Menen tanaan 2.10. naimisiin perinteisin sintomenoin hokkaidossa,pikkukaupungissa :) Sori,oli vaan pakko kertoa jollekin koska olen ainoa jauho naissa bileissa. :)) terveisia sinnepain, aivan uskomaton maa,jokapaikassa …
Kuinka monta jeniä on yksi euro?
Olen jo vuosia halunnut käydä joko Tokiossa tai Hong Kongissa ja nyt saanut säästettyä tarpeeksi rahaa ensi vuoden matkaan. Kumpi noin syömisten ja junien/metrojen suhteen on helpompi ja edullisempi vaihtoehto ensimmäis…
Haluaisin tietää, miten monikulttuurisuus voi Japanissa. Pidän paljon kyseisestä maasta ja sen kulttuurista, joten en luonnollisesti toivo, että maa monikulttuuristuisi ja japanilaisuus kuolisi...
Puhelimeen liittyvistä asioista on varmaan jo keskusteltu, mutta nyt kun tuo on ajankohtainen niin kysympä asiaa uudelleen. Olettamuksena on se, ettei Suomesta viety kännykkä siellä toimi. Olen kyllä kuullut, että känny…
Olen suunnitellut lähteväni yksin parin viikon reissulle Japaniin marras-joulukuussa (ennen Joulua). Japan Rail Pass tulee hankittua ja osin siitä syystä en haluaisi tehdä "lukkoon lyötyjä" matkasuunnitelmia tietyllä ja…
KOKO ELÄMÄN OLEN ODOTTANUT JA KOHTA PÄÄSEN VIHDOINKIN NINJITSUN LUVATTUUN MAAHAN! LIPPU ON HANSKASSA JA HANSKAT HUKASSA! JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE
Löytyy täältä http://wwwe.atspace.com/
HEI, SAAKO JAPANISSA RAVINTOLASSA LIHA RUOKIA KUN JAPANI ON KUULUISA KALASTA JA YM MERENANTIMISTA?MINKÄ HINTASTA JA JOKU VINKKI MAJOTUKSEN SUHTEEN?
Suomessa asuessani tuntuu aina siltä, että Japani on tosi kaukana kaikesta ja syrjässä. Kun Euroopassa työpäivä alkaa, niin Japanissa on jo iltapäivä. Japania Jenkkeihin verrattuna asia on vielä pahempi. Sama pätee myös…
Moi! Ajattelin lähteä Japaniin. Pari asiaa jotka olisi mukava saada tietää. 1.Tarvitsenko mitään muuta kuin voimassa olevan passin ja lentoliput ( rokotukset?)? Vai pitääkö hommata jotain muita asiakirjoja tai mitä ikin…
Mitä rokotuksia tarvitsee japaniin?
Olen menossa pian Tokioon ja haluaisin käydä Ragtag second-hand kaupassa josta kerran mainitsit. Voisitko laittaa tarkat opasteet, metroaseman jossa pois jne...
jokapäiväisiä ja muitakin käytöstapoja, tietääkö kukaan? kiitos jo etukaäteen. mulle tuli mieleen vaan joku kumartaminen.. ;P
Millaiset osto mahdollisuudet Nagoyassa on? Esimerkiksi vaate, anime/manga aiheiset jutut, musiikki, San-x/Sanrio tuotteet jne.
Millaiset osto mahdollisuudet Nagoyassa on? Esimerkiksi vaate, anime/manga aiheiset jutut, musiikki, San-x/Sanrio tuotteet jne.
Hei kaikki Japani-ihmiset!:) Pikkusiskoni on kovasti Japani-fani (mangat ym.) ja haluaisin ostaa hänelle jonkin Japani-aiheisen kirjan, tyyliin Japani A:sta Ö:hön, missä kerrottaisiin japanilaisesta kulttuurista, maasta…
Eukko se sano puhelimessa syöneensä sammakkoa, vastasin "kimoi" minkä pitäis tarkoittaa japaniaks että hyi sattanas mitä skeidaa noin suurinpiirtein. Otti aivan hullut sekarit siitä ja jäi yösuukot saamatta vaikka koiti…
Eli tuosta Tokion yleisestä hintatasosta kyselisin. En ole lyhyelle turistimatkalle menossa vaan pidemmäksi aikaa, joten tuo hintataso ja jokapäiväisistä asioista koostuvat kulut kiinnostaisivat. Osaako joku arvioida yl…
Miten voi sanoa japaniksi esim. "voi tyttö parkaa" eli säälivästi jostain asiasta?