kari.tolonen
"Ajattelen, siis olen." (Descartes) "Minä en ajattele, minä vain olen." (Tuntematon) Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia73 aloitusta · 1182 kommenttia
- eläimet syöneet toisiaan ennen ihmisen ilmaantumista maapallolle ja hänen jumalauskonsa kehittymistä? No, mitähän sellainen otuskin, jolle on annettu nimi Tyrannosaurus Rex, mahtoikaan syödä?
- niin mene minne päin kristittyä maailmaa tahansa ja huomaat kyllä lähes kaikkialla kirkonkellojen moikavan sunnuntaisin kutsuen ihmisiä jumalanpalvelukseen. Kuulemma tuolla kirkon Herralla, ylösnousseella Kristuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä; miksi tuo sitten sallinee lampaittensa kokontua määkimään puoleensa aivan vääränä viikonpäivänä!
- kuin kuollessaan oli? Siispä: jos raskaana oleva nainen kuolee juuri ennen synnytytstä ja vielä syntymätön sikiö hänen kohdussaan siin synnyttääkö hän sitten heti ylösnoustuaan tämän lapsen? Jos synnyttää niin eikö silloin tämä lapsi ole "syntynyt" tavallaan kahdesti tuohon uuteen ylösnousemuselämään?
- Minkä ikäisenä ruumiin ylösnousemus mielestänne voi tapahtua? Jos joku vauva tai pitäisikö sanoa sikiö. kuolee ennen synnytystä, nouseeko hän sikiönä ylös vai onko hän jollain tavalla kasvanut ja kehittynyt kuolleena ollessaan siten, että hän nousee ylös peräti aikuisena?
Tai entä tapauksissa, joissa lapsi kuolee. Nouseeko hän lapsena ylös ja sitten ylösnousemuksensa jälkeen kasvaa aikuiseksi vai jääkö hän pienesi piltiksi iankaikkisesta iankaikkiseen? - on kristittyjen sapatti eli lepopäivä samoin kuin lauantai on juutalaisten sapatti eli lepopäivä. Adventistikristityt vain ovat varsinkin Joseph Bates'in ja Ellen G. White'n vaikutuksesta omineet tavan viettää lepopäiväänsä lauantaina painottaen tätä muiden kristittyjen tavasta poikkeavaa käytäntöä siinä määrin, että siitä on tullut heille melko perustavanlaatuinen "uskonkappale". Kuitenkaan he eivät vietä sapattiaan juutalaisittainkaan vaan omalla tavallaan.
Koska adventistien sapattioppi kuuluu niin oleellisesti heidän uskonkäsitykseensä, toisten kristittyjen lepopäivä, sunnuntai, on leimattava vääräksi ja sen viettäminen pakanalliseksi - muutoinhan ei olisi mitään perustetta viettää omaa lepopäiväänsä muiden kristittyjen lepopäivästä poikkeavana ajankohtana. - Pilkkakin voi joskus olla - ei ehkä kovin hyvä sellainen - retorinen tehokeino, saada vastapuoli ymmärtämään, kuinka naurettavilta tai epätosilta toisen väitteet "pilkkaajasta" tuntuvat. Kuitenkaan, kysymyksen ollessa jonkun perustavanlaatuisista uskomuksista, joille tämä on elämänsä rakentanut, yritys asetaa toisen uskomuksia naurettavaan valoon, ei taida mennä perille: pikemminkoin toinen vain loukkaantuu ja veräytyy entistä enemmän kuoreensa kätkeytyen oman uskonsa suojavarustusten taa.
Myöskin asiallinen, argumentoiva keskustelu näyttää erilaisen uskon-näkemysten kesken olevan varsin vaikeaa. Etsijä ja kyselijä, jolla ei ole lukkonlyötyä valmista vakaumusta voi keskustella paremmin kuin valmiin varman vakaumuksen jo omaava uskova. On parempi torjua vastapuolen argumentit suoralta kädeltä kuin kuunnella niitä sillä vaarana voi olla omasta uskosta lipsuminen ja sitä seuraava uskon "bankrotti". - Niinpä onkin parempi uskonasioden kyseessä ollen, pitäytyä tiukasti omissa "siiliasemissa". - Ilmeisesti ajat takaa, ettei ensimmäisessä tapauksessa kaduta itse vääryyden tekoa vaan sen seuraamuksia, jotka siis lienevät "kustannuksiltaan tehdyn teon tuottamaa hyötyä suuremmat kun taas jälkimmäisessä tapauksessa itse tehty teko on katumisen aihe vaikka sekin tuottaa rangaistuksena häpeän. Voisi kai sanoa jälkimmäisessä tapauksessa teon tekijän sisäistäneen oikean-väärän "moraalikoodin" ensinmainittua paremmin.
- Kumpaan kastiin tuo pöydälle noussut kissa sitten mahtanee kuulua? - No, eikös se syyttävä omatunto tai Jumalan tuomio sitten ole rangaistus, vai jättääkö kunnon mies pelkästään siksi varastamatta, että haluaa tehdä oikein?
- Jos Jumala on sinulle kertonut, etteivät lihansyöjät syöneet saaliseläimiä ennen ihmisen ilmaantumista maapallolle, niin mikäpä siinä. Minulle Hän ei kylläkään ole asiasta maininnut. :)
- ollut olemassa enne juutalaisten Tooraakin ja siinä oleviä kymmeniä käskyjäjäkin. Esimerkiksi ns. Hammurabin laki on verrattomasti juutalaista lakia vanhempi. Ei vät myyttiset kertomukset Paratiisista tai Kainista ja Abelista todista yhtään mitään mikäli halutaan pitäytyä tosiasioiden piirissä. Uskomukset, myös uskonnolliset uskomukset, ovat asia erikseen.
- en tiedä tarpeeksi voidakseni ottaa kantaa mitä alkeelliset eläimet ovat käyttäneet ravinnokseen faunan alkuvaiheessa mutta siitä voi olla varma, että paljon ennen ihmisen ilmaantumista maapallolle lihansyöjät ovat täällä syöneet toisiaan. Ajatus, ruohoa syövästä "jellonasta" voi olla herttainen mutta kylläkin täysin illusatoorinen.
- Pakanoilla oli kullakin kansalla omat lakinsa. Pakanaseurakunnissa riitti keskinäisen rakkauden, ja huolenpidon toinen toisistaan, noudattaminen ilman Israelille annettua lakia. Jotkut juutalaiskristilliset ryhmät tosin yrittivät ajaa läpi käsitystään, että pakanoiden tuli ensin kääntyä noudattanaan juutalaisia lakisäännöksiä ennenkuin he voivat tulla kristityiksi mutta apostoli Paavali pisti näiltä tiukasti "luun kurkkuun, mikä käy Galatalaiskirjeestä hyvin ilmi.
- Olisikohan tuo sana nyt sitten sellainen!? En oikein tiedä, koska en tunne pintaeliittiä - pikemminkin tuota pohjaeliittiä. :)
- No, lapsuudessani meillä oli kissa, joka tiesi ainakin mikä oli kiellettyä. Nimittäin pöydälle meneminen. Yksin huoneeseen jäätyään se kuitenkin meni pöydälle mutta kuullessaan jonkun tulevan huoneeseen asettui oven viereen ja tulijan astuessa sisään, luikahti samalla ovenavauksella ulos. Myöhemmin, aikojen kuluttua se vasta pyrki sisään, oletten - ja aivan oikein - ettei sitä enää tottelemattomuudesta toruta. Kissan käyttäytyminen osoitti selvästi sen tietävän mikä oli kiellettyä, joskin inhimilliset hyvän ja pahan käsitteet siltä ehkä puutuivatkin.
Kysymykseksi nyt sitten voisi esittää, oliko kissalla vapaa tahto valita pöydälle nouseminen vai siltä pois pysyminen. - Niin ateistin kuin uskovaisenkin maailmankatsomus voi perustua enemmän tai vähemmän tosille kuin epätosillekin uskomuksille. Olipa sitten maailmakatsomus kumpaan tahansa lajiin kuuluva, mielestäni olisi sitä parempi kuta enemmän se perustuisi tosille uskomuksille. Tosina uskomuksina voitaneen pitää asioita, joiden paikkansapitävyydestä on empiiristä eli kokemusperäistä näyttöä. Adventismin oikeaoppisuus vs. pietismin "babylooninen saatanallisuus" ei kuulu empiirisesti koeteltujen tosiasioiden piiriin.
- Mistä tiedät ettei eläimellä ole valinnan mahdollisuutta teai että ihmisellä on aito ja todellinen valinnanvapaus?
Entä sitten nuo pahuus ja hyvyys; mitä ne ovat? Ovatko ne suhteellisia entiteettejä vai absoluuttisia arvoja? - eikä mitään todistettavissa olevista tosiasioista. Eivät Raamatun kuvaukset, joitakin poikkeuksia, esim. argeologian löytöjä tai historiallisia dokumenttejä lukuunottamatta, ole mitenkään todistettavia. Toisaalta maailma on täynnä asioita, joista Raamattu ei tiedä mitään tai sen kuvaukset ovat oman aikansa käsityksiin ja uskomuksiin perustuvaa paikkansapitämätöntä tai väärin ymmärrettyä "tietoa".
- Tuo on kylläkin kristillinen tulkinta. Juutalaiset eivät tänäkään päivänä ole mitenkään innostuneita tekemään lähetystyötä ei-juutalaisten keskuudessa, kuten hyvin tiedät.
- Niinpä nuo monet muutkin hallitsijahuoneet ovat kaatuneet. Krikasta lähtenyt demokratia on voittanut alaa kansojen keskuudessa, niin ontuvaa kuin se useimmiten onkin.
Raamattu taas on hyvin erilaisia aineksia sisältävä kirjakokoema, kuten varmaan hyvin tiedät ja sisältää hy6vin nominaista ainesta: tosiasiaa, taruja, satuja ja myyttistä aineistoa. Kun ottaa huomioon koska, millaisessa maailmassa ja miten se on syntynyt , tämä käy aivan ymmärrettäväksi. - Ei tosiasioiden myöntänen kumoa kirjan arvoa eikä edes vähennä sitä niiltä osin mikä siinä on ajatonta ja onkeen otettavaa ajasta ja paikasta riippumatta. - On hyvin vaikea todistaa, etteikö aurinkoa kiertäisi vihreä posliininen teekannu: yhtä vaike kuin itä, että jotakin on ylipäänsä olemassa. Vaikka arkikokemus ja ns. terve järki pitävät tuollaisia seikkoja itsestään selvänä, ei aukottoman todistuksen laatiminen silti asian paikkansapitävyydestä aina ole suinkaan yksinkertaista.