sa4ru5

Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Aloituksia

225

Kommenttia

5833

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. keskustella?

    Kenen kanssa sinä haluaisit oikeasti keskustella?
    Ja kenet tahtoisit tavata ihan muissa merkeissä? - Noista kauniista, julkisista naisista meinaan.;))
  2. mihin hän muita miehiä tarvitsee?
  3. Älä turhaan yritä välttää kiusauksia, kun tulet vanhemmaksi ne alkavat vältellä sinua. - Jokohan se aika on lähestymässä?
  4. ne synnit, jotka haluan.
    Jo kauan yksi elämäni kantavista ajatuksista on ollut, etten halua joutua katumaan tekemättömiä asioita, vaan kadun mieluummin tehtyjä - ja niitäkin vain tarvittaessa.
    Olen näet tullut myös suvaitsevammaksi - ainakin itseäni kohtaan. ;))
  5. Opettele itse... laittamaan ruokasi ja sijaamaan vuoteesi. ;)))
  6. Tapani mukaan jäin kerran lomalle lähtiessäni perjantai-iltana työpaikalle vielä hoitamaan "asiat kuntoon" normaalin työajan jälkeen. Tiesin käynnissä olevista kaupunkisotaharjoituksista. En kuitenkaan tiennyt, että sotaharjoitukset levittäytyivät myös oman työpaikkani ympäristöön. Kun erilaisten aseiden äänet alkoivat yhtäkkiä räiskyä ympärillä ja aseistetut sotilaat väijyivät pihalla, heräsi mielessäni monenlaisia yllättäviä ajatuksia tunteita. Ensimmäinen ajatus oli, voinko ollenkaan poistua työpaikalta. Pian järki muistutti, että sotilaat käyttävät paukkupanoksia, eikä niistä ole minulle mitään vaaraa. Seuraavaksi mieleeni tuli ajatus, että monilla alueilla elää ihmisiä, jotka joutuvat jatkuvasti pelkäämään oman ja läheistensä hengen puolesta, kun sotilaat käyttävät oikeita aseita.

    Kokemus jäi lähtemättömästi mieleeni ja viritti monenlaisia oman arvomaailman tarkasteluun liittyviä ajatuksia.
  7. Jo nuorena otin opikseni kun sain läheltä seurata, mitä mustasukkaisuus voi aiheuttaa parisuhteelle. Päätin, etten koskaan mene naimisiin. Toisin kävi. Osasin onneksi tiedostaa vaarat, jotka mustasukkaisuuden valtaan antautuminen aiheuttaa.

    Alkuun mustasukkainen puolisoni odotti kiukkuisena kotona ja esitti usein ikäviä kysymyksiä kotiin palattuani. Koska tiesin, miten yksityiskohtainen tilinteko voisi johtaa yhä kiristyvään kontrollointiin, en suostunut edes vastaamaan ilkeämielisiin kysymyksiin. Myöhemmin keskustelimme parempina hetkinä mustasukkaisuuteen liittyvistä kysymyksistä ja myös siitä mitä oikeasti oli tapahtunut.

    Jos tunnistin mustasukkaisia tunteita itsessäni, torjuin ne päättäväisesti samoinkuin houkutuksen vakoilla salaa kumppaniani asioiden varmistamiseksi. Päätin luottaa toiseen niin kauan kuin haluan elää yhdessä. Tiesinhän ettei ketään voi pidellä väkisin ja siksi halusin muilla tavoin tehdä parhaani oman parisuhteeni hyväksi. Onneksi meillä oli keskusteleva ihmissuhdeverkosto ja pohdimme myös mustasukkaisuuteen liittyviä asioita.

    Tulimme siihen tulokseen, ettei kenelläkään toisella ihmisellä ole oikeutta yrittää rajoittaa tai kahlita aikuisen kumppaninsa elämää. Parisuhteen pitäisi tuoda elämään monenlaisia lisäarvoja - ei rajoittaa sitä, perheessä kaikkien pitäisi voida varauksetta luottaa toisiinsa, ja kodin pitäisi olla paikka johon jokainen haluaa mielellään palata. Kun kotona asiat ovat hyvin, ruoho ei enää näytäkään vihreämmältä aidan toisella puolella.

    Jo molempien työkuvioihin liittyen meillä kummallakin olisi ollut runsaasti tilaisuuksia erilaisiin seikkailuihin. Koska sain kotona paljon enemmän kuin kukaan vieras olisi voinut tarjota, en tuntenut mitään tarvetta antautua houkutuksille. Samasta syystä oli oikeastaan helppoa luottaa omaan kumppaniin.

    Saimme ihan kantapään kautta opittuna kokea, miten mukavaa on palata kotiin rakastavan kumppanin luo vaikkapa hauskan ravintolaillan jälkeen ja nautiskella elämän tarjoamista riemuista jo valmiiksi esilämmitetyn oman rakkaan kanssa.
  8. Pitkä työsuhde on jäänyt monen ihmisen kohdalla vain unelmaksi. Pisin työsuhteeni on kestänyt 11 vuotta, muut puolestatoista seitsemään vuoteen. Aina on työpaikalla alkanut mennä huonosti ja on ollut pakko hakea uutta työpaikkaa. Jotkut joutuvat tyytymään lyhytaikaisiinkin määräaikaisiin työsuhteisiin.

    Me suuret ikäluokat voimme hyvällä omalla tunnolla todeta, että olemme maksaneet enemmän eläkkeitä, kuin ketkään muut Suomessa. Sitten kun tulisi saamisen aika, saamme rippusia. Eihän se ole mitään uutta, me olemme se itse maksava sukupolvi. Onneksi osaamme tulla vähällä toimeen. Sen opimme viiden vuoden asuntolainoja maksellessamme - onneksi inflaatio hieman auttoi.

    Kuinkahan moni meistä eli nykyisin määriteltävän köyhyysrajan alapuolella ja kuitenkin vastasi itse kaikista perheen menoista ja eli kuitenkin henkisesti rikasta elämää?
  9. Luultavasti loppuunpalamista voi jouduttaa, jos heittäytyy yksinäisyyteen säästämään vähiä voimiaan. - Tarkoitin tervettä ihmistä, jolla on ylimääräistä aikaa, joka ei käy töissä eikä ole perheellinen ja terveesti tuntee ehkä itsensä joskus yksinäiseksi. Tietenkin pitää antaa itselleen lupa levätä itsekseen ja kerätä uusia voimia yms. Ensin pitää huolehtia itsestään, että voisi auttaa muita - jos haluaa.

    Joskus saa yllättävän paljon voimia, jos niitä on tallella sen verran että saa itsensä ensin liikkeelle. Ainakin minä olen kokenut olevani välillä työpäivän jälkeen niin väsynyt, etten ole jaksanut lähteä ulos tai kuntoilemaan. Silloin kun olen kuitenkin saanut lähdetyksi, huomaan jälkikäteen saaneeni siitä suuren positiivisen energialatauksen.

    Samalla tavoin minusta saa hyvää mieltä ja positiivista energiaa, kun voi auttaa toisia ihmisiä tai tehdä jotain "maailman parantamiseksi". Itsekkyydestäkään ei ole haittaa niissä kuvioissa: Voi tehdä sellaista, mikä tuottaa itselle iloa ja tuntuu mukavalta. Sitä tarkoitin sanomalla: antamalla saa itsekin enemmän.

    En tarkoita kirjoituksiani ohjeeksi, olenpahan vaan kertonut omista ajatuksistani omasta näkökulmastani katsottuna.
  10. Niin tykkään minäkin, vaikkei fyysinen koskettelu erityisemmin houkuttaisikaan.

    Ajatuksesi sai minut kuitenkin pohtimaan, miten Hannu Taanilasta uneksisin.

    Ehkä uneksisin yhteisestä viikonlopusta mieluummin jossain luonnon helmassa, ehkä tunturimökillä. Voisin ottaa pari muutakin fiksua ihmistä mukaan retkelle, jotta keskustelut saisivat lisää rönsyjä ja sisältöä. Tietysti piti vielä miettiä, keitä ne kaksi muuta olisivat. Äkkiä ei tule ne kaikkein parhaimmat tunnetut vaihtoehdot mieleen. Ehkä Jörn Donner ja Lenita, jos Lenita lupaisi jättää turhat höpötykset ja kukerrukset väliin.
  11. mutta lisäisin ajatuksen, jota olen joutunut pari kertaa soveltamaan omassa elämässäni.

