Vapaa kuvaus

Aloituksia

65

Kommenttia

25

  1. Lindtman ei mennyt Marinin ansaan

    Etpä taida moni tietää, että Sipilä on jo vuosikausia auttanut syrjäytymisvaarassa olevia nuoria perustamansa säätiön av
    Suomen Keskusta
    8
    106
  2. Meillä maan johto niin heikkoa

    esim. Venäjä, Valko-venäjä jne jo ihaillen katsoo maiden jossa jossa eivät päästä tällaisia liikaa valtaan. Elokapinan
    Suomen Keskusta
    2
    102
  3. Myös asunnon omistaja tai haltija saa asuntotukea

    Osakeasunnon asumismenoiksi hyväksytään nykyisin asunnon hoito- ja rahoitusmenoista vastike ja erikseen maksettavat vesi
    Suomen Keskusta
    0
    99
  4. Suurkuntaliitoksen leveät hartiat eivät olekaan jaksaneet kantaa

    Arvatenkin jo silloin, näin siinä kävi, kun laajennettiin toimintaympäristöä. Kaikki maksaa siihen huono vedota, tärkein
    Suomen Keskusta
    0
    93
  5. Hyppää kyytiin, sinne vie Rinteen Antin tie!

    – Meillä taitaa olla sama suunta. Tulkaahan kyytiin. Sanna Marinin (sd) hallitus paisuttaa valtionvelkaa kahdessa vuodes
    Suomen Keskusta
    12
    93
  6. Varmaan nyt katsotaan sillä silmällä

    Sdp:n sisällä tilanteen kehittymistä seurataan paikoin jo huolissaan, esimerkiksi puolueen eduskuntaryhmässä. Puheenjoht
    Suomen Keskusta
    5
    90
  7. Pääseekö vasemmisto ministerit pälkähästä ?

    Se kuitenkin selvää ettei valtakunnasyyttäjä Toiviainen syytä vasemmistolaisia ministereitä -omiaan. Kohuttu 10 miljoo
    Suomen Keskusta
    12
    88
  8. Kuka hallitsee syksystä lähtien ?

    Tässä ovat vaihtoehdot, jotka erottuvat. Nyt 123 kansanedustajaa ns porvaripuolueilla, ja eivät saa hallitusta, kun peru
    Suomen Keskusta
    1
    86
  9. Kyllä minäkin näkisin maan etuna yrittävän Suomen

    Kilpailu Suomen pääministerin paikasta alkoi: Petteri Orpon vai Riikka Purran oikeistohallitus? Esteet perussuomalaisten
    Suomen Keskusta
    20
    84
  10. Vain kehuminen sallittu Hallitus niin kranttu

    Kehua pitää Sannan rokotuksistakin, tuskin ainoatakaan pistänyt.. Ratkaisu kohtiin 1,2 ja 3: Nostetaan polttoaineveroa.
    Suomen Keskusta
    1
    82
  11. Opastaja tytöt ja pojat ei ole kirjoitatneet valmiiksi

    Torstain kyselytunti lähestyy. Joko alkaa olemaan flunssaa pääministeri Marinilla tai onko löytynyt joku Raudusjärven ky
    Puolueet
    8
    78
  12. Keskustalla on pullat hyvin uunissa.

    Pohja on vankka. Kuntavaalit 2017 edustaja määrät, kaikkiaan 8999 koko maassa. Suomen Keskusta 2 824; 31,4 % Suomen Sos
    Suomen Keskusta
    46
    72
  13. Paremman uuden hallituksen aikaa jo odotellaan

    Menty jo liian pitkälle. Hallituksen ei missään tapauksessa pidä suostua tällaiseen Suomen omaan jalkaan ampumiseen. Suo
    Suomen Keskusta
    3
    72
  14. Kun Kiuru lopettaa hautomisen

    Sanna saa raivarin vaalien jälkeen ja lähtee vaihtoon. Osaamattomuus ja tietämättömyys asioista tulee pahasti esiin pu
    Suomen Keskusta
    8
    70
  15. Keskustan lähtö kaataa hallituksen, entisensä hallitus ei enää ole

    Mittarissa on pääministeri Sanna Marinin (sd) johtajuus ja kompromissikyky – nykyhallituksen aikana ensimmäistä kertaa k
    Suomen Keskusta
    19
    69
  16. Suomella ei ole varaa velkaantua jatkuvasti lisää

    Synkkä arvio Marinin hallituksen toimista – ”Kasvattanut valtion velkaa kiihtyvällä tahdilla” Puoliväliriihi, eli hallit
    Suomen Keskusta
    75
    68
  17. Afganistanin sota ei ollut sotimisen arvoinen

    Iso maa, iso kansa. n 2x Suomen kokoinen, vaikka nyt meillä on suunnilleen joka kolkka käytössä, joitain pohjoisen aluei
    Politiikka
    1
    68
  18. Kuinka kauan Kiina kestää?

    On syntymässä lähes uskomattoman kattava vähemmistön diktatuuri. Että tällaista se monissa maissa on, tulee ryhmä joka s
    Suomen Keskusta
    2
    66
  19. Merimetson suojelun on päätyttävä

    Haitaksi asti lisääntynyt ja selvästi elinvoimainen laji menee työpaikkojen ja alueelle tärkeän satamatoiminnan kehittäm
    Puolueet
    2
    64
  20. Tulossa Venäjän malli 2,5 vankeutta ?

    Varmaan punavihreät olette syyttämisen kannalla, kun ideologia siinä takana. Esitutkintamateriaaliin litteroidussa jaks
    Suomen Keskusta
    14
    63