yucca42

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. Mistä olet päätellyt, että ”George” olisi Kreikassa melko yleinen? Sanoisinpa, että se on harvinainen ja varmaankin lähes aina vain ulkomaalaisperäisillä ihmisillä esiintyvä.

    Jos tarkoitat George-nimeä _muistuttavaa_ nimeä, niin niitä toki on, yleisiäkin. Lähimmäs tulee Γεώργιος, joka translitteroidaan nykyisen suomalaisen standardin (SFS 5807:2008) mukaan Jeórjios, joka kuvaa ääntämystä aika hyvin (tarkempi kuvaus olisi ehkä IPA-merkintä [ɟɛˈo̞ːrɟio̞s], jonka http://en.wiktionary.org/wiki/Γεώργιος esittää, mutta suhtaudun siihen vähän epäluuloisesti).

    ”George Papandreou” on oikeasti Γεώργιος Παπανδρέου, translitteroituna Jeórjios Papandréu. Etunimien englanninkielistäminen on kumma ilmiö (miltä tuntuisi jos kansainvälinen lehdistö kirjoittaisi Tarya Halosesta ja George Kataisesta?), eikä siihen tarvitse suomalaisten mennä mukaan.
  2. Asia on aika kiemurainen, ja kirjoitusasu riippuu myös kontekstista – ja oikeaoppisuus siitä, kenen oppeja seurataan.

    Jos kyseessä on venäläinen, Venäjällä asuva nainen, jonka sukunimi kirjoitetaan kyrillisin kirjaimin Пугачёва tai Пугачева (pisteitä ei yleensä käytetä е:n päällä kuin erikoistilanteissa), niin suomalaisen standardin mukaan se translitteroidaan Pugatšova – ainakin jos standardia tulkitaan kielitoimiston ohjeen mukaisesti. Toisaalta jos nimi on kirjoitettava viralliseen asiakirjaan Suomessa, lienee syytä noudattaa henkilön passissa olevaa translitteraatiota, joka on Pugacheva. Jos nimi olisi jotain hankalampaa, pitäisi tietää, milloin passi on myönnetty tai katsoa passista, sillä viimeksi vuonna 2010 Venäjä muutti sääntöjä (esimerkiksi nimi Jeltsina kirjoitettiin aiemmin Yeltsina, nyt Eltcina).

    Jos taas Venäjältä Suomeen muuttanut nainen menee Suomessa naimisiin venäläisen herra Pugatšovin kansa, niin käsittääkseni hänestäkin tulee Pugatšov (ilman loppu-a:ta) Suomen nimilain mukaisesti. Tosin tietysti virallinen kirjoitusasu olisi sen mukainen, miten herra Pugatšovin nimi on tallennettu Suomen väestörekisteriin. Siellä ei voi suoraan olla š-kirjainta, koska käytetty tekniikka ei sitä salli, mutta käsittääkseni nimi voisi kuitenkin virallisesti olla Pugatšov, se vain pitäisi esittää rekisterissä kommentin avulla.

    Jos taas rouva Pugatšova on muuttanut Suomeen, niin hän säilyttää tämän nimensä, mutta eri asia on, missä kirjoitusasussa se tallennetaan väestörekisteriin. Luultavasti asussa Pugacheva.

    Nimien Pugatšov ja Pugatšova ääntämys venäjässä on kyllä isompi kuin kirjoitusasusta voisi päätellä, suunnilleen [pugatšóf] ja [pugatšóova], mutta translitteraatiot perustuvat kirjoitusasuun, eivät äänneasuun. Käsittääkseni edes saksassa ei enää kirjoiteta venäläisen nimen loppuun -ff vaan translitteroidaan esimerkiksi Pugatschow ja Pugatschowa.
  3. Miten niin ”et löytänyt sopivampaakaan V-merkkiä”? Kuten keskustelussa jo pari vuotta sitten mainittiin, vanha suomalainen väärin-merkki ei ollut v-merkki eli v-kirjain eikä myöskään V-merkki eli V-merkki.

