sa4ru5

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.
En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.
PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.
Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.
Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.
Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.
Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.
Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.
Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:
[email protected]
Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Messenger: [email protected]
Aloituksia
225
Kommenttia
5833
Apua sinisimpukoiden keittämiseen
Apua, ostin sinisimpukoita nauttiakseni niitä illalla ystävien kanssa. Nyt huomasin, että keitto-ohjeeni onkin kateissa7438Onko sinulla tapana esittäytyä?
esimerkiksi uusille naapureille, järjestöissä, seminaareissa tai matkoilla, kun seurustelet pitempään samojen ihmisten k8425Uskallatko olla rehellinen ?
uskallatko olla rehellinen itseäsi ja muita kohtaan? Milloin se ei ole mahdollista?5423- 8413
Kunnioitettiinko sinuakin puhelulla?
Puhelin soi ja vastasin: "Orvokki". Sieltä kuului: ”Hei, täällä on ’Lilja Kukkanen’ (epäselvä mutina):sta. Soitamme ka4407Parhaat nettilehdet ?
Luetko päivälehtiä netissä? Mikä sinusta on paras, jota saa lukea ilmaiseksi? Huomasin sattumalta, että HeSan digilehti2407Remonttireiskoja Helsingissä?
Ystäväni tarvitsisi monenlaista apua omakotitalon ja pihan hoitamisessa. Aitaa pitäisi maalata, nurmikkoa hoitaa. Koti2405Ketjukirjeen dieettiohje
VIHDOIN LöYTYY OHJEET JOILLA PääSTääN KESäKUNTOON... Laita tämä eteenpäin ainakin yhdelle henkilölle tunnin sisällä, ni6405Helsinkiesittely vieraalle
Hei auttakaa, kertokaa mitä esittelisitte pääkaupunginseudun kiertoajelulla ulkomaiselle, noin 3-kymppiselle miehelle,4401Parhaat kanoottivuokraamot?
Voisitteko suositella kanoottivuokraamoita Suomessa järvien tai kohtuullisen rauhallisesti virtailevien jokien varsilla?1401Hyljeretkelle ?
Osaisiko joku kertoa, mistä saisi lisätietoja hyljeretkistä? Missä hylkeitä voisi varmuudella nähdä esim. viikonlopun a2389Helmiä Elävästä arkistosta ?
Ylen elavaarkisto.fi tarjoaa paljon mielenkiintoista, monimuotoista tietoa lähihistorian ajoilta. Oletko sinä löytänyt4373Ehtoollisesta ??
Mieltäni on jäänyt askarruttamaan seuraava kristinuskoon liittyvä lause: "Ehtoollisella juodaan kuvaannollisesti Kristu10367Miten hemmottelet?
Mitä sinä teet kun oikein haluat hemmotella kumppaniasi? Meille kaikille voisi tehdä hyvää saada vinkkejä ja innoitusta5366Onko seniorikansalaisilla yhteistä
omaa etujärjestöä Suomessa? Moni puhuu eläkeläisten etujen ajamisesta, mutta onko niin, että eläkeläisille on vain vapa6362Lasten kymmenen käskyä
Sain sähköpostissa kokoelman pienten ihmisten pohdintoja. Alkuperäisestä lähteestä en tiedä, mutta otan riskin ja tuon s12329Teini-ikäisen kirje isälleen
Tässä tositarina sellaisena kuin se minulle kerrottiin: Miksi teini-ikäisten lasten vanhemmilla on harmaat hiukset? I2321Onko sinun nimesi jo EU-säästövetoomuksessa
Voitaisiin säästää 200 miljoonaa euroa vuodessa... Joko sinä kävit laittamassa nimesi vetoomukseen? Nyt on aika toimia6311Kaikki muut...
Kuulin tänään hauskan (?) jutun: Mies tuli töistä kotiin ja kertoi vaimolleen: "Kertoivat töissä, että se uusi postipoi5309Webbikameroita luonnossa?
Onko teillä tietoa mielenkiintoisista tällä hetkellä toimivista webbikameroista kaikille tutun ponttokamera.com -sivujen1307