Voiko Suomen oikeuslaitoksessa enää luottaa lapsen oikeuden puolustamiseen? Etenkään Outi Kosken poikien palautustapauksen jälkeen. Se poikien palautus on vähintäänkin Suomen viranomaisten tämän vuoden raukkamaisin ja m…
Illansuussa kun kaupassa kävin ja satuin ostamaan houkuttelevia Jumbo Champ-herkkusieniä. Ajattelinpa niistä tehdä uunissa jotain sellaisia 'täytettyjä' tiedättehän. Täällä kun on varmaan aina muutama herkkusuu kuulolla…
Mistähän johtuu meissä suurissakin ikäluokissa ikävällä tavalla lisääntynyt itsekkyys? Vaikka sanotaankin, että iän mukana pitäisi kokemus, ymmärrys ja viisaus lisääntyä, ei se aina kuitenkaan enää tunnu pätevän. Useimm…
Nyt julkistetun kyselytutkimuksen perusteella yleinen suhtautuminen mielenterveyskuntoutujiin on aikuisväestön osalta parantunut heitä ymmärtäväisemmäksi. Toisin on taas ikävä kyllä tapahtunut nuorison keskuudessa. Kuit…
Tuntuu vähän omituiselta uutisointi ruotsalaisten poliisien antamasta lausunnostaan, jossa he ovat aivan ymmällään ryöstäjien motiiveista, järjestää nyt niin mittava ryöstö postiin, jossa ei edes käsitellä suuria rahasu…
Mistä terrorismi sikiää? Siitä on tullut valtaapitäville viime vuosina yhä päivänpolttavampi ja huolestuttavampi kysymys. Tuntuu vain aina enemmän siltä, että juuri valtaapitävien sisäsiittoisista ajatuksista johtuen he…
Onko kellään tietoa, mistä saisi ajuria tähän ehkä vähän vanhempaan Compaq WL110 11Mbs Wireless LAN Pc Card;iin? Jos vaikka sillä sitten jo saisi yhteyden Linksys Wlan-adsl-purkkiin. Hyvistä vinkeistä kiitellen :)
Kun me taas olemme valitsemassa uusia kansanedustajia, niin emme kai sentään tällaista Tero Rönnin kaltaista eduskunnassa toki tarvitse. Hänen toimintansa Mäntän Työttömien yhdistyksen varojen kavallusjutun peittelyssä …
Miten tehdä itsestään haluttava eronneen naisen silmissä? Mahdoton tehtävä ilman riittävää fyysistä läheisyyttä. Etenkin eronneeseen naiseen, se ilman tanssitaitoa tuntuu olevan tuhoon tuomittu haave. Vaikka kuinka olis…
Niinpä niin, juuripa saimme kuulla uutisista kuinka jenkeissä ylin poliittinen johto on jäänyt kiinni järjestelmällisestä valehtelusta WTC;n iskun jälkeisestä tiedottamisesta. Eritoten Irakin tilanteesta on jaettu juuri…
Mäntän Työttömien yhdistyksen varojen kavallus ja siitä sittemmin johtunut yhdistyksen konkurssi on nyt vähitellen hahmottumassa kaikkeen laajuuteensa, paljastaen näin yllättäviäkin taustatekijöitä. Nyt tämä asia on onn…
Kannettavani on ollut jumissa jo kotvan aikaa, ei vaan aukea Win98SE millään ilveellä. Vikasietotilaan juuri ja juuri pääsee, mutta siihen se tarkastelu näillä eväillä sitten loppuukin. Olisiko kellään niin hyviä ohjeit…
Osaako kukaan tulkita sellaista viestiä, jos se nyt jonkinlainen viesti jostain yleensä voi olla? Nainen näkee unen, jossa hän on ripustamassa litteitä, eläviä, erimittaisia käärmeitä pyykkinarulle aivan kuin 'kuivumaan…
On se hyvä hyvä, että poliisi palvelee meitä kansalaisia, mutta se eriarvoisuus mikä meitä kohtaa aina erilaisissa tilanteissa, on joskus aika hämmästyttävää. Jotkut meistä ovat olleet joskus lähes avuttomassa tilantees…
Osaako kukaan tulkita sellaista viestiä, jos se nyt jonkinlainen viesti jostain yleensä voi olla? Nainen näkee unen, jossa hän on ripustamassa litteitä, eläviä, erimittaisia käärmeitä pyykkinarulle aivan kuin 'kuivumaan…
Mikä näitä suomalaisia itseänsä täynnä olevia viisikymppisiä ja vanhempiakin naisia näillä treffipalstoilla oikein riivaa? Ei heille kelpaa saman ikäiset tai jopa viisikin vuotta vanhemmat kunnon miehet. Mutta kyllä muu…
Kuka tietää mikä on tiedosto: Iso88591.trn ?? Se tuntuu liikkuvan sähköpostini mukana ja on Windowsin System-kansiossa. Voikohan sen poistaa vai pitääkö se SUORASTAAN HETI poistaa? Vinkistä kiittäen
Viime vuosina on puhuttu paljon erään Helsingin asuntoalueen, oliko lie Myllypuron, muutaman talon purkamisesta entisen saastuttavan kaatopaikan päältä. Näitä kaatopaikkoja, joiden päälle on rakennettu asuinalue, on var…
Tehkääpä joku tarjous MB 600 SEL V12 autosta vuosimallilta -92 On muuten tilaa ja tyyliä eikä naapurilla olis heti samanlaista. Eipä silti kyllä vähän öljysheikin vikaa pitää kyllä sitten olla, sillä se hörppää hiukan e…
Kuka osaisi auttaa hölmöä ja vielä kaikkia hienouksia oppimatonta käyttäjää ongelmassaan? Olen jo pitkään huomannut sen, että kun klikkaan jostain esim nettisivulta leikkaa/liitä periaatteella kopioden tekstiä, kovalevy…