    Neliöjuuren merkki taas ei ole v-, V- eikä väärinmerkki, joten oli virheellistä sanoa, ettet löytänyt ”sopivampaakaan V-merkkiä”, ikään kuin käyttämäsi merkki olisi V-merkki vaikkakaan ei sopivin. Olisit vain kysynyt, miten kirjoitetaan väärin-merkki, niin olisit saanut vastauksen ilman huomautteluja:

    Vanha suomalainen väärin-merkki, jota nykyisin käytetään niin Suomessa kuin muuallakin valinnan merkkinä, on ✓ (U+2713, CHECK MARK). Sen kirjoittamiseen on kyllä varsin harvoin tarvetta, vaikka merkki tietysti nähdään usein ja se saadaan aikaan tekemällä tietyllä tavalla valinta verkkolomakkeessa.
  4. ”Kirjassa lukee, että” on eri asia – se on kansankielinen vanha ilmaisutapa, jota on käytetty muutamissa tilanteissa, mutta ei todellakaan sellaisessa kuin ”kirjassa lukee virheitä”. Suomeksi sanotaan, että kirjassa on virheitä tai että kirjasta voi lukea virheitä.
  5. Taidat olla vähän trollaamassa, ironisoimassa tai muuten vain kieli poskessa liikkeellä. Onhan omassa viestissäsi karkea svetisismi-anglismi heti kolmannessa sanassa: suomalainen ei lue tekstissä vaan tekstistä.

    Ja keskellä kesää toki useimmiten on loistavat kelit – olipa sää sitten kaunis ja aurinkoinen tai jotain muuta. Et taida itse tietää, mitä ”keli” tarkoittaa vanhassa suomessa, tai sitten olet olevinasi tietämätön. Lisäksi valitus on turhaa, koska keli-sana on jo menetetty: et voi käyttää sitä tietämättä, luuleeko lukija tai kuulija sinun tarkoittavan säätä vai teiden ja maaston kulkukelpoisuutta. Enpä olisi varma edes siitä, että ”ajokeli” ymmärretään oikein. Jos siis haluaa puhua teiden ja maaston kulkukelpoisuutta, on parempi puhua esimerkiksi teiden kunnosta kuin kelistä.
  6. No ei ihan, kyllä siinä vain sanotaan, että suomalainen kansanedustaja pyytää/vaatii tankkeja ja junttaa Kreikkaan. Ja kyllähän itse jutustakin saa melko hyvin kuvan Google-kääntäjällä etenkin jos kääntää englanniksi (suomi on kökömpää): http://translate.google.com

    Surkuhupaisaa on, että Googlen käännöksessä seikkailee Tzousi Chalaacho. Se on englannin mukainen siirtokirjoitettu asu kreikkalaisin kirjaimin kirjoitetusta nimestä Τζούσι Χαλαάχο, joka taas on melko lailla päin seiniä (tarkoittaa suunnilleen ääntämystä [DZUUsi halaAAhho] (painollinen tavu merkitty isoilla kirjaimilla).
  7. Kyllähän tuo suomennos vaikuttaa lehden toimituksen tekemältä, ja on siinä vähän lipsuttu monessakin mielessä. Jos lähtötekstinä on tuo mainittu, niin silloin on esitetty suorana lainauksena jotain, joka on pikemminkin tiivistelmä kuin sitaatti, ja lisäksi kieliasukin vähän ontuu. Pakosti-sanan lisäksi pistää hiukan silmään "sellaisenaan", sillä tavanomainen fraasi tällaisissa yhteyksissä on "sellaisena kuin se on".

    Sana "pakosti" on toki nykysuomea, vieläpä tavallinen sana, vaikka mikään sanakirja ei taida sitä sisältää. Tyyliltään se kai on arkinen ja puhekielinen. Merkitys on suunnilleen sama kuin sananmuodon "pakosta", siis 'pakon alaisena, välttämättä, väistämättä'.

    Muodostukseltaan "pakosti" on vähän outo, koska -sti-johtimella muodostetaan sanoja yleensä vain adjektiiveista. Puhekielessä on kyllä muitakin vastaavia tapauksia
  8. Voi. Miksi ei voisi? Oliko kysymyksessä jokin jekku.
  9. Ei ehkä ihan tyypillinen ranskalainen nimi, mutta kyseessä on ilmeisesti ihan ranskalainen jääkiekkoilija. Etunimi on jokin moderni viritelmä, sillä laajaa Johannes-nimiperhettä (John, Ivan, Jukka...) edustaa ranskassa lähinnä ”Jean”, mutta tässä tapauksessa on kai haluttu päästä lähemmäs alkuperäistä raamatullista, hepreankielistä nimeä (Yohanan) tai sen latinalaista vastinetta (Iohannes).

    Ääntämyksen kirjoittaisin [joanovity], mutta tämä on vähän makuasia. Ranskan kielessä ei ole sanapainoa, vaan paino on yleensä useasta sanasta koostuvan jakson viimeisellä tavulla. Tästä toisaalta seuraa, että _erikseen lausutussa_ nimessä paino on lopputavulla. Jos se on avoin (loppuu vokaaliin), se ääntyy puolipitkänä, ja suomenkielisessä puheessa tätä jäljitellään yleensä niin, että paino on alkutavulla mutta vokaali on täyspitkä, ikään kuin painon korvikkeena.

    Niinpä kun nimeä käytetään _suomenkielisessä puheessa_, [joan ovityy] (nimen osat eri sanoiksi ääntäen) on niin lähellä ranskaa kuin voi pitää kohtuullisena. Tästä muuten seuraa, että kirjoituksessa tulee mahdollinen taivutuspääte merkitä tavalla, joka voi vähän ihmetyttää, jos ei tunne ääntämystä: ihailla Auvitutä, verrata jotakuta Auvituhyn. Päätehän merkitään lukutavan mukaan.
  10. Arkisuomeksi se käännetään ”null-pointterin dereferointi”. :-)

    Paremmalla suomella se kai olisi ”viittaus nollaosoittimen kautta” tai vähän epämääräisemmin ”nollaosoittimen seuraaminen”. Lyhyt mutta liian epämääräinen tai suorastaan väärä olisi ”nollaosoittimen käyttö” (koska nollaosoitinta voi käyttää oikeinkin, sitä varten se on olemassa(.

    (Osoittimen arvon hausta ei ole kyse, koska osoittimen arvo on osoite.)
  11. Tässä on vähän eritasoisia asioita:

    1) Tavutus kok-ous olisi selvästi väärin, tavallaan jopa kielenvastainen, koska jakokohdassa ei ole lainkaan tavurajaa.

    2) Tavutus a-vain tai kokoontu-a olisi myös ilman muuta väärin, mutta ei kielenvastainen (kohdassa on kyllä tavuraja). Tavutus, jossa sanasta erotetaan yksi kirjain eri riville, rikkoo kielen normia vastaan

    3) Tavutus koko-us on ei-suositeltava mutta ei kielen normeissa ehdottomasti kielletty. Suositusta rikotaan nykyisin yleisesti mutta lähinnä siksi, että oikovedoksia ei viitsitä tarkistaa, kuten mainitsin.

    4) Tavutus ko-kous ei ole hyvä mutta ei riko mitään erityistä sääntöä eikä yleisiin kieliohjeisiin sisältyvää suositustakaan. Tämä on osittain makuasia, mutta silläkin on suuri merkitys, miten kapeaa palstaa käytetään. Sanomalehtipalstassa ei useinkaan ole varaa nirsoilla, koska niinkin pitkän sanan kuin ”kokous” jättäminen jakamatta voi aiheuttaa ikävän ulkoasun.

    5) Ko-kouspöytäkirja ei sekään ole hyvä, mutta sitäkään ei voi väittää kielen sääntöjen vastaiseksi. Kyse on enemmänkin typografiasta. Yleensä kahden kirjaimen erottaminen alusta on sitä huonompi asia typografisesti mitä pitemmästä sanasta on kyse.

    6) Kokouspöy-täkirja on sinänsä sallittu tavutus eikä kovin huono, jos ei erityisen hyväkään.

    7) Kokouspöytäkir-ja on myös sallittu ja vähän parempi (yleensä on sitä parempi, mitä myöhemmässä kohdassa jako on, koska lukija hahmottaa sanan paremmin, kun ensimmäisellä rivillä on siitä pitkä osa).

    8) Kokouspöytä-kirja on moitteeton mutta ei paras mahdollinen sanan hahmottamisen kannalta.

    9) Kokous-pöytäkirja on paras mahdollinen, koska se jakaa sanan sen ylimmän tason rakenteen mukaan.

    Lisää pohdintaa sanojen jakamisen käytännöstä:
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.16.html#tavutus

    Tavurakenne on todellakin tulkittavissa kahdenlaiseksi, joko ko-kous tai ko-ko-us. Mutta tällä erolla ei juuri ole merkitystä kuin kielen teorian ja mahdollisesti runouden tms. kannalta (ja runoudessa muutenkin otetaan vapauksia, esimerkiksi tulkitaan tavu kahdeksi tarvittaessa). Mieleen tulee, kuinka ”taas VAA-pa-UU-den kaiho soi...” :-)

    Sen sijaan esimerkiksi tavurakennetulkinnoilla ko-kouks-sis-sa ja ko-ko-uk-sis-sa on se ero, että edellisen mukaan pitäisi tavun ”sis” olla sivupainollinen, jälkimmäisen mukaan tavun ”uk” – jos ajatellaan perinnäiseen tapaan, että suomen 4- ja useampitavuisissa yhdistämättömissä sanoissa on ensimmäinen sivupaino 3. tavulla (paitsi jos se loppuu lyhyeen vokaaliin ja sana on vähintään 5-tavuinen, silloin sivupaino osuu 4. tavulle). Toki sivupainosäännöt eivät muutenkaan ole ehdottomia, mutta sanoisin silti, että tämäntyyppisissä sanoissa on paljon luonnollisempaa tulkita, että ”ou” muodostaa diftongin.
  12. En ihan ymmärrä kommenttia nimestä, jossa on sekä alaviiva että vinoviiva. Kun nimessä ei ole välilyöntiä, sitä käsitellään kuten yhtä sanaa. Siis ”firman_tiedot/datat-taulu”.

    Mutta selvyydenkin vuoksi voisi kirjoittaa vaihtoehtoisesti ”taulu firman_tiedot/data”, jottei synny sellaista tilapäistäkään väärinkäsitystä, että ”-taulu” on osa tiedostonnimeä (kuten se voisi olla).
  13. Kielitoimiston ohjeet eivät taida sanoa asiasta mitään täsmällistä. Sen sijaan standardissa Numeroiden ja merkkien kirjoittaminen (SFS 4175:2006) sanotaan: ”Jos alkuosa koostuu ajatusviivan tai yhdysmerkin avulla toisiinsa liitetyistä osista, se tulkitaan yhdyssanaksi eikä sanaliitoksi, joten tyhjää väliä ei jätetä. Sama koskee yleisesti tilannetta, jossa alkuosa ei sisällä tyhjää väliä vaan sen rakenneosien välissä on esimerkiksi vinoviiva.” Esimerkkeinä tästä ovat;
    20–30-vuotias
    SFS-EN-standardi
    ISO/IEC-standardi

    Siis: "firman_tiedot-taulusta". Voi kirjoittaa myös "taulusta firman_tiedot".

    Lisätietoja aihepiiristä:
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.4.html#sanal
  14. Iso suomen kielioppi sanoo, että tämäntapaisissa sanoissa _voi_ olla u-loppuinen diftongi: http://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=22
    Rivien välistä voi ehkä lukea, että useimmiten ei ole, vaan sana ääntyy kolmitavuisina [ko.ko.us].

    Tavun käsite on tulkinnanvarainen, eikä voida edes vetää selvää rajaa sille, milloin kyse on diftongista, milloin vokaaleista, joiden välissä on tavunraja.

    Kysymys on kuitenkin melko teoreettinen, koska ei ole suotavaa jakaa sana eri riveille vokaalien välistä (paitsi tietysti jos vokaalit kuuluvat yhdyssanan eri osiin). Tätä koskevat säännöt eivät ole muuttuneet, vaikka huolimattomasti tehdyissä julkaisuissa tai asiakirjoissa niitä rikotaankin nykyisin usein, koska tietokoneohjelmien tekemä ladonta on korvannut ihmislatojat eikä oikovedoksia lueta kovinkaan huolellisesti.
  15. Saksalaisesta henkilönnimestä on alkujaan kyse.

    Kaikenlaisia spekulaatioita voidaan tietysti kehitellä satunnaisten samanlaisuuksien perusteella, jos ei välitetä mitään siitä, mitä tiedetään eri kielimuotojen välisistä vastaavuuksista yleisesti jne. Sanan ”hata” merkityksen etsiminen on turhaa, koska sanan ”Hatanpää” alkuosa tietysti edellyttää perusmuotoa ”hatta”.

    Mikkosen ja Paikkalan kirja ”Sukunimet” kuvaa s.v. Hatakka nimiryhmän, joka perustuu saksalaiseen henkilönnimeen, josta tunnetaan suuri määrä muunnelmia: Hathu, Hatho, Hatha, Hatt, Hatta jne. Siitä on muodostunut paikan- ja sukunimiä eri puolilla Suomea, etenkin Karjalassa, Satakunnassa ja Hämeessä.Nimet kertovat keskiaikaisesta saksalaisten kauppiaiden ja käsityöläisten vaiikutuksesta.
  16. Kristallipalloni kertoo, että kysyjän CSS-koodissa on jotain sellaista kuin
    td { color: ffffff; }
    ja että kysyjä on kokeillut sivua IE:llä oikkutilassa (Quirks Mode), jossa tuo "toimii" eli selain virheellisesti tulkitsee ffffff:n tarkoittavan #ffffff. Standardinmukaisesti toimivissa selaimissa niin ei käy.

    Jos tämä ei auta, niin kysyjän kannattaisi lähettää sivunsa osoite. Ei koodia, koska tämä foorumi rikkoo koodin ja koska kokemuksen mukaan koodinpalasista kuitenkin puuttuisi se pala, missä virhe on.
  17. S-loppuisia vieraita nimiä taivutetaan jopa neljän eri taivutuskaavan mukaan, ja valinta riippuu mm. siitä, mikä vokaali s:ää edeltää, ja siitä, onko kyseessä nykyaikainen vai vanha nimi. Ks.
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/8.4.html#kreikk-s

    ”Bottas” on ilmeisesti nykyaikainen nimi, samoin yleensä ”Cyrus”, joten täysin vieraina niminä taivutus (lisätään sidevokaali i ja taivutuspääte, vartalon muuttumatta) on varmaankin tavallisinta. Toisaalta modernitkin us-loppuiset nimet usein mukautuvat antiikin nimien taivutukseen, kuten ”stär” mainitsi.
  18. Sääntöjen mukainen tavutus on tietenkin au-rin-gon. On totta, että tällöin hajottaa ng-yhdistelmän, joka voidaan tulkita yhden äänteen merkiksi, ja jos eri riveille jaettaessa rivin loppuun jää ”aurin-”, niin periaatteessa siitä ei voi tietää, miten tämä sananosa lausutaan.

    Tämän takia on hyvä välttää ng-yhdistelmän jakamista. Mikään sääntö ei sitä kuitenkaan kiellä, ja kapeassa palstassa ng:n jakaminen voi olla pienin paha.

    Luettaessa pitää kuitenkin yleensäkin lukea koko sana, ennen kuin sanaa aletaan lausua, jotta voidaan lausua luonnollisesti. Kyse ei ole vain siitä, että rivin viimeisen kirjaimen ääntämys voi riippua seuraavasta kirjaimesta. Sana voi olla vierassana, joka lausutaan toisin kuin kirjoitetaan, mutta tämä saattaa selvitä vasta, kun koko sana on luettu.

    Ja jos esimerkiksi lukee rivinloppuisen sananosan ”saa-” kuten sanan ”saa”, tulee kokonaisuudesta aika oudontuntuinen, jos sana jatkuu esimerkiksi ”vutettavuusnäkökohdat”. Tavujen kesto nimittäin riippuu suurestikin sanan kokonaisuudesta, mm. siten, että mitä pitempi sana on, sitä lyhyempinä sen tavut lausutaan – esimerkiksi sanassa ”saa” pitkän vokaalin kesto on paljon suurempi kuin pitkän sanan alkutavussa ”saa”.
  19. Voisi myös nollata ensimmäisen p-elementin margin-topin ja viimeisen margin-bottomin. Vähän epäselvää on, mistä ongelma perimmältään johtuu, mutta noin rikkinäisen sivun korjailu ei taida kannattaa. Hevosten kuva on hyvä, kaikki muu (sisältö ja ulkoasu) on roskaa, todella lapsellista conimus caaccimus -juttua ja sen muotoiluvastineita kuten valkea tasattu petiittiteksti.
  20. Gallup-tutkimuksen käsite on hämärtynyt vain huolimattomassa (usein holtittomassa) kielenkäytössä. Asiallisessa kielessä se edelleenkin tarkoittaa tietyn tavaramerkin haltijan tekemää mielipidetutkimusta. Kuvaamasi joutavanpäiväiset kysymykset viidelle vastaantulijalle eivät edes ole pahinta laatua olevia näennäistutkimuksia, sillä holtittomassa kielessä gallupiksi kutsutaan myös esimerkiksi nettisivulle laitettua kyselyä, johon kuka vain voi vastata miten monta kertaa vain.

    Mitä tulee puoluekannatusta mittaaviin kyselyihin, niin niihinhän eivät päde normaalit tilastotieteen lait, joten arviot tarkkuudesta ovat lähinnä huuhaata etenkin sellaisina kuin ne esitetään. Ensinnäkin ”virhemarginaali” on savolainen käsite: kaikki vastuu tulkinnasta jätetään lukijalle. Vähintäänkin olisi ilmaistava, millaisesta virhearviosta on kyse, esimerkiksi sellaisesta, että oikea luku on 95 %:n todennäköisyydellä virhearvion ilmaisemissa rajoissa. Sellainen taas olisi silkka huitaisu puoluekannatusmittauksissa, koska niissä mitattuja lukuja ”korjataan” raskaasti sen perusteella, mitä oletetaan tiedettävän ilmoitetun ja todellisen kannatuksen suhteesta.

    Varsinaista huuhaata on se, että nostetaan suuri meteli prosenttiyksikön murto-osan muutoksista, vaikka ”muutos” on kertaluokka pienempi kuin virhemarginaali.

    Vai olisiko pahinta huuhaata sittenkin se Hesarissa hiljattain ollut ”tieto”, että virhemarginaalin sisällä jokainen luku on yhtä todennäköinen?
    21. 43 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt