ja minä olen äitipuolena kolmas huoltaja. Nyt eksä vaatii lisää elareita meiltä mutta emme haluisi suostua koska minull aon kolme lasta itselläni ja yhteisiä on kaksi ja kolmatta toivotaan. Jos meillä on iso perhe niin …
Ihmistä voi uhkailla monella tapaa. Entinen akka kiristi minulta elatusapua, vaikka minulla oli vaikeaa. Sossu kiristi minulta paljon rahaa, joka meni akan lompakkoon. Lapset saivat olla nälissään hänen vuokseen. Itse a…
Löytäiskö tuollasta jotain viiskymppistä mammaa juttelemaan kaikesta maailman koukeroista?
Siis aika uskomatonta itsekkyyttä saa näin koronaviruksen aikana saa kokea, kun siis kuulun lievän masennuksen ja burnoutin vuoksi riskiryhmään ja otin saikkua töistä sen vuoksi, niin että voi olla kotona ja 14 v lapsik…
Kyselisin muilta vanhemmilta mielenkiinnosta, että paljonko olette yhteydessä lapsenne toiseen vanhempaan? Jos siis kyse jo about 11 vuotiaasta esiteinistä joka osaa jo itse kertoa omia kuulumisiaan ym. "Kuuluuko" vanhe…
Joitakin vuosia (10 ) sitten huutelin täällä että vältän elatusmaksuja viimeseen asti. Näin oon tehnytkin eron alusta lähtien. Työttömänä olen saanut valtaosan elareihin maksuvapautukset sekä lapsikorotukset korvaa aika…
"Mitä etävanhemman kuuluu maksaa?" Tämä maa on täynnä ääliövanhempia jotka keskustelevat yllä olevan otsikon alla. Olen siittäjä kolmelle lapselle. Ensimmäinen synnyttäjä katosi maailman tuuliin. Oli kuulemma jäänyt elä…
Pienkerrostalon rapussa asuu eestiläinen nainen jolla ainut lapsi, huutanut sille pikkuiselle nytjo vähintään 3-4vuotta putkeen, auto käytössä ja espoo maksaa viulut, todella sydäntäsärkevää kun toi pikkumies itkee aina…
Moi, olen yh isä ja meillä on 11v poika yhteishuoltajuudella. Poika on asunut yli puolet sen elämästä mun luona ja nyt äiti haluaa lapsen muuttavan hänen luo, syitä voin vain arvailla mutta lapsilisissä ja elatuksilla l…
Nimeke: Yhteis-huoltajuus, biologinen ei yhteisö-huoltajuus Alistamisestani kuolemaan hallusinaation kanssa esittäminen perhe. seurailu auditiivinen Teille on sopimaton pankki-toimilaki. Josta molekyyli-taso ulosteina p…
Velallinen on joutumassa ulosottoon. Velkojen lisäksi taloutta rasittaa, että hän maksaa lapsista ex-puolisolleen selvästi minimiä suurempaa elatusapua. Elatusavun määrä on sovittu lastenvalvojalla vahvistetussa sopimuk…
omat lapset? Sitten ne jättävät elarit maksamatta ja eivät halua nähdä lapisaan. Syy on selvä, nämä perheenrikokjat ovat asialla. He haluavat katkeruuksissaan että lapset jäävät ilman isää ja talousvaikeuksiin joutumist…
Pekka Haavisto pitää erottaa ulkoministerin virasta. Maaliskuusta lähtien hän on tehnyt työtä lapsien tuomiseksi Suomeen. Tämä on rikos. Emme voi tuoda toisen maan lapsia Suomeen ilman ko. maan lupaa. Haavisto on valaud…
Kuka on Roopen biologinen faija, epäilen jotain vanhaa futaria, ei näytä yhtään ko isältään, pitkä ku fana.
miten ne liittyvät toisiinsa??
Oletko yksinhuoltajaäiti? Tunnetko jonkun, joka on? Laitappa eteenpäin seuraava video ja katso itsekin jos sellainen olet: https://www.youtube.com/watch?v=X-3ZgM_gvtQ
Mitä ootte mieltä tästä. Miehen kans erottu puol vuotta sitten. Mies niin katkera erosta ettei aio olla koskaan missään tekemisissä. Joudun hoitamaan kaikki lapsen hoitojen sopimiset jne hänen äisin kautta. Mies itse ei…
tiettääkö kukkaan??
Juha Kanerva, Antti-Jussi Sipilä, Petri Sjöblom ja oikeastaan suurin osa Ylen toimittajista ja varsinkin miehistä. Nämä ihmiset ovat todella vaarallisia terveydelle.
Rakkaille lapsilleni- Raision kaupungin tarkoitushakuisessa viranomaismenettelyssä vieraannutetuille-, manipuloiduille-, vainotuille, aivopestyille lapsilleni!!! HYVÄÄ 10:TTÄ LAPSETONTA ISÄNPÄIVÄÄ!!!