Kävin kahvipaarissa ja kuuntelin kun kannuksen rollarit soitti toivon että pojat pysyy terveinä vielä sata vuotta.
Mikäs tämä kauppojen yö tapahtuma on? Kivasti nimetty Kilju. Kilju on omatekoinen ”viina”, vain 3 ainesosaa: vesi, hiiva ja sokeri. Mut asiaan, kauppojen yö Kannuksessa? Onka nämä 2 kauppaa auki vähän pidempään? Ei sais…
Jälleen hieno tapahtuma järjestelyineen upeassa ympäristössä.
Oli todella onnistunut ja loistava tapahtuma. Mustat Enkelit, Pyhä Klaani Dingo biiseillä aivan huippu vetoja. Onni Kivipelto Alajärven kunkku veti rohkean ja hyvän keikan. Järjestelyt ja muut hienosti hoidettu. KIITOS …
Lintuinfluenssan leviämisen syy löytyy eläintuotannosta. Kun stressaantuneita eläimiä laitetaan pieneen tilaan, mahdollistaa tämä virusten tehokkaan mutatoitumisen ja jatkuvan leviämisen yksilöstä toiseen. Suomessa taut…
Elokuu on täynnä hienoja tapahtumia Kannuksessa.
"Mutkalammella tuotetaan puhdasta energiaa kansainvälisten yritysten, kuten Googlen, Heinekenin, Phillipsin, Nouryonin ja Signifyn käytttöön." Näin kerrotaan Mutkalammen tuulivoima-alueen sivuilla. Näin se Suomen koloni…
Ennen oli maailman paras grilli mutta uuden yrittäjän myötä ruoan laatu laskenut kuin lehmänhäntä. Yrittäjälle ei ilmeisesti raha kelpaa. Se että säästää raaka-aineissa/työvoimassa ei yleensä tuo säästöä, päinvastoin...
Lilluu porealtais ja paljuis. Pääasia että on komiaa rillattavaa ja paljon! Loimulohetkin ehdottomasti puunauloilla seetripuuhun tai menee vituiks! Ja kunnon marinadit, hyvä kastike salaattiin ja puit!
Päin vastoin Lohtajan reipas Bursamies laajentaa bisneksiään ja pian tullee aisapari Ossi Lahtisen oma Hodariketjukin. Suomessa köyhäkin voi kouluttautua vaikka juristiksi tai täysperävaunun kuljettajaksi mutta jos ei o…
Jarmila Kratochvílová voitti 400 metrin sisäratojen Euroopan-mestaruuden jälleen Budapestissa 1983 ajalla 49,69[2]. Hän osallistui 26. heinäkuuta Münchenissä 800 metrin kilpailuun, ilmoittamansa mukaan harjoitusmielessä…
Missä toimii Kannuksessa matkaparkki vaunuille ja asuntoautoille.
Ylpeänä saa seurata sivusta kuinka Lestijokilaaksossa nuoret Perussuomalaisia kannattaa. Aktiivisesti seuraavat politiikkaa. Meillä on fiksuja nuoria täällä. Rohkeasti mukaan politiikkaan kaikki nuoret, teissä on tuleva…
Kannuksessakin on paljon työtä vieroksuvia. Ei koulutusta ja armeijakin jäänyt käymättä. Silti maistuu ruoka ja alkoholi että ollaan ylipainoisia. Sen sijaan että Sossu maksaa 650€ kuukausivuokranne ja saatte KELA+SOSSU…
Lehdessä luki että Korpelan johtaja oli lähdössä, joko sinne on valittu sopiva uusi kaveri joka tietää minne kumartaa.
En tiedä onko hänellä ollut afroamelikkalainen englanninioettaja mutta hän vastailee sujuvasti ympäripyörein poliitikkovastauksin missä korostuvat D-konsonaatit: Nei:Dou eli NATO, Dis, Dat, jne..
Tyylikkäästi hoiti Suomen NATO:onkin. Edeltäjä SDP Tarja Halonen poistatti miinatkin Venäjän rajalta. Onneksi Venäjä ei silloin hyökännyt Suomeen. Mauno Koivisto oli sotasankari ja satamajätkänä väitteli tohtoriksi. Fik…
Hän osallistui 26. heinäkuuta Münchenissä 800 metrin kilpailuun, ilmoittamansa mukaan harjoitusmielessä. Hän teki kilpailussa maailmanennätyksen ajalla 1.53,28. Maailmanennätys on edelleen rikkomatta (helmikuu 2023), ja…
Nähdäänkö Suomessa? Hollywoodin ja median mustamaalama elokuva! tositapahtumiin perustuva!
Mitä kesä tapahtumia vielä Kannuksessa. Sofian lavalla esityksiä? toritanssit?