yucca42

yucca42 profiilikuva
Joulu 2024
Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Liittynyt 21v sitten
11 aloitusta · 2810 kommenttia
Uusimmat aloituksetSuosituimmat aloituksetUusimmat kommentit
Missä olet tuollaista kökkökieltä kohdannut? Keskuksen nimi on ”Hossan luontokeskus”. Nimeen ei kuulu mitään sellaista osaa kuin ”Suomessa”, mutta samassa lauseessa voi toki esiintyä sellainen määrite.

Ranskaksi nimi olisi lähinnä ”Hossa centre de nature” tai ”Centre de nature de Hossa”.
Jana { (x, y) ∈ ℝ² | x = 0 ∧ −1 < y < 0 } todellakin kuuluu joukkoon A. Tämä ei vaikuta lopputulokseen eli A:n sisäpisteiden joukkoon, mutta pätevään päättelyyn (oikeaan vastaukseen) tarvitaan – jos muuten sovelletaan ehdotettua logiikkaa – tämän janan mainitseminen ja sen osoittaminen, että sen pisteet eivät ole sisäpisteitä.

WolframAlphakin toteaa, että joukon A ehto on ekvivalentti ehdon
(x = 0 ∧ −1 < y < 1) ∨ (x > 0 ∧ 0 ≤ y < 1)
kanssa (ehto kirjoitettu tässä loogisena lausekkeena, WolframAlpha ilmaisee asian ”ratkaisuina”, solutions).

http://www.wolframalpha.com/input/?i=+xy+≥+0,+x+≥+0,+|+y+|+<+1+
Kuukauden nimen käyttö vastaa kielen vanhaa käytäntöä.

Lukusanan käyttö lukemisessa johtuu kirjoitustavasta, joka puolestaan johtuu lyhyyden tarpeesta. Käytännössä lukusanan käyttö on sikäli sopivampaa, että jos kuulija kirjoittaa päivämäärän muistiin, hän mitä todennäköisimmin kirjoittaa sen numeroin eikä tällöin joudu miettimään, monesko kuukausi huhtikuu on.

Itse olen usein syntymäaikaa kysyttäessä sanonut "yhdeksäs helmikuuta", mutta tämä on aiheuttanut lievää hämmennystä: "siis yhdeksäs toista?" Joskus tähän on liittynyt oivallus siitä, miksi käytin kuukaudennimiä: "yhdeksäs toista" on liian usein herättänyt kysymyksen "siis yhdeksästoista mitä kuuta?".
Arvo ei toki ole tasan 0,99825, joka on vain tarkempi likiarvo. Likiarvo 0,9983 on virheellinen; se on ehkä saatu pyöristämällä 0,99825 ylöspäin pyöristyksen säännön mukaan. Jos näin on, niin on tehty virhe, koska pyöristämisessä pitää lähtökohtana olla riittävän tarkka arvo.
Ilmauksen "can never be underestimated" todellinen merkitys on 'ei voida liiaksi korostaa'. Tämä on tietysti aivan epäloogista, kuten toteat, mutta kieli on.

Aiheesta on hyvä lyhyehkö analyysi sivulla
http://languagelog.ldc.upenn.edu/nll/?p=1292

Ilmaus siis tarkoittaa todellisuudessa samaa kuin "can never be overestimated", vaikka muodollisesti tulkittuina ilmausten merkitykset ovat aivan vastakkaiset.

Toisaalta ilmausta "can never be overestimated" ei ehkä sitäkään kannata kovasti viljellä. Se on melko kulunut fraasi, se on leimallisesti kirjakielinen (sanoisiko joku niin vapaassa, luontevassa puheessa?) ja se on käsitteellisesti raskas ja siten hidastaa sisällön hahmottamista. Se on itse asiassa myös epälooginen. Tuskin koskaan todella tarkoitetaan, että yliarviointi olisi mahdotonta. Jos A:n vaikutusta B:hen olisi kirjaimellisesti mahdotonta yliarvioida, niin A:n vaikutus B:hen ei voisi olla suurempi eli A selittää täysin B:n eli B:hen ei ole vaikuttanut eikä vaikuta mikään muu kuin A.

