SaunaVastattu 5 v

Harvia ainavalmis kytkentä

Miksi tuollaisessa -90 luvun harvia ainavalmis kiukaassa on 2 johtoa? 5 napainen ja sitten 3 napainen.
SaunaVastattu 5 v

Puinen kiukaan nuppi

Ostin uuden Harvia 20 PRO-kiukaan, siinä tulipesän nuppi on kierrettyä metallilankaa ja tulee lämmittäessä tosi kuumaksi, mukana tulee myöskin rautalangasta väännetty koukku jota suositellaan käytettävän luukun aukaisem…
SaunaVastattu 5 v

Puukiukaille tulossa päästöistä kertova sertifikaatti

"Puulämmitteisten kiukaitten päästöjä tutkitaan parhaillaan Itä-Suomen yliopistossa. Neljä vuotta kestävässä hankkeessa ovat mukana Suomen suurimmat kiuasvalmistajat, seitsemän kaupunkia, kaksi ministeriötä ja Suomen om…
SaunaVastattu 5 v

Kiukaista tehdään tarkoituksella lyhytikäisiä

Yksi kiuas jo poltettu loppuun, seuraavaan laitoin vahvikelevyt kriittisiin paikkoihin jo uutena, nyt vahvikkeisiin on palanut reikä 12 vuodessa, alla ehjät alkuperäiset pellit, eli kestää todennäköisesti vielä toiset 1…
SaunaVastattu 5 v

Lauteiden öljyäminen?

Onko parafiiniöljy sopiva käsittely lämpökäsitellyiile haapalauteille? Valmistaja neuvoo näin tekemään, mutta vähän epäilyttää. Yhden tuttavan saunan lauteet ja seinät on käsitelty jollain öljyllä tai rasvalla ja nyt sa…
SaunaVastattu 5 v

Ostin Tupu Lupu kiukaan

ja nyt ei sauna lämpene vaikka kuinka poltan siinä risuja. Mitä pitäisi tässä tilanteessa tehdä?
SaunaVastattu 5 v

Saunan höyrynsulku

Kysymys viisaammille. Meillä on edelliset omistajat ilmeisesti hieman oikaisseet saunan höyrynsulun suhteen. Alumiinipaperi on jäänyt hieman vajaaksi ja sitä on jatkettu useammalla pakkausteipin palalle vesieristeeseen.…
SaunaVastattu 5 v

Telttasaunan säilytys

Kuinka hankala tuollainen telttasauna on säilyttää. Se pitää varmaan kuivatella käytön jälkeen ettei homehdu paketissa ollessaan. Kokemuksia, kertokaa olkaat hyvä!
SaunaVastattu 5 v

Vesieritys

Asunto-osakeyhtiö. Saunan pesuhuneen remontti. Kun työn teettää omana työnä, eikä yhtiön nimissä ja remontin tekee rakennusliike, jolla on VTT serfikaatti kosteuserityksen tekemiseen. Pitääkö työ myös tarkistuttaa serti…
SaunaVastattu 5 v

Liian kuumat savukaasut on myös turvallisuus kysymys..

Kuka tietää montako saunapaloa liian kuumat savukaaasut aihetti joulun ja uudenvuoden aikaan. https://talotekniikka-lehti.fi/jatkuvalammitteisten-kiukaiden-savukaasuista-tulipalojen-vaara/ Onko syytä huoleen?
SaunaVastattu 5 v

Sähkökiukaan käyttöikä

Harvian ainavalmis kiuas lopetti toimintansa, n. 12 v sillä ikää. Huolto tuumi, että tuskin kannattaa korjata. Onko kokemuksia käyttöiästä/korjauksesta? Kannattaako vaan ostaa uusi?
SaunaVastattu 5 v

Sauna pieneen kylpyhuoneeseen

Moikka, Asumme 100 vuotta vanhassa kerrostalossa, jossa on pieni kylpyhuone. Tilaa ei ole paljon, mutta haluaisin sinne kuitenkin saunan. Kylpyhuoneen mitat ovat noin 1,95 x 1,75, eli melko napakat neliöt kyseessä. Tila…
SaunaVastattu 5 v

Sydänkiuas

Nyt on Sydän hyökkäykset kohdallaan. Kenen etu, Sydän-kiukaan avaukset poistettu?
SaunaVastattu 5 v

Sähkökiukaan kiinnitys

Asuntoon vaihdettiin kiuas. Vanha hajosi eikä ollut järkevää korjata kun uuden sai samaan hintaan. Kuten vanhakin oli asennettu niin sähkäri asensi uuden kiukaan suoraan paneliin. Takana ei ole mitään tukirakenteita, ko…
SaunaVastattu 5 v

Sauna kerrostalon kylppäriin

Youtubessa oli video kerrostaloasunnon kylppäriin laitettavasta saunasta joka ei vaatinut isompia rakennustöitä eikä vesieritysten uusimista tai muuta vastaavaa. Se oikeastaan vain koottiin kylppärin nurkkaan, laitettii…
SaunaVastattu 5 v

APUA! SAUNATONTTU!

Uusi talo,uusi sauna (7,5m3) ja uusi kiuas. Olen kokeillut kaikki "mahdolliset" (eli kansiohjauksen ja 300W muhimisen) lämmitys tavat Saunatonttu 6:lla saunassani. Ja kiukaasta ei lähde potkua muutakuin 2 kuupallisen aj…
SaunaVastattu 5 v

Säätö-kiuas

Lapualla on vuosia tehty Säätö merkkistä kiuasta, onkohan kenelläkään siitä kokemusta, sopisi hyvin vanhaan saunaani, mutta firmalla ei tuo esite- puoli ole isommin kunnossa. Kiuasta sanotaan tehdyn jo yli neljäkymmentä…
SaunaVastattu 5 v

Pilarikiuas ja löylyn laki

Pilarikiuashan tulee ainakin moderneissa saunoissa jopa ylälaudettakin korkeammalle. Eikö sitä koske löylyn laki?
SaunaVastattu 5 v

93-rakennetun rivitalon sauna/kylppäriremontti

Olisi tarkoitus remontoida alkuperäiskunnossa oleva kylphyhuone ja sauna. Pohdimme kuinka kattavan remontin teemme saunalle kylppärin lisäksi. Riittäisikö pelkkä lauteiden uusiminen? Kannattaako myös laittaa seinäpaneel…