    Ellei kyse ole elämänkumppanista tai omista lapsista, hylkäisin sellaisen ihmisen totaalisesti omasta elämästäni. Pyytäisin ettei hän enää ottaisi minuun minkäänlaista yhteyttä. Jos hän soittaisi puhelimella, toistaisin pyyntöni enkä suostuisi keskustelemaan yhtään enempää. Postin repisin avaamattomana roskiin, oven takaa en päästäisi häntä sisälle vaikka oven avaisinkin. Jos olisi pakko kohdata jossain julkisesti, tervehtisin kohteliaasti ja voisin keskustellakin samalla tavoin kuin täysin vieraan ihmisen kanssa. Yhteisille tuttaville sanoisin tarvittaessa, etten halua keskustella ko. ihmiseen liittyvistä asioista.

    Jos hän vielä kaikesta huolimatta yrittäisi vainota minua, yrittäisin keksiä jonkin tehokkaan uhkauksen. Sanoisin toteuttavani uhkauksen, ellei hän pyynnöistäni huolimatta suostuisi jättämään minua rauhaan.

    Kenenkään ei pitäisi suostua uhriksi tai hyväksi käytettäväksi. Apua pitäisi hakea jo hyvissä ajoin, ennen kuin omat voimat loppuvat ja uhrin rooli alkaa tuntua "ansaitulta".
  12. ei välttämättä ole hyvä ohje masennuksesta ja yksinäisyydestä kärsivälle. Hän tarvitsee luultavasti aktiivisempaa ja henkilökohtaisempaa apua. Ei ehkä välttämättä ammattiauttajaa, vaan ystävällisen läheisen joka antaisi hetken omaa aikaansa. Yrittäisi nykäistä mukaansa liikkeelle, ottaisi ainakin yhteyttä ja antaisi toiselle tunteen, että hän on edelleenkin tärkeä, rakastettu ja tarpeellinen, että huomisessakin on jotain odottamisen arvoista.

    Nykyinen markkanatalous vaatii aktiivisesti työssäkäyviltä aikaa, ja joskus läheisimmätkin unohtuvat siinä kiiressä - elleivät he enää itse jaksa olla aktiivisia. Suurin hätä voi olla hiljaisinta. Toivottavasti sellainen ei jäisi keneltäkään meistä huomaamatta.
  13. On tosi pirullista ja turhauttavaa, että viisikymppiset ovat menettäneet työmarkkina-arvonsa. Samaan aikaan puhutaan siitä, että ihmisten pitäisi tehdä töitä entistä pitempään. Miten teet ja kartutat "suuria eläketuloja", jos jo nelikymppisen työttömän on vaikea löytää uutta työpaikkaa. Ei ole ihme, että ihmiset masentuvat ja turhautuvat.

    Sinä mietit vapaaehtoistyötä vaihtoehtona yksinäisyydelle ja sanoit: "Olen tottunut olemiseeni ja mihinkään vapaaehtoistöihin minua ei saa (niissäkin ovat väärät edunsaajat = toimitsijat itse ja sieltä pomosuunnasta). Pitää vaan osata repiä tylsästäkin olemisesta, yksinäisyydestä irti se mitä pystyy ja onhan niitä vieläkin kehnompia vaihtoehtoja."

    Tottakai asia voidaan nähdä niin, että ainakin suurten vapaaehtoisjärjestöjen varoista osa kuluu järjestön pyörittämiseen ja vakituisen henkilökunnan palkkojen maksuun. Miksi se on niin kamalaa?

    Ainakin jos potisin yksinäisyyttä, lähtisin mielelläni mukaan jonkin vapaaehtoisjärjestön toimintaan. Useimmiten niissä tapaa todella mukavia ihmisiä. Tosin taidan olla hieman jäävi asiassa, koska olen ehtinyt olla mukana monenlaisissa hankkeissa. Eihän kaiken vapaaehtoistyön edes tarvitse tapahtua virallisten järjestöjen puitteissa. - Siitä asiasta taidankin tehdä oman aloituksen.

    Luitko muuten Uniceffin varaston 94-vuotiaasta esimiehestä, joka tekee vielä säännöllisesti viitenä päivänä viikossa töitä?

    Usein ihmiset huomaavat, että antaessaan saavat myös itselleen enemmän.;)
  14. Minusta on kamalaa, miten monella tavoin väkivaltaa puolustellaan.

    Selkäänsä saaneet ovat usein sitä mieltä, että väkivalta on ainoa oikea tapa kasvattaa lasta tai puolustaa oikeuksiaan. Kun nyrkitkään eivät enää riitä tartutaanko muihin aseisiin?
  15. En lyö ketään. Yhden ainoan kerran olen kiivastuneena antanut korvapuustin murrosikäiselle lapselleni, kun en saanut hänta muuten hiljennettyä. Kauhistuin itsekin ja pyysin heti anteeksi. Muut keinot olivat tehokkaampia ja johtivat parempiin tuloksiin.

    Olen edelleen samaa mieltä kuin toukokuussa kirjoittamassani vastauksessa ruumiillisen kurituksen tarvetta perustelevalle äidille kasvatus-palstalla. (Tulin kaivaneeksi tekstin äskettäin esille, kun joku oli lähettänyt lokerooni siihen liittyvän positiivisen kommentin.) Jos asia kiinnostaa, olkaa hyvä:


    Rajoja voi asettaa monella tavoin: jos lasta lyödään, hän oppii lyömään!

    Minusta on käsittämätöntä, ettei aikuinen pärjää lapsensa kanssa ilman ruumiillista kuritusta.
    Voihan lapsen vaikka ottaa tiukasti syliin, katsoa silmiin ja puhua tiukan jämäkällä äänellä.
    Tai asettua kyykkyyn lapsen kanssa silmätysten, pitää kiinni lapsesta ja puhua hänelle vakavasti, kertoa mikä on kiellettyä ja miksi se on kiellettyä.

    Suuren aikuisen suuttumus on varsin pysähdyttävä ja hieman pelottavakin lapsen mielestä.

    Ei pidä tuomita lasta, vaan hänen käyttäytymisensä. Ei lapsen tarvitse olla jästipää, vaikka hänelle pitää selvittää asioita useampaan kertaan kuin rauhallisemmalle sisarelleen. Lapsi tarvitsee myös kannustamista, kiittämistä ja positiivista huomiota silloin kun hän toimii vanhempien mielestä hyvin. - Ettei käy niin että lapsen täytyy tehdä jotain kiellettyä saadakseen herätettyä vanhempiensa huomion.

    Sopimattomilla tai suorastaan hengenvaarallisilla teoilla pitäisi olla luonnollisia seuraamuksia, jotka lapsikin voi ymmärtää ja hyväksyä. Lapsi voidaan pysähdyttää vaikka istumaan tietyssä paikassa tai olemaan hetki tietyssä virikeköyhässä tilassa pohtimassa tekoaan. Tai lapsen pitää kulkea käsi-kädessä vanhempansa kanssa, koska hänen ei voi antaa kulkea vapaasti jalkakäytävällä, tms.

    Lyhyellä aikavälillä tietysti asioiden selittäminen vie enemmän aikaa kuin vaikka tukistaminen. Pitemmän päälle lapsi oppii noudattamaan yhdessä sovittuja rajoja. Vanhempien asia on tietysti muistuttaa niistä, kun pieni ihminen ei aina jaksa muistaa kaikkea.

    Ruumiillinen kuritus kasvattaa uhmaa ja vihamielisyyttä. Vanhempien pitäisi muistaa omia lapsuuden kokemuksiaan ja rankaisemisen herättämiä tunteita ja ajatuksia, niin luultavasti olisi helpompaa yrittää löytää uusia keinoja. Olisi hyvä pysähtyä miettimään, purkaako vanhempi rankaistessaan lapseen omaa turhautumistaan ja kiukkuaan vai onko hän sitä mieltä, että rankaiseminen on harkittua kasvatusta. Kiellot, joita ei pystytä valvomaan, herättävät usein kiinnostuksen juuri niihin kiellettyihin asioihin. Joskus lapsi voi kokea saavansa tyydytystä tehdessään juuri niitä kiellettyjä asioita salaa. Olla vahingoniloinen, kun onnistuu huijaamaan tyhmiä ja ymmärtämättömiä vanhempiaan.

    Jos kasvatus pohjautuu palkitsemiseen ja rankaisemiseen, mistä ne palkkiot ja rankaisukeinot löytyvät murrosikäisille ja vanhemmille lapsille?

    Minusta olisi hyvä harjoitella pienen lapsen kanssa toisenlaisia malleja, etteivät vanhemmat joutuisi neuvottomina alakynteen, kun lapsista kasvaa heitä isompia ja voimakkaampia.

    Iloitsen aina nähdessäni vanhempien hallitsevan rauhallisella puheella kiukutteleviakin lapsiansa. Niitä lapsia on varmaan kuunneltu ja myös he ovat oppineet kuuntelemaan, vaikkei ihan joka hetki siltä tuntuisikaan. Aikuiselle on varsin kasvattavaa yrittää hallita omia tunteitaan ja opetella toimimaan malttiaan menettämättä lasten kanssa. - Niinhän se on, että lapset kasvattavat vanhempiaan. ;))

    Televisiosta tuli muuten äskettäin mielenkiintoinen englantilainen "super-nanny" ohjelma, joka käsitteli lapsiperheiden käyttäytymisongelmia. Supernanny opetti vanhempia kädestä pitäen uusien toimintamallien löytämisessä, jotta kaikki perheenjäsenet voisivat paremmin. Toivoisin kaikkien vanhempien ja isovanhempien näkevän sen tai vaikka useampiakin osia, jos kyseessä oli sarja. Valitettavasti en muista ohjelman nimeä enkä kanavaa.

    Lapset ovat niin kovin lyhyen ajan pieniä, toivottavasti siitä ajasta jää mahdollisimman paljon hyviä muistoja niin lapsille kuin vanhemmillekin.
  16. Jossain päin maailmaa ihmiset kuulemma haluavat kännykän mukaan arkkuunsa.

    Meillä ei kai vielä ole menty ihan niin pitkälle, vaikka monet suomalaiset potevatkin kännykkäriippuvuutta.- Meinasin kirjoittaa kärsivät, mutta eiväthän ihmiset yleensä itse tunnista omaa riippuvuuttaan, josta läheiset kärsivät heitä enemmän.
  17. ja monenlaisia päättäjiä pääsee mukaan valitsemaan, millaista tuskaa julkisesti tarjoillaan ja mitä yritetään salata.
  18. ja jatka kirjoittamista. Siinä se kymmensormijärjestelmäkin hioutuu melkein itsestään. Olen pikkutytöstä lähtien käyttänyt enemmän ja vähemmän kirjoituskonetta ja (valitettavasti) luonut oman kymmensormijärjestelmäni. Alkuun pääsee paremmin ja helpommin, kun hankkii tiedon siitä, mitä kirjasimia on tarkoitus milläkin sormella käyttää. Joku on miettinyt senkin valmiiksi.

    Oma sokkokirjoitukseni alkoi sujua vasta sen jälkeen, kun jouduin kirjoittamaan ensimmäistä päättötyötäni. Kun kylliksi harjoittelee, teksti alkaa ilmestyä näyttöruutuun ihan kuin itsekseen, ajatusten tahdissa. Ei yhtään hassumpi juttu, jos joutuu paljon kirjoittelemaan. Nykyisin tuntuu siltä, että ajatuksetkin jäsentyvät paremmin päätteen ääressä kirjoittamalla. - Käsin kirjoittaminen onkin sitten taas kokonaan toinen juttu.
  19. mukaani, ellei läheisten hyviä saatesanoja ja kaipauksen rippusia lasketa mukaan.
  20. Kahden ensimmäisen virkkeen vaatimukset voi usein korvata kyllin hyvällä asemalla yhteiskunnassa. Ja muutaman vuoden avioliiton jälkeen vastapalveluksistakin voidaan alkaa tinkiä. ;))
    21. 250 / 292
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt