yucca42

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. Tyypillisestihän iltapäivälehden jutun tekstissä on vähemmän asiaa kuin otsikossa. Osittain tämä johtuu siitä, että otsikko kirjoitetaan raflaavaksi, jolloin se väittää tai vihjaa enemmän kuin teksti.

    Esimerkkitapaus saattaa olla tahallinen. Lukijan mielenkiinto kaapataan ammutulla miehellä.

    Ehdottamasi vaihtoehdot, varsinkin ensimmäinen, ovat kyllä selvempiä. Nykyisin ei kuitenkaan yleensä kirjoiteta sivulauseita otsikkoon eikä ylipäänsä pitkiä sivulauseita.

    Onneksi meidän ei tarvitse miettiä, miten asia olisi pitänyt sanoa. Mutta olisin ehkä kirjoittanut ”Kolariautosta löytyi haavoitettu”. Haavoitetun sukupuoli, haavoittamisen tapa ja paikkakunta ovat toissijaisia.
  2. Se ei ole latinaa vaan kreikkaa, joskin latinalaistetussa asussa. Eliölajien tieteellisistä nimistä (”latinalaisista nimistä”) karkeasti ottaen puolet on kreikkaa tai kreikan sanoista muodostettuja.

    Merkitys tulikin jo selitetyksi. Sana on muodostettu kreikan sanoista makrós ’suuri’ ja ánthos ’kukka’.
  3. Mitähän kummaa tarkoitat soinnillisella r-äänteellä? Maailman kielissä on monenlaisia r-äänteitä, mutta eivätköhän ne kaikki ole soinnillisia.

    Tarkoitit ehkä sitä, että neuvostoaikana latvian kielestä (!) poistettiin eräs _kirjain_, alapilkku-r, joka tarkoittaa _liudentunutta_ r-äännettä.
  4. Minun kielikorvani mukaan olisi sanottava: Vanhempien ja lasten on vaikea tottua siihen, että – –.

    Miksi tähän tulisi partitiivi (vaikeaa)?

    Allatiivi (Vanhemmille ja lapsille) tuntuu vieraan esikuvan (kuten englannin to-prepositiolla muodostetun rakenteen) matkimiselta. Tämä selittäisi, miksi sijamuodon valinta on vaikea: kun käytetään kielen rakenteelle vierasta ilmausta, ei ole helppo löytää siihen sopivia sijamuotoja.

    En pienellä etsimisellä löytänyt kielikorvalleni tukea tässä asiassa. Tuntuu vain siltä, että ”minun on vaikea tehdä” on sujuvaa suomea, ”minulle on vaikeaa tehdä” ei ole. Eri asia tietysti on rakenne, jossa on verbin nominaalimuoto tai johdon subjektina: ”(tämän asian) tekeminen on minulle vaikeaa”. Siinäkään ei ole ongelmaa sijamuodon valinnassa.

    Nykysuomen sanakirjassa ei näytä olevan tähän liittyviä esimerkkejä vaikea-sanan kohdalla, mutta helppo-sanan kohdalla on kolme esimerkkiä, ja niissä molemmissa on kuvaamani rakenne, siis tyyppiä ”minun on vaikea”:

    ”Hänen oli jo helpompi hengittää.”
    ”Minun oli helppo olla(kseni), elää(kseni).”
    ”Liisan oli helpompi [olla, toimia] kuin kenenkään muun.”

    Ja nyt kun kävin vaikea-hakusanan uudestaan läpi, niin löytyihän sieltäkin esimerkki:
    ”Minun on vaikea [= vastenmielistä] pyytää keneltäkään mitään.”
  5. Jos sä ninq haluut vastauxii suomex ni ksy jäbä suomex.

    Ja sitten suomeksi: Lue internet-palveluntarjoajasi ohjeet. Sitten lue ne uudestaan. Jos et ymmärtänyt, luepa ne uudestaan. Sen jälkeen pyydä jotakuta kaveria selittämään ne sinulle. Jos ongelmia vielä jäi, kysypä täällä, mutta kerro palveluntarjoajan nimi ja sivujesi osoite.
  6. Teit liian vaikeasti. Etkä edes kerro URLia. Jos halusit vain itkeä (etkä saada apua), yritä etsiä jokin muu paikka.
  7. Toimii se joissakin IE:issä.

    Mutta koko puuhastelu on vain vahingollista. Näet ison vaivan rikkoaksesi navigoinnin. Jos kaipaat linkkien piilottamista, sinulla on liikaa linkkejä.
  8. Avun pyytäminen jonkin erityisen sivun ongelmiin on yleensä vain ajan tuhlausta (oman ja muiden), jos ei kerro URLia.
  9. Ne ovat kyllä mahdollisesti, jopa todennäköisesti germanismeja (ei: germanisismeja). Mutta esikuvaksi on kai ajateltava ilmaus, jossa on suomen olla-verbiä vastaava apuverbi, ei have-tyyppinen verbi. Englannin ilmausta ”I have done” vastaisi suomessa ”minulla on tehty(nä)”. Sen sijaan saksan sein-verbiä käyttävät ilmaukset kuten ”ich bin gekommen”, tai oikeammin tietysti niiden muinaiset edeltäjät, sopivat suomen perfektin ja pluskvamperfektin malleiksi.
  10. Suomen verbeillä ei ylipäänsä ole passiivimuotoja. Sinulle kuten useimmille muille on tämä asia opetettu väärin. Toisin sanoen ”passiivi” on virheellinen nimitys suomen kielen tietyille verbinmuodoille.

    Toisaalta kyseinen verbinmuoto, jolle osuvin nimitys on ”4. persoona”, on toki muodostettavissa olla-verbistä: ”ollaan”, kieltomuodossa ”ei olla”. Eri asia on, mitä muotoa olla-verbistä käytetään, kun se on apuverbinä esimerkiksi perfektin muodostuksessa.

    Puhekielessä sanotaan yleisesti ”ei olla pohdittu”. Ilmaisutavassa ei ole viestinnän toimivuuden eikä kielen historiankaan kannalta mitään erityistä vikaa.

    Toistaiseksi ”ei olla pohdittu” on kuitenkin kielen normien vastainen ”kaksoispassiivi”, ks.
    http://www.kotus.fi/index.phtml?i=38&s=1977#faq_38
  11. ”Magneetiton” on tietysti sellainen, jolla ei ole magneettia. On vähän vaikea kuvitella, missä sellaista sanaa käytettäisiin.

    Sen sijaan ”epämagneettinen” ja ”ei-magneettinen” tarkoittavat magneettisen vastakohtaa ja ovat käytössä. Miksi siis etsisit muita vaihtoehtoja? Esimerkiksi ”magnetisoitumaton” olisi hankalampi ja kömpelömpi sana eikä juurikaan käytössä. Sitä paitsi on tarkkaan ottaen kyseenalaista, voiko sitä käyttää epämagneettisesta aineesta, joko on magnetisoitunut ja sitten menettänyt magneettisuutensa eli demagnetisoitunut.

    ”Epämagneettinen” on hiukan sujuvampaa suomea, koska se vastaa kielessä vanhastaan käytettyä tapaa muodostaa vastakohtasanoja. Tiukan loogisestikin se on parempi, koska suomen kielessä ei muutenkaan käytetä yhdyssanan alkuosana verbin finiittimuotoa (jollainen ”ei” pohjimmiltaan on), mutta partisiippimuotoja kyllä. :-)
  12. Yleisten sääntöjen mukaan pitäisi kirjoittaa ”eduskunnan kirjasto”, ks.
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/6.5.html#org-nimet
    http://www.kotus.fi/index.phtml?s=494

    Kirjoitusasu ”Tilastokirjasto” voidaan tulkita yleisten sääntöjen mukaiseksi. Kyseessä on yhdelle kirjastolle annettu erityinen nimi. Sen sijaan olisi johdonmukaista kirjoittaa ”eduskunnan kirjasto” kuten vaikkapa ”ulkoministeriön kirjasto”.

    On kai ajateltu, että ”Eduskunnan kirjasto” on kuitenkin tavallaan annettu nimi ja tarkoittaa enemmänkin tiettyä kirjastoa, jolle on annettu erityistehtäviä ja -oikeuksia, kuin ”vain” yhden hallintoelimen oma kirjasto. Toisaalta nykyisin Eduskunnan kirjasto on määritelty osaksi eduskunnan kansliaa. Näin on saatu aikaan tilanne, jossa tietyn valtioelimen kanslian osaksi määritellyllä kirjastolla on ”hienompi” nimi kuin kanslialla tai valtioelimellä itsellään.

    Todellinen syy taitaa olla, että julkishallinnossa yleisesti pyritään pönkittämään omaa asemaa ja arvovaltaa versaalin käytöllä.

    Vapaakappalelaissa kirjoitusasuna muuten on ”eduskunnan kirjasto”. Se on vanh
  13. Osaan latinaa sen verran, että tuo ei ole latinaa. Tai ehkä se on huonosti opittua munkkilatinaa.
  14. Ruokalajin nimi johtuu henkilönnimestä, ja henkilönnimissä saattaa kirjoitusasu poiketa kielen yleisistä säännöistä. Toisaalta ei ole ihan kiistatonta, mikä on oikea asu. Lähdeteoksissa on kuitenkin yleensä ”Chateaubriand” ilman sirkumfleksia. Niin, ”sirkumfleksi” on suomenkielinen nimitys. Ja jos käytetään ranskankielistä nimeä suomenkielisessä tekstissä, ei siihen taivutettaessa tule mitään heittomerkkiä eikä heittomerkinomaista valmistetta, vaan kirjoitetaan esimerkiksi ”circonflexea”.

    Varakreivi, kirjailija de Chateaubriandin nimen kirjoitusasua koskeviin kiistoihin viittaa Raholakin Syötävissä sanoissaan:
    http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/c.html#chat
    (Rahola kirjoittaa kyllä varakreivin etunimet väärin; oikea asu on ”René de Chateaubriand” tai pitemmin ”François-René de Chateaubriand”.)

    Ilmeisesti kuitenkin nimeen ei kuulu sirkumfleksia, vaan sirkumfleksin ovat joskus jotkut lisänneet juuri sellaisen analogiapäätelmän pohjalta, johon viittaat.

    Erisnimissä on usein säilynyt vanhempi ortografia. Tässäkin voi kyse olla siitä, sillä ranskan kielessähän ruvettiin jossain vaiheessa palauttamaan sanojen kirjoitusasua lähemmäs latinankielisiä alkumuotoja. Osittain jopa lisättiin kirjoitusasuun kirjaimia, jotka olivat pudonneet pois aikoja sitten. Joissakin tapauksissa taas lisättiin sirkumfleksi merkiksi siitä, että vokaalin jäljessä oli aiemmin ollut konsonantti. Tosin se sikäli osoittaa ääntämystäkin, että â ääntyy aina [ɑ] (kuten suomen a), kun taas a useimmiten ääntyy [a] (etisempi, lähempänä ä:tä).

    Ja yllättävää kyllä, Hagforsin ja Sundelinin ranskalais-suomalaisen sanakirjan mukaan château-sanassa ääntyy [ɑ], chateaubriand-sanassa taas [a].
  15. Selittelyistäsi huolimatta et vieläkään kertonut sanan merkitystä selvällä (tai epäselvällä) suomen kielellä.

    Suomen kieli ei tunnu olevan hallussasi, kun väität: ”Tiedetään” = Tieto on julkisesti saatavilla. Silkkaa puppua. Ei syöminenkään ole sitä, että ruokaa on saatavilla.

    Et siis tiedä, mitä tietäminen on, vaikka leikit tietosanoilla.

    Olennaista tässä on sekin, että 4. persoonan käyttö (”tiedetään”) oli, kuten niin usein, tahallista tai tahatonta asioiden hämärtämistä ja sotkemista.

    Voi kyllä olla, että ”tehtävän heitteillejättö Internetiin” – tai pelkkä ”heitteillejättö” – on ihan sopiva ilmaus. Riippuu ”dippasi” luonteesta ja tavoitteista. Mutta etkö voisi kirjoittaa sitä englanniksi, jolloin tätä ongelmaa ei ole? Välttäisit myös muiden BS-sanojen keinotekoisen ”suomentamisen”.
  16. Vai tiedetään. Moniko tietää? Ja mistä tiedetään, että ”tiedetään” _samat_ merkitykset?

    Ethän sinäkään osannut kertoa merkitystä omin sanoin suomeksi, vaan lainasit englanninkielistä lätinää jostakin nimeämättömästä lähteestä.

    Lätinässä ei myöskään ole selvää ajatusta. ”Outsourcing” (ulkoistaminen) on käytännössä sitä, että tehtäviä siirretään omalta henkilökunnalta ulkopuolisille eli ulkoa ostettaviksi palveluiksi. ”Undefined network of people” on lössi, jolta ei voi ostaa mitään. Sen sijaan ihmisiltä tai organisaatioilta ei voi ostaa mitään. ”Määritelmä” siis jättää avoimeksi, mitä oikeasti tapahtuu, ja varmaankin tämä heijastaa sanan ”crowdsourcing” käytön epämääräisyyttä. Juuri siksi se ei siis vaikuta _termiltä_.

    Ilmeisesti ”crowdsourcing” on _tyypillisesti_ iskusana, jolla pyritään selittämään jonkin toiminnon hylkääminen (jättäminen muiden hoidettavaksi, jos viitsivät hoitaa) edistykseksi, avoimuudeksi jne. Jos haluaa kannattaa moista ajatusta, voi käyttää suomenkielistä sanaa ”vapauttaminen”. Jos haluaa kuvata, mitä todella tapahtuu, voi käyttää sanaa ”heitteillejättö”.
  17. Kiinalaisten nimien osien järjestystä ei muuteta, kun niitä käytetään muissa kielissä. (Sen sijaan unkarilaiset nimet on tapana kirjoittaa etunimi-sukunimi-järjestyksessä, esimerkiksi Imre Nagy, eikä unkarissa käytetyssä järjestyksessä.)

    Ääntämiseen en tässä puutu muuten kuin toteamalla, että kiinalaisten nimien ääntäminen edes suurin piirtein kiinan mukaan on mahdotonta ilman melkoista opettelua – ja suomenkielisessä puheessa turhaa, jopa haitallista, koska ”oikein” äännettyjä nimiä eivät kuulijat ymmärtäisi. Jos taas tarkoitus on opetella puhumaan kiinaa tai ainakin lausumaan kiinalaisia nimiä oikein esimerkiksi virallisissa yhteyksissä kohteliaisuussyistä, kannattaa aloittaa tooneista. Ne nimittäin ovat suomalaiselle vielä vaikeampia kuin suomelle aivan vieraat kiinan äänteet – ja kiinassa erittäin olennaisia.

    Sen sijaan kiinalaisten nimien _kirjoittaminen_ oikein saattaa olla olennaista. Kunnolliseen pinyin-kirjoitusasuun kuuluvat myös toonimerkit. Esimerkiksi sanassa pīnyīn niitä ei yleensä käytetä eikä tarvitse käyttää, mutta henkilönnimissä ne voivat olla hyvinkin olennaisia. Muuten menevät maailman miljoonat Lĭ-, Lì- ja Lí- nimiset henkilöt sekaisin.

    Wikipediasta täytynee tässä yhteydessä erikseen sanoa, että vessanseinäkirjoittelu on erityisen haitallista silloin, kun se on ulkonaisesti siistiä. Kun suomenkielisen Wikipedia-tekstin sisältöä vertaa esimerkiksi pinyinin kirjainten perusäännearvojen kuvaukseen _kielentutkijoien tekemässä_, Peter T. Danielsin ja William Brightin toimittamassa kirjassa ”The World’s Writing Systems” (s. 206), ilmenee, että onpas taas Wikipediaan räpelletty jutskaa.

    Mistähän lienee sinne keksitty sekin ajatus, että y ei ääntyisi yi-yhdistelmässä? Kyllä ”pinyin” ääntyy [pin.jin] tai tarkemmin [pʰín.jín]. (Jotta maailma ei olisi liian yksinkertainen, toonit merkitään IPAssa toisin kuin pinyinissä: korkea tasainen sävelkulku ilmaistaan pinyinissä vaakaviivalla, IPA:ssa akuutilla aksentilla vokaalin yllä.)

    (Kyseisen ”artikkelin” epäasiallisuus ilmenee muuten jo siitä, että se pitää IPAn [a]-äännettä samana kuin suomen a. Erehdys on tavallinen, mutta silti erehdys. IPAn [a] on etuvokaali. Suomen a:n ääntämys on IPA-merkinnöin lähinnä [ɑ].)
  18. On hyvä, että ”jännitemittari” on noinkin selvästi yleisempi kuin ”volttimittari”.

    Mutta ”volttimittari” ei sinänsä ole välttämättä epälooginen sana. Vaikka olennaista toki on, että mittari mittaa jännitettä, voitaisiin voltti-sanalla ilmaista, että mittari _näyttää_ jännitteen voltteina eikä muina yksiköinä. Tosin jännitteen ilmaisemisessa ei juuri ole vaihtoehtoja. Varsinaisestihan esimerkiksi kilovoltti ei ole yksikkö vaan yksikön kerrannainen (monikerta).

    Edes ”kilovolttimittari” – joka on onneksi harvinainen sana – ei ole täysin epälooginen. Kun mittari näyttää jännitteen – numeroina tai kohtana asteikolla –, se yleensä esittää sen pelkkänä lukuna, paljaana lukuna. Yksikkö on usein käyttäjän pääteltävä. Jopa etuliite kuten ”k” saatetaan joutua päättelemään. Jos jännitemittarissa on esimerkiksi asteikko 1:stä 100:aan ja asteikon lukema on tulkittava kilovolteiksi, vaikka tätä ei kerrota mittaritaulussa, niin saattaa olla aivan asiallista ja jopa informatiivisempaa kutsua sitä kilovolttimittariksi eikä yleisnimityksellä jännitemittariksi.

    Tietenkään kyseessä ei ole mittari, jolla mitataan kilovoltteja, vaan mittari, jolla mitataan jännitettä ja joka ilmaisee sen kilovoltteina. Kilovolttiahan ei mitata, vaan se on kertakaikkisesti määritelty.

    Vastaavasti voidaan esimerkiksi mittanauhaa, johon on merkitty mitat vain tuumina, kutsua tuumamitaksi. Sillä ei tietenkään mitata tuumia vaan pituuksia tuumina.

    Jos kyseessä on mittari, joka esittää jännitteen millivoltteina, voltteina, kilovoltteina tms. sen suuruusluokan mukaan, on ”jännitemittari” tietysti ainoa oikea nimitys.
  19. Olen pahoillani välilyöntisekoilustani. Ei kylläkään kirjoittanut välilyönneistä vaan välilyönnistä. Mutta näin ilmauksessa ”pH-arvo” yhdysmerkin jäljessä välilyönnin, jota siinä ei ole. En ymmärrä, miksi sitten kirjoitin kirjoitusasusta ”pH -arvo” eli panin välilyönnin eri paikkaan kuin missä luulin sen nähneeni! Kenties siksi, että yhdysmerkilliset yhdyssanat niin usein kirjoitetaan sillä tavoin väärin.

    Typografia taisi tehdä minulle tepposet. Olen sen verran tottunut katsomaan merkkien välistystä, että ilmauksessa ”pH-arvo” näytti olevan välilyönti yhdysmerkin ”-” ja kirjaimen ”a” välissä. Kun käytössä on Verdana-fontti, siinä on _väliä_ sen verran, että siinä näyttää olevan välilyönti tai ainakin välilyönnin puolikas. Hyvässä kirjapainotypografiassa säädettäisiin välistystä niin, että väli pienenee. No, hyvässä kirjapainotypografiassa ei kylläkään käytetä Verdanaa...
  20. Aluksi kannattaa miettiä kriittisesti, osaatko kääntää. Siihen nimittäin tarvitaan paljon muutakin kuin lähdekielen erinomainen osaaminen ja täydellinen kohdekielen hallinta. Tekstin aihepiirin tunteminen on ehdottomasti etu, mutta ei vielä riitä pitkällekään.

    Kannattaa varautua siihen, että kustantaja ei vastaa lainkaan tai vastaa esimerkiksi puolen vuoden kuluttua. Kustantajaa kiinnostaa ensisijaisesti se, onko käännöksen julkaiseminen kannattavaa. Tietokirjallisuuden julkaiseminen suomeksi ei yleensä ole.

    Miksi oletat kirjailijan saavan ”about 20 %”? Toki sekin on mahdollista, mutta tyypillisesti rojalti on alempi ja lisäksi lasketaan verottomasta hinnasta (ja toteutuneesta hinnasta, joka on keskimäärin yleensä selvästi alempi kuin ”listahinta”). Lisäksi palkkiojärjestelmiä on monia.
    21. 89 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt