Törmäsin tälläiseen

näkyyn

PROFETIA 2

Seuraava kertomus on kierrellyt suvussani aina 1930 - luvulta lähtien. Tämän profetian näkijän henkilöllisyydestä en ole aivan varma,
mutta isäni oli tutustunut tähän uosikymmeniä Himalajalla - nykyisen Sikkimin alueella - vaikuttaneeseen lähetyssaarnaajaan , jolta tämä näky lienee peräisin.

" Katselen Suomen karttaa. Koko ympäristö peittyy savuun , tuleen , pauhuun ja sodan ääniin. Kun savu haihtuu ja melu laantuu , puuttuu Suomelta Kaakkois - Suomi Viipuria ja Sortavalaa myöten. Myöskin Suomen selästä napapiirin tienoilta on viety suikale pois.

Pienen tovin kuluttua alkaa sama pauhu ja melu uudestaan. Ensiksi Suomi palautuu ennalleen ja saa edellä menettämänsä alueet takaisin. Lisäksi Suomi levenee itään ja kaakkoon suuren matkan.

Kohta taaskin palaavat kahden edellisen kerran äänet ja savut. Oikein kovan jyminän ja moottoreiden surinan päätyttyä loputtomaan ukkosenjylinään kaakossa, näkyy maamme taaskin silpoutuneena. Nyt puuttuu ensimmäisen sodan jälkeisten menetysten lisäksi Suomen oikeanpuoleinen käsivarsi Petsamo.

Sitten seuraa miltei loputtoman pitkä rauhan , kukoistuksen , työnteon , rakentamisen ja vaurastumisen kausi. Maamme ei ole koskaan aiemmin saanut maistaa aineellista kukoistusta niin paljoa kuin nyt tässä vaiheessa.

Mutta nyt taaskin palaavat nuo kauheat sodan äänet. Koko Suomen etelärannikko alueelltaan Loviisa , Lahti , Riihimäki , Karjaa peittyy tuleen ja savuun. Helsingin keskeltä kohoaa liki taivaisiin saakka ihmeellinen pilvi. Se välähtelee , salanmoi , jylisee , ukkostaa ja pyörteilee kuin suunnaton pyörremyrsky.

Pilvi häviää noin viikossa. Kaikki pilven sisällä on lyöty matalaksi. Missään ei näy ihmisiä eikä elämää. Pohjoisimmassa Lapissa tapahtuu samanlainen ihme. Taustalta kertoo ääni kuin elokuvanäytännössä : ' Muu Suomi säästetään , Karjala ja jopa Itä-Karjalakin palautetaan , sillä Suomelle ne ovat säädetyt ja luvatut ikiajoiksi. '

Samalla näkijälle kerrotaan , että nyt loppuvat sodat ikiajoiksi , mutta hänen ei sallita katsoa Tuhatvuotiseen Valtakuntaan , jonka aika alkaa nyt Maapallolla ... " .

Huomio tässä näyssä kuvattu 1930 - luvulla megatonniluokan ydinräjähdys , joka tuhoaa koko Suur - Helsingin ! Karjala palautuu meille tämän kompensaatioksi ! Siinä siis lienee Karjalan hinta !!!

13

1426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • - . . . -

      PROFETIA 1?

    • Ilmestyskirja 16

      Voi toteutua hyvinkin , mutta ehkä vasta seitsemän pasuunan jälkeen.
      "Menkää ja vuodattakaa ne seitsemän Jumalan vihan maljaa maan päälle."

    • Visionääri

      Tuo vastaa täysin omaa näkyäni! Ei voi olla pelkkää sattumaa! Painakaa tuo ennustus mieleenne!

    • "Myöskin Suomen selästä napapiirin tienoilta on viety suikale pois."

      Onko tämä juri se Pihon maalisuikale?

    • >>Seuraava kertomus on kierrellyt suvussani aina 1930 - luvulta lähtien.

      • Yhtä varmaan kuin Lemminkäisen temppelin salainen tieto Bockin suvussa tuhat vuotta.

        :P


    • '-'
    • kjkl

      Kivet räjähtelevät pyöräteillä jopa yksinäänkin, muutaman viime vuoden aikoina ollut tuollaista!
      Kannattaisi lähteä lomalle Helsinkiläisten ja rannikkokaupungeista ennen tuota May'a kalenterin päivää! Wilkerson nähnyt samalnlaisia näkyjä Washingt:lle, Philadelf:lle ja New York'ille.

    • puurim

      ntiassa toimineen lähetyssaarnaaja Jorma Suvannon näky vuoden 1936 lopulla

      Mikä on Pihon sivun päivämäärä

    • Törmäsin...

      Profetia on luettu.

    • Viestin tuoja?

      Olen saanut viestin unessa jossa sanottiin Venäjän häviävän ja Suomen
      laajentuvan.Yleensä näin juttuihin sisältyy sota?.

    • näemme

      pilven joka välähtelee, salamoi, jylisee, ukostaa ja on ihmeellinen. Kohoavan Helsingin keskustassa.

      Sama pilvi oli aikoinaan Siinailla ja sielläkin kansa pelkäsi, vaan miten käy Helsinissä?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe