OikeistoSosDem

![]()
Aloituksia
1930
Kommenttia
24816
Ilmainen neuvo päähallituspuolue Keskustalle
Alle 10 000 asukkaan kunnat on pakkoliitettävä toisiinsa. Tämä toimenpide tullaan joka tapauksessa tekemään vuoden 201923135K.A. Fagerholm ja vaaran vuodet 1948-1950.
Vuoden 1948 eduskuntavaalien jälkeen maata alkoi hallitsemaan raudanlujalla otteella K.A. Fagerholmin Sosialidemokraatti5135Ryssä on käyttänyt ja tulee käyttämään hyväkseen.
Hyödyllisiä idiootteja. Tuorein näistä on Yhdysvaltain tuleva presidentti. Ryssä pyrkii lyömään kiilaa länsiliittouman r9135"Timo" erehtyi 1961.
Honka-liiton yllättäessä Ryssän Juoksupojan. "Timolle" tuli niin hätä että piti pyytää Ryssää sekaantumaan Suomen presid1135Yhdysvalloissa ymmärretään
Että työnantajan kannattava liiketoiminta on myös työntekijän etu. Siellä tehdään töitä eikä lakkoilla. Eikä kommunistit5134Maalaisliitto taas kimpassa kommunistien kanssa
Eilisessä välikysymyksessä. Vittu hei.0134Miten Keskustapuolue aikoo
Käsitellä vaalitappionsa. Tappiohan kolmanneksi jääminen pääministeripuolueelle oli.9134Koska tällä palstalla on ollut puhetta
Pallomekosta niin kerrottakoon tietämättömille että ranskan Warren Barguil pitää yhdeksännen etapin jälkeen hallussaan "10134Otan nyt kerrankin
Maltillisen kannan mitä tulee Suomen mahdolliseen NATO :jäsenyyteen. Totta on se että meidän tulee uskottavasti järjestä9134Täällä esitetään jatkuvasti väite
Että maataloustuilla tuetaan kuluttajia. Jos näin kerran on niin miksi kepulaiset eivät halua niitä poistettavan heti?9133Löysin tällaisen
Kyllä nauratti kyseisen poliitikon linjanvedot itäänpäin myöhemmin muistaen. https://www.doria.fi/bitstream/handle/1002416133Virallisesta totuudesta poikkeava
Hannu Rautkallion kirja "Laboratorio Suomi-Kekkonen ja KGB 1944-1962." Tulen palaamaan tämän kirjan paljastuksiin myöhem7133En näe tällä Maalaisliitolla
Poliittista tulevaisuutta. Aika on ajanut ohi auringonlaskun Agraaripuolueesta. Viimeisenä oljenkortenaan se yrittää aja12133Suomi on puolensa valinnut
Alexander Stubb sanoi asian suoraan tänään. Olemme länsidemokratia. Tätä on muunmuassa allekirjoittanut toitottanut.51133Suomea Vaivaa
Edelleen Ankara Venäjänkiima. Parasta lääkettä tähän tautiin on NATO-jäsenyys.14133Kepulaiset Uhoavat Punikeista
Vaikka elävät itse Tukiais-Suomessa Kaupunkilaisten Rahoilla . Hieman Ristiriitaista. Vai Mitä.9132Ajatelkaapa jos.
Maalaisliitto-Keskustaa ei olisi olemassa. Kuinka hyvin asiamme olisivatkaan?10132Oikeistodemari poistuu Brasiliaan.
Työasioiden merkeissä. Paikalliset kommunistit kaipaavat vähän ojentamista. Olemme poissa kuukauden verran.7132Toivon hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin
Työajalla tapahtuvan vetelehtimisen jota myös poliittiseksi lakkoiluksi kutsutaan kieltämiseksi. Mieltä saa kyllä osoitt9132- 73132