Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Aloituksia

225

Kommenttia

5833

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Kiitos sinulle koskettavasta kertomuksestasi. Surullista, etteivät kaikki osaa pitää uskollisuutta ja sitoutumista arvossa omassa parisuhteessaan. Surullista, että jotkut särkyvät näissä kokemuksissa niin pahasti, etteivät enää koskaan voi luottaa toiseen ja tarjota toiselle ihmiselle sitä, minkä joku on kerran tallannut itselleen arvottomana jalkoihinsa. Onneksi edes jotkut toipuvat vähitellen kohdattuaan samanlaisiin arvoihin uskovaan ihmiseen.

    Media antaa meille luultavasti vääristyneen kuvan asioista. Pitkät onnelliset liitot eivät ole yhtä kiinnostavia ja myyviä kuin jutut salarakkaista ja seikkailuista. Kun suhde vakiintuu ja aletaan elää arkea, monetkin lähtevät median antamien esimerkkien mukaan etsimään seikkailua ja piristystä liittoonsa ulkoapäin sen sijaan, että yrittäisivät tehdä parhaansa oman parisuhteensa parantamiseksi. Se on nykyaikana helppoa. Monet ihmiset haluavat saada "kaiken" antamatta itse paljoakaan vastineeksi. Joillekin ihminen muuttuu suorastaan itsetyydytyksen välineeksi. Luulen, että he eivät edes tiedä, millainen voisi parhaimmillaan olla kahden toisiaan rakastavan ja toisiinsa luottavan ihmisen tasa-arvoinen parisuhde. Sinä tiedät. Kerrot sen kokeneesi.

    Toivon sinun ajan mittaan huomaavan, että se voisi olla toisenkin kerran mahdollista. Anna itsellesi tilaisuus elää ja anna toiselle ihmiselle tilaisuus kokea se yhdessä sinun kanssasi. Sinulla on paljon annettavaa. Ehkä seuraavalla kerralla annat suhteen kehittymiselle enemmän aikaa, ehkä luottamuksesi palautuu kun kohtaat ihmisen, joka on sen arvoinen. Jos hän kaikesta huolimatta pettäisi luottamuksesi, osaisit viimeistään toisen pettymyksen jälkeen jatkaa matkaasi ajoissa. Ehkä kolmas ihmisesi olisi vihdoin se oikea. - Jos jokaiselle olisi vain yksi oikea ihminen, ehkä sinä et olekaan häntä vielä kohdannut.

    Elämän opiskelu voi tehdä joskus kipeää. Me voimme kuitenkin jokainen itse päättää, miten käytämme opittuja asioita hyväksi ja miten jatkamme omaa elämäämme. Voimme yrittää välttää saman virheen tekemistä uudelleen. Ehkä opimme arvostamaan hyviä asioita entistä enemmän ja olemme valmiimpia tekemään itse töitä oman onnemme eteen. Toipuminen vaatii oman aikansa, mutta sen jälkeen kannattaisi mielestäni alkaa katsella ympärilleen ilman katkeruutta. Me voimme itse valita ja vaikuttaa omaan elämäämme.

    Toivoisin, että uskaltaisit antaa elämälle ja itsellesi vielä uuden mahdollisuuden - sitten kun olet toipunut.
  2. Ollaan vaan ja nautitaan elämän pienistäkin iloista.

    Iloitaan siitäkin, että voimme olla avuksi heille, jotka voivat huonosti ja etsivät purkauskanavaa pahalle ololleen. Täällä netissä nimettömänä se taitaa olla helpompaa ja vähemmän turmiollista kuin elävässä elämässä.

    Kukaan ei voi miellyttää kaikkia. Jos ihminen on sinut itsensä ja tekojensa kanssa, mitä väliä sillä on jos kateellinen naapuri haluaa arvostella ilkeästi?

    Ellemme tässä iässä uskalla antaa tilaa luovalle leikkivälle lapselle itsessämme, se saattaa kuolla ennen meitä. Ainakin minusta se olisi hirmuisen surullista. ;))