Otetaanpa esimerkki vastaavasta suomenkielisestä fraasista mielivaltaisesti valitussa käyttöyhteydessä: "Ensivaikutelman merkitystä työhaastattelutilanteessa ei voida liiaksi korostaa." Oikeastihan tässä ei tarkoiteta, mitä sanotaan. Jos ensivaikutelman merkitystä ei voisi liiaksi korostaa, niin millään ensivaikutelman antamisen jälkeisellä ei olisi mitään merkitystä.
Periaatteessahan ilmaus ”100” tulkitaan, ellei muuta tarkkuutta ilmoiteta, että todellisen luvun ajatellaan olevan välillä (50, 150). Jos halutaan ilmaista, että ääniosuuden ajatellaan olevan sellainen, että se on täysiksi prosenttiyksiköiksi pyöristettynä 100, eli välillä (99,5, 100,5), voitaisiin periaatteessa kirjoittaa ”ääniosuus oli 1,00 × 10² %”. Toisaalta voitaisiin sujuvammin kirjoittaa ”ääniosuus oli 1,00”.

Ilmaus ”100,0 %” tarkoittaisi sitä, että todellisen luvun ajatellaan olevan välillä (99,95, 100,05).

Yksinkertaisuuden vuoksi olen käyttänyt tässä avoimia välejä. Välin päätepisteen mukaan ottaminen riippuu sovellettavasta pyöristysperiaatteesta ja on tässä yhteydessä jokseenkin mielenkiinnotonta.

Käytännössä olisi turhan hankalaa käyttää täsmällisiä ilmauksia tällaisissa yhteyksissä. Olisi jopa koomista ilmoittaa esimerkiksi puolueiden ääniosuuksia tyyliin 12 %, 23 % ja 5,0 × 10 %, koska käytettäessä ilmausta 50 % tällaisessa yhteydessä jokainen ymmärtää, että kyse on samanlaisesta ”prosenttiyksikön tarkkuudesta” kuin muissakin luvuissa.
Suomalaiset sanat löytyvät kirjasta ”Suuri toivelaulukirja 15”, joka löytyy lähimmästä yleisestä kirjastosta, tai jos ei löydy, niin sen kautta saanee tilaamalla jostain muusta kirjastosta.
Omniglot-sivulla kerrotaan kyllä ääntämyskin: [g].

Translitterointi on useimmissa järjestelmissä g. Vain ISO 9 käyttää gravis-g:tä (g̀), syynä se, että on tehty sellaiseksi, että kukin kyrillinen kirjain translitteroidaan yhdellä latinalaisella kirjaimella, ja g on jo muussa käytössä.
Ensinnäkään ”poikkitieteellinen” ei ole termi. Termi on sana tai muu ilmaus, jolla on erikoistunut ja rajattu merkitys ja jokseenkin täsmällinen määritelmä niin, että kaksi tutkijaa tai muuta asiantuntijaa on olennaisesti samaa mieltä termin sisällöstä, vaikka he olisivat eri mieltä kaikesta muusta.

Toiseksi ”poikkitieteellinen” on vakiintunut enintään huolimattomaan ja koomisen mahtipontiseen kielenkäyttöön.

”Uusi kieliopas” suosittaa tilalle sanoja ”tieteidenvälinen” ja ”monitieteinen”. Jälkimmäinen vastaa paremmin sitä, mitä sanalla ”tvärfacklig” on ainakin alkujaan tarkoitettu. Mutta ruotsin sana viittaa laajemmin eri aloihin (fack), etenkin ammattialoihin, ei vain tieteisiin, joten nimimerkin hieronymus5252 mainitsema ”monialainen” lienee paras vastine.
1. Yleinen käytäntö on ilmoittaa 95 %:n virhemarginaali. KVG virhemarginaali. Asian mainitseminen tuskin auttaisi mitään, sillä ne, jotka ymmärtävät, mikä virhemarginaali on, tuntenevat asian, ja muut (siis suuri enemmistö) eivät tulisi tarkennuksesta hullua hurskaammaksi.

Todellisempi ongelma on, että revitään isoja uutisia muutoksista, jotka jäävät reippaasti virhemarginaalia pienemmäksi. Koomista on, että virhemarginaalit kuitenkin mainitaan. Näin tehdään, koska suurin osa ihmisistä ei ymmärrä otantatutkimuksia eikä virhemarginaalia.

2. ”Virhemarginaali” on itsessään epämuodollinen käsite ja saa merkityksensä siitä, miten sitä käytetään. Siksi on turhaa valittaa siitä, että puhutaan kyselyn virhemarginaalista.

Todellinen kielivirhe muuten on otsikossa käyttämäsi ”YLE:ssä”. Yleisradio Oy:n käyttönimi on ”Yle”. Vaikka se jostain syystä kirjoitettaisiin versaalilla, taivutukseen ei kuulu kaksoispistettä, koska kyseessä on lyhennesana, ei kirjaimittain luettava sana (sanotaan ”yle”, ei ”yy äl ee”).
Ukrainassa ei ole äng-äännettä [ŋ] lainkaan; ks. esim.
http://www.omniglot.com/writing/ukrainian.htm

Äng-äänteen merkitseminen on suomen kielessä johdonmukaista, paitsi eräissä uudehkojen lainasanojen tyypeissä. Äng-äänne merkitään k:n ja g:n edellä n:llä, muiden konsonanttien edellä ja sanan lopussa ng:llä ja kaksoiskonsonanttina aina ng:llä. Tämä ei ole yhtä yksinkertaista kuin muiden äänteiden merkitseminen, mutta johdonmukaista se on.

Epäjohdonmukaisuutta on vain siinä, että a) joissakin lainasanoissa (esimerkiksi ”signaali”) äng-äänne merkitään n:n edellä g:llä, ja näissä tapauksissa ääntämys usein vaihtelee g:n ja äng-äänteen välillä ja b) joissakin lainasanoissa (esimerkiksi ”pangermanismi”) vokaalien välinen ng ei tarkoita kaksois-äng-äännettä, vaan yhdistelmää [ŋg].
Japanilaisissa nimissä on suomessa horjuvuutta; esimerkiksi myös asua "Yokohama" esiintyy, ja toisaalta aiemmin "Hirošima” oli melko tavallinen. Taustalla on, että aiemmin meillä käytettiin Hepburnin siirtokirjoitusjärjestelmän osittaista suomalaistusta, mutta tästä on yhä laajemmin luovuttu. Muutamat nimet – kuten ”Jokohama” – saatetaan kuitenkin käsittää sovinnaisnimiksi.

Lisää kirjavuutta aiheuttaa se, että japanista lainatut yleisnimet voidaan käsittää joko sitaattilainoiksi (geisha, shogun) tai varsinaisiksi lainasanoiksi (geiša, šoguni). Mielikuvatkin vaikuttavat asiaan; esimerkiksi ”sushi” kirjoitetaan näin, vaikka sana on jo aika kotiutunut suomeen.

Vähän tarkemmin ks.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/6.5.html#japani
Rinnastus kyrillikkaan ontuu, koska venäjän siirtokirjoituksesta suomen kielessä on kansallinen standardi, intialaisten siirtokirjoituksesta ei.
Tämän ei ole yhtä oikeaa vastausta: kielen normistossa on aukko.

Yleissääntö on, että erisnimi kirjoitetaan alkuperäkielen mukaan. Osa tutuista nimistä on eri tavoin mukautunut suomen kieleen (esimerkiksi Intia, Ateena, Daavid), mutta valtaosaa nimiä sellainen ei koske.

Usein on kuitenkin epäselvää, mikä on tulkittava alkuperäkieleksi – tässä tapauksessa kai lähinnä sanskrit. Koska sitä ei kirjoiteta latinalaisin kirjaimin, käytetään jotain siirtokirjoitusta; olisi liian hämmentävää, jos kirjoittaisimme शिवsta. Ei ole standardia eikä muuta virallista normia siitä, miten sanskritia siirtokirjoitetaan suomenkielisessä tekstissä.

Tieteessä sanskritia siirtokirjoitetaan yleensä IAST-järjestelmän mukaan, ja siinä asu olisi Śiva (alussa siis S, jossa on akuutti). Suomen kielessä on kuitenkin laajasti ja pitkään käytetty järjestelmää, jossa ś:n sijasta käytetään hattuässää š. Käytännössä syynä on yleensä se, että lähtökohtana pidetään englannin tavanomaista käytäntöä, jossa käytetään sh-yhdistelmää, ja kaavamaisesti korvataan sh suomen kielen mukaiseksi ajatellulla š:llä.

Asua ”Šiva” voi täten perustella perinteellä, mutta varsinaisista sovinnaisnimistä ei ole kyse, vaan intialaisten nimien kirjoittamisen yleisestä periaatteesta. Loogisempi perustelu olisikin, että suomessa käytetään tietynlaista sanskritin siirtokirjoitusta, vaikka käytettyä järjestelmää ei ole virallisesti määritelty. Asua ”Shiva” voisi vastaavasti perustella sillä, että käytetään kansainvälistä siirtokirjoitustapaa, nimittäin samaa kuin englannissa. Ja ”Śiva” olisi siis loogisin, mutta varmaankin lukijoille oudoin.

Sanskritissa ei tässä sanassa ole varsinaista suhuässää, vaan [ɕ], alveolaaris-palataalinen frikatiivi. Englanninpuhuja mieltää sen kuitenkin lähinnä oman kielensä sh-äänteen [ʃ] vastineeksi. Jos suomalainen kuulisi sen ilman, että hänelle on sanottu, että sanassa on suhuässä, hän luultavasti kuulisi sen epämääräisesti jonkinlaisena s-äänteenä.
Missä sanotaan, että g on vierasperäinen kirjain?

Kaikki kirjaimet ovat vierasperäisiä: suomen kielen kirjaimet on otettu ruotsin kielestä, paitsi š ja ž tšekin kielestä.

Eroa on kuitenkin siinä, että joitakin kirjaimia käytetään vain uudehkoissa vierasperäisissä sanoissa. Ja kuten toteat, g on sellainen, paitsi että se esiintyy yhdistelmässä ”ng” (joka tarkoittaa vokaalien välissä kaksois-äng-äännettä, muuten yksinkertaista äng-äännettä).
Näin on. Artikkeli arvioidaan sen sisällön, ei kirjoittajan muodollisen pätevyyden mukaan. En voi vannoa, ettei tähän olisi poikkeuksia, ja huuhaalta näyttävä lentää ehkä herkemmin roskiin, jos kirjoittaja on vailla mitään muodollista koulutusta, mutta uskoisin silti, että useimmissa tieteellisissä julkaisuissa katsotaan käsikirjoituksen sisältöä.

Tosin jos joku uskoo löytäneensä olennaisesti aiempia tehokkaamman algoritmin tekijöihin jakamiseksi, se kannattaisi patentoida suuressa maailmassa eikä suinkaan julkaista. Siis jos ajattelee omaa ja jälkeentulevaisten etua. Periaatteessa algoritmia ei voi patentoida, käytännössä voi, kun kehittää teollisen keksinnön sen ympärille. Tekijöihin jaon tehokkuus on kova asia salauksen alalla.

Eri asia on, että suurin osa ihmisten tekemistä tämäntapaisista ”keksinnöistä” sisältää vähintään yhden seikan, jonka takia se ei oikeasti toimi.
Kieliasun tarkistus on hyvin laaja ja monitasoinen asia. Se ei ole ”aivan eri asia” kuin oikeinkirjoituksen tarkistus, vaan sen yläkäsite.

Mitähän tarkoitit nalkuttamisella passiivinkäytöstä? Ainakaan Word 2007 ei näytä valittavan niin sanotusta passiivista, paitsi niin sanotusta kaksoispassiivista kuten ”ollaan tehty”. Senkin valituksen saa pois asetuksia muuttamalla.

Niin sanotusta passiivista olisi kyllä aiheellista nalkuttaa, mutta se on eri juttu. Monet tekstit paranisivat paljon, jos kirjoittaja miettisi jokaisen ”passiivimuodon” kohdalla, eikö olisi mahdollista ja aiheellista kertoa, kuka tai mikä tekee jotain.
Kepitys toimii jo. Laillisuus riippuu toteutustavasta. Esimerkiksi kun avustaja saa toimitussihteerin kohtuulliseksi arvioiman, kokonaisharkintaan perustuvan palkkion, ei tarvita muuta kuin että toimitussihteeri ohimennen mainitsee sopivasti kriteereistään. Ja negatiivinen porkkana (et saa palkankorotusta tai bonusta) toimii hyvänä keppinä.

Olen joskus kehitellyt ajatusta kieliasun vaikutuksen A/B-testauksesta. Sillä saataisiin määrällistä tietoa siitä, mitä hyvä kieliasu (ehkä) tuottaa pluspuolelle. Siis esimerkiksi verkkokaupan keskeisestä sivusta kaksi erilaista versiota, joissa on sama sisältö mutta erilainen kieliasu, ja sitten seurataan, kumman sivun kautta ostetaan enemmän. Tämä olisi kyllä työlästä toteuttaa (mutta tällaista kyllä tehdään muiden asioiden, kuten kuvituksen, vaikutuksen mittaamiseksi).
Microsoft Office Wordissa. Sen maksuttomiin kilpailijoihin taas saa Voikon. Kumpikin ilmoittaa sanan "eivätkään" virheelliseksi.

Ongelma on siinä, että toimittajat kirjoittavat tekstiä muilla välineillä kuin tekstinkäsittelyohjelmilla, esimerkiksi suoraan taitto-ohjelmaan tai sitten jollain editorilla tiedostoon tekstin, joka heitetään sellaisenaan taitto-ohjelmaan. Taitto-ohjelmissa ei yleensä ole kieliasun tarkoistusta.

On myös mahdollista, että toimittajat käyttävät Wordiä mutta eivät suostu pitämään kieliasun tarkistusta käytössä. Tähän aikanaan auttaa, kun julkaisijat huomaavat ottaa käyttöön kepin: kymppi ja moka. Eli jokaisesta selvästä virheestä, joka olisi voitu havaita tarkistusohjelmalla, toimittajan tai avustajan palkka tai palkkio putoaa kymmenellä eurolla.
Niinpä. Virhe on kyllä näköjään jo korjattu.

Oikolukijoista ei niinkään ole kyse, pikemminkin tarkistustyöstä: jonkun muun kuin toimittajan itsensä (esimerkiksi kollegan tai pomon tai erikseen palkatun tarkastajan) pitäisi lukea juttu kunnolla läpi ennen julkaisua. Mutta siihen ei tietenkään ole varaa useimmissa lehdissä.

Käytännössä nettitekstien kielentarkistusta on joukkoistettu: jos joku valittaa, niin sitten korjataan, jos viitsitään. Fiksuimmat firmat saattavat jossain vaiheessa keksiä, että voi tarjota nopeimmille korjaajille jonkin palkkion, joka ei firmalle paljoa maksa mutta innostaa ihmisiä tekemään toimittajien työtä. (Esimerkiksi alennuskuponkeja tai julkisia kunniamainintoja.)

Itse en viitsisi huomautella moisesta, kun kaikesta näkee, että koko uutinen on hätäisesti kirjoitettu. Kirjoitusvirheitä, häiritsevää tautofoniaa, kehno otsikko – toimittajalla ei ole ollut aikaa kirjoittaa lyhyttä otsikkoa, joten lukijat joutuvat tyytymään pitkään. Hassu lipsahdus kuten ”eivätkään” oikeastaan sopii tyyliin ja antaa selvän signaalin huolimattomuudesta.
14 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt