha cha, rumba ja samba - kaikki nämä kuuluvat ohjelmaan ja ainakin meidän ryhmässä aina kaksi samaa tanssilajia peräjälkeen. Hauskaa meillä on ja hien saa pintaan, oman kuntonsa mukaan toki saa rehkiä ja irrotella.

      MMia mietiskeli, miksi juhlat ovat monikossa. Olisiko yksi syy se, että tapahtumaan osallistuu monia, jopa satoja ihmisiä ja onhan kunnon hääkemut ennen kestäneet useampia päiviä ja on monia eri vaiheita, kirkkovihkimisestä latotansseihin, aikamoiset syömingitkin tärkeässä osassa.
      Kutsu saattaa kuulua : tervetuloa lakkiaisjuhliin tai lakkiaisiin. On aina mukava saada kutsu tupaantuliaisiin, varpajaisiin, rääppiäisiin tai vaikka kissanristiäisiin. Nuoret miehet menevät naisiin, sitten naimisiin ja aikanaan vaimo on pieniin päin, vaikkei kaksosia odottaisikaan.
      Sakset, kasvot, housut - tämäntapaiset voidaan ajatella kahdesta osasta muodostuneiksi.

      Toisaalta hassusti käytetään yksikköä, vaikka kahdesta on kysymys. Laitetaan lapaset käteen ja kengät jalkaan. Mitä eroa on sillä, ovatko kengät jalassa vai jaloissa ?
      Mummot menevät mustikkaan ja sieneen, vaarit kalalle. Näkemiin, hyvät yöt !

    • Tämäpä nyt on: alapuolella sinistelee jälleen Venlastiina, vaikka en ole kirjautunutkaa! Saa nähdä, pysyykö se paikallaan loppuun asti. Tällä kertaa jännitän sitä kannattaako kirjoittaa, kun eilen oma läppäri kenkkuili. Tänään sitten molempien kirjoittimet olivat aivan pimeinä. Luultavasti Late kirjoittaa toimintaselostuksen, jonka ansiosta kummankin läpyskä toimii jälleen. Minä olen niin osaamaton masiinan tekniikasta etten tiennyt edes mitä mokkula tarkoittaa.
      Onneksi on tullut tekaistuksi nuo kaksi jälkeläistä. Kun neuvoja tai apua tarvitaan, omasta takaa on voi pyytää käytännön apua tai neuvontaa. Parasta on se, että kumpikin on tiennyt mitä haluavat tehdä ja tekevät sen osaavasti ja ahkerasti. Plussaa tietysti ovat heidän jälkeläisensä:
      kaksi tyttöä ja yksi poika. Näitä aikaansaanoksia ovat olleet tekemässä kaksi ihanaa nuorta naista, joista toinen kantaa samaa nimeä kuin mekin. Toinen miniämme oli avoliitossa poikamme kanssa, ja vaikka he päätyivät eroon, ovat he edelleen puheväleissä, eikä tyttärestä ole tullut riitaa. Hän on edelleen sekä äidin että isän tyttö. Mitä lapsenlapsemme äitiin tulee, on hän meille edelleenkin miniä ja poikkeaa aina silloin tällöin meillä. Luultavasti tunteet ovat molemminpuoliset, koska pidämme edelleen yhteyttä.
      Täytyy myöntää, että meitä on perhesuhteissa onnestanut.

      Ja nyt katsotaan, onnistuuko Kahvipirttiin kirjautuminen.

    • Neeasa

      Kyllä nyt on aurinko helottanut täydeltä terältä, ehkä huomisenkin edestä, jolloin taas luvattiin sadetta.
      Aamulla, kun katsoin ulkomittariin klo. 8.00, oli ihan tasapainossa, eli ei juuri pakkasta, ehkä yöllä oli mennyt nollan alapuolelle, mutta ei ollut kukkiin ottanut, hyvä!
      Ei myöskään salaatti ollut kärsinyt, hain sitä suuren kulhollisen, hyvänmakuista keräsalaattia!
      Luin hauskan jutun äidistä, joka polki kuntopyörää. Pieni lapsi tuli katsomaan ja äiti rupesi kertomaan ,että hän on ajanut jo monta kilometriä ja nyt jo Mummola näkyy, veljen koirakin tulee vastaan häntäänsä heiluttaen, Silloin lapsi alkoi itkemään ja sanoi, Mikset ottanut minua mukaan! Lapset ovat hyviä eläytymään!
      Nautitaan ihanista syyspäivistä!

    • Ramoona kyselee: "Mitä eroa on sillä, ovatko kengät jalassa vai jaloissa ?" Tottahan sillä on kirjaimellisesti eroa: kengät ovat joko yhdessä jalassa tai molemmissa.))

      Kieli kehittyy kaiken aikaa, minusta melkolailla uutuuksia ovat: suvakki, rajakki, vajakki ... no luuserikin ja fillarikommari. Olen kyllä viestejä lueskellut sen verran, myös politiikan osaltolta, että jonkinlainen käyttötuntuma on selvinnyt.

      Parhaidenhan se selviää kun uutuussanaa mallaa itseensä. Olenko suvakki? Tuota noin...periaatteessa kyllä. Ei sentään kaikissa asioissa ja toimissa. Oli joskus työkaverinani mies, hyvä ammattilainen, mutta hän oli sellainen" suvakki", että hän oli aina samaa mieltä sanoinpa mitä tahansa. Kokeilin sitä jumalattomilla kupruillakin, mutta aina tuli: juu olen samaa mieltä. Pidin hänelle reilun puhuttelun, hän vastasi: juu...olen samaa mieltä.
      Entä rajakki? Juu, olen suurelta osin ...on niitä rajoitteita. Vaan entäs vajakki? Pakko vastata, jotta totuudessa jotenkin pysyn: paljon on vajauksia kaikessa, tiedoissanikin... joskin pientä kehitystäkin on ehtinyt lähes sadan vuoden aikana tapahtua. Olen joskus ollut viisaampikin, ainakin omasta mielestäni. Monenlaisen elämänkoulutuksen ja kolhujen jälkeen on avautunut, että oikeastaan tiedän kovin vähän.

      Luuseri on kyllä ihan vanhaa perua. Minun on vaikea myöntää, että olisin sellainen lusmu.
      Sitten tämä Punavuoren fillarikommari? Tietämäni mukaan tämän on lanseerannut ministritason mestari Soini. Kyllä voin osan nimityksestä kontolleni ottaa. Tosin koskaan en ole Punavuoressa asunut, enkä omista polkupyörääkään. Nimityskin on amerikkalaista mallia, kommareita ovat kaikki muut - paitsi kovan luokan republikaanit.

      Nämä arvioni ovat tietysti subjektiivisiä, joten varauksinhan niihin on suhtauduttava. Niinkuin moniin muihinkin tiedoksi tarjottuihin asioihin ja julistuksiin.

      Onpa Venlastiinan kone korjaantunut kunnolla, kun rekkaus tulee omimine aikoineen.
      Päivä oli jottamoisen hyvä ilmojen puoleen. Eipä muuta kuin eteen päin!

    • muori77

      ÄÄÄÄhhh puuh ja lääh...

      Ehtoota.
      Minä sain tänään inspiraation;)
      Sulatin pakastimeni ja arvatkaa oliko kovatyö;)
      Kun tuo oikea käsi ei vielä oikein pelaa ja vasen käsi on sitten tyhmä;(

      Mutta sainhan urakkani tehtyä;)

      Nyt loppuilla huilaan ja naatiskelen olostani.

      Näkyillään...

    • Huomenta jälleen, nyt lupaavan näköiseen kauniiksi muodostuvaan päivään, lämmintä ei kovinkaan, alle kymmenen asteen.
      Voi olla että päivällä sekin asia korjaantuu.
      Kauppa reissuun typistyi eiliset hommat, hieman tunkkainen olo, olisiko jalkojen palelu torilla lauantaina siihen syypää.

      Noin sitä hommat valmistuu, kun vaan tekemään rupeaa, muoriseni;)
      Kekseliäitä kielen muunnoksien aikaan saajia on jotkut ja kun hyvältä tai kivalta joku uusi sana tuntuu, se tarttuu.
      Paljon löytyy myös sanoja joiden tarkoitus perää ei hoksaa, murteet useinkin.
      Näitä juu juu miehiä ja naisia elää keskuudessamme paljonkin, joskus vaikka kerjäisi heidän omaa mielipidettä ei sitä saa, kai kaikilla kuitenkin joku kanta on omasta takaa.
      Sitten taas kun yltyy puhumaan, on niitä jotka aivan taiten väärin ymmärtävät ja siitä sitten harmeja syntyy, tämä on tämä ihminen kumma laitos;)

      Niin se lapsi helpolla eläytyy ja uskoo, siinä muistutus meille aikuisille, että pienet lapsemme hyvin elävästi puheisiimme suhtautuu.

      Nykyiset avioparit osaavat järkevästi suhtautua eroonkin, jos se on yksimieleinen päätös, ystävinä voidaan jatkaa.
      Ihan samat puutteet minulla kuin Venlastiinalla tämän aparaatin kanssa, en osaa mitään, heikon laisesti kirjaimia naputella.
      Minulla muuten on taito kirjoittamisen suhteen parantunut, kaikki merkit on nappuloista kuluneet, mutta aika hyvin osaan sormeni kohdentaa, toki joskus menee uusintaan, mutta pääasiallisesti kirjoitan "umpimähkään".

      Zumpaa yritin minä myös, mutta lyhyeen se harrastus loppui, lavikseenkaan en ehtinyt, kun polvet alkoi oireilemaan ja tasapaino horjumaan ja niin kuin minä tanssimisesta olisin tykännyt edelleen, harmi.
      Kyselit kurpitsan säilyttämistä, minä tein puolukan kanssa säilykettä ja kiva aina ruokailun yhteydessä väriläiskä lautaselle nostaa.
      Myös pikkelsiä sipulin kanssa etikka liemeen se soveltuu, kai nämä tiesitkin Ramoona?
      Nirso oli se sana mitä minun suhteeni käytettiin, jos konstailin jonkun asian vuoksi, ei kelvannut tarjoukset.

      Minulla vain yksi sisar ja veli, kymmenen vuotta nuorempi heitä olen, nyt ainoana enää elossa.
      Yksinäiseksi tunsin joskus lapsena itseni, kun tosilla sisarus parvi ympärillä.
      Hautajaiset ne meinaa ainoita sukulaisten kohtaamisia olla ja kun melkein vanhimmasta päästä alan olla, kaiketi minun hautajaiset suvulla sitten kohtaamisen paikka.
      No mutta eipä nyt vielä sellaista aatosta, vaikka ei tänne kukaan pysyvästi ole jäänyt.
      Hurskainen taidat kumminkin eri vuosiluvun kirjoittaa kuin minä, vaikka vaan viikoista saattaa olla kysymys.
      Olen ollut harmissani koko ikäni, että miksi jouluni on syntymällä pilattu, hankala kaiken suhteen.
      Jos aion juhlia on aina osa ystävistä jossakin joulun vietossa ja sitten niitä "rääppiäisiä" pidetään, jos niitäkään.
      Lähellä on kymmenen vaihto, kahdeksalla saa aloitta ikänsä piirtämisen;)

      Nyt tätä kauniina alkavaa päivää elämään, taivas aivan pilvetön tästä näkymästä ja lämpö nousee, kivaa päivää teille toisillekin, nyt sieniä on syntynyt, niitä keräämään, joilla voimat siihen riittää.

      • hurskainen

        Nyt tarkentuu jo, SkillaN ikäeromme. Sitä on ehkä alle kuukausi. Minulla tosiaan viimeinen numero on 8.

        Tämäkin päivä liittyy niiden päivien ketjuun joina kaikki mikä voi mennä mönkään, myös meni mönkään.
        Halusin laittaa ilmaa auton renkaisiin. Sillä uudenkarhealla kompressorilla, ihan Tokmannelta ostetulla.
        Sain aikaan sähkökatkon talousrakennuslinjaan. Taisi tuurikin siinä pelleillä. Soitin naapuirin miehelle. Yks kaks sähkö palasikin.
        Matkaradio roikkui liiterin ovessa. Se alkoi soimaan.
        Soitin sille naapurille, että virta taas pelaa. Hän tuli. Niin saatiin ilmaa sekä polkupyörän ja nelipyörärattaisiinkin .
        Apu olikin tarpeen. Se autoventtiilityyppi oli sattunut fillarinkin renkaaseen. Niihin oli vaikea saada ilmaa.

        Eikä tässä kaikki. Sähkökäyttöinen siimaleikkurin käyttö tyssäsi siihen että laite veti siiman kokonaan siihen kelaansa.
        Loppu hyvin kaikki hyvin; läksin pitkän litanian ärräpäitä laskettuani viilin ja talkkunan syöntiin.
        Olin aukaissut mini vesimelonin kuin kalakukon ennen seieltä päältä - kuin avannon. Just jääkaappiin mahtui kun hyllyjä siirteli. Makea hetelmä hän on.


    • Ramoona_

      Ynnämuu , kyllä kengät jalassa tarkoittaa sitä, että molemmissa jaloissa on kenkä. Jos vaihdan verbiksi "pyörii", tarkoittamani ehkä selvenee. Kengät pyörivät jalassa tarkoittaa, että on liian isot kengät. Kengät pyörivät jaloissa tarkoittaa sitä, että lattialla lojuu irtokenkiä, ovat siinä tiellä . Ovathan lapsetkin tai ukko keittiössä emännän jaloissa joskus pyörimässä ! Ei tietenkään ole virhe, jos sanoo kenkien olevan jaloissa, mutta ysikkökin riittää ilmaisemaan, että kumpikin jalka on kengitetty ja lapaset kädessä lämmittävät molempia käsiä.
      No, saivarteluahan tämä ! Havukka-ahon ajattelija mietiskeli, missä se välikäsi on. Entäs etukäsi, sanotaanhan etukäteen ? Jalkamiehenä voi olla nainenkin, mutta jalkavaimo onkin ihan eri luokan asia. No, nyt riittää höpsötykseni !

      Kiitos Skillan kesäkurpitsavinkeistä. En ole etikkasäilykkeitä tehnyt, ei ole niille kellariakaan, olen kyllä saanut maistaa tavallisesta keltaisesta kurpitsasta tehtyä pirteää pikkelsiä. Jääkaappiin aion kyllä muutaman purkillisen valmistaa, kun on nyt materiaalia ja aikaa eläkemuorilla. Vihreä kesäkurpitsa on aika haljun väristä, joten kävin kurkkaamassa ohjeen, johon tulee väriksi paprikaa tai porkkanaa sipulin lisäksi. Sokeria ohjeissa on yllättävän paljon, mutta eihän niitä käytetä kuin hiukan pääruuan lisäkkeinä. Puolukan kanssa yhdistämisestä löysin reseptin, jossa ainekset keitetään ja soseutetaan sokerin makeuttamana hilloksi, sen voi varmaan pakastaakin. Muutaman puumaiseksi ylikasvaneen mötkön piilotin jo kompostoriin, periaatteessa harmittaa kaiken ruuuan haaskaaminen.

      Kaunis päivä on taas ylenemässä, kosteaa on vielä kylmän yön jäljiltä.

    • Kauniina on päivä alkanut täälläkin. Mittaria en ole kurkistanut, mutta tyyni on ja aurinko paistaa.
      Late on lähdossä lasarettiin. Hän on kymmenen vuoden ajan käynyt piikitettävänä kolmen kuukauden välein. Sitä edelsi viisi käyntiä viikossa visiitti Meilahteen sädehoitoon. Niitä piikityksiä kertyi kolmekymmentäyhdeksän ennen kuin ruljanssi oli ohi. Minulla ei ole aavistustakaan mikä on PSA-arvo, mutta kun se on toistaiseksi ollut hyvä, huokaisen joka kerta helpotuksesta.

      Jestas!
      Eikös sitä ole akkojen tapana "jäädä suustaan kiinni". Minä jäin nyt kiinni vaikeisiin muistoihin.
      Kuinkahan kauan olisin tässä kirjoitellut, jos en oli katsahtanut ikkunasta parkkipaikalle. Piikitetty kömpi juuri autosta ulos.

      Ei ole ihme, että minulle ei ole siunaantunut kirjallisuuden Nobel-palkintoa. Reilu tunti ja vajaat kuusi (6) riviä!
      Hyh, hyh! Nyt Venlastiina menee nukkaan häpeämään.
      Aurinkoista päivää Teille kaikille ja voikaa hyvin!

    • Ramoona kyselee: "Mitä eroa on sillä, ovatko kengät jalassa vai jaloissa ?" Tottahan sillä on kirjaimellisesti eroa: kengät ovat joko yhdessä jalassa tai molemmissa.))
      Tässä kysymys ja vastaukseni. Vastasin koska oli suora kysymys. Oikeastaan ymmärsin ja tiesin, että käytännössä on vakiiintunut erilainen käytäntö. Siksi maitsin "kirjaimellisesti" - ja vastaukseni loppuun )). Eihän kannata turhan helppoa vastata:)) Kävi muuten mielessäni, että todella voi yhteen jalkaan pistää kaksi kenkää. Minullakin on joskus ollut kalossit, tuoreenpi nimitys suojakengät. Kumisia Nokian tuotteitahan ne olivat. Mutta asiahan on selvä, Ramoonakin toteaa, että "kengät voivat olla jaloissakin."

      Voisihan sitä "saivarrella" enemmänkin, mutta ehkä tämä asian "tärkeyden" huomioon ottaen on jo riittävästi käsitelty. Havukka-ajon ajattelija on muuten sankarini, ylen viisas ja oppinut mies siinä kansanjoukossa. Ehkä mieltymykseni johtuu siitä, että nuorempana jotkut mainitsivat minut Havukka-ahon tapaiseksi pohdiskelijaksi. Ymmärsin kyllä koko "yskänkin" - sillä tahdottiin ilmaista, että olin kuitenkin melko yksinkertainen maalaistollukka. Mitäpäs se haittasi, annoin olla paremman puolen päälläpäin.

      Onhan Latellakin ollut ongelmia terveydensä kanssa riittämiin. Tiedän kyllä suunnilleen mitä PSA- arvot merkitsevät. Pikapuoliin on aikani niissä merkeissä labraan. Kokeita ottavat, toistaiseksi ei ongelmia. Enempää en nyt selostele, ne lääketieteen opintoni ovat heppoiset ja kokemukset yksipuolisia.

      Säätilasta sen verran että oli kelpo ilmat ja lämmintäkin. Kyllä jotkut vastaani tulleet eläkeläiset valittivat koleata tuulista ilmaa, minä taas kehuin ajankohtaan nähden hyvää säätä. Nyt täytyy hyvän sään aikaan lopetella, rekkautuminen vielä näkyy. Heippa!

    • Minutsenkanssa

      Mitähän tämä kesä oikein ilveilee,
      kun kaiken aikaa sataa tai ainakin pilveilee.
      Minne on häipynyt entisten aikojen paras huvi:
      naurava aurinko ja lämpöinen, kunnon suvi?
      Turhaan kyselen, taivas ei kuule eikä vastaa.
      Pian nuo pilvet taas koko maiseman kastaa.

    • E.Meri12s

      Onko syytä ruikuttaa turhaa tuota uikuttaa
      Kyllä tästä mailmasta löytyy miljoona lasta
      Jotka pienenkin vesitipan tarkkaan nuolee
      ja siltikin tuhansia kuivuuteen kuolee

    • Huomenta ja kiitos kivoista runon pätkistä, ihmettelyä tuo sää aiheuttaa ja totta myös se, että veden puutteesta jossakin kärsitään.
      Pilvessä on taas ja tuulikin voimistuu, mutta alkaa olla jo totta joka päivä, haikaillaan, mutta ei ruikuteta;)
      Onkohan talvella lunta ja pakkasta?

      Hurskainen tuo 8 oli kouluaikaan hyvä numero, on nytkin, olkoon sitten eka tai viimeinen, näillä kymmenillä ei niin suurta merkitystä enää.
      Tyttäreni koulutoveri soitteli ja lankoja lupasi tuoda, no enhän häntä nimestä puhelimessa tuntenut, mutta heti kun kasvot oven raossa näin, tuttu ihminen.
      Siinä sitten päiväiltiin iän kulumista hänkin kohta eläkeikäinen, nuorena meillä öitäkin vietti.
      Niin se kertyy noille lapsillekin tuota ikää, saa nähdä ottavatko kiinni;)
      Langoista olin ylen onnellinen, lahjoitusten myötä voimme halvalla tehdä kauppaa ja lahjoituksiin laittaa, taas on tekemistä pitkäksi aikaa.
      Jopa noita harmeja taas Hurskainen sait kohdallesi, parasta onkin heittää hommat siihen ja lähteä oloaan parantamaan vaikka herkkujen ääreen;)

      Minulla ylähylly jääkaapissa uhrattu juuri näille etikka tuotteille, kun aika iso on jääkaappini, jää vielä ruuille tilaa, eihän yhden ihmisen ruuat paljon tilaa vie ja kun kaiken pakkaseen sopivan sinne laitan.
      Pulmusokeri puolukka hilloa teen tänäkin vuonna, se on kiva pakkasesta ottaa valmiissa rasiassa tarjolle laittaa, viimeksi laitoin liian paljon sokeria, nyt hieman vähemmän laitan säilyy pakkasessa vähemmälläkin.
      Monen ystäväni olen kuullut sanovan, että eivät viitsi laittaa säilykkeitä, kun niin halvalla kaupasta saa.
      Minä en periksi anna, oma tekemä se olla pitää, se edullisuus nyt on kyseenalaista, kun kaiken joutuu ostamaan.
      En koskaan ole ulkolaisia mansikoita ostanut, tyydyn siihen hedelmä puoleen mitä ulkoa tuovat, kotimaista niin kauan kun tarjolla on, lähinnä omenasta voi kotimaisena nauttia.
      Suurkuluttaja olen vihannesten käytössä myös ja nekin mielellään torilta näin syksyiseen aikaan.
      Kyllä kurpitsaa voi pakastaakin, sose keitto tarpeet olen pakkasessa pitänyt ja hyvää tulee.

      Edessä on minulla myös nuo vuoden välein kestävän kokeiden aika, pitää varmistaa, että ovat lähetteen laittaneet labraan ja jos saisi vähän kattavamman otoksen tällä kertaa, kun tapana on ne vuositarkastukset, kun toiselle kymmenelle vaihtuu.

      Kyllä tämä kielemme antaa paljonkin aihetta vaikka "saivarteluun" mutta kiva asia se on, tosin tulkinnat joskus saattavat väärin käsityksiin johtaa.
      Rikas ja vaikeakin kielemme on, näin ulkomaalaiset sanovat, kun tätä on syntymästä asti puhunut, ei niin vaikealta tunnu, mutta oikein ei kaiketi aina osu, kunhan nyt edes ymmärrettävästi;)

      Tänään on sitten se ei mitään päivä, no aina kumminkin puikot kilisee, siihen hommaan en usko koskaan kyllästyväni, jos ei kunto niiltä osin petä.
      Vietetään niin mukava päivä, kuin olosuhteet sallivat, niin sään kuin kunnonkin osalta.

    • Hauskaa huomenta! Minua hymyilyttää tuo Kahvipirtin alapuolella oleva teksti lupaavan näköisestä aamusta. Kolmisen tuntia olen istunut parvekkeella haukkomassa happea, tiirailemassa löytyisikö harmaalta taivaalta edes pieni sininen viiru ja ihmettelemässä ettei tuntunut edes kylmältä, vaikka tuuli piehtaroikin naapurin koivujen latvoissa.
      Nyt eivät pelkästään latvat saa kyytiä, suuretkin koivut taipuvat nöyriin kumarruksiin. Kuri näkyy löytyneen myös taivaalle. Tuuli lakaisee pilviä pois sinisen tieltä. ja sään valaistumisesta päätellen aurinkokin pikkuhiljaa heräilee hyväntuulisena.
      Hyvältä tuntuu meistäkin. Osasyynä ovat kunnon kahvit ja makoisa mustikkapiirakka, mutta tunnelman viritti Reijo Kallio Suvivalssilla. Hänen jälkeensä lauloi Hvorostovski Iltalaulun, ja vuorossa oli Tapio Rautavaara, joka Uralin pihlajan jälkeen vakuutti ettei päivääkään vaihtaisi pois. Moskovan valot taikoi loistamaan SNTL:n kansanedustaja eestiläinen Georg Ots.
      Nyt on konsertti päättymässä Irwin Goodmanin upeaan Viimeiseen lauluun.

      Seuraava ohjelmanumero, joka musiikin kuuntelussa oli unohtua, on aamupillerien ahmiminen.
      Huomenna menen omalääkärille ja aion kysyä, onko tarpeellista ottaa esim. kahta saman sairauden hoitoon määrättyä lääkettä. Oikeastaan ainakaan minun nautiskelemani pillerit eivät ainakaan ole parantaneet - mielestäni päinvastoin. Ehkä niitten tarkoitus onkin pitkittää kitumista...

      Samperi! Taas meni tunnelma alamäkeen, ja taivaskin on jälleen tasaisen harmaa.
      Aurinkoistakaan ei enää ole. Rakastan äidinkieltäni ja sen monia vanhoja viisauksia. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän elämänkokemusten synnyttämiä. Uskon niihin, joten tähän hetkeen sopii tieto, että paistaa se päivä risukasaankin.

      Terveisin sama vanha Venla

    • Koko päivän tummat pilvet roikkuivat niin, että kohta tulee. Kummasti kuitenkin koko päivän kiersivät ohitse. Metsään menokin oli mielessäni, mutta uhkaavien sääilmiöiden takia se jäi. Eipä siitä nyt suurta vahinkoa tullut.

      Onpa Hurskaisella ollutkin vastoinkäymisten päivä. Näitä sitä tapahtuu... minullekin tuli vähän aikaa sitten sähkövika pölyimuriin. Se ei lähtenyt pörräämään, ei sitten vaikka kuinka käynnistinnappia remputin. Koska vempeleellä oli vielä takuu voimassa, haeskelin ja löysin takauspaperin. Aikomukseni oli viedä imuri kauppaan joko korjattavaksi tai vaihdettavaksi. Siinä lähtövaiheessa painalsin vielä kerran käynnnistinnappulaa. Siitä se lähti yllättäin pörisemään. Se on muutaman viikon toiminut virheettömästi. Että sellainen onnistunut "korjaus."

      Tänään ajelin Porttipuistossa ilman asiaa, ellei nyt auton kävelyttämistä pidä hyödyllisenä. Täytyihän käydä myös vahinko- ja jäännöstavaroita myyvässä liikkeessä. Ainahan sieltä jotain mukaan tarttuu. Nyt ostin sellaisen "turhakkeen", jota en olisi uskonut ostavani. Se on sähkökäyttöinen hiontalaite vaikkapa kantapäistä paksuuntuneen ihon hiomiseen. Kiinalainen laatutuote, joka ei ollut hinnalla pilattu - 5 €. Johan sellainen täytyy ostaa, vaikka ei tarvitsisikaan. Olen koekäyttänyt ja toimii.

      Nyt muuten aurinko paistaa ihan täydellä terällä. Onhan se mukavaa ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tähän ilmiöön täytyy ryhtyä oikein parvekkeelta käsin paneutumaan.

      • hurskainen

        Se minun pölyimurijuttu se vasta muutamanlainen oli. Kun. Armonlaakson pystyuunissa oli tulet. Ennen puunlaittoa pöllähti hiukan puun tuhkaa kipinäpellille.
        Enpä tuota sihvelipelillä pois ota vaan imurilla tietenkin. Vetoohan ne tarttee puut palaakseen. Kipinäsihti edessä ja kaikki.
        Siitä uuniluukkujen raosta oli singahtanu kipinä pellille. Imuroin senkin huomaamatta. No eikä vaan keittiön pöydältä kuulukin kännykän pirinää.

        Uskomattoman hyvään tarkoitukseen laadittu puhelinmyyjä jäi äkisti ilman avustusta kun savunhaju pöllähti keittiöön.
        Oli talvi. Pöllytin laitteen hankeen savuamaan. Hokasin että pölypussi pois ettei koko rakkine pala. Vahinko oli jo kuitenkin tapahtunut.

        Melko täyden, palavan pölypussin tuoksu ei ole niitä raikkaimpia. Niin se oli lähdettävä seuraavana päivänä imuriostoksille.
        Tänään vasta huomasin että voihan sillä hyvä isä kotteroa imuroida. Laite hyrrää ulkona ja letkulla vedän Nissanista pölyjä poikkeen.

        Tämä päivä muutenkin aika onnistunut. Niin että pysyy ne huonot tuurit ja viuhka poissa päivän pari hurskaiselassakin.


    • Ei ole meidän leveysasteilla paistanut tänään, vaikka en tosin katsellutkaan, siivousinto kun iski päälle. Kun jääkaapin sisältöä ja hyllyjä pesin ja pyyhin kuivaksi lopuksi. Aina sekin on silloin tällöin tehtävä että raikkaana pysyy.

      Vasta nyt 5 aikaan ehdin kauppoihin, teki mieleni tulisia siipiä uuniin laittaa. Niistä lopuista kun teen kanakeiton, on ruokaa taas pariks'kolmeks päiväksi.

      Huomenna saan uuden sängyn kotiin 11-14 välillä, niin eipähän tarvii huomenissa kauppaan mennä. Hyvä kun kasaavat ja vievät entisen ja pakkausmateriaalitkin mennessään . 2 miestä sieltä tulee, kaipa niille kahvit sitten keitän jos haluavat 😊
      Illan jatkoja, heippa!

    • Olimme tässä iltapäivällä yhteisen tuttavan ja koulukaverimme luona kylässä, aika kului mukavasti, puhetta riitti kolme ja puolituntia meni nopeasti, vanhoja aikoja muistellessa. Olemme kaikki lähes samanikäisiä joten vanhoja tuttujakin muisteltiin. Totesimme monen samaa ikäluokkaa olevien joukon harventuneen, mutta kyllä nekin olivat ikäänkuin mukana keskusteluissa.
      Kyllä mekin luulimme sateen yllättävän, mutta kotiin tultaessa alkoi aurinko paistamaan eikä ainakaan vielä ole satanut.
      Tässä eilen koneemme reistaili, mutta kaikki selvisi, koneet ja mokkula kytketty samaan kosketusrasiaan jossa on katkaisija, siitä oli jostainsyystä katkaistu virransaanti vahinnkossa joten akut loppuivat aikanaan ja ensin minun koneesta ja jonkinverran myöhemmin toisesta läppäristä.
      Kaikki selvisi aikanaan ja asia korjautui aikaamyöten.
      Piti tässä muutakin kirjoitella, mutta ovikello soi ja tuli omaa väkeä kylään,
      joten toiseenkertaan.

    • Paulamaaria1

      Ehtoota kaekille!

      Onpaha tuullah hujjuuttanna koko öölösen päevän, viime yön ja tään päevee aenakiip puoleen välliin.Hyvä ettee oksat puista irronneet. Nythän tuo näätästää tyyntyvä iltoo kohi. Ihav vähä on vettä tiputellu muaha asti. Mutta kyllä vielä tulloo tuulem matkassa hyvinniih harmoeta pilivijä.

      Oottenko muistanna syyvä mustikoeta? Näev vanahemmite aenakii on tärkeetä siimille ja näkökyvylle, puhun syvällä rintaiänellä. Mulla on lukulasit ja töllön kahtomissee toeset lasit. Lehtijä pystyn lukemaa Iham maeniosti ilimal lasija, ee tie hekkookaa. Hieno tilanne!

      Suomi ja Bulgaria pelloovat lentopalloo, Suomi tietysti häviöllä, eekä kiinnosta niin paljoo,että istusin tuolla olkkarissa, niin surkeellek kuulostaa. Viikollopuks on jo luvannu parempoo ilimoo, jokohav voes pestäp pyykkijä ja viijä ulos kuivumaa. Katotaa.

      Eepä tämän kummempoo, lähen tästä iltapesullej ja vaakatassoo. Voekee riskistik kaekki! paulamaria

    • Huomenta kauniiseen auringon paisteeseen, ihan tästä mieli virkistyy, kun välillä auringon näkee.
      On se ollutkin kovin tarkka tuosta paistamisesta ja nyt tarvitsisi olla lämmintä ja kaunista, sadot pitäisi saada pelloilta ja viimeisimmät mansikatkin raakoina odottaa kypsymistään.
      Elokuun viimeistä eletään ja torstai päivää, nyt vaan kovasti kaikki toivomaan, niin kyllä se siitä hymyyn suun vetää;)

      Näkökyky minulla todettiin myös hyväksi, uudet pokat kuitenkin vaihtelun halusta otin, vaikka entisillä olisin pärjännyt, tämä minun vaihtelun haluni taas tässäkin näkyy.
      Mustikan sanotaan olevan hyväksi silmille, no onhan tuota tullut niitä syötyäkin, muiden marjojen lisäksi.

      Tuon harmin minä myös koin, kun virran nappulasta laitoin, ei koneen virta tullutkaan, siinä painelin ja ehdin jo manaillakin, kun sitten ryömin lattialle seinä rasiaa katsomaan ja sieltähän se vika löytyi, kosketin oli imuroidessa osin löystynyt ja virtaa ei koneeseen saakka sitten tullut.
      Huokasin helpotuksesta ja nyt osaan tarkempi imuroinnin kanssa olla.
      Noin se menee, jos vanhoja tuttuja tapaa, aika lentää siinä muistellessa.

      Aina tuota Noellan kertomaa siivousta vaan kodista löytyy, aina saa aloittaa hyllyjenkin putsauksen alusta, kun loppuun on päässyt miten voikaan niin siivoton tämän huushollin emäntä olla;)
      Voihan olla, että ajan kuluksikin niitä pyyhkeilee, jotain tehdäkseen.

      Onnittelut vaan hyvästä päivästä Hurskaiselle ja hyvä että huomasit tuon imurin toimivuuden, nyt sitten autolle oma imuri;)
      Kyllä niitä vahinkoja meinaa vaan aina tapahtua, vaikka tarkkana onkin, hyvä että huomasit ja ei talo palamaan ehtinyt,

      Jos tämän laatuinen päivä on alkamassa ynnämuun maisemissa, ennustan, että metsään menet, siellä sienet odottaa, sitä lajia kun tuntuu olevan.
      Harmissani kuuntelen toisten kertomaa, kun itse en metsään pääse, jalka pelissä ei jaksa mihinkään lähteä ja kyytiä ei kohdalle näillä näkymin löydy.
      Tytärkin Ruotsin puolelle matkasi poikansa luo, he yleensä mökiltään sieniä ovat tuoneet.
      Haluan aina sienet itse siivota, no helpotus se on kerääjille, aikaa jää keräilyyn.
      Hyvä ostos, kyllä ne kovettumat on hyvä pois saada, joskus jalka hoidossa käydessä se homma on tehty, minulla ei kummoisia kovettumia olekaan, tai sitten en niitä huomaa.

      Vanhaa hyvää musiikkia kuuntelittekin Venlastiina, minullakin laatikollinen Lp- levyjä, mutta ei soitinta, yritin jo niitä kaupatakin, mutta Poppia pitäisi olla jos kaupaksi menisi.
      Minun levyni hieman ehkä toisenlaista Pavarotti, Rebroff, Williams, Carreras, Karajan, on Korsuorkesterikin yksi kansio, toivoisin että joku keräilijä löytyisi tällekin musiikille.
      Laatikossa lojuvat, hankkimiseen meni sievoinen summa, ne eipä ainut tyhmä kohde, kirjoja samoin olisi keräilyn tarpeisiin.
      Taitaa vaan olla, että itse saan hankintoni pitää;)
      Se oli sitä aikaa kun isä lampun osti, oli vielä jotakin arvoa noillakin tavaroilla.
      En päivääkään vaihtaisi pois, löytyy minulta myös.

      Nyt kuitenkin loppuu tämän lajin esittely ja en aio koko päivää koneen ääressä istua, vaikka vaan tuonne parvekkeelle menen neuleeni kanssa, nyt ehken tarkenee siellä istua, kunhan aurinko sinne suunnalle kääntyy.
      Mukavaa elokuun viimeistä päivää, ei kuitenkaan niin, etteikö syyskuulle kyvetä;)

    • Säätilat vaihtelevat paikkuntien mukaan. Täällä nyt oli sellainen päivä, että ei tullut mieleenikään lähteä metsään. Aamulla oli sankka sumu ja siitä jatkui sateinen keli. Eihän ne ennen tihkusateet sienestämistä estäneet. Sadevaatteita vähän päälle ja menoksi. Niin se on, että nyt en lähde sateeseen metsäreissulle, ellen nyt vahingossa joudu.

      Itse minäkin olen sieneni putsannut. En oikein luota toisten hommiin. Haluan mahdollisimman vähän syödä matoja, vaikka tuskinpa niistä mitään vaaraa olisi. Ja toinen seikka on, että haluan tietää mitä sienilajikkeita syötäväkseni tulee. Melkein joka vuosi muutama hairahtuu myrkkysieniin ja sairastuu. Niitä on muutamia sieniä, joissa kokenutkin sienestäjä joutuu olemaan tarkkana. Vähän samaa liittyy marjastamiseen. Olen joskus nähnyt, että kovaliikenteisen tien penkasta poimitaan marjoja. Säilyyhän me marjat tienpenkassa, koska suurin osa kävelee ohi varmuuden vuoksi. Jaa-a, eiköhän tässä syksyn mittaan vielä sopia päiviä löytyne sienireissullekin.

      Aika kivuttomasti ja nopeasti se päiväni iltaan tuhraantuu, vaikka mitään maininnan arvoista ei tule tehdyksi, ei edes yritetyksi. Sitä vain itsekseni mietin, miten sitä onkaan ehtinyt matkoineen yli kymmenen tuntia päivässä työperässä mennä ja tulla. Muitakin kotoisia hommia sen päälle ja kokouksia, työväenopistoa tai muuta. Lisäksi käydä marjastamassa ja sienestämässä. Kyllähän se päivä täydeltä joskus tuntui, mutta eipä siitä ollut moksiskaan. Hyvin koisittu yö yleensä palautti... no ehä kerran, pari tapahtui että menoa oli pakko höllätä. Näitä sitä tulee joutessaan muisteltua.

      Sateen tuhnuinen ilma täällä vain jatkuu. Meneehän se sisätöissä. Hyvää jatkoa teille!

    • hurskainen

      Säästän niitä pakastettuja osto_kantarelleja . Kokeilen kaupan kylmätiskin herkkusieniä. Valmistusohjeen katson kerrankin netistä.
      Metsäsienissä kannattaa meikäläisen ottaa vaan tunnettuja sieni. Keräsin hyvät sienet veljen metsätilalla vuosia sitten.
      Joku huono sieni lipsahti joukkoon. Vaikka voissa ne paistoin, ei niitä olisi kettukaan syönyt, väkevä paha maku.

      Toistaiseksi kesäisen pienen vesivahingon jälkeen ummehtuneen tuoksua keittiöön ilmaantunut. Lattiaa ei avattu.
      Tälläiset kosteantuhruiset alkusyksyn päivät ovat jo tuoneet esille kosteusvaurion mm. päiväkodissa.
      Ei sovi butjettiini moinen uhkakuvan korjaus. Onneksi vuokra-asuntoja on tarjolla ainakin yksityisillä.

    • Huomenta pilviharmaaseen aamuun, vettä ei juuri nyt sada, mutta eipä ilman sateenvarjoa ulos auta lähteä.
      Torille meinasin, menenkin jos ei satamaan ylly.
      Kakkosluokan lavakurkkuja menen etsimään ja
      ne on haettava heti aamulla kysyntä on kova, sopivat mainiosti kurkkusalaatin tekoon.
      Pitäähän sitä Pirkan päivä kahvitkin käydä juomassa, siinä samalla kauppa ostokset.

      Voi noita Hurskaisen harmeja joita aina vaan esiin putkahtaa, ajattele vaan muuttamista, sitten elämä kuin hevosettomalla miehellä, joku tämänlainen sanonta tuolla aivoissa pyörii.
      Kyllä se tuo home on tämän päivän ongelma, tiskipöydän ääniä minä myös tarkalla korvalla kuuntelen, koneen alla on levy, sieltä ei pitäisi yllätyksiä tulla, mutta onhan muitakin kosteudelle sopivia kohteita.
      Hajulukon puhdistuksesta kertovat, en taida sellaisia hommia uskaltautua tekemään, saisinko edes putket auki?
      Tyttäreni ei tykkää pakastaa kanttarellejä, kuulemma kitkerä maku tulee, en ole huomannut.

      Tuon asian ihmettelyä teen minä myös, miten sitä ehtikään vaikka mitä, kahdeksan tuntia töissä ja sitten kotityöt, mitä ei suinkaan tuntiin ehtinyt, kaikkine kauppareissuineen, pyykin pesuineen.
      Kyllä se syy taitaa löytyä tästä iän karttumisesta ynnämuu, tosin pakkokin oli yksi jouduttamisen keino, jos et ehtinyt jäit jotakin ilman.
      Nyt on aikaa tehdä hitaasti ja kiireettömyydestä nautiskellen.
      En rohkene ottaa kuin varmasti tunnetut sienet metsästä minäkään, ne tavanomaiset haapa/leppäsienet, karvarouskut ja sitten nämä ei keittämistä vaativat.
      Sieni on aika vaikeasti sulavaa ruokaa, ei siinä enää muita myrkkyjä kaivata.;)
      Eilen haudutin kaalia ja söin tietysti liikaa, kun hyvältä maistui, sitten kostautui, alkoi vatsaa palperoitsemaan.
      Kaali kaikessa muodossa on yksi herkkujani, vaikka melkein kaikki ruokainen olen, meren eläviä, en etanoita ja muita niiden tapaisia en suuhuni pistä, ennakko luuloinen olen, rapukin arveluttaa, mutta maistanut olen.

      Nyt näyttäisi siltä, että voisin kuivana torille päästä, eikun matkaan.
      Oikein kaikin puolin antoisaa päivää teille toivottelen, viikonloppu se on taas edessä.

      • hurskainen

        Päivä meni miten kuten siinä mukavassa, kuivassa syys-säässä. Olisi korjannut muutaman kehysriman marjapensaan oksia tukemaan.
        Akkukonetta ei löytynyt mistään. Kun verstaan ovi oli jäänyt auki, luulin jo pitkäkyntisen koneen napanneen.
        Meniin niitä vasaralla ja nauloilla kiinnittämään. Yllättäen akkukone löytikin ihan toisen pensaan takaa. Ei mitään havaintoo, miten sen olin sinne eilen jättänyt. Suunnaton helpotus. Samanlainen kun maksaa kaupassa kolmanneskuukauden eläkkeen verran.

        Kovin on unettava olo. Pötkölleen ei parane vielä mennä kun sitten heräisi vaan aamulla pirteänä liian aikaisin.
        Matkaakin olisi pukannut. Inarin mökilleen lähtevä avopari olisi huolinut minut mukaan ensikesän talvipuita tekemään maksua vastaan.
        Ei hyvänen aika. Loma olisi hyvä mutta ei työloma tuhannen kilometrin päässä.


    • ynnämuu

      Nyt ynnämuuta vedettiin nenästä pahemman kerran! Kirjoitin viestin, rekkaus oli kunnossa ja näkyvissä. Kun yritin lähettää tuli:Palvelinvirhe! Kehotettiin käyttämään toista nimimerkkiä, sen tein ja hyväksyttävänä näytettiin. Siitä huolimatta se katosi. En tietenkään arvannut edes kopioida.

      Eihän minulla kovin tärkeätä asiaa olekaan. Päivä on mennyt entiseen malliin, metsässä en käynyt. En viitsi enempää turinoida, saattaa mennä hukkateille. Katsotaan toiste....
      Ei meinaa millään onnistua!

    • Pyykkipäivä, uuden sängyn kun sijasin puhtailla vuodevaatteilla tietysti, nukuin siinä tosi hyvin. Tavanomainen päivä, ruuanvalmistuksineen, ja kodinhoito puuhineen.

      Iltapäivällä jahtasin käsinkudottuja villasukkia kokoelmaani. Löysin netistä ja tilasin taas kahdet polvisukat hauskoilla väreillä ja kuvioilla.
      Nyt on jo joululahjoiksi määrä täynnä, vaikka H:sassa on Ruuneperinkadulla putiikki, jossa on metreittäin kudottuja sukkia. Pitää vielä sielläkin käydä katsomassa, ne on kyllä ihanat vetää jalkaansa kun tulee kylmempää 😀

      Kodikasta syysiltaa kaikille, meinaan katsoa Teeman filmin, missä mies joutuu haaksirikkoon Atlanilla, ja joutuu yksin selviämään, heippa!

    • melkeinlate

      Mulle on käynyt kolmekertaa samalla tavalla kuin ynnämuulla ja minä kyllästyin yrittämäänkin
      Palvelinvirhe ei hyväksynyt nikkiäni eikä varanikkikään käynyt. nyt vielä illan viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa yritän ilman rekisteröintiä sanoa hyvää yötä. Latelta ja kaveriltani.

    • Tullaankotäältä

      Tämä nyt ei ole vielä aamu eikä vielä huomimenkaan. Eipä sillä eikä sen puoleen ei ole asiaakaan. Täällä olin taas valmiiksi kirjatuneena, vaikka kirjauduin kyllä ulos edellisen sepustukseni jälkeen.
      Huvikseni lähdin kokeilemaan pääsenkö sisälle.
      Tämä kehottaa käyttämään muuta kuin rekisteröityä nikkiäni. Koetetaan. Saa nähdä kuinka muijan käy. ..
      Hyvät yöt ja kauniit unet siltä varalta että samaa vanhaa Venlaa onnestasi päästä kisuleja silittämään-

    • Lauantaiaamua, vaihteeksi auringon paisteella alkaa ja luvassa nyt pidempi kuiva jakso, se nähdään jos eletään.
      Sain kutsun ystävän mökille, vähän myöhäiseksi jäi tämä perinteinen mökki rupeama, mutta jospa sitä onnistuneempi siitä tulee.

      Ajattelin jo, että ynnämuun ja Hurskaisen kanssa kirjeen vaihtoa suoritetaan, mutta löytyi tuttu pariskunta ja Neeassakin pirtin muisti;)
      On se harmi tuon viestien häviäminen, ei sitä mielellään uusiksi laita jos jo pitkän rimpsun on aikaan saanut, tuo kirjautuminen toinen harmi.
      Minä sain tänä aamuna myös ihmetellä mitä koneeni aikoo, tyhjä näyttö vaan edessä, piti ottaa puhelin johto pois seinästä ja uudelleen laittaen kone alkoi pelata.
      Ehdin jo harmitella uutta laskun syntymistä, mutta näin tällä kertaa selvisin.

      Kyllä tuota sukka kauppaa täälläkin käydään ja seuraavien myyjäisten aikana toivoisin isien saavan lämpimiä sukkia lahjaksi, myyjäiset isän päivän alla ja sitten jouluna viimeiset tältä vuodelta.
      Taas sain neljä pussia lankoja lahjoituksena ja näin edullinen hinta taso säilyy.
      Langat ovat yllättävän kalliita, kun ylijäämä varastojaan ihmiset siivoilee, meille se tietää eurojen säästöä ja tekemisen iloa.
      Varmaan kesäaikaan viidet toista sukat miehille neuloin ja vähän muutakin näiden arkisten hommien lisäksi.
      Eilen sain niitä kurkkuja euron kilo ja niinpä kurkkusalaatti on purkeissa valmiina nautittavaksi ja taatusti tiedän aineet ja tekotavan, joten mukava on purkkeja aukoa.

      Hyvä että löytyi se koneesi Hurskainen, harmi se olisi jos aina vaan uuden ostoon joutuu, nyt varmaan remontti paikan tarkastat, kun työt on tehty.
      Kalliiksi kävisi tuon tapaiset unohtelut, kokemuksesta omia huolimattomuuksiani muistan.
      Olen varmaan kertonutkin, miten keraamisen hellan päällisen halkaisin, kattoa yritin puhdistaa, muka likainen oli ja hellan päälle sen enempää ajattelematta astuin ja naps, eipä minun painoa kestänyt.
      Jos olisin lukenut aiemmin sen kestävyyden, ehkä vahinkoa ei olisi sattunut, mutta tapani on ensin tehdä ja sitten ohjeisiin palata.
      Enää en samaa virhettä tee, tuli siitä sen verran kallis lasku.

      Nyt tuo sää varmaan houkuttaa kaikkia metsään menemään, joilla siihen voimia riittää, sieniä aion minä myös katsella, kun sinne mökki maisemiin menen.
      Ongelle toivoisin myös pääseväni, mutta yhtä huono kuntoinen on ystävätärkin, miten se veneeseen meno onnistuu, se nähdään.

      Oikein mukavaa viikon lopun aikaa, en tiedä montako päivää menee minulla, mutta jälleen palajan, kun sen aika tulee.

    • Aamun uutisantia olen selailemassa. Kokeilen josko pääsyni Pirttiin on helpottunut. Niin ... sieniasiaakin oli ulos lentäneessä vistissäni. Epäilen että Hurskaisen pahanmakuiseksi menneessä sienipaistoksessa on saattanut olla joukossa sappitatti. Se tatti keskenkasvuisena helposti sekoittuu herkkusieneen.

      Itsestään selvää on, että vain tuntemansa sienet voi syödä. Vaikka vahvasti myrkyllisiä sieniä lienee n. kymmenkunta, sienilajeja on satoja. Erilaisia tattejakin tusinan verran.

      Jatkan tästä muilla rintamilla. Hyvää päivän jatkoa!

    • Venlajastiinakin

      Pilvistä aamupäivää.
      En malta pysytellä poissa näppäimistön ääreltä, vaikka toissapäivänä omalääkärikin kehottikin pysymään kaukana tietokoneestani. Hän passitti minut röntgeniin kuvauttamaan niin ranteet kuin kämmenetkin ja kintut nilkoista polviin.
      Olin sieltä tultuani niin naatti, että juuri ja juuri olin sen verran tajuissani että sänkyyn pääsin pötköttämään. Omalääkäri soittaa tiistaina mitä raajojeni kuvaamisesta selviää.
      En ymmärrä mikä minua riivasi. Aloinkin ihmetellä saattoiko röntgenhomma olla syynä,
      Päätin kysyä sisarentyttäreltäni, joka on röntgenlääkäri ja siis asiantuntija haastateltavaksi.
      He lähtivät eilen takaisin Berliiniin ja ennättivät olla meillä vain muutaman tunnin. Kysymättä siis jäi ja paremmassa kunnossahan minä jo olinkin.
      Haikealta tuntui erota vieraistamme, joista kaksi oli uusia tuttavuuksiamme. Kuitenkin ensi hetkestä alkaen tuntui kuin olisimme aina kuuluneet samaan katraaseen.
      Niin aikuiset kuin kolme ihanaa tenavaakin lupasivat ensi kesänä tulla uudelleen ja pitemmäksi aikaa, että pääsemme porukalla Pohjois-Karjalaankin...

      Ei parane jatkaa ajatusta, etten pian haavele tulevaisuudesta ja kyyneleet silmissä muistele
      niitä kesälomia, joita sisareni perheen kanssa Mujejärven mökillä vietimme.
      Minulla on nyt uusi, SUURI rakkaus: aito saaristolaislimppu, Kun sen päälle levitän sinihomejuustoa, ei sen veroista herkkua hevillä löydä.
      En ole koskaan aikaisemmin maistanut sellaista mustaa, mutta ensi maistamisen jälkeen päätin, että tätä leipää minä vastaisuudessa ostan ja syön.

      Poutapäiviä ja aurinkoa toivotellen:
      Venlastiina

      • hurskainen

        Tuohon Venlastiinan saaristolaisleipähurahdukseen. Ostin kerran vaihtelun vuoks marketin leipähyllyltä Lapinjärven kotileimomon Artturi sekaleivän.
        Ai että on rapea ja hyvän makuinen viljatuote.

        Ei nuo leipätehtaat sellaseen ikinä pysty. Kauraleivissä on enemmän makua ja rapeutta kuin tiivisoloisissa ruisleivissä.

        Pitempään harmittaneet marjapehkoihin tunkeutuneet uudetkin vatunvarret raivasin tänään pois kun oli kuiva sää.
        Siinä parintunnin possakan aikana kunto alkoi jo sippaamaan. Tuoko on päivän kuntosi, kysyin raivaäijältä. Hyvinnii, luulin sen tiuskaisseen.


    • YÄK

      No on sulla maku. Sanos vielä että sen tökötin päälle juot kylmää maitoa

    • Terveiset tukkoisesta Helsingistä. Piipahdin tänään Hakaniemen kauppahallissa, ostaakseni Reinin lihasta kunnon soppalihaa. No ostin jauhelihaakin, jonka litistin n.300 gr pusseihin niin litteäksi kuin sain.

      Viime yönä jäähtyneestä leppäsavukinkusta sain 200 gr viipaleita ja tietyati maalaissylttyäkin piti palanen ostaa.

      Harvoin ostan mitään makeaa, mutta nyt houkutti 4 baklavarullaa, kun saattaa käväistä kahvivieras huomenna.

      Mutta herran jestas, miten tukossa oli kaupunki takaisin tullessa, klo 15.00 aikoihin. Liikennepoliiseja oli useita ohjaamassa autojonoja, kun mielenosoitus hallitusta vastaa oli keränyt paljon osallistujia.
      Kiertäen keskustaa pääsimme vihdoin länsiväylälle, ja loppumatka sujui vauhdilla.
      Siinä ne tämän päivän puuhat olikin, lihakeitto tuoksuu hellalla ja pilkotut juurekset odottaa vieressä. Heippa taas 😌

    • Jääköhän tämä päivän avukseksi? SkillanN onkin reissussa ja ilmoittamansa mukaan jokun päivänkin. Hetihän sillä on vaikutuksensä Pirttiin, mutta jatkellaan silti vaikka pienemmällä tehollakin. Tottahan emäntä ansaitsee väliin "vapaatakin."

      Komia päivä tästäkin tuli. Ehdin jo pyöritellä saappaita lähtövalmiiksi, mutta rapsautti pienen sateen ja niin se metsäreissu jäi. Ja mitäpä tässä hötkyilemään, onhan niitä päiviä edessä - toivottavasti. Tuli muuta puuhaakin, ettei se pyhäpäivä ihan viranteluksi mennyt.

      Kun hyvistä leivistä on ollut puhetta, sellaisen olen minäkin valinnut lonikoimiseni ja valikoimiseni jälkeen. Se on sataprosenttisesti rukiista valmistetuksi mainittu, paperipussiin pakattuna. Se on kelvannut monta vuotta, leivän nimeä en mainostamisen vuoksi viitsi kirjoittaa.

      Yleisurheilun maaottelua seurailin, takkiin tuli reippaasti ruotsalaisille aikuisten otteluissa. Tulostaso ei ollut kummoinen, onhan kausikin on lopuillaan. Tämä tälläkertaa, hei vaan!

    • hurskainen

      Ei voi olla totta - hurskainen availee Kahvipirttiä jo iltahämärän haminoilla. Johtuu varmaan hiekan tunteesta silmässä.
      Se vuotaa, suorastaan tulvii silmänestettä. Pitää hakea apteekista huomenna silmätippoja. Nyt menen mielelläni tilattuun kaihileikkaukseen.

      Annoin päivän lepsua pientä siivousta tehden. Ei sitä väkisisin tartte tehdä jos ei ole työnhaluja. Kippeeks sillä ittensä vain saisi.

      Laittakaahan tekstiä tasolle hyvät palstalaiset!

    • melkeinlate

      Mikähän nyt on tapahtunut kun kukaan ei ole tänään käynyt pirtissä, voihan olla niinkin kun emäntä on kyläilemässä niin kukaan ei uskalla ovea avata.
      Minä nyt kuitenkin kurkkaan, tosin ilman vakituista nikkiäni, varsinainen on palvelinvirheen takia pannassa.
      Kaunis päivä tai ainakin nyt illalla on aurinkioista ja tuulikin tyyntynyt.
      Vähän aikaa seurasin Suomen ja Ruotsin välistä maaottelua, kiinnostus häipyi, Ruotsi oli ylivoimainen. Vähän myös formuloita, Bottas oli toinen ja Räikkönen viides. Vielä olisi koripalloa saa nähdä tuleeko katseltua.
      Kotona nyt hiljaiseloa, vieraat lähteneet, toisaalta hyvä voi taas vapaasti tehdä mitä haluaa tai jättää kaikki tekemäti. no onhan niitä kotihommia aina omiksi tarpeiksi.
      Pohjois- Korea nyt koettelee naapureitaan, tai onhan tuo uhittelu mailmankin laajuinen. Ei ihme vaikka siitä olisi vakavatkin seuraukset. Ydinvaltioita on useita, mutta kukaan ei halua niitä lisää.
      Onhan nuo mailmankirjat muutenkin ihan rempallaan olisi korkea aika korjata nekin.
      Tässä minun terveiseni pirttiin yritän tuolla varanikilläni.

      • Konfirmaatio-

        viikonloppu Tapiolassa, 15-v. komea poika on aikuistumassa, se on pakko nyt tajuta mumminkin.
        Juhlassa isänsä piti puheen pojalleen, puhe oli kannustava ja hyväätekevä.

        Tapiolan uusi parkkiluolasto on maanalainen monikerroksinen autoparkkitalo, jonne on jännää viedä autonsa. Minulla ei vielä kovin monta kokemusta siitä ole, mutta ihan myönteisiä kaikki.


      • Osaako kukaan neuvoa, kuinka palovaroittimen saa auki, että voisi patterin vaihtaa, tai oikeasti haluan sen patterin pois? Eilisestä saakka se on piipannut kovasti silloin, kun se punainen valo välähtää, mutta onneksi ei huuda jatkuvasti! Talkkari tulee huomenna, mutta itse lähden silloin pois. joten seuraava yökin on vielä kuunneltava tuo voimakas ääni.


      • Jatkan-vähän

        Aika moni sinne parkkitaloon juuri kirkon ajaksi autonsa toivat, rippikoululaisten vanhempia ja isovanhempia useimmat.


      • itellä.ovat.mykkinä
        Kristiina23 kirjoitti:

        Osaako kukaan neuvoa, kuinka palovaroittimen saa auki, että voisi patterin vaihtaa, tai oikeasti haluan sen patterin pois? Eilisestä saakka se on piipannut kovasti silloin, kun se punainen valo välähtää, mutta onneksi ei huuda jatkuvasti! Talkkari tulee huomenna, mutta itse lähden silloin pois. joten seuraava yökin on vielä kuunneltava tuo voimakas ääni.

        Käytä Kristtina meisseliä. Kyllä sielä sivusta vääntämällä kotelo aukeaa. Se laite irtoa tuolille nousemalla ja laitetta katossa kiertämällä.
        Ei siinä voimaa tarvita paljoakaan. Kyllä sinä pärjäät.


      • itellä.ovat.mykkinä kirjoitti:

        Käytä Kristtina meisseliä. Kyllä sielä sivusta vääntämällä kotelo aukeaa. Se laite irtoa tuolille nousemalla ja laitetta katossa kiertämällä.
        Ei siinä voimaa tarvita paljoakaan. Kyllä sinä pärjäät.

        Kyllä sinä pärjäät.

        En nyt pärjää. En ole kyllä tuollaista härveliä ennen nähnyt. Tottakai nousin tuolille ja kiersin puoleen- jos toiseenki, aika kovasti, mutta ei liiku yhtään. Myös sivusta yritin etsiä jotain vipua, mutta ei ne liiku mihinkään, eikä mitään ruuvilla avattavaa näy.

        Talkkari käy kerran vuodessa vaihtamassa patterin ja aika näpsäkästi se käy, mutta en ole koskaan katsonut, kuinka hän sen irrottaa, eikä hän varppina näytä sitä pyydettäessä.


    • melkeinlate

      Noista palovarottimista millaisia ne on nykyään, ennen ainakin kattoon asennettavat oli helpo avata ne ja vaihtaa paristo ei siinä tarvinnut meisseliä oli vipu josta kansi aukesi. sisällä on sellainen 9 voltin litteä paristo joka pitää vaihtaa uuteen. Kannattaa kysyä ehkä rautakaupasta miten ne aukeaa, merkki selviää laitteesta. Hyvät tikkaat pitää olla, kannattaa olla varovainen.
      Meillä tässä uudessa asunnossa on sellainen sähköinen, joka ei toimi paristolla.
      Ilma selkeni ja nyt aurinko paistaapilvettömältä taivaalta, Lämpöäkin 14,2 tuuli aika kovaa joten hyvä pusero pitää olla jos ulos menee. Ovat jopa perunneet pienempien alusten liikenteen Tallinnaan. Meilllä tosin pärjätään vaikkei ulos menisikään, kyllä sen roskapussin tarkeenee viedä pahemmallakin ilmalla.
      Syyskuu jo hyvässä vauhdissa, toivottavasti ilmat pysyvät poutaisina, luulen, että kaikki viljat vielä korjaamati.
      Taas yritän vain sillä varanikillä terveisin Late.

      • Hyvää iltapäivää pirttiin!
        Mikä teidän nimimerkkejänne syö täällä? Ei minun merkkiäni ole vielä kukaan siepannut.

        Tosiaan aurinko paistaa, ja vaikka tuuleekin on ihan mukava ilma. Käväisin postista noutamassa ne tilaamani tyynynpäälliset, nyt odottelen vaan pesulasta mattojani, niin koti onkin syyskunnossa.

        Katselin ikkunoita, mutta en näe niitä olevan tarpeen nyt syksyllä pestä, jääköön kevääksi.

        Niinpä on saanut ottaa esille syysvaatteita, bleiseri vielä riittää, mutta onhan villatakkeja laittaa alle jos kylmenee.

        Mukava ilma oli kierrellä hieman toista reittiä takaisin, ei nuo 4 tyynyliinaa paljon painaneet. Lihakeittoa pitää lämmittää, ja sen jälkeen jatkan lukemista hetken,...heippa!


    • Päivää vaan! Noelan ihmettelyyn, että "kuka nimimerkkeja syö." Minä ainakin minitsin, taisinpa oikein mieleni pahoittaa. Rekattu nimmari näkyi kun tekstiä väsäsin, kun olin lähettämässä, rekkautuminen oli kadonnut ja ilmoitettiin "Palveluvirhe." Kehotettiin käyttämään toista nimmaria. Niinkin tein, mutta" Palveluvirhe" tuli jälleen. Sellaista se, jotenkin siitä selvisin, mutta turhauttavaltahan se tuntuu.

      Olen muutaman palovaroittimen ostanut ja myös paristoja vaihdellut. Niitä voi olla erilaisia, minulle on sattunut samaa sorttia. Se päällekansi kansi irtoaa kun vastapäivään kiertää vajaan sentin. Siinä on sellaiset hakaset. Paikalleen laitetaan kiertämällä oikeaan.

      Tänään kävin Kuusijärvellä ja metsässäkin. Sieniä tietysti tähyilin. Enpä saaliillani voi kehuskella, en tosin runsasta odottanutkaan. Onhan siellä kävelijöitä metsässäkin. Suurempi anti oli metsässä kävely, sitä "herkkua" tuli riittävästi, ehkä runsas tunti.

      Ilmahan oli ja on edelleen hyvä syyskeli, 12 - 16 eikä sateista tietoakaan. Nyt aurinko paistelee. Vähäiset sieneni on putsattu ja ryöpätty, joten taitaa olla päivänokosten paikka.

      • "Se päällekansi kansi irtoaa kun vastapäivään kiertää vajaan sentin. "
        Kiitti ynnämuu, näinhän se oli.

        Voi, että väänsin mielestäni lujaa, mutta tuli mieleeni kylppärin putkiston avaus, josta myös väänsin, .....?? Häpeä oli talkkaria tavata.

        Kyllä irtosi, kun oikea mies tuli sen kiertämään ja vaihtoi uuden patterin, ja nyt ei piippaa enää, onneksi.

        Nyt jäin vain ihmettelemään, että mikä on pattereiden kestävyys, koska meillä vaihdetaan kerran vuodessa patterit ja se tapahtuu huhtikuussa. Myydäänkö kunnille halvempia tuotteita, jotka kestää vain noin puoli vuotta?

        Kaikki hyvin muuten ja sain lapseltani myös sieniä, joita himoitsin. Karviaisia olisi myös tarjolla, mutta en tänään , ,...enkä huomenna,...enkä ehkä koko syksynä niitä kerää.;)

        Olo tuntuu niin ihanalta, kun saa vain olla, syödä milloin huvittaa ja painua petiin lukemaan kirjaa, joskus jopa mielenkiintoista.


      • mikä.salasana
        Kristiina23 kirjoitti:

        "Se päällekansi kansi irtoaa kun vastapäivään kiertää vajaan sentin. "
        Kiitti ynnämuu, näinhän se oli.

        Voi, että väänsin mielestäni lujaa, mutta tuli mieleeni kylppärin putkiston avaus, josta myös väänsin, .....?? Häpeä oli talkkaria tavata.

        Kyllä irtosi, kun oikea mies tuli sen kiertämään ja vaihtoi uuden patterin, ja nyt ei piippaa enää, onneksi.

        Nyt jäin vain ihmettelemään, että mikä on pattereiden kestävyys, koska meillä vaihdetaan kerran vuodessa patterit ja se tapahtuu huhtikuussa. Myydäänkö kunnille halvempia tuotteita, jotka kestää vain noin puoli vuotta?

        Kaikki hyvin muuten ja sain lapseltani myös sieniä, joita himoitsin. Karviaisia olisi myös tarjolla, mutta en tänään , ,...enkä huomenna,...enkä ehkä koko syksynä niitä kerää.;)

        Olo tuntuu niin ihanalta, kun saa vain olla, syödä milloin huvittaa ja painua petiin lukemaan kirjaa, joskus jopa mielenkiintoista.

        Nyt harmittaa. Olisin Google mapsista katsonut tiekarttaa. Sähköpostiosoitteen lisäksi vaaditaan salasana. Sitä en muista.
        Fonectan kartta ei ole mielestäni hyvä.


      • TilanneSuomessa

        Matu-lauma vangitsi poliisit.
        Suomessa alkaa olla jo Lähi-Idän ikuisen sodan meininki.

        Virkavallan kunnioitus pitäisi säilyttää, muuten tilanne lähtee käsistä.


      • Mikäneuvoksi
        TilanneSuomessa kirjoitti:

        Matu-lauma vangitsi poliisit.
        Suomessa alkaa olla jo Lähi-Idän ikuisen sodan meininki.

        Virkavallan kunnioitus pitäisi säilyttää, muuten tilanne lähtee käsistä.

        Heidät on vauvasta alkaen kasvatettu paremmiksi, oikeauskoisiksi.
        On käsketty tappamaan meidät vääräuskoist, siksi he ovat tulleet.


      • Matujen-pidättämät-polii

        Ennenkuin poliisit saatiin vapautettua
        sen matu-lauman pidättämisestä
        tarvittiin 7 yksikköä poliiseja paikalle lisää.
        Kaikkeen kuluu yhteiskunnan varoja hukkaan


      • no-go-zone

        Vuosisatojenkaan jälkeen ei mssään ole sopua löytynyt
        vaan riitaa ja sotia ikuisesti.
        USA yksi esimerkki
        ja tuo tyhmä Ruotsi tuossa lännessä toinen
        sielläkin on paljon no-go-zone-ja, eli seutuja, jonne ei voi mennä
        niiden vaarallisuuden takia.

        Of a place, not to be entered = käytetään ilmaisua no-go-zone.


    • hurskainen

      Yöt viilenevät siihen malliin että lämmityskausi tulisijojenkin osalta on aloitettava. Uunien ja takan edusta on vielä sellainen, ettei nuohoojaa uskalla kutsua.
      Kun aikaisemmin en saanut oman piirin nuohoojaa kiinni, tilasin lähellä asuvan mutta toisen piirin nuohoojan tekemään työhönsä.
      Oli kallis ja tiukka herra. Käski ottaa takan päälle kuivumaan laitetut kaikki pois,

      Et ehdi tekemään mitään jos nuo roihahtavat tuleen, hän sanoi. Palotarkastaja sanoisi ihan samaa.
      Olihan hieno päivä ja huomennakin vielä lupasi sääruutu ainakin lähjelle samanlaista. Kelpaa syyslomalaisten lomaansa viettää.

    • Neeasa

      Aamulla teki mieleni mennä katsomaan puolukoita, että ovatko jo hyvin kypsiä, mutta kun
      muistin hirvikärpäset, niin alkoi halut häipyä.
      Ne ovat tosi ikäviä, jotka tarttuvat hiuksiin lujasti. Kerran olin suihkussa ja pesin shamppoolla hiukseni, niin tämäkään ei auttanut!
      Onko muilla ollut niistä harmia? Pitäisi hirvet vähentää, sillä niiden mukana ne tulee.
      Ne eivät ole vielä kauaa olleet Suomen metsissä, olisiko 10 vuotta. Ennen sai poimia marjoja pienellä puserolla paljain käsivarsin oi, kuinka se oli mukavaa! Nyt muisto vain.
      Lämmin ja kaunis päivä on tänään ollut, pyykkiä olen pessyt ja sain jo ne mankeloiduksikin,
      Parempi tämä kuin marjametsään meno!
      Hyvää iltaa ja kauniita unia!

      • nuoruus.Valtimolla

        Oli hirviä jo salomailla sotaikanakin. Elintarvikkeista ja lihastakin oli puutetta mökkiläisillä. Hirvensalakaato ratkaisi pulman koko talven ajaksi.
        Eräs salakatoporukka meni liian pitkälle. Ne järjestivät isot peijaiset. Joku kateellinen käräytti ja poliisi löysi ratkaisevia todisteita salakaadosta.
        ______________________________________________________________________________________
        Ai niin Neeasa tarkoittikin hirvikärpäsiä. Niiden sanottiin levinneen itärajan takaa kuten supikoiratkin.. En osannut puhdistaa vaatteitani. Hirvikärpäsiä löytyi vaatteista toistakymmentä. Asuttiin kerrostaloyksiössä. Ei ne sinne asumaan jääneet, metsähyönteiset. Parveekkella niitä hätistin pois.


      • sar.vet

        Metsänomistajat ne saisi kaikki kaataa pois. Niin paljon ne tekevät pahaa nuorissa metsissä,
        kun latvat poikkovat ja varret kuorivat sarvillaan hankaamalla.
        Kalliita ovat taimet ja istutuspalkat, ei ole oikein, että hirviä pidetään niin paljon, että niistä on tuollainen haitta.
        Puhumattakaan kolareista, joita ne aiheuttvat! Järjen käyttö olisi hyvä tässäkin asiassa!


    • Huomenta, kotona jälleen, mukava oli kylässä, mutta kiva taas nukkua omassa sängyssä.
      Oli ihan kaunis ilma mökkireissullani, mutta viileähkö, ei vähillä vaatteilla ulkona istuskeltu, villatakkia hartioille vaati.
      Sienessä keppien kanssa käytiin kolmen hengen voimin ja sankollinen väkisin keräten saatiin kokoon, hyvä niinkin.
      Pari rasiaa sitten pakkaseen.

      Monenlaista viestiä on tullut, hirvikärpäsistä, palovaroittimiin, molemmat tuttuja.
      Hirvikärpäsen tältä syksyltä vattupuskasta sen mukaani sain, kai hirvet jossain lähellä yöpyneet.
      Palovaroittimen patterin olen saanut vaihdettua, vaikka hyvin epävarmaa sinne katon rajaan onkin kurkkia.
      Apua ei joka hetki ole tarjolla, onni mukana lauantaina, kun keittiön lavuaari tukkoon meni.
      Lähtöä tein mökille, kun huomasin tiskikoneen olevan veden peitossa (siis sen osan mikä pitää vielä veden koneessa) menin käytävästä katsomaan puhelin numeroa huoltomiehelle.
      Puheenjohtaja samalla ovesta astui ja kysymään, että mikä hätänä, no kerroin ja hän lupasi katsoa, ja saikin viemärin auki.
      Säästyi taloyhtiöltä sievoinen summa, kun ei tarvinnut kutsua muualta apua, viikonloppuna vielä kalliimpia.
      Nuo vesivahingot niin paljon puhuttuja, että pelkään ettei vaan mitään sellaista pääse tapahtumaan.
      Sain lähteä mökille kevein mielin, myönnettävä on, että aika avuton sitä on tämän kaltaisten hommien kanssa, vaikka kuinka itse minä onkin;)

      Saaristolaisleipää en muista maistaneeni, mutta onhan niitä valittavissa monenlaista, leipää aika vähän kulutan ja ole yrittänyt ruisleivässä pitäytyä ja vaaleat leivät unohtaa.

      Ei auta minun ikkunoiden pesua väliin jättää, on ne niin likaiset, kun vesi ja pöly ovat päässeet hyvin tänä kesänä yhdessä toimimaan.
      Siinä se taas sellainen vaikea tehtävä edessä, mutta itse meinaan selvitä, pesusta ja verhojen vaihdosta, miten käyneen.

      Nyt alan keittämään punajuuria, eilen kaupassa 0,89 senttiä kilon pussi, tykkään vähän niitäkin itse tehdä.
      Kohta alkaa jääkaapin ylähylly täyttyäkin, ei muuta enää auta haalia, mitä nyt pakkaseen laitan.
      Eilinen sieni reissu enteili ajatuksin sellaista, että kai puolukat ostan, pitäisi olla melkoisen tasainen paikka mistä itse pystyn niitä keräämään.
      Puolukoita on saatava, mehuksi ja hilloksi.
      Nyt näyttää kaunis päivä olevan edessä, aurinko kirkkaalla taivaalla paistelee ja ihan lämmintäkin lupasivat, ei toki ilman pitkähihaista vaatetta kaiketi auta ulos mennä, syksy se jo on.
      Iloista mieltä kaikille ja säilömistarpeita etsimään;)

      • hurskainen

        Mukavaa että pirtin emäntäkin on kotiutunut. Sinähän olet oikea reissu-SkillaN! Ohutta kateutta ilmassa kun viimeistä kokopäivän reissustnia on jo vuosia.
        Olin "irti" hiukan kolmisen viikkoa sitten, kun en luottanut hakukoneen reittiohjeisiin. Laitoin lähtöpaikan niin että kilometrimäärä ei täsmännyt.
        Hylkäsin ja luotin hyvien ihmisten apuun. Niillä selvisin vieraassa kaupungissa.

        Tämä päivä meni siellä täällä haahuillessa, mutta asioitakin pitää välillä hoidella. Muka kapean autotallin oviin on tuhrautunut tuhansia, peltikorjaamolle. Ehkä asennettava peritystutka vähentää lokasuoja-kylkikolhuja.

        Innostuin keittiöaltaanputkistojen putsaamisesta aikanaan. Helppoa maalla kun saa pihamaalle saastat pestä.
        Kylpyhuoneen viemärin avaamisen muista ikäpäiväni. Kertakäyttöhanskat unohtuivat. Sain pahan viemäripöpön sisäkaluihin.
        Viikon ankara tauti kesti. Oikeasti siitä alkoi lopullinen alamäki. Voimat eivät enää palanneet. Ehkä iälläkin oli tuohon osuutensa.

        On kuitenkin mukaoletus että asiani olisivat paremmalla tolalla kuin vuosi sitten. Maastokävelyt jäävät puistometsäkäynteihin.


    • muori77

      Päivää .

      Noita hirvikärpäsiä oli jo 70luvulla ainakin Sysmässä
      Koiralle piti joka ilta tehdä tarkastus,se kun tykkäsi mennä siellä metsässä.
      Inhottavia otuksia;(
      Tänä kesänä ei ole ollut kiusaa edes itikoista;)

      Kiva kun emäntämme on kotiutunut;)

      Minulla riittää hankaluutta tuon käteni kanssa;(((
      näkyillään...

    • Onhan nyt paljon normaalimpi ollut Pirtin avaus tänä aamuna kun mökkeiljä palasi. Kyllä se vaihtelu hyvää tekee. Sieniäkin on sentään SkillaNin joukkueelle jonkun verran löytynyt, ämpärillinen on sentään jotain. Vähempään oli minun eilen tyydyttävä. Enkä tänään viitsinyt lähteä "vahinkoa" petraamaan, vaikka ilmoissa ei olisi vikaa ollut.

      Huomasin kyllä aikaisen viestin, nim. "nuoruus.Valtimolla." Onhan ne hirvien salakaadot olleet sodan jälkeen korpiseuduilla yleisempiä, eikä tainnut rangaistuksen pelkokaan pelottaa. Kyllä siihen on ruokatarvekin vaikuttanut. Minun kotitaloudessani ei ollut metsästysasettakaan, joten kiusausta jahtiin ei tullut. Muuten...Valtimolta lähteneitä tunsin monia täällä Pääkaupunkiseudulla. Erikoista siksi, että Valtimo on asukasmäärältään pieni kunta. Pohjois-Karjalasta yleensäkin on ollut vilkas muuttoliike.

      Täällä en ole tänä vuotena hirvikärpäsiä tavannut. Vähempihän niitä on täällä aikemminkin ollut ja vähäiseksi ovat metsäreissunikin jääneet. Hirvikärpäsiin tutustuin eka kerran yli 30. sitten Loviisan lähellä puolukan poimimisretkelläni. Olihan se erikoinen kokemus, niin runsaasti niitä "hirveitä kärpäsiä" olikin, mutta oli puolukkaakin.

      Aurinko vieläkin pilvien raosta vilahtelee, siihen katseeni väliin pysähtyy. Jään tuijottamaan...

    • Huomenta keskelle viikkoa, jotkut pikku lauantaiksi sanovat, näin voi ollakin, kun saunaan tänään pääsee.
      Lenkkisauna, vaikka lenkillä en käy muuten kuin kauppareissut, silti käytän hyvillä mielin tämän edun.
      Nyt alkaa pakkaset olemaan täydet, puolukalle vielä tyhjää tilaa, eilen laitoin lantut, survoksena ja lohkoina, muutaman rasian vain, meinaan säästyä joulun aikaan lantun kannolta kaupasta ja ehkä parempiakin näin heti valmistuttuaan.

      Reissut on vähentyneet ja yhä vähenee, näitä pieniä parin päivän matkoja joskus.
      Mielessä aina näin syksyllä on" saalistus" retket, jotakin saattaa käteen tarttua, kun metsään eksyy.
      Kysyvä tien löytää, näinhän ennen sanottiin ja eihän ollut navikoita ei muutakaan, kartat saattoivat olla ainuita opasteita.
      Ei sitä aina arvaa mistä se "pöpö" mukaan tarttuu, kädet jos unohtuu pesemättä, vaara on lähellä tuon tapaisten töiden jälkeen, mistä Hurskainen mainitsit.
      Katselin telkkarista, kun mielenterveydestä puhuivat, peloista ja sen semmoisesta, siinä lääkäri sanoi, että ei liian varovainen saa olla kaiken suhteen.
      Lähinnä kysymys oli liiasta ennakoinnista kaiken suhteen, pelosta jos jotakin tapahtuu.

      Itikoita ei tänä kesänä todellakaan kiusaksi asti, aina sitä jotain hyvää löytyy sateisesta ja viileästä kesästä.
      Tahtoo olla, kun kerran jonkun paikan särkee, se kolotus siitä jää ja vanhemmalla iällä vielä helpommin.
      Saunan jälkeen siellä mökillä jäähdyteltiin ulkona, enpä arvannut, että niin vähästä otti niskani itseensä, kovasti kipeäksi tuli.
      Nyt olen virutellut ja hieronut, sen minkä pystyn, ehkä ohi menee.
      Aiemmin ei tiennyt mitään, nyt kaikki vedotkin tuntee, vanhuus ei tule yksin.

      Ruuan puutteeseen en minä pahana pidä jos metsän elukan tappaa, mutta kun harrastuksena pidetään ja jahdataan tuntuu kurjalta.
      Puolustuksena se, että liian suuriksi kasvaisi esimerkiksi hirvikanta, on katsottu oikeaksi lupia myöntää.
      Petoja saisi kaiketi vähän enemmänkin kaataa, kun tuhoa tekevät ja pihapiiriin jo tulevat.
      Onhan se karhupelko hätistelemässä myös marjastajia metsistä, vaikka kaiketi se vaara on pieni, varmaan karhu ihmistä kaihtaa.
      Hirvikärpäset saisi ihan sukupuuttoon hävittää, miten voikaan niin pieni elukka inhottaa ja voi hirviparkoja mitä niiden kimppuun käydessä saavat kokea.
      Taitaa paljolti olla koko Hesa näiden maalta lähteneiden kansoittama, hyvin pieni osa alkuperäisiä stadilaisia, näin uskon.
      Sinnepä on kotinsa moni Savon alueiltakin lähtenyt kotinsa perustanut ja varmaan hyvin viihtyvät, minä en tykkäisi, tämä maalla eläminen niin rauhaisaa;)

      Jospa päivälle alkaisi, jotakin puuhastelua on tiedossa, porkkanoiden raastamista ensin, niitäkin ostin pari pussia, sose keittoa laitan, jätin lanttua muutaman palan ja kurpitsaa mukaan, hyvä tulee, kun sulatejuustolla höystän.
      Ruoka se heti aamusta mielessä pyörii, vaikka hyvää tekisi pari päivää paastota, ei vanha ihminen saa riskeerata, se on minun motto;)
      Iloa päiväänne sitäkin ihmismieli kaipaa.

      • hurskainen

        Samaa mieltä SkillaNin kanssa hirvikärpästen hyödyttömyydestä. Vielä pahempi luontovitsaus on punkki.
        Mitenhän siili niistä elävänä selviää kun luutana maastossa kulkee. Sen pehmeä mahanalus voisi olla ihanteellinen punkeille.

        Korvesta lähteenä en siedä edes hyttysten pistoja. Laitan hajusteita mukaan etteivät niin tunnistaisi. Haukun niitä värikkäillä haukkusanoilla.
        Tänä kesänä ei monikaan päässyt tankkaamaan vertani.

        Asuin vuosia kotoalähdön jälkeen ensin maalaiskylässä, sittei eri kauppaloissa. Kaupunkiin muutin vasta 1963.
        Lähdin kauppalasta bussin matkaan.aamulla. Kello 12 jälkeen pääsin jo töihin. Työllisyystilanne oli sellainen.

        Luonto ja maasto on niin puraissut, etten haluaisi asua edes kerrostalossa. Omissa nimissä oli ensin yksiö, sitten kaksiokin.
        Kolmevuorotyöläiselle kerrostaloasunto oli sopiva asuntomuoto.

        Tänään jouduin nöyrtymään. Aloitin Armonlaakson tulisijan ympäristön siivoamisen. Joku olisi sen tehnyt suit sait, mutta joudun huomenna jatkamaan.
        Ei ole tällä kertaa sitä muutamaa satasta, jolla ammattisiivoojan hankkisin.
        Säätkin ovat kuulemma muuttumassa epävakaisempaan suuntaan. Ei se tässä tilanteessa haittaa.


    • käyttämätönkö

      Tänään on samanlainen "mummolaanpyöräilemispäivä" kuin eilenkin: pilven hattaraakaan ei näy. Taivas on tasaisen sininen, ja vaikuttaa siltä, että tuulikin olisi nukahtanut koivujen latvoihin.

      Aamukahvit on juotu parin homejuusto-kinkku-leivän kera, ja nyt on seuraavan "herkuttelun" laita: kourallinen monenmoisia pillereitä, joiden taikavoimaan en jaksa uskoa. Omalääkäri soitti eilen röntgenkuvausten tulokset ja ilmoitti toimittaneensa apteekkiin geelireseptin. Mönjää oli iso tuubi, ja olin voitelujen jälkeen huomaavinani raajojeni säryn lieventyneen. Joko voide on tosiaankin tehokasta tai sitten syynä on helpotus: säryilleni onkin olemassa ihan oikeat syyt!

      Eipä tässä muuta kuon hyvät jatkot kaikille!
      toivottelee; Venlastiina

    • Serkkupoju

      Meillä päin taivas on vetäytynyt pilveen. Olisiko sade taas tulossa? On tää kumma kesä. Kyllä KAKSIKYMMENTÄ VUOTTA SITTEN OLI IHAN KUMMON KESIÄ. Oli paistetta ja hellettä ja kesälomat löhöttiin rannalla. Nyt melkein kauhulla ajattelee että pitäisi mennä rantsuun maate.

    • Kyllä kunnon ilmoja riitti tällekin päivälle, pilvipoutaa , väliin aurinkoa ja reilusti 10-15C lämmintä. Sateista ei merkkiäkään. Hyvä syysilma.

      Metsään en lähtenyt, suurin ja vaikuttavin syy: laiskuus. Tottahan olisin pystynyt lähtemään, mutta hyvä se on opetella väistelemäänkin jo ennen pakkoa.

      Onhan tämä Hesa ja lähiseutu muuttaneiden sekoituspaikka. Työhommanikin oli sellaista, että porukka vaihteli, eiköhän kaikki murteet liene olleet kuultavana, jokus ruotsinkielistäkin. Useinhan ihmisiä tyypitellään maakuntien mukaan. Ehkä jotain "maakunnallista" yhteen kuuluvuutta saattaa olla, mutta ei minusta mitenkään ratkaisevasti luokiteltavaa. Monethan pyrkivät unohtamaan murteensa, kuka paremmin, kuka huonommin. Yleensä aito"äidinkieli" paistaa läpi jollain tavalla. Minäkin käytin sekalaista yleiskieltä, jotenkin se tuntui sopivammalta esim. porilaisten ja raumalaisten kanssa. Ei se tapa johtunut "kaunistelusyistä."

      Vaikka olen elänyt lähes 60 vuotta kaupungeissa, jotenkin tuntuu vielä edelleenkin siltä, että en ole kunnolla" kotoutunut". Toisaalta kun käyn maalaispitäjässä, yritän mahdollisimman paljon puhua syntymäpaikkani murretta. Eihän se täysin onnistu, kyllä jotkut ovat huomaa ja huomauttavatkin. Ja monista mielikuvistanikin olen vieraantunut. Niinpä olen usein sanonutkin, että en ole mistään kotoisin. Se on lähinnä tottakin.

      Edellisessä viestissä muistellaan, että ennen oli kunnon kesiä, paistetta ja aurinkoa. Olen samaan mieltä, niin oli joskus kauan sitten. Kuitenkin kannattaa asettaa varaus, saattaahan olla että hyvät kesäkelit jää muistiin ja ikävältä tuntuvat helposti unohtuu. Nyt kuitenkin aurinko täällä paistaa. Hyvää illan jatkoa teille!

    • Huomenta pilvipoutaiseen torstai päivään, tuuli hiljalleen puiden oksia heiluttaa, voipa siitä sateeksi vielä muuttua.
      Katselin koivupuita ikkunani edessä ja selvät syksyn merkit näkyy, keltaisia läikkiä puissa jo on, niin se luonto lepoon alkaa laittautua.
      Kiertokulkua ja aina tuntematon tulevaisuus meillä ihmisillä, kuin luonnollakin, niin kovin erilaisia on säät kesällä kuin talvellakin, saapa nähdä miten talven osalta käykään.
      Niinhän se oli ennen, että kesät oli kesiä ja talvet lumisia ja pakkanen paukkui, ihmisen aikaan saannoksia nämä nykyiset säät ovat, luonto iskee omalla tavallaan ihmisen aikaan saamia häiriöitä vastaan.

      Juuriaan ei pakoon pääse voisi todeta ynnämuun aprikoinnista miten on kotiutunut.
      Ei kai tarvitsekaan päästä, sieltä ne lapsuuden ja nuoruuden muistot kaivetaan ja kaikki se hyvä kuin pahakin mieleen tulee.
      Ikävää oli se ja on vieläkin, että pakko on työn perästä kulkea ja samalla sitten maaseutu kuolee ja näitä niin sanottuja juurettomia aina vaan enenemissä määrin tulee.
      Ehkä ihminen kuitenkin on aika sopeutuvainen ja kun 60 vuottakin on samoissa paikoin elellyt, kyllä kodikseen voi tuntea.
      Kyllä ne kesät lapsena aina kauniita oli, kun aina vaan järvessä saatiin puljata, aivan ihanaa jos huonot muistot pois pyyhkiintyy, niin kuin ynnämuu arvelit.
      Ikävä väittää, mutta monta ikävää muistoa mielessä pysyy, mutta suurimmilta osin mukavia ovat;)

      Minä en noiden voiteiden tehoon ole oikein päässyt uskomaan, vaikka kaikki melkein väittävät niiden särkyyn auttavan, ehkä minulla ei tarpeeksi sitä kipuilua sitten olekaan, liikkuessa vain sattuu ja jäykkyys lisääntynyt.
      Luulen että puukko vaivaani ainut helpotus, pillereitä en paljon napsi, onnekseni, ainahan niillä tuppaa sivu vaikutuksia olla.
      Mikä ihaninta yöt menee nukkuessa, ei särje mitään paikkaa.

      Tuotapa olen minä myös pohtinut, että mikä onkaan punkin ja hirvikärpäsen tarkoitus elää, eihän niitä kaiketi kukaan eläin ruokanaan pidä, hyttysten elämistä lintujen ruuaksi ymmärtää, vaikka kiusaksi ovatkin.
      Kiusaksi ne on Luojamme luonut meille elollisille.
      Jospa se hitaasti eteneminen johtuu liiasta perusteellisuudesta Hurskainen, mutta äläpä siitä huoli, yön jälkeen aina uusi päivä ja kun ei meillä niin kovasti tuota menemistä ole, niin jatkappa vaan hommia ja puhdasta aikaan saa;)

      Näin teen minäkin, kaikki irtain parvekkeella haistelee tuulen henkäyksistä, kiirehdin tänään siivoamaan, kun sateella on pelotelleet viikon lopulla.
      Niin se vaan tämä aamu rupeama aina tässä koneella menee, nyt jo päiväksi alkaa muuttua ja työt seisoo;)
      Reippaana nyt hommiin ja puhdasta pitäisi koht' sillään olla, varmaan teillä toisillakin työ luistaa?

    • muori77

      Uamupäevee.

      Toin sen markkinarinkelin,kävin eilen markkinoilla.
      Tarkoitus oli tuoda se heti,
      vaan tuli vieraita ja sitten vielä siivooja tyttö.

      Nyt löysin eilen sen "seksi"kauppiaan 10€ iso kassillinen "seksiä"
      Siitä riittää viemisiä,kun käyn kyläilemässä.

      Metka juttu muuten tuo "seksi"
      mummoni puhui aina seksisstä kun oli puhe keksistä.

      Kyllä oli torilla porukkaa ja ilma tosi hyvä.

      Eipä kummempia kuulu.
      näkyillään
      ...

    • melkeinlate

      Kovin samanlaisia ne päivät tahtoo olla, joka päivä on syötävä ja joskus pitää käydä kaupassa. Elämän rytmi on sellaista, tärkeimpien asioiden hoitamista, ei sitä kaikkea pidä niin tärkeänä, kunhan tarvittavat tekee.
      Mahtuuhan tähän vielä monenmoista mukavaakin, sitä osaa antaa arvoa pienemmillekin ilonhetkille.
      Nuo muistot on aika mukavia, minulla ainakin niitä mukavia enemmän kuin ikäviä, totta kai ikävät asiat nekin on otettava vastaan niin kuin ne joskus kuitenkin tapahtuivat.
      Koulun aloin 1941 eli sota-aikana, se oli ikävintä aikaa elämässäni, ei se koulu, mutta koko helvetin sota, siellä kaatui vanhin veljeni, eikä ne muutkaan viidestä veljestä kolhuitta selvinnyt.
      Ei mailma mitään ole oppinut siitä mailmansodasta, aina jossain on sodittu ja yhä kamalammaksi ne tulee.
      Turha haaveillakkaan mistään sieni tai marjareissuista jos niitä kaipaa nin ostettava ne on.
      Yksi varmimpia muistoja on lapsuuden aika, äitini oli sellainen joka meitä nuorempia elätti kaikenlaisilla luonnon antimilla ja niitä torilla myytin Helsingissä. Kotona myös oli kaikkea säilössä kellarissa mitä metsästä sekä omasta peltotilkusta sai.
      Onneksi on hyvin muistossa paljon tapahumia aina kolmivuotiaasta sakka. Äitini oli kaikkein rakkain ihminen ja olen kiitollinen hänelle elämästäni.
      Late.

    • Jatkan tuosta "kotoutumisestani" ja sopeutumisestani. Tottahan olen melko hyvin sopeutunut kun siihen on ollut tarve. Pakoksi sitä en nimittäisi. Ero on siellä syvemmällä: en miellelläni esiinny Hesalaisena tai Vantaalaisena. Käytän muotoa: asun tai pidän kortteeria täällä. Kun tulin eläkkeelle, kävin syksyaikaan vartavasten tutustumassa syntymäseutuihin, en siihen salomökkiin, vaan läheiseen kyläseutuun, jossa nyt tietysti oli sähköt ja viemäröinnit. Tarkoitus oli katsella, joko muuttaisin sinne. Kyllä asuntoja oli myynnissä ja ainakin puolet halvemmalla kuin täällä Pääkaupunkiseudulla. Se ei olisi ollut muuton este. Kun pari päivää sijoittelin itseäni sinne, tuli selväksi, että ei tule mitään. Sen verran olin jo irronnut sieltä sekä ihmisistä, että ympäröivästä meiningistä. Täällä oli vuosien aikana tullut tuttavapiiri ja kymmenkunta kuppilaa kävelymatkan päässä, jos halusi kaljat tai kahvit ryypätä. Vaikka niitä ei käyttäisi, sen tietää että on mahdollisuus.

      Koulunkäynti oli minullakin koettelemus. Evakossa en saanut mennä kouluun, täytyi paimentaa lehmiä, koska meilläkin oli kaksi mukana. Se oli talon emännän vaatimus. Olimme muutenkin pakkosijoitettu suuren melun ja haukkumisen kanssa. Evakoijat jättivät meidät väkisin sen talon pihaan. Kyllä se syöpyy mieleen, kun nulikkaiässä sitä kuuntelin. Jotenkin se meni kaikesta huolimatta. Tulihan se kansakoulu suoritettua myöhemmin ja kuntohan pysyi hyvänä kun 14 km/pv hiihteli matkan saloseudun halki.

      Eipä noista tapahumista älyä enää olla katkera. Aikansa ne ovat korventaneet ja kasvattaneet. On toki paljon myönteisiäkin muistoja. Ehtiihän niitä jo nähin ikiin mennessä tulla, niin vastamäkeä kuin myötäistäkin nyppylää lasketella.

      Säätieto: pilvipoutaa oli n. 16.00 saakka, sitten rumpsautti vettä. Ja vetiseltä nytkin näyttää niin ilma kuin kadutkin. Normaalia syksyä ja sitäpä jatkellaan!

      • hurskainen

        Maalla oli yleinen tapa ettei lapsia oppikouluun päästyetty. Kylien "napataloista" parhaat pääsivät.
        Se olisi tiennyt lisäkustannuksia vanhemmille. Heidän mottonsa oli, kyllä kunnollinen nuori saa työtä ja elättää perheensäkin.

        Kyllä niitä maitojunatapauksiakin oli. Yksi vanhemmista veljistä joutui palaamaan kotikonnuille. Ei tarvinnut järjestää 50 vuotispäiviä. Hän oli jo poissa.
        Oli harmi että siivous keskeytyi kun tuli muuta tähdellisempää koko päiväksi. On räytynyt olo. On kiva päästä pötkölleen. Huomenna kyllä n ä y t ä n .


    • tervehdys pirttiin. Viimeisiä viestejä luin-paljon jää lukemattakin.. pitkältä ajalta.
      Nyt menneenä kesänä oli huomiota herättävän vähän hyttysiä. eihän niitä tiennyt edes olevan vaikka mökkimaisemissa kesä meni- siis maalla järvenranalla.
      Hirvikärpäsiinkään ei ole saanut kosketusta , mustikka-aikana ei niitä vielä ollut.
      Nuo aivokuumetta aiheuttavat punkit myös tulevan itä rajan takaa. Näin minua valisti apteekin väki kun kävin näyttämässä yhtä punkin jälkeä.
      Niitäkin on ollut vähän verrattuna vaikka viimekesään. Kai tuo kylmä ja kostea sää lienee hillitsevä tekijä niillekin.
      Puolukatkin ovat vielä metsässä. Sanovat hyvin niitä tulevan. Usein huomaa miten vähän ruokaa kuluu --aina vaan vähemmän kun ikää tulee. Siksi sen vähän onkin oltava hyvää, monipuolista ja ravitsevaa
      Eipä ehtinyt lapsena "juurtua" oikein mihinkään kun isäni vaihtoi asuinpaikkaa moneen kertaan. Perhe aina tietenkin mukana. Jopa vain 2 vuotta olimme yhdessä paikassa. Juuri koulua aloittelin ja aina sai vaihtaa uuteen ja vieraaseen kouluun ja ympäristöön.
      Siitä johtunee ettei minulla ole ollut koskaan ns. "parasta kaveria" kuten nuorilla tytöillä yleensä oli. Hyviä ystäviä ja harrastuskavereita on paljonkin nyt aikuis iällä ja työ vuosia tietenkin "työkaverit" . Ja Ystäväperheet ovat yhä olemassa.
      Mutta eipä mittää, hyvin on näinkin menty. Ja onhan minulle se tärkein: Hyvä elämänpituinen ystävä, kaveri ja rakastettu. Mitäpä muuta olisinkaan vailla.
      Eipä tuota kannata taakseen liikaa kurkkia, katsotaan eteenpäin ja tulevaan. Se on niin että vaikka nuo perusasiat ovat kunnossa, aina ihmisen elämään sisältyy kaikenlaisia vastoinkäymisiä ,kun koko elämän kirjoa ajatellaan . Mitä kenellekin.
      Pitänee kokeilla onko kirjautuminen ryöstetty jos on niin terveisin m.k.
      Ai säätiedoitus jäi, se on yksinkertainen. VETTÄ satanut koko päivän. Moi !

      • Harmaana on taivas ollut koko päivän, ja nyt illemmalla yhä synkkenee, vielä sataa varmaan täälläkin.

        Puhelinsoitto ystävältä sai aurinkoa mieleen, kun kysyi huolinko 4 komeaa ukosientä jotka naapurinsa heittäisi kauppamatkallaan.

        No, mikä etten, sienten parhaimmistoa ukosieni on, tarjouduin kyllä tulla paistamaan ne heille, mutta eivät syö kuulema on liian vaikeasti sulavaa.

        En ole huomannut, joten paistoin suurimman niistä kastaen kanamunaan ja pyöritin korppujauhoissa.

        Runsaassa voissa paistettuna, hiven suolaa ja valkopippuria, oli ihan paras pihvi pitkästä aikaa. Taitaa olla aika harvinainen tuo ukonsieni, Sipoossa viimeksi nähnyt, lapset kyllä saaristossa on keränneet muutaman.

        Kreikkalaista jugurttia hunajan kanssa nyt illalla riittää, ehkä näkkäri juustolla lisäksi.

        Rentoa iltarauhaa, heippa!


    • Ehtoota. Taas on yksi kosteahko päivä takanapäin.
      Sen verran viileääkin on ollut, että aamuistuntoani parvekkeella en pitänyt. Vähän ovelta kurkistelin ja haukoin raitista ilmaa pariin otteeseen.

      Siinä oli sitten meikämuijan päivän tapahtumien tilitys.
      Kurkkaan vielä kerran parvekkeelle ja keuhkot täynnä raikasta ilmaa sukellan petiin.
      Luultavasti nukahdan aika pian.

      Hyvää yötä ja kauniita unia toivotellen se sama vanha.--

    • Olen siivous tuulella ja aion uuden pirtin avata, sinne toivotan tervetulleeksi jatkamaan, 133/ 2017.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe