Kliivia alkoi kasvattaa pientä ruskeaa laukkua olevia lehtiä. Päätin vaihtaa sille mullat ja kun nostin kasvin ruukusta, sieltä paljastui paljon irtonaisia juuria. Kasvissa oli kiinni vai muutama juuri. Laitoin kasvin u…
Kastelen kukkia reippaasti, kun en halua niiden kärsivän janosta, joten jostain tulleet kukkakärpäset tietenkin villiintyvät siitä, mutten aio näännyttää kasvejani janoon edelleenkään, silti kukkakärpäsistä, pienistä, h…
Siis sain kultapalmun viime syksynä ja nyt siihen on ilmestynyt sellaista valkoista töhnää, jonka arvelen olevan jonkun ötökän tuotosta. Just tänään vaihdoin mullan ja siinä vanhassa mullassa olikin joku 1 cm 2 mm kokon…
Hei, Olen vuosien varrella kasvattanut valoisalla ikkunalaudallani niin suuren kolmesta varresta koostuvan kiiltojukan, että pisimmän varren latva osuu jo kattoon. Kuva: https://1drv.ms/u/s!Alj0ymS2sEaAkwcRLwjcKT8JMcBz?…
Mullanvaihtojen jälkeen useisiin viherkasveihini on ilmestynyt ruskeita, lehden läpäiseviä pisteitä ja raitoja, jopa reikiä. Lisäksi joissain lehdissä on reunoissa repeytymiä / syödyksi tulemisen merkkejä. Vuoden vanhoj…
Onko muilla kyseisestä mullasta kokemuksia. Vaihdoin kukkiin mullat ja menee ihan kovaksi koppuraksi ruukun pinnalla ja ruukun ja mullan väliin jää rako, niinkuin multa ja koko kukka olisi kuiva. Kastelen kyllä, mutta m…
Onko kenelläkään samoja kokemuksia? Ostan mutatot vihreinä ja laitan niitä ulos ruukkuihin (viime kesänä) ja jonkun ajan kuluttua lehtiin alkaa ilmaantua tummanpunaista väriä ja vihreä katoaa? Esim. Isolehtiset muratit …
Onko kenelläkään kokemusta tälläisten turvekuutioden toimivuudesta? https://seedsling.fi/tuote/root-riot-24kpl/ Helsingin sanomien artikkelista luin myös kivivillakuutioista, että semmoisissakin voi kasvattaa kasveja. O…
Oletteko juurruttaneet uuden oistokkaan vesilasissa ennen isruttamista multaan?
Ostin jouluksi huonekuusen, ja kokemuksesta tiedän, ettei se oikein tahdo selviytyä kevääseen liian lämpimässä huushollissa. Tämä talvi on kuitenkin ollut niin uskomaton, että alueellani on ollut joka päivä plusasteita.…
Hyvä aika, kevät jo koittanut. Vaihdoin mullan joulukaktukselle ja santpaulialle. Tossa santpaulian purkissa elelee itse asiassa kolme santpauliaa, mutta sopu sijaa antaa ja kukintaa on paljon. Jokos muut on toimeen tar…
Olen laittanut kukkien päälle n. puolen metrin etäisyydelle lampun. Kyseessä on aivan tavallista lämpimän väristä valoa antava lamppu, joka on GU10-kannalla varustettu kohdevalotyyppinen 4,5W led-lamppu. Onko tästä kuki…
Mikäköhän kuparilehteäni vaivaa kun on ihan nuutunut, on ihan veltto. Laitoin sen multaan viime kesänä ja nyt parin viime päivän aikana on muuttunut tuollaiseksi. Vettä laitan harvoin ja eilen laitoin lisävalon kun ei u…
Hei! Minulla on muutama kysymys. 1. Pystyisikö ikkunattomaan huoneeseen laittamaan huonekasveja, jos sinne laittaa kasvilampun? 2. Riittääkö yksi? 3. Vai riippuuko tämä kasvien määrästä? 4. Miten lähele kasvia lamppu as…
Ostinpa molemmat, kun niissä molemmissa oli pieniä nuppuja. Kummastakaan eivät nuput auenneet, gloksiniasta kuihtuivat ruskeiksi ja kaktuksesta nuput tippuivat ihan pieninä pois, Molempia kastelin vain kohtuullisesti ju…
Hei, osaisko joku neuvoo, mitä tekisin tuon minun raitamatin/nukkumatin kanssa. Ostin sen alkusyksystä lidlistä ja oli oikein elinvoimainen. Kunnes pari viikkoa sitten kastelun jälkeen osa lehdistä alkoi muuttumaan kelt…
Heippa ja kiitos jo etukäteen vastauksista! Koitin etsiä tietoa netistä, mutta se ei tuottanut tulosta. Ostin pari viikkoa sitten kauniin, pienen lyyraviikunan. Nyt se on alkanut voida vähän huonosti, nimittäin sen alim…
Kuukausi sitten hankkimastani fiikuksesta on muutamana päivänä alkanut tipahdella lehtiä vähitellen. Onkohan syy siinä, että vaihdoin muoviruukusta isompaan saviruukkuun, koska minulla on se käsitys, etteivät kasvit vii…
Mulla on värinokkonen, joka on nyt talven tullen päättänyt heittää henkensä. Jotenkin se on aina vaatinut musta tosi paljon vettä, mutta mahtoikohan se sittenkin lopulta nyt sitten saada sitä liikaa? Miten värinokkosta …
Heippa! Sain kesällä sitruunapuun, joka pärjäsi parvekkella hyvin. Syyskuussa nostin sen sisälle, pieniä hedelmiä on toistakymmentä. Nyt huomasin, että sitruunoihin on ilmestynyt melko paljon punaisia pisteitä, ja tarke…