Uusi maailmanjärjestys - EU:lle vapaamuurarillinen tunnuslause

Globalisaation uhri

Vapaamuurareista on kirjoitettu yli 100.000 teosta, joiden joukossa on satoja analyyttisiä kokonaisesityksiä ja entisten vapaamuurareiden kirjoittamia yksityiskohtaisia selostuksia esim. rituaaleista. Silti useimmat ihmiset eivät heistä paljoa tiedä, eivätkä tiedä, mitä uskoa. Salailun tehostamiseksi 1800-luvulla elänyt johtava vapaamuurari, Ku klux klaanin perustaja, Albert Pike on kehottanut antamaan vääriä selityksiä ja johtamaan harhaan niitä, jotka eivät ole ”Valon arvoisia”.

Salaseuraisuus on peräisin 1600-luvun kirkonrakentajien ammattikilloista, jotka usein salaa kokoontuivat työmaakopeissaan (engl. lodge, josta sana loosi). Vuonna 1717 perustettiin ensimmäinen suurloosi Lontoossa. Jäsenten työläistausta on nykyisin harvinainen, sillä jäsenhankinnan pääkohteita ovat rikkaat ja vaikutusvaltaiset. Vapaamuurareiden joukkoon hyväksyttiin 1782 myös Illuminaatti-järjestö, jonka perusti Adam Weishaupt vuonna 1776. Illuminaattien salaiset paperit tulivat julki 1787, jolloin järjestön luonne paljastui. Heidän palvontansa kohteeksi osoittautui Lusifer (valon kantaja). ”Illuminaatti” tarkoittaa valaistua. Illuminaatit ovat vapaamuurarien, bilderbergiläisten, trilateraalisen komission, Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston ja monen muun vaikutusvaltaisen elimen johtopaikoilla. Jopa YK on osittain valjastettu ajamaan heidän tarkoitusperiään.

Illuminaattien ja vapaamuurarien päämäärä on yhdistää koko maailma, luoda uusi maailmanjärjestys. Siihen kuuluu myös maailman muuttaminen heidän uskomustensa mukaiseksi. Vapaamuurarit yleensä kiistävät, että heidän aatteensa on uskonto. Kuitenkin he uskovat ”ylimpään olentoon”, heillä on temppeleitä, rituaaleja ja rukouksia. Taustaltaan vapaamuurari voi kuulua mihin uskontokuntaan tahansa. Kokouksissa esillä pidettävä "pyhä kirja" voi yhtä hyvin olla Raamattu, Koraani tai jokin muu. Peruspyrkimys on kuitenkin hävittää vähitellen kaikki muut uskonnot. Muurarit soluttautuvat usein kirkkoihin tätä tavoitetta edistääkseen. Jeesusta he eivät tunnusta Jumalan pojaksi.

Vapaamuurarit olivat käynnistämässä 1789 alkanutta Ranskan vallankumousta. Esim. Diderot ja Voltaire kuuluivat heihin. Samoin Italian yhdistänyttä Garibaldia auttoivat ”Carbonari-veljet”. Venäjän vallankumouksen vapaamuurarit halusivat saada aikaan omien tarkoitusperiensä vuoksi. Ennen kaikkea upporikas Rotschildien pankkiirisuku sekä Jakob Sciffin ja Warburgien suvut rahoittivat monine miljoonineen bolshevikkeja. Vapaamuurareilla oli omat miehensä sekä helmikuun että lokakuun vallankumouksen johtajien joukossa. Ensimmäisen kansankomissariaattien neuvoston jäsenistä moni oli paitsi vapaamuurari myös kansallisuudeltaan juutalainen rahoittajiensa tavoin. Tärkein yhteyshenkilö pankkiirien ja bolshevikkien välillä oli lähinnä Kööpenhaminassa toiminut Alexander Helphand, salanimeltään Parvus.

Venäjän vallankumous ei sujunut kuitenkaan pankkiiripiirien toivomalla tavalla. He eivät esim. pitäneet siitä, että Lenin teki rauhan Saksan kanssa. Vallankumoushan piti viedä kaikkialle. Stalinin sijasta he olisivat halunneet Trotskin johtajaksi. Eihän vallankumousta pitänyt alistaa valtiolle vaan päinvastoin. Vuonna 1938 Stalinin salaisen poliisin NKVD:n vangitsema ja aika pian vapauttama vapaamuurari Christian G. Rakovski on kertonut, että vapaamuurarit halusivat vastapainon Stalinin Neuvostoliitolle ja rahoittivat siitä syystä myös Saksan natseja. Heidän todellinen päämääränsä oli uusi totalitaarinen hallinto eivätkä mitkään kauniit ajatukset ihmiskunnan palvelusta. Vapaamuurarit olivat myös v. 1939 solmitun Ribbentrop-Molotov sopimuksen taustalla. Toisen maailmansodan rauhanneuvotteluissa Neuvostoliitto sai suuria myönnytyksiä vapaamuurarien ansiosta.

Yhdysvaltain dollarin setelissä on Philip Rotschildin suunnittelema ns. Great Seal, suuri sinetti. Kuvan pyramidi ja epäjumalan silmä ovat vapaamuurarien tunnuksia. Kuvan latinankieliset tekstit" Annuit Coeptis", ja "Novus Ordo Saeclorum" tarkoittavat ”ilmoittaa syntymisen” ja ”uusi maallinen maailmanjärjestys”. USA:n tunnuslause on "E Pluribus Unum" eli ”monesta yhdeksi”.

Konventin EU:lle ehdottamassa tunnuslauseessa ”yhdistynyt erilaisuudessa” on sama vapaamuurarillinen ajatus. EU:n kansallishymnin ”Oodi ilolle” runoili Friedrich Schiller ja sävelsi Ludvig van Beethooven. Kummallakin oli illuminaattiyhteyksiä. Laulun sanoma on kuvausta uudenlaisesta maailmasta ”Elysiumista”. EU yhdessä USA:n ja NATO:n kanssa onkin se globalisaation perusta, jolle rahavaltaa edustavat vapaamuurarit rakentavat.

13

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varo vaaraa

      Hyvä teksti. Kerro lisää. Paljonko eduskunnassa on rappareita?

    • rappari 1

      Mitäpä tuohon on lisättävää...

      • mutta tuskin oma

        Avauksen kirjoittajalla on ainakin vilkas "tieteellinen" mielikuvitus. Tosin en nähnyt lähdeviitteitä, noiden väitteiden tueksi. Ovatko ne kirjoittajan itsensä keksimiä?

        Jos kirjoitan puoli sivua tekstiä ja sitten sanon, että edellisen kirjoittaja on hullu se ei perustu aikaisempaan esitykseen vaan se on esittämäni subjektiivinen toteamus. Mutta näitä kirjoituksia on miljoonia. Niissä on jotain fakta aineksia vakuuttamaan, mutta kuten kaikessa propagandassa 99,9% on sitä itseään.

      • faktoja
        mutta tuskin oma kirjoitti:

        1700-luvulla vapaamuurarius ja kaikenlaiset muutkin salaseurat olivat sosiaalisen kanssakäymisen (paremmissa piireissä) edellytys. Siis kaikki mitä tapahtui kyseisellä vuosisadalla voidaan pistää vapaamuurareiden piikkiin. Mm. kirjottajan havainto Ranskan suuren vallankumouksen ja Yhdysvaltain itsenäistymisen sekä muiden ajan suurten aatteiden herättäjänä, vapaamuurareiden osuus oli merkittävä, sillä jokainen noina aikoina oli vapaamuurari.

        Vapaamuurarius oli kielletty Venäjällä 1821 lähtien, joten Venäjän aristokratian ja bolsheviikkien keskuudessa aate oli tuntematon kyseisellä vuosisadalla. Tämän vuoksi mm. Mannerheim ei lukuisista väitteistä huolimatta ollut vapaamuurari, sillä hänhän palveli Venäjän armeijassa, jossa ei harrastettu kyseistä sosieteeraamista.

        Kommunistia taikka sosialistia, joita edustivat aikakauden kuuluisat ateistit Lenin, Stalin, Trotski jne. ei missään vaiheessa olisi otettu vapaamuurariksi jo heidän ateistisen uskontonsa vuoksi.

        Paljon on potaskaa kirjoittajan avauksessa. Mutta jokunen seikka voi pitää paikkansakin.

        Vapaamuurarit kuten kaikki muutkin edellisellä vuosisadalla suhtautuivat juutalaisiin varauksellisesti, joten juutalaistenkaan pyörittämä järjestö se ei missään mielessä ole koskaan ollut, vaikkakin yksittäisiä jäseniä on saattanut olla ns. juutalaista syntyperää, jos juutalaisuutta voi syntyperäksi luokitella. Jo vapaamuurariuden voimakas kristillisyys on ollut omiaan karkoittamaan "Mooseksen uskoisia" näistä piireistä.

        Vapaamuurarius oli siis 1700-luvulla rock-musiikin kuuntelemiseen verrattavissa oleva muotiliike. Jos nykyään kuuntelee rocken-rollia on osallisena aivan yhtä hyvin kaikkeen kuin vapaamuurari menneinä vuosisatoina. Tämän vaikutusvallan vuoksi mm. Venäjällä kiellettiin vapaamuuraritoiminta 1800-luvulla ja sen mielenkiinto hiipui yläluokan parissa. 1900-luvulla sen harjoittaminen oli Neuvostoliitossa yhtä mahdotonta kuten edellisen itsevaltiaankin aikoina. Vasta nyt Venäjälle on alkanut levitä uudestaan syntynyt vapaamuurariliike.

      • kirjoitus
        faktoja kirjoitti:

        Pidä paikkaansa V I Lenin oli vapaamuurari,ja rapparit rahoittivat häntä huomattavilla summilla.Rapparius,ei olisi muuten levinnyt Venäjälle,koska Venäjän johto olivat lojaaleja tsaarille,ja ortodoksi kirkolle.

      • pyydetään
        kirjoitus kirjoitti:

        Pidä paikkaansa V I Lenin oli vapaamuurari,ja rapparit rahoittivat häntä huomattavilla summilla.Rapparius,ei olisi muuten levinnyt Venäjälle,koska Venäjän johto olivat lojaaleja tsaarille,ja ortodoksi kirkolle.

        Mihinkähän lähteeseen tämä tieto perustuu muuta kuin omaan mielikuvitukseesi?

        Minkähän loosin jäsen V.I.Lenin mahtoi olla ja missä maassa, Venäjällä kun ei vapaamuurarilooseja tuohon aikaan ollut.

        Vähän jos tarkentaisit, mutta empä usko enempää asiaa tulevan.

      • tarkennus
        pyydetään kirjoitti:

        Mihinkähän lähteeseen tämä tieto perustuu muuta kuin omaan mielikuvitukseesi?

        Minkähän loosin jäsen V.I.Lenin mahtoi olla ja missä maassa, Venäjällä kun ei vapaamuurarilooseja tuohon aikaan ollut.

        Vähän jos tarkentaisit, mutta empä usko enempää asiaa tulevan.

        Tiedot ovat kirjasta EU huomispäivän super Neuvostoliitto.Tekijä:Valt.tiet.tohtori,ja toimittaja Karl Steinhauser joka on tutkinut vapaamuurariutta lähes 30v.Lenin tuli salaiseen veljes kuntaan ranskalaisen Art et Travail-loosin välityksellä,sekä Lev Trotskiin,joka kuului lisäksi B nai B rith-loosiin.Lenin sai rappareilta 6 miljoonaa dollaria kullassa .Trotski sai 20 miljoonaa dollaria,tuon ajan rahassa se on suunnaton määrä.(Siis tähän vallan kumous hankkeeseen)Tässä ote kirjasta."Koska oli päivän selvää,että tsaari Nikolai toisen tuhoaminen,ei pelkästään riittäisi.Koko tsaarin valtaan perustuva hallinto järjestelmä oli tuhottava perin pohjaisesti".Hanki itsellesi tuo kirja jos kiinnostaa.Itse,en jaksa mitään juupas eipäs keskustelua käymään.

      • erelliseen
        tarkennus kirjoitti:

        Lenin,ja Trotski eivät häiriintymättömissä Venäjän vallankumouksen valmisteluissaan ulkomailla suinkaan olleet yksin.Heidän käytössään olivat lähes kaikki ne maasta muuttaneet venäläiset vapaa muurarit.joiden oli ollut pakko jättää kotimaansa osallistuttuaan vuosina 1904-1906 epäonnistuneeseen vallan kumoukseen.(Kirjasta EU huomis päivän super neuvostoliitto)

      • kertovat muuta
        erelliseen kirjoitti:

        Lenin,ja Trotski eivät häiriintymättömissä Venäjän vallankumouksen valmisteluissaan ulkomailla suinkaan olleet yksin.Heidän käytössään olivat lähes kaikki ne maasta muuttaneet venäläiset vapaa muurarit.joiden oli ollut pakko jättää kotimaansa osallistuttuaan vuosina 1904-1906 epäonnistuneeseen vallan kumoukseen.(Kirjasta EU huomis päivän super neuvostoliitto)

        Vai niin. Minun tietoni perustuvat Adolf Benito Francisco Gahlendorffin kirjoittamaan kirjaan Vapaamuurariuden merkitys maailmanhistorian käänteissä, joka väittää aivan muuta. Mutta jos annat yhteystietosi voin lähettää kirjan sinulle. Sitä on saatavissa hyvin valikoidusti vain valtuutetuilta jälleen myyjiltä.

      • vain
        kertovat muuta kirjoitti:

        Mutta ehkä löydän sen kirjan jostain.Tämä EU huomispäivän super Neuvosto liitto,on painettu: Totuus ry,12310 Ryttylä Karprint Ky Huhmari.Saksan kielinen alkuteos:EG DIE SUPER-UD SSR VON MORGEN.Suomennettu 1994.

      • jatkoa
        vain kirjoitti:

        Mutta ehkä löydän sen kirjan jostain.Tämä EU huomispäivän super Neuvosto liitto,on painettu: Totuus ry,12310 Ryttylä Karprint Ky Huhmari.Saksan kielinen alkuteos:EG DIE SUPER-UD SSR VON MORGEN.Suomennettu 1994.

        Mene Googlella alberto rivera.Ent katolisen kirkon pappi joka loikkasi yhdysv.yritettiin murhata 8 kertaa tietojensa takia kertoo:Islam sosialismi,ja fasismin,ovat luoneet,Katolisen kirkon jesuiitta vapaa muurari papit,eri tarkoituksia varten.(Valitettavasti vain islam osio on suomen kielinen.)

      • alkukielisenä
        jatkoa kirjoitti:

        Mene Googlella alberto rivera.Ent katolisen kirkon pappi joka loikkasi yhdysv.yritettiin murhata 8 kertaa tietojensa takia kertoo:Islam sosialismi,ja fasismin,ovat luoneet,Katolisen kirkon jesuiitta vapaa muurari papit,eri tarkoituksia varten.(Valitettavasti vain islam osio on suomen kielinen.)

        Taitaa olla sinulla vähän vaikeuksia tuon suomenkielen kanssakin, jotta kyllä se jää toi A.B.F. Gahlendorffin teos sulta lukematta. Sitä kun saa vain alkukielellä. Sen kustantaja on eräs lähellä erästä ryhmittymää.

      • nyt paljon
        alkukielisenä kirjoitti:

        Taitaa olla sinulla vähän vaikeuksia tuon suomenkielen kanssakin, jotta kyllä se jää toi A.B.F. Gahlendorffin teos sulta lukematta. Sitä kun saa vain alkukielellä. Sen kustantaja on eräs lähellä erästä ryhmittymää.

        Kiinnosta tuntuu,että on heppoinen teos.Epäilen että on rapparin tekemä,että saataisiin näyttämään rapparius vaarattomalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3454
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1921
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1289
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      134
      1136
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      100
      1043
    6. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      68
      971
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      964
    8. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      92
      937
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      925
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      34
      840
    Aihe